"Korjausdirektiivi" työn alla EU-elimissä!

Euroopan unionin hanke rakennusten energiatehokkuuden parantamiseksi etenee kolmikantaisissa neuvotteluissa, jotka käydään komission, Euroopan parlamentin ja ministerineuvoston välillä.

Kolmikantaneuvotteluja alkavat todennäköisesti kesällä ja jatkuvat syksyyn.

Komission ja parlamentin luonnosten esittämät ”pakkoremontit” ovat herättäneet huolta Suomessa.

Direktiivi pyrkii ottamaan EU-tasolle paljon päätösvaltaa jäsenvaltioiden rakennusten korjaamisesta. Sanna Marinin (sd) hallitus on ottanut kriittisen kannan joihinkin direktiiviluonnoksen kohtiin.

Myös muissa EU:n jäsenmaissa kuten Italiassa ja Puolassa hankkeeseen on suhtauduttu kriittisesti. Helsingin Sanomat arvioi hankkeen olevan ”vastatuulessa”.
3287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Halvat keinot käytetty
Isoin ongelma komission ja Euroopan parlamentin ehdotuksissa on vaatimus rakennusten korjaamisesta tiettyihin energialuokkiin tietyssä aikataulussa, ympäristöneuvos Maarit Haakana ympäristöministeriöstä sanoo.

Energialuokat määrittyvät kunkin jäsenmaan sen hetkisen rakennuskannan mukaan. Suomessa rakennuskanta on jo suhteellisen energiatehokasta, Haakana kertoo. Helpot ja edulliset keinot on jo käytetty.

– Asuntojen energiatehokkuuden parantaminen monta energialuokkaa ylöspäin on paljon vaikeampaa ja kalliimpaa kuin sellaisessa maassa, missä rakennukset ovat energiatehokkuudeltaan tosi huonoja, Haakana sanoo.

Jossain muussa maassa vaatimukset voivat toimia paremmin, Haakana arvioi.

Suomen kanta on, että rakennuksia remontoitaisiin niiden elinkaaren näkökulmasta, ei ennalta saneltuina ajankohtina.

– Se on vähän resurssien hukkaamista, Haakana sanoo.

Haakana sanoo, että Suomelle riittäisi neuvoston lokakuussa saavuttama kanta. Neuvosto ei sitoisi remontteja energialuokkiin eikä velvoittaisi yksittäisen asuinrakennuksen omistajaa remontoimaan asuinrakennusta.

Äänestä
  • 🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

    🍑 ­­N­­y­m­­f­­o­­­m­­a­­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17832734F

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

From my death cold hands.
- whinchester 357

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Euroopan unionin hanke rakennusten energiatehokkuuden parantamiseksi etenee kolmikantaisissa neuvotteluissa, jotka käydään komission, Euroopan parlamentin ja ministerineuvoston välillä.

Kolmikantaneuvotteluja alkavat todennäköisesti kesällä ja jatkuvat syksyyn.

Komission ja parlamentin luonnosten esittämät ”pakkoremontit” ovat herättäneet huolta Suomessa.

Direktiivi pyrkii ottamaan EU-tasolle paljon päätösvaltaa jäsenvaltioiden rakennusten korjaamisesta. Sanna Marinin (sd) hallitus on ottanut kriittisen kannan joihinkin direktiiviluonnoksen kohtiin.

Myös muissa EU:n jäsenmaissa kuten Italiassa ja Puolassa hankkeeseen on suhtauduttu kriittisesti. Helsingin Sanomat arvioi hankkeen olevan ”vastatuulessa”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu