Aito uskoon tuleminen irrottaa ihmisen Paholaisesta

Oikeasti uskoon tulleessa ihmisessä ei enää vaikuta Saatana. Jeesus ja sielunvihollinen eivät voi asua samassa sydämessä. Paholainen voi vain kulkea ympärillämme kiljuen, mutta meihin se ei enää koske. 1 Piet. 5:8. Jeesuksen veri on turvanamme.
Kuljmme ennen uskoon tuloa sielunvihollisen vaikutuspiirissä "kuolleina rikoksiimme ja synteihimme". Efes. 2:1-3. Mutta kun tulimme eläviksi, "uskon kautta Hänen vereensä" (Room. 3:25) saimme irrottautua Paholaisen vallasta. 1 Joh. 5:19. Saimme siirrtyä elämänyhteyteen uuden Herramme Jeesuksen kanssa. Ja meidät kastettiin upotuskasteella Jeesuksen nimeen.
"Jos siis joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!" 2 Kor. 5:17. Tämä todettiin korinttilaisista, jotka olivat tulleet uskoon ja sen jälkeen kastetut: "Myös monet korinttilaiset, jotka olivat kuulemassa, tulivat uskoon, ja heidät kastettiin." Apt. 18:8. Samoin on tapahtunut meille: Vanha aadamilaisuus "haudattiin kasteen kautta kuolemaan". Room. 6:4.

Uuden Voiman saamme yhä uudestaan täyttyessämme Pyhällä Hengellä! Efes. 5:18,19.
Apt. 10:43-48.
43158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Onko joku aito uskovainen?

Äänestä
  • Muslimit, HIndut, Mormonit,Jehovat,Helluntalaiset, Scienttolit kaikki ne on uskovaisia.

    Raamatussa uskovaisella tarkoitetaan vedestä ja Hengestä kasteessa uudestisyntynyttä ihmistä.

    Lyydia uudestisyntyi VEDESTÄ JA HENGESTÄ Jumalanlapseksi kasteessa

    14 Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.
    15 JA KUN HÄNET JA HÄNEN PERHEKUTANSA OLI KASTETTU, pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä.

    Room. 9:8

    Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Muslimit, HIndut, Mormonit,Jehovat,Helluntalaiset, Scienttolit kaikki ne on uskovaisia.

    KASTEESSA UUDESTISYNTYNYTTÄ IHMISTÄ SANOTAAN RAAMATUSSA USKOVAISEKSI,KRISTITYKSI, (kreikaksi "pistis)

    Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.

    " JA KUN HÄNET JA HÄNEN PERHEKUTANSA OLI KASTETTU, pyysi hän meitä sanoen:

    "Jos te pidätte minua Herraan USKOVAISENA , niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä.

    Luterilaisten oppi on tieteellisesti todistettu, että se om valetta!
    Suomi on Sodoma vaikka suomessa on yli
    4 miljoonaa vauvakastettua!

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Muslimit, HIndut, Mormonit,Jehovat,Helluntalaiset, Scienttolit kaikki ne on uskovaisia.

    Raamatussa uskovaisella tarkoitetaan vedestä ja Hengestä kasteessa uudestisyntynyttä ihmistä.

    Lyydia uudestisyntyi VEDESTÄ JA HENGESTÄ Jumalanlapseksi kasteessa

    14 Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.
    15 JA KUN HÄNET JA HÄNEN PERHEKUTANSA OLI KASTETTU, pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä.

    Room. 9:8

    Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.

    Lestat laittaa saatanalle hellarit sitoo ja kiroaa jehovat kieltää joulun ja vaparit pilkkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    KASTEESSA UUDESTISYNTYNYTTÄ IHMISTÄ SANOTAAN RAAMATUSSA USKOVAISEKSI,KRISTITYKSI, (kreikaksi "pistis)

    Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.

    " JA KUN HÄNET JA HÄNEN PERHEKUTANSA OLI KASTETTU, pyysi hän meitä sanoen:

    "Jos te pidätte minua Herraan USKOVAISENA , niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä.

    JEESUKSEN USKOLLA PELASTUU ET VOI ITSEÄSI PELASTAA ÄLÄÄ EKSYKÖ
    KAIKKIA EKSYTTÄJIÄ ON PILKKAAJIA

    Äänestä

Paavalissakin vaikutti Saatana vahvasti. Mies sai Korintossa Saatanan demonihengen sisälleen lopun elämän ajaksi.

King James käännöksen mukaan oikein Saatanan viestinnän asiantuntija demonin "The messenger of Sathan" -nimisen demonin.

Äänestä
  • Demoneilta puuttuu fyysien ruumis, ne tulee ihmisen sisälle asumaan. Ei niillä mitään puisia piikkejä ja pistimimiä ole kuten sekin kohta leikkikästi ohitetaan.

    Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.

    And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh, the messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure.

    Ylpeys on ensimmäinen kuolemansynti.

    Kuoleman pistin on synti, ja synnin voimana on laki.

    Ei lakia ole kumottu.

    Lait kumotaan vasta kun luodaan uudet taivaat ja uusi maa. Kaukana tulevaisuudessa.

    Matt. 5:18

    Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Demoneilta puuttuu fyysien ruumis, ne tulee ihmisen sisälle asumaan. Ei niillä mitään puisia piikkejä ja pistimimiä ole kuten sekin kohta leikkikästi ohitetaan.

    Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.

    And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh, the messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure.

    Ylpeys on ensimmäinen kuolemansynti.

    Kuoleman pistin on synti, ja synnin voimana on laki.

    Ei lakia ole kumottu.

    Lait kumotaan vasta kun luodaan uudet taivaat ja uusi maa. Kaukana tulevaisuudessa.

    Matt. 5:18

    Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

    Monet kompastuu juuri siihen liberaaliteologiaan, kun heille opetetaan, että nyt vaan rakastellaan toisiamme, koska mitään lakeja ei enää ole ihmisiä johtamassa.

    Jeesus on aina oikeassa. Ei selitykset.

    Matt. 5:18

    Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Luuk. 16:17

    Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.

    Ihmisen "rakkaus" ei kumoa Jumalan säätämiä lakeja. Kuten opetetaan.

    Matt. 5:19

    Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. [5. Moos. 28:1; Jaak. 2:10]

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    "Kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi"

    Jotka väärin puhuvat ja vääryyttä harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Monet kompastuu juuri siihen liberaaliteologiaan, kun heille opetetaan, että nyt vaan rakastellaan toisiamme, koska mitään lakeja ei enää ole ihmisiä johtamassa.

    Jeesus on aina oikeassa. Ei selitykset.

    Matt. 5:18

    Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

    Kyllä minä vapaasti panen ketä haluan.

    Äänestä

Vauvakastetut jumalanpalveluksenne alkaa viiden minuutin päästä. Kerkiättekö te sinne vai onko tärkeämpää rienata täällä?

Äänestä

Helluntailaiset eivät opeta edes kymmentä käskyä, mitkä Jumala sormellaan kirjoitti laintautluihin. Muita molotuksia kylläkin hoetaan jatkuvasti.

Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi

Äänestä

Helluntailaisuus on oikeinta uskoa tämän ajan pimeässä maailmassa. Mutta kyllä skein jo on ottanut vastaan maailman henkeä.

Äänestä

Jeesus antoi lähetyskäskyn:

"Minä pelastan sinut oman kansasi ja pakanoiden käsistä, joiden luo minä sinut lähetän avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valoon ja Saatanan vallasta Jumalan puoleen ja uskon kautta minuun saisivat synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa." Apt. 26:17.18.

Tutkikaa mitä Jeesus siinä sanoo. Kenestä uskoon tulossa vapaudutaan?

Äänestä
  • Siinä se on hyvin sanottu.

    Äänestä

  • Antoi mutta vain Paavalille!

    Äänestä

  • Apt.:ssa on paljon puhekielen ilmaisuja, lyhenteitä, huudahduksia jne.

    Ilman kristillistä kastetta synnit pysyvät ihmisessä.

    Ap. t. 22:16

    Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

    Äänestä

  • Tämä on aivan yhtä yleisellä tasolla toteutettavaksi tarkoitettu lähetyskäsky, kuin esim. Markus 16:15-20.

    Äänestä

Etkä ole kokenut mielenmuutosta elämäsi aikana?
Sitäkö yrität kertoa että olet vieläkin saatanan vallan alla mutta innokkaasti kopioit kuitenkin toisten tekstejä?

Äänestä
  • Mielenmuutos , kreikaksi "metanoia" on ihmisen oma psykologinen reaktio, ei Jumalan pelastusteko.
    Syntien pois peseminen tapahtuu vain kasteessa, jossa perisynnin kirous katkaistaan. Ei se onnistu millään mielenmuutoksilla ja ajattelutapojen muutoksilla.

    Ap. t. 22:16

    Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Mielenmuutos , kreikaksi "metanoia" on ihmisen oma psykologinen reaktio, ei Jumalan pelastusteko.
    Syntien pois peseminen tapahtuu vain kasteessa, jossa perisynnin kirous katkaistaan. Ei se onnistu millään mielenmuutoksilla ja ajattelutapojen muutoksilla.

    Ap. t. 22:16

    Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

    Eli sinusta ei ole muuhun kuin kirjan tekstien kopioimiseen ?
    Kokeileppa omin sanoin?

    Äänestä

Kirjoittele mitä kirjoittelet, minä en usko Saatanaan. Ihminen on aivan kykeneväinen tekemään pahaa ihan itsekin ilman mitään Saatanoita. Monestiko olet nähnyt Saatanan? Entä kuinka monta kertaa olet jutellut hänen kanssaan? Vanhassa testamentissa Saatana oli Jumalan asioiden ajaja, osa taivaan joukoista.

Äänestä

Helluntailainen Clory julisti, että kun Jeesus on sovittanut synnit, niin pelkällä omien syntien unohtamisella asia hoituu ja sovitus tulee omaksi. Karmeata harhaoppista opetusta entisiltä narkkareilta.

Eihän ihmiselle silloin sanottaisi, että anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi, eli anna sovittaa itsesi kun Jumala kasteessa pesee ne synnit pois, siitä seuraa pelastus ja hyvä omatunto. Uusi liitto alkaa kasteesta. Ei missään syntien unohtamisessa. Ne on sielullisia mielentilan kikkoja, jolla yritetään korvata Jumalan pelastusteot.

Äänestä
  • Sovitus tulee henkilökohtaiseksi sovitukseksi vasta Kristillisessä yhdessä kasteessa vedestä ja Hengestä. Ef.4:5 Yski kaste, hen baptisma.

    Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.

    Vai ettekö edes sitä tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

    Kuolema sovintoveri, veren suoja saadaan kasteessa Kristuksen kuoleman osallisuuteen.

    Äänestä

Kovin ootte tosikkoja Raamattunne suhteen. Sääli!

Äänestä

Kunka paholainen irtoaa ihmisestä, kerro se välitän tiedon Putinille.

Äänestä
  • . Paha asusinhenki on saanut sinut valtaansa.

    Äänestä

Raamatun mukaan ihminen irtoaa pois tästä maailmasta kasteessa kun Jumala liittää kasteessa syntikirouksesta vapauttamansa sielun kasteessa Kristuksen ruumiiseen jäseneksi eli seurakunnan jäseneksi. Uusi liitto alkaa vasta kasteessa.

Äänestä
  • Uudessa liitossa on vain yksi kaste, vedestä ja Hengestä, kristuksen sovintoveri mukana, koska kasteessa synnit pestään pois.

    1. Kor. 12:13

    Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

    1. Joh. 5:8

    Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.

    Helluntailaiset käyvät saatanan hengen voimalla repimään yhden kasteen kolmea todistajaa erilleen toisistaan yrittäessään tuhota yhden kasteen pelastavan merkityksen.

    Äänestä

Mitä Raamattu sanoo vesikasteesta? Linkissä apostoili Pietarin sanoma Pyhän Hengen kasteen saaneille:
”Ei kai kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?” Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimessä. " Apt. 10:47,48.
Ajattele tätä.

Äänestä
  • Alussa oli monenlaisia käsityksiä siitä miten se Pyhä Henki liikkuu ja kenellä se voisi olla.
    Paavali kun ei ollut helluntaina paikalla kun 3000 syntistä ihmistä kastettiin vedestä ja Hengestä Jumalan omiksi.

    Raamatun mukaan Pyhä Henki ei tule ihmisen sisälle, ennen kuin kasteessa kaikki syntisyys on pesty pois.
    Pyhä Henki tulee vasta kasteen jälkeen puhtaaseen ja tyhjään sydämeen.

    Helluntailaisten vierashenkinen lahkousko on este Pyhän Henge lahjan saamiselle.

    Järjestys on ihan selvä. Ensin kaste syntien pois pesemiseksi ja vasta sen taivaan lahjat puhtaaseen ja tyhjään sydämeen.

    Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. "

    Äänestä

>>>>"Aito uskoon tuleminen irrottaa ihmisen paholaisesta"<<<<

missäs vaiheessa ne helluntailaisten synnittömänä syntyneet lapset
on paholaisessa, että täytyy irrottaa ???

Äänestä
  • Helluntailaisuudessa ei ole mitään aitoa, kaikki on piraattia.

    Äänestä

  • Riittääkö omenavarkaus lapsen siirtymisen paholaiselle?

    Luulisi, että asiasta olis annettu ohjeita seurakunnille, milloin ja minkä vuoksi lapsi tulee syntiseksi ja joutuu paholaisen valtaan?

    Äänestä

Pääseekö Jeesuksesta eroon matolääkkeilllä jos on sattunut sellaisen saamaan?

Äänestä
  • Kysy tuota omalta hell.pastoriltasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Kysy tuota omalta hell.pastoriltasi.

    Kristitty pääsee Jeesuksesta eroon kun menee helluntailaisten uudestikasteelle hurmahenkiä dumppaamaan.

    Ja Herran henki läksi pois, ja paha henki vaivasi häntä.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Kristitty pääsee Jeesuksesta eroon kun menee helluntailaisten uudestikasteelle hurmahenkiä dumppaamaan.

    Ja Herran henki läksi pois, ja paha henki vaivasi häntä.

    Helluntailaisten u-kasteessa Kristitty muuttuu ei-kristityksi lahkolaiseksi.

    Äänestä

Uskoni on horjumaton, mutta kuitenkin saatana koettelee onneaan , päästäkseen pujahtamaan mieleeni. Joskus yöllä herään ja näen varjoisen hahmon lähestyvän, ikään kuin salaa, mutta kun se huomaa, että katson häntä, se kääntää uskomattoman paatuneet kasvosa minuun, mutta kätson sitä suoraan silmiin ja käsken sen poistua lopullisesti kodistani Jeesuksen nimessä. Se alkaa lähteä, mutta annan vielä vauhtia ja sanon " kuulitko mene omaan paikkaasi heti," silloin se haihtuu ilmaan. Käännän kylkeä ja nukahdan kaikkivaltiaan varjossa lepoon.

Äänestä

Aloitus on täyttä totta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Oikeasti uskoon tulleessa ihmisessä ei enää vaikuta Saatana. Jeesus ja sielunvihollinen eivät voi asua samassa sydämessä. Paholainen voi vain kulkea ympärillämme kiljuen, mutta meihin se ei enää koske. 1 Piet. 5:8. Jeesuksen veri on turvanamme.
Kuljmme ennen uskoon tuloa sielunvihollisen vaikutuspiirissä "kuolleina rikoksiimme ja synteihimme". Efes. 2:1-3. Mutta kun tulimme eläviksi, "uskon kautta Hänen vereensä" (Room. 3:25) saimme irrottautua Paholaisen vallasta. 1 Joh. 5:19. Saimme siirrtyä elämänyhteyteen uuden Herramme Jeesuksen kanssa. Ja meidät kastettiin upotuskasteella Jeesuksen nimeen.
"Jos siis joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!" 2 Kor. 5:17. Tämä todettiin korinttilaisista, jotka olivat tulleet uskoon ja sen jälkeen kastetut: "Myös monet korinttilaiset, jotka olivat kuulemassa, tulivat uskoon, ja heidät kastettiin." Apt. 18:8. Samoin on tapahtunut meille: Vanha aadamilaisuus "haudattiin kasteen kautta kuolemaan". Room. 6:4.

Uuden Voiman saamme yhä uudestaan täyttyessämme Pyhällä Hengellä! Efes. 5:18,19.
Apt. 10:43-48.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu