Tuoko Nato turvattomuutta yhdessä rajatta olevan EUn kanssa?

Lännen moraalisen hyvesignaloinnin ollessa kohdennettu Ukrainaan, nostaisin esiin pari lännen aiheuttamaa sotkua. Siirtolaisia taas kelluu Libyanlahdella.

Naton avattua Libyan kautta reitin muuttoviralle Eurooppaan, niin meidän pitäisi olla valmiita ottamaan heidät vastaan ja turvaamaan heidän elämä nyt täällä EU:ssa. Meidän moraali on muutenkin kovin hauraus, demokratian lisäksi. Mutta emme me voi jatkuvasti kääntää pakolaisille selkää, joita omilla sodillamme olemme aikaan saanet. Edes tämän jos tunnustamme niin se tekisi meidän vajavaiselle moraalille hyvää. Tästä voisi alkaa mainio moraalin kasvutarina EU:ssa. Moraali on sama kuin demokratia, joten toimitaan niin ettei ne joudu alati häpeään.

Yksin Turkissa heitä on odottamassa pääsyä tänne noin 3 miljoonaa, Syyrian sodan takia, joka oli lännen organisoima ja sen hetkisen moraalikadon huipentuma.
Mutta vastuun pakoiluun syyllistymme edelleen ja nyt pidämme Turkissa yllä maailman suurinta pakolaisleiriä sen takia kun moraali petti, tai se on liian ylevää vastuun kantoon.

Myös Itämeri on vaarassa saada meidän lännen moraalista osansa. Me itse räjäyttelemme kaasuputkia Itämerellä. toiset vasta niitä kartoittaa, mitenköhän voimme antaa samaöla mitalla takaisin. Samalla huokaamme heidän touhuilleen ja pidämme niitä moraalittomina tekona, itse presidentin välityksellä.

USA ole pätkääkään kiinnostunut tekosistaan, vaan Libyan öljystä. Mitä tehdään? Otetaanko tänne kaikki, koska sotku on Naton ja liittolaisiemme tekosia?
84106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 84

Vanhimmat

” Lännen moraalisen hyvesignaloinnin ollessa kohdennettu Ukrainaan, nostaisin esiin pari lännen aiheuttamaa sotkua. Siirtolaisia taas kelluu Libyanlahdella.”

Niin kelluu! Johtuu hulvattomasta syntyvyydestä Afrikassa ja heikoista elionoloista!

”Naton avattua Libyan kautta reitin muuttoviralle Eurooppaan, niin meidän pitäisi olla valmiita ottamaan heidät vastaan ja turvaamaan heidän elämä nyt täällä EU:ssa. ”

MIKSI? JOS OTAMME HEITÄ AVOSYLIN VASTAAN NIIN TULIJOITA OLISI SATOJA MILJOONIA! SE OLISI EUROOPAN LOPPU!

Sen sijaan voisimme koota heidät Libyasta kuljetuslaivoilla suoraan Venäjällr, koska:

- siellä on tilaa runsaasti
- Putinin sotaprojektit kaipaa loputtomasti sotilaita!

”Meidän moraali on muutenkin kovin hauraus, demokratian lisäksi. Mutta emme me voi jatkuvasti kääntää pakolaisille selkää, joita omilla sodillamme olemme aikaan saanet. ”

Voimme mainiosti, koska miljoonatolkulla pakolaisia aiheutti Venäjän ilmasota Euroopassa! Hekin voisivat suunnata Venäjälle eli kriisin aiheuttajamaahan!

”Edes tämän jos tunnustamme niin se tekisi meidän vajavaiselle moraalille hyvää. ”

Kenen ”meidän”? Er sinä itse venäläisenä ole mikään eurooppalainen!

”Yksin Turkissa heitä on odottamassa pääsyä tänne noin 3 miljoonaa, Syyrian sodan takia, joka oli lännen organisoima ja sen hetkisen moraalikadon huipentuma.”

Syyrian tasoittamisen tasangoksiu hoiti Putinin ilmavoimat! Alue on nyt elinkelvoton! Korjatkoot itse jälkensä!

Mutta vastuun pakoiluun syyllistymme edelleen ja nyt pidämme Turkissa yllä maailman suurinta pakolaisleiriä sen takia kun moraali petti, tai se on liian ylevää vastuun kantoon.

”Myös Itämeri on vaarassa saada meidän lännen moraalista osansa. Me itse räjäyttelemme kaasuputkia Itämerellä. ”

Niinhän te venäläiset teette! Venäläinen Tarkkispoika on täysin oikeassa!

”toiset vasta niitä kartoittaa,”

Sitäkin tekee vain venäläiset!

”USA ole pätkääkään kiinnostunut tekosistaan, vaan Libyan öljystä. ”

Voi olla, mutta ei se silti ole enää Libyassa!

”Mitä tehdään? Otetaanko tänne kaikki”

Sopii mainiosti, että TE VENÄLÄISET otatte heitä nyt maahanne kun olette itse osasyyllisiä!

1Äänestä
  • Miten Venäjä voi olla syyllinen, jos NATO hyökkäsi Libyaan, ajaen maan anarkiaan? Älyllistä rehellisyyttä kiitos, eikä itse aiheutetusta ongelmasta Venäjän syyttelyä.

    Mitä tehdään? Alammeko rahtaamaan tänne, koska liittokuntamme hyvikset tämän ongelman aiheutti? Erityisesti Obama, Clinton ja Bidee, jotka ovat niitä plushyviksiä. Ehkäpä jopa kaksoisplushyviksiä. Haluathan olla hyvisten puolella, kysyi eräskin AtlantinTuulet nimimerkki netissä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Miten Venäjä voi olla syyllinen, jos NATO hyökkäsi Libyaan, ajaen maan anarkiaan? Älyllistä rehellisyyttä kiitos, eikä itse aiheutetusta ongelmasta Venäjän syyttelyä.

    "Miten Venäjä voi olla syyllinen, jos NATO hyökkäsi Libyaan, ajaen maan anarkiaan?"

    NATO pommitti Libyan joukkoja YK:n turvallisuusneuvoston pyynnöstä estääkseen niitä tekemään kansanmurhaa. YK:n turvallisuusneuvostossa istuu Venäjäkin veto-oikeuksineen, mutta sekään ei vastustanut tuota pyyntöä.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Ja lopputulos oli anarkia ja 10v kestänyt sota. Tiedoksi vaan, että Sodalle löytyy aina oikeutus.

    Nyt kun kannatamme tätä, on moraalinen velvollisuus siivota sotku.

    Onneksi turvallisuusneuvoston jäsenissä on vastavoimia USAn imperiumille. viisi jäsentä, mukaan lukien Kiina, Venäjä ja Saksa, äänestivät tyhjää. Mistä lie syystä eivät lähteneet tähän, saamme arvailla.

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    "Ja lopputulos oli anarkia ja 10v kestänyt sota. Tiedoksi vaan, että Sodalle löytyy aina oikeutus."

    Sota oli Libyassa jo käynnissä, kun YK:n turvallisuusneuvosto pyysi NATO:a estämään gaddafin joukkojen tekemää kansanmurhaa.

    "Nyt kun kannatamme tätä, on moraalinen velvollisuus siivota sotku."

    YK:n olisi pitänyt antaa NATO:lle lupa myös maajoukkoihin, niin sillä asia olisi hoidettu.

    "Onneksi turvallisuusneuvoston jäsenissä on vastavoimia USAn imperiumille. viisi jäsentä, mukaan lukien Kiina, Venäjä ja Saksa, äänestivät tyhjää. Mistä lie syystä eivät lähteneet tähän, saamme arvailla."

    Jokaisella lienee ollut omat syynsä.

    1Äänestä

  • "Sopii mainiosti, että TE VENÄLÄISET otatte heitä nyt maahanne kun olette itse osasyyllisiä!"

    Venäjä on melkoisen monikansallinen maa, verrattuna Suomeen. Venäjän federaation rajojen sisäpuolella asuu 160 huomattavaa etnistä ryhmää. Täällä Suomessa saadaan hepuli yhdestä tummahipiäisestä. Itänaapurissa 160 huomattavaa etnistä ryhmää elää rauhaneloa.
    Ketkäköhän ovat suvaitsevaisempia, kuin metsäläiset suomalaiset?

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Ja lopputulos oli anarkia ja 10v kestänyt sota. Tiedoksi vaan, että Sodalle löytyy aina oikeutus."

    Sota oli Libyassa jo käynnissä, kun YK:n turvallisuusneuvosto pyysi NATO:a estämään gaddafin joukkojen tekemää kansanmurhaa.

    "Nyt kun kannatamme tätä, on moraalinen velvollisuus siivota sotku."

    YK:n olisi pitänyt antaa NATO:lle lupa myös maajoukkoihin, niin sillä asia olisi hoidettu.

    "Onneksi turvallisuusneuvoston jäsenissä on vastavoimia USAn imperiumille. viisi jäsentä, mukaan lukien Kiina, Venäjä ja Saksa, äänestivät tyhjää. Mistä lie syystä eivät lähteneet tähän, saamme arvailla."

    Jokaisella lienee ollut omat syynsä.

    Tietysti oli olemassa. Olihan Kataloniassa menossa itsenäisyyspyrkimys Espanjassa, ennen kuin Espanjan keskushallinto lähetti poliisit mukiloimaan Katalonialaiset järjestykseen ja vankilaan pitkäksi aikaa. Espanjan Baskimaassa on vieläkin separtistihalua.

    Eli mikä on sinun pointtisi? Toisten maiden asioihin saa sekaantua? Ja jos kyllä, hyökkäämmekö Espanjaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Silloin saa sekaantua, kun hyvät valtiot tekevät sen. Esimerkiksi demokratiat ja niiden liittolaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tietysti oli olemassa. Olihan Kataloniassa menossa itsenäisyyspyrkimys Espanjassa, ennen kuin Espanjan keskushallinto lähetti poliisit mukiloimaan Katalonialaiset järjestykseen ja vankilaan pitkäksi aikaa. Espanjan Baskimaassa on vieläkin separtistihalua.

    Eli mikä on sinun pointtisi? Toisten maiden asioihin saa sekaantua? Ja jos kyllä, hyökkäämmekö Espanjaan?

    Emme hyökkää. Espanjassa ei ole menossa kansanmurha, kuten Libyassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Miten Venäjä voi olla syyllinen, jos NATO hyökkäsi Libyaan, ajaen maan anarkiaan? Älyllistä rehellisyyttä kiitos, eikä itse aiheutetusta ongelmasta Venäjän syyttelyä.

    Mitä tehdään? Alammeko rahtaamaan tänne, koska liittokuntamme hyvikset tämän ongelman aiheutti? Erityisesti Obama, Clinton ja Bidee, jotka ovat niitä plushyviksiä. Ehkäpä jopa kaksoisplushyviksiä. Haluathan olla hyvisten puolella, kysyi eräskin AtlantinTuulet nimimerkki netissä.

    Kyllä alamme raahaamaan. Saamme paljon rikkautta ja ehkäpä käsityöläisiä. Vaikkapa kaarnalaivoja veistelemään.

    Olemme Naton antamasta Venäjänturvasta
    velkaa tästäkin asiasta.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Emme hyökkää. Espanjassa ei ole menossa kansanmurha, kuten Libyassa.

    Mutta kansan sortoa on menossa Kataloniassa ja Libyassa kansanmurhaa, kun pakolaiset tänne pyrkivät. Vielä Kataloniasta. Ajatuksista ei ole pitkä matka tekoihin. Ole johdonmukainen ja puolusta vähemmistöjen oikeuksia niin Ukrainan, Skotlannin
    tai Katalonian kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Katalonialaisia ei sorreta. Vähemmistön oikeuksiin ei kuulu irtautuminen erämaasta.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Katalonialaisia ei sorreta. Vähemmistön oikeuksiin ei kuulu irtautuminen erämaasta.

    Huoh. Autocorrection. Emämaasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    "Sopii mainiosti, että TE VENÄLÄISET otatte heitä nyt maahanne kun olette itse osasyyllisiä!"

    Venäjä on melkoisen monikansallinen maa, verrattuna Suomeen. Venäjän federaation rajojen sisäpuolella asuu 160 huomattavaa etnistä ryhmää. Täällä Suomessa saadaan hepuli yhdestä tummahipiäisestä. Itänaapurissa 160 huomattavaa etnistä ryhmää elää rauhaneloa.
    Ketkäköhän ovat suvaitsevaisempia, kuin metsäläiset suomalaiset?

    "Venäjän federaation rajojen sisäpuolella asuu 160 huomattavaa etnistä ryhmää. "

    Mikä on hieno juttu niin kauan kun ne eivät tule Moskovan katukuvaa pilaamaan.:D

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Miten Venäjä voi olla syyllinen, jos NATO hyökkäsi Libyaan, ajaen maan anarkiaan? Älyllistä rehellisyyttä kiitos, eikä itse aiheutetusta ongelmasta Venäjän syyttelyä.

    Mitä tehdään? Alammeko rahtaamaan tänne, koska liittokuntamme hyvikset tämän ongelman aiheutti? Erityisesti Obama, Clinton ja Bidee, jotka ovat niitä plushyviksiä. Ehkäpä jopa kaksoisplushyviksiä. Haluathan olla hyvisten puolella, kysyi eräskin AtlantinTuulet nimimerkki netissä.

    Todellakin haluan olla hyvisten ja westernien puolella. Tänne vaan ja paljon. Me jaksamme kantaa laukkuja vaikka kuinka monta.

    Äänestä

  • 🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

    🍒 ­­N­y­­­m­f­o­­m­­a­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17833332i

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

Läsimaat on ahneudellaan käytännössä syyllisiä kaikkeen pahaan mitä maailma sisällään kantaa.

Äänestä
  • Entisten siirtomaa isäntien sotkuja, jossa Suomella ei pitäisi olla mitään tekemistä. Sääli, kun joudumme tähän mukaan typeryydessämme.

    Äänestä

  • Venäjä on sotasuudellaan käytännössä syyllisiä kaikkeen pahaan mitä maailma sisällään kantaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Venäjä on sotasuudellaan käytännössä syyllisiä kaikkeen pahaan mitä maailma sisällään kantaa.

    Juuri näin. USA vaan jelppii ja pistää pahikset (mitä lie ovat) sinne Valhallan puolelle miettimään rötöksiään. Onneksi jenkkien media saa nimettömistä lähteistä oikean tiedon ja Venäjän disinformaatio paljastuu.

    Suomessa mediamme hakee tämän tärkeän saadun ja lahjomattoman tiedon lännen uutisten yhteisestä mediapuulista.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Venäjä on sotasuudellaan käytännössä syyllisiä kaikkeen pahaan mitä maailma sisällään kantaa.

    Jopa hauska pöljä! Valehtelussakin joku raja!

    Äänestä

  • Libya, Syyria,Kiina, Venäjä, Iran,Afganistan , valtioita joissa jonkinlaista diktatuuria, mihin ihmiset eivät enää halua alistua.

    Äänestä

Kyllä .länsimaat ja usa kärkijoukkona on saanut maailmalla siellä täällä maita sekasortoon.maailmanpoliisin roolia käyttää surutta hyödykseen.ja jossain kohti terroristit näpäyttää jenkeille takaisin.eipä se paheksuttavaa ole ollenkaan..pahuuteen vastataan pahalla.

Äänestä
  • Venäjä on ITSE. Aiheuttanut KOKO Syyrian katastrofin! Venäjälle mahtuu pakolaisia! Tullessaan on pakolainen liki yhtä varakas kuin paikallinen venäläinen!

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Venäjä on ITSE. Aiheuttanut KOKO Syyrian katastrofin! Venäjälle mahtuu pakolaisia! Tullessaan on pakolainen liki yhtä varakas kuin paikallinen venäläinen!

    Tai paremmin USAn tuki risuparta fanaatikoille ja kapinan rahoitus/tuki.

    Venäjän tullessa mukaan, maa rauhoittui. Syyriasta lähtee paljon vapaaehtoisia Venäjän armeijaan tänäpäivänä. Mistä ihmeestä syystä, voidaan kysyä jos Venäjä sinusta sotaa aiheutti.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Olisko syynä silkka raha?

    SYYRIASSA OLISISÄLLISSODASSA KAKSI OSAPUOLTA: KAPINOIVA KANSA JA DIKTAATTORI AL-ASSAD TUKIJOINEEN!

    Venäjä tapansa mukaan riensi tukemaan veristä diktaattoria!

    ” Venäjän tullessa mukaan, maa rauhoittui. ”

    HaHa! Toki se rauhoittui, kun Venäjän ilmavoimat tuhosivat valtaosan maan kaupungeista ja asukkaat lähtivät pakolaisiksi Turkkiin!

    ”Syyriasta lähtee paljon vapaaehtoisia Venäjän armeijaan tänäpäivänä. Mistä ihmeestä syystä, voidaan kysyä jos Venäjä sinusta sotaa aiheutti.”

    Toki Assadin piti tukea jollakin tavoin Venäjälle hyvittää! Venäjän oma armeija pitää ASSADILTA SAATUA TUKIJOUKKOJA SOTILAALLISESTI HALUTTOMINA JA HEIKKOINA! Ehkä he sellainakin sentään nostavat Putlerin hyökkäysjoukon tasoa!🤡😂😅🤣🤪👏

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kiitos. Suosittelen googlaamalla selvittämään Aleppon nykytilannetta. Saattaisit hämmästyä, kuinka median nimettömät lähteet ovat olleet väärässä.

    Kansa on siellä tyytyväinen, kun pääsi eroon niistä fanaatikoista ja kauppa käy.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    SYYRIASSA OLISISÄLLISSODASSA KAKSI OSAPUOLTA: KAPINOIVA KANSA JA DIKTAATTORI AL-ASSAD TUKIJOINEEN!

    Venäjä tapansa mukaan riensi tukemaan veristä diktaattoria!

    ” Venäjän tullessa mukaan, maa rauhoittui. ”

    HaHa! Toki se rauhoittui, kun Venäjän ilmavoimat tuhosivat valtaosan maan kaupungeista ja asukkaat lähtivät pakolaisiksi Turkkiin!

    ”Syyriasta lähtee paljon vapaaehtoisia Venäjän armeijaan tänäpäivänä. Mistä ihmeestä syystä, voidaan kysyä jos Venäjä sinusta sotaa aiheutti.”

    Toki Assadin piti tukea jollakin tavoin Venäjälle hyvittää! Venäjän oma armeija pitää ASSADILTA SAATUA TUKIJOUKKOJA SOTILAALLISESTI HALUTTOMINA JA HEIKKOINA! Ehkä he sellainakin sentään nostavat Putlerin hyökkäysjoukon tasoa!🤡😂😅🤣🤪👏

    "SYYRIASSA OLISISÄLLISSODASSA KAKSI OSAPUOLTA: KAPINOIVA KANSA JA DIKTAATTORI AL-ASSAD TUKIJOINEEN!"

    Tarkoitatko sitä, että ISIS oli kapinoivaa kansaa???

    🤔

    Äänestä

Ainoa toimiva ratkaisu olisi pakolaisten jakaminen tasaisesti EU-maiden välillä. Tulijamäärät ovat edelleen niin pieniä, että tasaisesti jaettuna taakka ei olisi kestämätön yhdellekään EU-maalle. Tätä vain vastustetaan niistä maista, jotka eivät ole sellaisia EU:n reunavaltioita, joihin juuri sillä hetkellä ei kohdistu tulijoiden painetta. Tällaista on vaikeaa kutsua miksikään muuksi kuin moraalittomaksi.

On muistettava, että Puolassa on jo 2milj pakolaista Ukrainasta ja siksi Suomen vastuu on ottaa erityisesti Välimerellä kelluvia turvaan .

1Äänestä
  • Voi,oi. Jos alkaa vetää. Tulee satoja miljoonia!

    Äänestä

  • ”Ainoa toimiva ratkaisu olisi pakolaisten jakaminen tasaisesti EU-maiden välillä. ”

    Se taas ei ole ”toimiva ratkaisu” silläheitä ei tänne haluta!

    ”Tulijamäärät ovat edelleen niin pieniä, että tasaisesti jaettuna taakka ei olisi kestämätön yhdellekään EU-maalle. ”

    Pienikin myötämieli lisää tulijoiden määrän kestämättömäksi!

    ”Tätä vain vastustetaan niistä maista, jotka eivät ole sellaisia EU:n reunavaltioita, joihin juuri sillä hetkellä ei kohdistu tulijoiden painetta. Tällaista on vaikeaa kutsua miksikään muuksi kuin moraalittomaksi.”
    Nimenomaan! EU:n on OLTAVA reilusti moraaliton!

    ”On muistettava, että Puolassa on jo 2milj pakolaista Ukrainasta ja siksi Suomen vastuu on ottaa erityisesti Välimerellä kelluvia turvaan .”

    Ukrainalaisilla on syy olla pakolaisina ja Venäjän hävittyä he palaavat kotimaahansa!

    Suomen ei taas pidä ottaa vastaan suurua määriä pakolaisia!

    Äänestä

Vaikka USA räjäytti kaasuputket Itämeressä, niin mitä sitten? USA on niin mahtava maa, että se tekee ihan mitä haluaa. Parasta on olla tämänlaisen maan liittolaisena ja hyväksyä poksahdukset, jos USA:n etu sitä vaatii.

Äänestä
  • Presidentti Niinistö menee taas USA: han vahvistamaan ystävyyttä. Mihinkähän nyt pitää sitoutua.

    Äänestä

  • Venäjä itse räjäytti putkensa!

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Presidentti Niinistö menee taas USA: han vahvistamaan ystävyyttä. Mihinkähän nyt pitää sitoutua.

    Ei mihinkään, mitä emme jo entuudestaan tiedä!

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Venäjä itse räjäytti putkensa!

    Juu ja yritti räjäyttää ydinvoimalan jota itse piti hallussaan 😄😄mees poika nukkumaan

    Äänestä

Ilman Natoa meille voi käydä ajan mittaan sama, mitä Ukrainassa. Toki Natokaan ei täydellistä turvaa tuo, mutta mieluummin Natossa, kuin vapaana tykinruokana. Suomi on niin saatanan pieni maa, ettemme ison karhun rinnalla mahda mitään, jos sota syttyy. Onhan Suomessa paremmat sotilaat, mutta kuten tiedämme, meitä on vähemmän ja Venäjän uhkaa ja voimaakaan ei pidä väheksyä.

1Äänestä
  • Naton kanssa meille voi käydä kuin Puolalle ja Suomelle WW2n aikana. Ensin jaetaan etupiireihin. Lopuksi käytetään hyväksi ja pakotetaan uuteen sotaan NL vastaan. Lopuksi Saksaa vastaan.

    Tällä kertaa Venäjän naapurissa saatamme saada melkoisen paljon rautaa niskaan, koska tarjoamme hyökkäysreitin Venäjän ydinalueille.

    Äänestä

  • Onko ne muuta,kuin myytti?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Naton kanssa meille voi käydä kuin Puolalle ja Suomelle WW2n aikana. Ensin jaetaan etupiireihin. Lopuksi käytetään hyväksi ja pakotetaan uuteen sotaan NL vastaan. Lopuksi Saksaa vastaan.

    Tällä kertaa Venäjän naapurissa saatamme saada melkoisen paljon rautaa niskaan, koska tarjoamme hyökkäysreitin Venäjän ydinalueille.

    NATO EI HYÖKKÄÄ VENÄJÄLLE TARJOSIPA PUTIN MITÄ HYVÄNSÄ!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Naton kanssa meille voi käydä kuin Puolalle ja Suomelle WW2n aikana. Ensin jaetaan etupiireihin. Lopuksi käytetään hyväksi ja pakotetaan uuteen sotaan NL vastaan. Lopuksi Saksaa vastaan.

    Tällä kertaa Venäjän naapurissa saatamme saada melkoisen paljon rautaa niskaan, koska tarjoamme hyökkäysreitin Venäjän ydinalueille.

    >Naton kanssa meille voi käydä kuin Puolalle ja Suomelle WW2n aikana.

    Näille maillehan kävi aivan eri tavoin. Puola tuhoutui lähes kokonaan ja joutui vuosikymmeniksi Neuvosto-Venäjän pakottamaan köyhyyteen.

    Ajan oloihin nähden parhaat mahdolliset valinnat tehnyt Suomi taas pysyi länsimaisena demokratiana ja vaurastui varsin komeasti.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Tiedoksi vaan , että sadat tuhannet puolalaiset soti Saksaa vastaan WW2. Sodan jälkeen saivat Itä-Preussin ja valtaisat alueet itäisestä Saksasta.

    Elikkä sellaista sortoa. Suurin osa kansasta viis veisaa politiikasta ja ainoastaan haluaa elää rauhassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Tiedoksi vaan , että sadat tuhannet puolalaiset soti Saksaa vastaan WW2. Sodan jälkeen saivat Itä-Preussin ja valtaisat alueet itäisestä Saksasta.

    Elikkä sellaista sortoa. Suurin osa kansasta viis veisaa politiikasta ja ainoastaan haluaa elää rauhassa.

    >Sodan jälkeen saivat Itä-Preussin ja valtaisat alueet itäisestä Saksasta.

    Mutta menettivät enemmän idästä Neuvostoliitolle kuin mitä lännestä saivat.

    Vuonna 1990 reaalisosialismin päättyessä Suomen bkt/asukas oli 16-kertainen Puolaan nähden. Nyt enää kolminkertainen, kun Puola on saanut vapaasti kehittyä.

    N-liitto ryösti ja imi kuiviin koko valloittamansa Itä-Euroopan, mutta meitä se ei pystynyt valtaamaan eikä ryöstämään.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Naton kanssa meille voi käydä kuin Puolalle ja Suomelle WW2n aikana. Ensin jaetaan etupiireihin. Lopuksi käytetään hyväksi ja pakotetaan uuteen sotaan NL vastaan. Lopuksi Saksaa vastaan.

    Tällä kertaa Venäjän naapurissa saatamme saada melkoisen paljon rautaa niskaan, koska tarjoamme hyökkäysreitin Venäjän ydinalueille.

    ” Naton kanssa meille voi käydä kuin Puolalle ja Suomelle WW2n aikana. Ensin jaetaan etupiireihin. Lopuksi käytetään hyväksi ja pakotetaan uuteen sotaan NL vastaan. Lopuksi Saksaa vastaan. ”

    ONNEKSI NIIN EI KÄY! PUTIN LASKI JO SUOMEN KUULUVAN VENÄJÄN ETUPIIRIIN ENNEN HYÖKKÄYSTÄ 24.2.2022, MUTTA NYT KUN MLIITYIMME NATOON PUTININ OTE KIRPOSI!

    Venäjän suhteen Suomen liittoutuminen tuo turvan kun taas ”ystävyys”/”puolueettomuus” tuo surman!

    ”Tällä kertaa Venäjän naapurissa saatamme saada melkoisen paljon rautaa niskaan, koska tarjoamme hyökkäysreitin Venäjän ydinalueille.”

    Emme saa, koska Nato EI HYÖKKÄÄ VENÄJÄLLE eikä Venäjä uskalla hyökätä Natoon!

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    >Sodan jälkeen saivat Itä-Preussin ja valtaisat alueet itäisestä Saksasta.

    Mutta menettivät enemmän idästä Neuvostoliitolle kuin mitä lännestä saivat.

    Vuonna 1990 reaalisosialismin päättyessä Suomen bkt/asukas oli 16-kertainen Puolaan nähden. Nyt enää kolminkertainen, kun Puola on saanut vapaasti kehittyä.

    N-liitto ryösti ja imi kuiviin koko valloittamansa Itä-Euroopan, mutta meitä se ei pystynyt valtaamaan eikä ryöstämään.

    Ja nyt haluavat Ukrainalta alueita takaisin. Mitä tehdään? Puola on liittolaisemme.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ja nyt haluavat Ukrainalta alueita takaisin. Mitä tehdään? Puola on liittolaisemme.

    Venäläiset haluavat, eivätkä takaisin vaan valloittaa naapuriltaan, ja sen hankkeen vastustamisessa Puola tosiaan on mitä tärkein liittolaisemme.

    Äänestä

  • "Ilman Natoa meille voi käydä ajan mittaan sama, mitä Ukrainassa"

    Kuinka monta vuotta pitäisi odottaa? Toiset 80v? Moni meistä on mullan alla ja tuollaisilla vuosimäärillä näyttäisi natolle 🖕🖕🖕

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Venäläiset haluavat, eivätkä takaisin vaan valloittaa naapuriltaan, ja sen hankkeen vastustamisessa Puola tosiaan on mitä tärkein liittolaisemme.

    Elikkä Puola saa läntisen Ukrainan sun mielestä?

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Elikkä Puola saa läntisen Ukrainan sun mielestä?

    Mun mielestä olet typerys. 😎

    Äänestä

Afrikkalaiset pakenevat omien valtioidensa kaaosta, terrorismia, wagnereita sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Välimerta on mahdoton sulkea. YK:n pakolaissopimukset velvoittavat pelastamaan merihädässä olevan, sotaa pakenevan tai muutoin hädänalaisessa tilassa olevan. Nato ei liity näihin asioihin mitenkään.

1Äänestä
  • ” YK:n pakolaissopimukset velvoittavat pelastamaan merihädässä olevan, sotaa pakenevan tai muutoin hädänalaisessa tilassa olevan. ”

    MUTTA ON SULA MAHDOTTOMUUS ”PELASTAA” EUROOPPAAN KYMMENIÄ TAI SATOJA MILJOONIA LUKUTAIDOTTOMIA AFRIKKALAISIA VAIN SIKSI, ETTÄ LÄHTEVÄE EPÄKELVOLLA KUMILAUTALLA 200 M MERELLE RANNASTA SANOIPA SOPIMJUKSET MITÄ TAHANSA!

    Äänestä

Ainoastaan Ranskan presidentti on osoittanut olevansa viisaampi, kuin Putin. Muut länsimaiden johtajat paheksuvat Putinia, mutta toimivat itse samoin, kuin hän. Tämä on ihmisen ikuinen dilemma, haukutaan ja paheksutaan toisten tekoja, mutta ei itse pystytä kuitenkaan parempaan. Nyt olisi mitä pikimmin kuunneltava Macronia.

Äänestä
  • TODELLISUUDESSA PUTINIA TYHMEMPÄÄ JOHTAJAA EI EUROOPASTA LÖYDY!

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    TODELLISUUDESSA PUTINIA TYHMEMPÄÄ JOHTAJAA EI EUROOPASTA LÖYDY!

    Heh 😄niin toki kun on kansanmiehiä toisin kuin nämä globalistin apinat macronit ja muut kusipäät...

    Äänestä

Tällä hetkellä Pohjois-Afrikkaa epävakauttavat jihadistiterroristit ja tietysti syytämme Venäjän Wagner-palkkasotureiden hääräämistä tässä asiassa. Viattomat EU-maat tukevat aluetta erilaisin kehitysyhteistyöhankkein, kunhan vastineeksi öljyt saavat. Lännessä tiedämme, että Lähi- ja Keski-itää epävakauttavat mm shiia-sunna-konflikti, Iran ja Syyria Venäjän avustamina, radikaalisalafismi, Israel-Palestiina-konflikti, kurdit ja monet muut tuota soppaa hämmentävät kokit... Kuuluu Venäjän ja kremlinmielisen äärioikeiston tai -vasemmiston, Lähi-idän poliittisen islamismin tarinaan syyllistää Länttä, Eurooppaa ja eurooppalaisia kaikesta mahdollisesta.... myös antisemitismi kuuluu heidän repertuaariinsa.

Eikö se meidän poliittiset päättäjät ole täydellisiä? Mitään virheitä eivät tee, eivätkä sekaanni toisten asioihin kaukomailla. Jos joku menee pieleen, syy on Venäjässä. Aina Brexitistä, päättyen öljyputken räjäyttämiseen.

Äänestä

On muistettava, että EI pidä alistua USA:n saneluun, maa on savijaloilla seisova jättiläinen joka on sisäisesti sekaisin. Lisäksi maa etsii aina uusia vihollisia jotta maan oma sotateollisuus pidetään tyytyväisenä.

Amerikkalainen perinne on sota ja aseet. Siellä kuoli aseiden takia v. 2021, ihmisiä 45000. puolet itsemurhiin. Aseteollisuus on USAn parasta teollisuutta. Sodat ovat jatkuvia.

Äänestä
  • ” Amerikkalainen perinne on sota ja aseet. Siellä kuoli aseiden takia v. 2021, ihmisiä 45000. puolet itsemurhiin. ”

    Venäjällä vastaavasti kaatui 24.2.2022 jälkeen 200.000 venäläistä Ukrainan sodassa!

    USA taas ei sodi missään juuri nyt!

    1Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    ” Amerikkalainen perinne on sota ja aseet. Siellä kuoli aseiden takia v. 2021, ihmisiä 45000. puolet itsemurhiin. ”

    Venäjällä vastaavasti kaatui 24.2.2022 jälkeen 200.000 venäläistä Ukrainan sodassa!

    USA taas ei sodi missään juuri nyt!

    Ja jenkeiltä 45000 rauhanaikana. Mikä on pointtisi? Ja mitä joku random 200000 luku kertoo sinulle? Propaganda menny sulle perille?

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Ja jenkeiltä 45000 rauhanaikana. Mikä on pointtisi? Ja mitä joku random 200000 luku kertoo sinulle? Propaganda menny sulle perille?

    Kahdessa vuodessa jenkeissä kuolee aseisiin 90000. Kuulostaa tosi pahalta ja
    jenkeissä ihmiset on sekaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Kahdessa vuodessa jenkeissä kuolee aseisiin 90000. Kuulostaa tosi pahalta ja
    jenkeissä ihmiset on sekaisin.

    Mutta se tilanne on heidän vapaa poliittinen valintansa, vaikka emme sitä ymmärräkään. Jonakin päivänä siellä mitta voi tulla täyteen ja aselakeja kiristetään demokratian keinoin.

    Tässä on joltinenkin ero valtion naapurimaahan murhaamaan lähtemisen kanssa.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Mutta se tilanne on heidän vapaa poliittinen valintansa, vaikka emme sitä ymmärräkään. Jonakin päivänä siellä mitta voi tulla täyteen ja aselakeja kiristetään demokratian keinoin.

    Tässä on joltinenkin ero valtion naapurimaahan murhaamaan lähtemisen kanssa.

    Miten se eroaa jenkeistä?
    Jenkit murhaa toisiaan ja vapauttaa hengestä "pahiksia" ulkomailla. Melkoisten kahjojen kanssa haluat olla liittolaisen.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Miten se eroaa jenkeistä?
    Jenkit murhaa toisiaan ja vapauttaa hengestä "pahiksia" ulkomailla. Melkoisten kahjojen kanssa haluat olla liittolaisen.

    Haluan olla niiden liittolainen, jotka pystyvät takaamaan turvallisuutemme Venäjän rikollisia valloitushaluja vastaan. Suomen kansa näyttää olevan samaa mieltä luvuin 75-1.

    Äänestä

Kumman rajann yli "maahanmuuttajat" nyt rynnivät, itä- vai LÄNSI RAJAN?

Äänestä

Kommentti: Kohta venäläisille kerrotaan, että Putin olikin lännen agentti Venäjän tuhoamiseksi https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009526193.html

Tuossapa asia pähkinän kuoressa miksi venäjän mielestä, usausausausa😭😭on syypää kaikkeen. Itsessä kun ei voi olla mitään vikaa.

1Äänestä

Ainoa toimiva ratkaisu on; Endlösung ! Mutta kun pelkäävät painaa nappia !

Pravda

Äänestä

Venäjälle on mennyt 5milj pakolaista, eikä lännen arvoyhteisöä kiinnosta pätkääkään, miksi ovat sinne päin menneet.

Tietenkin löytyy aina joku "iskä", jonka pikkainen jäi yksin taistelujen keskelle ja vietiin Venäjälle. "Se on anteeksiantamaton teko! Kuka täysjärkinen vie lapsia pois sotatoimialueelta?" Kysyi eräskin "Vapauden puolesta" Natolippuinen nimimerkki Twitterin syövereistä, kun Haagin oikeudenkäynnistä tästä asiasta luki.

Äänestä
  • "Venäjälle on mennyt 5milj pakolaista, eikä lännen arvoyhteisöä kiinnosta pätkääkään, miksi ovat sinne päin menneet."

    No. ainakin Ukrainan lapsia on kymmeniä tuhansia Venäjällä VAIN SIKSI, että Venäjä kaappasi heidät ja vei sisä,aaham "uudelleenkoulutukseen"!

    Sellainen on puuhamaa;.D

    1Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    "Venäjälle on mennyt 5milj pakolaista, eikä lännen arvoyhteisöä kiinnosta pätkääkään, miksi ovat sinne päin menneet."

    No. ainakin Ukrainan lapsia on kymmeniä tuhansia Venäjällä VAIN SIKSI, että Venäjä kaappasi heidät ja vei sisä,aaham "uudelleenkoulutukseen"!

    Sellainen on puuhamaa;.D

    Tarkoitatko sitä, että parasta olisi ollut, jos venäläiset olisivat jättäneet lapset keskelle taisteluja? Vieläpä pienet alle kouluikäiset lapset? Ja varsinkin, kun lapset sijoitetaan perheisiin

    Suomessa homma hoituu paremmin. Laitamme laitoksiin ja ilman vanhempia ihmisiä. Onneksi olemme paljon sivistyneempiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Keskelle Venäjän itse aloittamia taisteluja.

    Kylläpä on jaloa hyökätä naapurimaahan ja sitten "pelastaa" lapsia, joita ilman sitä hyökkäystä ei tarvitsisi pelastaa yhtään mistään.

    Lasten varastaminen kotimaastaan ilman aietta palauttaa heitä perheilleen tai sukulaisilleen on sotarikos.

    Äänestä

Nato tuo turvattomuutta, kaukomailla sotia ja varustelua. Pelkkää harmia eikä siitä kansa äänestänyt.

Naton "suuri" juhla kymmenen hörhöä ihmistä hoilaamassa, kertoo Naton todellisen kannatuksen.

Äänestä
  • Entäpä eduskuntavaalit, joissa Naton kannattajat rökittivät vastustajat maalein 75-1?

    "Nato-juhlasta" ei kukaan tiennyt mitään, joten me kaikki juhlimme omissa porukoissamme ja siinä kuule kuohujuomat virtasi! 🥳

    Äänestä

Taas Saksan kanssa ja alamaisia.
Jatkosodan jälkeen Neukut olisi halutessaan voinut liittää Suomen itseensä. Kukaan ei olisi vastustanut. Ei kai sentään luule, että häviäjät päättävät niissä bileissä kohtalostaan? Varsinkin sellaiset häviäjät, jotka hyökkäsivät natsien porukoissa, tappoivat Leningradin piirityksen takia miljoona ihmistä ja antoivat Saksalle reitin Neukkulaan.

Isot päättivät ja Suomen oli pakko valita puolensa, mutta se ei olisi teknisesti ottaen auttanut yhtään. Diplomatia auttoi ja Suomi pelastui miehitykseltä. Hyvät naapuruussuhde on meidän turva, ei keskisormen näyttäminen itänaapurille.

Äänestä
  • Olisi voinut liittää kovalla hinnalla, mutta sitten länsiliittoutuneet olisivat voineet olla ensimmäisinä Berliinissä. Berliini oli Stalinille paljon tärkeämpi pointti kuin Suomen murskaaminen. Molempiin ei ollut enää miehiä.

    Hyvä naapuruussuhde saadaan ehkä sitten kun naapurissa on johto joka ei koostu patologisista valehtelijoista ja joka pitää minkä sopii.

    1Äänestä

  • "Taas Saksan kanssa ja alamaisia."

    Höpö höpö lapsi

    "Jatkosodan jälkeen Neukut olisi halutessaan voinut liittää Suomen itseensä."

    Vaan kun Stalin tiesi juuri käymiensä hyökkäyssotien jälkeen että hinta on liian kova Stalinin joukot olivat kaksi kertaa yrittäneet valloittaa Suomen onnistumatta valtavalla hinnalla ja tappioilla .Suomi oli yksinkertaisesti Stalinille valloittamaton maa ja se vitutti Stalinia varmaan elämässään eniten tämä kuolemaan asti.

    " Kukaan ei olisi vastustanut. Ei kai sentään luule, että häviäjät päättävät niissä bileissä kohtalostaan? "

    Kyllä vastustajat olisivat olleet ihan samoja kuin ennenkin venäläiset joukot lyötiin joka rintamalla suuurhyökkäyksessä tämä on fakta venäjältä loppui miehet täällä suunnassa juuri näissä taisteluissa Suomi päätti ihan itse kohtalostaan.

    "Varsinkin sellaiset häviäjät, jotka hyökkäsivät natsien porukoissa, tappoivat Leningradin piirityksen takia miljoona ihmistä ja antoivat Saksalle reitin Neukkulaan."

    Tuo on taas Tiltun mielikuvitusta eikä tuolla ole oikeiden tapahtumien ja historian kanssa mitään tekemistä Stalin hyökkäsi Suomen joukkoja vastaan sekä pommitti kaupunkeja aloittaen näin jatkosodan johon Suomi joutui .
    Leningradin pohjoisosa oli täysin auki Leningradiin kulki tavaraa ihmisiä edes takaisin Suomi ei koskaan lyönyt piiritystä umpeen vaikka Saksa sitä useaan otteeseen pyysi .

    "Isot päättivät ja Suomen oli pakko valita puolensa, mutta se ei olisi teknisesti ottaen auttanut yhtään. Diplomatia auttoi ja Suomi pelastui miehitykseltä. Hyvät naapuruussuhde on meidän turva, ei keskisormen näyttäminen itänaapurille."

    Stalinin suurhyökkäys torjuttiin ja asia oli siinä Stalin ymmärsi että valloitus vaatii niin suuret resurssit että se ei olisi enään järkevää Stalin ennen suurhyökkäystä oli tarjonnut rauhansopimusta jossa vaadittiin ehdotonta antautumista Suomi hylkäsi sen löi venäjän joukot suurhyökkäyksessä ja näin Stalin oli pakotettu unohtamaan ehdoton antautuminen.

    https://suomi-1944.weebly.com/ehdottoman-antautumisen-vaatimus-suomelle.html

    1Äänestä

Ei Lännellä ole mitää moraalia. Kuunnelkaa kentaali Douglas McGregorin haastattelupätkää ja mitä USA koulutti Ukrainassa 6 vuotta ja miksi. Ja ennen kaikkea mikä onkaan lopputulos. https://rumble.com/v1o5ber--insanity-at-its-best-isis-and-ai-qaeda-terrorists-as-u.s-nato-mercenaries-.html
600 000 miestä ja yli 100 0000 kaatunutta ja yli 300 000 haavoittunutta. Eli Ukrainalaiset on jo jauhettu multaan. Nyt Nato ja Suomikin järjestön jäsenenä palkkaa Isiksen ja AL Qaidan terroristeja 1200- 1500 taalan kuukausipalkalla Ukrainan rintamalle taistelemaan.
Eivätkö lampaat herää edes tähän?
Videolla on myös hyvää tietoa OPECin perustamisesta ja Jimmy Carterin osuudesta Afganistanin sodan ja Al Qaidan perustamisessa. Ja taas saatiin Venäjä syylliseksi Afganistanin sotaan.

Äänestä
  • Voi tiltu parka, ei sinulla ressukalla ole valtuuksia ylentää everstiä kenraaliksi! 🤣

    Doug Macgregor (jonka sukunimeäkään tiltu ei koskaan osaa kirjoittaa 😅) on pelkkä Venäjän maksama humpuukimaakari, kuten kaikki muutkin joihin linkitetään rumple.comin kautta. Hän on sodan alusta saakka profetoinut Ukrainan kaatuvan aina parissa viikossa, mutta ihmekös tuo, kun ukko uskoo Jeesuksenkin pikaiseen hyökkäykseen ja 6000-vuotiaaseen Maahan.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Voi tiltu parka, ei sinulla ressukalla ole valtuuksia ylentää everstiä kenraaliksi! 🤣

    Doug Macgregor (jonka sukunimeäkään tiltu ei koskaan osaa kirjoittaa 😅) on pelkkä Venäjän maksama humpuukimaakari, kuten kaikki muutkin joihin linkitetään rumple.comin kautta. Hän on sodan alusta saakka profetoinut Ukrainan kaatuvan aina parissa viikossa, mutta ihmekös tuo, kun ukko uskoo Jeesuksenkin pikaiseen hyökkäykseen ja 6000-vuotiaaseen Maahan.

    Anteeksi, Doughan olikin "kentaali" eikä kenraali... 😂

    Vai pitikö olla kentraali, jolla komealla tittelillä Väiski Vemmelsäärtä kutsuttiin?

    Äänestä

  • Videolla ei ole tietoa, vaan valheita. USA:n tiedustelun mukaan Ukraina on menettänyt yli 120 000 sotilasta kaatuneina ja haavoittuneina, Venäjä puolestaan on menettänyt jo yli 200 000 sotilastaan.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Videolla ei ole tietoa, vaan valheita. USA:n tiedustelun mukaan Ukraina on menettänyt yli 120 000 sotilasta kaatuneina ja haavoittuneina, Venäjä puolestaan on menettänyt jo yli 200 000 sotilastaan.

    Levität valheellisia lukuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Levität valheellisia lukuja.

    Haha. Nuo luvut ovat peräisin USA:n tiedustelulta ja tarkoitettu sisäiseen käyttöön, mutta ne päätyivät julkisuuteen tietovuodon takia. Ne ovat siis mahdollisimman luotettavia eivätkä propagandaa, kuten kummankin osapuolen propagandaluvut. Mutta kerro pois, jos tiedät luotettavammat luvut luotettavasta lähteestä.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Haha. Nuo luvut ovat peräisin USA:n tiedustelulta ja tarkoitettu sisäiseen käyttöön, mutta ne päätyivät julkisuuteen tietovuodon takia. Ne ovat siis mahdollisimman luotettavia eivätkä propagandaa, kuten kummankin osapuolen propagandaluvut. Mutta kerro pois, jos tiedät luotettavammat luvut luotettavasta lähteestä.

    Pöh. Juuri näin luodaan sitä uskottavampaa propagandaa "vuotamalla" mukamas sisäistä ja salaisinta tietoa. Kerron pois, että ehkä kukaan ei tiedä tai kenties vain harva tietää oikeat luvut, mutta lihamylly jauhaa lisää.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Pöh. Juuri näin luodaan sitä uskottavampaa propagandaa "vuotamalla" mukamas sisäistä ja salaisinta tietoa. Kerron pois, että ehkä kukaan ei tiedä tai kenties vain harva tietää oikeat luvut, mutta lihamylly jauhaa lisää.

    "Pöh. Juuri näin luodaan sitä uskottavampaa propagandaa "vuotamalla" mukamas sisäistä ja salaisinta tietoa."

    Tämä vuoto vain sattuu olemaan tosi ja sen kautta on paljastunut runsaasti ehdottomasti salassa pidettävää tietoa. Oikeudenkäynti syyllistä vastaan on jo käynnistetty.

    "Kerron pois, että ehkä kukaan ei tiedä tai kenties vain harva tietää oikeat luvut, mutta lihamylly jauhaa lisää."

    Tietenkään kukaan ei tiedä tarkkoja lukuja, mutta juuri tällainen tilannetta mahdollisimman tarkkaan seuraavan USA:n salainen tiedustelutieto on selvästi luotettavampaa kuin kummankaan osapuolen propagandaluvut. Sinä et taida kuitenkaan hyväksyä lukuja, koska Venäjän tappiot ovat selvästi suurempia kuin Ukrainan. Mutta siihen on pari ilmiselvää syytä: hyökkääjä yleensä menettää enemmän sotilaitaan kuin puolustaja ja toisekseen Venäjä on käyttänyt monessa paikassa ensimmäisen maailmansodan aikaista ihmisaaltotaktiikkaa, jossa menetetään runsaasti sotilaita. Ukraina ei sellaista käytä, koska Ukraina välittää sotilaidensa hengistä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Lännen moraalisen hyvesignaloinnin ollessa kohdennettu Ukrainaan, nostaisin esiin pari lännen aiheuttamaa sotkua. Siirtolaisia taas kelluu Libyanlahdella.

Naton avattua Libyan kautta reitin muuttoviralle Eurooppaan, niin meidän pitäisi olla valmiita ottamaan heidät vastaan ja turvaamaan heidän elämä nyt täällä EU:ssa. Meidän moraali on muutenkin kovin hauraus, demokratian lisäksi. Mutta emme me voi jatkuvasti kääntää pakolaisille selkää, joita omilla sodillamme olemme aikaan saanet. Edes tämän jos tunnustamme niin se tekisi meidän vajavaiselle moraalille hyvää. Tästä voisi alkaa mainio moraalin kasvutarina EU:ssa. Moraali on sama kuin demokratia, joten toimitaan niin ettei ne joudu alati häpeään.

Yksin Turkissa heitä on odottamassa pääsyä tänne noin 3 miljoonaa, Syyrian sodan takia, joka oli lännen organisoima ja sen hetkisen moraalikadon huipentuma.
Mutta vastuun pakoiluun syyllistymme edelleen ja nyt pidämme Turkissa yllä maailman suurinta pakolaisleiriä sen takia kun moraali petti, tai se on liian ylevää vastuun kantoon.

Myös Itämeri on vaarassa saada meidän lännen moraalista osansa. Me itse räjäyttelemme kaasuputkia Itämerellä. toiset vasta niitä kartoittaa, mitenköhän voimme antaa samaöla mitalla takaisin. Samalla huokaamme heidän touhuilleen ja pidämme niitä moraalittomina tekona, itse presidentin välityksellä.

USA ole pätkääkään kiinnostunut tekosistaan, vaan Libyan öljystä. Mitä tehdään? Otetaanko tänne kaikki, koska sotku on Naton ja liittolaisiemme tekosia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu