Helluntailaiset salaliittolaisina eivät halua kertoa miksi heillä on valkoiset rituualivaatteet ja uusintakaste.
He eivät myöskään kerro kastelupauksestaan.
He eivät myöskään kerro kastelupauksestaan.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 92
Vanhimmat
Mitä salattavaa helluntailaisten "pyhissä" menoissa oikein on.?
Venäläiset siellä vastustaa muita maita muiden maiden vapautta ja kieliä ikävää mutta vievät avustusta venäläisille ja taas romanit auttaa vain romaneja ja taas judet auttaa vain judeja ja ortodoksit ortodokseja näin se menee. Virolaiset mafiat taas varastaa kaikilta.
Yhden päivän jehovat kerran vuodessa on helluntai juhla mutta nää kaataa helluntaipäivään. Muista päivistä ei tietoa.
"Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika."
• Viimeinen aika - NYT
• Monta antikristusta tulee
Olethan tehnyt Helluntaikirkolle testamentin !
Luther-Säätiön nettisivulla otetaan perintöjä vastaan. Vauvakastettu olethan tehnyt testamentin heille.
Annathan kymmenykset viljana ja nautoina, jotta heidän piraatti- papinsa pysyy hengissä.
Uudestikastetu haluaa taas vauvoja
Vapareissa vasta kovaa onkin toi rahan keräys no hellarit on pahimmat.
2000 vuotta sitten oli antimessiaita joka lähtöön jeesuksia ja noitia. Lopunaika oli 2000 vuotta ....sitten jäitte kyydistä
Valkovenäläiset väärentää ja Israelin kansalaiset seuraa ihmisiä vakoilee myy kaikkea.
Myyntijeesusta ne myy Jeesus on niille rahaa.
uusintakasteellinen, joka nuolee Luciferin ja vauvakidutusjumalan persettä on taas äänessä. Haluaa, että alamme palvomaan kastamattoman rituaalikirkon pappien hapatetta, että pitäisi pelastaa vauva- joka kuolee kidutusjumalan rangaistukselta, joka naamioidaan perisyntivalheeseen.
Pidä perseenruskeanuolija jo suusi kiinni. Sinun pakanallista kidutusjumalaa ei kukaan "järkevä" kumarra.
Mutta, jos sinä nuolet niin kehut, kuinka sinun kirkkosi kumartaa kasteessaan siihen perinneoppiin, jolla pidetään Jumalan sana piilossa, ettei hokata, että pitää tehdä parannus olla ymmärryksessä ja käsittää, omista Jumalan lain rikkkomisista mennään helvetin tuleen. Pidätte totuuden salassa ja haluatte vain maksajat kirkkoon, ja älytön lapsi, muka olisi kadotettu- ilman teidän saatanallista valelupelastuskastetta. Ja tähän olette ajan saatossa höynäyttäneet pelottelulla ne vanhemmat, jotka eivät ajallaan osanneet edes lukea.
HÄpeä aloittaja. Olet pimeyden saatanallisten säkeitten levittä- juorujen puhuja.
Luepa tämä.
Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: "Puhu kaikelle israelilaisten seurakunnalle ja sano heille: Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä. Jokainen teistä peljätköön äitiänsä ja isäänsä, ja pitäkää minun sapattini. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. Älkää kääntykö epäjumalien puoleen älkääkä tehkö itsellenne valettuja jumalankuvia. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. Ja kun te uhraatte yhteysuhria Herralle, uhratkaa se niin, että hänen mielisuosionsa tulee teidän osaksenne. Syökää se samana päivänä, jona te uhraatte, tai seuraavana päivänä; mutta mitä tähteeksi jää kolmanteen päivään, se poltettakoon tulessa. Jos sitä syödään kolmantena päivänä, niin se on saastaista, ei otollista. Ja joka sitä syö, joutuu syynalaiseksi, sillä hän on häväissyt Herran pyhän, ja hänet hävitettäköön kansastansa. Kun te korjaatte eloa maastanne, niin älä leikkaa viljaa pelloltasi reunoja myöten äläkä poimi tähkäpäitä leikkuun jälkeen. Älä myöskään korjaa tyhjäksi viinitarhaasi äläkä poimi varisseita marjoja, vaan jätä ne köyhälle ja muukalaiselle. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. Älkää varastako, älkää valhetelko älkääkä lähimmäistänne pettäkö. Älkää vannoko väärin minun nimeeni, ettet häpäisisi Jumalasi nimeä. Minä olen Herra. Älä tee lähimmäisellesi vääryyttä äläkä ota mitään väkisin. Päivämiehesi palkka älköön olko sinun takanasi huomiseen asti. Älä kiroa kuuroa äläkä pane kompastusta sokean eteen, vaan pelkää Jumalaasi. Minä olen Herra. Älkää tehkö vääryyttä tuomitessanne; älä ole puolueellinen köyhän hyväksi äläkä pidä ylhäisen puolta, vaan tuomitse lähimmäisesi oikein. Älä liiku panettelijana kansasi keskellä äläkä vaani lähimmäisesi verta. Minä olen Herra. Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan nuhtele lähimmäistäsi, ettet joutuisi hänen tähtensä syynalaiseksi.
(3Mo 19:1-17)
Tuo ohje oli jo varjolainkansalle, josta peilistä näemme Jumalan opetuksen.
Eli älä kulje panettelijana, lainaten hebrealaista raamattua
16 Älä kulje juorujen levittäjänä kansasi keskellä. Älä seiso kumppanisi veren [vuodatuksen] vieressä. Minä olen Herra... so panettelija - juorujen levittäjä
Sinä tulet tallattavaksi soraan - tuomion jälkeen.
Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa. Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat ja --->>>>tallaatte jumalattomat; sillä he tulevat tomuksi teidän jalkapohjienne alle sinä päivänä, jonka minä teen, sanoo Herra Sebaot.
(Mal 4:1-3)
Eli sinut tallataan. Sitkö odotat tämän elämäsi kohtaloksi?
kirkon salaliittoteoriasta vauvakasteessa.
Kastejutussa ei ole mitään ongelmaa, jos kastettava uskoo. Kun on uskoa, niin voidaan kastaa:
Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?" Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet. Apt 8:36-38
Mutta nythän lapsi ei puhu ei pukahda, vaikka häneltä kuinka tiedusteltaisiin tätä asiaa. Kummin tehtävä onkin poistaa tämä ongelma. Tähän Lutheri tuli, kun käsitti uskovaisuuden ja kasteen yhtälön ... tuli kummi ja tuli kirkon määrämän opin lapsenpäästäjän kasteoikeus synnyttävän lapsen äidin hameenhelman alle, eli hätäkaste.
Kummi ja vatsastapuhuja
Kummista tulee mieleen vatsastapuhuja ja sen nukke. Näyttää siltä, että nukke puhuu, vaikka tosiasiassa se on vatsastapuhuja kun puhuu. Ihan sama asia on tässä kummikysymyksessä. Näyttää siltä, että vauva puhuu ja vastailee papin kysymyksiin. Mutta todellisuudessa se onkin kummi, joka vastailee.
Mitä ovat nuo kysymykset, joihin kummi vastailee lapsen puolesta?
Ensimmäinen kysymys Lutherin alkuperäisen katekismuksen mukaan kuuluu näin:
- Luovutkos perkeleestä? - Luovun, vastaa kummi. Pappi jatkaa kysymyksiä ja kummi vastailee.
- Luovutko kaikista hänen teoistaan? - Luovun. - Luovutko kaikesta hänen petoksestaan? - Luovun.
Lopulta pappi esittää tärkeän ja keskeisen kysymyksen.
- Uskotko Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka syntyi ja kärsi kuoleman?
- Uskon, vastaa kummi lapsen puolesta. Lopuksi pappi kysyy: - Tahdotko, että sinut kastetaan? - Tahdon.
Eli nyt siis on ilmassa uskoa. Se merkitsee sitä, että voidaan kastaa.
Löytyykö kummi Raamatusta?
Eräs tuttu tyyppi, joka on tästä lammastarhasta, otti kantaa kummiuteen. Kysymys oli siitä, löytyykö kummi Raamatusta.
Hän totisena todisti: Mulla on joskus kummi Raamatun välissä kun kirjoitan ajatuksia marginaaliin ja sitte joudun korjaamahan kirjoitusvirheitä. Joten olen ehdottomasti sitä mieltä ja uskon siihen. Olen jopa silminnäkijä, että on se kummi siellä. Älä yritä tehdä uskoani tyhjäksi!
Tuosta ei tietenkään ottanut Erkkikään selvää. Mutta kysytäänpä asiaa parilta pohdiskelijalta.
Kaksi mietiskelijää, jotka eivät ole tästä lammastarhasta, keskustelivat elämää suuremmista kysymyksistä. Toinen elämänfilosofi tiedusteli toiselta, että missäs Raamatussa siitä kummiasiasta puhuttiinkaan?
Toinen pinnisti muistiaan kulmat kurtussa hyvin miettiväisen näköisenä ja aprikoi: Annas olla kun mietin. Kyllä siellä taisi olla jotain puhetta tästä asiasta. Jossain siellä nimittäin puhutaan viekkaasti sommitelluista taruista. - joo, kyllä se siiis on Raamatussa. Se on siellä ikäänkuin rivien välissä.
Nämä kummisatuiset tarinat johtivat suvustani siihen, että ko. suvun äiti oli itkenyt kirkon opin tähden, kun kastamaton lapsi oli syntynyt ja kuollut. Tämä mummoni kohensi hiillosta joka oli rakennettu uunin eteen, kun uunia lämmitettiin ja vedettiin hiilet siihen.
tämä syvästi järkyttyneen, tuskaisen mummon sydän, silloin äitinä ---itki---
Kärsi sydäntä puristavaa särkevää tuskaa kirkon opin tähden.
Äitini kiikutti kehtoa, kun sisaruksia tuossa lestadiolaisessa perheessä oli tullut.
Hän vanhimpana koki sen tuskan ja kertoi sen minullekin.
Aika ei poista toisesta eikä kolmannesta polvesta harhaopin tuoman kivun määrää.
Kivun teki kirkon vauvojen helvettijumalan kidutusoppi ja opetus ja aina kerron sen, kun perisynnin perkeleet nuolevat harhajumalansa ja kirkkonsa perkeleellistä opetusta. Sen perseellistä ruskeaa paskaa. Eli ovat uskonnollisia harhaisia, makaavat rienaajan sängyssä ja Lucifer siementää näitten aivojen häpyä, jotta he synnyttävät niitä perkeleellisen opin lapsia tällekin palstalle. Hävetkää väärän perinnesyntivakojen kyntäjät. Perinnesynnin sanottaja on pakanallinen haureellinen jalkavaimoa pitänyt pappi. [teidän pitäisi opetella raamatusta esim. vanhanliiton Ylipapin jopa omaa elämää, piti olla avioliitossa ja piti uhrata itsensä ja vaimonsa puolesta, eli Jumalankuva, miehen ja naisen kuva, siitähän on kyse].. Ja lapsi on pyhä.
Mutta, siihen rienaajan siementämän hapatesanan ja teidän pään häpy, mieli avoinna luciferinne yljän mahdollisuuden naimaan teitä, ja olette uskottomia, Uudelle Adamille, sille Yljälle, joka on maksanut verellään anteeksiannon. Ja vain halulliset uskossa saa vain kastaa. Mutta teillä on se muu sanoma, rienaajan siemen, teidän mieli on siinnyt sakramenttien siemen ja hapate ja suu puhuu - mihin uskotte ja se on aikaisemmin hapattanut perheitä. Pelotelleet helvettijumalilla kansan ja näin pakottanut vauvat kasteelle.
Eli nuolette perkeleen siementä päässänne ja suussanne. Olette haureellisia entisiä morsiamia - ette ole puhtaita. ja halu on vain maata vieraassa sängyssä, perinneoppien sängyssä, ja ette päästä ihmisiä uskoon ja uskoville kuuluviin kasteeseen.
Valehtelette. Ehkä joku miettii tietämättömänä. Mutta minä tiedän, mitä se valhe saa aikaiseksi.
Vauvakasteen tulos on äitini sisarusten elämässä epäusko väärään jumalakuvaan ja he hylkäsivät koko uskonnon. Se on teidän puun hedelmä, teidän puun hedelmistä teidät tunnetaan. Ja minä puhun kolmannessa polvessa, huudan katoilta aina valheenne perään, etten joudu verivelkaan.
Miettikää parannusta, mitä se tarkoittaa.
Parannus tekee mahdolliseksi palauttaa alkuperäisen viattomuutemme Jumalan edessä ja jopa luoda paremman suhteen Häneen kuin oli ollut aiemmin.
Siitä voi aloittaa sen määreen jatko, .... mitä se sinulle merkitsee, tulla Herran kansalaiseksi.
Ja älkää vauvapesuvadin ääressä ruvetko vinkumaan helluntai sitä ja helluntai tätä.
Se on ainut vinkumisenne peruste, että ette ota vastuusta paskanpuhumisestanne.
Minä en ole helluntalainen, olen entinen luterilainen, koska vielä luterilaisuus meillä hylkäsi viidesläisyyden, jossa olisi ollut esissä, totuus, ei kaste pelasta, vaan usko.
Meidän kirkkoherra, "uusi" kantaa kaupasta mäyräkoiraa, ja erotti joukosta - siis ei antanut niille uskoville tilaa kirkosta, ajoi ulos.
Eli kirkko sai lopullisesti hapattua, kun vanhat papit kuolivat. Nyt riittää vauvavaelu, uskoa ei tarvita, muotomenoon riittää tilaa. itse liityin taanpana luterilaisuuteen siellä olevan sisäisen uskon kautta, joka monessa oli. Mutta sitten opin näkemään, mitä se kirkko on pakanuudesta ja erosin sieltä kohta viisitoistavuotta sitten.
Eli tein ymmärtämättömänä harhareissun siihen kirkkoon. Raamattu kyllä käskee erottautumaan sellaisesta hapatteesta. Yritin ymmärtää ko. kirkon elämää.
Opin vain enemmän näkemään sen kirkon harhan tuvan puolelta.
Kirkko ei ole tehnyt kokonaisvaltaista parannusta, koska rivijäsenet ovat vain ulkoisesti vain jäsenrekisteriläisiä. Eli jäsenrekisteri ei ole Elämänkirja vaan tuomittava yleisuskonnon harha.
Uudestiakstajapedo puhuu kidiujjajajumalasta joka ei anna lasten tulla Jeesusken ruummin jäseneksi, sellainen uudestikastajilal on
Mitään tuollaista kyselyä ei ole olemasa joten puhut omiasi. Kummius on käytännön tarpeista noussut käytöntä jota ei ole Raamatussa. Ei siinä ole mitään Raamatun vastaistakaan
Tuo perseennuolijauudestikastaja haluaa kiduttaa vauvoja helvetissä. Jos kaste jsaa jokuin hylkäämään Jeesuksen niin aika heikollapohjalla usko on.
pesuvatiuudestikastaja kitisee tuskaansa jase vinkuu kun on jättänyt kirkon ja omatunto soimaa.
Tämä on juuri sokaistuksessa kulkevan mantra, mitä mantraat ja siinä samalla nuolet luciferin persettä ja kirkon vauvahelvettijumala opin perseellistä oppia.
Et ole kykenevä tulkitsemaan harhaa, et tajua- sokeana- kuurona asiaa, ja siksi olet sokeana.
Et ole katsonut esim. Yleltä dokumenttia kasteharhajumalaopin viemistä Tanskassa.
Kun ei kykene jäsentämään, niin siksi juuri puhut "uudestikastajasta" koska helvettikidustusjumallaasi sinun pitää ikäänkuin puolustaa. Opi siitä.
Luuletko että epäjumalasi alttarille tulee kumartajia. Ei Elävän Jumalan alttarilla olevat ala baaliasi kumartelemaan.
Ei kirkon omatunto soimaa, kuiin vain sinua. Helvettivauvakidutusjumalaa ei kiinnosta kumartaa ja pitää tänään katoilta julistaa se antiesemitismisen hulluuden harha, mikä harhauttaa raamatullista uskoa.
Pakana- jumaluusalttarilla ei ymmärretä raamatullista sanomaa, siitähä on kyse.
Kun ei ymmärretä, niin jopa kirkkokuntia riittää, ikäänkuin taivaassakin olisi sen ja sen kirkkokunnan valtakunta olemassa ja ikäänkuin Jumalan valtaistuin olisi pirstottu ja jaettu.
Nyt ei ole Jumalan rinnalla - kuin sijaisuhrin valtistuin siihen asti, kun kaikki on täytetty ja senjälkeen se valtaistuin liudentuu yhdeksi. Kaikki on Uutta, ja Jumala on Yksi.
Ylimmäisenpapin tarvetta ei enää tarvita. Kansa on perillä, mutta ettehän te tätä käsitä.
On martti ja pesuvati, sekä helvettilapsia kiduttava jumalanne.
Siinä pyllistelette taivasta vasten. käsitä tämä, jos käsität. Mutta, yleensä pakanoillahan kaikki menee ohi hilseen.
Yhyy byääh märise tuskaasi kidutusbaaluudestikastaja!!
Et tunne elävää Jumalaa
Sinulla ei ile omaatuntoa vaan kitiset pesuvadista ja martista
Oket pakanallisen uudestikasteopun lähettiläs joka ei tajua mistään mitään
Jospa menet endaumenttiin ja harjoittelet käsiotteita siellä niin ehkä hekvettijumalasi sinua armahtaa. Ota pesuvati mukaan
Sinö nuolet Luciferin pyllyä pedo harhasi in kumottu
Mene palvomaan baaliasi
Tässä on luterilaisen teologin opin mukainen vastaus.
En ole nähnyt jumalattomillakaan tälläistä kieltä.
Tätä se vauvakaste teetättää!
Ei vaan tuo on vstaus tuolle sairaalle uudestikastajalle
Tällaista on uudestikastajein opin mukainen kirjoitus:
" siinä samalla nuolet luciferin persettä ja kirkon vauvahelvettijumala opin perseellistä oppia"
Jumalattomtkaan eivät puhu tuollaisia mitä uudesstikastajat
Sinä pikkuvauvojennusija tiedä mistään mitään kasteista, vauvoista vaan kitiset
Sitä se uudestikaste teettä'
Saatana olikin ylistyksen johtaja 😈 timantti.
No niin useasti kastettu noin 5 kertaa ei vaan saa päätään järjestykseen riivattu paholainen. Hellareiden kastella kastetaan samassa budhan altaassa monta kerralla tai peräkkäin ja siinä on pastorina on sukulaisia on kavereita katsomassa tapahtumaa joten et sinä näkymätön ole kun kaikki näkee kasteesi eikö niin.Näin se on. Tämä vaan ikävä kyllä on sekoitettu juutalaisiin pesurituaaleihin eli puhistusmis pesuiksi. Oikea kristittyjen kaste on oikea.
Ai että LESTA PUHUU PERKELEESTÄ TAAS.
Mikä helvetin helluntai. 2000 vuotta sitten helluntaina Jeesus lähetti evankeliumisen hengen apostoleille saivat voiman evankelioimiseen mutta ei ketään mihinkään päivään kastettu ....
Eihän toi mitään. Mutta kun lestat laittaa saatanalle omia lapsiaan niin se 😈🍄
Yx hellari voohotti upotusta varasteli pyyteli rahaa muilta erosi ja muuta tyyliin tiainen joka erosi rupesi homoksi ... Ne on kyllä saastaisia henkiä jotka Jeesusta pilkkaa. Saatana on uskonto se vetää PSALMEJA niinku Jeesukselle veti kiusatessa.
onko nyt muistettu napittaa aamusta kun jutut on kuin jostain pyöreästä huoneesta !!
Joku muu kirjoitti tuon jutun
Pakanallinen vedenvaluttelu otsaan- sakramentti suoritetaan kaavan mukaan. Kastekaavan tarkoitus on saada aikaa yliluonnollinen tapahtuma. Wikipedian mukaan: "Loitsut ovat lausuttujen, kuiskattujen, ajateltujen tai laulettujen sanojen ketjuja, joilla on tarkoitus vaikuttaa tapahtumien kulkuun tai aikaansaada jotain tapahtumaan yliluonnollisesti. Loitsut luetaan muistista tai loitsukirjoista, ja tätä kutsutaan loihtimiseksi, loitsuamiseksi tai manaamiseksi."
Luterilaiset sakramentit ovat loitsuamista, joilla yritetään saada tavallinen vesi muuttumaan ikuisen elämän antajaksi ja viini muuttumaan vereksi.
Sana varoittaa luterilaisesta kirkosta. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
Kolmen otsaan valutetun vesitilkan avulla uudestisyntyminen on väkevä eksytys.
Jumalanpilkkaajat puhuvat loitusuista, sitä juuri uudestikastajuus on, katsokaa vaikka endeumentteja. Raamatu varoittaa uudestikastajista joka tekeävt sakramenteista noituutta. Mitään kolmen veisilkan avulla uudestisyntymistä ei ole vaan vedestä ja Hengestä uudestisyntyminen jonkan ukastajat kieltää
Katsohan omat pelimerkkisi, ennenkuin alat puhumaan helvettikidutusjuamalasi pussin mukaan. Ei kiitos pakanalliseen uskontoon. Pakana- on epäjumalanpalvelija
Onko sinulla helvettikidutus Jumala? Siksikö heität vauvat sinne? Ilmeiseti pakanallisisssa seremonissasi kiidutt niitä?
Yksikin hellari mies suureen ääneen toi aina esiin miten hän. Vihaa naisia. Hyi helvetti.
Älä kuule pilkkaa törkeää käytöstä. Pelkää kuule miten sun käy jumalaa pilkkaat oikeesti.
Ai Jumala olisi pakana ? No uhraa vaan niitä elukoita niitähän kidutat.
Kaikki on syntisiä syntymästä asti ja jokainen on lihan puolesta syntinen ja pojassa Jeesuksessa tämä asia on hoidettu.
Eikö toi ympärileikkaus ja ELUKKAUHRIT ole vähän vanhan aikaisia rituaaleja. Mitä luulet.
Eiku Jahve tappoi kuningas Davidin pojan ....Jahve. Jahve Jahve.
Ongelmasi on tuo pakanapuolustajan sanavaraston harha - "uudestikastaja".
Miksi uudestikastaja, kun se ensimmäinen kaste olikin aivan metsässä, eli pään kastelu.
Ortodoksitkin sentään upotuskastetta tekevät, ei kastele hiuksia.
Tapelkaahan väärävauvakastelijat nyt vuorostaan ortodoksien kanssa, kumpi vai kampi on oikeassa.
Päänkastelu/ hmmm. ei kasteeksi voi sanoa, mutta orotodoksit, heillä on riiittävästi vettä, että voi upotuskaste tehdän ja he ovatkin vanhempi kirkkokunta, kuin nämä polvihoutuiset luterilaiset. Ja tänäpäivänä ei edes näillä vääntäjilä ole edes takataskujakaan.. Ortojen rinnalla.
Ottakaahan suurempi kastemalja,m että saatte vauvanne upotuskatetuiksi.
Mikä synti se on syntymässä. Onko Jumalan teko epäkelpo, että siemen itää, sekä sikiö kasvaa, syntymässä saa elämänhengen, sekö on syntistä.
Sitäkö pitää Luterilaisen alkaa parantelemaan.
Ensin väitteesi on tuulesta temmattu. Synti ON Jumalan lain rikkomista, se ei ole elämän syntymistä. Ja kun Jumalan lakia rikotaan, se on tietoista tekemistä, kun sana näin kertoo.
Miksi siis pitää vääntää selvä asia perinneopin puolelle, ja mennä mesomaan kaikkein pyhimpään ihmisopein. Kestääkö kantti Jumalan edessä väittää muuta?
Helluntailaiset rituaalit ovat salaisia.
He eivät itsekään tiedä miksi helluntakasteessa menenetellään niin.
Kasterituaalista ei edes muisteta mitään.
"Helluntailaiset rituaalit ovat salaisia."
Vauvakastettu mene helluntailaisten kastekokoukseen, niin ei tarvitse täällä kertoa satuja!
Useamman kerran kylvetetty himoitsee taas vauvoja
Ei helluntaipedojen kokouksissa kristityt käy
Siinä sitä taas helluntai sitä ja tätä, mutta ei katso omaan sydämeen.
ET karkaa kyllä Jumalaasi, jolle teet tilin siitä, että olet pakanajumaluuden kannattajana pitänyt hapatettasi esissä.
Adam -1 Moos 3:8 Ja he kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä. Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan.
Sinä lymyilet siellä helluntailaisten metsissä, ikäänkuin hakemassa turvaa omalle hullutuksellesi.
Et sinä voi siinäkään paeta Jumalan käyskentelyä pakoon, vaikka joka toinen sanasi olisi helluntai sitä ja hellutai tätä. Etkö jo tajua ongelmaasi. Olet alaston. Pyhyys ei peitä sinua.
Parannus on käsitettävä, että se on mielenmuutos. Se palauttaa alkuperäisen viattomuuden Jumalan edessä ja luo paremman suhteen, kuin on ollut aikaisemmin. Ymmärrätkö?
Adam oli alaston, vailla mahdollisuutta - ja nyt osoitti Jumala Adamille, että synnin palkka on kuolema. Sijaisuhri astui Adamin eteen nähtävällä, tavalla, jossa veri oli näkyvä osa.
Uhrilammas KUOLI - että Adam saisi elämän. Eli synnin sovitus on uhrissa. Uhrissa, joka täyttää sen vanhurskauden, missä kohdataan Jumala. Pyhyys.
Kaikki se vanhanliiton pappeus opettaa asiaa meille. Ylipappi mennessä Pyhään piti uhrata itsensä ja vaimonsa puolesta "nauta-eläimen" Papin piti olla liitossa. Eli veri ja uhri kohdistivat tietoisuuden, eli jumalallisen tietoisuuden tasot. Eli se Ylipapin vaimo on tässä mukana, koska Jumala loi miehen ja naisen omaksi kuvakseen. SE vaati jumalallisen inspiraation puhua hänen kanssaan tehdä hengellistä "työtä".
Ylipappi puhui tavallaan miespuolisen ja naispuolisen puolilla. se oli henkisyyttä ja tässä tulee vastaan meidän Ylipappimme sijaisuus. hän loi miehen ja naisen, olemme hänestä.
Siksi pappeudessamme pitää olla rukouskammiossa Ylipapin edessä sopusoinnussa Sanan kanssa. Sen puute on alastomuus. Sitä ei kasteissa uudestisynnytetä, ilman halullisuutta.
Siinä meni Martti ohi ja teki rituaalin omin lupineen.
Eläinuhrissa tuli Edenissä voima, joka peitti alastomuuden. Sen opetuksen ymmärtäminen miellyttää Jumalaa, eli uhrin "savu" noustessa taivaisiin, on miellyttävä tuoksi.
Luotu on ymmärtänyt uhrin merkityksen ja uhraa, ei tuo omia heinäpaaleja alttarille, kuin Kain. Kainilla oli takapuolinen motiivi uhrauksille. Se on räikeä logiikka oma etu, kuten vauvavalelukin on. Tehdään oma tila ikäänkuin sijaisuhrin oppia suuremmaksi, eli pelastetaan ikäänkuin ilman verta ja kastettavan halullisuutta.
Se ei täytä raamatullista "käskyä" saarnata ja kuka uskoo - hänet kastetaan.
Kastettava on nähtävä oma alastomuutensa ja miksi on alaston.
Kirkko on antanut väärän sävelen, ihmisopin Kainin tapaan, tuonut omat lyhteet ja pyrkivin omin töin ja omin luvin Pyhään.
Mutta, sana on paljastanut harhan. Siksi on myös käsitettävä varjolain, seremonialain uhrien merkitys, ja Leeviläinen pappeus, Tabernaakkelin oppipaikka, esiriput, pyhä- ja Kaikkeinpyhimmän. Vasta sijaisuhrin "Se on täytetty" repäisee esiripun kaikkein pyhimpään, jossa on armoistuin, sekä myös Aaronin sauva, manna-astia, sekä lain taulut.
Valtakunnan istuin on kokonaisuus - ja sijaisuhrin peitto on, että eläinuhrien esikuvat on päättyneet ja kertakaikkinen uhri on avain jonka veren kautta on pääsy kaikkein pyhimpään ja se veri vietiin myös taivaisiin. Sitä ei pidä sekoittaa VAIN vesipesuun.
Hinta on siksi kallis. Mikä peittää Herran omien- halullisten elämän ja miksi elämänkirja onkin taivaissa ja missä se kirjoitetaan, kuka on halullinen.
Taivaisiin ei mennä, eikä jaeta pääsylippuja omainluvin ja töin.
Jopa tämän kautta on nähtävä vanhanliiton sukulaisavioliitotkin, että maailma oli täynnä väkivaltaa, eikä pystytty liittoutumaan, kuin siinä, missä pyhyys opissa oli läsnä.
Moraalisuus. Eli lapsi varjeltiin siten, ettei imettävä äiti ole epäjumalanpalvelija.
Oliko se ympyrä niin ahdas, ettei liittoon löytynyt, kuin aivan lähisukulainen. Näin uskon.
Patriarkkojen aikana maailma oli erittäin turmeltunut.
Siksi kansalaisuus ei synny lapsikasteessa, se on turmeltunut, vaan kansalaisuus syntyy uskon kautta Herraan. Näin imettävä äiti on lapselle paras lähtökohta opettaa tuntemaan Herra. Sitä myös tarkoittaa sana olla Pyhä.
Jotain tarvitsee noudattaa, että on pyhä, tai ollakseen pyhä. Pyhyys ajassa käyttäytyy Jumalan mielen mukaan. Sinun tulee olla pyhä, sillä minä Herra, sinun Jumalasi olen pyhä.
vauvakasteen opetus ei kata muuta kuin pakanuutta.
Kansalaisuus syntyy nimenomaan kasteessa, joten sinun uudestikastehapatuksesi on turhaa.
Symbolikasteesi on pakanuutta
Mitään salaista ei ole vapaamuurarit on itse salaseura mutta hellareissa o. Siionisteja ja vapaamuurareita kyllä mm.vantaallla paljonkin YouTube Jordan River babtism siellä ne upottelee.
Joku antaa syntiinlangenneen Adam nimen lapselleen.
Epäuskon synnin tähden judet lankesi pois armosta näkeehön sen. UHRAAT nyt niitä oinaitasi. Määrä mää bäää nää kyllä elukka pelastaa.
HUOM!!! HUOM!!!! HUOM !!!! UUUUSI - 25.4.2023
kirjoittaja kirjoitti ja
Kansalaisuus syntyy nimenomaan kasteessa, joten sinun uudestikastehapatuksesi on turhaa.
Symbolikasteesi on pakanuutta
tässä vastaan. Uudestikaste sana on ensin hapatepuheenparsi. Ei arvovaltaa.
Jaa’a - eli sama vauvakaste laulu ja helvettijumalan virsi puheistasi jatkuu.
Miksi et puhu siitä, miksi se uhri ja sovitus on olemassa ja ketä varten, miksi ristin sovituksen veressä on anteeksianto.!!
Siitähän tässä on kyse. Siitä ei Luciferin kirkkohelvettijumalan vesipesussa puhuta.
Vaan pestään vain päätä ja älä unohda mistä se kumpuaa, se vesipesu.
Perustus, perustus, vielä kerran perustus, millä seisot.
Perustus julistaa, että kastan, että perisynnissä syntynyt pelastuu helvettijumalalta ja kun se perustuksessa on, > on väärä,< niin ne synnyttäneet äidit ovat itkeneet ja siitä puhun. Juuri sen perusopetuksen kirkkovallan jakkaran äärellä, joka julistautuu ikäänkuin PYHÄSTÄ jumalaksi. Siksi jumalaksi - jonka kidutukselta tuo lapsi pelastetaan ja kun on kastamaton, on kuollessa helvetissä. Ja äidit itkevätkin kirkon opin kaavan mukaan helvetissä kituvaa lastaan. Eli tausta perustuksessa on rakennus.
Käsitätkö sinä, mistä puhut? Älä katso varpaitasi kastepaidassa olevan lapsesi äärellä.
Mieti, miksi se kaste on tehty ja mitä se julistaa.
Mitä Lutherin opetus julistaa. Ettekö te todellakaan ymmärrä tekstiä, oletteko te niin sokeita ja taluttelette toisia sokeita samaan KUOPPAAN. Haloo!! Kuuluuko, onko kuuloyhteys. Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta, että on oltava ymmärryksellä olevien halullisuus olla Jumalan lapsi ja heille se kaste on pantu.
Ei korvausopin kasteita vauvalle tarvita, koska HÄN ei ole syntiä tehnyt!
Mikä se synti ON: ymmärrätkö? Se on Jumalan rikkomista!! Käsitätkö.
Missä lapsi on syntinen Jumalan luomistyön aivoituksen ja käskyn mukaan hän jatkaa elämää. Herra on puhaltanut hänen sieraimiinsa elämän hengen. Mutta, on vielä tietämättömyyden ajassa ja vasta nälästä itkee äidin tissiltä sitä tissilämmintä maitoa, ja äiti laittaa lapsen eväspussin suuhun ja imettää. Ei siinä mitään syntisäkkiä imetetä. Siitäkin te selittelette monen suulla, lapsi itkee ja huutaa jumalanpuoleen.
Nälkää se itkee – koska luomis- ja elämä näin vaatii. Ei pidä eksyä.
Voi teidän pimeyttä. Sokeat sokeita taluttaa, langettaen kuoppaan, tämän toistan.
Katsotaan vielä sitä harhaperustusta, jospa joku näkevä ja kuuleva lukisi sen sinulle.
tässä vauvakasteen perustus, koska Martin vaikeus oli tämä uskotunnustus. Hän näki, että kastaa voi vain uskova, piti perustaa hapate - jotta teidät eksytetään ja tässä on ne !!! ek-sytytyksen !!! oppiperusta, kirkon perustuksella. [eksytys]
Mitä ovat nuo kysymykset, joihin kummi vastailee lapsen puolesta?
Ensimmäinen kysymys Lutherin alkuperäisen katekismuksen mukaan kuuluu näin:
- Luovutkos perkeleestä? - Luovun, vastaa kummi. Pappi jatkaa kysymyksiä ja kummi vastailee.
- Luovutko kaikista hänen teoistaan? - Luovun. - Luovutko kaikesta hänen petoksestaan? - Luovun.
Lopulta pappi esittää tärkeän ja keskeisen kysymyksen.
- Uskotko Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka syntyi ja kärsi kuoleman?
- Uskon, vastaa kummi lapsen puolesta. Lopuksi pappi kysyy: - Tahdotko, että sinut kastetaan? - Tahdon.
Eli nyt siis on ilmassa uskoa. Se merkitsee sitä, että voidaan kastaa.
Löytyykö kummi Raamatusta? Ei, ei löydy.
Mieti tätä, voit ajatella ihan omilla aivoillasi ja olla rehellinen itsellesi. Ei tarvitse sinun puolustella hapanleipääsi ja hapan on synnin vertauskuva.
Et ymmärrä, mistä puhut
Et etsi totuutta, vaan lymyät edelleen halluntaimetsän siimeksissä ja siitä puhut.
Puhu siitä, millä perustuksella itse seisot Jumalasi kanssa. Hapatevihmonnasta on turha vesiä huiskuttaa, ja julistaa perkeleellistä lapsia kiduttavan jumalan kuvaa, sekä olla niiin fariseus ja sakramenttikirjanoppinut. Se ei sinua pelasta.
Pelkää Häntä, jolla on OIKEUS tappaa vaikka sinut, syntiä tekevän sielun ja heittää helvettiin. Ellei sinun sydämessäsi ole uhrikaristan sovitusverta. on turhaa vesipesuista puhua mitään. Jeesus vei Isän eteen verensä merkiksi ja siitä elämänkirjasta vain tunnetaan ihminen nimeltä Isän edestä.
Helvettikirustusjumalankirkon jäsenkirjaa ei tuonpuoleisuudessa katsota, eikä sieltä vahdita, oliko kirkon vesipesu perisynnin - joka on ihmisoppi oikein suoritettu.
Sitä kirjaa ei katsota, vaan todistuksen majassa taivaassa on aukioleva arkku ja lain taulut, joka kirjoittaa rikkoneen lain alle. Eli synti. siitähän on kyse, ja tätä ei kannata lymytä taas helluntaimetsään tajuatko, en ole helluntalainen, se ei pelasta minua.
Se arkki todistuksen majassa, sen malli oli tabernaakkelissa. Ilmestysmaja, ja kaikkein pyhin, ota se silmiesi alle ja tarkasta, missä se kaikkein PYHIN ON.
Ja mitä Golgatan sovituksessa, se on täytetty sanoo, että esirippu repeää näyttämään kaikkein pyhimpään.
Jos sitä ei sinulla ole, niin olet esiripun väärällä puolen, tuntemattomana Jumalalle.
Ei esirippua avata, että heitään vaan vesiä sen ylle. Vaan henkilökohtaisen veren merkityksen sydämessä ja sijaisessa on avain.
Epäusko sitä ja tätä. Kuuntelepa vaikka Muromaa.. Hänellä on sinulle asiaa.
Kansalaisuus syntyy siinä, että ihminen uskoo Jumalantyöhön ja syntien sovitukseen, uhrikaritsaan. Siksi Jeesus sanoi, se on täytetty. Golgatalla tehtiin se kansalaistyön "passi" taivasta kohti.
En usko, että sinä ja marttisi voisi minua pelastaa, vaikka joka lautantai tulette pesemään pesuvadissa minua puhtaaksi. SE ei nääs vesipesussa toimi.,
Te poljette jalkoihinne Vapahtajan, johon Pyhä Henki opastaa Golgatalla ja teette tyhjäksi Jumalan sanan.
On teillä hirvittävä langeta Elävän Jumalan edessä kerran, kun Herra ei tunne marttivesiläisiä, kun vesi vain pesee ihmistekoina.
Ja äly ei säteile, ei sitten millään, kun Jumala ei ole Herra, sinun Jumalasi.
Rakkauden tunteet pesuvatiin ja martin opetuseen ihmisistä voi ola hyvin voimakkaita. Jopa niin voimakkaita, että olette harkiten uhmannut Jumalan lakia pelastukseta ja hylkäämään sijaisuhrin veren kokonaan.
Jumala on antanut teille kiellon kumartaa luotua, enemmän kuin Luojaa. Eli meidän ei pitäisi ottaa mitään hapatetta tai väärää, koska se rikkoo armopelastuksen sopimussuhteen Hänen sovintoveressä.
Pitääkö kiintyä niin uhmakkaasti toiseen ihmiseen, ettei taivaalliset asiat ja neuvot koske itseä, vaan hylkää Jumalan raamatullisen sanoman.
Palkitseeko pakanallisen vesipesuohjelma niin sielua, että sallii itselle sen vahingon, että Jumala tappaa syntiä tekevän sielun kerran perillä.
Jumala tuntee vain oman työnsä kautta pelastetut, ei olkukkojen keskiäisiä rakkaustarinoita. Siitähän on kyse.,
Arvaa kertooko susi lammasten vaatteissa kastettavalle miksi hänen täytyy uusinkastaa sinut ?
Aika käärmeitä ovat kun eivät edes kerro Raamatulla perustellen.
Käärme on pivossasi, kun nuolet kidustusvauvajumalasi- oppitakapuolta, etkä sokeudessasi itse edes pyri sijaisuhrisi luo.
Uusikaste, on hapatemantra, jolla ei ole mitään auktoriarpaa missään, vaan jossa kirkko ikäänkuin huutaa eksytytä, käärmeen voimalla kaikkein pyhimmästä.
Sovittajaa ja uskoa ei tarvita omalle sydämelle, vaan mantramaisesti ilman veren voimaa, toistaa mitä kirkko sunnuntaisin, hapatepyhässään julistaa olevansa.
Eli korvausopin alttarilta huutelet.
Se on tuomiolla Ilmestykirjan mukaan.
Miksi vauvalla jopa pojalla on valkoinen kastemekko?
Miksi vauva kastetaan selällään?
Onko sillä väliä?
"selällään",, > sylissä.
Helluntaissa sekä miehillä että naisilla on pitkät valkoiset kastepuvut mekot päällään kun menee veteen kyllä.
Jehovat puhdistus rituaali kylpee uima altaassa kerralla monia. Vanhassa liitossa uhrataan elukoita ja puhdistumis rituaalit. Siksi ne on orjia synnin orjia mutta kirjaimen orjia kirjaimellisesti kaikki rituaalit. Sääntöjä. Uskontoa. Siunaavat leivän ja viinin jonka luoja Jahve tuottaa maasta mutta ei heillä Jeesusta siis sitä oikeaa ole .
Valkoinen on puhtauden väri siksi varmaan muslimit Arabiassa pitää valkoisia kaapuja.
Hellari valkoiset kaavut on arabiasta ihan nekin kaataa selälleen altaassa et sitten ole edes hellari
Hellarit tosiaan kaataa selälleen kun kastaa puhdistusrituaaliin.
Varmaan vapaissa suunnissa kaikissa, sekä uskoisin, kun luterilaisuus tekee rippikoululaisille upotuskasteen pyynnöstä, sielläkin on valkoinen kastepuku.
Et ole ymmärrätänyt vanhanliiton peilikuvallisen opetusta, jota kertakaikkisen uhrin jälkeen katsotaan varjokuvana.
Ja se varjokuva-ajan, seremonia-aikaa nimitettäen, siellä oleva niskoittelun kuva, peilissä, kertoo meille, ja mitä se kertoo? Raamattu sanoo, että se on varoittava esimerkki, kun elämme tätä aikaa. Siitähän onkyse.
Vanhanliiton "rituaalit" mitä nimitystä käytät, ovat Jumalan asettamia omalle kansalleen, eli seremonialaki on asetettu synnin sovituksen tähden.
Ja sitä toimitti Leeviläispappeus, sieltä on opetus uhreista, sekä Ylipapinkin toiminta, on sanomallinen. Tämä siksi, että meille olisi kielikuva- ymmärtää uskoa ja sen merkityksiä.
Kyse on tuonpuoleisuuden tuomasta Jumalan koulupuolelta, jossa opetuslapseus tavallaan ammentaa tietoa., Ymmärrämme Kuka on Luoja, pelastaja, minkä varaan luodaan myös Uusitaivas ja maa.
Nähdään synnin syy ja seuraus. Tidetään, mistä tulee alastomuus Jumalan edessä ja miksi se Jumalan tekemä ensimmäinen uhri merkitsee, kun synnitön eläin uhrataan ja peitetään tämä aadamin alatomuus. Ei vanhaliitto ole pimeyttä vaan oppia.
Käistetään Aabelin uhri, kuinka hän toteutti Edenin lankeemuksen takia tulleen uhriopin merkitystä, ilman verenvuodatusta ei ole sovitusta.
Käsitämme Kainin omat teot ja lyhteet uhrina, se on ihmisen oma häärääminen uskonnollisesti, esim, tämä lapsiverikaste - jossa ei ole verenmerkkiä.
Tuodaan eteemme kansa, jossa kuvastuu Jumalantyö. jne. jne. jn
Eli älä väheksy raamattua, se on kokonaisuus, punainenlanka - jotta olisi tämä Uusiliitto- hänen veressään ja anteeksiannossa.
Kyllä Uusitetamentti antaa myös "sääntöjä" ja määräyksiä, peräti yli 1033 käskyä ja kehotusta, älä unohda, älä väheksy.
Painokirjoitusvirheellinen sana - lapsiverikaste - piti olla lapsiverikaste.
Eli vesi pesee, eikä korosteta missään vaiheessa, että Golgatan veri on synnin sovituksen peruste. Veren merkitys puuttuu ja sitä aina eritoten pyritään välttämään puhumisesta, että vesipesu ikäänkuin saisi sen opetuksellisen kuvan anteeksiannosta.
Mutta, mistä se vesipesu kumpuaa, se kannattaa miettiä.
Lutherin Martilla oli ongelma. Hän uskoi, että kaste on vain uskoville tarkoitettu.
Mutta, hän halusi ikäänkuin tämän kasteen ulottaa sylivauvoihin.
Ja nyt astui inhimillisyys - omassa päässä syntynyt ja kirkkoihin pesiytynyt yleisoppi.
Eihän lapsi osannut puhua, eikä vielä edes käsitä asioita.
Tuotiin korvauspuhuja ja nimettiin hänelle virkanimike, toimen kuva, jotta ikäänkuin kasteen näytelmä saataisiin "virallisen näköiseksi" ja siitä tuli rituaalinen harha.
Kirkko vallallaan, astui ikäänkuin Jumalan pyhään ja alkoi julistaa olevansa jumala.
Sanoitti, että lapsi kuolee kastamattomana helvetin tulessa. Siis kadotuksessa.
Ja tämä ongelma - suitsi niitä perheiltä, jota se koski.
Se koski myös minun isoäitiä. Lestadiolaisperheen monen lapsen äiti, kun lapsi synnytykseen kuoli, eikä kirkon lapsenpäästäjää ollut, jolle olisi annettu hätäkasteen "virka" - eli pelastaa lapsi helvetiltä, ja tämä syntyvä lapsi kuoli.
Siksi kirkon opin perustuksilla tämä isoäiti itki, kun hän kohensi siihen aikaan sitä tulta uunista, vetäen hiilloksen uunin edessä olevaan ja varattuun kaukaloon.
Olen sitä katsonut, sitä uunia ja tunsin tämän mummoni, aivan "elävänä".
Äitini kertoi, tämän itkun syyn. SE oli karmaiseva painolasti kirkolta tämän äitini äidin sydämessä. Tuliset hiilet, ja muisto kuolleesta lapsen sielusta.
Nyt tämä lapsi kituu helvetissä.
Mieti sitä, nyt puhuu kolmannenpolven vanhus sinulle. Miksi pitää häpeällistä oppia puolustaa, mikä perusta sillä on. Sitä en käsitä. Puolustaa harhaa, ennemmin kuin tehdä sydämessä siitä parannus, eikä julistaa sellaista kidutusoppia.
Ei perustus parane siitä, että eihän tänään sitä julisteta. Kannattaa miettiä, että miksi sitten on "kastettava" tämä sylilapsi. Voihan sen nimen antaa muutenkin ja siunata hänet.
Kun hän tulee ikään, että alkaa ymmärtää sanoa, vanhemmat opettavat sanoilla, omalla esimerkillä ja hengellisellä esikuvalla, mitä se usko ON. Siitähän on kyse.
Ja jos tämä kasvava - sitten ymmärryksen tilassa, haluaa olla Jeesuksen opetuslapsi ja seurata Häntä, niin hän on Jumalan edessä Sanan siementämänä, halullinen.
Eli Jumalalla ei ole keinosiemennettyjä, jotka eivät välttämättä tiedä edes, kuka on isä.
Vaan he pitävät isänään, kirkkoisiä, Martteja, ja muita, jotka itsekään eivät tunne perustuksia. Olemme yleisuskonnon Egyptiläisten jumalaoppien alttareilla.
Se on vanhanliiton opetus, orjuudesta tiilitehtaista, jossa ei mielellään päästetä kansaa palvelemaan Jumalaa. Häntä, joka on LUONUT taivaan ja maan, sekä jopa siunannut oppiinsa, sekä tahtoonsa merkityksen siunaamalla lepopäivän että tulisimme siinä Hänen oppiinsa ja opetuksiinsa sisälle.
Pakanauskonnon opissa on riittävästi hapatetta, että jos Jeesus saisi tehdä "tahtaan" meidän sokeisiin silmiin, niin me parantuisimme näkeviksi.
Se toisi todella herätyksen.
Eikä tarvitsisi mantraa helluntai sitä ja tätä eli lymytä Jumalaa paossa.
Se helluntaimetsän jutut - ne ovat se valhe, jossa itse valhetellen pidätte itsenne sen Egypti-monnijumaluuksien orjuudessa.
voi tätä virheen toistoa, lapsiveri - olla lapsivesi-
se kummeusopista, mikä tuli Martilta.
Mitä ovat nuo kysymykset, joihin kummi vastailee lapsen puolesta?
Ensimmäinen kysymys Lutherin alkuperäisen katekismuksen mukaan kuuluu näin:
- Luovutkos perkeleestä? - Luovun, vastaa kummi. Pappi jatkaa kysymyksiä ja kummi vastailee.
- Luovutko kaikista hänen teoistaan? - Luovun. - Luovutko kaikesta hänen petoksestaan? - Luovun.
Lopulta pappi esittää tärkeän ja keskeisen kysymyksen.
- Uskotko Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka syntyi ja kärsi kuoleman?
- Uskon, vastaa kummi lapsen puolesta. Lopuksi pappi kysyy: - Tahdotko, että sinut kastetaan? - Tahdon.
Eli nyt siis on ilmassa uskoa. Se merkitsee sitä, että voidaan kastaa.
työttömät työnpakoilijat kertoo satujaan foorumilla jälleen kerran.
Mene vaari töihin
Ennen epäraamatullista u-kastetta lahkoon ihminen laitetaan lukemaan kirous lapsena saadusta kasteesta nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.
Jaak. 2:7
Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]
Vauvakastettu valehtelija todista kirjoituksesi oikeaksi.
"Ennen epäraamatullista u-kastetta lahkoon ihminen laitetaan lukemaan kirous lapsena saadusta kasteesta nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen."
Uudestikastettu pedo katsopa mitå siellä altailla tehdään !
Hellarit kastaa vanhaan liittoon jehoviin jahveihin puhistuskasteilla pesuille eikä Jumalan poikaan.
Siis oikeesti ✡️☯️🕉️nämä eksyttää.
Olen käynyt monessa kastekokouksessa eikä siellä kirota mitään!
Sinä vauvakastettu pelkuri et uskalla mennä sinne!
Kirjoittele valheita!
Ei niissä mitään kirota on vaan jahvejehovabudha henkiä
Lähtee pois ristiltä puhdistumaan aikaan ennen Jeesusta ja ilm.11 kohta8
Mitä sinä oikeesti sitten uskot ja teet johtopäätöksiä.
Mihin siellä kasteessa sitten oikeesti uskotaan, eli perustukset. osaatko järkeillä?
Mitä ovat nuo kysymykset, joihin kummi vastailee lapsen puolesta?
Ensimmäinen kysymys Lutherin alkuperäisen katekismuksen mukaan kuuluu näin:
- Luovutkos perkeleestä? - Luovun, vastaa kummi. Pappi jatkaa kysymyksiä ja kummi vastailee.
- Luovutko kaikista hänen teoistaan? - Luovun. - Luovutko kaikesta hänen petoksestaan? - Luovun.
Lopulta pappi esittää tärkeän ja keskeisen kysymyksen.
- Uskotko Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka syntyi ja kärsi kuoleman?
- Uskon, vastaa kummi lapsen puolesta. Lopuksi pappi kysyy: - Tahdotko, että sinut kastetaan? - Tahdon.
Eli nyt siis on ilmassa uskoa. Se merkitsee sitä, että voidaan kastaa.
Löytyykö kummi Raamatusta?
Jos ei ole lapsikastettu - tuolla opilla perustellaan helvettiin joutuvat kastamattoma lapset, Siksi tuli kummi ja tuli lapsenpäästäjä Ymmärrätkö?
Mieti äitiä, kun ei lapsenpäästäjän tittelillä olevaa ole paikalla, eikä papilla ole oikeus mennä helmojen alle!! Pohdi sitä, synnyttävän äidin kannalta, jos lapsi kuolee"
Saa käyttää aivoja ja miettiä, eikä kysellä ja nyökytellä sinne ja tänne.
Minä aina kysyn, että miksi kastetaan, eli perustus on oltava sanasta.
Kyse on siitä todellisesta uskosta, josta syntyy opetuslapsia aikaan.
Kuka opettaa? Martti? vai Jumalan Sana.
Suomessa on ollut jylisevä pappi - jota muotouskonnolliset pelkäsivät.
Hänellä oli veren evankeliumi ja hän julisti muotouskonnollien vesikasteen ilmanverta - pätemättömäksi. Hän oli elävässä uskossa oleva pappi.
Ja tänään, kun paikallinen kirkkoherra S-marketista painaa mäyräkoira kädessä kotiinsa, on ulkoistanut kirkostaan nämä uskovat, etteivät he saa puhua, ei käyttää kirkon tiloja, kirkossa, jossa ennen oli tämä Muroman julistaman raamatun opin Jeesus, nämä papit julistivat Jeesusta ja sovitustyötä - eikä painatettu vain vesipesua. Kirkko oli täynnä uskovia. Mutta, tällä paikalla muuton jälkeen olen asunut jo yli 50- vuotta, näen tuon mäyräkoirapapin kirkon penkkien tyhjyyden.
Eli leipä puuttuu ja kalat puuttuu eväistä, Vain se vesipesun tyhjyys huokuu kirkon sanomaa ja pianhan se joutaa purkaa, syömästä sitä jäänyttä kirkon pääomaa, ennen konkurssia. Verotus liiketominnassa, kirkkoverona, taitaa hieman pitää pystyssä ja kuolleet vauvavesikasteelliset, jotka eivät edes mene kirkkoonsa.
Anonyymi 2023-04-24 12:24:45
kirjoitat Ennen epäraamatullista u-kastetta lahkoon ihminen laitetaan lukemaan kirous lapsena saadusta kasteesta nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.
Jaak. 2:7
Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]
////////
No, kerropa peukalopaikkajuttumies, mikä siinä on se kastehetki.
Raamatusta ko. paikan rinnakkaisliitteet. Taidat vain puhua pehmosiasi ajan kuluksi.
Itselläni tuo raamatun ohjelma purkaa heti rinnakkaispaikat luettavaksi. Oliko sulla sitten väärä kohta, kun nyt ei homma toimi. Kasteesta ei ole mitään, vai onko sinullle joku syöttänyt palturia, etkä ole sitä tarkastanut, tapasi mukaan.
Jaakobin kirje 2:7
Psa_73:7-9; Mat_12:24, Mat_27:63; Luk_22:64-65; Act_26:11; 1Ti_1:13; Rev_13:5-6
Psa_111:9; Son_1:3; Isa_7:14, Isa_9:6-7; Jer_23:6; Mat_1:23; Act_4:12; Phi_2:9-11; Rev_19:13, Rev_19:16
Isa_65:15; Act_11:26; Eph_3:15
otetaas se lukukin tuohon näkyviin
Veljeni, älköön teidän uskonne meidän kirkastettuun Herraamme, Jeesukseen Kristukseen, olko sellainen, joka katsoo henkilöön. Sillä jos kokoukseenne tulee mies, kultasormus sormessa ja loistavassa puvussa, ja tulee myös köyhä ryysyissä, ja te katsotte loistavapukuisen puoleen ja sanotte: "Istu sinä tähän mukavasti", ja köyhälle sanotte: "Seiso sinä tuossa", tahi: "Istu tähän jalkajakkarani viereen", niin ettekö ole joutuneet ristiriitaan itsenne kanssa, ja eikö teistä ole tullut väärämielisiä tuomareita? Kuulkaa, rakkaat veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka häntä rakastavat? Mutta te olette häväisseet köyhän. Eivätkö juuri rikkaat teitä sorra, ja eivätkö juuri he vedä teitä tuomioistuimien eteen? (Jak 2:1-6)
Jak 2:7 Eivätkö juuri he pilkkaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?
(Jak 2:8-26)
Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette; mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia. Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin. Sillä hän, joka on sanonut: "Älä tee huorin", on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja. Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva. Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi. Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla ja joku teistä sanoo heille: "Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on? Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut. Joku ehkä sanoo: "Sinulla on usko, ja minulla on teot"; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon. Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat. Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton? Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille? Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi; ja niin toteutui Raamatun sana: "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi", ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi. Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta. Eikö samoin myös portto Raahab tullut vanhurskaaksi teoista, kun hän otti lähettiläät luokseen ja päästi heidät toista tietä pois? Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut. (Jak 2:8-26)
Jeesuksen nimen lausuminen ei rituaalitarinassa toimi.
Siinä pitää olla henkilökohtainen usko ja vasta uskonsa tunnustanut, hänet voi kastaa.
Ymmärtääkö hän?
Kummipuhetarinan valtuus ei tätä kohtaa muuta.
Putin on kastettu ja oikeassa uskossa.
😄😄😄😄😄
Sulla on paljon niitä putiineita siellä kotonasi?
Varmaankin isossa saavissa, papin pidettyä käsistä kolme kertaa upotettiin ja nostettiin ylös.
Sekin on muotomeno, kuin pään kastelu.
Korvausopin tuoma tapa.
Ortodokseja kunnioitan siinä, että he eivät "synnitytä" lasta niinkuin luterailaisudessa tehdään. Ortodoksisuudessa kasteessa ennemmin näen sen lapsen siunaamisen, miten he kohtelevat lasta ja vastuuttavat vanhemmat elämällään edustavan uskoa, sekä opetuksellisesti - vastuuttavat kasvastustehtävään.
https://www.youtube.com/watch?v=YgZ8upjCi50
Miksi luterilaisella kastettavalla vauvalla on valkoinen kastemekko.
Myös pojalla.
Tässä on joku salaliittoteoria!