Suomen kaikkien aikojen ääniharava eduskuntavaaleissa on SKDL:ää edustanut Hertta Kuusinen vuodelta 1948.
Ei ole Hertan voittanutta.
Ei ole Hertan voittanutta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Heikko kohtalo oli komukalla! Neukku surmasi ainoan lapsen!
Onpa väkevää påckapuhetta. Hertta Kuusista ei kukaan surmannut vaan hän kuoli luonnollisesti maaliskuussa 1974.
Puhuin kyllä ainoasta lapsesta, jonka Hertta synnytti.
”Hertta Kuusinen oli vuosina 1923–1933 aviossa Tuure Lehénin kanssa. Avioliitto päättyi eroon. Avioliitosta syntyi yksi lapsi, poika Yrjö (Juri, Juraj, Jurkka), vuonna 1924. Yrjö kuoli keuhkokuumeeseen sodan aikana vuonna 1942. Kuusisen omaiset eivät hennoneet kertoa tälle, että poika oli kuollut, joten Kuusinen sai tietää asiasta vasta keväällä 1945.”
Kolmekymppisenä hän sai komennuksen salaisiin tehtäviin Suomeen, ja jätti 10-vuotiaan poikansa Jurin lastenkotiin. Eikä nähnyt lastaan enää koskaan. Siitäkin syystä, että Hertta joutui pian Suomeen tultuaan vankilaan. Mutta miksi hän ei lähtenyt etsimään poikaansa ensimmäisen linnareissun päätyttyä?
Hertan poika kuoli työleirillä 18-vuotiaana. Eikä hänen isoisänsä Otto Wille tehnyt elettäkään pojan vapauttamiseksi. Hertta kuuli poikansa kuolemasta kahden vuoden viiveellä, mutta tämäkään ei murentanut hänen kuuliaisuuttaan isäänsä kohtaan.
Oli tytär perinyt isänsä kyvykkyyden.
” Oli tytär perinyt isänsä kyvykkyyden.”
Missä lajissa? Hän ajoi Suomeen Neuvostomallista kommunismia, joka epäonnistui surkeasti kaikissa niissä maissa, jotka järjestelmää päätyivät kokeilemaan!
Hertta oli ehdolla peräti kuudessa vaalipiirissä, joten hänen todellinen äänimääränsä on tulos jaettuna kuudella. Ei siis lähelläkään kärkeä.
” Suomen kaikkien aikojen ääniharava eduskuntavaaleissa on SKDL:ää edustanut Hertta Kuusinen vuodelta 1948.
Ei ole Hertan voittanutta.”
ON TOKI!
Ehdokas Äänimäärä Ääniosuus Vaalit Vaalipiiri Puolue
Sauli Niinistö 60 563 13,0 % 2007 Uusimaa Kok.
Hertta Kuusinen 58 770 1948 Uusimaa (+ 5 muuta) SKDL
Timo Soini 43 437 8,6 % 2011 Uusimaa PS
Ja väärässä olet taas, aloituksen mukaan määräävä tekijä on äänimäärä äänestysajankohdan väkilukuun suhteutettuna!
HARHAANJOHTAVAA ON SE, ETTÄ TUOHON AIKAAN MUKAAN LASKETTIIN ÄÄNIÄ USEAMMASTA VAALIPIIRISTÄ, JOTA ENÄÄ EI TEHDÄ,, JOTEN HERTTA EI TODELLAKAAN OLE ENÄÄ VALTTIA!
JA KAIKEN LISÄKSI HÄNEN AATETTAAN LÄHINNÄ VASTAAVA NYKYINEN PUOLUE SAA SUOMESSA ENÄÄ VAIN 7:N PROSENTIN KANNATUKSEN!
SIC TRANSIT GLORIA MUNDI!
No ymmärrät taas väärin, eli sen mikä oli aloituksessa määritelty eli suhteessa väkilukuun.
Sehän taas ei ole sinänsä vertailukelpoinen potentiaalisten äänestäjien suhteen, mikä on eri, koska äänioikeuden ikärajaa on laskettu ja äänioikeutettujen lukumäärä eri vaalipiireissä ei myöskään ole samat, jolloin eri vuosina suoritettujen äänestysten tulokset eivät ole suoraan vertailukelpoisia.
Niinistö on saanut absoluuttisesti eniten ääniä, mutta suhteellisesti laskettuna aloituksessa mainittujen ehtojen perusteella taas Hertta Kuusinen, ymmärrätkö?
Mutta taas, jos halutaan laskea, että kuka on saanut suhteellisesti suurimman äänisaaliin, pitää äänimäärä suhteuttaa äänioikeuden omaavien lukumäärään kunkin ehdokkaan vaalipiirissä tai vaalipiireissä, mikäli niitä oli useampia, siten saadaan parhaiten vertailukelpoiset tulokset.
Määräävä tekijähän pitäisi olla äänimäärä suhteutettuna äänestysalueen äänioikeutettujen määrään.
Eli vaikka Hertta Kuusisen aikaan Suomessa oli vähemmän äänestys ikäistä väkeä, niin johtuen siitä että Kuusinen oli sen aikaisen vaalilainsäädännön mahdollistamana useammassa vaalipiirissä, eli äänioikeutettuja jotka pystyivät Kuusista äänestämään oli selvästi enemmän kuin mitä Niinistöä olisi pystynyt äänestämään.
No hyvä, osasit sentään lukea ja ymmärtää!
Hertan isä Otto Ville Kuusinen sai Vladimir Leniniltä liikanimen Suomensyöjä paasattuan sitä, kuinka Suomen kaltaisen pienen valtion osa on hävitä itsenäisenä valtiona ja sulautua suurempaan, Venäjään.
Saattaa se vähän Otto Suomensyöjän haamua kyrsiä, kun tietää Neuvostoliiton tehneen itsemurhan ja Suomen olevan edelleen olemassa.
https://www.ksml.fi/paikalliset/2646059
Rauhansopimus kovine ehtoineen oli vasta edellisenä vuonna kirjoitettu. Kommunistit päästettiin pakon edessä valtaan. Eiköhän kun tulosta manipuloi pääse läpi ja tule iso äänipotti. Kuudessa vaalipiirissä ehdokkaana niin oli ääniä.
Ehdokkaana on saanut olla vain yhdessä vaalipiirissä !
Siis vuodesta 1970 lähtien. Sitä ennen ehdokkuus useassa piirissä oli mahdollista.
Samaten äänioikeuden ikärajaa on laskettu, jos halutaan laskea, että kuka on saanut suhteellisesti suurimman äänisaaliin, pitää äänimäärä suhteuttaa äänioikeuden omaavien lukumäärään kunkin ehdokkaan vaalipiirissä tai vaalipiireissä, mikäli niitä oli useampia, siten saadaan parhaiten vertailukelpoiset tulokset.
No mikseivät sitten kaikki ehdokkaat olleet ehdolla kaikissa vaalipiireissä eli koko maassa?
Oletko todella noin yksinkertainen? Pohdipa asiaa pari tuntia ja kysy sitten äidiltäsi!
Niinkö sinä teit ?
Ei siitä ollut apua. Äitisi sanoi sinun olleen tyhmä jo taaperona.
Vasemmisto nousee vielä, Suomessakin viimeistään 2027 huhtikuussa.
Silloinko Venäjä hyökkää?
Oletko varma?
Älä unta nää! Kommunistisien puolueiden yhteiskannatus on reilusti alle yhden prosentin!
Millainenhan olisi ollut presidenttinä?