Raamatussa ei ole yhtään upotuskastetta

Anonyymi-ap

Raamatussa ei ole yhtään upotuskastetta.
Alkuseurakunta kokoontui kodeissa ja kasteet tehtiin kodeissa valelemalla vettä pään päälle tai useampi ihminen kuten koko perhe kastettiin yhtä aikaa pirskoittamalla synnistä puhdistavaa vettä heidän päällensä.
Juutalaisten pyhille lammikoille tai Mikve-altaisiin ei ollut mitään asiaa. Vähemmästäkin heidät olisi kivitetty kuoliaaksi.
Kaikki kastetut on syntisiä. Kaste tapahtui syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen lahjan saamiseksi.
Ihmisestä tuli Kristitty vasta kasteessa, kun Jumala pesi synnit pois kasteessa ja lahjoitti puhtaaseen sydämeen uskon Hengen lahjan.
Kaikki perheenjäsenet sanotaan kastetun heti perheenpään määräyksestä samaan uskoon hänen kanssaan.

Jeesusta ei haudattu upottamalla maahan tai veteen.
Jeesus haudattiin nostamalla käsivarsilla ylöspäin kallioon hakatun hautakammion seinustalla olleelle korokkeelle.
Jeesuksen hauta muistutti huonetta, jonne mahtui muitakin ihmisiä ja enkeleitä.

699

2131

    Vastaukset

    • Anonyymi

      Mark. 16:4 "Ja katsahtaessaan YLÖS he näkivät kiven poisvieritetyksi; se oli näet hyvin suuri."

      Room.6:3 "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

      Mark. 10:39 "He sanoivat hänelle: "Voimme". Niin Jeesus sanoi heille: "Sen maljan, jonka minä juon, te tosin juotte, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan teidätkin"

      • Anonyymi

        Aina kun joku puhuu jollekin jotain tutkitaan kenelle missä miksi.

      • Anonyymi

        Raamatussa on vain uskoontulleiden upotuskasteet.

        On myös toinen kaste, joka tapahtui Johanneksen kasteen jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina kun joku puhuu jollekin jotain tutkitaan kenelle missä miksi.

        Hakutulos
        kastoi:ut:x
        1. Matt. 3:6 ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä.

        2. Mark. 1:5 Ja koko Juudean maa ja kaikki jerusalemilaiset vaelsivat hänen tykönsä, ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä.

        3. Mark. 1:9 Ja niinä päivinä Jeesus tuli Galilean Nasaretista, ja Johannes kastoi hänet Jordanissa.

        4. Joh. 3:22 Sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen Juudean maaseudulle ja oleskeli siellä heidän kanssaan ja kastoi.

        5. Joh. 3:23 Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä; ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä.

        6. Joh. 4:1 Kun nyt Herra sai tietää fariseusten kuulleen, että Jeesus teki opetuslapsiksi ja kastoi useampia kuin Johannes

        7. Joh. 10:40 Ja hän meni taas Jordanin tuolle puolelle siihen paikkaan, missä Johannes ensin kastoi, ja viipyi siellä.

        8. Joh. 13:26 Jeesus vastasi: "Se on se, jolle minä kastan ja annan tämän palan". Niin hän otti palan, kastoi sen ja antoi Juudaalle, Simon Iskariotin pojalle.

        9. Ap.t. 1:5 Sillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä, ei kauan näitten päivien jälkeen."

        10. Ap.t. 8:38 Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet.

        11. Ap.t. 11:16 Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.

        12. Ap.t. 19:4 Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen".

        13. 1.Kor. 1:16 Kastoinhan tosin Stefanaankin perhekunnan; sitten en tiedä, olenko ketään muuta kastanut.

    • Anonyymi

      Raamattu ei kerro olivatko kasteet upotuksia vai valeluita mutta molempia tapoja kyllä käytettiin.

      • Anonyymi

        ihan maalaisjärjelläkin ajatellen , olisi aika mahdotonta, että " kolmetuhatta sielua kastettiin samana päivänä" ja kaikki olisi kastaneet vaatteineen itsensä umpimäräksi, siihen aikaan maailmassa ei ollut erityisemmin mitään vaihtovaatteita.

        märissä vaatteissako ne sitten jatkoi päiväänsä kulkien , siis 3000 henkilöä !

        Hebr 10
        "niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; "

        1. uskon varmuus
        2. sydän puhtaaksi
        3. Ruumis puhtaalla vedellä pesty eli kastettu

        Ne on sellaisia Paavalin käyttämiä runokielisiä ilmaisuja.

        Synneistä puhdistava kaste liittyy koko Raamatun historiaan, mistä niitä esikuvia on ammennettu ja kirjoituksia luettu Juutalaisessa yhteisöissä.

        Kasteesta puhutaan pesona, se on vanha sana, jossa Jumalan pyhiä toimituksia varten pyhitettyä vettä säilytettiin pesoastiassa, josta sitä vettä otettiin ja ammennettiin pyhiä toimituksia varten kuten syntien puhdistamista varten Leeviläisistä papeista.

        Vettä vihmottiin, priiskoitettiin ja valeltiin, mutta ei sinne pesoastiaan ketään kokonaan painettu.

        4. Moos. 8:7

        Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä,

        Jes. 12:3

        Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.

        Mikve-pesu oli ainoa, missä ihminen meni kokonaan veden alla piiloon pesemään intiimiaueita lihan saastan puhdistamiseksi yhdynnän ja kuukautisten takia.

        Ruumis vedellä pesty tarkoittaa Juutalaisten Mikve-pesua, missä ruumiin liat pestiin kokonaan menemällä veden alle kuukautisten ja yhdynnän jälkeen.

        Pietarin piti selvittää Juutalaisille, että kasteessa ei tehdä Mikve-pesua koko ruumiiseen, lihan saastan vuoksi, vaan kasteessa pestään synti pois.

        Ap. t. 22:16

        Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

        Eikä ne verille hakatut ja haavat puhdistettuna ja sidottuna lähteneet miehet keskellä yötä pimeässä minnekään likaisiin lammikoihin niitä kasteitanenneet tekemään.

        Ap. t. 16:33

        Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.

        Kristittyjä vainottiin ja kasteet tehtiin salassa ihmisten kotona heti koko perhe kastaen sillä vedellä mitä paikalla oli.

        OLIKO JEESUS MOOSEKSEN AIKANA TULLUT IHMISEKSI SYNAGOGALLA TAAS VALHEIDEN PÄIVÄT

        EIKUN SIELLÄ VARTIJAN KOTONA OLI JÄRVI TAI UIMA ALLAS 2000 VUOTTA SITTEN. VOI HELVETTI KUN ON ÄLYTÖNTÄ

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ihan maalaisjärjelläkin ajatellen , olisi aika mahdotonta, että " kolmetuhatta sielua kastettiin samana päivänä" ja kaikki olisi kastaneet vaatteineen itsensä umpimäräksi, siihen aikaan maailmassa ei ollut erityisemmin mitään vaihtovaatteita.

        märissä vaatteissako ne sitten jatkoi päiväänsä kulkien , siis 3000 henkilöä !

        Oletettavasti päällysvaatteet riisuttiin pois.

        Raamatussa selvästi sanotaan, että kaste tehtiin astumalla veteen, kastaja ja kastettava. Juuri tätä kohtaa on satanistisista käännöksistä muuteltu: Ap. 8 (KJB):

        36 And as they went on their way, they came unto a certain water: and the eunuch said, See, here is water; what doth hinder me to be baptized?

        37 And Philip said, If thou believest with all thine heart, thou mayest. And he answered and said, I believe that Jesus Christ is the Son of God.

        38 And he commanded the chariot to stand still: and they went down both into the water, both Philip and the eunuch; and he baptized him.

        39 And when they were come up out of the water, the Spirit of the Lord caught away Philip, that the eunuch saw him no more: and he went on his way rejoicing.

        Mielestäni tärkeämpää kuin kasteen toimitustapa on se, että ymmärtää kasteen merkityksen. Jos luulee pelastumisensa tulevan kasteesta, ei ole pelastunut. Vain Jeesuksen veri sovittaa synnit. Kun sen uskoo omalle kohdalleen, uudestisyntyy. Täytyy tajuta olevansa helvettiin menossa oleva syntinen. Se on se parannus, mielenmuutos, joka on välttämätön, jotta voisi ottaa vastaan Jeesuksen veren sovituksen, tai jotta edes näkisi sille tarvetta.

      • Anonyymi

        Älä jauha kun et näköjään tunne raamattua.

      • Anonyymi

        Siiloan lammikossa oli vettä.

        ”Ja kuin he tiellä vaelsivat, tulivat he veden tykö, ja kamaripalvelia sanoi: katso, tässä on vesi: mikä estää minua kastamasta?

        Mutta Philippus sanoi: jos sinä kaikesta sydämestä uskot, niin tapahtukoon. Hän vastasi ja sanoi: minä uskon Jesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi.

        Niin hän käski seisahtaa vaunun; ja he astuivat molemmat veteen, Philippus ja kamaripalvelia, ja hän kasti hänen.

        Mutta kuin he vedestä astuivat ylös, tempasi Herran Henki Philippuksen, ja ei kamaripalvelia häntä enään nähnyt, vaan meni iloiten tietänsä myöten.

        Mutta Philippus löydettiin Atsotissa, ja vaelsi ympäri ja saarnasi joka kaupungissa evankeliumia, siihenasti kuin hän tuli Kesareaan.”
        ‭‭Apostolien teot‬ ‭8‬:‭36‬-‭40‬ ‭FI1776‬‬

      • Anonyymi

        Valelukastetta ei käytetty, vaan ainoastaan koko ruumiin kastaminen veden alle, koskas se kuvaa koko entisen ihmisen hautaamsta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Ja kuin he tiellä vaelsivat, tulivat he veden tykö, ja kamaripalvelia sanoi: katso, tässä on vesi: mikä estää minua kastamasta?

        Mutta Philippus sanoi: jos sinä kaikesta sydämestä uskot, niin tapahtukoon. Hän vastasi ja sanoi: minä uskon Jesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi.

        Niin hän käski seisahtaa vaunun; ja he astuivat molemmat veteen, Philippus ja kamaripalvelia, ja hän kasti hänen.

        Mutta kuin he vedestä astuivat ylös, tempasi Herran Henki Philippuksen, ja ei kamaripalvelia häntä enään nähnyt, vaan meni iloiten tietänsä myöten.

        Mutta Philippus löydettiin Atsotissa, ja vaelsi ympäri ja saarnasi joka kaupungissa evankeliumia, siihenasti kuin hän tuli Kesareaan.”
        ‭‭Apostolien teot‬ ‭8‬:‭36‬-‭40‬ ‭FI1776‬‬

        Juuri noin. Ennen oli upotuskaste. Jokainen Raamattua lukenut ymmärtää symboliikan. Astutaan kasteen hautaan ja noustaan uuteen elämään. Lukuisat Raamatun kohdat tukevat näkemystä.

    • Anonyymi

      Meilläkin valellaan vettä joka päivä. On peräti oma huone sellaista toimitusta varten. Meillä sitä kutsutaan kylpyhuoneeksi.

      • Anonyymi

        Kuka piru purkaa pitkiä ammeita pois asunnoista ja kuka hullu laittaa suihkuhuoneisiin sähköisen pyykinpesu koneen suihkun viereen yrittää tappaa kaikki sähköllä.

    • Putinista tuli Kristitty vasta kasteessa, kun Jumala pesi synnit pois kasteessa ja lahjoitti puhtaaseen sydämeen uskon Hengen lahjan.
      😄😄😄😄😄

      • Anonyymi

        Jumala voi ottaa kasteessa antamansa Hengen kyllä ihmisestä pois halutessaan ja paaduttaa ihmisen.

        Room. 9:18

        Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo.

        1. Sam.

        Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä. Seuraavana päivänä Jumalan lähettämä paha henki valtasi Saulin, ja hän riehui HURMOKSISSA kotonaan. Daavid soitti tapansa mukaan harppua, mutta Saul puristeli keihästään.

        Kristukseen kastettu ja Pyhän Hengen lahjan kasteessa saanut jos erehtyy menemään helluntailaisten lahkokasteelle, u-kasteelle, niin Jumala vetää oman Henkensä ihmisestä pois ja tilalle tulee helluntailaisten lahkon villitsevä hurmoshenki.

        1. Tim. 4:1

        Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.

        Monet menee hurmoskokemuksia halutessaan lahkolaisten uudestikasteille.

      • Anonyymi

        Paljonko sulla niitä putineita oikein on? kokonainen putinarmeija?

      • Anonyymi

        Toivosen synnit sitten alat palautella varastettua tunnustaa omia syntejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivosen synnit sitten alat palautella varastettua tunnustaa omia syntejä.

        Varkaissa taas jotkut HELLARIVAPARIT jossain toisten tavarat rahat vaatteet jää käsiin

    • Anonyymi

      Kristittyjen kanssa jatkuvasti kasteesta riitelevien jenkkilahkojen kanssa ei ole kyse pelkistä kastetekniikoista, vaan paljon vakavammasta hengellisestä asiasta.

      Kristittyjä uudestikastavat Jenkkilahkot on kaikki saman hengen synnyttämiä uusia antikristillisisiä uskontoja, jotka pyrkivät kristinuskoa matkimalla eksyttämään ihmisiä jäsenikseen.

      Helluntailaisilla on samat ohjeet kuin Mormoneilla, jotka ovat kirjoittaneet kasteohjeet Mormonin kirjaan, Moroni, luku-8.

      *Pienten lapsien vanhempia uhataan kuolemalla ja helvetillä, jos he aikovat viedä lapsen kastettavaksi kristityksi.

      • Anonyymi

        keksi parempia valeita nuo on jo kuultu sataan kertaan ja ainakin kaksataa kerta aniille naurettu !

        ja mene töihin vaihteeksi lakkaa lojumasta foorumilla typeriä tekstaamassa.

        Ei ole valetta vaan totta

        Lue itse

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole valetta vaan totta

        Lue itse

        Kaikilla hieman yli sata vuotta sitten ilmestyneillä uusilla Jenkkiuskonnoilla: Jehovantodistaminen, Helluntaintodistaminen,Mormonintodistaminen,
        ne ovat sielunveljiä keskenään ja niillä on sama syntyselitys: Ne ovat taivaasta palautettuja alkuseurakuntia.
        Sehän on täyttä potaskaa sellaiset puheet.

        Israelin kartassa lukee harmageddon magog mutta ne ei näe sitä myös Babylon lukee eufratilla ei näe sitä ne on sokeita moorian Siionin vuorella on moskeijat Egyptistä.

      • Anonyymi

        Yx Toivola meni meni naimisiin Intian gurujen opeissa olleen jogan kanssa joka harjoittaa seksiä Jeesuksen tapaisen budhan kanssa ylistyksen johtajan niinku Nordin laulajan vaimokin panee Jumalan kanssa. Jogi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikilla hieman yli sata vuotta sitten ilmestyneillä uusilla Jenkkiuskonnoilla: Jehovantodistaminen, Helluntaintodistaminen,Mormonintodistaminen,
        ne ovat sielunveljiä keskenään ja niillä on sama syntyselitys: Ne ovat taivaasta palautettuja alkuseurakuntia.
        Sehän on täyttä potaskaa sellaiset puheet.

        Jotakin näyttää puuttuvan näiden ihmisten elämästä kun tälläisillä asioilla on niin suuri osa elämässä.
        Nykyaikana on hieman toiset asiat käytössä , joten aika astua aikaan mitä eletään nyt, eikä piehtaroida kaiken maailman uskonkäsitystään kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikilla hieman yli sata vuotta sitten ilmestyneillä uusilla Jenkkiuskonnoilla: Jehovantodistaminen, Helluntaintodistaminen,Mormonintodistaminen,
        ne ovat sielunveljiä keskenään ja niillä on sama syntyselitys: Ne ovat taivaasta palautettuja alkuseurakuntia.
        Sehän on täyttä potaskaa sellaiset puheet.

        Nämä eivät ole jenkkiuskontoja.
        Helluntailaisuus on tullut Jerusalemista.

    • Anonyymi

      Apostolien teot: 8:38 Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet.
      Upotuskaste Raamatussa.
      Ensin usko ja sitten kaste, mutta usko etusijalla, uskotonta ei saa kastaa.

      • Anonyymi

        Ei puhuta upotuskasteesta mitään

        Mitään järjestyksiö ei opeteta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei puhuta upotuskasteesta mitään

        Mitään järjestyksiö ei opeteta.

        Aivojen käyttö on sallittua. Mitä kasteessa tapahtuu kun molemmat oli vedessä?

      • Anonyymi

        Ei se mitään upotusta tarkoita kun vettä jostai erämaasta löytyy.

        Kastaa ja upottaa on ihan eri sanat ja eri merkitys

        Ei Jumala kasteessa syntien pesua varten sitä vettä sankokaupalla tarvitse. Pienikin määrä riittää.

      • Anonyymi

        Alkuperäisissä käsikirjoituksissa ei ole hoviherran uskontunnustuksesa mitään mainintaa.

        Kaste kun edeltää vain sen uskomisen, että on syntinen ja siksi tarvitsee kasteen syntien pois pesemiseksi.

        Apt.8: 37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."]* [Jae puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista.]

        KR 33/38 on jätetty koko jae 37 pois.

      • Anonyymi

        MONTAX VUOTTA TOSTA ETIOPIAN JUUTALAISEN RUKOUSMATKALAISEN VAUNUMATKAAJAN KASTELUSTA OLIS NY AIKAA. NOIN. ON SE KOVA PAIKKA JUUTALAISELLE HOVIEUNUKILLE KÄÄNTYÄ KRISTITYKSI 2000 VUOTTA SITTEN SELLAISTA TAPAHTUI.

      • Anonyymi

        No niillä ei nyt ollut niitä lasipikareja ja muovimukeja mukana siellä vaunuissa ehkä nahkaleili.

      • Anonyymi

        ONNEKSI EI OLLUT JÄÄTÄ JA LUNTA SENTÄÄN VAIKKA ONHAN LUMIKIN VETTÄ.

      • Anonyymi

        Voihan jos aavikolla tulee rakeita jäätä lunta sitä syödä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivojen käyttö on sallittua. Mitä kasteessa tapahtuu kun molemmat oli vedessä?

        Selälleen ne kaataa kastaa hellareissa myös

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se mitään upotusta tarkoita kun vettä jostai erämaasta löytyy.

        Kastaa ja upottaa on ihan eri sanat ja eri merkitys

        Ei Jumala kasteessa syntien pesua varten sitä vettä sankokaupalla tarvitse. Pienikin määrä riittää.

        No siellä torooppisessa ilmastossa oli puroja jokia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkuperäisissä käsikirjoituksissa ei ole hoviherran uskontunnustuksesa mitään mainintaa.

        Kaste kun edeltää vain sen uskomisen, että on syntinen ja siksi tarvitsee kasteen syntien pois pesemiseksi.

        Apt.8: 37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."]* [Jae puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista.]

        KR 33/38 on jätetty koko jae 37 pois.

        Onneksi eivät olleet vielä NIILILLÄ ASTI ETTEI KROKOTIILI KÄYNYT KIMPPUUN.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se mitään upotusta tarkoita kun vettä jostai erämaasta löytyy.

        Kastaa ja upottaa on ihan eri sanat ja eri merkitys

        Ei Jumala kasteessa syntien pesua varten sitä vettä sankokaupalla tarvitse. Pienikin määrä riittää.

        Etiopiasta asti tulleella hoviherralla varmaankin oli mukanaan juomavettä siellä erämaassa. Jos pirskottelu olisi ollut se, mitä tehtiin, puhdas vesi olisi otettu hänen vesipullostaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkuperäisissä käsikirjoituksissa ei ole hoviherran uskontunnustuksesa mitään mainintaa.

        Kaste kun edeltää vain sen uskomisen, että on syntinen ja siksi tarvitsee kasteen syntien pois pesemiseksi.

        Apt.8: 37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."]* [Jae puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista.]

        KR 33/38 on jätetty koko jae 37 pois.

        Satanistiset 1880-luvun jälkeiset käännökset jättävät tuon jakeen pois tai muuttavat sitä. Tietääkseni ei ole yhtään uskollista suomennosta, vai tietääkö joku yhdenkään? King James Bible on täydellinen Jumalan sana. Opetelkaa hyvät ihmiset englantia ja lukekaa, mitä Jumala oikeasti sanoo. KJB on seitsemäs englanninkielinen Raamattu. Seitsemän kertaa tulessa karkaistu. Lukekaa Brandon Petersonin kirjasta Sealed by the King, miten lukemattomilla tavoilla KJB on jaollinen seitsemällä, Jumalan luvulla. Satanistisissa väännöksissä noita ilmiöitä ei tavata. KJB on Jumalan suuri ihme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etiopiasta asti tulleella hoviherralla varmaankin oli mukanaan juomavettä siellä erämaassa. Jos pirskottelu olisi ollut se, mitä tehtiin, puhdas vesi olisi otettu hänen vesipullostaan.

        Tai leilistään tai lekkeristään tai saviruukustaan, tai mitä juomavesiastiaa he matkoilla
        käyttivätkään.

    • Anonyymi

      Jeesus on sovittanut lasten synnit Golgatalla.

    • Anonyymi

      Väärämieliset helluntailaiset eivät puhu mitään kasteen merkityksestä. Helluntailaiset ovat vääntäneet uuden liiton yhden kasteen kahdeksi erilaiseksi kasteeksi. Jeesushan on koko ajan mukana kasteessa Henkensä ja veren sovituksen muodossa.

      Eksyttäjät vievät keskustelun heti kastetekniikkaan ja veden määrään.

      Kasteen merkitys on pääasia, sen ymmärtäminen.

      Raamatun mukaan uudessa liitossa on vain yksi kaste. Ef.4:5 Yksi kaste, jossa on yhdessä ja samassa kasteessa vesi, Henki ja sovintoveren osallisuus, koska kasteessa synnit pestään pois ja saadaan Pyhä Henki lahjaksi.

      Yksi kaste. Jumalan teko.

      vesi+Henki+sovintoveren osallisuus

      Apt.2: 38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin KASTE Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta SYNTINNE annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi PYHÄN HENGEN.
      39 Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän LAPSIA.

      38 Peter said to them, “Repent, and be baptized, everyone of you, in the name of Jesus Christ for the forgiveness of sins, and you will receive the gift of the Holy Spirit.
      39 For to you is the promise, and to your children.

      Kääntyä=Repent
      Merkitys:
      -katumusta syntien vuoksi ja syntien vuoksi kasteen tarvitseva, siksi Jumalan puoleen kääntymistä

      -ei tarkoita, että pitää lähteä ensin tekemään jotain hyviä tekoja kelvatakseen kastettavaksi

      Uuden liiton kaste on yksi, mutta siinä on kolme todistajaa.

      1. Joh. 5:8 "Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä:
      Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat."

      • Anonyymi

        Tuo on totta, ne puhuu vedestä mutta ei siitä mistä apostolit kasteen yhteydessä puhuivat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on totta, ne puhuu vedestä mutta ei siitä mistä apostolit kasteen yhteydessä puhuivat

        Mistä aloittaja tuollaisen valheen keksi:
        " koko perhe kastettiin yhtä aikaa pirskoittamalla synnistä puhdistavaa vettä heidän päällensä."

        Kannattaisi joskus pysyä totuudessa eikä keksiä omia satuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä aloittaja tuollaisen valheen keksi:
        " koko perhe kastettiin yhtä aikaa pirskoittamalla synnistä puhdistavaa vettä heidän päällensä."

        Kannattaisi joskus pysyä totuudessa eikä keksiä omia satuja.

        Oliko se pirskotus vai upotus vai valelu, sitä ei Raamattu kerro

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko se pirskotus vai upotus vai valelu, sitä ei Raamattu kerro

        raamattu kertoo: "Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä" 4 Moos: 8: 7

        pirskottaessa ei muuten ihmisen, > "lihan käsivarret" kosketa, vaan pelkästään vesi ja Jumalan Sana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä aloittaja tuollaisen valheen keksi:
        " koko perhe kastettiin yhtä aikaa pirskoittamalla synnistä puhdistavaa vettä heidän päällensä."

        Kannattaisi joskus pysyä totuudessa eikä keksiä omia satuja.

        Juutalaisuudeen perehtyneet ja Raamatun historiaan perehtyneet tietää paljon sen kulttuurin vaiheista ja tavoista. Ei kaikki tieto ole tietenkään Raamatussa. On paljo muita kirjoituksia, joissa on paljo tietoa sen ajan kulttuurista ja uskonnollisesta elämästä.
        Juutalaiset kastoi paljon ennen Jeesuksen aikaa vierasheimoisia perheitä lapset mukaan lukien käännynäiskasteella koko perhe samalla kertaa Juutalaisen valitun kansa jäseniksi ja seurakunan jäseniksi,
        Vierasheimoisille pojille ja miehille tehtiin perhekasteen lisäksi vielä ympärileikkaus, koska se käsky oli voimassa.

        putlerin pappikaan ei kosketa vettä kun vispilällä sitä roiskii tykinruuaksi menevien sotilaitten päälle !

        voiko olla varmenpaa taivaaseen menolippua !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        putlerin pappikaan ei kosketa vettä kun vispilällä sitä roiskii tykinruuaksi menevien sotilaitten päälle !

        voiko olla varmenpaa taivaaseen menolippua !

        putleri tuolla sodomiitillä taas mielessä

      • Anonyymi

        Huumehellarit kuljettaa huumeita pyhiinvelluksella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä aloittaja tuollaisen valheen keksi:
        " koko perhe kastettiin yhtä aikaa pirskoittamalla synnistä puhdistavaa vettä heidän päällensä."

        Kannattaisi joskus pysyä totuudessa eikä keksiä omia satuja.

        KATSOKAAS ku juutalaiset lankesi pois armosta noin siinä kävi sitten luetaan Moosesta eikä nähdä Jeesusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        raamattu kertoo: "Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä" 4 Moos: 8: 7

        pirskottaessa ei muuten ihmisen, > "lihan käsivarret" kosketa, vaan pelkästään vesi ja Jumalan Sana.

        MOOOSEKSEN PEITE NÄILLÄ EI NÄE JEESUSTA SOKEITA

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juutalaisuudeen perehtyneet ja Raamatun historiaan perehtyneet tietää paljon sen kulttuurin vaiheista ja tavoista. Ei kaikki tieto ole tietenkään Raamatussa. On paljo muita kirjoituksia, joissa on paljo tietoa sen ajan kulttuurista ja uskonnollisesta elämästä.
        Juutalaiset kastoi paljon ennen Jeesuksen aikaa vierasheimoisia perheitä lapset mukaan lukien käännynäiskasteella koko perhe samalla kertaa Juutalaisen valitun kansa jäseniksi ja seurakunan jäseniksi,
        Vierasheimoisille pojille ja miehille tehtiin perhekasteen lisäksi vielä ympärileikkaus, koska se käsky oli voimassa.

        Keturan lapset midianilaiset Mooseksen puoliksi esaun nai ismaileja Salomo kleopatroja Babylon on eufratilla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        putlerin pappikaan ei kosketa vettä kun vispilällä sitä roiskii tykinruuaksi menevien sotilaitten päälle !

        voiko olla varmenpaa taivaaseen menolippua !

        Ai toi on ORTODOKSIKIRKON ONGELMA PIRSKOTTAA JA KOITTAKAA NYT PYSYÄ RISTIIN NAULITUSSA KAIKKI MUU HEVOSEN KUSTA KAMELIN PASKAA.

    • Anonyymi

      Jenkkilahkojen käännytyskikka perustuu juuri siihen, että Kristityn tulisi hyväksyä Jenkkilahkon opetus ja hyväksyä se tekemällä "uskonratkaisu" eli liittyä lahkoon jäseneksi. Näin ihminen saadaan sidottua lahkoon tiukasti kiinni, eikä irti päästetä, muuta kuin Uskontojen Uhrien ry:n avulla tai pöpilän kautta.

      • Anonyymi

        Parhami on upotettu meren pohjaan. Monta on menossa sinne miehen perässä.

        Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

        Hellarit eksyttää pois Jeesuksesta ja vaparit jne oikeesti hei

    • Anonyymi

      Juutalaisilla oli erilaisia kasteita ja rituaalipesuja paljon ennen Jeesuksen aikaa, joten kasteasiat oli heille tuttuja ennestään. Samoin Israelin historiaan liittyi vaiheita, jossa pyhitetty vesi oli mukaa.

      Israelilaisilla oli käytössä ns. kahluuallas, mikä kuvasi Israelin kansan kastetta Punaisen meren ylityksen aikana kun he kaikki saivat kasteen "pilvessä ja meressä" eli vesi liittyy aina kasteeseen Hengen lisäksi. Pilvi meressä on hyvin kostea, vaikka meren pohja oli kuivattu ja kovetettu, koska mutaisessa liejussa kävely olisi ollut mahdotonta. Kasteen vesi tuli pilvestä ja merestä kuten sana sanoo. Henki tuli Kristukselta, joka seurasi Israelin kansan mukana. Kalio, joka heitä seurasi oli Kristuskallio, josta Mooseskin sai vettä.
      Kahluualtaassa koko perhe käveli lapset sylissä vesi/kasteihmeen kautta pelastukseen vihollisesta.

      • Anonyymi

        hyvä tekstiä

    • Anonyymi

      Jumalalle pyhitettyä vettä säilytettiin pesoastiassa, josta pyhitettyä synnit puhdistavaa vettä ammennettiin pyhiä toimituksia varten.Ei sinne ketään kokonaan painettu.
      Pyhitettyä vettä ja uhrieläimen verta sekoitettiin ja sitä vihmottiin kansan päälle syntie sovitukseksi.
      Jeesus korvasi eläinuhrit, nyt vesi ja veri ja Henki on kasteen elementit.

      2. Moos. 40:7

      Ja paneman pesoastian seurakunnan majan ja alttarin välille, ja paneman siihen VETTÄ.

      3. Moos. 8:11

      Ja priiskotti sitä seitsemän kertaa alttarille, ja voiteli alttarin ja kaikki sen astiat, ja pesoastian jalkoinensa, ja pyhitti ne.

      Peso on kaste, jossa aina käytetään vettä.

      Jes. 12:3

      Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.

      Tit. 3:5

      Ei vanhurskauden töiden kautta, joita me tehneet olemme, vaan laupiutensa kautta hän meidät autuaaksi teki, uuden syntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,

      Jeesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny
      vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla.

      • Anonyymi

        Heh heh: "Israelilaisilla oli käytössä ns. kahluuallas, mikä kuvasi Israelin kansan kastetta"???

        Mistä sinä tuollaisen sadun keksit?
        Ei mikve-altaassa pysty kävelemään. Siihen UPPOUDUTTIIN kokonaan.

        Helluntailailaiset eivät tunne ollenkaan Juutalaisuuden eikä Kristinuskon historiaa.

        Hellarit meinaa, kun esim. sanaa "perisynti" ei ole suomalaisissa käännöksissä niin sellaista koko asiaa, ei ole olemassakaan.

        Syntiinlankeemus tarkoittaa sitä perisyntiä, jossa kaikki ihmiset menettivät Jumalan lapsen aseman ja tulivat syntisiksi ja katoavaisuuden alaisiksi.

        Room. 9:8 "Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset."

        Raamatun mukaan Jumala poistaa tuon ihmisen katoavaisuuden vain Kristillisessä kasteessa lahjoittamalla synneistä puhdistamalleen sielullu ikuisen elämän lahjan liittämällä ihmisen sielun ikuisesti elävän Kristuksen ruumiin jäseneksi.

        Mutta lut kirkko hyväksyy peräsynnin, kun suojelee homomiehiä.
        Miksihän se kaste ei poistanut näiltä tätä synnillistä ominaisuutta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta lut kirkko hyväksyy peräsynnin, kun suojelee homomiehiä.
        Miksihän se kaste ei poistanut näiltä tätä synnillistä ominaisuutta?

        Mutta hel. kirkko hyväksyy peräsynnin kun on homon perustama
        Kastehan ei poista mitään synnillisiä ominaisuuksia vaikka sen uusisi joka päivä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta hel. kirkko hyväksyy peräsynnin kun on homon perustama
        Kastehan ei poista mitään synnillisiä ominaisuuksia vaikka sen uusisi joka päivä

        Oh hoh: "Mutta hel. kirkko hyväksyy peräsynnin kun on homon perustama"?

        Väitätkö että Jeesus oli homo????Ompa paksua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oh hoh: "Mutta hel. kirkko hyväksyy peräsynnin kun on homon perustama"?

        Väitätkö että Jeesus oli homo????Ompa paksua.

        Hel kirkko ei ole Jeesuksen perustama!

        Parhami oli homo!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hel kirkko ei ole Jeesuksen perustama!

        Parhami oli homo!

        Luleekohan tuo pelle että Jeesus eli maan päällä 1900-luvulla jolloin helluntailaisuus perustettiin???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luleekohan tuo pelle että Jeesus eli maan päällä 1900-luvulla jolloin helluntailaisuus perustettiin???

        Nyt luulee hellari vähän liikoja :D

        Menisinyt ensin historian tunnille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luleekohan tuo pelle että Jeesus eli maan päällä 1900-luvulla jolloin helluntailaisuus perustettiin???

        eikös se homous ole melkein pääsyvaatimus lutterin veronmaksajaksi nykyisin, onko?

        kysytäänkö vauvalta mm; aiotkos olla kuulianen homppeli isona häh... aioon, vastaa kummit!

        noin se evankeliumi vaan toimii siinöä systeemissä.

        homous on uudestikastajilla in taitaa olla vaatimuksena parhameihin pääsyyn.

        vauvat ne kasvattaa hommeleiksi nämä uudestikastat, hehee. Se on sitä systeemiä se

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        minä luulen että tässä on lutterin evankelistat juurikin menossa historian tunnille oliskeluvälineetkin on mukana !

        https://kotiliesi.fi/ihmiset-ja-ilmiot/kulttuuri/lankalauantai/

        Sodomiittikäkätyus opn jakanut tuota ennenkin kun sillä on hätä

        vaikuttaa parhamin evankelistoilta, niillä tuo noituus on koko ajan läsnä jutuissaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        homous on uudestikastajilla in taitaa olla vaatimuksena parhameihin pääsyyn.

        vauvat ne kasvattaa hommeleiksi nämä uudestikastat, hehee. Se on sitä systeemiä se

        No ainakin lut kirkossa homous ja sen hyväksyminen on vaatimuksena, jotta saa papin viran.
        Hakijoilta tiedustellaan tarkkaan kantaa homoihin. Jos vastustaa homoutta, niin ovi on auki ulos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luleekohan tuo pelle että Jeesus eli maan päällä 1900-luvulla jolloin helluntailaisuus perustettiin???

        Luterilaiset varmaan kuvittelevat, että Jeesus oli maan päällä 1500 luvulla ja hänet kastettiin vauvana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luterilaiset varmaan kuvittelevat, että Jeesus oli maan päällä 1500 luvulla ja hänet kastettiin vauvana.

        Oletteko te hellarit kaikki yhtä tyhmiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletteko te hellarit kaikki yhtä tyhmiä?

        Sananl. 29:11

        Tyhmä purkaa kaiken sisunsa, mutta viisas sen viimein tyynnyttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hel kirkko ei ole Jeesuksen perustama!

        Parhami oli homo!

        Parhami ja sen opin ja hengen tänne Suomeen tuonut Olseni olivat kumpikin homoja. Molemmat vietiin vankilaan niistä asioista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhami ja sen opin ja hengen tänne Suomeen tuonut Olseni olivat kumpikin homoja. Molemmat vietiin vankilaan niistä asioista.

        Charles Fox Parham was The father of modern Pentecostalism.

        Geghard Olsen-Smidt sai Amerikan hellareista sen "henkikasteen" 1910-luvulla.

        Perusti tänne 40 hell-srk, ensin Helsinkiin ja sitten muualle maahan aina Haapavedelle asti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luterilaiset varmaan kuvittelevat, että Jeesus oli maan päällä 1500 luvulla ja hänet kastettiin vauvana.

        Ei vaan sinä kuvittelet että Jeesus oli maan päällä 1900-luvulla ja känet kastettiin uudestaan ja uudestaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletteko te hellarit kaikki yhtä tyhmiä?

        Ei kaikki, tuo yksi on aivan omassa sarajassaan idioottimaisuudessa. Luulee että Jeesus perusti helluntailaisuuden, hehe

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kaikki, tuo yksi on aivan omassa sarajassaan idioottimaisuudessa. Luulee että Jeesus perusti helluntailaisuuden, hehe

        Sama tyyppi ei tiennyt että Jeesus oli juutalainen!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama tyyppi ei tiennyt että Jeesus oli juutalainen!!

        Niin ja uskoi, että Jeesus kastettiin vauvana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja uskoi, että Jeesus kastettiin vauvana.

        Joo, on lapsellinen tuo uudestikastaja kyllä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhami ja sen opin ja hengen tänne Suomeen tuonut Olseni olivat kumpikin homoja. Molemmat vietiin vankilaan niistä asioista.

        Ja nyt luterilainen kirkko on täysin omaksunut heidän käsityksensä.
        Varsinkin eräät piispat vaahtoavat homoaatteen puolesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja nyt luterilainen kirkko on täysin omaksunut heidän käsityksensä.
        Varsinkin eräät piispat vaahtoavat homoaatteen puolesta.

        Sinähän homoista koko ajan vaahtoat.

      • Anonyymi

        PESO ON ROOMALAINEN RAHA HINTA MAKSU ARVO

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh: "Israelilaisilla oli käytössä ns. kahluuallas, mikä kuvasi Israelin kansan kastetta"???

        Mistä sinä tuollaisen sadun keksit?
        Ei mikve-altaassa pysty kävelemään. Siihen UPPOUDUTTIIN kokonaan.

        Isomahaiset irstaat ukot liottaa itseään sikari suussa viinipikari toisessa. No uhraamalla oinaita YHWH leppyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailailaiset eivät tunne ollenkaan Juutalaisuuden eikä Kristinuskon historiaa.

        Hellarit meinaa, kun esim. sanaa "perisynti" ei ole suomalaisissa käännöksissä niin sellaista koko asiaa, ei ole olemassakaan.

        Syntiinlankeemus tarkoittaa sitä perisyntiä, jossa kaikki ihmiset menettivät Jumalan lapsen aseman ja tulivat syntisiksi ja katoavaisuuden alaisiksi.

        Room. 9:8 "Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset."

        Raamatun mukaan Jumala poistaa tuon ihmisen katoavaisuuden vain Kristillisessä kasteessa lahjoittamalla synneistä puhdistamalleen sielullu ikuisen elämän lahjan liittämällä ihmisen sielun ikuisesti elävän Kristuksen ruumiin jäseneksi.

        Joo ei luonnolliset lihalliset ! Vain hengelliset uudessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luleekohan tuo pelle että Jeesus eli maan päällä 1900-luvulla jolloin helluntailaisuus perustettiin???

        Joo uususkonnot jälkeen Jeesuksen niitä on ja budhaa on.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sananl. 29:11

        Tyhmä purkaa kaiken sisunsa, mutta viisas sen viimein tyynnyttää.

        Lukea kuule hellari kerrankin miten Salomo kuoli

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja uskoi, että Jeesus kastettiin vauvana.

        Jeesus syntyi betlehemissä ✝️ ympärileikattiin Jerusalemissa mikä nykyään on moskeijat siellä ja Sodoman.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus syntyi betlehemissä ✝️ ympärileikattiin Jerusalemissa mikä nykyään on moskeijat siellä ja Sodoman.

        näin se menee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        näin se menee

        on selvää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lukea kuule hellari kerrankin miten Salomo kuoli

        ei se osaa

    • Anonyymi

      Uppo kasteessa upotetaan, kastetaan Jeesuksen kuolemaan. Kuvaannollisesti hukutetaan. Siten huuhdotaan synti pois uskossa, se on rituaali.
      Tulikasteessa annetaan Pyhä Henki. Sen suoritta Jeesus Kristus taivaasta Henkensä vuodatuksella, syntien anteeksi saamiseksi uskossa.

      • Anonyymi

        raamatun mukaan kylläkin , "Henki ja vesi ja veri" on yhdessä, eikä erikseen ,

        "Kolme on, jotka todistavat: "Henki JA vesi JA veri, ja ne KOLME YHDESSÄ ovat"
        Joh: 5:
        helluntailaiset , > kaikki erikseen, ei siis "yhdessä", niinkuin raamattu sanoo.

      • Anonyymi

        Älä nyt jumalauta ala kuvittelen että kylpyallas on hauta helvetti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt jumalauta ala kuvittelen että kylpyallas on hauta helvetti

        Kuolemalla kuole kuole kuole MIETTIKÄÄ NYT MITÄ TE TEETTE

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        raamatun mukaan kylläkin , "Henki ja vesi ja veri" on yhdessä, eikä erikseen ,

        "Kolme on, jotka todistavat: "Henki JA vesi JA veri, ja ne KOLME YHDESSÄ ovat"
        Joh: 5:
        helluntailaiset , > kaikki erikseen, ei siis "yhdessä", niinkuin raamattu sanoo.

        joo, yhdessä

    • Anonyymi

      Usko riittää, kuten ristin ryövärillä. Jeesus on sama eile ja ikuisesti. Hän on pelaste, eikä mitkään temput auta. Vain luottamus Jeesukseen. Kaikki on Jeesuksen käsissä, ihmiset on paljaita muskuitaan myöten Hänen edessään.

      • Anonyymi

        Jeesus oli "maan päällä" kun ristinryövärin armahti,

        "Tietääksenne , että Ihmisen Pojalla on valta MAAN PÄÄLLÄ antaa syntejä anteeksi"
        Luuk: 5: 24
        Jeesus on YLÖSNOUSSUT.
        kastekäskyn Jeesus anto vasta ylösnousemuksensa jälkeen, eihän kastetta Jeesukseen
        Kristukseen edes ollut Jeesuksen ollessa maan päällä.

        Siellä missä on Jeesu siellä on taivasten valtakunta läsnä Hengessä, sydämessä.
        Ottakaa vastaan!

      • Anonyymi

        No JUSTIIN NIIN JEESUS TOSIAAN TAPETTIIN SAMOIN KUIN RYÖVÄRI

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No JUSTIIN NIIN JEESUS TOSIAAN TAPETTIIN SAMOIN KUIN RYÖVÄRI

        KANNATTAA ORDOKSIENKIN PÄIVITTÄÄ NOITUUDET.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No JUSTIIN NIIN JEESUS TOSIAAN TAPETTIIN SAMOIN KUIN RYÖVÄRI

        Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi.
        Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi.
        Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi.

    • Jeesuksella oli upotus kaste, johannes sen kastosi. Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen kastettavaksi. Matt:3:13

      • Anonyymi

        Jotta kirjoitukset kävisi toteen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jotta kirjoitukset kävisi toteen.

        Jeesushan tuli täyttämään kirjoitukset kirjaimellisesti, Raamatun sanoma täyttyy jokatapausessa tässä maaimassa, sekin on ennalta säädetty.

    • Anonyymi

      Ottakaa siis vastaan evankeliumi, niin pääsette toiseen luomakuntaan, ja alatte elämään sen tavoilla jo tässä maailmassa. Se tarkoittaa Pyhää ja puhdasta elämää Jeesuksen Hengen kanssa, jokapäiväisessä armossa.

      • Anonyymi

        Syntien tunnustaminen ja kaste syntien anteeksisaamiseksi on evankeliumin tuleminen todeksi.
        ei pelkkä julistaminen.

        "Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, evankeliumin alku.
        ja hän KASTOIN heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä."

        Uuden liiton kasteen merkitys on sama: Syntisyyden vuoksi kaste syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän uskon Hengen lahjan saamiseksi.

        Then Peter said unto them, Repent, and be baptized every one of you in the name of Jesus Christ for the remission of sins, and ye shall receive the gift of the Holy Ghost.
        For the promise is unto you, and to your children.

        Then they that gladly received his word were baptized: and the same day there were added unto them about three thousand souls.

        selvää sanaa

    • Anonyymi

      Kun Jeesus tulee sydämeen Hän tekee sen muutoksen, se on etusijalla, muut sakramentit vahvistaa uskoa. Älkää asettako Jeesukselle mitään ehtoja.

      Johanneksen evankeliumi:
      3:8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."

      • Anonyymi

        "Älkää asettako Jeesukselle mitään ehtoja."??

        Ei Jeesus tule sydämeen automaattisesti jonkun seremonian seurauksena, vaan kuulijan on avattava sydämensä:
        "Joh 1
        "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta."

        Kukaan ei ava sydäntään ellei Jeesus ensin tee joitain

        Vaikuttaa että vielä vartoot Jeesusta, kun asia ei ole selvä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei ava sydäntään ellei Jeesus ensin tee joitain

        Jeesus on jo tehnyt kaiken. Mitä sinä vielä odotat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on jo tehnyt kaiken. Mitä sinä vielä odotat?

        Pitää kai odottaa kummeja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää kai odottaa kummeja.

        Helppo nähä kuka tuon kommentin heitti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Älkää asettako Jeesukselle mitään ehtoja."??

        Ei Jeesus tule sydämeen automaattisesti jonkun seremonian seurauksena, vaan kuulijan on avattava sydämensä:
        "Joh 1
        "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta."

        Helluntailaiset yrittävät tyrkyttää omia harhaoppejaan "jeeesuksena".

        Jeesuksen Henki (ei fyysinen Jeesus) otetaan vastaan kasteessa.

        Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helppo nähä kuka tuon kommentin heitti

        sehän se on koko foorumin avainkysymys, kuka mitäkin sanoo!

        eikö olekkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sehän se on koko foorumin avainkysymys, kuka mitäkin sanoo!

        eikö olekkin.

        kyllä on ja sinä olet se vanhus

    • Anonyymi

      en ihmettele ettei kukaan ole töissä kun noita huulenheilutuksiaan lukee !

      tämmönen lutterkansa. hohoijaa.

      • Anonyymi

        en ihmette ettei sodomiitti ole töissä kun lukee sen typeriä juttuja

        tämmönen tuo parhamikansa, hohhoijaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        en ihmette ettei sodomiitti ole töissä kun lukee sen typeriä juttuja

        tämmönen tuo parhamikansa, hohhoijaa

        olkiukkonne ei ole koskaan ollut työtön päivääkään !

        ei rahaton eikä asunut vuokralootissa.

        tietoksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olkiukkonne ei ole koskaan ollut työtön päivääkään !

        ei rahaton eikä asunut vuokralootissa.

        tietoksi

        älä selitä kun mäkliset täällä koko ajan niin kukaan eio usko

    • Anonyymi

      u-kastajat yrittävät tyrkyttää saatanallisia harhaoppejaan ja hurmoshenkiä "jeesuksen" vastaanottamisena.

      • Anonyymi

        Jeesus on taivaassa. Jeesuksen lähettämä Totuuden Henki otetaan vastaan kasteessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on taivaassa. Jeesuksen lähettämä Totuuden Henki otetaan vastaan kasteessa.

        Kasteessa tai ilman mutta se on välttämätön

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on taivaassa. Jeesuksen lähettämä Totuuden Henki otetaan vastaan kasteessa.

        Totta. Vedessä on ihmeellinen voima ja henki ja sen voi myös pullottaa, jos joku ei pääse kasteelle kirkossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Vedessä on ihmeellinen voima ja henki ja sen voi myös pullottaa, jos joku ei pääse kasteelle kirkossa.

        mitenkä jos laittaa muovipulloon sen voisi pakastaa jopa !

        vähän kyllä säälittää se Jeesus siellä pakkasessa.

        josko laittais villasukkaan sen putelin olisko siitä helpotusta, hmm.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on taivaassa. Jeesuksen lähettämä Totuuden Henki otetaan vastaan kasteessa.

        Nyt on kaiketi kaikki harhaiset kuvitelmat kuultu, että totuuden Henki otetaan kasteessa vastaan, ok !

        vähän häiritsee se kuva jossa naisporukka on vanhan navetan katolla luutineen ja kaffipannuineen!?

        jokin ei nyt täsmää tässä yhtälössä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Vedessä on ihmeellinen voima ja henki ja sen voi myös pullottaa, jos joku ei pääse kasteelle kirkossa.

        Aivan, uudestikastajien mielestä kasteessa on ihmeellisiä voimia

        Sairasta opetusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mitenkä jos laittaa muovipulloon sen voisi pakastaa jopa !

        vähän kyllä säälittää se Jeesus siellä pakkasessa.

        josko laittais villasukkaan sen putelin olisko siitä helpotusta, hmm.

        Ehkä altaasta saisi vettä ja jos se on vielä aaronin pappeiden valtuudella suoritettu ainoa oikea kaste niin kannattaisi vettä pullottaa joo koska muut kasteet ei käy !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä altaasta saisi vettä ja jos se on vielä aaronin pappeiden valtuudella suoritettu ainoa oikea kaste niin kannattaisi vettä pullottaa joo koska muut kasteet ei käy !

        oi endaumentteja oi !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        oi endaumentteja oi !

        oi niitä kyllä

    • Anonyymi

      s e oli vähän kuin sakasti se hautakammio.

      yhtä pimeä ja umpinainen.

      • Anonyymi

        korjaan lahkokellariin, siellä on pimeää !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        korjaan lahkokellariin, siellä on pimeää !

        ehei siellä on valoa ja lämmintä yllin ja kyllin !

        eikä seillä höpötetä mistään kasteen armoista ja että muka kasteessa vaavi otta ajotain vastaan, voi herraisä kun pelkää kuollakseen miessakkia ja kylmää hanavettä muka jumalantekona hohoijakkaa tuota pimeyden määrää.

        eheim sielä ei ole valoa ja lämpöä van pimeyttä ja vaavejista ja vedestä jankkamista

        Jeesusta siellä ei olem eikä usko ta Jumalan tekoihin

        Siellä ei puhuta mitään armosta. Vaaveista ja vedestä siellä jankataan kuten vaarista näkee. Voi pimeyttä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eheim sielä ei ole valoa ja lämpöä van pimeyttä ja vaavejista ja vedestä jankkamista

        Jeesusta siellä ei olem eikä usko ta Jumalan tekoihin

        Hyvä tiivistys helluntailaisuudesta

    • Anonyymi

      "pelastaa veden kantamana"....ei veteen upottamalla ja hukuttamalla....

      1.Piet.3
      20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana.
      21 Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,

      • Anonyymi

        " pelastui arkissa veden kantamana.
        Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste"

        aikaisempi käännös sanoo..."vesi nyt teidätkin pelastaa kasteena"...koska kasteessa synnit pestään pois ja synnytään Jumalan armoekona uudesti vedestä ja Hengestä.

        Ei pelkästä hengestä, kuten usein hoetaan, vaan molemmat vesi ja Henki pitää olla yhtä aikaa läsnä. (Joh.3:5)

        Kasteessa Jumala luo ihmisen ylösnousemusta varten uudeksi vedestä ja Hengestä. Kristuksen ruumiin jäseneksi.

    • Anonyymi

      4. Moos. 8:7

      "Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä"

      • Anonyymi

        Jes. 12:3

        Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.

        Ps. 69:16

        Älä anna vetten vuon minua upottaa, syvyyden minua niellä ja kuilun sulkea suutaan minun ylitseni.

    • Anonyymi

      Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."

      Jesus svarade: »Sannerligen, sannerligen säger jag dig: Om en människa icke bliver född av vatten och ande, så kan hon icke komma in i Guds rike.

      Jesus answered, Verily, verily, I say unto thee, Except a man be born of water and of the Spirit, he cannot enter into the kingdom of God.

      "vesi, vatten, water"

      Thayer's Greek Lexicon

      Sana

      Translitteroitu

      Strongin koodi 5204

      υδωρ

      hudor hoo'-dore genitive case υδατος hudatos hoo'-dat-os, etc.

      Sanan tausta

      Sanaluokka

      from the base of 5205

      subst. (neut.)

      King James Version käännökset sanasta

      AV-water 79

      Merkitys

      1) water

      1a) of water in rivers, in fountains, in pools

      1b) of the water of the deluge

      1c) of water in any of the earth's repositories

      1d) of water as the primary element, out of and through which the world that was before the deluge, arose and was compacted

      1e) of the waves of the sea

      • Anonyymi

        Siellä taas vedenpalvojat äänessä.

        Pari tippaa vettä otsalle, niin taivaspaikka on varma.
        Entä jos lapsi ei tahdo?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä taas vedenpalvojat äänessä.

        Pari tippaa vettä otsalle, niin taivaspaikka on varma.
        Entä jos lapsi ei tahdo?

        siinä taas saatananpalvojha eli uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa parkuu tuskaansa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siinä taas saatananpalvojha eli uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa parkuu tuskaansa

        Ystävät, sielunvihollinen on ollut todella ärhäkällä tuulella. Hän on käyttänyt demonista asettaan, saatanallista pedofiilinoitaa, uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa -trollia taistelussa uskovia vastaan. Ensin hän nimitteli uskovia "palestiinalaisfanaatikoiksi" lut foorumulla ja sitten hän siiryti kastepalstalle haukkumaan uskovia vedenpalvojiksi.

        Kyseinen trolli on hyvin sairas ja katkeroitunut

        Noita haukkumanimiä se käyttää alinomaan taistelussa uskovia vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noita haukkumanimiä se käyttää alinomaan taistelussa uskovia vastaan.

        Se käy aina henkilöön kiinni, on huomattu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se käy aina henkilöön kiinni, on huomattu.

        noo se on sen tapa

      • Anonyymi

        sairas se kyllä on

    • Anonyymi

      Miksihän luterilaisuus pitää Jeesusta Jumalana?

      • Anonyymi

        Ehkä luterilaisuus tekee noin, mutta luterilaiset eivät!
        Heille vesi korva Jumalan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä luterilaisuus tekee noin, mutta luterilaiset eivät!
        Heille vesi korva Jumalan.

        Jos luterilaisuus tekee noin niin sillon luterilaisetkin tekevät koska ovat luterilaisuudessa

        Mutta helluntailaisille vesi korvaa usein Jumalan Sanan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos luterilaisuus tekee noin niin sillon luterilaisetkin tekevät koska ovat luterilaisuudessa

        Mutta helluntailaisille vesi korvaa usein Jumalan Sanan

        Siksiklö helluntailaiset puhuvat aina vedestä? Harvoin he Jeesusta edes mainitsevat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksiklö helluntailaiset puhuvat aina vedestä? Harvoin he Jeesusta edes mainitsevat.

        Eivät mainitse kun eivät tarvitse !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät mainitse kun eivät tarvitse !

        Mutta vauva tarvitsee vettä. Ei hän huuda Jeesusta vaan itkee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta vauva tarvitsee vettä. Ei hän huuda Jeesusta vaan itkee.

        Kaikki tarvitsevat vettä

    • Anonyymi

      olihan siellä vedenpaisumus

    • Anonyymi

      "Miksihän luterilaisuus pitää Jeesusta Jumalana"

      Koska raamatussa Jeesus ON Jumala!!

      Miksi se teitä niin ärsyttää?

      • Anonyymi

        Ei meitä mikään ärsytä.
        Outoa vaan on, että useimmalle luterilaiselle Jeesus on satuolento.

    • Anonyymi

      Raamatussa on paperia ja painomustetta.

    • Anonyymi

      Helluntailiikkeen perustajat Parhami ja Olseni oli aikansa kuuluisimpia homoseksuaaleja.

      • Anonyymi

        Mikve-pesu oli ainoa rituaali, missä mentiin kokonaan katseilta piiloon veden alle pesemään lihan saastaisuuksia yhdynnän ja kuukautisten jälkeen.

    • Anonyymi

      Anabaptistiset jenkkilahkot ovat antikristillisiä, eksytttäväisiä jälkikäteen perustettuja lustelahkoja, joihin ei pidä sekaantua edes uteliaisuuttaan.

      • Anonyymi

        Jep, on tullut selväksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep, on tullut selväksi

        "Mikve-pesu oli ainoa rituaali, missä mentiin kokonaan katseilta piiloon veden alle pesemään lihan saastaisuuksia yhdynnän ja kuukautisten jälkeen."

        Samaa tapaa alkuseurakunta noudatti uskoontuleiden kasteessa.
        Se on "vanhan ihmisen hautaamista"!

        Kyllä, hautaamista, ei upottamista

        Itse asiassa alkuseurakunnalla oli useita eri kastetapoja, vanhan ihminen hautaaminen on kasteen merkitys joka tapauksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, hautaamista, ei upottamista

        Eli suosittelet intiaanien hautausta, teline puiden oksille ha vainaja siihen hapantumaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli suosittelet intiaanien hautausta, teline puiden oksille ha vainaja siihen hapantumaan!

        tuo on taas se vaari

    • Anonyymi

      Miksi aloittaja valehtelee.?

      • Anonyymi

        Hän luulee olevansa ;Jumalan palveluksessa !

      • Anonyymi

        Ei aloittaja valehtele

    • Anonyymi

      Huomioi kaikki mitä tässä sanotaan.

      Johannes kastoi.
      Matt. 3:
      5. Hänen luokseen tuli paljon väkeä Jerusalemista, joka puolelta Juudeaa ja kaikkialta Jordanin ympäristöstä.
      6. He tunnustivat syntinsä, ja Johannes kastoi heidät Jordanissa.
      2. Moos. 29:4; Hes. 36:25; Joh. 3:22-23; Ap. t. 22:16
      7. Mutta kun Johannes näki, että hänen kasteelleen oli tulossa myös monia fariseuksia1 ja saddukeuksia2, hän sanoi heille:
      "Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan? Ps. 58:5; Jes. 59:5; Matt. 12:34; Matt. 23:33; Mal. 3:19; 1. Tess. 1:10{Fariseukset kuuluivat maallikkoliikkeeseen, jolle olivat tärkeitä puhtaus- ja pyhyyssäädökset. Pappi Sadokin jälkeläisinä saddukeukset olivat korkeimman papiston edustajia, ks. 2. Sam. 8:17.}
      8. Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy!
      Ap. t. 26:20
      9. Älkää luulko, että voitte ajatella: 'Olemmehan me Abrahamin lapsia.' Minä sanon teille: Jumala pystyy herättämään Abrahamille lapsia vaikka näistä kivistä.
      Joh. 8:39; Room. 4:11-12; Room. 9:6-13
      10. Kirves on jo pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.
      Matt. 7:19; Luuk. 13:7; Joh. 15:2; Joh. 15:6; Room. 11:17-22
      11. "Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta minun jälkeeni tulee toinen, joka on minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes riisumaan kenkiä hänen jalastaan. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.

    • Anonyymi

      Siinä sanitaan se mitä oli tapahtunut ok !

      Mikä oli se painopiste?

      • Anonyymi

        Raamattu ilmoittaa selvästi, että kasteessa koko ruumis "haudataan"
        Hepr 10
        "Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä."

        "Varmoina uskossa...."

        Kyllä, haudataan, ei upoteta

        Ei ruumista haudata vaan pestään, niinhän tuo kohta sanoo. Vanha ihminen haudataan siinä

    • Anonyymi

      "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen"

      Raamattu ei sano: "Jota ei kasteta, se tuomitaan kadotukseen".

      Kaste on tehty monilla tavoin, esimerkiksi vankiloissa ovat monet saaneet kasteen juomavedestä, ja ehtoollinenkin on kenties ollut vettä ja leipää.

      Tärkeintä on että on sydämessään ottanut pelastuksen vastaan. Kaste on vain julkinen todistus siitä.

      • Anonyymi

        Raamattu ei opeta noin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu ei opeta noin

        Vaan miten?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaan miten?

        Meidät kastetaan Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, se ei ole pohjimmiltaan julkinen todistus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidät kastetaan Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, se ei ole pohjimmiltaan julkinen todistus

        Eikös Kristuksen kuolema ollut melkolailla julkinen vai mitä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös Kristuksen kuolema ollut melkolailla julkinen vai mitä ?

        Kyllä, se oli lahja häneltä meille kuten on kastekin

    • Anonyymi

      Kuinka syvään kohtaanJordanissa Johannes Kastaja laittoi kastettavansa ?

    • Anonyymi

      Nyt uudestikastajat yrittää kumota Jeesuksen jumaluuden sanomalla ettei presidentin poika ole presidentti!!

      • Anonyymi

        No onko se poika presidentti vai ei ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No onko se poika presidentti vai ei ?

        Ihmisen poika on ihminen, karisan poika on karitsa, lehmän poika on lehmä ja Jumalan poika - Jeesus on Jumala

        Mikä tässä on epäselvää?

    • Anonyymi

      Sakastissa ei tiedetä onko predidentin poika presidentti !?

      • Anonyymi

        Kellarissa väitetään että Jeesus ei ole Jumala!

        Se on harhaa

      • Anonyymi

        Siitä ei ole vielä miitattu, ehkä syksymmällä.

    • Anonyymi

      Mikähän siinä Jeesuksen jumaluudessa niin ärsyttää uudestikastajia?

      • Anonyymi

        Varmaan se, että sellaista väittävät vain kasteenpalvojat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan se, että sellaista väittävät vain kasteenpalvojat.

        Kyllä, vain vapaiden suuntien kasteenpalvojat väittävät että Jeesus ei ole Jumala

        Heidän joukossoon tuo vanhus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, vain vapaiden suuntien kasteenpalvojat väittävät että Jeesus ei ole Jumala

        Heidän joukossoon tuo vanhus

        Ikävä jos Jeesuksen jumaluus on heille niin osi mörkö

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, vain vapaiden suuntien kasteenpalvojat väittävät että Jeesus ei ole Jumala

        Heidän joukossoon tuo vanhus

        Oletko nähnyt pahaa unta?
        "Kyllä, vain vapaiden suuntien kasteenpalvojat väittävät että Jeesus ei ole Jumala".

        Sellaista sattuu kasteenpalvojalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko nähnyt pahaa unta?
        "Kyllä, vain vapaiden suuntien kasteenpalvojat väittävät että Jeesus ei ole Jumala".

        Sellaista sattuu kasteenpalvojalle.

        Joo sellaista sattuu vaarille ja noille helluntain kasteenpalvojille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo sellaista sattuu vaarille ja noille helluntain kasteenpalvojille

        Mitä?
        Palvotko myös helluntaita. Eikö kasteenpalvonta riitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä?
        Palvotko myös helluntaita. Eikö kasteenpalvonta riitä?

        Vaari valvoo helluntaita, kertoo aina sen suuria väkimääriä. Ja kastetta myös

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaari valvoo helluntaita, kertoo aina sen suuria väkimääriä. Ja kastetta myös

        Joo se tuntuu palvovan kaikkea paitsi Jumalaa

        Hellarivanhus ei usko että Jeesus on Jumala, eikä se tiedä onko Jeesus syntynty vai luotu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo se tuntuu palvovan kaikkea paitsi Jumalaa

        Hellarivanhus ei usko että Jeesus on Jumala, eikä se tiedä onko Jeesus syntynty vai luotu.

        Miten voi olla uskova jos ei usko Jeesuksen olevan Jumala??? Sehän on ihan perusasia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten voi olla uskova jos ei usko Jeesuksen olevan Jumala??? Sehän on ihan perusasia!

        Totta, eräillä helluntailaisille se tuntuu olevan tuntematon asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, eräillä helluntailaisille se tuntuu olevan tuntematon asia.

        Raamattu on asiassa selkeä:

        "Sana oli JUMALA"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, eräillä helluntailaisille se tuntuu olevan tuntematon asia.

        Miksi levität tuota valhetta eri palstoilla?

        Eikö vauvakastetta voi puolustaa ilman valhetta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi levität tuota valhetta eri palstoilla?

        Eikö vauvakastetta voi puolustaa ilman valhetta?

        Luterilainen kirkkolaitos on poliittinen rakennelma ihmisten hallitsemiseksi valtin tarkoituksiin.

        Mystisellä uskonnollisuudella in ihmisiä pidetty reservaatissa heti alusta saakka.

        Raamatusta luemme mm, kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa jnee..
        Eli löydämme Isän Pojan ja Pyhän Hengen heidän keskinen jumaluutensa varmaankin ratkaistaan ilman että kukaan tulee siitä kysymään luterilaisilta piispoilta tai sakastin väeltä.

        Pedokääkkää vinkuu luterilaisuudesta kun selvisi että se ei ole uskova vaan pelkkä kasteenpalvoja joka ei tunne Jeesusta

        Helluntailaisuus on siis pelkkä poliittinen rakennelma eikä siellä tunneta Jeesusta

        Se on sitä! Jeesus on Jumala vaikka helluntailaiset kasteenpalvojat kuinka parkuvat vastaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi levität tuota valhetta eri palstoilla?

        Eikö vauvakastetta voi puolustaa ilman valhetta?

        Mistä tuo pedo taas keksi nuo vauvat tähän?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tuo pedo taas keksi nuo vauvat tähän?

        Se on sen tapa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tuo pedo taas keksi nuo vauvat tähän?

        Miksi tuo kasteenpalvoja hermostuu aina, kun mainitaan vauvoista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi tuo kasteenpalvoja hermostuu aina, kun mainitaan vauvoista?

        tuo on se satanistipelle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tuo on se satanistipelle

        eli u-k-i-e nr

    • Anonyymi

      Miksihän kolminaisuus harmittaa uudestikastajia niin paljon?

      • Anonyymi

        Siksi että se on Raamatusta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi että se on Raamatusta!

        Eräs uudestikastajaporukka sanoi minulle että kolme on pakanallisuuden luku ja kolminaisuus on lainattu kristinuskoon pakanauskonnoista!!!

        Käsittämätöntä asioiden vääristelyä tuollainen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eräs uudestikastajaporukka sanoi minulle että kolme on pakanallisuuden luku ja kolminaisuus on lainattu kristinuskoon pakanauskonnoista!!!

        Käsittämätöntä asioiden vääristelyä tuollainen!

        Yritä keksiä uskottavampia satuja kuin tuollaiset naurettavat puujalkatsrinat !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritä keksiä uskottavampia satuja kuin tuollaiset naurettavat puujalkatsrinat !

        Mitä oikein vikiset??? Tuo on ihan tunnettu jehovan todistajien opetus että kolminaisuus tulee pakanauskonnoista! Ota asioista selvää ennen kuin nolaat itsesi vanhus!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä oikein vikiset??? Tuo on ihan tunnettu jehovan todistajien opetus että kolminaisuus tulee pakanauskonnoista! Ota asioista selvää ennen kuin nolaat itsesi vanhus!

        Se on nolannut itsensä jo monta kertaa. Ei edes tiennyt onko Jeesus syntynyt vai luotu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on nolannut itsensä jo monta kertaa. Ei edes tiennyt onko Jeesus syntynyt vai luotu

        On tosi noloa kysyä tuota samaa kysymystä päivästä toiseen.
        Onko sillä huono muisti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tosi noloa kysyä tuota samaa kysymystä päivästä toiseen.
        Onko sillä huono muisti?

        On jos ei tiedä onko Jeesus syntynyt vai luoto... on huono muisti eikä taida tuntea Jeesusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä oikein vikiset??? Tuo on ihan tunnettu jehovan todistajien opetus että kolminaisuus tulee pakanauskonnoista! Ota asioista selvää ennen kuin nolaat itsesi vanhus!

        No mitä sitten, sillä ei ole mitään tekoa vapaiden suuntien opeissa, jehovalaisia ei pidetä minkäänlaisina uskovina raamatun edessä.

        Se on plusmiinusnolla mitä opettavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mitä sitten, sillä ei ole mitään tekoa vapaiden suuntien opeissa, jehovalaisia ei pidetä minkäänlaisina uskovina raamatun edessä.

        Se on plusmiinusnolla mitä opettavat.

        Sitä oppiahan sinäkin täällä julistat: Jeesus ei ole Jumala!

    • Anonyymi

      Mitä ihmern rupusakkia nämä kaikkea ropaskaa foorumille vääntäjät mahtas olla !?

      Menkää ulos välillä sieltä luukustanne ja ihmetelkää oho kesäkö se siinä !
      Miettikää onko kesä luotu vaiko syntynyt hah $

      • Anonyymi

        Mikä ihmeen pedokääkkä tuo on joka koko ajan märisee

        mene mustikkaan kun et Jeesusta tunne hah!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä ihmeen pedokääkkä tuo on joka koko ajan märisee

        mene mustikkaan kun et Jeesusta tunne hah!

        Ikävää on ettei se tunne Jeesusta.

    • Anonyymi

      Ikvää ettei vaari tunne Jeesusta. Hän ei tiedä onko Jeesus syntynyt vai luotu eikä hän pidä Jeesusta Jumalana

      Koko kristonuskon perusta siis putoaa

      • Anonyymi

        Se on plusmiinus nolla muutenkin sen kitinät kun sen viha uskovia kohtaan vain kasvaa.

    • Anonyymi

      Raamatussa Jeesus on Jumala

      Eräitä se harmittaa

      • Anonyymi

        Antaa harmittaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antaa harmittaa

        Tarkoitat varmaan että vauvoja harmittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat varmaan että vauvoja harmittaa.

        Pedolla taas vauvat mielessä kuten aina

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat varmaan että vauvoja harmittaa.

        Uudestikastajia harmittaa juuri niin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudestikastajia harmittaa juuri niin

        Siltä se tuntuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pedolla taas vauvat mielessä kuten aina

        Niin se on taas ollut

    • Anonyymi

      Raamattu sen ilmoittaa: Jeesus on Jumala!

      • Anonyymi

        Ei kyllä se on paavi lutterin jumala ja lutteri luterilaisten jumala!
        Pisspa on pappien jumala ja pappi on vauvojen jumala, kummit hymisee taustalla ja kiillottaa kummilusikat kerrN vuotessa!

      • Anonyymi

        Jeesus on Jumalan ainosyntyinen Poika, ei itse Jumala.

        Mark. 10:18

        Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on Jumalan ainosyntyinen Poika, ei itse Jumala.

        Mark. 10:18

        Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin.

        Joh. 1:49

        Natanael vastasi ja sanoi hänelle: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kyllä se on paavi lutterin jumala ja lutteri luterilaisten jumala!
        Pisspa on pappien jumala ja pappi on vauvojen jumala, kummit hymisee taustalla ja kiillottaa kummilusikat kerrN vuotessa!

        Lutteri on vain vaarin jumala, vaari on ainoa joka lutterista koko ajan höpisee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joh. 1:49

        Natanael vastasi ja sanoi hänelle: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas".

        Kyllä, vaarille Jeesus ei ole iankaikkinen Jumala

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kyllä se on paavi lutterin jumala ja lutteri luterilaisten jumala!
        Pisspa on pappien jumala ja pappi on vauvojen jumala, kummit hymisee taustalla ja kiillottaa kummilusikat kerrN vuotessa!

        Tuokin viesti kertoo miten katkeroitunut tuo vanhus on luterilaisille uskoville

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuokin viesti kertoo miten katkeroitunut tuo vanhus on luterilaisille uskoville

        Onko lapsikasteen ainut puolustus tuo: "katkeroitunut vanhus, Jeesus ei ole Jumala, Pedolla taas vauvat mielessä jne."

        Tosi vakuuttavat perusteet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko lapsikasteen ainut puolustus tuo: "katkeroitunut vanhus, Jeesus ei ole Jumala, Pedolla taas vauvat mielessä jne."

        Tosi vakuuttavat perusteet.

        Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa vikisee taas

        pikkulapseet sillä vain mielessä sillä nyt puhuttiin Jeesuken jumaluudesta jonka vaari kieltää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa vikisee taas

        pikkulapseet sillä vain mielessä sillä nyt puhuttiin Jeesuken jumaluudesta jonka vaari kieltää

        Mainitsemasi vikisijä kirjoitti eilen "Tarkoitat varmaan että vauvoja harmittaa."

        Siis vauvakuume sillä on kova

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mainitsemasi vikisijä kirjoitti eilen "Tarkoitat varmaan että vauvoja harmittaa."

        Siis vauvakuume sillä on kova

        Terve ihminen ei tuollaista kirjoittele

    • Anonyymi

      Minkälaisia typeryksiä täällä liikkuu kin kirjoittavat "appi on vauvojen jumala, kummit hymisee taustalla ja kiillottaa kummilusikat kerrN vuotessa"

      Ei kukaan terve ihminen argumentoi noin kun puhutaan Jeesuksen jumaluudesta

      • Anonyymi

        Ei se terve olekaan, uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa kutsui kyseistä vanhusta kasteenpalvojaksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se terve olekaan, uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa kutsui kyseistä vanhusta kasteenpalvojaksi

        Sekös hellarivaaria harmitti :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekös hellarivaaria harmitti :)

        ja noitaa myös

      • Anonyymi

        se on kyllä varma

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se on kyllä varma

        vaarikin on katkera

    • Anonyymi

      Jeesus on Jumala, veljet!!!

      Se vain kyrsii eräitä

      • Anonyymi

        saakohan vaari taas raivarin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        saakohan vaari taas raivarin?

        Luulen niin. Mutta se ei Jeesuksen jumaluutta vie pois

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulen niin. Mutta se ei Jeesuksen jumaluutta vie pois

        Onneksi noin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi noin

        "Siis vauvakuume sillä on kova"!!

        Siitäkö se johtuu, että hermostut aina kun puhutaan vauvoista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Siis vauvakuume sillä on kova"!!

        Siitäkö se johtuu, että hermostut aina kun puhutaan vauvoista?

        Varmaan vauvakuumeestasi johtuu tuo jatkuva tarve puhua vauvoista

        Sehän teillä uudestikastajille on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan vauvakuumeestasi johtuu tuo jatkuva tarve puhua vauvoista

        Sehän teillä uudestikastajille on

        on mutta Jeesuksen jumaluutta ne eivät voi kumota

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan vauvakuumeestasi johtuu tuo jatkuva tarve puhua vauvoista

        Sehän teillä uudestikastajille on

        Siksikö TAAS hermostuit, kun mainittiin vauvoista?
        Onko se vauvakasteen hedelmä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksikö TAAS hermostuit, kun mainittiin vauvoista?
        Onko se vauvakasteen hedelmä?

        Sinä hellaripedo olet ainoa joka täällä jankkaa vauvoista

    • Anonyymi

      Kylläpäs uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa on taas katkerana

      • Anonyymi

        Lut foorumilla tuo lastenraiskaaja kyseli taas vauvoista

        Ei se muuta osaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lut foorumilla tuo lastenraiskaaja kyseli taas vauvoista

        Ei se muuta osaa

        Se on sitä uudestikasteen hedelmää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on sitä uudestikasteen hedelmää

        Tällaista hedelmää se myös tuottaa:

        "Tuo työtävieroksuva pelle ei tajua vielä sitä, että maapallo on pyöreä ja jossakin paikassa on vielä ilta, kun tuo noita vetelee vielä hirsiä tai katselee pornoa vauvoista, joihin hänellä on kauhea hinku."

        Todella kuvottavaa tekstiä

        On kyllä sairasta ja vain uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa voi kirjoittaa tuollaista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kyllä sairasta ja vain uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa voi kirjoittaa tuollaista

        on hyvin katkertoitunut pelle kyllä

    • Anonyymi

      Noita on täällä taas, eli u-k-i-e nr

      • Anonyymi

        Kyseinen ateistipaska kyselee aina muiden hermostumista mutta itse on täydellisessä paniikissa täällä vuosikymmeniä höpöttänyt vauvoista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseinen ateistipaska kyselee aina muiden hermostumista mutta itse on täydellisessä paniikissa täällä vuosikymmeniä höpöttänyt vauvoista

        Miksi TAAS hermostuit?
        Etkö osaa keskustella?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi TAAS hermostuit?
        Etkö osaa keskustella?

        Hermostuitko taas hellaripedo?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hermostuitko taas hellaripedo?

        Joo, ei se osaa keskustella.

    • Anonyymi

      Kuvitelkaa, Jeesus on Jumala, vaikka uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa kuinka vikisee!

      • Anonyymi

        tuo on ihanaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tuo on ihanaa

        Kas sakastissa on äitiväkeäkin !

        No johannyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kas sakastissa on äitiväkeäkin !

        No johannyt.

        vanhuskin herännyt

        Miksi se vain rääkyy?

    • Anonyymi

      Ja Sana oli JUMALA

      Hozaa miten uudestikastajia ärsyttää!

      • Anonyymi

        ehkä endaumenttiin voi mennä purkamaan sitä pahaa oloaan sitten

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ehkä endaumenttiin voi mennä purkamaan sitä pahaa oloaan sitten

        pitääkö siellä huuttaa aliaserroria?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pitääkö siellä huuttaa aliaserroria?

        Joo se huutaa sitä hermotuksisaan tuo hellari

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pitääkö siellä huuttaa aliaserroria?

        Eikö aliasesnun huutaminen riitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö aliasesnun huutaminen riitä?

        Ei kun se on niiiiiiin hermostunut! :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kun se on niiiiiiin hermostunut! :)

        se on kovassa paniikissa

    • Anonyymi

      Ajatelkaa, vaari ei tiedä onko Jeesus syntynyt vai luotu

      Ja väittämällä ettei presidentin poika ole presidentti, se yrittää kumota Jeesuksen jumaluuden. Mutta eipä auta!

      • Anonyymi

        Kun se ei tunne Jeesusta niin se on katkera niille jotka häneen uskovat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun se ei tunne Jeesusta niin se on katkera niille jotka häneen uskovat

        Eikö presidentin poika tunne Jeesusta?
        Hän on sitten samanlainen kuin sinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö presidentin poika tunne Jeesusta?
        Hän on sitten samanlainen kuin sinä.

        Joo se on samanlainen kun vaari joka ei tiedä onko Jeesus syntynyt vai luotu

      • Anonyymi

        Onneksi Jeesuksen Kristuksen jumaluutta ei voi kumota

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi Jeesuksen Kristuksen jumaluutta ei voi kumota

        Totta, vaikka vaari sitä yrittää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, vaikka vaari sitä yrittää

        "Raamatussa ei ole yhtään upotuskastetta".

        Totta. Raamattu tuntee vain lapsikasteen, kuten seuraavassa esimerkissä näkyy:
        Ap 8
        "Mutta kun ihmiset kääntyivät uskomaan Filipposta, joka julisti hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksesta Kristuksesta, he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. "

        Hmnnn, Unohtuikohan kirjoittajalta vauvat? Huolimatonta.

        Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä taas vauvojen lumoissa

        Onneksi tuo pedo myönsi että Raamattu tuntee lapsi kasteen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Raamatussa ei ole yhtään upotuskastetta".

        Totta. Raamattu tuntee vain lapsikasteen, kuten seuraavassa esimerkissä näkyy:
        Ap 8
        "Mutta kun ihmiset kääntyivät uskomaan Filipposta, joka julisti hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksesta Kristuksesta, he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. "

        Hmnnn, Unohtuikohan kirjoittajalta vauvat? Huolimatonta.

        Voi kun unohti mainita upotuksen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi kun unohti mainita upotuksen

        sekös noitaa risoo

    • Anonyymi

      Kyllä taas Jeesuksen jumaluus ärsyttää ukastajia

    • Anonyymi

      Endaumenttiinne voitte mennä ukastajat hehe

    • Anonyymi

      Alkuseurakunta kokoontui ihmisten kodeissa, missä kasteita tehiin sillä vedellä, mitä oli kulloinkin käytössä. Juutalaisten pyhille lammikoille meno upotusasteita tekemään olisi tarkoittanut kivityskuolemaa harhaoppisuuden vuoksi.

      Viiden kokonaisen perheen kastaminen perheenpään määryksestä mainitaan .
      Myös lapset kastettiin, kaikki perhekuntalaiset kastettiin, ketään ei sanota jätetyn kastamattomaksi tähän maailmaan minkään syyn vuoksi.

    • Anonyymi

      Verille hakatut ja sidotut miehet eivät lähteneet keskellä yötä pimeässä perheen kanssa mihinkään Juutalaisten lammikoille tai Jordanille upotuskasteille.

      Ap. t. 16:33

      Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.

    • Anonyymi

      Helluntaina kastettiin 3000 ihmistä yhden iltapäivän aikana.
      Heidän vieminen Jordanille upotuskasteille olisi kestänyt ainakin viikon.

      Raaamatun aikaan kasteita tehtiin monelle ihmiselle yhtä aikaa vettä priiskoittamalla/vihmolalla pyhitettyä vettä heidän päälleen.

      "Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä."

      • Anonyymi

        Ei sinne kaste/pesoastiaan ketään kokonaan painettu sitä pyhitettyä vettä likaamaan.

        2. Moos. 40:7

        Ja paneman pesoastian seurakunnan majan ja alttarin välille, ja paneman siihen vettä.

        Jes. 12:3

        Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sinne kaste/pesoastiaan ketään kokonaan painettu sitä pyhitettyä vettä likaamaan.

        2. Moos. 40:7

        Ja paneman pesoastian seurakunnan majan ja alttarin välille, ja paneman siihen vettä.

        Jes. 12:3

        Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.

        hyvä pointti veliseni

    • Anonyymi

      Kasteen vettä ja ehtoollisen viiniä, pienikin määrä riittää Jumalan tarkoituksiin.

      Ei sitä tarvita sankokaupalla.

      • Anonyymi

        Jumala ei tarvitse vettä tai leipää ihmisen pelastamiseen Kirkko tarvitsee.
        . Usko Herran Jeesukseen riittää:
        Ap 16
        "Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?" Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."

        Jumalan toimii niiden kautta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalan toimii niiden kautta

        Onko jumala heikko vai ihminen pimeä että tarvitaan talismaaneja johonkin myztiseen myztiikkaan !?

        Muistatko mitä jeesus lupasi lähettää itsensä tilalle ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalan toimii niiden kautta

        Väärin: "Jumalan toimii niiden kautta"!!

        Raamattu todistaa: "Henki on se, joka eläväksi tekee."

        Ei pappi voi määrätä Jumalan Henkeä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko jumala heikko vai ihminen pimeä että tarvitaan talismaaneja johonkin myztiseen myztiikkaan !?

        Muistatko mitä jeesus lupasi lähettää itsensä tilalle ?

        Talismaaneista vilisee tuo vanhus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin: "Jumalan toimii niiden kautta"!!

        Raamattu todistaa: "Henki on se, joka eläväksi tekee."

        Ei pappi voi määrätä Jumalan Henkeä.

        Ei öäärääkäön, vaan Jumala toimii veden kautta. Sen hän määrää sanassaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei öäärääkäön, vaan Jumala toimii veden kautta. Sen hän määrää sanassaan

        Totta ja sitä ei voi yksikään uudestikastaja kumota. Säälittävää että yrittävät Raamatulla kumota Raamatun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta ja sitä ei voi yksikään uudestikastaja kumota. Säälittävää että yrittävät Raamatulla kumota Raamatun.

        Sitä ne tekee aina

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä ne tekee aina

        joo on totuttu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        joo on totuttu

        paree tottua

    • Anonyymi

      Jes. 40:15

      Katso, pakanat ovat niinkuin pisara, joka jää ämpäriin, ja niinkuin rahtu, joka jää vaakaan; katso, luodot hän kuljettaa niinkuin piskuisen tomun.

      • Anonyymi

        Jeesuksen jumaluus ärsyttää ukastajia jälleen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesuksen jumaluus ärsyttää ukastajia jälleen

        kuten noita näyttää

    • Anonyymi

      Jumala ei toimi väärän vauvakasteen kautta. Jumalassa ei ole vääryyttä.

      • Anonyymi

        Mitään vauvakastetta ei ole olemassa

        Jumala toimii kasteen kautta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitään vauvakastetta ei ole olemassa

        Jumala toimii kasteen kautta

        Kyllä vaikka ukastajat miten raivoaa

      • Anonyymi

        sen tuska ain kasvaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sen tuska ain kasvaa

        niin tekee

    • Anonyymi

      Jeesus on Jumala - sekös harmittaa eräitä!

      • Anonyymi

        Mitähän hellarivaari nyt keksii?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän hellarivaari nyt keksii?

        Taikauskoa: "Jumala toimii kasteen kautta":

        Raamattu opettaa toisin: "Henki on se, joka eläväksi tekee."!

        Lut kirkko toimii veden avulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taikauskoa: "Jumala toimii kasteen kautta":

        Raamattu opettaa toisin: "Henki on se, joka eläväksi tekee."!

        Lut kirkko toimii veden avulla.

        Ja Henki liittyy juuri katseeseen

        Uudestikastajat toimivat veden voimalla. Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä on siitä esimerkki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Henki liittyy juuri katseeseen

        Uudestikastajat toimivat veden voimalla. Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä on siitä esimerkki

        veden voimaaa, huutaa uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taikauskoa: "Jumala toimii kasteen kautta":

        Raamattu opettaa toisin: "Henki on se, joka eläväksi tekee."!

        Lut kirkko toimii veden avulla.

        "Raamattu opettaa toisin: "Henki on se, joka eläväksi tekee."

        Kyse on juuri samasta asiasta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Raamattu opettaa toisin: "Henki on se, joka eläväksi tekee."

        Kyse on juuri samasta asiasta!

        niin on joo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Henki liittyy juuri katseeseen

        Uudestikastajat toimivat veden voimalla. Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä on siitä esimerkki

        Helluntailaiset eivät ole kristittyjä. Niitä heidän levittämiä lahko-oppeja pitää varoa, mitä ne tyrkyttää.

        Kristittyjen yhdessä kasteessa on Henki, vesi ja sovintoveren osallisuus yhdessä ja samassa kasteessa.

        Ef.4:5 Yksi kaste, hen baptisma.

        1. Joh. 5:8

        Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.

        Helluntailaiset opit on sielunvihollisen oppeja, niihin ei pidä sotkeentua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaiset opit on sielunvihollisen oppeja, niihin ei pidä sotkeentua.

        tuo on minusta hyvin sanottu

    • Anonyymi

      Kylläpä Jeesuksen jumaluus ärsyttää ukastajia jälleen

      • Anonyymi

        Pyhä Henki on uudestikastajille taikauskoa!

        voitteko kuvitella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyhä Henki on uudestikastajille taikauskoa!

        voitteko kuvitella

        tuo ei sinänsä yllätä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tuo ei sinänsä yllätä

        ikävää kylä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ikävää kylä

        missä on tuo kylä?

    • Anonyymi

      Aamulla rupesi taas ukastajia ärsyttämään Jeesuksen jumaluus

      • Anonyymi

        sitä se upotus kai teettää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sitä se upotus kai teettää

        eikö se ole huutanut endaumentissa sitä huutoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eikö se ole huutanut endaumentissa sitä huutoa?

        siis aliaserroria?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siis aliaserroria?

        "Aamulla rupesi taas ukastajia ärsyttämään Jeesuksen jumaluus",

        mutta sinua ärsyttää aina, kun puhutaan raamatullisesta kasteesta., jonka Jeesuskin otti.
        Johtuuko se tuosta sinun endaumentasi?

        Jeesus otti Johanneksen kasteen, joka on Kristuksen kuoleman jälkeen vanhentunut! Harmittaako se sinua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus otti Johanneksen kasteen, joka on Kristuksen kuoleman jälkeen vanhentunut! Harmittaako se sinua?

        Uudestikastajat käy endaumenteissa, hehe

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudestikastajat käy endaumenteissa, hehe

        Se on sitä niiden taikauskoa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus otti Johanneksen kasteen, joka on Kristuksen kuoleman jälkeen vanhentunut! Harmittaako se sinua?

        Johanneksen kasteessa oli mukana syntien anteeksisaamien, ei se kaste vanhenutunut, ketkä sen olivat saaneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johanneksen kasteessa oli mukana syntien anteeksisaamien, ei se kaste vanhenutunut, ketkä sen olivat saaneet.

        Niin oli. Mutta Johanneksen kasteelle kastetut kastettii vielä Kristukseen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin oli. Mutta Johanneksen kasteelle kastetut kastettii vielä Kristukseen

        Alussa oli monelaisia erilaisia käsityksiä asioista, kuka mitäkin opetti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alussa oli monelaisia erilaisia käsityksiä asioista, kuka mitäkin opetti.

        kyllä mutta totuus on selvä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin oli. Mutta Johanneksen kasteelle kastetut kastettii vielä Kristukseen

        niin tehtiin

    • Anonyymi

      Jeesus on Jumala - mikä ärsyttää eräitä

      • Anonyymi

        Jeesus on Jumalan Poika, mutta ei itse Jumala.

        Joh. 1:49

        Natanael sanoi: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas!"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on Jumalan Poika, mutta ei itse Jumala.

        Joh. 1:49

        Natanael sanoi: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas!"

        Hän ON JUMALA

    • Anonyymi

      Helluntailiikkeen perustajat Parhami ja Olseni oli kuuluisia miehimyksiä, jotka tekivät Mikve-pesuja lihan saastan pois pesemiseksi.

      • Anonyymi

        Mikve-pesu oli ainoa rituaali, missä mentiin kokonaan veden alle katseilta piiloon tekemään alapesuja lihan saastaisuuksien takia yhdynnän ja kuukautisten jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikve-pesu oli ainoa rituaali, missä mentiin kokonaan veden alle katseilta piiloon tekemään alapesuja lihan saastaisuuksien takia yhdynnän ja kuukautisten jälkeen.

        tuo harmittaa noitaa

    • Anonyymi

      Sotaorvot vierasmaalaiset lapset muuten kastettiin proselyyttikasteella koko perheen kanssa kun heidät liitettiin Juutalaiseen uskoon paljon ennen Jeesuksen elinaikaa. Sitä ei moni edes tiedä.

      • Anonyymi

        tuo harmittaa ukastajia

    • Anonyymi

      Punaisen meren ylityksen aikana vauvat, lapset, nuoret, aikuiset, vanhukset saivan kaikki saman yhden kasteen. Kasteessa he saivat myös Kristuksen Hengen lahjan.

      1.Kor.10
      1 Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
      2 ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä
      3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
      4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.

      • Anonyymi

        Ilmankos kukaan noista "pkkokastetuista" ei päässyt Luvattuun maahan, kuten Raamattu ilmoittaa:
        "He kuolivat kaikki erämassa."

        Vain ne, jotka saivat toisen kasteen Jordanissa, ennen maahantuloa, pääsivät perille!

        Yksi kaste riittää

        Kyse oli maantieteellistä luvatusta maasta. Sinne pääsi vain 2 alkuperäistä erämaavaellukselle lähtehnyttä, Joosua ja Kaaleb. Mooseskaan ei päässyt luvattuun maantieteelliseen maahan, vaan jäi rajalle.

        Kyllä kaikki Israelin kansan kastetut Kristuksen hengen kasteessa saaneet taivaaseen pääsivät.

    • Anonyymi

      Leegio, paha henki meni sikalaumaan ja siat syöksyivät järveen upotuskasteelle.

    • Anonyymi

      Väärä kaste tuo vain kirouksen ihmisen elämään, estää aidon pelastumisen.

      • Anonyymi

        Kyllä siksi vältän hellareita

    • Anonyymi

      toinen helluntai -toinen henki - toihen kaste -toinen herra

      • Anonyymi

        Henkien erottaja on nähnyt helluntailaisten anabaptistisen kastepaljun pohjalla sammakon näköisen kastedemonin akvaariopumpun vieressä.

    • Anonyymi

      Helluntailaisten anabaptistinen lahkokaste, uudestikaste lahkolaiseksi on sielunvihollisen keino pilkata ristiinanaulittua Kristusta. Ei Kristuksen tarvi toista kertaa mennä ristinpuulle häväistäväksi.

    • Anonyymi

      Lahkoissa ihminen voi joutua lukemaan ääneen kirouksen lapsena saamastaan kasteesta nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen saadakseen lahkokasteen ja jäsenyyden hurmoslahkossa.

      Älä mene helluntailaisten kasteherjoihin mukaan, joilla ne kristityksi kastettuja lapsia herjaavat.

      Jaak. 2:7

      Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]

      • Anonyymi

        Helluntailaisten opit on paha eksytys ja heresia.

        Ilm. 12:17

        Lohikäärmeen raivo yltyi, ja se lähti sotimaan naisen muita LAPSIA vastaan, niitä, jotka ovat uskollisia Jumalan käskyille ja Jeesuksen todistukselle.

        Miksihän lut kirkko opettaa että Jeesus on Jumala?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksihän lut kirkko opettaa että Jeesus on Jumala?

        Koska Raamattu opettaa niin

        Eikös hellarit usko sitä?

    • Anonyymi

      Helluntailiike on Amerikasta tänne 100 v. sitten tuotu paha eksytys ja heresia. Ei ole oikeata kristinuskoa koskaan nähnytkään.

      • Anonyymi

        Mutta luterilaisuus on tuotu Suomeen jo 1500-luvulla eikä sillä ole mitään hajua Raamatun opetuksista.
        Se on katolisen kirkon harhainen jatke, ilman paavia.

        "Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]"

        Tuo kuvaa hyvin luterilaisia rippikoululaisia, jotka HERJAAVAT ja KIROILEVAT Jumalan jaloa nimeä.

        Helluntaissa kielletään Jeesuksen jumaluus. Se on harhainen lahko joka kieltää apostolinen opin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta luterilaisuus on tuotu Suomeen jo 1500-luvulla eikä sillä ole mitään hajua Raamatun opetuksista.
        Se on katolisen kirkon harhainen jatke, ilman paavia.

        "Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]"

        Tuo kuvaa hyvin luterilaisia rippikoululaisia, jotka HERJAAVAT ja KIROILEVAT Jumalan jaloa nimeä.

        Tuo kuvaan hyvin helluntailsia ja eritoten rivoja puhuvaa uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo kuvaan hyvin helluntailsia ja eritoten rivoja puhuvaa uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjää

        Se haukkuu myös natsiksi muita keskustelijoita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se haukkuu myös natsiksi muita keskustelijoita

        se on u-k-i-e nr

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se on u-k-i-e nr

        kaikille jo tuttu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kaikille jo tuttu

        julkkis siis

    • Anonyymi

      Pieni lapsi on kaikista otollisen pääsemään kasteessa sisälle Jumalan valtakuntaan.

      Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa, niinkuin sen tekee pieni lapsi, ei pääse sinne sisälle ollenkaan.

      Aikuisen on vaikea pelastua. Monet koittavat, mutta eivät voi.

      • Anonyymi

        Tuo on totta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on totta

        tosi ku vesi

    • Anonyymi

      Charles Fox Parham was the father of Modern Pentecostalism.

      On July 20, 1907, Charles Fox Parham and J. J. Jourdan, a Jewish boy,
      were charged with sodomy.

      • Anonyymi

        Häntä noita ihailee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häntä noita ihailee

        noita hyvinkin

    • Anonyymi

      Sana oli Jumala, aamen

      • Anonyymi

        Sana on Logos, järki, viisaus, tieto suomeksi....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sana on Logos, järki, viisaus, tieto suomeksi....

        onko aia noin

    • Anonyymi

      Miten Johannes kastoi Jeesuksen ?

      • Anonyymi

        Sitä ei sana kerro

    • Anonyymi

      Vanhimmat säilyneet argeologiset piirrokset kuvaavat kun Jeesus ja Johannes seisovat matalassa vedessä, Jeesus on kumartuneena eteenpäin kun Johannes valaa käsistään vettä Jesuksen pään päälle.

      Pyhä Henki tuli Jeesuksen pään päälle. Kasteessa Jeesus kruunattiin ylipapin virkaan.

      Taivaasta kuului ääni, kun Jumala tunnusti isyytensä.

      Hepr. 1:5

      Ei Jumala ole yhdellekään enkelille milloinkaan sanonut: -- Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Ei myöskään näin: -- Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani. [Ps. 2:7; Ap. t. 13:33; Hepr. 5:5 | 2. Sam. 7:14]

      Hepr. 5:5

      Siten ei Kristuskaan itse korottanut itseään ylipapin arvoon, vaan hänet korotti se, joka sanoi hänelle: -- Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin, [Ps. 2:7; Hepr. 1:5]

    • Anonyymi

      Jordanilla kasteita tehtiin turvallisesti matalassa joen ylityspaikassa, missä joki voitiin ylittää kävellen molempiin suuntiin. Joen toiselta puolelta tuli paljon ihmisiä kävellen katsomaan Johanneksen kastetoimintaa. Raamattu käyttää Jordan-joen matalista ylityspaikoista nimitystä kahluupaikka.

      • Anonyymi

        "vaelsivat" eli kävelivät

        Mark. 1:5

        Ja koko Juudean maa ja kaikki jerusalemilaiset vaelsivat hänen tykönsä, ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä.

        Lahkolaiset, sen ajan helluntailaiset eivät tunnustaneet syntejään, heitä Johannes kutsui kyykäärmeitten sikiöiksi, eikä kastanut ollenkaan. He kielsivät jopa perisynnin.

    • Anonyymi

      Väärämieliset helluntailaiset ja muut jenkkilahkot eivät tunnusta ollenkaan, että kaste ja ehtoollinen liittyisi mitenkään ihmisen syntiongelmaan.

      Jenkkilahkot opettaa Perkeleen oppeja.

      • Anonyymi

        Ihmetyttää tuollainen väite että kaste eli Jeesuksen kuolemasta osalliseksi pääsy ei liity mitenkään syntien anteeksi saamiseen! Jeesuksen kuolema on sen lähtökohtana!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmetyttää tuollainen väite että kaste eli Jeesuksen kuolemasta osalliseksi pääsy ei liity mitenkään syntien anteeksi saamiseen! Jeesuksen kuolema on sen lähtökohtana!!

        Lahkolaisten opit on Perkeleestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lahkolaisten opit on Perkeleestä.

        Ei ne Jumalastakaan voi olla jos ne on ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne Jumalastakaan voi olla jos ne on ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa.

        olet niin oikeassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olet niin oikeassa

        niin on asia

    • Anonyymi

      Parhami ja Olseni teki ja opetti niitä lihan pesuja, Mikve-pesuja.

    • Anonyymi

      Vieläkö luterilaiset puolustaa Jeesuksen jumaluutta?

      • Anonyymi

        Kyllä, koska Jeesus on Jumala! Harmittaako?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, koska Jeesus on Jumala! Harmittaako?

        kyllä se harmittaa

    • Anonyymi

      99.9 % luttereista ei tiedä mitään mistään raamatun asiasta.
      Ja loput jankkaa pikkulasten kastamisesta.

      Puuäijä ainut rehti kerjäläinen.

      • Anonyymi

        Uudestikastajat täällä jankkaa pikkulapsista

        99 prosenttia ukastajista ei usko Raamattua. Loput käy endaumentissa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudestikastajat täällä jankkaa pikkulapsista

        99 prosenttia ukastajista ei usko Raamattua. Loput käy endaumentissa

        Jeesuksen jumaluus taas harmittaa hellarivaria joka parkuu tuskaansa

        Se on täällä aamulla kirjoittamassa kirkkavaltuusotsta, rippilapsista, lutterista jne vaikka tämä on kaste-palsta. Niin suurta on sen viha luterilaisuutta kohtaan.

    • Anonyymi

      Jeesus on Jumala ja se harmittaa vaaria

      • Anonyymi

        JA tuntuu purkavan sen luterilaisiin

      • Anonyymi

        Onkohan tuolla pellellä jäänyt levy päälle.: "Jeesus on Jumala ja se harmittaa vaaria"???

        Taitaa harmittaa vain häntä itseään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan tuolla pellellä jäänyt levy päälle.: "Jeesus on Jumala ja se harmittaa vaaria"???

        Taitaa harmittaa vain häntä itseään.

        Heh heh: "Vanhimmat säilyneet argeologiset piirrokset kuvaavat kun Jeesus ja Johannes seisovat matalassa vedessä, Jeesus on kumartuneena eteenpäin kun Johannes valaa käsistään vettä Jesuksen pään päälle."

        Nuo "vanhimmat piirrokset" ovat 300 jKr katakombien seinissä olleita piirroksia, joten ne EIVÄT KERTONEET mitään alkuseurakunnan kastetavoista, joka oli UPOTTAMINEN: "Ruumis puhtaalla vedellä pestynä."!
        "He astuivat kumpikin veteen."

        Raamattu ei kerro että upottaminen oli alkuseurakunnan kastetapa. Niitä oli useita, upottaminen oli yksi niistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan tuolla pellellä jäänyt levy päälle.: "Jeesus on Jumala ja se harmittaa vaaria"???

        Taitaa harmittaa vain häntä itseään.

        Noin tuo ateistipaska inisee kun Jeesus on Jumala!

        Se harmittaa häntä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin tuo ateistipaska inisee kun Jeesus on Jumala!

        Se harmittaa häntä

        Käyttääkö seinäpappi kuulijoistaan samoja mainesanoja, onhan kuulijakunnassa paljon ateisteja, jopa papistossa !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käyttääkö seinäpappi kuulijoistaan samoja mainesanoja, onhan kuulijakunnassa paljon ateisteja, jopa papistossa !

        siinä yksi ateisti

    • Anonyymi

      Jeesus on Jumala, sanoo Raamattu. Vaari itkee sitä vastaan.

      • Anonyymi

        Hän ei edes tiedä onko Jeesus syntynyt vai luotu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän ei edes tiedä onko Jeesus syntynyt vai luotu

        Miksi itket ja hoet tuota samaa kysymystä?

        Tämä on kastepalsta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi itket ja hoet tuota samaa kysymystä?

        Tämä on kastepalsta.

        Harmittaako se sinua että helluntailainen tiedä onko Jeesus syntynyt vai luotu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harmittaako se sinua että helluntailainen tiedä onko Jeesus syntynyt vai luotu?

        Miksi VIELÄKIN hoet tuota samaa????

        Tämä on kastepalsta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi VIELÄKIN hoet tuota samaa????

        Tämä on kastepalsta.

        Kysyin että harmitaako se sinua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysyin että harmitaako se sinua?

        Kyllä harmittaa, se kertoo paljon helluntailaisuudesta ja siitä miten siellä ei tunneta Jeesusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä harmittaa, se kertoo paljon helluntailaisuudesta ja siitä miten siellä ei tunneta Jeesusta

        Hävettäisi tuo kristittynäkin paljon mutta vaariha ei ole uskova kristitty niin se on se ja sama

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysyin että harmitaako se sinua?

        Miksi hoet samaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi hoet samaa?

        Hävettääkö sinua hellarin tietämöttmyys?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hävettääkö sinua hellarin tietämöttmyys?

        kyllä luulen niin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä luulen niin

        oletkos oikeassa

    • Anonyymi

      Älkää nyt sentään hukkuko jos kahlaamaan menette !

      • Anonyymi

        nukkumassa kai?

    • Anonyymi

      Miehet oli hakattu verille, haavat puhdistettu ja sidottu. Ei sielä lähdetty keskellä yötä vanginvartijan perhekuntaa viemään minnekään Juutalaisten lammikoille tai Jordanille asti jokeen upotettavaksi.

      Ap. t. 16:33

      Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.

      • Anonyymi

        todennäköisesti kysessä pirskotuskaste mutta sitä ei Raamattu vahvista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        todennäköisesti kysessä pirskotuskaste mutta sitä ei Raamattu vahvista

        Siihen aikaa ainoa opaskirja oli Vanha Testamentti. (Toora).

        4. Moos. 8:7

        "Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siihen aikaa ainoa opaskirja oli Vanha Testamentti. (Toora).

        4. Moos. 8:7

        "Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä."

        tuo ärsyttää ukastajia

      • Anonyymi

        katkertuus vain kasvaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        katkertuus vain kasvaa

        viha siinä samalla

    • Anonyymi

      Ps. 69:16

      Älä anna vetten vuon minua upottaa, syvyyden minua niellä ja kuilun sulkea suutaan minun ylitseni.

      Raamatussa kastaa ja upottaa on täysin eri sanat ja niillä on eri merkitys.

      Raamatussa upotus liittyy johonkin pahaa. Leegio meni sikalaumaan ja se syöksyi järveen ja upotettiin veteen.
      Egyptin sotajoukot matki Israelin kastetta Punaisen meren ylitystä heidät upotettiin meren pohjaan.
      Pentecostalismin perustajat Parhamit ja Olsenit vietteli nuori poikia homoseksuaalisuuteen.

      Matt. 18:6

      Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

      • Anonyymi

        Sielä ne jo odottelee meren pohjassa seuraajiaan?

      • Anonyymi

        Upottaminen oli ja on yksi kastetavoista.

      • Anonyymi

        Tuo ei pidä paikkaansa:
        "Raamatussa upotus liittyy johonkin pahaa."

        Syyrian kuninkaan Naemanin sotapäällikkö UPOTTAUTUI Jordaniin seitsemän kertaa ja PARANI!

        Siinä oli uudestikastetta kerrakseen.

        Ahaa, pitääkin upottautua seitsemän kertaa !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa, pitääkin upottautua seitsemän kertaa !

        Totta, mutta lut kirkkohan kastelee otsaa vain kolme kertaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, mutta lut kirkkohan kastelee otsaa vain kolme kertaa.

        Totta??? Pitääkö todella upottautua seitsemän kertaa???

        Lut kirkko todella valelee kolmesti kuten apostolisena aikanakin tehtiin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta??? Pitääkö todella upottautua seitsemän kertaa???

        Lut kirkko todella valelee kolmesti kuten apostolisena aikanakin tehtiin

        Harmi vaan kun Raamattu ei puhu siitä sanaakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harmi vaan kun Raamattu ei puhu siitä sanaakaan.

        Ei sen enempää kuin upotuskasteestakaan kun Raamattu ei määrää kastetapaa

        Mutta historiasta tiedämme että eri tapoja on ollut käytössä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo ei pidä paikkaansa:
        "Raamatussa upotus liittyy johonkin pahaa."

        Syyrian kuninkaan Naemanin sotapäällikkö UPOTTAUTUI Jordaniin seitsemän kertaa ja PARANI!

        Siinä oli uudestikastetta kerrakseen.

        Ainutkerainen tilanne kun tauteja parannettiin. Yleisin tilanne oli mennä ensimmäisenä Bedestan lammikkoon, kun enkeli kuohutti vettä. Mutta ei sinnekään kokonaan sukellettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainutkerainen tilanne kun tauteja parannettiin. Yleisin tilanne oli mennä ensimmäisenä Bedestan lammikkoon, kun enkeli kuohutti vettä. Mutta ei sinnekään kokonaan sukellettu.

        Tuokin on faktaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuokin on faktaa

        joka saa noidan raivoamaan

      • Anonyymi

        kuten aina

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kuten aina

        syytä emme tiedä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        syytä emme tiedä

        mutt arvailal voi

    • Anonyymi

      Vooooi kun Jeesuksen jumaluus ärsyttää noita uudestikastajia

      • Anonyymi

        Helpottaako niitä jos ne haukkuu uskovia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helpottaako niitä jos ne haukkuu uskovia?

        Ei ainakaan kasteenpalvojia helpota, vaikka ne haukuu Jeesukseen uskovia. Siksi kai ne joutuu haukkumaan joka päivä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ainakaan kasteenpalvojia helpota, vaikka ne haukuu Jeesukseen uskovia. Siksi kai ne joutuu haukkumaan joka päivä.

        Siinä tuo lasten raiskaaja haukkuu taas uskovia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä tuo lasten raiskaaja haukkuu taas uskovia

        se pn se noita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä tuo lasten raiskaaja haukkuu taas uskovia

        niin se tekee aina

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin se tekee aina

        syytä emme tiedä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        syytä emme tiedä

        arvailla vain voi

    • Anonyymi

      Toorasta ne opit otettiin.

      4. Moos. 8:7

      "Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä."

      • Anonyymi

        Yritätkö puolustaa uudestikastamista?

        Tuo "puhdistus" suoritettiin useasti, aina ennen palvelusvúoroa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritätkö puolustaa uudestikastamista?

        Tuo "puhdistus" suoritettiin useasti, aina ennen palvelusvúoroa.

        Sitähän täällä hellarit yrittää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritätkö puolustaa uudestikastamista?

        Tuo "puhdistus" suoritettiin useasti, aina ennen palvelusvúoroa.

        Syntien puhdistus pyhitetyllä vedellä koski 1 kk ja sitä vanhempia Leeviläisten pappien poikiakin. Ilman sitä ei heitä voinut viedä Ilmestysmajaan isiensä kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syntien puhdistus pyhitetyllä vedellä koski 1 kk ja sitä vanhempia Leeviläisten pappien poikiakin. Ilman sitä ei heitä voinut viedä Ilmestysmajaan isiensä kanssa.

        Oh hoh!!
        Taasko tuo pelle paljasti tietämättömyytensä Raamatusta:
        "Syntien puhdistus pyhitetyllä vedellä koski 1 kk ja sitä vanhempia Leeviläisten pappien poikiakin. "???

        Tietääköhän se lainkaan, mikä on Raamattu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oh hoh!!
        Taasko tuo pelle paljasti tietämättömyytensä Raamatusta:
        "Syntien puhdistus pyhitetyllä vedellä koski 1 kk ja sitä vanhempia Leeviläisten pappien poikiakin. "???

        Tietääköhän se lainkaan, mikä on Raamattu?

        sinä et tiedä

        eikö raaamttu kelpaa noidalle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eikö raaamttu kelpaa noidalle?

        ei selvästi

    • Anonyymi

      Montako inttäjäeksyttäjän haukkumatermiä olette bonganneet?

      • Anonyymi

        No ainakin on yksi, jota he toistavat useasti:
        "Siinä tuo lasten raiskaaja haukkuu taas uskovia"

        Toinen on "saatanapalvoja", jota varsinkin jonglööri käyttää usein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ainakin on yksi, jota he toistavat useasti:
        "Siinä tuo lasten raiskaaja haukkuu taas uskovia"

        Toinen on "saatanapalvoja", jota varsinkin jonglööri käyttää usein.

        Siinä tuli jo kolme termiä mitä tuo lastenhässijä käyttää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä tuli jo kolme termiä mitä tuo lastenhässijä käyttää

        Ahaa. Vai "lastenhässijä" on vielä yksi jonglöörinn käyttämä haukkumatermi.
        Liittyvätkö ne siihen mantraan, mitä pappi lausuu kastellessaan lapsen otsaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa. Vai "lastenhässijä" on vielä yksi jonglöörinn käyttämä haukkumatermi.
        Liittyvätkö ne siihen mantraan, mitä pappi lausuu kastellessaan lapsen otsaa?

        Oho, lastenhässijänoita uudestikastaja-inttäjäeksyttäjä kertoo itsestään

        Koskee se lapsia alapäähän vai pelkästään otsaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oho, lastenhässijänoita uudestikastaja-inttäjäeksyttäjä kertoo itsestään

        Koskee se lapsia alapäähän vai pelkästään otsaan?

        Luulen että kaikkialle

      • Anonyymi

        sillä on kova vimma

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sillä on kova vimma

        se vihaa uskovia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se vihaa uskovia

        jokainen uskova on sen vihollinen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jokainen uskova on sen vihollinen

        kumpa se menisi pois

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kumpa se menisi pois

        ei se vain mene

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei se vain mene

        mutt parkuu kyllä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutt parkuu kyllä

        niiin se tekee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niiin se tekee

        Ei yllätä ketään enää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei yllätä ketään enää

        surillista mutta faktaa

    • Anonyymi

      Saatana meni temppeliin ja otti nimekseen Jeesus.

      Jeesus ei enää käytä samaa maanpäällistä miehen nimeä. Siksi hän pyysi rukoilemaan suoraan Taivaa Isää...Isä meidän, joka olet taivaissa....

      Ilm. 3:12

      Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota,
      JA OMAN UUDEN NIMENI."

      • Anonyymi

        Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä on hyvin sairas

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä on hyvin sairas

        Helluntailaisuus tuottaa nykyisin eniten uskontojen uhreja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaisuus tuottaa nykyisin eniten uskontojen uhreja.

        Aikanaan kun oli isoja B-mielisairaaloita, niissä oli kokonaisia "Jeesus-osastoja" potilaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä on hyvin sairas

        Oliko tuo jokin kaukodiagnoosi itsestäsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko tuo jokin kaukodiagnoosi itsestäsi?

        Sinusta, sairas pedo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikanaan kun oli isoja B-mielisairaaloita, niissä oli kokonaisia "Jeesus-osastoja" potilaita.

        Sielläkö sinä sait hoitoa?
        Taisit päätä pois liian aikaisin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sielläkö sinä sait hoitoa?
        Taisit päätä pois liian aikaisin!

        Onko tuo se sama ukastaja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tuo se sama ukastaja?

        Kyllä, u-k-i-e nr

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, u-k-i-e nr

        vanha tuttu jo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinusta, sairas pedo

        Tampereeellahan helluntainen ampui sen raskaana ollevan naisen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tampereeellahan helluntainen ampui sen raskaana ollevan naisen.

        aika karua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        aika karua

        säälittävää sanoisin

    • Anonyymi

      Jeesus Kristus on Jumala!!! Ja tämän sanoman julistajat ovat saaneet hellarien vihat päälleen

      • Anonyymi

        Mikähän siinä niitä niin ärsyttää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikähän siinä niitä niin ärsyttää?

        En tiedä mutta yksi Jumlaa kolmessa persoonassa on jotain mitä osa uudestikastajista ei voi sietää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä mutta yksi Jumlaa kolmessa persoonassa on jotain mitä osa uudestikastajista ei voi sietää

        Miksihän lut kirkko uskoo tuossa Raamattuun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksihän lut kirkko uskoo tuossa Raamattuun?

        Koska Raamattu on Jumalan Sanaa

        Lopeta tyhmien kysely, eikö teillä helluntaissa anneta mitään opetusta??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska Raamattu on Jumalan Sanaa

        Lopeta tyhmien kysely, eikö teillä helluntaissa anneta mitään opetusta??

        Siellä ei näköjään uskota Raamattuun

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä ei näköjään uskota Raamattuun

        tyypillistä hellareille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tyypillistä hellareille

        on ja demoniselle noidalle

    • Anonyymi

      Helluntailaisuus ei ole ollut koskaan tervettä Kristinuskoa, vaan paha eksytys ja heresia, johon ei pidä sotkeentua.

      • Anonyymi

        Terve kristinusko ei kumoa Raamatun Sanaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terve kristinusko ei kumoa Raamatun Sanaa

        Terve kristinusko tunnustaa Jeesuksen Jumalaksi. Jotkut uudestikastajat pitävät häntä vain luotuna enkelinä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terve kristinusko tunnustaa Jeesuksen Jumalaksi. Jotkut uudestikastajat pitävät häntä vain luotuna enkelinä

        Sellainen on kyllä suuren suuri harha

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen on kyllä suuren suuri harha

        miksi tähän ei vastata

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miksi tähän ei vastata

        noita pelkää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miksi tähän ei vastata

        viha voi estää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        viha voi estää

        ja katkeruus

    • Anonyymi

      "Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään"

      Selvää Sanaa! Aamen!

      • Anonyymi

        Tuo on hieno kohta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on hieno kohta

        Tuollaista on vauvakasteen puolustaminen tänä päivänä:
        " Jotkut uudestikastajat pitävät häntä vain luotuna enkelinä"!!!

        Siirrellään maalitolppia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuollaista on vauvakasteen puolustaminen tänä päivänä:
        " Jotkut uudestikastajat pitävät häntä vain luotuna enkelinä"!!!

        Siirrellään maalitolppia.

        "Miksihän lut kirkko uskoo tuossa Raamattuun?"

        Joo, meidänkin kirkko oikein huojuu tuulessa tuon uskon takia. Rappaukset putoavat seinästä.
        Valitettavasti kirkon piispat ja jäsenet eivät usko!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuollaista on vauvakasteen puolustaminen tänä päivänä:
        " Jotkut uudestikastajat pitävät häntä vain luotuna enkelinä"!!!

        Siirrellään maalitolppia.

        Helluntailainen lastennussijia kitise vauvoista kun uudestikastajat kieltävät Jeesuksen jumaluuden. Miksihän ukastajat kieltää Jeesuksen olleen Jumala?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Miksihän lut kirkko uskoo tuossa Raamattuun?"

        Joo, meidänkin kirkko oikein huojuu tuulessa tuon uskon takia. Rappaukset putoavat seinästä.
        Valitettavasti kirkon piispat ja jäsenet eivät usko!

        Taidan puhua helluntaikirkosta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidan puhua helluntaikirkosta

        joo siitä puhuin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        joo siitä puhuin

        arvasin siis oikein

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        arvasin siis oikein

        Onneksi olkoon

    • Anonyymi

      Jeesus on Jumala - se ärsyttää helluntailaisia pedoja

      • Anonyymi

        KAi ne vauvoista höpöttämällä yrittää siirtä maalitolppia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KAi ne vauvoista höpöttämällä yrittää siirtä maalitolppia

        ainakin se yksi kovasti huutelee vauvoia taas

        On varmaan pari tuntia täällä jo päivystänyt

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ainakin se yksi kovasti huutelee vauvoia taas

        On varmaan pari tuntia täällä jo päivystänyt

        se on pedo kyllä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se on pedo kyllä

        samaa meiltä

      • Anonyymi

        minäkin siis

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        minäkin siis

        vaarallinenkin se on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vaarallinenkin se on

        ainakin lapsille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ainakin lapsille

        Ja vauvoille

    • Anonyymi

      Jeesus on Jumala - miksi se harmittaa ukastajia?

      • Anonyymi

        koska se perustuu Raamattuun

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        koska se perustuu Raamattuun

        No tulihan se lapsikasteen "henki" sieltä taas esiin:
        "Helluntailainen lastennussijia kitise vauvoista kun uudestikastajat kieltävät Jeesuksen jumaluuden."

        "Kuinka vesi voi vaikuttaa näin suuria."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tulihan se lapsikasteen "henki" sieltä taas esiin:
        "Helluntailainen lastennussijia kitise vauvoista kun uudestikastajat kieltävät Jeesuksen jumaluuden."

        "Kuinka vesi voi vaikuttaa näin suuria."

        Sieltähän se uudestikastajien vauvakastehenki taas tuli. Ja se laittaa puhumaan vedestä, Kristuksesta he eivät puhu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sieltähän se uudestikastajien vauvakastehenki taas tuli. Ja se laittaa puhumaan vedestä, Kristuksesta he eivät puhu

        Samainen henki laittaa helluntailaisen kirjoittamaan tällaista:

        "Tuo työtävieroksuva pelle ei tajua vielä sitä, että maapallo on pyöreä ja jossakin paikassa on vielä ilta, kun tuo noita vetelee vielä hirsiä tai katselee pornoa vauvoista, joihin hänellä on kauhea hinku"

        Järkyttävää tekstiä

        Oliko tuo jo sadas kerta, kun kopioit tuota samaa?
        Sekö antaa sinulle sitä henkeä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko tuo jo sadas kerta, kun kopioit tuota samaa?
        Sekö antaa sinulle sitä henkeä?

        Miksi kirjoitat noin sairaita? Onko paha olla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samainen henki laittaa helluntailaisen kirjoittamaan tällaista:

        "Tuo työtävieroksuva pelle ei tajua vielä sitä, että maapallo on pyöreä ja jossakin paikassa on vielä ilta, kun tuo noita vetelee vielä hirsiä tai katselee pornoa vauvoista, joihin hänellä on kauhea hinku"

        Järkyttävää tekstiä

        Todella kuvottavaa tekstiä ja vain helluntailainen pedofiili voi kirjoittaa tuollaista

      • Anonyymi

        kaikille tuttu kyseinen pelle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kaikille tuttu kyseinen pelle

        pelle se onki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pelle se onki

        Ja pedo

    • Anonyymi

      Onneksi Jeesus ON Jumala vaikka se ukastajia ärsyttää

      • Anonyymi

        Tällaista hellari kyselee täällä:

        "Miksihän lut kirkko uskoo tuossa Raamattuun?"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällaista hellari kyselee täällä:

        "Miksihän lut kirkko uskoo tuossa Raamattuun?"

        Vaikuttaa siltä etteivät kunnioita Jumalan Sanaa yhtään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällaista hellari kyselee täällä:

        "Miksihän lut kirkko uskoo tuossa Raamattuun?"

        Tapuliosako kirkosta siihen uskoo?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tapuliosako kirkosta siihen uskoo?

        Helluntaikirkosta tuskin sekään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntaikirkosta tuskin sekään

        ei siellä uskota kun kysellään tuollaista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei siellä uskota kun kysellään tuollaista

        Noita on petollinen

    • Anonyymi

      Yksi Jumala - kolme persoonaa. Eräät näkee tästä punaista

      • Anonyymi

        puhutko vaarista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        puhutko vaarista?

        vai siitä toisesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vai siitä toisesta?

        noidasta vai?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        noidasta vai?

        noitapä hyvinkin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        puhutko vaarista?

        vaari puhuu kakolan slangia

    • Anonyymi

      On suuri harha väittää Jeesusta luoduksi

      • Anonyymi

        Sellainen on kristillisyyden ulkopuolella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen on kristillisyyden ulkopuolella

        Siksi jehovat eivät kuulu kristinuskoon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi jehovat eivät kuulu kristinuskoon

        noin se on

      • Anonyymi

        Jeesusta kutsutaan Jaakobin, Daavidin ja Joosefin pojaksi. Sieltä ne miehet geenit tulee Jeesukselle. Pyhä Henki hoiti siittämisen käytännön puolen.
        Jeesus sikisi ja kasvoi Marian kohdussa ja syntyi ihmiseksi.

        ja Jumalan pojaksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja Jumalan pojaksi

        se harmittaa eräitä

    • Anonyymi

      Jenkkilahkojen (Mormonit,Helluntailaiset,Jehovat, Advarit) yhteinen kastemääräys on kirjattu Mormonin Kirjaan.

      Moroni, luku-8

      Pienten lapsien vanhempia uhataan kuolemalla ja helvetillä, jos he aikovat viedä lapsensa kastettavaksi kristityiksi.

      • Anonyymi

        Tuota ukastajat noudattaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuota ukastajat noudattaa

        se on sääli

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se on sääli

        mutta ei yllättävää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutta ei yllättävää

        Ei alkuunkaan

    • Anonyymi

      Jenkkilahkot ja niiden perustajat:

      Jehovalaisuus: Charles Russell & knit
      Helluntailaisuus (Pentecostalismi): Charles Fox Parham
      Mormonismi: Joseph Smith
      Adventismi: Ellen G. White

      • Anonyymi

        Helpottiko, kun vaihdoit aihetta?

      • Anonyymi

        Siinä sitä listaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä sitä listaa

        on pitkä lista joo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        on pitkä lista joo

        Jenkkilahkojen yhteinen käännyttämisen kohderyhmä ovat kristityt.

        Oppeja on hieman eriytety markkinoiden laajentamisesksi ja segmentoimiseksi.

        Mutta eivät edes yritä käännyttää toisiaan.

        Oletko koskaan kuullut, että esim. helluntailaiset yrittäisivät käännyttää jehovantodistajia, tai päinvastoin?

        Osa jenkkilahkoista kieltää Jeesuksen jumaluuden!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osa jenkkilahkoista kieltää Jeesuksen jumaluuden!!!

        Se onkin suuri harha se

        Jenkkilahkot ovat sielunveljiä keskenään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jenkkilahkot ovat sielunveljiä keskenään.

        Sitä katsellessani tuli lännestä vuohipukki koko maan yli, tuskin maanpintaa koskettaen, ja sillä pukilla oli otsassaan mahtava sarvi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osa jenkkilahkoista kieltää Jeesuksen jumaluuden!!!

        Jenkkilahkot kieltää monta Raamatun perustotuutta, alkaen perisynnistä....sakramenttien merkityksen jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jenkkilahkot kieltää monta Raamatun perustotuutta, alkaen perisynnistä....sakramenttien merkityksen jne.

        Totta ja veden ihmeellisestä taikavoimasta. Sen avulla saadaan kaikki, mitä taivaassa on.
        Muuta ei tarvita, paitsi ehkä papille kahvia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta ja veden ihmeellisestä taikavoimasta. Sen avulla saadaan kaikki, mitä taivaassa on.
        Muuta ei tarvita, paitsi ehkä papille kahvia.

        Joo jenkkilahkot puhuvat taikavoimasta. Kristitty ei moiseen usko mutta u-k-i-e nr ei ole kristitty

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo jenkkilahkot puhuvat taikavoimasta. Kristitty ei moiseen usko mutta u-k-i-e nr ei ole kristitty

        se on demoninen noita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se on demoninen noita

        on kaikille tuttu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        on kaikille tuttu

        Siis u-k-i-e nr

    • Anonyymi

      Osa Jenkkilahkoista kieltää Jeesuksen olleen Jumala

      • Anonyymi

        Ne ovat harhassa

    • Anonyymi

      Kolmiyhteinen Jumala - todella kova paikka monelle uudestikastajalle

      • Anonyymi

        Onko tuo kolmiyhteisyys sinulle ongelma, kun toistat sitä monta kertaa päivässä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tuo kolmiyhteisyys sinulle ongelma, kun toistat sitä monta kertaa päivässä?

        Sinulle taitaa o

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulle taitaa o

        Selvästi on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selvästi on

        Tuo on se noita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on se noita

        se on paha

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se on paha

        ja ilkeä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja ilkeä

        ja ennenkaikkea katkera

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja ennenkaikkea katkera

        sen näkee kyllä

    • Anonyymi

      Raamatussa ei ole yhtään otsan kostutuskastetta.
      Raamatussa on vain uskoontulleiden upotuskasteet. Tässä ihminen itse vapaaehtoisesti ilmaisee vanhan elämänsä hautaamista ja noustuaan vesihaudasta alkavan uutta elämää Kristuksessa.

      • Anonyymi

        Yhdestäkään upotuksesta ei mainita

        Mutta hyvä yritys

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhdestäkään upotuksesta ei mainita

        Mutta hyvä yritys

        Ihminen ei itse kävele omaan hautaansa. Kaste ei ole ilmaisemista vaan kastessa alkaa uusi elämä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihminen ei itse kävele omaan hautaansa. Kaste ei ole ilmaisemista vaan kastessa alkaa uusi elämä

        Kyllä, mistään symbolista tai jo tapahtuneen asian näyttelystä ei ole kyse

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, mistään symbolista tai jo tapahtuneen asian näyttelystä ei ole kyse

        Tuo on selvää

    • Anonyymi

      Ei Jumala tarvi sitä kasteen vettä eikä ehtoollisen viiniä sankokaupalla. Pieni määrä riittää.

      • Anonyymi

        Ei Jumala tarvitse vaan ihminen tarvitsee

      • Anonyymi

        Vaarille Jeesus ei ole Jumala

      • Anonyymi

        kuten inttäjäkin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kuten inttäjäkin

        se pedonoita

    • Anonyymi

      "Vaarille Jeesus ei ole Jumala"

      Mutta meille kristityille hän on!

      • Anonyymi

        Totisesti on

    • Anonyymi

      Näinhän se on

      • Anonyymi

        Miksihän Jumalan sanaan ei uskota?
        Ap 8
        "Filippus meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi heille Kristusta.
        Ja KANSA otti yksimielisesti vaarin siitä, mitä Filippus puhui, kun he kuulivat hänen sanansa".
        "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."

        Vauvoista ei ole mitään havaintoa. Kansaan laskettiin vain aikuiset.

        Sehään on pedofiilinoita uudestikastaja-inttäjäeksyttäjä näin raamatussa! Ja taas vauvojen lumoissa!!! Miksihän helluntailaiset kastaa lapsia jos vain aikuisia saa kastaa????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksihän Jumalan sanaan ei uskota?
        Ap 8
        "Filippus meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi heille Kristusta.
        Ja KANSA otti yksimielisesti vaarin siitä, mitä Filippus puhui, kun he kuulivat hänen sanansa".
        "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."

        Vauvoista ei ole mitään havaintoa. Kansaan laskettiin vain aikuiset.

        Vauvojen siunaamisesta ei tosiaan ole mitään havaintoa

        Perheen kastamisesta puhutaan, eio siunaamisesta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksihän Jumalan sanaan ei uskota?
        Ap 8
        "Filippus meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi heille Kristusta.
        Ja KANSA otti yksimielisesti vaarin siitä, mitä Filippus puhui, kun he kuulivat hänen sanansa".
        "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."

        Vauvoista ei ole mitään havaintoa. Kansaan laskettiin vain aikuiset.

        " Kansaan laskettiin vain aikuiset."

        Sisältääkö Israelin kansa siis vain aikuiset??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " Kansaan laskettiin vain aikuiset."

        Sisältääkö Israelin kansa siis vain aikuiset??

        miksei noita tähän vastaa?

    • Anonyymi

      Puoli kymmenen aikaan uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa nähtiin lut foorumilla itkemässä ja hyömmässä mummon kimppuun ja ylistämässä Israelia. Sitten reilua tuntia myöhemmi kyseinen saatanalta poskeen ottava pedofiilinoita nähtiin täällä jankkaamassa vauvoista.

      Näin se aina toimii

      • Anonyymi

        se haluaa vauvoja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se haluaa vauvoja

        ei yllätä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei yllätä

        ei ketään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei ketään

        eikä mitään

    • Anonyymi

      Hienoa että Jeesus On Jumala!

      Se harmittaa helluntailaiia kasteenpalvojia

      • Anonyymi

        ne märisevät täällä suurta tuskaansa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ne märisevät täällä suurta tuskaansa

        ja syy on selvä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja syy on selvä

        totta, kolminaisuus

      • Anonyymi

        vaari on siitä yksi esimerkki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vaari on siitä yksi esimerkki

        noita toinen

      • Anonyymi

        niitä riittää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niitä riittää

        noita ragee koko ajan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        noita ragee koko ajan

        eli uukooiieeänrär

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eli uukooiieeänrär

        tunnetaan myös noitana

    • Anonyymi

      Kolmiyhteys - kirosana ukastajille?

      • Anonyymi

        ai sille joo

      • Anonyymi

        joillekin tuntuu olevan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        joillekin tuntuu olevan

        Ei VIELÄKÄÄN yhtään esimerkkiä Raamatusta, jossa kastettaisiin vauvoja kummien sylissä!

        Miksihän?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei VIELÄKÄÄN yhtään esimerkkiä Raamatusta, jossa kastettaisiin vauvoja kummien sylissä!

        Miksihän?

        Kylläpäs tuo pedofiili käy kuumana!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei VIELÄKÄÄN yhtään esimerkkiä Raamatusta, jossa kastettaisiin vauvoja kummien sylissä!

        Miksihän?

        Miksihän apostolit eivät siunanneet vauvoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksihän apostolit eivät siunanneet vauvoja?

        Koska siunaamalla ei päästä osalliseksi Kristuksen kuolemasta ja ylösnoisemuksesta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska siunaamalla ei päästä osalliseksi Kristuksen kuolemasta ja ylösnoisemuksesta

        hyvin sanoit

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska siunaamalla ei päästä osalliseksi Kristuksen kuolemasta ja ylösnoisemuksesta

        tuo on niin totta

    • Anonyymi

      Miksihän lut kirkko ei VELÄKÄÄN luovu kolminaisuudesta?

      • Anonyymi

        Koska se on VIELÄKIN Raamtun opetus

        Harmittaako se sinua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska se on VIELÄKIN Raamtun opetus

        Harmittaako se sinua?

        Siltä tuntuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siltä tuntuu

        miksi se harmittaa ukastajia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miksi se harmittaa ukastajia?

        siksi että se on Raamatusta

    • Anonyymi

      Mutta Jeesus on ja tulee olemaan Jumala! Hozaaa!!

      • Anonyymi

        Näin on veliseni!

      • Anonyymi

        onneksi noin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        onneksi noin

        vaikka eräät kuinka parkuisi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vaikka eräät kuinka parkuisi

        ja parkuvat !

    • Anonyymi

      Tampereella helluntailainen mies tappoi kadulla pienen lapsen kanssa kävelleen raskaana olevan naisen.

      • Anonyymi

        Ehkä tuo kertoo jotakin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä tuo kertoo jotakin

        Joo, se kertoo siitä, että tuo edellinen kirjoittaja VALEHTELEE!

        Vauvakastetta ei voi puolustaa muutoin kuin valehtelemalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, se kertoo siitä, että tuo edellinen kirjoittaja VALEHTELEE!

        Vauvakastetta ei voi puolustaa muutoin kuin valehtelemalla.

        Hellaripedo näkee taas vain vauvoja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, se kertoo siitä, että tuo edellinen kirjoittaja VALEHTELEE!

        Vauvakastetta ei voi puolustaa muutoin kuin valehtelemalla.

        U-k-i-e nr valehtelee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        U-k-i-e nr valehtelee

        Tiedetään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä tuo kertoo jotakin

        Lahkolaisten teltat kannattaa kiertää kaukaa, vaikka siellä meno ja meninki olisi vauhdikasta ja henget liikkuu kuin ilma hollituvassa. Joka paikasta vetää.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ei tarvitse tuollaista höpinää

    • Anonyymi

      Kolminaisuus on Raamatun oppi

      • Anonyymi

        Se harmittaa ukastajia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se harmittaa ukastajia

        Eikö sinulla ole muuta asiaa kuin jatkuva harmittaminen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö sinulla ole muuta asiaa kuin jatkuva harmittaminen?

        Ilmeisesti se pitää paikkansa 😌

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti se pitää paikkansa 😌

        Sitä harmittaa tuo harmittaminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä harmittaa tuo harmittaminen.

        Se on vaarallinen noita

    • Anonyymi

      Summa summarum

      Jeesus on taivaassa samoin Jumala, mutta maan päällä kasteessa on Henki, vesi ja sovintoveren osallisiuus, joista syntinen ihminen pääsee osalliseksi kasteessa.

      Kaste on yhteenliittämistä Kristuksen kanssa.

      Room.6:3 "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

      1. Piet. 3:21

      Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.

      Ef.4:5 Yksi kaste, hen baptisma, kolme todistajaa.

      1. Joh. 5:8

      Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.

      • Anonyymi

        Ps. 8:3

        Lasten ja imeväisten suusta sinä perustit voiman vastustajaisi tähden, että kukistaisit vihollisen ja kostonhimoisen.

        Matt. 21:16

        ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nämä sanovat?" Niin Jeesus sanoi heille: "Kuulen; ettekö ole koskaan lukeneet: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen'?"

        Ajatella, että KASTAMATTOMAT lapset ja imeväiset antavat Jumalalle kiitosta?

        Sehän ei luterilaisen teologian mukaan ole mahdollista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajatella, että KASTAMATTOMAT lapset ja imeväiset antavat Jumalalle kiitosta?

        Sehän ei luterilaisen teologian mukaan ole mahdollista.

        Ei tuossa puhuta mitään kastamattomista lapsista vaan lapsista!

        Ajatella että pienet lapset voivat antaa kiitosta Jumalalle. Sehän ei ole helluntailaisen teologian mukaan mahdollista.

        Eikä juuri mikään muukaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuossa puhuta mitään kastamattomista lapsista vaan lapsista!

        Ajatella että pienet lapset voivat antaa kiitosta Jumalalle. Sehän ei ole helluntailaisen teologian mukaan mahdollista.

        Ai oliko nuo lapset kastettu? Katekismuksessako sanotaan niin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai oliko nuo lapset kastettu? Katekismuksessako sanotaan niin?

        E tuossa puhuta kasteesta mitään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajatella, että KASTAMATTOMAT lapset ja imeväiset antavat Jumalalle kiitosta?

        Sehän ei luterilaisen teologian mukaan ole mahdollista.

        Jeesuksella oli maan päällä valta antaa lapselle uskon Hengen lahja.

        Jeesuksen "kosketus" tarkoitti voiman eli Hengen antamista lapelle, jonka jälkeen sylivauvat uskoivat Jeesukseen.

        Nyt Jeesus on taivaassa. Sama Jeesuksen ihmeellinen Hengen kosketus tapahtuu Kristilisessä kasteessa lapselle.

        Luuk. 18:15

        Jeesuksen luo tuotiin myös pieniä lapsia, jotta hän koskisi heihin. Tämän nähdessään opetuslapset moittivat tuojia.

        Matt. 18:6

        Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

        Helluntailiikkeen perustajat Parhami ja Olseni odotteleekin jo siellä merenpohjaan upotettuna seuraajiaan?

      • Anonyymi

        Parhami piti nuorta Juutalaispoikaa J.J.Jourdania suhteessa kanssaan.

        Luuk. 8:46

        Mutta Jeesus sanoi: "Joku koski minuun. Minä tunsin, että minusta lähti voimaa."

        Voima on Raamatun kielessä Pyhä Henki, jonka lapsi sai suoraan Jeesukselta tämän ollessa maan päällä.

        Nyt sama tapahtuu Kristillisessä kasteessa lapselle.

    • Anonyymi

      Helluntailaisissa ja muissa Jenkkilahkoissa on ihan muita henkiä ja tämän maailman alkeisvoimia, siksi he vihaavat kun kristitty lapsi saa kasteessa oikean Pyhän Hengen lahjan.

      • Anonyymi

        Siellä ei selvästikään tunneta Raamattua

      • Anonyymi

        Väärästä kasteesta tulee kirous niin kastajan kuin kastettavankin päälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärästä kasteesta tulee kirous niin kastajan kuin kastettavankin päälle.

        Lahkolaisten kuten helluntailaisten tekemät anabaptistiset lahkokasteet uudestikasteet krsityille on todella paha hengellinen synti ja laittomuuden teko, mihin ei pidä suostua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lahkolaisten kuten helluntailaisten tekemät anabaptistiset lahkokasteet uudestikasteet krsityille on todella paha hengellinen synti ja laittomuuden teko, mihin ei pidä suostua.

        Anabaptismissä pilkataan Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä, jonka nimiin kristityksi kastettu on kasteessa luovutettu. Uudestikasteessa Jeesusta vaaditaan menemään toiseen kertaan ristinpuulle pilkattavaksi.

        Uudestikastettua lahkolaista on vaikea enää uudistaa parannukseen he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.

        Jaak. 2:7

        Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anabaptismissä pilkataan Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä, jonka nimiin kristityksi kastettu on kasteessa luovutettu. Uudestikasteessa Jeesusta vaaditaan menemään toiseen kertaan ristinpuulle pilkattavaksi.

        Uudestikastettua lahkolaista on vaikea enää uudistaa parannukseen he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.

        Jaak. 2:7

        Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]

        Totta: "Voima on Raamatun kielessä Pyhä Henki, jonka lapsi sai suoraan Jeesukselta tämän ollessa maan päällä.
        Nyt sama tapahtuu Kristillisessä kasteessa lapselle."

        Näkeehän sen sokeakin, miten lapset kasteen jälkeen lähtevät kaikkeen maailmaan kertomaan evankeliumia, kun ovat saaneet siihen voiman:
        Ap 1
        "vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".

        Tarvitsevatkohan nuo lapset lastenvaunuja?

        Kyllä kasteessa saa pyhän hengen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kasteessa saa pyhän hengen

        Mutta jolla ei ole Pyhän Hengen lahjaa, ei ole Kristuksen oma.

        Kasteessa lapsesta tulee Kristuksen oma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta jolla ei ole Pyhän Hengen lahjaa, ei ole Kristuksen oma.

        Kasteessa lapsesta tulee Kristuksen oma.

        Raamatun mukaan kun pakanoiden täysi lukumäärä on tullut sisälle Jumalan valtakuntaan, niin Saatana lahkoapureineen heitetään tuliseen järveen. Siksi se käy enää raivoisaa viivytystaistelua yrittäessään estää lapsien kastamisen sisälle Jumalan valtakuntaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kasteessa saa pyhän hengen

        "Kyllä kasteessa saa pyhän hengen"

        Saako siinä myös lastenvaunut, jolla voi lähteä todistamaan?
        Pyhä Henkihän annetaan voimaksi todistamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kyllä kasteessa saa pyhän hengen"

        Saako siinä myös lastenvaunut, jolla voi lähteä todistamaan?
        Pyhä Henkihän annetaan voimaksi todistamaan.

        Tuollaista voi kysellä vain hellunailainen symbolinpalvoja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuollaista voi kysellä vain hellunailainen symbolinpalvoja

        eli uudestikastataja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa joka kaipaa vaunuja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eli uudestikastataja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa joka kaipaa vaunuja

        Ilman Pyhää Henkeä ei kukaan ole Jeesuksen oma!

    • Anonyymi

      Kirous iskee vauvan päälle väärän kasteen seurauksena. Katso nyt näitäkin vauvakastettuja täällä.

    • Anonyymi

      Kirous iskee uudestikastetun päälle, minkä näkee täälläkin

      • Anonyymi

        Tässä erään uudestikastetun kirjoitusta:

        "Tuo työtävieroksuva pelle ei tajua vielä sitä, että maapallo on pyöreä ja jossakin paikassa on vielä ilta, kun tuo noita vetelee vielä hirsiä tai katselee pornoa vauvoista, joihin hänellä on kauhea hinku."

        todella kuvottavaa tekstiä

        tuollaista kirjoittaa vain se yksi helluntailainen, joka vihaa uskovia

    • Anonyymi

      Ei ole vaikka ne uudelleen kastajat kuinka valittaa ja haukkuu täällä Jeesukseen uskovia

      • Anonyymi

        Ei auta vaikka haukkuja olisi itse uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa

    • Anonyymi

      Kyllä, aloittaja on oikeassa. Hozaaa!!!

    Ketjusta on poistettu 51 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      214
      7404
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      44
      4749
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4742
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3418
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2005
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      30
      1850
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1809
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1667
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      37
      1568
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1317
    Aihe