Kehitysapu ei ole auttanut vuosikymmenten jälkeenkään

Kehitysapuun menneet miljardien eurojen summat vuosikymmenten saatossa ei ole kehittäneet kehitysmaita laisinkaan. Ovat edelleen alkeellisella tasolla.

Rahat menee heimopääliköiden taskuun.

Kehitysapu lopetettava tai pienennettävä nykyisestä murto-osaan.
87457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 87

Vanhimmat

Antti Häkkänen oli jo eilen a-studiossa kallistumassa siihen että kehitysapu olisi yksi kohde leikata. RKP:n ja SDP:n edustajat taas hehkuttivat kehitysavun puolesta.

Äänestä

Kehitysapurahat on sama kuin olis Heitetty Rahat KankkulanKaivoon !

Äänestä
  • Vaikka en ole PerusSuomalaisten kannattaja, niin kehitysapurahojen leikkamisessa ne on ihan oikeassa, ne kehitysrahat menee vain välikäsille, ei suinkaan kehitysapuun.

    Äänestä

SDP on tämänkin sotkun pääongelma.

Äänestä

Kehitysapu on pääsääntöisesti korruption tukemista. Miljaardeja haaskattu täysin turhuuteen ja jälkikontrolli ollut olematonta. Järjetöntä toimintaa.

Äänestä
  • No katsos kun kun homma menee niin, että kun muutkin maat laittaa rahaa kankkulan kaivoon niin ei me suomalaiset voi olla huonompia, meidän pitää olla olla joka paikassa ensimmäisenä ja parhaana...(kansallinen vääristynyt itsetunto).

    Meille on tärkeintä mitä muut meistä ajattelelevat. muulla ei käytännössä ole mitään väliä, jos rahaa jakamalla saadaan arvostusta niin näin tehdään.

    Äänestä

Itse olen jo sen verran iällä, että yli 50 vuotta olen kuullut kehitysavusta ja siitä miten sitä on vyörytetty kehitysmaihin.
Mitä on saavutettu?
Ei niin köyhää valtiota ole, etteikö kenraalit kulkisi komeat prenikat rinnassa viimeisen kansalaisen kulkiessa edelleen munasillaan.
Ja sotimiseen siellä on aina varaa. Ei kaivojen tekemiseen tai kunnon maanviljelyyn.
Siis: Ollaan edelleen lähtökuopissa.

Äänestä

Selkeä uutisointi siitä, mitä näillä rahoilla ollaan aikaansaatu, olisi paikallaan. Mukava homma toimittajille jokapäiväisten ukrainauutisten sijaan. Vai menisikö liian työlääksi..ehkä Ukrainasta saa helpommin uutispätkiä.

Äänestä

Ukrainalaiset rakentavat venäläisten tuhoamaa maataan sodankin aikana takaisin toimivaksi.

Afrikassa kokonainen kylä ei saa kaivettua kaivoa itselleen. Toista sataa afrikkalaiskyläläistä retkottaa kärpästen syötävinä eikä kenelläkään heistä ole lapiota. Tosin vuodessa kaivaisi kaivon tuolla porukalla, vaikka kylässä olisi yksi ainoa kahvilusikka.

Samaan aikaan Aasiassa, oman elämänsä Sanna Marin:

https://www.youtube.com/watch?v=7VbDnU_AGf4

Äänestä
  • No sinne lähetettin suomesta traktori, porukka ajoi sillä iloissaan kylää ympäri kunnes sattui se väistämätön eli tapahtui traaginen onnettomuus.
    Porukka tuli siihen tulokseen, että traktorissa on paha henki ja ainoa vaihtoehto on kaivaa syvä monttu ja peittää pahan hengen riivaama traktori sinne ja näin tehtiin.
    No nyt kylässä ei sitten ole traktoria.
    Ja tämä ei ole keksitty tarina.
    jos niille apua antaa niin kannattaa myös opettaa ja valistaa

    Äänestä

  • Ei afrikkalaiset kaivoja tarvi kuin Saharassa,ja sielläkin on keitaita ,muut ottaa juomavedet pääsääntöisesti joeista ja järvistä.
    Tosin joskus likaista mutta silti käyttävät niitä.

    Äänestä

Kehirysapu on kehittänyt vain populan määrää. Ompa sitten eurooppan tulijoita reilusti.

Äänestä

Kun meillä Suomessa on käsitys että ei saisi valehdella, suuressa osassa maailmaa kerrotaan tyhmille pohjoismaille mitä ne haluaa kuulla, ja otetaan niiden rahat vastaan. Rahan jakaminen on tyhmintä mitä voi tehdä, korruptio on Afrikan tapa. Jos jotkut haluaa jakaa meidän rahoja, niin lähetetään ihmisiä tekemään asioita esim kastelujärjestelmä, kaivoja . Rahaa ei anneta ja jos niille ei apu kelpaa niin antaa sitten pärjätä omillaan. Afganistaniin kipattiin suomesta lähes miljardi , täysin hukkaan meni, tosin sai taleban aseita.

Äänestä

Vai ei ole kehitysapu auttanut? Suomi on avokätisesti antanut Keniaan rahaa ja he laittoivat yhden maailman tiukimmista laeista koskien seksuaalivähemmistöjä. Homous on siis laitonta Keniassa. Että on saatu rahoille vastinetta. Ja Ulkoministeriön apukohteena on tämä Kenia edelleen. Ja kuka onkaan ulkoministeri...

Äänestä
  • Pekka voi laittaa CV merkinnän että "kehitysapurahoilla saatiin kitkettyä homous Keniasta"

    Äänestä

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7fe9326c-6f71-4570-ae73-4f49f02b61d4

Tässä kuvataan hienosti kuinka kehitysapurahat menee vääriin tarkoituksiin.


Ulkoministeriön (UM) mukaan Suomen varoja käytettiin ”ei-hyväksyttävästi” muun muassa tansanialaisille virkamiehille ja paikalliselle henkilökunnalle maksettaviin ”avustuksiin ja palkanlisiin. Lisäksi kirjanpidossa oli puutteita päivärahojen ja matkakulujen tilityksissä ja muita epäselviä kuluja, TE uutisoi.

Tansanian ministeriöstä vastattiin Suomeen kirjeessä, jossa toivottiin, että avustusrahojen käytön selvittely voitaisiin lopettaa ja alkaa katsoa eteenpäin ”tulevaisuuden yhteistyöhön viestintäsektorilla”. Suomi ei ole saanut rahoja takaisin.

Äänestä

Oletko ollut paikalla ja nähnyt. Kyllä kehitys taitaa olla Afrikassakin edennyt ja iso osa kehitysavun ansiota.

Äänestä
  • Ei siellä ole ollenkaan "kehitytty" ehkäisyvälineiden käyttäjiksi.
    Kehitysmaissa liikakansoitukseen ei ole kukaan puuttunut, rahaa syydetään sinne tolkuttomasti. Mitä järkeä.??

    Äänestä


Tansaniassa 1980-luvulla toimineen Trama-traktoritehtaan toimitusjohtaja Erkki Vita kertoo oman näkemyksensä siitä, mikä meni pieleen ja mitä reilulla 100 miljoonalla kehitysyhteistyömarkalla saatiin.



"Niissä tarjouskilpailuissa, joissa Trama olisi muuten voinut pärjätä, esteeksi muodostui korruptio. Esimerkiksi Tansanian maatalousministeriön maatalouden mekanisoinnista vastaava upseeri asui erään kilpailevan valmistajan järjestämässä talossa — jopa hänen kotipuhelinnumeronsa oli yhtiön sisäisessä puhelinluettelossa."

”Suomen valtion kehitysyhteistyöprojektin raameihin ei tietenkään sopinut lähteä vastaamaan tuollaiseen kilpailuun.”

https://fingo.fi/ajankohtaista/uutiset/oliko-valmetin-1980-luvun-tansanian-retki-silkka-epaonnistuminen/


---

Entäs paperikone Pohjois-Koreaan?

Äänestä

Meidän pitäisi auttaa Afrikkalaisia paikan päällä eli suomessa. Joka maahanmuuttaja jannu hyviin ja arvostettuihin töihin ja lisääntymään.

Äänestä
  • Ihmettelen jopa tuota Kehitysapu -nimikettä, jolla yritetään viestiä, että vuosikymmenestä toiseen samat maat ovat kehitysavun tarpeessa.

    Katselin Ulkoministeriön sivulta, miten kehitysapua jaetaan eri maiden kesken. Suurin kehitysapu v. 2022 annetaan Somalialle. Samaan aikaan, maassamme asuvat somalit saavat valtion tukia monille yhdistyksilleen.

    Äänestä

  • Eivät osaa Suomea kunnolla edes 3 sukupolvessa. Sopeutuminen ei onnistu.

    Äänestä

Kukaan ei oikeasti pysty seuraamaan, mihin rahat menee. Nuo kehitysmaat korruptuneita, jakoon menee kavereiden kesken.

Äänestä

Matti Kääriäinen

Kehitysavun kirous, Into 2015

Kirja on myyty loppuun ja vaikeasti löydettävissä muualta kuin kirjastoista.


Kehitysapu ei ole johtanut niihin tavoitteisiin, jotka sille alun perin asetettiin. Kirja kertoo kehitysapubisneksen karusta todellisuudesta juhlapuheiden takana.

Matti Kääriäinen (s. 1949) on ulkoasiain­neuvos ja eläkkeellä oleva suurlähettiläs, jolla on takanaan 40 vuoden monipuolinen ura ulkoasian­ministeriössä ja erityisesti kehityspolitiikan ja -yhteistyön parissa. Hän on koko uransa ajan osallistunut aktiivisesti kehityskysymyksistä käytävään keskusteluun kirjoittamalla asiaan liittyviä artikkeleita sanoma- ja aikakauslehtiin.

---

Kehitysavun antaminen köyhille maille ei ole johtanut niihin tavoitteisiin, jotka sille alun perin asetettiin. Äärimmäinen köyhyys on häviämässä lähinnä sellaisissa maissa, joille kehitysapua ei ole annettu – vaikka virallinen propaganda toista väittääkin. Monissa maissa kehitysapu tukee paikallista eliittiä, ei demokratisoitumista. Kaiken kukkuraksi kehitysmaista karkaa pääomia lähes kymmenen kertaa kehitysavun verran, monikansalliset yritykset kiertävät veroja ja veroparatiiseihin kertyy tuhansia miljardeja euroja. Edes kehitysavun ammattilaiset eivät tiedä, kuka kehitysapulaivaa ohjaa ja mihin suuntaan.

Ulkoasiainneuvos ja eläkkeellä oleva suurlähettiläs Matti Kääriäinen kirjoittaa kehitysapubisneksen karusta todellisuudesta juhlapuheiden takana. Siinä todellisuudessa rikkaat maat ovat antavinaan apua ja kehitysmaiden eliitti on ottavinaan sitä vastaan. Osansa saavat myös suomalaispoliitikot: muun muassa Paavo Väyrysen toimet kehitysapukoneiston pyörteissä näyttäytyvät kriittisessä valossa. Kirja sisältää myös katkelman Kääriäisen Mosambikin-komennuksensa jälkeen laatimasta loppuraportista, jossa hän ehdottaa oman asemapaikkansa lakkauttamista.

“Teksti etenee jouhevasti ja tarjoilee tasaisin väliajoin lukijalle herkullisia juoruja ja valtaa irviviä kärjistyksiä.”

Äänestä
  • Maaseudun tulevaisuus-lehdessä joskus yli 10 vuotta sitten, jota en enää löytänyt, suomen mosambikiin rahtaamasta avuista, mm. kaivojen rakentamisesta seurasi, että koska naisten ei enää tarvinnut hakea vettä pitkien matkojen takaa. niin tekivät yhden lapsen lisää.

    Äänestä

  • Afrikkaan annetusta kehitysapurahoista PUOLET käytetään ulkomailta tuotaviin elintarvikkeisiin! (Sivu 132 Kääriäinen Matti Kehitysavun kirous)


    ---


    Kehitysavun kirous

    Juha-Pekka Kosonen

    14.2.2022 6:56
    päivitetty 14.2.2022 7:03


    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kosonenjuhapekka/kehitysavun-kirous/

    Kehitysavun hyödyttömyydestä ja erityisesti sen vääriin käsiin päätymisestä ovat kirjoittaneet julkisesti mm. Pauli Vahtera sekä entinen suurlähettiläs Matti Kääriäinen.

    Lainasin otsikkoa Kääriäisen kirjasta (Into 2014) ja Kääriäinen avaa kehitysapua jo kansilehdellä seuraavasti: ”Kehitysapua on annettu vuosikymmenten ajan, mutta mikään ei ole muuttunut. Rahat ovat valuneet kehitysmaiden eliittien taskuihin.”

    Nyt sama todettiin (2022) maailmanpankin teettämässä tutkimuksessa.

    Kääriäinen totesikin kirjassaan, että suurin ongelma maailmassa ei ole äärimmäinen köyhyys, vaan äärimmäinen rikkaus.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Maaseudun tulevaisuus-lehdessä joskus yli 10 vuotta sitten, jota en enää löytänyt, suomen mosambikiin rahtaamasta avuista, mm. kaivojen rakentamisesta seurasi, että koska naisten ei enää tarvinnut hakea vettä pitkien matkojen takaa. niin tekivät yhden lapsen lisää.

    "niin tekivät yhden lapsen lisää." nyt se ylimääräinen lapsi on täällä ajelee uudella jopolla merkkivaatteet päällä ja jengiytyy...

    Äänestä

Kehitysapuja alettiin hyväúskois-hölmölästä antamaan afrikkaan jo 1950-luvulla.
Rahdattu sinne siis jo lähes 70 vuotta.

Mitä on saatu aikaan, paitsi väestönräjähdys ja kunnollisempia aseita sotimiseen?

Äänestä
  • Tähän liittyen 1950-luvulla kansakoulussa opettajan sukulainen, lähetyssaarnaajana afrikassa toiminut, tuli iltatilaisuuteen, johon oppilaiden tekemiä lippuja myytiin vanhemmille, esittämään siellä kuvaamiaan rainoja kylistä ja luonnosta.

    Tuotto meni kehitysapuna sinne, että kaikenlaista keräystä myös vapaaehtoisesti täältä lähti.

    Äänestä

  • No nyt osuit just oikeaan ja asian ytimeen hyvä !

    Äänestä

No mutta onhan se tiedetty kaiken aikaa, ettei kehitysapu auta niitä saavia maita yhtään. Sehän on aivan normaalia toimintaa, eli miksi yrittää itse mitään, kun rahaa tulee joka puolelta maailmaa ilman sitäkin. Rahatkin taitavat mennä suurten johtajien taskuihin!
Maailman mailla on hyvä omatunto, kun saavat auttaa! Siitähän on kyse!

Äänestä

Mikä on ongelman ydin? Islam, kulttuuri, moraalin puute: varkaiden ahneudella ei ole mitään rajaa, ÄO, laiskuus.

Äänestä
  • Rikkaiden islamilaisten valtioidenhan pitäisi tukea köyhiä uskonveljien valtioita!Miksi eivät tue!Kiinan uiguureiden kohtalosta islamilaiset valtiot protestoi,mutta eurooppalaiset pitävät mölyä siitäkin edestä.

    Äänestä

" SDP on tämänkin sotkun pääongelma. "

Yksi perussuomalaisten hahmotelma hallitukseen menon vaatimuslistalla on se, että puolueena nykyisen mallinen SDP kielletään.

Jos Petteri Orpo suostuu tähän vaatimuksen, laaditaan virkamiestyönä asetus, joka kieltää SDP:n kaiken poliittisen toiminnan seuraavan 24 kk ajaksi.

Äänestä

Kehitysavun käytön todentaminen on ilmeisesti todella vaikeaa. Kuitteja ja tositteita voi aina tekaista ja toki niihin luotetaan, vähän niinkuin tekaistuun palautetun irakilaismiehen kuolinilmoitukseen. Kehitysapurahoja voisi käyttää myös kannustimena maille ottaa karkoitettavia oman maansa kansalaisia innokkaammin vastaan..

Äänestä

Moni muukaan asia ei auta esim. koulutuksesta huolimatta osa on persuja.

Äänestä
  • Suvakin kitinöitä....

    Äänestä

Puhu kädelle. Paljonko auttoi pakkoruotsin perusteiden järjellinen kumoaminen: 80% kannattaa edelleen pakkoruottia - haittamaahanmuuton, halpatyön ja maailman sossuna olemisen lisäksi.

Äänestä
  • Verotus pitäs muuttaa kokonaan.

    Vois ite päättää mitä tukee. Kehitysmaa/ maahanmuuttotuki vapaaehtoiseksi. Siinäpä se tototuus tulis ilmi, moniko niitä tukee.

    Normaali verotus kaikilla alemmas, kun nuo keh/ maahm kulut poistuu.

    Vapaaehtoisesti voi lahjoittaa palkastaan lisäksi kehitys/ maahanmuutto apuihin
    Reilua, Selkeää😇

    Äänestä

Afrikkaan menevä kehitysapu olisi pitänyt lopettaa jo vuosia sitten.

Äänestä
  • Ainakin yli 60 vuotta sitten se olisi pitänyt jo lopettaa. Ja nyt se on viimeinkin tehtävä ja lopullisesti.

    Äänestä

Onhan siellä kovapalkkaisia lääkäreitä ja muita avustustyöntekijöitä. Pitäähän heidän rahaa saada. Mutta parasta olisi jos kansat pääsevät itse ylös ahdingoistaan. Se lisää kansallistunnetta yms soopaa. Ei pakoilaisia enää, vaanihmisten tulee ratkoa ongelmansa oman maan rajojen sisällä, verisesti tai ei. Verenvirtauskin loppuu kun ei ole enää vuodatettavia ja tilanne rauhoittuu.

Äänestä
  • Top Gear porukan afrikan reisussa ajoivat kiinalaisten sinne rakentamaa hyväkuntoista asfalttitietä, joka loppui, ja tie jatkui aikaisempana kapeahkona savisena ja uraisena.
    Naiset paarustivat "tie" reunoilla kantamuksia päänsä päällä.

    Maa ei näköjään ollut itse omin voimin ja rahoin kyennyt edes loppumatkaa tiestä kunnostamaan ja päällystämään, vaikka ulkopuolinen valtio oli jo alkupuolen laittanut hyvään kuntoon.

    Kenen taskuihin siellä kaikki kymmeniä vuosia maailmalta rahdatut "kehitysapurahat" häviävät`?

    Äänestä

SDP ja RKP kehitysavun hehkuttajat

Äänestä

Siltäkö tynnyrin tapin reiästä näyttää? Ulkona olisit huomannut, että maailma on kehittynyt valtavasti.

Äänestä

Kehitysapu auttaa vain avustustyötä tekeviä, he saavat siitä palkkansa.

Äänestä

Nuo kaikki rahat olisi pitänyt käyttää Suomen hyväksi. Tämän maan kehitykselle ja/tai köyhien tukemiseen,
mutta ei täällä haluta omaa kansaa auttaa mitenkään.
Suomi on oikea kaksinaismoralistinen maa.

Äänestä

Tuossa hyvä pohja.

Mietitään sitten Suomalaisten kehitysapua.
Mitä sillä on saatu aikaiseksi? Enemmän avuntarvitsijoita.

Näillä avustettavilla ei riitä rahaa juuri mihinkään valttämättömään mutta heillä on kalliit iphonet, lääppärit, telkkarit, kanavapaketit, merkkivaatteet yms.
meneekö nuo "kehitysapurahat" väärään osoitteeseen?

Olen katsellut erästä köyhää nuorta. Kävi lukion ja otti sitten pari välivuotta.
Tiedän 100% varmuudella että vanhemmilta ei saa apua.
2 iphonea, aplen aktiivisuusranneke, kanavapaketteja.
Lisäksi matkustelee, kuukausi sitten Tanskassa, loppuvuodesta Sakasassa, nyt lähdössä helsinkiin.
Eli joka toinen kuukausi matkustaa jonnekkin päin.

Joten älkää viitsikö selittää että tiukkaa tekee, rahaa on mutta se kohdistetaan väärin.

Äänestä

Mitä enemmän kehitysapua sen enemmän ylikansoitusta ja tarvetta kehitysavun lisäämiselle.

Äänestä
  • Juuri näin on käynyt

    Äänestä

  • Ylikansoitus lisää kaikkea kulutusta ja tuotantoa.

    Äänestä

Kuulemma syksyllä kehitysapunu tulee korotus.

Äänestä

Kehitysapu auttanut heimopääliköitä

Äänestä

Asiaa.

Ei annettu kaivo kunnossa pysy.

Äänestä

Kehitysapu on yksi koko maapallon suurin häpeätahra ja ns. elitistinen pöhötys jolla on saatu vain erittäin suurta vahinkoa aikaan mm. Sudan pitäisi olla maailman köyhimpiä maita mutta ompa vaan hienot Venäläiset hävittäjät taivaalla ja panssarivaunut kaduilla.

Äänestä
  • No nyt osuit just asian ytimeen hyvä !

    Äänestä

  • Kehitysavulla saatu aikaan siellä väestönräjähdys ja paremmat sotavälineet-

    Äänestä

Kehitysapu ylittää hölmölandian ja kankkulan kaivojen yliklin aivan kirkkaasti. Raha valuu täysin hukkaan. Pontikka hommissa saatais sentään jopa rankin juonniissa terveys ylös hiivan vitamiineissa mutta kun ei nykyraukoilla enään mitään ymmärrystä ole, juu ja Yliopistosairaalat paisuu kuin pullataikinat ja miksihän? Juuri siksi että itsetyydytyksestä ja viinarankin teosta olis hyvä palata takaisin juurille.

Äänestä

Parasta kehitysapua olisi lähettää kortsuja kehitysmaihin. Kehitysapu on vain lisännyt populan määrää. Onpa sitten enemmän eurooppaan tulijoita.

Äänestä

Kehitysapurahat menneet Afrikan aseisiin ja paikallisille päälliköille tavalla ja toisella.
Maailma ei vaan opi. Ei siellä ,eikä täällä,surullinen lopputulema.

Äänestä
  • Kyklä. Rahalla tuetaan täysin vääriä kohteita, Hyvää kuvitellen.

    Äänestä

Kehitysapu suurin syyllinen kehitysmaiden väestönkasvuun. Porukka sikiää, mutta ei kehity

Äänestä
  • Mitä virkaa kehittymättömiä lisätä🙈

    Äänestä

Onhan niiden asukasmäärät räjähtäneet. Ilman tukea, olis vähemmän tunkijoita.

Kehitysmaille, pitää antaa oma rauha kehittyä. Lännellä outo visio, määrätä tuella kehitystä. Josta vain haittaa.

En laita rahaa keräyksiin. Lapsena keräsin kaivorahaa heille. Kaivot on ikuisia, jos käyttivät rahaa edes niihin.

Äänestä

Järkevintä lopettaa koko tuki.

Äänestä

Miksi Eurooppalaisten pitää yrittää tehdä kehitysmaista saastuttavia maita. Yksinkertainen elämä sopii paremmin hieman pienemmän äo:n omaaville

Äänestä

joka vuosi syntyy 80miljoonaa ihmistä lisää juurikin afrikan mantereelle,

Äänestä

Ei kehitysapu on syypää väestönkasvuun vaan tietämättömyys ja heikko vanhuudenturva.

Ainakin suomalaisia terveydenhuoltohenkilöitä on juurikin ollut tekemässä ehkäisyvalistusta ja hygieniaopetusta. Mutta pieniä ovat meidän ropomme olleet noissa massoissa. Ei olla koskaan ylletty siihen 1% BKT:sta mikä on suositus. Viimeksi taisi olla 0,44??

Äänestä

Itse tiedän projekteja, joissa afrikkalaiskylissä asuvia naisia on koulutettu esim. että ovat saaneet hankittua ompelukoneen ja tekevät vaatteita. Naisien tukemisella autetaan koko kylää. Naiset pitävät huolta vanhujsista ja lapsista. Vuohet ja kanat lahjoitettuna ovat auttaneet siihen ettei tarvitse lähteä muualle elannon perään.Ehkäisyvalistuksella estetään liikaa syntyvyyttä.
Kaikki tietää, että maailman paras ehkäisykeino on opettaa tytöt lukemaan. Silloin ainoa tulevaisuus ei ole olla synnytyskoneena!

Äänestä

Kehitysapurahoilla suomalaiset (palkkaa ovat saaneet) ovat tehneet kaivoja, opettaneet maataloustyökalujen käyttöä (koneetkin on viety Suomesta), joten ok, tarkoitus on auttaa, mutta suoraa rahaa ei ole jaettu.

Äänestä
  • Todellakin on jaettu. Ja kun jäivät kiinni, niin pyydettiin unohtamaan

    Äänestä

Afrikassa on siltoja, joita valkoihoiset rakentaneet satoja vuosia sitten. Kun tuollainen iän puolesta romahtaa, eivät osaa uutta tehdä tilalle

Äänestä

Aloittaja osuit just asian ytimeen hyvä ! Miksi jatketaan kehitysavunmaksua, kun siitä ei ole todellisuudessa mitään hyötyä Suomelle ja Euroopalle.

Äänestä

Kehitysapu on hölmöläisyyttä

1Äänestä

Kehitysapu on vain lisännyt populan määrää. Ompa sitten enemmän tänne tulijoita.

1Äänestä

Kaiken maailman äiti Teresat ym haluaa pyhää sädekehää kun ovat niin laupiaita että lähtevät kehitysaputöihin ja jakelevat rahaa. Oikeasti sinne on järjetöntä syytää rahaa. Asia on tullut täysin selväksi, se on pohjaton kaivo niin kauan kuin siellä ei päättäjillä ole mitään tahtoa muuttaa asiaa. Eväitä ja tietoa on annettu vuosikymmeniä eikä mikään ole muuttunut.

Äänestä

Tarvitsemme nuo rahat itsellemme

Äänestä
  • Suomessakin tulee polla tarkkana tuon avun kanssa, ihan sama juttu avunsaajien kanssa.
    Avuntarvitsijoiden määrä on lisääntynyt radikaalisti.
    Mitä enemmän avustetaan sitä useampi jättäytyy avustettavaksi, kehitystä ei tapahdu.

    Äänestä

Muslimit pummatkoon rikkailta arabimailta

Äänestä

Ei kannettu vesi kaivossa pysy.

Äänestä

No muuta ei ole kehitysavulla saatu aikaan , kun jatkuva kehitysmaista tuleva pakoloistulva Eurooppaan.

1Äänestä

Kehitysavulla rahoitetaan heimopäälliköiden uudet aseet,

1Äänestä
Anonyymi00094

Äänestä

Päätyykö osa kehitysavusta puolueiden kassaan koska eivät halua sitä lopettaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kehitysapuun menneet miljardien eurojen summat vuosikymmenten saatossa ei ole kehittäneet kehitysmaita laisinkaan. Ovat edelleen alkeellisella tasolla.

Rahat menee heimopääliköiden taskuun.

Kehitysapu lopetettava tai pienennettävä nykyisestä murto-osaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu