Nyt tulee hyvä hallitus. Saadaan asiat hoidettua ja kuntoon. Neljässä vuodessa moni asia on mennyt takapakkia. Valuvikoja on korjattavaksi aika lailla. Onneksi hallitukseen tulee kyvykkäitä ja vastuuntuntoisia ministereitä.
Luotan kristillisdemareihin sata kertaa enemmän kuin vasemmistodemareihin. Näin on. Hyvä, että kristilllisdemarit tulevat hallitukseen.
Vasemmistodemarit toitottavat vähäosaisista huolehtimisesta, mutta puheet on puheita ja käytännöt osoittavat toista. Suomessa on eriarvoisuus kasvanut, tuloerot ovat kasvaneet. Hoitojonot pidenneet. Valtio velkaantunut kipeäksi asti. Jos valtion talous ei ole kunnossa, niin ei ole varaa palveluihin. Sanna Marinin hallituksen jäljiltä valtio on 10 miljardia miinuksella, työttömiä lähes 200 000 ja työvoimasta pulaa. Ei kiireellisen hoidon yli puolen vuoden jonot kaksinkertaistuneet hoivatakuusta huolimatta. Syntyvyys laskenut, kun ei ole toiveikkaita näkymiä. On biletetty ja tanssittu viherhumppaa, ei ole pidetty oikeasti huolta vähäosaisista. Velaksi eläminen ei ole kestävää kehitystä.
Luotan kristillisdemari Sari Essayahiin ministerinä enemmän kuin vasemmistodemari Sanna Mariniin
11
347
Vastaukset
- Anonyymi
Kd kristillisyys on kuin äärioikeisto kauhukertomus !!
Suomen kirkon olisi kerrottava , ettei he edusta KDn kristillisyyttä !! Kirkkokin saisi lisää jäseniä !!- Anonyymi
KD:n toiminassa ei uskonnollisuus ole etulinjassa, mutta kristilliset arvot ovat. Suomessa kaksi kolmesta vielä kuuluu kirkkoon. Siis jaamme valtaosa ihmisistä kristilliset arvot. Ei saa valehdella ja sanoa väärää todistusta lähimmäisistä. Ei passaa heristää sormea ja paasata.
- Anonyymi
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17838907U
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
"Luotan kristillisdemari Sari Essayahiin ministerinä enemmän
kuin vasemmistodemari Sanna Mariniin"
Minä luotan Jumalan kanssa liitossa olevaan Sari Essayahiin noin miljardi kertaa enemmän kuin bilehuumeiden kanssa liitossa olevaan Mariniin.- Anonyymi
Sari on minunkin mielestäni oikein toivottu ministeriksi sopiva . Asialinen ja luotettavan olemuksensa vuoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sari on minunkin mielestäni oikein toivottu ministeriksi sopiva . Asialinen ja luotettavan olemuksensa vuoksi.
Sari on hyvä.
- Anonyymi
> KD:n toiminassa ei uskonnollisuus ole etulinjassa, mutta kristilliset arvot ovat.
Kaikkein eniten Kristillisdemokraatit ovat mediassa esillä raamatuntulkintaan ja uskontoon liittyvissä asioissa. Päivi Räsänen yksinään ylittää palstamillimetreissä noin 10...20-kertaisesti kaikki Sari Essayahin sanomat yleispoliittiset kannanotot.
Suomen kristillisdemokraatteja ei voi millään mittapuulla rinnastaa vaikka Saksan sisarpuolueeseen CDU:hun. Siellä CDU on oikeasti yleispuolue, jolla kirkolliset asiat eivät saa kuin 2% osuuden kaikesta puolueen sanomasta. Meillä Kristillisen Liiton opetukset eivät ole kadonneet.
KD:n kanssa samalla lailla Vasemmistoliitossa on edelleen sama Kommunistisen Puolueen klangi takana, nykyaikanakin. Puolue kavahtaa "riistoporvareita" ja vastustaa henkeen ja vereen NATO:a ja USA:ta, ihan vaan vanhan 1970-luvulla opitun ideologian mukaisesti.- Anonyymi
Kommunismi edustaa pahuutta, mutta kristinusko edustaa sen sijaan hyvyyttä. Eli hyvin suuri on ero.
- Anonyymi
No voi ku kiva
- Anonyymi
Kristittynä kiva olla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristittynä kiva olla.
Parempi olla kirjoittamatta mitään koska tulisi niin pahaa tekstiä kyseisestä ministeristä, painokelvotonta.
Äärimmäisen vastenmielinen akka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244592
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333533Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543414Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203350Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232930Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282680Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162360Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122351MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142165Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774