Suomen "ehkä" persulaisin" kaupunki seinäjoki ,mutta ei maakunta e-p. ei käsitä nyt kun äänestivät kepun sijasta persut vallankahvaan mikä on tie? Näin metallimiehenä kulkeneena ja hieman politiikasta innostuneena on helppo katsoa nyt esimerkiksi mikä on tilanne Ruotsissa? Mikä tulee olemaan tilanne Kokoomus,(kiihko)persu,kristillis vetoisessa hallitus suomessa????? Näen aika mellakoivan,lakkoilevan suomen jossa pienituloiset eivät vain pärjää enää...itse allekirjoittanut tekee pitkälle ulos verotettua työtä ja asuu suomessa vain 35% vuodesta.vaikka kirjat on täällä vielä..
Uusi hallituspohja
6
456
Vastaukset
- Anonyymi
Ei ole Orpon hallitus vielä aloittanutkaan, mutta kaikki ovat haukkumassa/pelottelemassa???
- Anonyymi
Hallitusneuvotteluihin varattu melkein miljoona euroa eli rahaa on porvareille heti tarjolla.
Miksi eivät maksa omista puoluetuistaan kun saavat niitä miljoonia ja veronmaksajat maksavat.
Rikkaille lisää rahaa, sitten alkaa leikkaukset vanhuksilta, opetuksesta, tieteestä, taiteesta, veronkevennyksiä johtajille, herroille ja suurituloisille. Indeksit jäädytetään eläkäläisiltä ja työmarkkinat ajetaan alas eli kokoomus ajaa liittojen alasajoa. Kikyä pukkaa duunareille vaikka annetaan ymmärtää muuta.
Tämä hallitus jos syntyy siis sini-musta ei kauan kestä koossa, koska persut on niin hankala puolue ja kokematon ettei siitä tule mitään.
Ei mitään kansainvälistä osaamista,kielitaitoa, osaamista tai muutakaan. Olemme Ruotsin tiellä kuten kuvassa näkyy tappoja joka päivä ja jengi rikollisuutta.
Ei siis mitään hyvää tulee kurjat vuodet suomeen ja onko suomea kohta enää olemassa, kun nämä sohlaajat ja harmaa pappa ja mummot tekevät suomesta vieläkin ahdistavamman erilaisilla leikkauksilla.
Palkat, eläkkeet ei nouse kuin rikkaille ja juurihan kansanedustajat saivat 10% palkankorotuksen etuineen ja esimerkiksi pienipalkka-alat sen noin 1% korotukset on siinä eriarvoisuutta ja kansa äänesti sini-mustan johtamaan suomea ei hyvää päivää.
Nationalismia ja rasismia pukkaa, vähemmistöjen polkemista, eriarvoisuutta, vanhukset heitteille, sosiaali- ja terveydenhuolto kärsii. Rahat uppoavat Natoon, aseisiin ja muulla ei väliä, kunhan rikkaat saavat oman napansa täyteen, siinäpä se tärkein. - Anonyymi
Kaikki tuet pois ja aivan KAIKKI TYÖIKÄISET loisijat töihin.Työssä kävijöiden ei tarvi aikuisia ihmisiä elättää.
- Anonyymi
kyllä työikäisillä tulee tämän hallituksen aikana vaikeaa verot nousee,tuotteiden hinnat nousee,palkat ei.... kumma kun persut ei sitä käsitä kun itse yrittävät olla vallankahvassa ja säätämässä lakeja,ovat suurin osa keskituloisia tai alle? silti eivät hyväksy työperäistä maahanmuuttoa pienituloisten työtuloluokkiin? kertooko se juuri puolueen todellisesta älykkyystasosta???????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä työikäisillä tulee tämän hallituksen aikana vaikeaa verot nousee,tuotteiden hinnat nousee,palkat ei.... kumma kun persut ei sitä käsitä kun itse yrittävät olla vallankahvassa ja säätämässä lakeja,ovat suurin osa keskituloisia tai alle? silti eivät hyväksy työperäistä maahanmuuttoa pienituloisten työtuloluokkiin? kertooko se juuri puolueen todellisesta älykkyystasosta???????
soinin jälkeen persut ei ole ollut kansan puolue
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
soinin jälkeen persut ei ole ollut kansan puolue
edellinen on täysin oikeassa,tuleva hallitus kyllä tekee normi duunarin elämästä vaikeaa. itsekin kompaan aloittaa näin metallimiehenä,vuoden aikana ainut mikä on pitänyt tulotasot ylhäällä on ollut verottomat matkakorvaukset ja päivärahat pitemillä keikoilla ja justiin ulkomaan spurtit 3-6kk. kesän olen suomessa seisakeilla,syksyllä jos on mahdollisuus tämä lintu lentää duuniin kauas pois..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1367554Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.292896Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole3201717Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422561383Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih1061204- 1001149
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1371052Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa
Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com19926Kirkonkylän puliveivarit
Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j19908Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille
Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.82901