Rukouspyyntö.

Rukoilkaa tällä palstalla kirjoittavan nimimerkin "Minä Olen" puolesta, sillä ottamalla nimimerkikseen Jumalan pyhän nimen, hän on tehnyt itsensä Jumalan vertaiseksi. Hän siis väittää olevansa sama, joka ilmoitti nimensä Moosekselle. Rukoilkaa, että hän tekisi parannuksen synnistään ja että Jumala armahtaisi häntä.
8226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tämä on taas jonkun väärinkäsitystä. Minä uskon häneen, jonka nimi on Minä olen. Ateistitkin käyttävät nimenään ateistia. Minä kirjoitan Raamatun Sanaa ateisteille heidän palstallaan.
Sinne pitäisi mennä muidenkin uskovien neuvomaan, miten hirvittäviä valheita ja väärää tietoa Raamatusta ja Jumalasta siellä on. Siellä kirjoitetaan Jumalan olevan julma ja Jeesuksen vihaavan ihmisiä. Olen oikonut näitä kirjoituksia.

He ovat varmaan ateisteja siksi, koska heillä on niin vääristyneitä käsityksiä "vihaavasta Jumalasta". Jumala on rakkaus. Jumala rakastaa kaikkia luotujaan. Rukoilen sinunkin puolestasi.

Minä en tee itseäni todellakaan Jumalan veraiseksi. Olen hänen nöyrä palvelijansa.
Jos se tuntuu pahalle ja nuhtelet minua Herramme Jeesuksen nimessä, niin voin toki ottaa toisen nimimerkin, jos se aiheuttaa pahaa mieltä. Kaikki kokeilemani nimimerkit ovat olleet jo varattuja.
"Usko" uskovainen jne. , mikään ei mennyt läpi.
Ajattelin puhua Hänestä en Hänenä.
Kiitos esirukouksista puolestani.

Olisiko sinulla ehdottaa hyvää nimimerkkiä kun "nettievankelistakin" oli jo varattu.

Minä uskon Jumalaan,
Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan luojaan
ja Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,
joka sikisi Pyhästä Hengestä,
syntyi Neitsyt Mariasta,
kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
Ristiinnaulittiin,
kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi kolmantena päivänä kuolleista,
astui ylös taivaisiin,
istuu Jumalan,
Isän Kaikkivaltiaan oikealla puolella,
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,
ja Pyhään Henkeen,
pyhän yhteisen seurakunnan,
pyhäin yhteyden,
syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemuksen
ja iankaikkisen elämän. Amen.

Äänestä
  • Rekisteröimättä voit käyttää mitä tahansa, varattuakin, nimimerkkiä, kunhan laitat sen perään pisteen tai jonkun muun merkin. Älä kuitenkaan kutsu itseäsi nimillä Minä Olen, Jeesus, Jumala tms.

    Äänestä

  • Herra armahda kirjoitti:

    Rekisteröimättä voit käyttää mitä tahansa, varattuakin, nimimerkkiä, kunhan laitat sen perään pisteen tai jonkun muun merkin. Älä kuitenkaan kutsu itseäsi nimillä Minä Olen, Jeesus, Jumala tms.

    No entäs jos käytän "Minä Olen-uskovainen" niin kertooko se, että uskon Häneen, joka kutsuu itseään nimellä 'Minä olen' (3.Moos.14).

    Kokeilin nimimerkkiä "Jeesuksen oma" ja sekin oli varattu. Toivottavasti kukaan muu ei ole "Minä Olen" nimessä kirjoittanut mitään törkeyksiä. En halua kirjoittaa kenenkään varatulla nimimerkillä, sillä tuosta ihmisestä voi tuntua pahalle, jos hän ei olisikaan samaa mieltä asioista kanssani.

    Minä en kirjoita törkeyksiä, siunaan ihmisiä ja kirjoitan Raamatun Sanan siihen kohtaan, missä näen jonkun ihan väärän oletuksen Jumalasta, Jeesuksesta tai Pyhästä Hengestä..."Astukaa esiin sopivalla ja sopimattomalla hetkellä..."

    Ateistien puolella joku ateisti väitti olevansa Jeesuksen vertainen. En ikinä käyttäisi nimimerkkinä Jeesus tai Jumala. "Jumalan oma" nimimerkkiä en ole kokeillut, mutta mielestäni siinä jää tärkein: Jeesus, pois. Pyhän Hengen pilkkaa en ole koskaan tehnyt.

    En ole rekisteröinyt nimeäni, koska se rajoittaisi minun kirjoittamistani muille palstoille. Surffailen täällä useilla palstoilla.
    Ateistien puolella käytän tätä nimimerkkiä, koska haluan kertoa uskovani Häneen, jonka nimen tiedän. Tulipahan sielläkin ihmettelemistä.
    Nyt lopetan kirjoittamisen varmaan kaikille palstoille ja keskityn vain rukoilemaan, että ihmiset tulevat uskoon.

    Saat varmasti rukoilla puolestani, jos olet uudestisyntynyt kristitty. Otan vaarin nuhteestasi, jos kerran se sinua loukkaa.

    Ainakin pidän taukoa, sillä kirjoittaminen vie aikaa ja henkisiä voimia. Käy Sinä kirjoittamassa ateistipalstalle. Siellä on ollut myös ihania uskovia kirjoittelemassa. Siunausta ja voimia esimerkiksi "Kami" nimimerkille.

    Äänestä

  • Minä Olen-uskovainen kirjoitti:

    Käytä vain sitä. Rekisteröinti ei rajoita, sinun rekisteröimäsi nimimerkki ei automaattisesti 'pamahda toimimaan' kun tulet keskustelupalstoille, vaan voit edelleen valita rekisteröimättömän tai aktivoida rekisteröidyn. Aina kun poistut Suomi24stä, rekisteröity nimimerkki 'sammuu'.

    Äänestä

  • H... a... kirjoitti:

    Tulikin jo tuo asiani otsikossa.Kiitos tiedoista.
    Jatka kuitenkin esirukousta puolestani. En minä malta pysyä täältä pois. Vieraatkin lähtivät ja aikaa on taas istua koneen äärellä.

    Äänestä

Minä en ole ikinä eläessäni edes kuullut että Jumalan nimi olisi "Minä Olen".

Eikä sellaisen nickin käyttäminen tee Jumalan vertaista, eikö tuo ole vähän pinnallista?
Tuskin Jumalakaan tuikkaisi salamalla persuuksille jos vaikka joku pistäisi nickikseen Jeesus yms.

Kutsuisin tuota pikkuseikkoihin takertumiseksi.

Äänestä
  • Jumala ilmoitti nimekseen

    'Minä olen'

    (2.Moos 14)

    Äänestä

Eipä se taas kovin pitkälle kantanut. Toivottavasti kyllästyt pian.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Herra armahda kirjoitti:

Rukoilkaa tällä palstalla kirjoittavan nimimerkin "Minä Olen" puolesta, sillä ottamalla nimimerkikseen Jumalan pyhän nimen, hän on tehnyt itsensä Jumalan vertaiseksi. Hän siis väittää olevansa sama, joka ilmoitti nimensä Moosekselle. Rukoilkaa, että hän tekisi parannuksen synnistään ja että Jumala armahtaisi häntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu