Nuoret ajetaan epätietoisuuteen ja -toivoon.

Anonyymi-ap

12.4. Oiva lehdessä oli mielipidekirjoitus, jossa Salli Lehto ja Jemina Palonki kirjoittivat, että 5 % nuorista määrittelee sukupuolensa olevan muuta kuin syntymässä määritelty. Minua hämmästyttää, että loppujen 95 % pitäisi kouluissa ja ylipäätään yhteiskunnassa alkaa elää näiden 5 % tuskaa omasta sukupuolestaan. Eikö riitä, että nämä 5 % saavat yhteiskunnalta apua kysymyksiinsä? Heitä ohjataan ja autetaan monella tavalla. Miksi näiden 95 % ei anneta rauhassa ja edelleen olla sitä, mitä he ovat? Eli tyttöjä ja poikia. Anne Matilainen kirjoitti, että on hyvä, että lapsille ja nuorille kerrotaan seksuaalisuudesta. Kyllä varmasti on näin, mutta porno - ja perverssi sellainen ei kuulu kouluihin. Eikä kenenkään tarvitse sellaista sietää itselleen tuputettavan. Seta on käsittääkseni voimallisesti pyrkimässä kouluihin pitämään "infotilaisuuksia" joissa näytetään kaikenlaisia seksikohtauksia. Yhdellä setan foorumilla (johon en itse kuulu, mutta sain tietää), oli nostettu esiin kuva, jossa kaksi miestä harrastaa irstasta imeskelyä, jossa toinen mies imee toisen ... Tätäkö kutsutaan seksuaalitietoisuudeksi ja on tarpeen näyttää lapsille ja nuorille? Raamatun viimeisellä lehdellä sanotaan " Jos joku panee niihin (siis Raamatun kirjoituksiin) jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan. Jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu." Jos joku ei usko Raamattuun, se on hänen valintansa. Kaikilla valinnoilla on seuraus, kuten tuossa Raamatun jakeessa todetaan.

2

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ketä kiinnostaa? Täällä puhutaan sierroista, kynttilöistä yms. Tuollaiset asiat eivät kiinnosta meitä PÄTKÄÄKÄÄN.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      256
      45604
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      44
      11349
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      221
      10961
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      38
      9775
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      90
      8618
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      277
      6654
    7. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      2
      3105
    8. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      13
      2394
    9. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      44
      2350
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      2
      2213
    Aihe