Oopperalaulajan vasta sairaanhoitajaksi valmistunut poika kuoli onnettomuudessa. Äiti erosi kirkosta. Poikakin oli eronnut kirkosta.
Sen verran olen tutustunut tosikristittyjen "ajatuksen" juoksuun, että tiedän löytyvän uskovia, joiden mielestä pojan kuolema oli jumalan kosto kirkon jättäneelle. (Älkää edes viitsikö väittää, että näin ajattelevia uskovia ei olisi olemassakaan.)
Mutta pojan äiti oli siis kirkon jäsen vielä kun poika kuoli. Tämäkin sopii hyvin monien tosikristityjen pirtaan. Jumalan kostonhimo on kyltymätön. Pojalle piti kostaa ero kirkosta, vaikka samalla kirkkoon kuuluva äiti joutui syyttään sijaiskärsijäksi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
äitiä vitutti uskon kykenemättömyys ja hän erosi
jos poikakin kuolee uskovaisten mielipuolien aiheuttamiin onnettomuuksiin niin tällainen järjestö on syytä jättää 🤔
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17841962r
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Olet sekaisin kuin seinäkello.