Raamatun ajan juutalaisuudessa ei palautettu kymmenyksiä perinnöistä eikä lahjoista.

Anonyymi-ap

Kävin joku aika sitten mielenkiintoisen keskustelun suurehkoa perintöä lähivuosina odottavan adventistin kanssa. Hän virheellisesti luuli, että perinnöistä kuuluu maksaa kymmenykset. Kerroin, ettei edes Raamatun ajan juutalaisuudessa koskaan palautettu perinnöistä (lähinnä perintömaa, tarve-esineet ja asumus) kymmenyksiä, vaikka sen tuotosta (sadosta) palautettiin. Oletettavasti tuo keskustelutuokio tulee tuottamaan adventtikirkolle kuusinumeroisen tappion, mutta myös adventtikirkon tulisi tuoda tuo teologinen fakta seurakuntalaisilleen ilmi rehellisesti.

49

807

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aloittaja provoilee.

      • Anonyymi

        Aloitus voidaan kokea provokaationa, mutta silti se on sisällöllisesti totta.

        On harmillista, että moni adventisti on tietämättömyyttään maksanut kymmenykset perinnöistään, koska asiaa ei ole kirkon puolesta käsitelty. Käytetty ikään kuin hyväksi ihmisten tietämättömyyttä ja epävarmuutta Raamatun teologisista yksityiskohdista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloitus voidaan kokea provokaationa, mutta silti se on sisällöllisesti totta.

        On harmillista, että moni adventisti on tietämättömyyttään maksanut kymmenykset perinnöistään, koska asiaa ei ole kirkon puolesta käsitelty. Käytetty ikään kuin hyväksi ihmisten tietämättömyyttä ja epävarmuutta Raamatun teologisista yksityiskohdista.

        Höpöhöpö.


    • Anonyymi

      Miten niin tappion? Ei adventtikirkko opeta, että perinnöistä pitäisi maksaa kymmenyksiä.

      • Anonyymi

        Ei opetakaan, mutta varmasti monet tietämättömät, nöyrät ja taivaspaikkapelokkaat adventistimaallikot ovat vahingossa maksaneet perinnöistäkin kymmenykset. Toivottavasti tajuavat ainakin vähentää virheensä tulevista palkkatulokymmenyksistään.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Uutinen ei kerro sitä, miten asia oikeasti oli. MOT esitti vain puolitotuuden.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uutinen ei kerro sitä, miten asia oikeasti oli. MOT esitti vain puolitotuuden.

        Niin. Rahalla se adventtikirkkokin toimii.


    • Anonyymi

      Minä sain perintöä ja iloisesti annoin siitä kymmenykset kirkolle. Ihan sama mitä aloittaja örisee. Minä tuen kirkkoani, enkä teitä kuuntele.

      • Anonyymi

        Mitä sitten kitiset, jos kerran ilolla annoit kymmenykset?
        Vaikuttaa siltä, että olet adventtikirkon pastori, jolta ei kysytä, että haluatko maksaa kymmenykset, koska ne pidäytetään pastorin palkasta suoraan.

        "Minä tuen kirkkoani, enkä teitä kuuntele."
        Saat sinä tukea ihan mitä haluat, eikä sitä sinulta kukaan kiellä.
        Kuulostat kuitenkin siltä, ettet koskaan ole mitään maksanut kirkollesi, mutta leikit sellaista, jota et todellisuudessa edes ole.
        Olet se sama heppu, joka täällä kirjoittelee: "meitä ei teidän .... hetkauta."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sitten kitiset, jos kerran ilolla annoit kymmenykset?
        Vaikuttaa siltä, että olet adventtikirkon pastori, jolta ei kysytä, että haluatko maksaa kymmenykset, koska ne pidäytetään pastorin palkasta suoraan.

        "Minä tuen kirkkoani, enkä teitä kuuntele."
        Saat sinä tukea ihan mitä haluat, eikä sitä sinulta kukaan kiellä.
        Kuulostat kuitenkin siltä, ettet koskaan ole mitään maksanut kirkollesi, mutta leikit sellaista, jota et todellisuudessa edes ole.
        Olet se sama heppu, joka täällä kirjoittelee: "meitä ei teidän .... hetkauta."

        En tiedä adventtikirkon pastoreiden tuhlanneen perintöjään kymmenyksiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä adventtikirkon pastoreiden tuhlanneen perintöjään kymmenyksiin.

        Kysyin jo edesmenneeltä kirkkoni pastorilta kymmenysten maksamisesta perinnöistä. Hän totesi juurikin, ettei lahjoista ja perinnöistä kuulu Raamatun mukaan maksaa, muttei se ole myöskään kiellettyä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysyin jo edesmenneeltä kirkkoni pastorilta kymmenysten maksamisesta perinnöistä. Hän totesi juurikin, ettei lahjoista ja perinnöistä kuulu Raamatun mukaan maksaa, muttei se ole myöskään kiellettyä.

        Pastori käytti tietysti palauttaa-ilmausta kymmenysten yhteydessä.


    • Anonyymi

      Kymmenykset adventistiseurakunnalle lasketaan tietenkin perinnöstä ennen veroja...
      Sitten valtio ottaa vielä perintöveron perittävästä omaisuudesta.

    • Anonyymi

      Tämä on hyvä ja kiinnostava aloitus...
      Ellen G. White itse määräsi testamentissaan omaisuutensa lapsilleen ja lastensa lapsille. Samoin hän määräsi heille myös julkaisemiensa kirjojen tekijänoikeudet.

      Adventistiseurakunta maksoi EWGn kuoleman jälkeen hänen velkansa, hän oli velkaantunut ennen kuolemaansa.

      • Anonyymi

        Entäs sitten?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs sitten?

        No Adventtikirkon oma profeettakin testamenttasi omaisuutensa lapsilleen ja lastensa lapsille.

        Miksi hän näin teki, jos kerran on toivottavaa, että omaisuus testamentattaisiin kirkolle? Hänen jos kenen luulisi testamentanneen omaisuutensa kirkolle?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No Adventtikirkon oma profeettakin testamenttasi omaisuutensa lapsilleen ja lastensa lapsille.

        Miksi hän näin teki, jos kerran on toivottavaa, että omaisuus testamentattaisiin kirkolle? Hänen jos kenen luulisi testamentanneen omaisuutensa kirkolle?

        No kuka on sanonut, että pitää? Ei kirkkokaan sano, että "älä anna lapsille, anna meille." Se nyt on vain sinun höpöhöpöväitteesi.


      • Anonyymi

        En E.G. Whitea suurena auktoriteettina pidä niinkuin eivät monet muutkaan tämän päivän adventistit - Raamattu riittää. Ehdottaisin kuitenkin EGWn testamentista kirjoittaneelle, että kannattaisi lukea, mitä siinä testamentissa on ennen kuin esittää siitä virheellisiä väitteitä tai puolitotuuksia. Niinkuin on mainittu, EGWlla oli kuollessaan tuntuvasti velkaa, nykyrahassa noin parin miljoonan euron arvosta. Toisaalta kirjojen tekijänpalkkiot olivat korkeat ja mainitut velat olisi niillä voitu nopeasti maksaa.

        Testamentissaan määritteli pojille seuraavat edut: Edson White saisi 3000 dollaria (nykyrahassa 90.000 €) ja William White puolestaan vajaan parinkymmenen pienen, vanhan ja oletettavasti vähän myydyn kirjasen/kirjan tekijäoikeudet, painolaatat ja tuotot.

        Sen sijaan hänen EGWn talo ja tärkeimpien uudempien myyntikirjojen (vajaat parinkymmetä) tekijänoikeudet ja tuotot meinivät sen sijaan viiden adventtikirkon johtoportaaseen kuuluvan uskotun pesänhoitajan alaisuuteen. Heidän piti näiden kirjojen tuotolla maksaa velat, hoitaa kirjojen levittäminen ja kääntäminen ja maksaa molemmille pojille 10% tuotosta ja lastenlasten koulutukseen 5%.

        Testamentti ei kuitenkaan toteutunut. Kirkko ei halunnut, että velkoja maksetaan velkakirjojen tai velkojien määrittelemän aikataulun mukaisesti, vaan teki perillisten kanssa sopimuksen kaikkien velkojen maksusta kerralla niin, että lapset ja lastenlapset saivat pienen kertakorvauksen, mutta menettivät testamentissa määritellyt edut. Sopimus oli todella edullinen kirkolle ja huono lapsille ja lastenlapsille. Muutamasssa vuodessa tekijäpalkkiot olivat enemmän kuin kattaneet kirkon maksamat velat. 1920 -luvulla käytiinkin vielä tiukka kädenvääntö siitä, hallitseeko EGWn kirjallista jäämistöä kirkon pääkonferenssi vai White Estate ja testamentissa määritellyt uskotut miehet. Lopulta 1920 -luvun loppupuolella Estaten ja kirkon kirjanpidot erotettiin ja White Estate sai jatkaa kirjojen julkaisua ja kääntämistä, vaikka pääkonferenssi oli pitänyt huolta siitä, että Estaten henkilökunta oli karsittu minimiin.

        Itse aiheen kannaltahan ei tällä historialla ole mitään merkitystä. Jokainenhan saa antaa lapsilleen perintöä niinkuin haluaa, ja jos maksaa kymmenyksiä, voi niitä kaiketi perinnöstäkin maksaa tai olla maksamatta. Tilanteita on niin monenlaisia ja erilaisia. Sitäpaitsi eiväthän VTn kymmenyssäädökset ole sellaisenaan voimassa, vaikka Paavali ottaa niistä periaatteen, jota neuvoo seurakuntaa tilanteen mukaan soveltamaan.


    • Anonyymi

      Nykyään annetaan kymmenykset kaikesta seurakunnalle...

      • Anonyymi

        "Nykyään annetaan kymmenykset kaikesta seurakunnalle..."

        Epäilemättä tietämättömät ja taivaspaikkapelokkaat antavat, mutta antamisen tulisi perustua yksin Raamatun opetuksiin. Seurakuntalaisten tietämättömyyttä ei tulisi käyttää hyväksi.

        Tiedän monien adventistien elävän köyhyydessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Nykyään annetaan kymmenykset kaikesta seurakunnalle..."

        Epäilemättä tietämättömät ja taivaspaikkapelokkaat antavat, mutta antamisen tulisi perustua yksin Raamatun opetuksiin. Seurakuntalaisten tietämättömyyttä ei tulisi käyttää hyväksi.

        Tiedän monien adventistien elävän köyhyydessä.

        Adventistit eivät ole tietämättömiä. Sinä vain urputat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Adventistit eivät ole tietämättömiä. Sinä vain urputat.

        Jos joku yksinkertainen tai tietämätön perusteettomassa taivaspaikkapelossaan tuhlaa kirkolle kymmenykset perinnöistään, se on kyllä sääli. Se on TIETÄMÄTTÖMYYTTÄ. Väitän, että monet adventistit Suomessakin tekevät tämän virheen vuosittain nimenomaan tietämättömyyttään. Niin kovaan on iskostettu kymmenykset kaikesta harhaoppi. Apostolit ja alkuseurakunnat eivät kymmenyksiä keränneet mistään.


    • Anonyymi

      Rahasta on puhuttu ainakin omassa seurakunnassani ihan liikaa...

      • Anonyymi

        Oman seurakuntani pastori taas sanoi, ettei kymmenyksien palauttaminen ole lainkaan taivaspaikan ehto tai muutenkaan pakollista.


    • Anonyymi

      Kalliiksi tulee adventismissa eläminen.
      Älkää liittykö adventismiin, ellei teille ensin kerrota kaikkea mitä siinä vaaditaan. Kuten vaikkapa kuinka paljon rahaa täytyy seurakunnalle antaa.
      Sellaiset asiat pitäisi avoimesti ja läpinäkyvästi kertoa...!

      • Anonyymi

        Mitenkä olet itse toiminnut ?


    • Anonyymi

      "Raamatun ajan juutalaisuudessa ei palautettu kymmenyksiä perinnöistä eikä lahjoista."

      Ja mistäs sinä tiedät, että ei palautettu?

      • Anonyymi

        Ja mistä sinä taas tiedät että palautettiin...?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mistä sinä taas tiedät että palautettiin...?

        On teologista yleissivistystä tietää, ettei juutalaisuudessa maksettu kymmenyksiä perinnöistä eikä lahjoista. Perintö on myös yksi lahjan muoto. Koska leeviläiset eivät saaneet omistaa maata, olisi ollut mahdotonta edes maksaa kymmennyksiä perintömaista.


    • Anonyymi

      Adventtikirkko tarvitsee rahasi, kuten niin monet muutkin uskonnot.

    • Anonyymi

      Uudessa testamentissa ei ole kymmenyslakia eikä sapattilakia.
      Adventistien on täytettävä kaikki Vanhan testamentin käskyt...

      • Anonyymi

        Et kai ole tosissasi!


      • Anonyymi

        Älä ole typerä.


    • Anonyymi

      Raha, raha ja raha. Adventtikirkossa puhutaan ihan liikaa rahasta. En viihdy siellä.

      • Anonyymi

        Ei ole puhuttu pitkään aikaan yhtään mitään. Moni seurakuntalainen on jo pyytänyt puheita kymmenyksistä ja rahasta, kun niistä ei juuri mitään sanota.


    • Anonyymi

      Mooseksen lain mukaan kymmenykset maksettiin vain luvatun maan sadosta ja karjasta. Kymmenyksiä ei maksettu palkasta tai sosiaaliavustuksesta tai perinnöstä. Karjasta ja sadosta maksetuilla kymmenyksissä Jumalan huolehti köyhistä ja jumalanpalveluksen säilymisestä. "sillä maa on minun ja te olette muukalaisia ja vieraita minun luonani".
      Jeesus itse todisti: Mitä arvelet, Simon? Keiltä maan kuninkaat ottavat tullia tai veroa? Lapsiltaanko vai vierailta?" Uuden Liiton uskovat ovat Jumalan lapsia, eikä lapsilta viedä veroa.
      Mooseksen määräysten mukaan kahtena vuotena kymmenysten antaja sai syödä kymmenyksistään: Sinä et saa omien porttiesi sisäpuolella syödä jyviesi, viinisi ja öljysi kymmenyksiä etkä myöskään raavaittesi ja lampaittesi esikoisia etkä mitään lupaamaasi lupausuhria tai vapaaehtoisia uhreja tai kätesi antia,
      vaan syö niitä Herran, sinun Jumalasi, edessä siinä paikassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, valitsee, sekä sinä että sinun poikasi ja tyttäresi, sinun palvelijasi ja palvelijattaresi ja leeviläinen, joka asuu sinun porttiesi sisäpuolella; ja iloitse näin Herran, sinun Jumalasi, edessä kaikesta, mitä kätesi on hankkinut.
      Varo, ettet jätä osattomaksi leeviläistä, niin kauan kuin sinä elät maassasi. Joka kolmas kaikki kymmenykset piti viedä temppeliin: Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja siten koetelkaa minua,
      Jeesuksen aikaan kymmenysten antaminen oli muuttunut keskinäiseksi juhlinnaksi, johon kutsuttiin omat tuttavat ja sukulaiset. Vaikka kymmenysjuhliin piti lain mukaan olla nimen omaan köyhillä pääsy, niin sairaat ja puutteenalaiset joutuivat halveksunnan kohteeksi. katso, siinä kaupungissa oli nainen, joka eli syntisesti; ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen talossa, toi hän alabasteripullon täynnä hajuvoidetta... Mutta kun fariseus, joka oli hänet kutsunut, sen näki, ajatteli hän mielessään näin: "Jos tämä olisi profeetta, tietäisi hän, mikä ja millainen tuo nainen on, joka häneen koskee: että hän on syntinen."
      Jeesus kehotti: Kun laitat päivälliset tai illalliset, älä kutsu ystäviäsi, älä veljiäsi, älä sukulaisiasi äläkä rikkaita naapureita, etteivät hekin vuorostaan kutsuisi sinua, ja ettet sinä siten saisi maksua.
      Ne, jotka kuvitelmissaan elävät vanhan liiton aikaa Israelissa, antakoot kymmenykset tilleistä ja kuminoista. Mutta uudessa liitossa antaminen on vapaaehtoista. Jumalan lapset ovat vapaat.

      • Anonyymi

        Kyllä. Apostolit ja alkuseurakunnat eivät keränneet kymmenyksiä. Siihen esimerkkiin luotan. Jokainen tukekoon vapaan tahtonsa mukaan. Iloista antajaa Jumala rakastaa summasta riippumatta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Apostolit ja alkuseurakunnat eivät keränneet kymmenyksiä. Siihen esimerkkiin luotan. Jokainen tukekoon vapaan tahtonsa mukaan. Iloista antajaa Jumala rakastaa summasta riippumatta.

        Sinä et pysty mitenkään todistamaan väitettäsi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et pysty mitenkään todistamaan väitettäsi.

        Suosittelen sinullekin teologian opintoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suosittelen sinullekin teologian opintoja.

        Suosittele vain itsellesi. Et pysty todistamaan väitettäsi. Se on fakta.


    • Anonyymi

      Antaa pölhöjen maksella vaikka männynkävyistä...

      • Anonyymi

        Eikö heitä tulisi suojella hölmöydeltään?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö heitä tulisi suojella hölmöydeltään?

        Se ei kuulu sinulle, miten kukakin rahansa käyttää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ei kuulu sinulle, miten kukakin rahansa käyttää.

        Oletko adventtikirkon pastori tai muuten saamapuolella oleva? On vastuullista kertoa ihmisille, ettei kymmenyksiä maksettu edes alkuseurakunnissa. Se on teologista yleistietoa, jonka minulle ensimmäistä kertaa kertoi yllättäen adventtikirkon pastori puheessaan. Pastori kertoi, että alkuseurakunnissa elettiin eräänlaisessa kommunismissa, jossa kaikki oli yhteistä seurakuntalaisten kesken ja ettei kymmenyksiä kerätty siksi siihen aikaan. Voit tarkistaa asian omalta pastoriltasi.


    • Anonyymi

      Adventtikirkko tarvitsee erityisesti sinun rahasi.

      • Anonyymi

        On älytöntä tehdä itsestään tahallaan köyhä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On älytöntä tehdä itsestään tahallaan köyhä.

        Kymmenyksien palauttamine ei tee köyhäksi. 90% Jumalan siunaamana on enemmän kuin 100% ilman sitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kymmenyksien palauttamine ei tee köyhäksi. 90% Jumalan siunaamana on enemmän kuin 100% ilman sitä.

        Kymmenysköyhyys on tosiasia köyhille perheille, jollaisessa itse elin. Voin vakuuttaa, että luvattuja siunauksia ei tullut sen enempää vanhemmille kuin meille lapsillekaan. Kun vähästä nyhjäistään, jäljelle jää vielä vähemmän. Avaa silmäsi ja ole rehellinen!


    • Anonyymi

      Seurakunnan papit opettavat oikein

      • Anonyymi

        Seurakuntien papit opettavat omaksi edukseen ehkä tietämättömyyttäänkin. Uudessa liitossa ei ole mitään pakollista maksua kirkon suuntaan


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe