Pankit järkyttäviä

Anonyymi-ap

Juuri nyt korot ovat alkaneet nousta aivan mielettömällä vauhdilla ja monilla lapsiperheillä on suuria asuntolainoja, joita yrittävät hoitaa tässäkin maailman mylläkässä.
Nämä ajat ovat, uskoisin väliaikaisia ja ihmiset tarvitsevat todella apua.

Mutta mitä tarjoaa pankki, ette voi uskoa korvianne, ovat vaan lisäämässä ihmisten vaikeita tilanteita.
Kun tilanteen mukaan ihminen pyytää koron tarkistamisen yhdessä, viitekoron vaihtoa, joka mielestäni on täysin mahdollinen tai pyytävät maksuun muutosta.
Esittää pankki ensimmäiseksi sanktiona koron korotusta ja jatakin muuta maksua, joten mitään joustoa ei saa.
Eräät pankit, jopa vaativat asiakkaita myymään asuntonsa tässä taloustilanteessa, sehän suorastaan ryöstö . Asunnosta jää useimmiten velkaa , perheiltä viedään näin kodit.

Mitä tapahtuu asunnolle, luultavammin sen ostaa pankin asiakas, jolle taas myönnetään laina, meneekö asunto uudelleenkin vielä pankin pakottamaan myyntiin. Siis kuka kynii ihmiset.

Nyt pyydän kulutaajansuojaa luomaan sellaiset ohjeet, että tämä touhu loppuu ja myös maan hallituksen ja eduskunnan pitää puuttua asiaan, sillä ihmisillä on ollut maksukyky ja olisi vieläkin jos edes sataisiin tilanteeseen maksuajan pidennys ja ja tuo toiseen viitekorkoon vaihto, ainakin silloin kun koron tarkistaminen on mahdollista.

Lapsiperheillä on suuri hätä, kun kaikki nousee niin, että palkat eivät riitä, he ajautuvat yrittämisestään huolimatta erilaisten tukien piiriin, sairastuvat ja lapset , mitä heidän tulevaisuutensa on.

Nyt on kriisiaika, joten täytyy olla inhimillinen tapa myös pankeilla.

Ottakaa hyvät ihmiset yhteyttä kuluttajansuojaan jos teitä ahdistetaan tavalla tai toisella pankkien taholta.

2

233

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos itse on kussut muroihinsa niin turha siitä on kellogssis syyttää! Kyllä korkojen noususta ja ikuisesta nollakorosta on puhuttu jo 20v sitten.

      Se oli oikein käsite, että asuntolainaan riittää 5-10% etukäteissästö vaikka ehjän 5% riitä edes korkoihin. Todellisuudessa säästön on oltava yli 30 josta asunnon hintaan menee 25.

      Kyllähän se asunnon myyminen on otettava yhdeksi vaihtoehdoksi, jos asuntolaina on uusi ja ongelmia alkaa ilmenemään.

      Ei noita happotestejä turhaan ole tehty ja kuuden prosentin korkoa olisi voinut käyttää laskentamallina jo viisi vuotta sitten. Jos maksoi pankin marginaalia 2% ja korko oli yksi, niin sen kolme olisi voinut jakaa kahdella säästää sukanvarteen esim. pääoman nopeampaan kuollettamiseen

      Itselle oma pankki antoi kehotuksen hankkia oma asunto. Pankki sanoi, että 30% omaa ja loppu lainaa. Ensin sanoin, että tuo 30 on iso raha, mutta muutamassa tunnissa Excelillä tein havainnon ettei se ole lähelläkään totuutta. Sen summan ylärajaa ei ole. 30 on hyvä, mutta 40 on parempi ja yli 50 vielä parempi ja 150 sellainen jolloin ei pankki enää isännöi.

      En ole kymmenessä vuodessa saanut. Kohtuullisesta määrästä 30 kasaan ja 150 on kohtuullisempi nyt. Ikää on jo hyvänmatkaa 50 b

    • Anonyymi

      1) "Kansalaisten" olisi hyvä ottaa pois luomut naiveilta silmiltään ja muistaa aina, että pankit eivät ole hyväntekeväisyyslaitoksia eivätkä ole "kavereita" paitsi tuotteitan myydessä, vaan ovat jo lähtökohtaisestikin finanssihaita ilman omaatuntoa.

      2) Varsinkin tavanomaisia pitkiä asuntolainoja ottaessaan tulee tehdä korkeampien korkojen mukainen oman talouden tressitesti ja varautua myös työllisyys- ym. ongelmiinkin sen sijaan, että tuudittuttais itsensä ikuoisiin mataliliin tai peräti nollakorkoihin. Laina-aikaan 20-25 vuotta mahtuu montaa geopoliittista ja taloussyklistä muutosta.

      ps. ASP-tili.

      Itse joskus vuonna yksi ja kaksi, kirves ja kuokka-aikaan, talletin säännöllisesti kukausittaiset maksimisummat ASP-tilille, joka oli tulossaan ajallisesti aivan kalkkiviivoilleen niin, että halutessaan olisi voinut nostaa asuntolainan elämänsä ensimmäiseen kiintestöhankkeeseensa.

      Sitten yksi ainoa virhe, eli kerran talletin _yhden päivän_ myöhässä seuraavan maksimisumman.

      Mitä teki pankki? Kuivakka, leipääntyneen oloinen ja ynseä pankkivirkailija ilmoitti kalseaan sävyyn, että ASP-tili on lopetettu ja kaikki vuosien ponnistelut tulisi aloittaa nollasta alkaen uudestaan.

      Otin yhteyttä ko. protokollaa valvovaan viranomaiseen ja siellä kerrotiin, ettei ko. tilin lopetus tuon vuoksi ole ASP-ehtojen mukaan välttämätöntä, vaan siitä voi neuvotella ja sopia pankin kansa, eli kaikki riippuu pankista ja tahtotilastaan.

      Sovin tapaamisen pankinjohtajan kanssa. Vastassa oli pelkkää välinpitämätömän ympäripyöreää kapulakieltä ja ilmoitus, että tiliä ei voi jatkaa.

      Teoriassa ASP-tilin voi siirtää toiseenkin pankkiin ja siksi teinkin pankkikierroksen, mutta tilini vastaanottoon ja sen jatkamiseen ei löytynyt tahtoa.

      Ymmärrettävästikin siirryin asiakkaaksi toiseen pankkiin ja sattumoisten uusien kontaktien ansiosta sain asuntolainan maltillisilla ehdoilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2671
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      151
      1228
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1125
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      998
    5. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      964
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      206
      939
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      13
      865
    8. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      845
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      845
    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      39
      822
    Aihe