Ja vahva lestannahan tuoksu eli puolue kutistuu väkisinkin RKP:n kaltaiseksi "yhden asian" liikkeeksi..?
Keskustan ylle jäi ikuinen Sipilän varjo
Anonyymi-ap
18192
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mites, persutrolli tämä liittyy keskustaan.
Sipilän olisi pitänyt pysyä lestissään.
Persutkin on yhden asian (maahanmuuton) liike.
Ilman perussuomalaisia olisi paljon enemmän otettu mamuja Suomeen, paljon enemmän olisi suomalaisten veronmaksajien rahaa Kreikkaan jne annettu, enemmän olisi tehtaita lakkautettu ilmastosyistä. Saarikon johtama kepu ei meinannut hyväksyä edes rajalakia.
Ikuisuus on kuule pitkä aika.
Keskustan ylle jäi joksikin aikaa viherkommunistien peesaamisen muisto.
Sipilä oli etevä liikemies, hyvä poliitikko ja sai Suomen asioita oikaistua hyville urille.
Virheitä Sipilänki hallitus teki: taksiuudistus meni todella mönkään. Toinen hölmöys oli se, ettei hallajussin johtamia persuja hyväksytty jatkamaan hallituksessa. Taisi kyllä kokoomus olla enemmän hallajussia vastaan, kuin Sipilä. Sinisestä tulevaisuudesta on sen jälkeen ollut hieman vähemmän uutisia.
Mutta joka tapauksessa, Keskustan virhe oli mennä vaalitappion jälkeen Rinteen hallitukseen.
Siinä sitten sai viherkommunistit tahtonsa läpi hullutuksillaan Keskustan säestyksellä.
Toivotan, että Keskusta nyt analysoi omaa olemassaoloaan ja löytää taas suunnan.
Sipilä on hyvä talousmies mutta surkea poliitikko.
Poliitikko, joka ei ymmärrä ihmisyhteisöjen toimintaa, on huono poliitikko.
Keskustalla on kaikki edellytykset nousta taas suureksi puolueeksi. Usein keskustapuoluetta verrataan esim. Ruotsin tai joidenkin muiden maiden keskustapuolueisiin mutta silloin vertailu meneepahasti pieleen.
Suomen keskustapuolueen tausta on maaseudun sivistys-, koulutus- ja hyvinvointipuolueen tausta. Alkio oli kansakoululaitoksen kehittäjiä Suomessa.
Kolmen vanhan puolueen tausta on toisiaan täydentävä:
- Keskusta on puolustanut pääasiassa maaseudun väestön oikeutta koulutukseen, sivistykseen, palveluihin ja kulttuuriin ja hyvinvointiin
- SDP on puolustanut pääasiassa kaupunkiduunariväestön oikeutta koulutukseen, sivistykseen, palveluihin ja kulttuuriin ja hyvinvointiin
- Kokoomus on puolestaan ollut porvareiden edunajaj yhdessä RKP:n kanssa
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Taustansa puolesta Suomen keskustapuolue eroaa perustavanlaatuisesti useimpien muiden maiden keskustapuolueista, koska keskustan tausta on paljon ideologisempi ja sivistysorientoituneempi.
Suomen keskusta on ajautunut harhateille. Vaikka Väyrystä monesta asiasta moititaan, niin Väyrynen on siinä oikeassa, että Suomen keskustan nousun avaimet on keskustan juurilla.
Keskustan vaihtoehto pitäisi olla kaiken kansan sivistyspuolue kaikkialla Suomessa. Kansankulttuurin ja paikalliskulttuurien arvostaja isoimpien kaupunkien juurettomalle ja teennäiselle "kulttuurille" vastavoimana.
Keskustan vaihtoehto pitäisi olla normaalin luontosuhteen puolustaja vastavoimana suurimpien kaupunkien luonnosta vieraantumiselle.
Ja mikä tärkeintä, keskustan tehtävä ei ole luoda noiden välille vastakkainasettelua vaan tarjota sovintoa.
Suomen kulttuuri on historiallisempi, aidompi, rikkaampi ja tukevasti sekä nykyisyydessä että menneessä kiinni, kun keskustan tarjoamavaihtoehto on sekä elävien paikalliskulttuurien tukeminen että kehittyvien kaupunkikulttuurien mahdollistaminen.
Suomen sivistys on paremmalla tolalla ja paremmin kiinni sekä nykyajassa että historiassa, kun pidetään kiinni aidosta lähikouluperiaatteesta. Lähikoulu kaikille kaikkialla.
Suomen luonto voi paremmin, kun sekä keskustan vihreä että vihreiden vihreä yhdistetään.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Suomen paikalliskulttuurien raiskaamiselle on keskustan vaadittava loppu! Suomen lähikoulujärjestelmän rapautumiselle on keskustan vaadittava loppu!
Syntyvyys laskee Suomessa paljolti myös siksi, että kaikki lapset halutaan huostaanottaa yhteiskunnan kasvatuslaitoksiin jo vuoden ikäisenä. Miksi ihmeessä kukaan tekisi lapsia, jos ei saa viettää normaalia arkea lastensa kanssa ja hoitaa heitä. Lasten hoitamisen ulkoistaminen yhteiskunnalle on julmaa lapsia kohtaan. Ihmislaji ei ole biologisesti rakennettu niin, että pennut heitetään kenen tahansa hoidettavaksi vaan kuten useilla nisäkäslajeilla, vanhempien tehtävä on kasvattaa lapsia.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Kaikki tuo maksaa.
Keskustan tehtävä on muistuttaa ihmisiä, että
- suomalaisten paikalliskulttuurien tuhoutumisen estäminen maksaa mutta jos hintaa ei makseta, tuhoamme omaa historiaamme
- suomalaisen koulutuksen turvaaminen maksaa mutta se on hinta lähikouluverkoston ylläpitämisestä ja lasten hyvinvoinnista (muutenkin tutkimusten mukaan isoissa yli 200 oppilaan kouluissa oppilaat ja opettajat eivät koe olevansa osa kouluyhteisöä, ja pedagogisesti ei ole järkevää kasvattaa lapsista välinpitämättömiä muita ihmisiä kohtaan, siksi tarvitaan pienempiä kouluja myös isoihin kaupunkeihin)
- suomalaisen luonnon turvaaminen ja lajikadon estäminen edellyttää maataloustoimintaa, joka ei kuitenkaan ole maksimaalista tehotuotantoa, se maksaa mutta siitä sekä vihreät (pl. soininvaaralaiset kaupunkiliberaalit) että keskusta voivat päästä yhteisymmärrykseen
Vihreät voisi liittyä keskustaan, olisi 4 tasavahvaa puoluetta.
Tuskin mahdollista kun vihreät on kaupunkipuolue, ei luontopuolue kuin keskusta.
Sipilä on inhoittava ihminen ja kaiken lisäksi viellä lesta.
Miksi hoitajat äänestäisi puoluetta joka leikkaa pienestä palkasta monta vuotta.
Maahanmuuttajat raiskaa ja tappaa.
Unohtuko totuus?
Miksei Sipilälle ei ole pidetty hoitokokousta.
Halla-aho: Väkivalta on aliarvostettu ratkaisukeino.
lestaadio ja raha ei toimi politiikassa
se sopii
sus Nappi otsaan ja maahanmuutto-hoitajien palkat alisti kolme vuotta
S S sakki
Sanovat, että Sipilästä olisi tullut miljonääri veronmaksajien omistaman kepulaisen käsikassara Rautaruukin hyvävelikauppojen ansiosta ja lisäbonuksena toisen kepukäsikassara Fortumin ostaessa konkurssikypsän Sipilän Chempolis- firman järjettömään ylihintaan.