Mielestäni julkista rahaa ei tarvitsisi haaskata kulttuuriin.
Sitten kun työttömyyttä on konkreettisesti saatu vähennettyä, terveydenhuolto on kunnossa, sekä koulutus, voidaan ylimääräistä rahaa laittaa myös kulttuuriin.
Todellinen kansankulttuuri on spontaania ja syntyy itsestään ilman virastoja ja byrokraatteja.
Ei tavallinen rahvas tarvitse mitään korkeakulttuuria.
Nekin rahat työttömille tai valtion velan lyhennykseen.
Sitten kun työttömyyttä on konkreettisesti saatu vähennettyä, terveydenhuolto on kunnossa, sekä koulutus, voidaan ylimääräistä rahaa laittaa myös kulttuuriin.
Todellinen kansankulttuuri on spontaania ja syntyy itsestään ilman virastoja ja byrokraatteja.
Ei tavallinen rahvas tarvitse mitään korkeakulttuuria.
Nekin rahat työttömille tai valtion velan lyhennykseen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
" Mielestäni julkista rahaa ei tarvitsisi haaskata kulttuuriin.Sitten kun työttömyyttä on konkreettisesti saatu vähennettyä --- voidaan ylimääräistä rahaa laittaa myös kulttuuriin."
>>>
Voitko tosiaan olla noin typerä. Et varmaan ole koskaan ajatellut että kulttuurialalla on valtavat mahdollisuudet luoda uusia työpaikkoja. Kulttuurista on myös yhä enenemässä määrin tulossa merkittävä vientituote, joten kulttuuriviennin pitkäjänteinen kehittäiminen olisi myös talouden ja työllisyyden kannalta erittäin hyödyllistä...
Kulttuuri olkoon spontaania kansan syvistä riveistä lähtenyttä.
Kulttuurin tukemiseen pidä laittaa yhteiskunnan varoja. Joka kulttuuria tarvitsee, tehköön sitä itse - näin syntynyt kulttuuri on aitoa. Rahalla ostettu kulttuuri on muovia.
Kun kulttuurin rahallinen tukeminen lopetaan, humpuukimestrit häviävät liukkaasti toisaalle - aito jää.
Otettakoon esimerkkiä luonnonkansojen kulttuurista.
Leppäsen Valdemar (M. Pellonpää ensimmäisessä elokuvaroolissaan) Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla trilogian elokuvaversiossa.
Leppäsen Valtustahan tuli Linnan kirjassa ensimmäinen Pentinkulmalainen sankarivainaja, jolloin hänen isänsä Preeti pääsi hautajaisissa sanomaan, että
"sodan aikana sitä köyhempikin pääsee yrittämään".
Hän viittasi siihen, että rauhan aikana se isänmaallisuus on enemmän parempiosaisten huolena ja oli hyvin ylpeä, kun oma poika oli viimein päässyt antamaan uhrinsa isänmaansa eteen.
Linnan kirjassa tuo Preetin sanoma oli kuvattu sanotuksi ilman pienintäkään ivaa, koska Linna kuvasi Preetin hieman yksinkertaiseksi ja siihen tyytyväksi, mitä hänelle annettiin tai pois otettiin.