1. Ukrainassa ei ole separisteja. Ukraina on yhtenäinen valtio.
Mikään valtio ei ole yhtenäinen. Itseasiassa kun jokaista valtiota tarkastellaan, se jakautuu suunnilleen niin, että 60% kannattaa toista puolta ja 40% toista puolta. Näin se jostain syystä menee. Esimerkiksi Yhdysvaltain sisällissodassa pohjoinen oli n. 60% ja häviäjä etelä 40%. Suomessa sisällissodassa valkoinen puoli oli n. 60% ja punainen 40%. Suomessa oikeistopuolueita äänesti n.60% ja vasemmistoa 40%.
2. Venäjää miehittää ja polttaa koko Ukrainan maan tasalle ja tappaa ja raiskaa kaikki naiset ja lapset.
'
Ei Venäjän tavoite missään vaiheessa ole ollut miehittää koko Ukrainaa. Venäjän tavoite on korkeintaan miehittää venäjämielinen ja -kielinen itä-Ukraina ja ns. Novorossian alue.
3.Ukrainan jälkeen Venäjä miehittää Suomen ja tappaa ja raiskaa kaikki Suomen naiset ja lapset.
Ei Venäjä ole Suomesta kiinnostunut, paitsi jos sinne tulee NATO:n sotilaskalustoa. Suomi on täysin yhdentekevä reunavaltio. Ei Suomea pystyttäisi edes liittämään Venäjään, koska Suomessa puhutaan täysin eri kieltä, kulttuuri on täysin eri. Toisaalta silloin kuin Suomi oli osa Venäjää, sillä oli autonominen asema ja sen hallinnollinen vapaus oli suurempaa kuin EU:n aikana.

Vastaukset 2
Vanhimmat
sosialistit on homoja
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17848530C
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞