Radikaali tulkinta Raamatusta kaatuu omaan mahdottomuuteensa

Radikaali tulkinta Yksin Raamattu -periaatteesta kaatuu omaan mahdottomuutensa

Yksin Raamattu -periaate on hyvä ohjenuora kristityille ja kirkoille. Se on kuitenkin altis väärinymmärryksille.
Reformaatio eli uskonpuhdistus tunnetaan ”sola” eli ”yksin”-periaatteistaan. Pelastus on yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden. Näiden lisäksi uskonpuhdistajat opettivat: ”Yksin Raamattu” (Sola Scriptura).
Pelkät iskusanat ovat kuitenkin alttiita väärinymmärryksille. Siksi tulee määritellä, mitä käsitteillä tarkoitetaan. Hyvä määritelmä Yksin Raamattu -periaatteelle on tämä: ”Yksin Raamattu on erehtymätön auktoriteetti kirkon opille ja elämälle.”
MAINOS

Jokaisella sanalla on tässä paikkansa ja merkityksensä. Huomaa, että määritelmä ei sano: ”Raamattu on ainut auktoriteetti.” Jos Raamattu olisi ainut auktoriteetti, se tarkoittaisi, että meillä ei olisi mitään muita auktoriteetteja.
Uskonpuhdistajat, kuten Martti Luther, Philipp Melanchthon, Martin Chemnitz ja Jean Calvin eivät kuitenkaan hylänneet kaikkia auktoriteetteja, kuten varhaisen kirkon uskontunnustuksia tai kirkolliskokouksia. Esimerkiksi luterilaisia tunnustuskirjoja lukiessa voi pian huomata, että kirjoittajat vetoavat Raamatun lisäksi jatkuvasti myös kirkkoisiin.
Mutta me emme lue Raamattua irrallaan kirkon traditiosta ja uskontunnustuksesta.
Yksin Raamattu -periaate tarkoittaa sitä, että Raamattu on kaikkien muiden auktoriteettien yläpuolella. Toisin kuin Raamattu, muut auktoriteetit voivat myös erehtyä. Mutta me emme lue Raamattua irrallaan kirkon traditiosta ja uskontunnustuksesta.
Radikaalireformaatio hylkäsi muut auktoriteetit
Niin sanottu radikaalireformaatio meni pidemmälle kuin uskonpuhdistajat. Radikaalit hylkäsivät koko kristillisen tradition ja pyrkivät lukemaan Raamattua ”puhtaalta pöydältä”. Heidän ajatuksensa oli, että Kristuksen seurakunta oli poistunut maan päältä pian alkuseurakunnan jälkeen ja tullut takaisin vasta heidän kauttaan. Keskiajan kirkolla ei ollut heidän mukaansa mitään tekemistä Kristuksen seurakunnan kanssa.
Uskonpuhdistuksen päälinja, luterilaiset, reformoidut ja anglikaanit, kuitenkin näki uskonpuhdistuksen katolisen kirkon uudistusliikkeenä. He mielsivät itsensä varhaisen kirkon ja keskiajan kirkon jatkumona. Katoliseen kirkkoon oli kyllä pesiytynyt väärinkäytöksiä ja väärää opetusta, mutta se oli silti Kristuksen kirkko.

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/yksin-raamattu-periaate/
4392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pysykää tiukasti kiinni v. 1933 Raamatussa ja sen opissa, niin hyvä tulee

Äänestä

Arto:
Suosittelen lyhyempiä aloituksia....suurin osa ei lähde tarinoitasi lukemaan pituuden tähden!

Äänestä
  • Artolla on myös vaikeuksia kertoa asioita omin sanoin. Hän kopsailee löytämiään juttuja.

    Äänestä

Mikä on pointtisi???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arto777 kirjoitti:

Radikaali tulkinta Yksin Raamattu -periaatteesta kaatuu omaan mahdottomuutensa

Yksin Raamattu -periaate on hyvä ohjenuora kristityille ja kirkoille. Se on kuitenkin altis väärinymmärryksille.
Reformaatio eli uskonpuhdistus tunnetaan ”sola” eli ”yksin”-periaatteistaan. Pelastus on yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden. Näiden lisäksi uskonpuhdistajat opettivat: ”Yksin Raamattu” (Sola Scriptura).
Pelkät iskusanat ovat kuitenkin alttiita väärinymmärryksille. Siksi tulee määritellä, mitä käsitteillä tarkoitetaan. Hyvä määritelmä Yksin Raamattu -periaatteelle on tämä: ”Yksin Raamattu on erehtymätön auktoriteetti kirkon opille ja elämälle.”
MAINOS

Jokaisella sanalla on tässä paikkansa ja merkityksensä. Huomaa, että määritelmä ei sano: ”Raamattu on ainut auktoriteetti.” Jos Raamattu olisi ainut auktoriteetti, se tarkoittaisi, että meillä ei olisi mitään muita auktoriteetteja.
Uskonpuhdistajat, kuten Martti Luther, Philipp Melanchthon, Martin Chemnitz ja Jean Calvin eivät kuitenkaan hylänneet kaikkia auktoriteetteja, kuten varhaisen kirkon uskontunnustuksia tai kirkolliskokouksia. Esimerkiksi luterilaisia tunnustuskirjoja lukiessa voi pian huomata, että kirjoittajat vetoavat Raamatun lisäksi jatkuvasti myös kirkkoisiin.
Mutta me emme lue Raamattua irrallaan kirkon traditiosta ja uskontunnustuksesta.
Yksin Raamattu -periaate tarkoittaa sitä, että Raamattu on kaikkien muiden auktoriteettien yläpuolella. Toisin kuin Raamattu, muut auktoriteetit voivat myös erehtyä. Mutta me emme lue Raamattua irrallaan kirkon traditiosta ja uskontunnustuksesta.
Radikaalireformaatio hylkäsi muut auktoriteetit
Niin sanottu radikaalireformaatio meni pidemmälle kuin uskonpuhdistajat. Radikaalit hylkäsivät koko kristillisen tradition ja pyrkivät lukemaan Raamattua ”puhtaalta pöydältä”. Heidän ajatuksensa oli, että Kristuksen seurakunta oli poistunut maan päältä pian alkuseurakunnan jälkeen ja tullut takaisin vasta heidän kauttaan. Keskiajan kirkolla ei ollut heidän mukaansa mitään tekemistä Kristuksen seurakunnan kanssa.
Uskonpuhdistuksen päälinja, luterilaiset, reformoidut ja anglikaanit, kuitenkin näki uskonpuhdistuksen katolisen kirkon uudistusliikkeenä. He mielsivät itsensä varhaisen kirkon ja keskiajan kirkon jatkumona. Katoliseen kirkkoon oli kyllä pesiytynyt väärinkäytöksiä ja väärää opetusta, mutta se oli silti Kristuksen kirkko.

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/yksin-raamattu-periaate/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu