Äärioikeistohallitus pakottaa työväen taas yleislakkoon.

Äärioikeistohallituksen suunnittelemat työehtojen ja työttömyysetujen heikennykset johtavat vääjäämättä samanlaiseen tilanteeseen kuin v. 1956, jolloin kaikki Suomen työläiset lähtivät yleislakolla vastustamaan silloisen äärioikeistohallituksen päätöksiä.
3772465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 377

Vanhimmat

Valmiina ollaan. Sinimustaa hallitusta ei kansa kaipaa!

Äänestä
  • Siksi hallituksemme onkin sinivalkoinen!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Siksi hallituksemme onkin sinivalkoinen!

    äitiskö sano?

    Äänestä

  • Silloin oli ratsupoliisilla sapelit, ei siis mitään lässyä mellakointi porukalle. Kyllä 1956 tuli ihmisille vakavia haavoja . Länsimaissa ei poliisit ota vielä kovia keinoja käyttöön, Aasiassa on vähän toinen meininki.

    Äänestä

  • Juupa juu taas yksi paleface sekoilee, nämä vasemmisto elää vielä 40-lukua missä oli nämä natsit ym. Vasemmistolainen kun ei pärjää missään, 99.9 vasemmistolaista elää toimeentulotuella ja muiden siivellä. Kohta alkaa hesassa mielenterveystoimistot täyttyä asikkaista kun anarkistit laitetaan työtä tekemää, kyllä kohta hesassa helvetti irti, äitin pikku pullamössö joutuu työntekoon!!

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Silloin oli ratsupoliisilla sapelit, ei siis mitään lässyä mellakointi porukalle. Kyllä 1956 tuli ihmisille vakavia haavoja . Länsimaissa ei poliisit ota vielä kovia keinoja käyttöön, Aasiassa on vähän toinen meininki.

    Ei tarvitse mennä Aasiaan asti. Vilkaisu Pietariin riittää.

    Äänestä

  • Hieno, saadaanpa laskettua maassamme kommunistista aatetta ihannoivat samalla.

    Ennen marssille lähtöä, kannattaa kuitenkin sinunkin tutustua edellisen hallituksen "aikaansaannoksiin" ja heikennyksiin noissa mainitsemissasi työehdoissa ja -eduissa. Mitä luulet, kuinka ne kymmenet tuhannet kela-tuin työllistetyt ovat vaikuttaneet noihin mainitsemiisi asioihin?

    Edellisen hallituksen jäljiltä meillä on yli 1 000 000 köyhyysloukussa (mukana työssäkäyviä), 300 000 vararikossa, 200 000 työttömänä, ruokajonot ennätyspitkiä ja konkurssien määrä kymmeniätuhansia, yli 40miljardia lisää velkaa, josta iso osa jaettiin rikkaille EU-maille erilaisina tukina.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Juupa juu taas yksi paleface sekoilee, nämä vasemmisto elää vielä 40-lukua missä oli nämä natsit ym. Vasemmistolainen kun ei pärjää missään, 99.9 vasemmistolaista elää toimeentulotuella ja muiden siivellä. Kohta alkaa hesassa mielenterveystoimistot täyttyä asikkaista kun anarkistit laitetaan työtä tekemää, kyllä kohta hesassa helvetti irti, äitin pikku pullamössö joutuu työntekoon!!

    Pankaapas leipäläpi pienemmälle.
    Hiivahatut, jotka olette työntyneet tänne Stadiin, pamlaamaan täyttä skeidaa

    Stadilaiset on aina tehneet duunia,kouluttaneet ja sivistäneet jälkelöisensä.
    50-ja 60-luvulla alkoi landelaisten tulo Stadiin. Elettiin sossun tuella lähiöissä,
    ukot ryyppäsivät, perhe erosi ja jälkeläiset mutsinsa kanssa jatkoivat sosdun luukulta toiselle. Fyrkkaa saivat jotkut landelta perityistä tiöloistaan

    Stadilaiset on maksanut landelaisten elämän, niin Stadissa kuin landellakin eri tukiaisilla.
    Maaseudun puoluekin muutti nimensä
    Keskustaksi. Aivan kuin stadilainen ei böndeläistä tunnistaisi. Lukekaapa niiden tukiaisten määriä mitä böndeläiset ovat saaneet ja saavat.
    Menkääpäs böndelle takaisin, niin sivistyneet Stadilaiset hoitava asiansa.
    Stadi on nykyisin böndeläisten esityksist ä saanut pilattua koko keskustan arkkitehtisuus. On sekalaisi, rumia taloja.
    kammottavaksi. Tullaan ja uhotaan stadin köyhistä, vaikka oikesta näin asia

    Ei täällä Stadissa maalaispuoluetta tarvita. Ja jos vielä eläisitte omilla töillänne, niin se tuo Stadilaisille parempaa elintasoa.

    Ennen näkyi auton rekkarista,että mistä kaukaa landeporukkaa on tullut.
    Puhutte maahan muuttajien kielitaidosta,Stadia ette halunneet oppia,
    Se on kieli, ei murre. Kielen viäntäminen
    ei vieläkään istu Stadilaisteen kuuloon

    Äänestä

  • Taitaa anarkisti olla värisokea, mitä kokoomukseen tulee kannattaisi lukea vähän historiaa, jos ei olisi kokoomusta ollut taikka muita näitä valkoisia, niin et sinäkään täällä tuo paskaasi kirjoittelisi. Olisit siperiassa se kolmas horsma joka siellä kasvaa ja koko sukusi myös.

    Äänestä

  • Mitenkä siinä 1956 lakossa kävi, faija kertoi että Senaatintorilla ratsupoliisi käytti sapeleita kun porukka alkoi riehumaan ? Mitenköhän nykyään kävisi ? Odotan innolla yleislakkoa ? Eipä taida nykykommareilla olla kanttia, siinä voi kalja loppua kaupasta?

    Äänestä

  • Mistähän anarkisti tuo sinimustan sait?????? Tajuatko kuinka tuot tuon oman idiotismisi julki. Kirjoitellaan mitä päähän pälkähtää ja kuvitellaan että normaali suomalainenkin uskoo siihen, mutta onneksi ei.

    Äänestä

  • Jos tulos on samankaltainen, eli nolla, kuten aiemmissa yleislakoissa, niin silloin ei kannata lakkoilla.

    Suomen taloudellinen tilanne on erittäin huono. Tilanne ei ammattiliittojen toimin parane. Parempi, että tulee yleislakko ja työsulut päälle. Otetaan mittaa ammattiliitosta ja joko hallitus tai ammattiliitot saavat haluamansa.

    Jos ammattiliitot voittavat, niin voitto on hallituksen ero. Silloin ainoa mahdollisuus saada uusi hallitus on uusien vaalien kautta.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Silloin oli ratsupoliisilla sapelit, ei siis mitään lässyä mellakointi porukalle. Kyllä 1956 tuli ihmisille vakavia haavoja . Länsimaissa ei poliisit ota vielä kovia keinoja käyttöön, Aasiassa on vähän toinen meininki.

    Luulet vaan, kyllä pamppu tulee soimaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00242 kirjoitti:

    Jos tulos on samankaltainen, eli nolla, kuten aiemmissa yleislakoissa, niin silloin ei kannata lakkoilla.

    Suomen taloudellinen tilanne on erittäin huono. Tilanne ei ammattiliittojen toimin parane. Parempi, että tulee yleislakko ja työsulut päälle. Otetaan mittaa ammattiliitosta ja joko hallitus tai ammattiliitot saavat haluamansa.

    Jos ammattiliitot voittavat, niin voitto on hallituksen ero. Silloin ainoa mahdollisuus saada uusi hallitus on uusien vaalien kautta.

    Niinpä, uusi hallitus uusien vaalien kautta. Saisipahan Orpon poppoo LISÄÄ edustajia ja määkijät oppositiossa vähenisi kummasti. Eikös demujen kannatus pressakisassa ollut alle 5% eli vihreiden 5% ja vasureiden 5% se tekee yhteensä vain 15% äänistä.... Joskin äärivasureiden kannatus on edelleen laskemassa... Fiksut Suomalaiset ovat vihdoin heränneet todellisuuteen sen suhteen, kuinka persiilleen 2019-2023 hallituskaudella asiat todellisuudessa meni... Nyt ei enää uskota punaisten probakandakoneiston "LUOTETTAVAAN" sisäpiiritietoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Juupa juu taas yksi paleface sekoilee, nämä vasemmisto elää vielä 40-lukua missä oli nämä natsit ym. Vasemmistolainen kun ei pärjää missään, 99.9 vasemmistolaista elää toimeentulotuella ja muiden siivellä. Kohta alkaa hesassa mielenterveystoimistot täyttyä asikkaista kun anarkistit laitetaan työtä tekemää, kyllä kohta hesassa helvetti irti, äitin pikku pullamössö joutuu työntekoon!!

    Anonyymi
    2023-05-13 08:18:16
    Vasemmistolainen kun ei pärjää missään, 99.9 vasemmistolaista elää toimeentulotuella ja muiden siivellä.
    +++++++++++
    Tuo peruSS huumori on siis käsittämättömän hauskaa.
    30% peruSS äänestäjistä oli työttömiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00242 kirjoitti:

    Jos tulos on samankaltainen, eli nolla, kuten aiemmissa yleislakoissa, niin silloin ei kannata lakkoilla.

    Suomen taloudellinen tilanne on erittäin huono. Tilanne ei ammattiliittojen toimin parane. Parempi, että tulee yleislakko ja työsulut päälle. Otetaan mittaa ammattiliitosta ja joko hallitus tai ammattiliitot saavat haluamansa.

    Jos ammattiliitot voittavat, niin voitto on hallituksen ero. Silloin ainoa mahdollisuus saada uusi hallitus on uusien vaalien kautta.

    Jos Suomen taloudellinen tilanne on todella noin huono, mitä hallitus meille valehtelee, niin se ei ainakaan parane sillä että pieni- ja keskituloisia kurjistetaan. Se johtaa vain syöksykierteeseen, jossa myös monen pienyrittäjän toimeentulo on vaakalaudalla supistuneen kysynnän takia.

    Äänestä

Tyhmille, hölmöille ja laiskoille ei pidä maksaa mitään.

Äänestä
  • Aivan. Lopetetaan siis äärioikeistohallituksen jäsenten palkanmaksu.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Aivan. Lopetetaan siis äärioikeistohallituksen jäsenten palkanmaksu.

    Tuo on hyvä idea. Suomen hallitushan on Sanna Marinin johtama toimitusministeriö, joka on erittäin läheistä sukua äärioikestohallitukselle. Onneksi tämä muuttuu pian.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Aivan. Lopetetaan siis äärioikeistohallituksen jäsenten palkanmaksu.

    ...kattos , Ville , pi.... arvannutkaan tuota työväentalolla ramppaavaa sakkia äärioikeiston väeksi , vielä vähemmän ministereiksi ...

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Tuo on hyvä idea. Suomen hallitushan on Sanna Marinin johtama toimitusministeriö, joka on erittäin läheistä sukua äärioikestohallitukselle. Onneksi tämä muuttuu pian.

    Oliko Marinin hallitus läheistä sukua Orvon-Purran hallitukselle?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Aivan. Lopetetaan siis äärioikeistohallituksen jäsenten palkanmaksu.

    Mitä säästöä siitä tulisi, kun meillä ei sellaista ole... äärivasemmisto meillä kyllä on, josko se on jo niin vasemmalla, että se onkin äärioikealla? Uutisissa oli juttua äärioikeistolaisista 3D aseita valmistaneista, joilla on tavoite hajottaa hallitus, eli hmmm...

    Äänestä

  • Inhimillisyys on kuulunut osana sivistykseen,
    Samoin toisten auttaminen ja huolenpito sairaista.
    Teidälaisenne voivat hyvin muuttaa muualle
    Ei tuollaista porukkaa Suomedn.
    Menköön vaikka Afrikkaan .
    Sinne sovitte hyvin.

    Äänestä

  • Varmaankin ainutlaatuise viisas ja neroka kirjoittaja. Huomaa tuosta ystävällisestä kielenkäytöstä.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    ...kattos , Ville , pi.... arvannutkaan tuota työväentalolla ramppaavaa sakkia äärioikeiston väeksi , vielä vähemmän ministereiksi ...

    Joo, katsos vasta 20.6.2023 Orpon hallitus astui virkaan....

    Äänestä

Et siis ole demokratian kannalla?

Sosialistista puoluediktatuuriako ajattelet parhaaksi`

Lakko on suoraan pehvasta jos se ei lisää kansantuloa! En muista yhtäkään lakkoa jolla olisi kansantuloon ollut positiivisia vaikutuksia!

1956 hallitus oli punamultaa eli SDP. Maalaisliitto, KP ja RKP. Olisiko tuo todella äärioikeistolainen? Taitaa olla Lyylillä asiat hakusassa!

Äänestä
  • Mitä ihmettä taas sekoilet?

    Ei ole itsenäisessä Suomessa koskaan missään eduskuntavaaleissa valittu Suomelle esimerkiksi vaikkapa uutta hallitusta.

    Ja kyllä se yleislakko on ihan aina erittäin hyvä muistutus esimerkiksi tälle Suomen tulevalle sinimustalle äärioikeistolaiselle fasistihallitukselle siitä että Suomi on täysin länsimainen demokraattinen valtio.

    Ei täällä Suomessa koskaan ole arvostettu sinunlaisiasi fasisteja ja natseja yhtään missään.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Mitä ihmettä taas sekoilet?

    Jos Suomi on demokratia niin vähemmistöön jäänyt vasuririntama nöyrtyy ilman sodan julistuksiaan. Se on demokratiaa jossa vähemmistö alistuu enemmistön toiveisiin.

    Vai miten sinä demokratian näet? Sosialistisena diktatuurinako?

    Vedä kätees lahtari !!

    Suomessa on duunareilla täysin laillinen lakko-oikeus olemassa,

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Vedä kätees lahtari !!

    Suomessa on duunareilla täysin laillinen lakko-oikeus olemassa,

    Itse otit demokratian esiin! Demokratiassa enemmistö hallitsee ja vähemmistö vikisee!

    On sinulla oikeus hirttää itsesikin mutta useinko olet moiseen ryhtynyt? En usko olevan lakia joka kieltää narun jatkoksi ryhtymisen! Samaa tyhmyyttähän se olisi kuin lakkoilukin!

    Orpo haukkaa vielä paskaa ja pieree verta hallituksineen kun yleislakkoa pukkaa melkein heti kun se Orpon hallitus aloittaa toimintansa täällä Suomessa.

    Äänestä

  • Eihän nämä anarkisti tiedä mitään politiikan historiasta, ne kirjoittelee vain sen takia kuin kaverit sienipäissään kertovat. Ei näillä kakaroille ole muutenkaan tietoa historiasta, kun eivät reppanat oppineet edes lukemaan kun koulut loppuvat.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Vedä kätees lahtari !!

    Suomessa on duunareilla täysin laillinen lakko-oikeus olemassa,

    Tiedätkö anarkisti sitä että duunarilla ja vihervasemmistolla ei ole mitään tekemistä keskenään, suomessa ei ole vasemmisto, demarit mitään työväen puolueita enää tai ei ole koskaan ollutkaan. Suomessa ei ole ollut kuin yksi viisas demari ja se oli Väinö Tanner muita ei ole ollutkaan Tannerin jälkeen. Loput vasemmisto puolueista olikin sitten venäläisen perseennuolioita.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Vedä kätees lahtari !!

    Orpo haukkaa vielä paskaa ja pieree verta hallituksineen kun yleislakkoa pukkaa melkein heti kun se Orpon hallitus aloittaa toimintansa täällä Suomessa.

    Demokratia ei siis kuulu vasurien tyyliin!

    Lahtaamisesta voin sanoa jotta punalahtarit aina alkavat ja kun saavat turpiinsa, niin parkuvat toista sataa vuotta!

    Äänestä

  • Demokratiaahan tässä kuulutetaan!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Demokratiaahan tässä kuulutetaan!

    Sinä onneton lahtarinäpärä et nyt ymmärrä siitä oikeasta ja todellisesta demokratiasta koskaan yhtään mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Sinä onneton lahtarinäpärä et nyt ymmärrä siitä oikeasta ja todellisesta demokratiasta koskaan yhtään mitään.

    Näköjään ymmärrän demokratian Lyyli sinua paremmin! Demokratiassa enemmistön mielipide ratkaisee ja vähemmistö alistuu! Se on demokratiaa!

    Näinhän se lausutaan: "Mitä on demokratia?
    Demokratia (kreikan sanoista demos, 'tavallinen kansa' ja kratos, 'valta, hallita') eli kansanvalta on kansan valtaan perustuva valtiojärjestys. Demokratian perusajatuksena on, että hallintovallan edustajat nousevat kansan joukosta ja että hallintovalta toteuttaa kansan tahtoa."

    Kansan eli enemmistön mielipide ratkaisee sen miten demokratia toimii! Nk. "Kansandemokratia" taas on puoluediktatuuria, ei demokratiaa!

    No sitten vain sinut ja kaikki muutkin kaltaisesi typerät lahtarit tyrmätään sitten keinolla millä tahansa kanveesiin ottamaan lukua ja miettimään tappiota..

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    No sitten vain sinut ja kaikki muutkin kaltaisesi typerät lahtarit tyrmätään sitten keinolla millä tahansa kanveesiin ottamaan lukua ja miettimään tappiota..

    Edelleen olet diktatuurissa etkä yllä demokratiaan!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Edelleen olet diktatuurissa etkä yllä demokratiaan!

    ja sinä se olet edelleenkin siellä uudessa asuinpaikassasi niuvaniemessä lataamassa omaa päänuppiasi kuntoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Vedä kätees lahtari !!

    Suomessa on duunareilla täysin laillinen lakko-oikeus olemassa,

    Silloin on lakko-oikeus jos ko alan työehtosopimus ei ole voimassa, kun on sopimukset voimassa niin on työrauha velvoite , eli lakot on laittomia eli sakkoa tulee.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    No sitten vain sinut ja kaikki muutkin kaltaisesi typerät lahtarit tyrmätään sitten keinolla millä tahansa kanveesiin ottamaan lukua ja miettimään tappiota..

    Miten siinä teidän kapinassa viimeksi meni ? Ei taida nyt päästä itärajan yli pakoon, ja viimeksi siellä kävi huonosti. 1960 luvulla sähkömiehet eivät suostuneet kaivaa Hennalassa kaapeleita maahan kun raatoja alkoi löytyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Silloin on lakko-oikeus jos ko alan työehtosopimus ei ole voimassa, kun on sopimukset voimassa niin on työrauha velvoite , eli lakot on laittomia eli sakkoa tulee.

    Mihin lakkoja tarvitaan? Yli 40 vuotta eikä tunninkaan lakkoa jos tupakkalakko unohdetaan! Silti sain palkkaa jolla vaurastuin ja josta edelleen riittää ammennettavaa!

    Jos olet fiksu niin osaat sopia tavalla jolla saat paremmat edut kuin kiukuttelemalla!

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Miten siinä teidän kapinassa viimeksi meni ? Ei taida nyt päästä itärajan yli pakoon, ja viimeksi siellä kävi huonosti. 1960 luvulla sähkömiehet eivät suostuneet kaivaa Hennalassa kaapeleita maahan kun raatoja alkoi löytyä.

    Viime kapinassa punarosvot saivat turpiinsa ja edelleen 100 vuoden jälkeen parkuvat kun Suomesta tulikin sinivalkoinen!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Vedä kätees lahtari !!

    Orpo haukkaa vielä paskaa ja pieree verta hallituksineen kun yleislakkoa pukkaa melkein heti kun se Orpon hallitus aloittaa toimintansa täällä Suomessa.

    ...jos nyt kaikki kahdeksan alatte yleislakkoon niin mikäpä siinä , .. mutta ei sitten juoksuteta äitikultaa asioilla , pitää olla myös syömättä jollei perunankuorinta ja tiskaus maita ...

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Itse otit demokratian esiin! Demokratiassa enemmistö hallitsee ja vähemmistö vikisee!

    On sinulla oikeus hirttää itsesikin mutta useinko olet moiseen ryhtynyt? En usko olevan lakia joka kieltää narun jatkoksi ryhtymisen! Samaa tyhmyyttähän se olisi kuin lakkoilukin!

    Vikisivätkö persut viime hallituskaudella?

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Vikisivätkö persut viime hallituskaudella?

    Eihän persuja kiinnostanut muu kuin Marinin aamupalat, laukut, juhlat ja muu höpö höpö.

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Vikisivätkö persut viime hallituskaudella?

    Viime hallituskaudella oli jokaisella ajattelevalla syytä vikistä koska SS antoi talouden mennä suohon velkarahoillaan, mutta ei tehnyt pientäkään elettä, jotta saadaan lisää tuottavaa työtä maahamme!

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Eihän persuja kiinnostanut muu kuin Marinin aamupalat, laukut, juhlat ja muu höpö höpö.

    Paljon mainitsemissasi olikin asiaa, joka ei liity pääministerin viran hoitoon!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Viime hallituskaudella oli jokaisella ajattelevalla syytä vikistä koska SS antoi talouden mennä suohon velkarahoillaan, mutta ei tehnyt pientäkään elettä, jotta saadaan lisää tuottavaa työtä maahamme!

    No onneksi Kokoomus ei sentään ollut viime kaudella vallassa. Sillä nyt kansa olisi TODELLA kusessa ja maamme eliitti kymmenkertaistanut omaisuutensa. Ja valtionvelkaakin olisi tuplasti enemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Mitä ihmettä taas sekoilet?

    Ei ole itsenäisessä Suomessa koskaan missään eduskuntavaaleissa valittu Suomelle esimerkiksi vaikkapa uutta hallitusta.

    Ja kyllä se yleislakko on ihan aina erittäin hyvä muistutus esimerkiksi tälle Suomen tulevalle sinimustalle äärioikeistolaiselle fasistihallitukselle siitä että Suomi on täysin länsimainen demokraattinen valtio.

    Ei täällä Suomessa koskaan ole arvostettu sinunlaisiasi fasisteja ja natseja yhtään missään.

    "muistutus siitä että Suomi on täysin länsimainen demokraattinen valtio".

    Nyt kyllä ei oo tälläkään kaverilla ihan kaikki inkkarit kanootissa... Demokraattisessa maassa, kuten Suomi on ollut ainakin toistaiseksi, on eduskuntavaalit, joissa kansa saa äänestää haluamansa edustajat edustamaan heitä. Vaalien voittaja tulosten perusteella kokoaa hallituksen neljäksi vuodeksi. Näin se menee.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    No onneksi Kokoomus ei sentään ollut viime kaudella vallassa. Sillä nyt kansa olisi TODELLA kusessa ja maamme eliitti kymmenkertaistanut omaisuutensa. Ja valtionvelkaakin olisi tuplasti enemmän.

    Laita herätyskello soimaan, jotta heräät noista komulois painajaisistasi!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Vedä kätees lahtari !!

    Suomessa on duunareilla täysin laillinen lakko-oikeus olemassa,

    Miksi he eivät lakkoilleet Marinin hallituskaudella vaikka leikkauksia ja heikennyksiä tuli joka puolelta? Palkat ja ostovoima suorastaan ROMAHTIVAT ja valtio velkaantui ennätystahtia. Nyt kaikki mustamaalaukset seuraavista leikkauksista perustuvat pelkästään kommunistipuolueiden ennustuksiin. Malttakaa nyt hyvänen aika, että hallitus pääsee näyttämään ensin osaamisensa, huonommin ei ainakaan voi mennä kuten edellisellä hallituskaudella.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Laita herätyskello soimaan, jotta heräät noista komulois painajaisistasi!

    Radiosta ja TV:stä tuppaa tulemaan näitä äärioikeistohallituksen rasisti ja äärioikeistokytkösjuttuja siihen malliin, että huonostihan sitä työläiset nukkuu.
    Työväen painajaiset loppuu toki heti siihen, kun Orpopiru ilmoittaa hallituksensa eroavan.
    Sitä odotellessa....

    Äänestä

  • Olen aina Sanonut, että Vasemmistoliitto olisi kiellettävä, näkyy näissä
    väkivaltaa lietsovissa kirjoittelussa, tulee jo esiin Marksin teoksissa,
    Suomi tarvitsee nolla toleranssin väkivallan lietsovalle kirjoittelulle.

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Miksi he eivät lakkoilleet Marinin hallituskaudella vaikka leikkauksia ja heikennyksiä tuli joka puolelta? Palkat ja ostovoima suorastaan ROMAHTIVAT ja valtio velkaantui ennätystahtia. Nyt kaikki mustamaalaukset seuraavista leikkauksista perustuvat pelkästään kommunistipuolueiden ennustuksiin. Malttakaa nyt hyvänen aika, että hallitus pääsee näyttämään ensin osaamisensa, huonommin ei ainakaan voi mennä kuten edellisellä hallituskaudella.

    Suurin piirteinhän se on noin jos osaa ajatella!

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Olen aina Sanonut, että Vasemmistoliitto olisi kiellettävä, näkyy näissä
    väkivaltaa lietsovissa kirjoittelussa, tulee jo esiin Marksin teoksissa,
    Suomi tarvitsee nolla toleranssin väkivallan lietsovalle kirjoittelulle.

    Vasuriliittohan on SKP:n peitejärjestön SKDL:n jakojäännös eli lähes kommunistinen!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Vasuriliittohan on SKP:n peitejärjestön SKDL:n jakojäännös eli lähes kommunistinen!

    Ja Kokoomus on perustettu terroristijärjestö Lapuan Liikkeen jäsenistä, jotka muun terroritoimintansa lisäksi olivat mm. kyydittämässä istuvaa presidentti Ståhlbergiä Venäjälle. Ja sama on edelleen kokkareiden ajatusmaailma ja tavat työläisiä kohtaan., kuten orpopirun hallitusohjelmakin todistaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Äärioikeistoahan KOK on siis aina ollut!

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Ja Kokoomus on perustettu terroristijärjestö Lapuan Liikkeen jäsenistä, jotka muun terroritoimintansa lisäksi olivat mm. kyydittämässä istuvaa presidentti Ståhlbergiä Venäjälle. Ja sama on edelleen kokkareiden ajatusmaailma ja tavat työläisiä kohtaan., kuten orpopirun hallitusohjelmakin todistaa.

    Mikään ei muuta vasurien liiton asemaa!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Mikään ei muuta vasurien liiton asemaa!

    Ei todellakaan. VAS on edelleen ainoa työläisten ja yhteiskuntamme heikoimpien asioita ajava puolue. Ja sekös näitä äärioikeistorasisteja ketuttaakin. Sosiaalipummina elelevää extyöloista varsinkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    Ei todellakaan. VAS on edelleen ainoa työläisten ja yhteiskuntamme heikoimpien asioita ajava puolue. Ja sekös näitä äärioikeistorasisteja ketuttaakin. Sosiaalipummina elelevää extyöloista varsinkin.

    SKP:n perillinen!

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Eihän persuja kiinnostanut muu kuin Marinin aamupalat, laukut, juhlat ja muu höpö höpö.

    Persujako? Eiköhän aamupalat olleet läpsy ruokajonossa seisoville ja muut postaamisen kiinnostivat eniten ihailijakkaartia... iiiiiii...iiiiiii.... Marin teki kovasti työtä Marinin näkyvyyden eteen ja onnistui.

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Persujako? Eiköhän aamupalat olleet läpsy ruokajonossa seisoville ja muut postaamisen kiinnostivat eniten ihailijakkaartia... iiiiiii...iiiiiii.... Marin teki kovasti työtä Marinin näkyvyyden eteen ja onnistui.

    Siihen se SS:n aka hupenikin, töihin ei paljoakaan ehditty. Ei saatu tuottavaan työhön lisää potkua!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Siihen se SS:n aka hupenikin, töihin ei paljoakaan ehditty. Ei saatu tuottavaan työhön lisää potkua!

    Surkeaa on siis yritysten johtaminen kun valtion johtoa pitää omista tappioista syyttää. No extyöloisen äärioikeistoasenteen ja konkurssifirman yhteys on jo tullut palstalla muutenkin selväksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Surkeaa on siis yritysten johtaminen kun valtion johtoa pitää omista tappioista syyttää. No extyöloisen äärioikeistoasenteen ja konkurssifirman yhteys on jo tullut palstalla muutenkin selväksi.

    Olen jo aiemmin kertonut, jotta se summa minkä kaverini kanssa sijoitin yritykseemme sitä alkaessamme tuhat kertaistui yrityksen toiminnan aikana kun se myytiin eläköityessämme. Sen lisäksi yrityksen omistama kiinteistö jäi vielä meille!

    Outo konkurssi!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Vedä kätees lahtari !!

    Suomessa on duunareilla täysin laillinen lakko-oikeus olemassa,

    Joo nyt halutaan sakottaa , laittomista lakoista eli kun sopimus on voimassa . Silloin ei ole oikeutta lakkoon eikä työnantajan työsulkuun . Ennen on saanut ammattiliitto laittomasta lakosta sakot, nyt saa myös lakkoilevat työntekijät .

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Joo nyt halutaan sakottaa , laittomista lakoista eli kun sopimus on voimassa . Silloin ei ole oikeutta lakkoon eikä työnantajan työsulkuun . Ennen on saanut ammattiliitto laittomasta lakosta sakot, nyt saa myös lakkoilevat työntekijät .

    Nuo sakot vaan ovat olleet kuin hyttysen pissi Itämeressä, olisi pitänyt aina laskuttaa sakkojen lisäksi se vahinko, jonka lakot aiheuttavat kolmansille osapuolille!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Nuo sakot vaan ovat olleet kuin hyttysen pissi Itämeressä, olisi pitänyt aina laskuttaa sakkojen lisäksi se vahinko, jonka lakot aiheuttavat kolmansille osapuolille!

    Ja samoin pitäisi sakottaa myös kaikkia niitä työnantajia, jotka eivät ole jakaneet työntekijöille yrityksen saavuttamia, eli työntekijöiden aikaansaamia voittoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    Ja samoin pitäisi sakottaa myös kaikkia niitä työnantajia, jotka eivät ole jakaneet työntekijöille yrityksen saavuttamia, eli työntekijöiden aikaansaamia voittoja.

    Jos yritys on oy muotoinen voi aina pyrkiä siihen osaomistajaksi ostamalla mahdollisesti myytäviä osakkeita. Osaomistajana pääsee palkan lisäksi nauttimaan omistussuhteen mukaan jaettavasta osingosta jos yrityksen tulos on positiivinen!

    Työntekijät eivät sinänsä saa aikaan voittoja vaan sen tekee koko yrityksen toiminta. Työntekijät saavat sovitun palkkansa mutta alkamalla omistajaksi niin myös osingoista lohkeaa osa omistussuhteen mukaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Vedä kätees lahtari !!

    Orpo haukkaa vielä paskaa ja pieree verta hallituksineen kun yleislakkoa pukkaa melkein heti kun se Orpon hallitus aloittaa toimintansa täällä Suomessa.

    Sitä odotellessa. Haistakoon paskan koko valtiovalta!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Vedä kätees lahtari !!

    Orpo haukkaa vielä paskaa ja pieree verta hallituksineen kun yleislakkoa pukkaa melkein heti kun se Orpon hallitus aloittaa toimintansa täällä Suomessa.

    Hei komukka nyt on lokakuun loppu ja sama hallitus mutta missä teidän yleislakko viipyy ? Ei niitä yleislakkoa täällä palstalla päätetä, jossain kommari-matujen marssilla, vaikka kuinka huudetaan ?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Vedä kätees lahtari !!

    Suomessa on duunareilla täysin laillinen lakko-oikeus olemassa,

    Ihmettelen, miksi duunarit eivät viime hallituskaudella "oikeuttaan" käyttäneet? Nousukaudella velkaa tuli 40 000 000 000€, ostovoima tippui 2009 vuoden tasolle, 1200000 putosi köyhyysloukkuun, 350 000 henkilökohtaisen vararikon, lisäksi kyseinen hallitus teki useiden miljardien "sopimuksia" (päästökauppa, ennallistaminen, lentokoneet Nato, jne. jne.), joista maksut jäivät seuraaville hallituksille eli lapselapselapselapsille....

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Demokratia ei siis kuulu vasurien tyyliin!

    Lahtaamisesta voin sanoa jotta punalahtarit aina alkavat ja kun saavat turpiinsa, niin parkuvat toista sataa vuotta!

    Kyllähän demarit jostain tuohon puolueen nimeen tuon "demokraattinen" ovat keksineet, mutta ei sillä kyllä DEMOKRATIAN kanssa ole mitään tekemistä. "Emme lähde hallitukseen Perussuomalaisten kanssa" edustaa demareiden demokratiaa ja RASISMIA.

    Äänestä

  • Anonyymi00309 kirjoitti:

    Ihmettelen, miksi duunarit eivät viime hallituskaudella "oikeuttaan" käyttäneet? Nousukaudella velkaa tuli 40 000 000 000€, ostovoima tippui 2009 vuoden tasolle, 1200000 putosi köyhyysloukkuun, 350 000 henkilökohtaisen vararikon, lisäksi kyseinen hallitus teki useiden miljardien "sopimuksia" (päästökauppa, ennallistaminen, lentokoneet Nato, jne. jne.), joista maksut jäivät seuraaville hallituksille eli lapselapselapselapsille....

    Sosialistien laskukoneiden patterit on aina olleet tyhjiä ja siksi he tekevät tyhmiä päätöksiä, jos yleensä mitään tekevät!

    Äänestä

  • Anonyymi00310 kirjoitti:

    Kyllähän demarit jostain tuohon puolueen nimeen tuon "demokraattinen" ovat keksineet, mutta ei sillä kyllä DEMOKRATIAN kanssa ole mitään tekemistä. "Emme lähde hallitukseen Perussuomalaisten kanssa" edustaa demareiden demokratiaa ja RASISMIA.

    Heidän määreestään puuttuu etuliitye kansa eli se mitä he himoitsevat on kansandemokratia eli puolueen diktatuuri! Itse he tarkoittavat omaa puoluiettaan mutta tuskin tulevat onnistumaan, kun hieman miettii heidän aikaansaamisiaan ja presidentinvaalin tulostaan!

    Äänestä

Vielä vähemmän täällä kaivataan kommunisti hallitusta, se anarkistille katkera paikka kun ei pysty enää loisimaan vaan joutuu ettimään töitä muiden tavoin. Kyllä tämä mariinin hallitus sai tuon työttömyyden jälleen nousuun, velkaa otettiin ja nyt maksetaan tuota velkaa. Ei ne mariin työllisyys luvut olleet kuin paperilla ei muualla. Edellisen kerran kun demarit oli hallituksessa työttömyys nousi 250000 tuhannella, joten kannattaisiko anarkistin ottaa asioista selvää ennen kuin rupee kirjoitteleen tuota punaista propagandaa.

Äänestä
  • Saas kattoo miten äärioikeistolainen valtionvarainministeri, joka on jo paljastunut tummaihoisten ihmisten ampumisista unelmoivaksi rasistiksi saa työllisyyden nousuun näillä työelämän kurjistamistempuillaan.

    Äänestä

koettakaahan anarkistit jo opettelemaan elämistä demokraattisessa suomessa ja miksi pitää aina kaivaa verta nenästä. ? Opetelkaa työntekoa vaikka muutama minuutti kerrallaan-siitä se alkaa.

Äänestä
  • Miksi et näytä mallia, vaan trollaat täällä työläisten palstaa kuin mikäkin äärioikeistofriikki!

    Äänestä

Mikä äärioikeisto hallitus. Mene Venäjälle katsomaan sitä mikä on äärioikeisto.
Suomessa ei ole äärioikeistoa.

Äänestä
  • Katkera vaskommunisti haluaa rikkaaksi ilman yrittämistä ja töitä, samalla kateillen ahkeraa ja yrittävää ihmistä.

    Äänestä

  • Kokoomus ja äärioikeistolainen PS muodostaa sysimustaa hallitusta, joka ahdistaa työläisten elämän nälkään ja kurjuuteen jokapäiväisestä työssäkäynnistä huolimatta!
    Yleislakolla on ennenkin saatu äärioikeistohallitukset nurin.

    Äänestä

Aikoinaan kommunistit ja SKDL ollessaan järjestivät lakkoja jatkuvasti kapitalistien tuhoksi. Että se siitä.

Äänestä
  • Väärin. Ei lakkoja silloinkaan tehty kapitalistien tuhoksi, vaan työläisten työehtojen heikennysyritysten takia. Ja kun järkipuhe ei silloinkaan auttanut. Nykyään työläisten etuja ajaa AY-liitot.

    Äänestä

Semmoista se vasemmiston "demokratia" on ollut ennen ja nyt.

Äänestä
  • kun firmassani oli näitä vaskommunisteja, niin koneet aina rikki, ja kun selän käänti, niin lakkoja ja laiskottelua. Kun pääsin eroon näistä tovereista, niin firman tuottavuus parani ja palkkoja nostettiin useaan otteeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    kun firmassani oli näitä vaskommunisteja, niin koneet aina rikki, ja kun selän käänti, niin lakkoja ja laiskottelua. Kun pääsin eroon näistä tovereista, niin firman tuottavuus parani ja palkkoja nostettiin useaan otteeseen.

    Ja mun firmassa oli pelkkiä ruokapalkalla käyviä orjia, joita aika ajoin ruoskin jos joku erehtyi vessareissulle. Firmani kilpailukyky olikin silloin ihan huippuluokkaa.

    Äänestä

Taas joku äärivasemmistolainen kitisee vallankumoushaaveissaan, kun pelkää joutuvansa töihin.

Äänestä
  • Työ ja palkan ansaitseminen lienevätkin ne vasemmiston suurimmat ongelmat. Työssä kun vapaa-aika valuu hukkaan heidän tyylillään!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Työ ja palkan ansaitseminen lienevätkin ne vasemmiston suurimmat ongelmat. Työssä kun vapaa-aika valuu hukkaan heidän tyylillään!

    Me työssäkäyvät työläiset elätämme ihan varmasti itsemme. Toisin kuin sinä, joka elät yhä pelkkänä sosiaalipummina ... häpeäisit luuseri ...

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Me työssäkäyvät työläiset elätämme ihan varmasti itsemme. Toisin kuin sinä, joka elät yhä pelkkänä sosiaalipummina ... häpeäisit luuseri ...

    Elätättekö? Miksi sitten asumistuet, palkkatuet, työttömyyskorvaukset ja muut sosiaaliset tulonsiirrot aina vaan lisääntyvät?

    Ette monikaan todellakaan kykene hoitamaan itse omaa talouttanne ja se selviää ihan uutisia katsellessa ja lukiessa!

    Itse en ole koskaan noita yhteiskunnan rahoja itselleni nostanut, senkin 3 viikkoa kun aikoinaan olin työtön olen itse kustantanut säästöilläni.

    En vieläkään 15 eläkeläisvuoden jälkeen saa mitään mitä en ole ansainnut. Työeläkevakuutus maksaa sovittua ja kustannettua eläkettä ja muutakin rahaa on vanhoista työajan tuloista vielä käyttämättä. Yhteiskunta saa minulta veroja enemmän kuin aiheutan heille kustannuksia!

    Minä en ole koskaan ollut päivääkään työttömänä ja aina olen pystynyt elämään ilman mitään yhteiskunnan myöntämiä tukia.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Elätättekö? Miksi sitten asumistuet, palkkatuet, työttömyyskorvaukset ja muut sosiaaliset tulonsiirrot aina vaan lisääntyvät?

    Ette monikaan todellakaan kykene hoitamaan itse omaa talouttanne ja se selviää ihan uutisia katsellessa ja lukiessa!

    Itse en ole koskaan noita yhteiskunnan rahoja itselleni nostanut, senkin 3 viikkoa kun aikoinaan olin työtön olen itse kustantanut säästöilläni.

    En vieläkään 15 eläkeläisvuoden jälkeen saa mitään mitä en ole ansainnut. Työeläkevakuutus maksaa sovittua ja kustannettua eläkettä ja muutakin rahaa on vanhoista työajan tuloista vielä käyttämättä. Yhteiskunta saa minulta veroja enemmän kuin aiheutan heille kustannuksia!

    Osoitit taas kerran todella hyvin sen tosiasian, miten vajavaisella ymmärryksellä palstan häiriköivät oikeistotrollit täällä oikein kirjoittelevat. Äärioikeiston typeryyttä ei voi siis koskaan aliarvioida ... hehehehhehehhhehehehheheee

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Et sitten kyennyt ottamaan kantaa vaan taas luikahdit pakoon aidan alta! Se on sitä Lyyli tyyliä!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Et sitten kyennyt ottamaan kantaa vaan taas luikahdit pakoon aidan alta! Se on sitä Lyyli tyyliä!

    Sinä se et nyt lainkaan näköjään edes ymmärtänyt sitä tosiasiaa, että sinullehan tuossa nyt vain vittuiltiin todella rankasti kun olet niin s**tanan typerä ja tyhmä.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Sinä se et nyt lainkaan näköjään edes ymmärtänyt sitä tosiasiaa, että sinullehan tuossa nyt vain vittuiltiin todella rankasti kun olet niin s**tanan typerä ja tyhmä.

    Taidat vain munata itseäsi noilla verbaali ulosteillasi!

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Me työssäkäyvät työläiset elätämme ihan varmasti itsemme. Toisin kuin sinä, joka elät yhä pelkkänä sosiaalipummina ... häpeäisit luuseri ...

    ...miten lienee sen elättämisen kanssa ... sillä kun näkyy olevan pienehkö ero näiden työssä kävijöiden ja työtä tekevien välillä ... molempia on nähty , toista lajia ei vain ole tarpeeksi ..

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Osoitit taas kerran todella hyvin sen tosiasian, miten vajavaisella ymmärryksellä palstan häiriköivät oikeistotrollit täällä oikein kirjoittelevat. Äärioikeiston typeryyttä ei voi siis koskaan aliarvioida ... hehehehhehehhhehehehheheee

    Tämä Extyökkäri on työkkärin tuilla notkuva persu

    Äänestä

Vain tyhmääkin tyhmenpi kommunisti on kapinaa lietsomassa, kuten venäjän mielistelijöiltä voi odottaa. Menkää kurjuuden kuninkaat lopultakin itärajan taa, sillä sitä kurjuuttahan teidät on kasvatettu ihailemaan. Kyllä me nato suomessa pärjätään ilman kitiseviä kommunistejakin.

Äänestä
  • Äärioikeistohallitus aikoo heikentää työläisten oikeuksia ja työehtoja, ja kaltaisesi tolvanat näkevät nekin kommunismina. Kyllä tyhmä saa olla, mutta ei sentään ääliömäiseksi työläisvihaa puhkuvaksi persuksi pidä silti ryhtyä.

    Äänestä

Voipi sanoa anarkistille joka ei itse ole tehyt päivääkään rehellistä työtä, yksikään duunari ei tule lähtemään lakkoilee vihervasemmiston takia. 99.9 % duunareista nauraa paskaista naurua näille anarkisteille, se että duunarit elättää näitä toimeentuloilla eläviä loisijoita!! Sitten piäisi lakkoilla näiden toimesta VOIHAN V........U MITÄ ANARKISTI KUVITTELEE!!!!!!!

Äänestä
  • Anarkisteja ja kommunisteja joka puolella näkeviä ÄÄRIOIKEISTOLAISIA PERSURASISTEJA on turha tosiaan etsiä työpaikoilta, sillä heille riittää hyvin sosiaalituki ja kulmabaarin rasistikerhon päivittäiset kokoontumiset. Siellä sitten nauretaan töihin meneviä mamuja ja muita työläisiä ...

    Äänestä

Vai niin. Yleislakkoile sinä vaan. Ja lakkoile pitkään. Vasemmistoliitolle olisi pitänyt jo pitkään olla selvää, että tämä kansa osoitti vaaleissa sille hölmöilijän nurkkapaikan tuon tuhlaajahallituksen yhtenä törttöilijänä.
Joten lakkoile rauhassa. Keskuspankkien ohjauskorot nousevat, Suomen julkistalous on perskarvojaan myöten pantattu. Ja juuri siksi, että te äärivasemmistolaiset olette numerolukihäiriöisten ydinjoukko ja haluatte Suomen valtiontalouden kuseen ja köyhät köyhemmäksi kuin he ovat koskaan olleet.
Juuri sinä palvelet parhaiten Vasemmistoliittoa menemällä itse yleislakkoon heti huomenna aamulla.
Missä noita jäniksenpapanoita kelluukaan. Tietääkö joku.

Äänestä
  • Huvittavaa, miten vajavaisella ymmärryksellä palstan oikeistotrollit täällä oikein kirjoittelevat. Äärioikeiston typeryyttä ei siis kannata koskaan aliarvioida ... heheheh

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Huvittavaa, miten vajavaisella ymmärryksellä palstan oikeistotrollit täällä oikein kirjoittelevat. Äärioikeiston typeryyttä ei siis kannata koskaan aliarvioida ... heheheh

    Hekottaja kommunistikin voisi opetella työntekoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Hekottaja kommunistikin voisi opetella työntekoa.

    Ei natsisaappaisssa rasistisia iskulauseita huutaminen ole työtä, vaikka äärioikeisto niin luuleekin.

    Äänestä

No, aloittaja, oletko yleislakossa. Jos et, aloita se lakkoilusi nyt, ihan heti.
Ellet sitä tee, niin sinusta ehtyy aito äärivasemmistolainen tyhmyys ja työväentalon siivoamattoman ulkohuussin löyhkä. Yrittäisit edes jotenkin ylläpitää noita kunnon kommunismin perinteisiä tunnusmerkkejä.
Eli mene nyt heti yleislakkoon.

Äänestä
  • Osoitit hyvin sen, miten vajavaisella ymmärryksellä palstan oikeistotrollit täällä oikein kirjoittelevat. Äärioikeiston typeryyttä ei voi siis koskaan aliarvioida ... heheheh

    Äänestä

Yleislakko lähestyy ihan samaa vauhtia kuin äärioikeistohallitus. Työläiskansa alkaa jo varustautua ...

Äänestä

Lakoista ei ole mitään hyötyä. Asiat pitää hoitaa. Ilman hyvää työllisyyttä ei ole taloutta ja siten ei palveluita. Lakot eivät asiaa muuta miksikään.

Lakoilla ei ole saavutettu mitään. Edellinen poliittinen lakko ei johtanut mihinkään. Laki tuli voimaan jopa kovennettuna. UPM:n yli 100 päivän lakko ei johtanut mihinkään. Satamalakko ei johtanut mihinkään. Veturimiesten lakko ei johtanut mihinkään.

Ammattiliitot eivät ole yleishyödyllisiä. Sen takia osingot verolle. Jäsenmaksujen osittainen veroaähennysoikeus poistettava. Laittomien lakkojen sakot korotettava. Antti Rinne tuomittiin laittomasta lakosta aikanaan. Siis lakon järjestäjiäkin tuomitaan. Vahingonkorvausvelvollisuus pitää nostaa.

Lakko on laiton, jos työrauhavelvollisuus on voimassa. Sitä ei lakon nimi muuta. Lakko on laiton, jos se on laiton. Poliittinen lakko, myötätuntolakko, tukilakko ovat laittomia, jos ne ovat laittomia. Laittomuuksien järjestäminen ja siihen kiihottaminen ovat rikollista toimintaa.

Äänestä
  • Äärioikeistohallitus muuttaa tietysti kaiken työläisten etujen ajamisen laittomaksi. Mutta sillä ei Suomi tule varmasti nousemaan, päinvastoin. Miksi äärioikeistolainen hallituksemme haluaa ajaa Suomen ihan väkisin yleislakkoon ... ja suurimmalta osalta ideologisista syistä?
    Lapuan liikkeen ylösnousemus ei varmasti maatamme pelasta. Uskokaa se jo hyvällä!

    Äänestä

Taitaa vasemmistoliitto mennä lakkoon ennen kuin mitään hallitusta on edes saatu pystyyn.

Äänestä
  • Rehelliset työläiset menee varmasti lakkoon, jos äärioikeistohallitus ei peräänny köyhimpien kurjistustoimissaan. Nythän suurimmat veronkevennykset on suunniteltu hyvätuloisille ... ja ne maksatetaan köyhimpien tukia leikkaamalla. Orpopiru ja rasistipurra siis vihaavat maamme pienipalkkaisia työläisiä ja työttömiä.

    Äänestä

Vai oikein yleislakkoon! Kannattaisi mennä ensin töihin ja höpöttää lakoista vasta sitten. Taitaisi aloittajan olla parempi keskittyä vain niihin soilla oleviin lakkoihin, voi jopa tienata hieman, jos on ahkera.

Äänestä
  • Näi juuri! Lakkoja piisasikin marinin velkahallituksen kesinä tosi hyvin. Tosin täällä lapin perukoilla niitä sanotaan hillaksi. Punikit ei kehtaa niitä kerätä, kuin sen verran, että kiljutarpeet saa ostettua.

    Äänestä

  • Äärioikeistolaisten on tietysti vaikea ymmärtää lakkoilun tarkoitusta, koska eivät ole päiväkään oikeaa palkkatyötä tehneet. Kiljunteko, Trumpin ihannointi ja hyvinvointiyhteiskunnan vihaaminen kun vie kaikki heidän energian.

    Äänestä

Suomalaiset työntekijät eivät osaa muuta tehdä, kun näistä. Niinkuin jostain 6 minuutin kikystä. Toivon mukaan tuleva hallitus palauttaa 8 -tunnin työpäivän. Lomarahoistakin voisi leikata. Itse pidiän kyllä kesälomaa liian pitkänä. Toivon mukaan piiska alkaa heilumaan. Kyllä työ alkaa maistumaan, kun ansiosidonnaista lyhennetään.

Äänestä
  • Ja tuollaista sontaa voi kirjoittella vain oikeistokakara, joka ei ole päivääkään oikeita töitä tehnyt. Pysyisit vaan siellä isukkisi munaskuissa leikkimässä porvaria ... hehehe

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Ja tuollaista sontaa voi kirjoittella vain oikeistokakara, joka ei ole päivääkään oikeita töitä tehnyt. Pysyisit vaan siellä isukkisi munaskuissa leikkimässä porvaria ... hehehe

    Voin sanoa, että olin yli 30-vuotta saman työnantajan palveluksessa. Onneksi meillä oli pomo joka laittoi narisijoille ensin v-mäisimmät työvuorot, ja antoi heille YTeissä lopulta kenkää. Mitä kikyyn tulee, niin onneksi minulla oli sellainen työtehtävä, jossa sitä ei edes huomannut. Työpäiväni meni melkein aina yli 8-tunnin, eikä kukaan perään huutanut. Työnantaja maksoi aina ylimenevät tunnit kuukausittain. Fiksumpaa olisi ollut palauttaa 8-tunnin työpäivä. Siinä ei olisi tarvinnut laskea minuutteja. Mitä kesälomaan tulee, niin voisi palauttaa sen järjestelmän, että kun on ollut 10-vuotta samalla työnantajalla, niin saisi 1 kk kesäloman. Talviloman 5 palvelusvuoden jälkeen. Muille 3-viikkoa kesällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Ja miksi sitten äänestät persuja, jotka haluavat leikata kaikkia työläisten etuja?
    Kyllä tyhmä saa olla, mutta ei persuksi silti tarvitse ryhtyä ...

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Ja miksi sitten äänestät persuja, jotka haluavat leikata kaikkia työläisten etuja?
    Kyllä tyhmä saa olla, mutta ei persuksi silti tarvitse ryhtyä ...

    Työpaikka on työpaikka, eikä mikään oleilupaikka. Sekin pitäisi olla mahdollista, että kesä/ talviloman voisi vaihtaa rahaksi, mutta ei sekään ole tämän vasemmistolaisen holhouksen mukaan ole mahdollista.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Työpaikka on työpaikka, eikä mikään oleilupaikka. Sekin pitäisi olla mahdollista, että kesä/ talviloman voisi vaihtaa rahaksi, mutta ei sekään ole tämän vasemmistolaisen holhouksen mukaan ole mahdollista.

    Oleileehan persuja työpaikoilla, mutta varsinaiseen tuottavaan työhönhän ei niistä vielä koskaan ole vielä ollut. No eiköhän niistäkin nyt päästä, kun "asiallinen" syy riittää niiden pois potkimiseen. Kiitos kokkareiden ...

    Äänestä

Hallitus ei ole työmarkkina osapuoli ,emmekä elä diktatuuriassa, jossa hallintovalta sanelee työehdot.

Äänestä
  • Aivan. Viimeistään ensi kevään yleislakko pistää äärioikeistolaiset OrpoPurrat kuuntelemaan työläisiä ...

    Äänestä

  • Aivan ja siksi asia pitääkin korjata PAIKALLISELLA SOPIMISELLA. Tuloksia olemme saaneet lukea jo UPM:n osalta, jossa "pärstäkerroin" ja syvänuoleskelu ainoat mahikset esim. palkankorotuksille.

    Äänestä

Kommunistien kapinapuheita jutustelee juurikin vasemmisto anarkisti, joka saa halvauksen pelkästä työ sanasta. Eikös se Ärhinmäen vappukapina ottanutkaan tuulta purjeisiin....?

Äänestä
  • Äärioikeistolla ei ole näköjään vieläkään muita vihollisia kuin työläise, ja heidän edustajansa ...

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Äärioikeistolla ei ole näköjään vieläkään muita vihollisia kuin työläise, ja heidän edustajansa ...

    Työläisiä edustaa nykyään oikeisto, kuten PS. Kommunistien katkerat ajat ovat mennyttä kauraa. Mitä vielä vikisettä komut, kun olette olleet vapaamatkustajia kristillisyyden armon ansiosta, oikeisto suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Työläisiä edustaa nykyään oikeisto, kuten PS. Kommunistien katkerat ajat ovat mennyttä kauraa. Mitä vielä vikisettä komut, kun olette olleet vapaamatkustajia kristillisyyden armon ansiosta, oikeisto suomessa.

    PS edustaa vain ja ainoastaan RASISTEJA ... eikä siihen joukkoon kuulu ainuttakaan REHELLISTÄ työläistä!!!!!

    Äänestä

Äärioikeistohallituksen eväät työllisyyden kasvattamiseen ovat OrpoPurrien mukaan siis kaupassa myytävien juomien alkoholin määrän korottaminen 8%:iin sekä terveyssiteiden halventaminen.
Tyypillistä oikeistolaista älykkyyttä... hehehehe

Äänestä
  • Ja kuinkahan monta uutta työpaikkaa syntyy sillä, että työkyvyttömien työttömien asumistukea leikataan?

    Äänestä

Tuossa ohjelmassa on sellaisia toimia joilla kävellään yksilöiden itsemääräämisoikeuden ylitse , sivuuttaen perutuslailliset kansalaisoikeudet, jotta jos tuollaiset toimet menevät lainsäädännössä suomessa niin voidaan samantien kaikki ryhtyä samalle laeista piittaamattomalle linjalle ja panna hulinaksi. Lainsäädäntö ja lait menettävät merkityksensä sen siliän tien.

Äänestä
  • Äärioikeistolle kun antaa pikkusormen, niin siinä kärsii koko kansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Äärioikeistolle kun antaa pikkusormen, niin siinä kärsii koko kansa.

    Voi olla, mutta nykyisessä hallituksessa ei ole äärioikeistoa, vaan kansan valitsemat demokratiaa kunnioittavia puolueita. Äärivasemmisto etsii natseja ja fasisteja, mutta yhtä turhaan, kuin tuo kgb kasvatti tuolla idässä....Niin no teillähän onkin sama arvomaailma.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Oletko tosiaan noin sokea vai muuten vaan yksinkertainen, että et näe äärioikeiston soluttautuneen nykyhallitukseen? PS johdostakin suurin osa kuuluu äärioikeistolaiseen Suomen Sisu-järjestöön ja uudeksi elinkeinoministeriksi päässyt Junnila (PS) oli juhlapuhujana ääri­oikeiston tapahtumassa ja vitsaili puheessaan jopa Hitleristä.
    Kansa on siis päästänyt kyyn povelleen ja se tulee kostautumaan ...

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Voi olla, mutta nykyisessä hallituksessa ei ole äärioikeistoa, vaan kansan valitsemat demokratiaa kunnioittavia puolueita. Äärivasemmisto etsii natseja ja fasisteja, mutta yhtä turhaan, kuin tuo kgb kasvatti tuolla idässä....Niin no teillähän onkin sama arvomaailma.

    Sokeat uskokoot mitä haluavat, mutta meillä on nyt äärioikeistolainen natsimielinen
    hallitus.

    Äänestä

PS:n jäseniä on myös Sinimustissa ja päinvastoin.

Äänestä

Miten kommari lakkoon menee, kun ei ole työssäkään. Anarkistin ainoa työ on luoda natsikauhua, kuten idolinsa putin. Äärivasemmisto on yhteiskuntarauhalle myrkkyä, mutta onneksi kannatus on olematonta.

Äänestä
  • Äärioikeiston osallistuminen hallitukseen alkaa jo näkyä. Persuedustajien natsisympatiat ja työläisviha kaataa kohta koko hallituksen.

    Äänestä

Vasemmistolla on tapana pyrkiä ratkomaan asioita väkivaltaa käyttäen.

Äänestä
  • Äärioikeisto- ja islamisti-terrorismi ovat Supon mukaan nykyään ainoat todelliset uhat maamme turvallisuudelle. Ja noista vain äärioikeisto on päässyt maassamme valtaan. Valitettavasti.

    Äänestä

Mistäs se työväki lakkoilee kun edellisen hallituksen toimesta loppuu tehtaat ja on työpaikat hävinneet. Edellisen hallituksen aikana oli melkein ennätykselliset muutosneuvottelut.

Äänestä
  • Vai johtuu työläisten irtisanomiset vasemmistohallituksesta... hehhehe.
    Oikeistolaisten palstatrollien vähämielisyys on ihan huvittavaa seurattavaa ... hehehehe

    Äänestä

Ei sitten demokratia sovi sinulle? Vasuridiktatuuriako havittelet?

Kun vain noin 25% viime vaaleissa ja ainakin kaksissa edellisissäkin, äänesti vasureita kaikkiaan, niin miksi arvelet sinun kannallasi olevan demokratiassa mitään valtaa, kun enemmistö määrää asioiden kulun?

Äänestä
  • Äärioikeistohallituksen harjoittama työehtojen kurjistuspolitiikka ajaa työläiset yleislakkoon vääjäämättä, työläisten puoluetaustasta riippumatta. Palkkatyöläisten määrä kun on niin suuri, että siinä jotkin kokkareiden kannatukset eivät vaikuta yhtään mitään. Työväen kyykyttäminen rikkaiden etujen takia kun ei ole edelleenkään kansan tahto. Suomen onneksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Äärioikeistohallituksen harjoittama työehtojen kurjistuspolitiikka ajaa työläiset yleislakkoon vääjäämättä, työläisten puoluetaustasta riippumatta. Palkkatyöläisten määrä kun on niin suuri, että siinä jotkin kokkareiden kannatukset eivät vaikuta yhtään mitään. Työväen kyykyttäminen rikkaiden etujen takia kun ei ole edelleenkään kansan tahto. Suomen onneksi.

    Mitään ei kurjisteta vaan pyritään lähemmäs sitä reaalitasoa jonka te laumana kykenette tuottamaan. Se on vähin mitä pitää tehdä. Jokainenhan voi luopua ay mafian sopimuksista jos haluaa enemmän ja alkaa itsenäisen työskentelyn kuten minäkin aikoinani tein. Omat sopimukseni toivat minulle selvän hyödyn eikä niihin kosketa jos ay mafian sopimuksiin puututaan.

    Ketään joka oikeasti ansaitsee palkkansa ei kyykytetä mutta luikurit on saatava kuriin!

    Tuntuu olevan kovasti kitinää ja vikinää äärivasemmalla. Ei paljon viitsisi vasemmistoliitonkaan anarkisti eväillä arvostella työnantajia, puhumattakaan työntekijänä. Mitättömän kannatuksen takana onkin kourallinen työtävieroksuvia kaduilla istujia ym. muuta rupulisakkia. Ääriliike, joka on täynnä toisten alistamiseen pyrkiviä minä itse tyyppejä.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Palkkatyöläiset lähtevät varmasti yleislakkoon jos äärioikeistohallituksen työehtojen heikennykset otetaan käyttöön. Ja siihen porukkaan kuuluu kaikkien puolueiden äänestäjiä.
    OrpoPurrien hyökkäys AY-liikettä ja kaikkia työläisiä kohtaan ei tule onnistumaan!
    Nykyisen hallituksen äärioikeistolainen asenne ja työläisviha on ihan Lapuan liikkeen tasoista ja juuri siksi yleislakko onkin ainoa veretön vaihtoehto vallan vaihtoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Ei siinä mitään vihaa ole jos korjataan palkat ja muut edut/kulut reaaliselle tasolle, jonka te keskimäärin kykenette ansaitsemaan ilman kilpailukyvyn menetystä!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Ei siinä mitään vihaa ole jos korjataan palkat ja muut edut/kulut reaaliselle tasolle, jonka te keskimäärin kykenette ansaitsemaan ilman kilpailukyvyn menetystä!

    Itseasiassahan Orpon hallitus parantaa työläisten asemaa ja ostovoima paranee. Ei kannata uskoa äärivasemmiston valheita.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Itseasiassahan Orpon hallitus parantaa työläisten asemaa ja ostovoima paranee. Ei kannata uskoa äärivasemmiston valheita.

    Niin minäkin olen päätellyt hallitusohjelmaa lukiessa.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Ei siinä mitään vihaa ole jos korjataan palkat ja muut edut/kulut reaaliselle tasolle, jonka te keskimäärin kykenette ansaitsemaan ilman kilpailukyvyn menetystä!

    Työntekijöiden työehtojen heikennykset eivät ole hyväksi kuin työnantajille ja sekin on todella lyhytnäköistä politiikkaa ja sen ei pitäisi kuulua lainkaan hallitukselle. Orpon hallituksen äärioikeistolainen ja työläisvihamielinen asenne johtaa ihan varmasti yleislakkoon .. Ei se siitä miksikään oikeistotrollien hyssyttelyllä ja jeesustelulla muutu.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Itseasiassahan Orpon hallitus parantaa työläisten asemaa ja ostovoima paranee. Ei kannata uskoa äärivasemmiston valheita.

    Et usko tuohon itsekkään. Ihan naurettavaa öyhötystä.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Mitään ei kurjisteta vaan pyritään lähemmäs sitä reaalitasoa jonka te laumana kykenette tuottamaan. Se on vähin mitä pitää tehdä. Jokainenhan voi luopua ay mafian sopimuksista jos haluaa enemmän ja alkaa itsenäisen työskentelyn kuten minäkin aikoinani tein. Omat sopimukseni toivat minulle selvän hyödyn eikä niihin kosketa jos ay mafian sopimuksiin puututaan.

    Ketään joka oikeasti ansaitsee palkkansa ei kyykytetä mutta luikurit on saatava kuriin!

    Ammatti trolli?

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Itseasiassahan Orpon hallitus parantaa työläisten asemaa ja ostovoima paranee. Ei kannata uskoa äärivasemmiston valheita.

    Minä en ole vasemmiston ja ay mafiosojen satuihin uskonut vielä koskaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Työntekijöiden työehtojen heikennykset eivät ole hyväksi kuin työnantajille ja sekin on todella lyhytnäköistä politiikkaa ja sen ei pitäisi kuulua lainkaan hallitukselle. Orpon hallituksen äärioikeistolainen ja työläisvihamielinen asenne johtaa ihan varmasti yleislakkoon .. Ei se siitä miksikään oikeistotrollien hyssyttelyllä ja jeesustelulla muutu.

    Ay mafian toiminta ei ole hyväksi työntekijöille koska se ei kiinnitä huomiota siihen, että vaaditut palkankorotukset myös lisäävät tuottavuutta jolloin kilpailukyky säilyy ja työttömyys ei ole ongelma!

    Nythän vain halutaan saada palkkoja ja kustannuksia reaalitasolle jotta päästään eteenpäin!

    Vihamielisyys on Orpon ohjelmasta kaukana, enemmän sitä on sinunkin kirjoittelussasi arvon Lyyli!

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Et usko tuohon itsekkään. Ihan naurettavaa öyhötystä.

    Enemmän vastaamassasi on järkeä kuin sinun aikaansaannoksessasi!

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Ammatti trolli?

    Taidat olla, mutta opi nyt se, että ennen allekirjoitusta pitää kirjoittaa se minkä haluaa allekirjoittaa.

    Minä taas olen ammatti työeläkeläinen ja itse ajatteleva edelleen!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Taidat olla, mutta opi nyt se, että ennen allekirjoitusta pitää kirjoittaa se minkä haluaa allekirjoittaa.

    Minä taas olen ammatti työeläkeläinen ja itse ajatteleva edelleen!

    Lapuan liikkeen aatteilla ei työelämä ainakaan parane. Ja juuri sitä orpopiru haaremeineen on tänne nyt ajamassa. Kansa on kohta kaduilla kun huomaavat mitä ne kipeät leikkaukset oikeasti tarkoittavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Työelämä paranee kun alatte oikeasti ansaitsemaan sen palkan jota ay mafia vaatii!

    Ei pidä maksaa enempää kuin aikaansaamanne työn tulos edellyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Lapuan liikkeen aatteilla ei työelämä ainakaan parane. Ja juuri sitä orpopiru haaremeineen on tänne nyt ajamassa. Kansa on kohta kaduilla kun huomaavat mitä ne kipeät leikkaukset oikeasti tarkoittavat.

    Mitä tarkoitat tuolla orporirulla? Onko se vasemmistoliitto tai sinä itse? Kuulutko sinä siihen haaremiin, vai tarkoitatko Marinin hallituksen "viisikkoa"?

    Se on totta, että kansa hermostuu pian totaalisesti kun huomaa, millaiseen jamaan Rinteen/Marinin hallitus on Suomen talouden ajanut ja kuinka kovia keinoja tarvitaan talouden nostamiseksi suosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Kylläpä sitä nyt ollaan niin tarkkoja hallituksen nimestä, vaikka edellisen hallituksen huulipunatytöistä äärioikeisto mussutti viimeiset 4 vuotta. No äärioikeiston nahkahan on kovin herkkä kun ei ole tottunut työläisten tapaan kepitykseen. Ja sitähän orpopiru haaremeineen on tarjoamassa kaikille muille, paitsi rikkaimmille, joiden verotusta vaan kevennetään. Ei Suomi nouse suosta köyhimpiä nälkiinnyttämällä ja kadulla asuttamalla. Ei vaikka rikkain kansanosa aatteensa ja vallan hurmiossa niin luuleekin. Se ajaa vain kansan kaduille ja pahimmillaan yleislakkoon.

    Äänestä

Junnilan (PS) päästäminen elinkeinoministeriksi paljastaa hyvin sen, millainen suhde Kokoomuksella ja persuilla on äärioikeistoon. Se on siis vähintään veljellinen ellei jopa salasuhteenomainen. Pääasianahan näillä Lapuan liikkeen hengenheimolaisilla on työläisten ja köyhimpien lyöminen ja rikkaimpien etujen ajaminen.

Ja juuri siksi AY-liike ja muut työväen edustajat tulevat pitämään puoliaan tätä äärioikeistolaista yhteenliittymää vastaan ... vaikka yleislakolla jos muu ei auta!

Äänestä
  • Hahhaa ja hekoti heh. Työläiset äänestää nykyään persuja ja jopa kokoomusta. Kovin käy vanhahtavaksi äärivasemmiston kitinät kun heidän anarkisteja ajetaan työmarkkinoille. Itse pienipalkkaisena duunarina en ymmärrä vasemmiston rasismia meitä suomalaisia työläisiä kohtaan, joittenka verorahoilla pitää elättää katujengeistä anarkisteihin. Kyllä persut on täysin oikeassa, kommunistien kitinöistä huolimatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Hahhaa ja hekoti heh. Työläiset äänestää nykyään persuja ja jopa kokoomusta. Kovin käy vanhahtavaksi äärivasemmiston kitinät kun heidän anarkisteja ajetaan työmarkkinoille. Itse pienipalkkaisena duunarina en ymmärrä vasemmiston rasismia meitä suomalaisia työläisiä kohtaan, joittenka verorahoilla pitää elättää katujengeistä anarkisteihin. Kyllä persut on täysin oikeassa, kommunistien kitinöistä huolimatta.

    Työläiset äänestää varmasti työväen etuja ajavia puolueita, ja sellaiseksi äärioikeistolaisia persuja ei voi koskaan luokitella. Tyhmiä ja omia etuja vastaan äänestäneitä duunareita löytyy kyllä Suomesta paljon, mutta kun .. tai pikemminkin jos äärioikeistohallitus saa työläisten ja työttömien kurjistuksensa muutettua laeiksi ... niin nykypersujen näennäinen "suosio" muuttuu entistä kovemmaksi persuvihaksi ... eikä aiheetta ... siis toinenkin PS hallituskausi päättyy lyhyeen ... Kansan onneksi !!!

    Äänestä

Yleislakko ja turpakiinni näiltä kansan kyykyttäjiltä. Ne ei tee muuta kun vetää itte kermat päältä ja vie toisilta viimesijaisen toimeentulon. Hallitus ulos.

Äänestä
  • Yleislakko ja yleislakko. Miten ne puna-anarkistit lakkoon menee, kun työnteko on vieras sana? Perussuomalaisia äänesti yli 600 000 kansalaista ja he edustavat mitä suuremmassa määrin työläisiä. Ei nyt kommarit eletäkään mitään lokakuun vallankumouksen huumaa, vaan demokraattisessa yhteiskunnassa, jossa teidän anarkistien edustajilla täytyy vaan yksinkertaisesti ettiä töitä. Turhaa on kitinänne ja vikinänne koko riidanhaastajilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Yleislakko ja yleislakko. Miten ne puna-anarkistit lakkoon menee, kun työnteko on vieras sana? Perussuomalaisia äänesti yli 600 000 kansalaista ja he edustavat mitä suuremmassa määrin työläisiä. Ei nyt kommarit eletäkään mitään lokakuun vallankumouksen huumaa, vaan demokraattisessa yhteiskunnassa, jossa teidän anarkistien edustajilla täytyy vaan yksinkertaisesti ettiä töitä. Turhaa on kitinänne ja vikinänne koko riidanhaastajilla.

    Kansanhallitus mitä todennäköisestihän tämä Orpon hallitus on. Punaverilipun löyhkä ei oikein innosta enää kansaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    Kansanhallitus mitä todennäköisestihän tämä Orpon hallitus on. Punaverilipun löyhkä ei oikein innosta enää kansaa.

    Työväen punaverta orpopirun äärioikeistohallitus on tosiaan taas Lapuanliikkeen asenteilla ja vallanhuumassaan vuodattamassa, mutta kyllä työläiskansa pystyy sen varmasti estämään yleislakolla. Kumma että rasistitkin ovat työväen kimpussa kuin rakkikoirat. No onhan rasismi ja äärioikeistolaisuus molemmat ihmisvihaan perustuvia aatteita.

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Nuo toimet jotka on tuossa suhteessa kirjattu hallitusohjelmaan työehto sopimuksien heikentämiseksi on yksiselitteisesti hallinnollisia laittomuuksia, eikä sellaisiin pidä alistua.

    Jollei hallitus peruuta toimiaan on vaadittava hallituksen eroamista.

    Äänestä

Miten se voi pakottaa lakkoon, kun ennätys määrä konkursseja, tehtaita lopetetaan, lomautuksia tuhansissa paikoissa??? Edellisen hallituksen aikaansaannoksia, se on vähän huono tyhjästä nyhjäistä, mutta eihän se anarkisti ymmärrä kun ei tiedä edes mikä on työntekoa.

Äänestä
  • Työttömän äärioikeistoluuserin on varmaan vaikeaa tajuta sitä, että meidän oikeiden työläisten pitää ihan itse tienata elantomme ja asumisemme. Anarkisteja voit kaivaa ihan omasta sairaasta päästäsi, mutta työnteosta ja sillä toimeentulosta et näytä tajuavan yhtään mitään.

    Äänestä

Kansa äänesti eduskuntavaaleissa huhtikuussa 2023 eduskunnan.

Kokoomus ja perussuomalaiset voittivat, kepu, vihreät ja vasemmistoliitto hävisivät.

Onko nyt huonot häviäjät ?

Äänestä
  • Kansa siis hävisi ja nyt rasistinen äärioikeistohallitus pakottaa työläiset yleislakkoon.

    Äänestä

Kansanvalta, demokratia on puhunut ja toimii.

Äänestä
  • Ja juuri siksi äärioikeistohallitus kaatuukin, koska työläiset eivät hyväksy toimeentuloonsa kurjistustoimia samalla kun rikkaimmat saavat verohelpotuksia.

    Äänestä

Lakko-oikeus on työväen ainoa ase, jota ei voi Orpon äärioikeistohallituskaan poistaa!

Äänestä

Mariinin hallitus pursusi älyttömyyksiä, joita seuraavatkin sukupolvet joutuvat maksamaan. Lukekaa SUOMEN UUTISET, niin tiedätte totuuden hallituksen toimista. Nyt äärivasemmisto kiihottaa sosialismin edistämiseksi kapinaan.

Äänestä
  • Suomen uutiset onkin tällä hetkellä paras totuuden puolustaja ja kertoo asiat mm hallitusohjelmasta parhaiten ilman vääristelyä.

    Äänestä

  • Äärioikeistolehtien lukeminen ei auta ainuttakaan kansalaista, se on varma! Niitä lukemalla altistuu sairaalle rasismille ja jopa uusnatsismille. Siitä on todisteena monien persuedustajien jäsenyys äärioikeistolaisessa SuomenSisu-järjestössä, joka on jo lakkautetun äärioikeistojärjestön PVL:n sisarjärjestö.

    Suomi ei kaipaa PS:n edustamaa äärioikeistolaista rasismia eikä työläisvihaa, vaan työläisiä kunnioittavaa hallitusta, jollainen Orpon äärioikeistohallitus ei ole. Siksi yleislakko onkin kohta työläisten ainoa mahdollisuus säilyttää työehtonsa EK-mafian laatimilta leikkauksilta.

    Äänestä

Kaikkien työläisten kannattaakin jo varautua henkisesti tulevaan yleislakkoon! Kukaanhan ei lakkoilla haluaisi, mutta koska hallitus on on ottanut hallitusohjelmansa suoraan EK-mafialta, niin muuta vaihtoehtoa ei taida olla. Yleislakko ja uusi hallitus. Hyvää syksynjatkoa!

Äänestä

Mitenkä tämä vasurit voivat mennä yleislakkoon, koska ovat työtä vieroksuvaa sakkia.Pistää pikkasen naurattaa kun vasuri huutaa yleislakolla HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHA, Mutta mistähän ne sitten ottaa toimeentulotuet kun suomi menee yleislakkoon, koska eiväthän nämä vasurit mitään lakkotukea saa koska silloinhan pitää työelämässä.

Äänestä
  • Persujen johtokin on juuri tuolla osoittamallasi älykkyyden tasolla. Ei siis mikään ihme, että palkkatyöläiset haluavat järkevämpää porukkaa maatamme johtamaan!

    Äänestä

No kaukana ei olla enää yleislakosta, sillä JHL varautuu jo asiaan:
https://yle.fi/a/74-20047635

Äärioikeistohallituksen kannattaisi jo alkaa miettiä, kannattaako työehtojen kurjistamista edes aloittaa...

Äänestä

Kohta kaikki rehelliset työläiset ovat lakossa vaatimassa työelämä-oikeuksiensa puolesta. Kaikki itseään kunnioittavat duunarit lähtevät varmasti mukaan!

Äänestä
  • Lakkoon kannattaa lähteä NYT, eikä sitten kun Äärioikeistohallitus muuttaa työläisten lakkoilunkin maksulliseksi!

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Lakkoon kannattaa lähteä NYT, eikä sitten kun Äärioikeistohallitus muuttaa työläisten lakkoilunkin maksulliseksi!

    Kuule tätä menoo ne pistää työnteonkin maksulliseksi pakoksi .

    Äänestä

Mites vihervasemmisto voi mennä lakkoon kun nämä loiseläjät eivät koskaan ole työtä tehneet.

Äänestä
  • Äärioikeistokakaroiden älykkyys on tutkimustenkin mukaan todella alhainen. Kiitos todisteesta. Juuri tuollaisista tulee uusia Breivikkejä ...

    Äänestä

Lakkosyksyn tuoksua on jo ilmassa!!!

Äänestä
  • kumpi mahtaa tulla ensin, yleislakko vai pysyvä lumi maahan?

    Äänestä

EK-mafialta saatu hallitusohjelma pakottaa työläiset kaduille!

Äänestä
  • Orpon hallitus on EK-mafian marionetti!

    Äänestä

SAK ja kaikki rehelliset työläiset ovat jo valmiit yleislakkoon ... OrpoPurrat vapisee jo märissä housuissaan ...

Äänestä
  • Soppatykit ja lakkovahdit on jo valmiina! Työläisten kurjistaminen pitää lopettaa alkuunsa!

    Äänestä

Ihan pelottaa hoopot punakapinat. Maksaako liitto hernesopat, jos hölmöily jatkuu viikkoja. Eipä taida olla enää solisalirattitouhulle kustantajia!

Äänestä
  • No äärioikeistokakaralle tuleekin siis uusia ja kipeitä kokemuksia kohta ... heheheh

    Äänestä

Punakapina keskeytetään terrvapampulla ja kaasulla. Kapinoitsijat sanotaan irti.

Äänestä
  • Työläisten työehtoja ei orpo-purra-lahtarien lauma määrittele, vaikka äärioikeisto väkivallalla taas uhkaileekin. Viimeistään yleislakko pistää äärioikeistohallituksen ulos.

    Äänestä

Miten punikki voi kutsua itseään työläiseksi? Monikin heistä vieläkin luulee että se tarkoittaa kapinaistujaa.

Äänestä
  • Äärioikeistolainen natsipaska näkee punikkeja ihan joka työpaikassa... ja ihailee samalla kurjistajiaan ... olet siis persu .. otan osaa .. heheheh

    Äänestä

Yleislakko ja äärioikeistohallituksen kaatuminen on taas päivää lähempänä .. .ihanaa!!!

Äänestä
  • Miksi SAK ei järjestäisi jäsenilleen yleislakkoa? Nythän KOK+PS-äärioikeistohallitus + EK-mafia ovat yhteistyössä julistaneet sodan kaikkia työläisiä ja heidän työehtojaan vastaan.
    Ei muuta kuin kovat piippuun, koska neuvottelutkin ovat EK-mafian liittolaisten kanssa mahdottomia.

    Äänestä

Taas yleislakkoon, kun edellisestä on yli 60-vuotta! Kaikki Suomen työläiset eivät olleet lakossa silloin. Nyt "työläiset" alkavat kuulua keskiluokkaan elintason nousun myötä, ja duunarit ovat näitä pätkätyöläisiä tai sohvaperunoita. Vasemmistolla ei enää tee mitään, kun ovat muuttuneet vihreiksi ja puheet ovat sitä yhtä ja samaa mongerrusta.

Äänestä
  • No Loimaan kassalaisena persuna ja työyhteisön hylkiönä tulet varmasti yllättymään, että kohta kadut täyttyvät yleislakkolaisista, jotka ajavat yhdessä meidän rehellisten työläisten ja työttömien etua. Piiloudu siis silloin hyvin ... Vaikka PS puoluetoimiston perimmäiseen nurkkaan ...

    Äänestä

Varustaudu sinäkin jo yleislakkoon, sillä Orpo-Purra äärioikeistohallitus ei aio näköjään luopua äärioikeistolaiseen ideologiaan perustuvasta työväen oikeuksien laittomasta leikkaamisesta. Työläisten sorto ja kurjistaminen ei saa muuttua hyväksytyksi, muuten olemme Suomen tuhon tiellä.

Äänestä
  • Valmiina ollaan .. kuten ennenkin Suomen työväen puolustukseen

    Äänestä

  • Anonyymi00176 kirjoitti:

    Valmiina ollaan .. kuten ennenkin Suomen työväen puolustukseen

    Huvittavaa putinmaista propakandaa äärivasemmiston suunnasta, että oikein huvittaa. Täällä meuhkaa joku kapinasta unelvoiva elokapinallinen, tai muuten yhteiskunnasta erottautuva tapatyötön. Äläs murehdi toveri, kyllä sinä saat edelleen toimeentulotukea, sillä Orpon porukka on päättänyt jopa korottaa sitäkin, mutta perusteet täytyy löytyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00177 kirjoitti:

    Sehän tässä tosiaankin murehduttaa, että nyt maallamme on sellainen hallitus, joka pakottaa yhä useammat työläiset toimeentulotukea hakemaan. Irtisanomisten helpottaminen, palkattomat sairaspäivät, määräaikaisten työsuhteiden ketjuttamisen salliminen jne. jne. eivät luo ainuttakaan uutta työpaikkaa, vaan kurjistavat jo valmiiksi pienituloisten elämää.
    Kaikki EK-mafiosojen märät päiväunet on nyt otettu hallitusohjelmaan. Sairasta ja äärioikeistolais-ideologista kansan kurjistamista ja rikkaimpien hyysäämistä verohelpotuksineen.

    Äänestä

Eikö nyky työväki ymmärrä mitä demokratia merkitsee?

Vai mitä aloittaja tarkoittaa tuolla diktaattori meiningillään?

Äänestä
  • Ymmärryksesi on tosiaan jo sinut jättämässä ...

    Äänestä

  • Anonyymi00181 kirjoitti:

    Ymmärryksesi on tosiaan jo sinut jättämässä ...

    Et sitten kyennyt vastaamaan

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Et sitten kyennyt vastaamaan

    Etkä sinä ymmärtämään ...

    Äänestä

Aivan oikein, että potkut perseelle, kun näitä luusereita pitäs elättää, vaikka tuottavat hallaa koko firmalle. Kunnon duunari on palkkansa ansainnut, mutta työpaikan musta lintu, joka jaksaa höpöttää "äärioikeistohallituksesta"on onneksi jo katoava olento. Siksi työläisistä kuuluukin enemmistö muuhun kuin vasemmistoon, joten turha on kapinan lietsonta.

Äänestä
  • Vihavasemmistolaiset joutuvat tonkimaan lopussa reppujensa pohjia, hehhehheee....Vaikka mieluummin oltaisikin toisen repulla.

    Äänestä

  • RasistiPurra ja NatsiJussi sekoittaa äärioikeistokakaroiden päät, kuten kaikki huomaa...

    Äänestä

  • Työläiset eivät hyväksy äärioikeistohallituksen hallitusohjelman työläisten työelämää ja elämistä heikentäviä kirjauksia. Ja juuri siksi YLEISLAKKO on paikallaan, ellei hallitus pyörrä päätöksiään.

    Äänestä

Pohjois koreassa on varmaan paremmat irtisanomis ehdot. Eiköhän toveerit loikata sinne.

Äänestä
  • Äärioikeistokakaroilla on todella heikot älynlahjat, kuten kaikki huomaa...

    Äänestä

  • Anonyymi00185 kirjoitti:

    Äärioikeistokakaroilla on todella heikot älynlahjat, kuten kaikki huomaa...

    Ja äärivasemmistolaiset ovat vihan ja kaunan mestareita, eivätkä tyydy kansan luomaan enemmistöhallitukseen. Natsikortit ja rasistikortithan on jo näytetty. Ilmeisesti 1918 ei opettanut näille väkivallan ihannoijille mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00187 kirjoitti:

    Ja äärivasemmistolaiset ovat vihan ja kaunan mestareita, eivätkä tyydy kansan luomaan enemmistöhallitukseen. Natsikortit ja rasistikortithan on jo näytetty. Ilmeisesti 1918 ei opettanut näille väkivallan ihannoijille mitään.

    Hakaristiliput liehuu kohta helsingissä ja mustat miehet myydään orjiksi. Aivan mahoton on tämä natsihallitus. Presidentin virka lopetetaan ja valitaan valtakunnan kansleri, josta tulee fyhrer. Hitler patsas pannaan Marskin tilalle yms. Natseja ylistävää. Voi miten meidän äärivasemmistolaisten käy, kun meidät viedään keskitys leireille? Täytyy liittyä Putinin joukkoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00188 kirjoitti:

    Purra on muun PS-eliitin mukana äärioikeistoaatteen pauloissa ja avoimesti rasistisia. Ja Orpo hyväksyy kaiken, koska kokoomuslaisille on tärkeintä leikata kaikkia mahdollisia työläisten etuja nyt, kun he ovat kerrankin "vallassa". Siis persujen ainoan ja PS puolueen ainoan ideologian ... eli rasismin toteuttaminen oikeuttaa siis kokoomuksen tekemään nyt KAIKKI mitä EK-mafia on listannut nykyiseen hallitusohjelmaan. SAIRASTA ideologiaa ja suorastaan kansan halveksumista.

    Äänestä

Sitä OrpoPurra-äärioikeistohallitus saa, mitä tilaa. Yleislakon. Vassoquu...

Äänestä
  • Työläiskansan sortaminen ei tule onnistumaan, kiitos AY-liittojen.

    Äänestä

Eikös se punaverilipun liehuttaja ole jo lakkoillut kymmeniä vuosia, kun sappi kiehuu mm sosialismin romahduksesta johtuen. Meidän työpaikalla on vaan persuja ja tuskinpa lähtevät jonkun laiskan vouhottajan toivomiin lakkoihin. Lakoista tuli mieleeni eräs hyvä hillakesä, eli lakkakesä, nimittäin silloinkin toverit lakkoili,kun me olimme lakassa, eli hillassa.

Äänestä
  • Lapuan liikkeen retoriikka on hyvin hallussa näillä palstan äärioikeistolaisilla trolleilla, mutta kaikki muu tietämys työelämästä heiltä kuitenkin puuttuu.

    Maamme palkkatyöläiset eivät ole punikkeja, kommunisteja eikä punalipun liehuttajia, vaan miehiä ja naisia, jotka yrittävät elättää itsensä palkkatyöllä. Ja koska maamme nykyinen hallitus on keskittynyt vain heidän työehtojensa ja elämisen mahdollisuuksien kurjistamiseen, on jotain tehtävä sen estämiseksi. Ja se on viime kädessä yleislakko, ellei hallitus tajua korjata esityksiään ja neuvottele niistä rehellisesti ja yhteistyössä ammattiyhdistysten kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00192 kirjoitti:

    Lapuan liikkeen retoriikka on hyvin hallussa näillä palstan äärioikeistolaisilla trolleilla, mutta kaikki muu tietämys työelämästä heiltä kuitenkin puuttuu.

    Kyllä vaan näin työläisenä sanon, että kapinan lietsojia ovat ainakin minun työpaikoilla olleet aina näitä punaisia tai heidän jälkeläisiä. Turha meillä työläisillä on enempää vaatia työnantajilta, jotka muutenkin tekevät tuplasti työtä meihin verrattuna. Ne ajat on olleet ja menneet, kun työläiset olivat alempaa kastia. Itsellänikin on jo paremmin asiat kuin työnantajallani, joten vasemmistolainen kateus on turhaa. Sitäpaitsi työläisiä on enempi persuissa, kuin vasem.liittolaisten kannattajissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00192 kirjoitti:

    Lapuan liikkeen retoriikka on hyvin hallussa näillä palstan äärioikeistolaisilla trolleilla, mutta kaikki muu tietämys työelämästä heiltä kuitenkin puuttuu.

    Maamme palkkatyöläiset eivät ole punikkeja, kommunisteja eikä punalipun liehuttajia, vaan miehiä ja naisia, jotka yrittävät elättää itsensä palkkatyöllä. Ja koska maamme nykyinen hallitus on keskittynyt vain heidän työehtojensa ja elämisen mahdollisuuksien kurjistamiseen, on jotain tehtävä sen estämiseksi. Ja se on viime kädessä yleislakko, ellei hallitus tajua korjata esityksiään ja neuvottele niistä rehellisesti ja yhteistyössä ammattiyhdistysten kanssa.

    Lapuan liike. Äärioikeistolainen. Sinimusta. Rasisti. Tässäpä muutama kommunistinen termi, mitä he käyttävät kansanhallituksen haukkumiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00194 kirjoitti:

    Lapuan liike. Äärioikeistolainen. Sinimusta. Rasisti. Tässäpä muutama kommunistinen termi, mitä he käyttävät kansanhallituksen haukkumiseksi.

    Sysipaska lapualaishallitus saa mitä tilaa ... yleislakon ...

    Äänestä

Äärioikeistotrollien kannattaa muistaa se, että maamme palkkatyöläiset eivät ole punikkeja, kommunisteja eikä punalipun liehuttajia, vaan miehiä ja naisia, jotka yrittävät elättää itsensä palkkatyöllä.
Ja koska maamme nykyinen hallitus on keskittynyt vain heidän työehtojensa ja elämisen mahdollisuuksien kurjistamiseen, on jotain tehtävä sen estämiseksi.
Ja se on viime kädessä yleislakko, ellei hallitus tajua korjata esityksiään ja neuvottele niistä rehellisesti ja yhteistyössä ammattiyhdistysten kanssa.

Äänestä
  • Ja vihavasemmistolaistrollit ne vaan tukkii katuja ja lietsovat "muka työläisinä" kapinaa, vaikka työnteko on vieras käsite. Työläisistä on oikeasti oikeistoon kuuluvia enemmän kuin kapinavasemmistolaisia. Kotona opittu katkeruus, jonka vanhemmat ja isovanhemmat oppivat Sirolaopistoissaan ja Leninin kootuista jutuistaan ei oikein istu tähänpäivään. Minä ainakin työläisenä olen kiitollinen uuden hallituksen järkipolitiikasta ja uskon kansan valitsemaan hallitukseen, joka korjaa edellisen hallituksen tuhopolitiikan seurauksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00203 kirjoitti:

    Ja vihavasemmistolaistrollit ne vaan tukkii katuja ja lietsovat "muka työläisinä" kapinaa, vaikka työnteko on vieras käsite. Työläisistä on oikeasti oikeistoon kuuluvia enemmän kuin kapinavasemmistolaisia. Kotona opittu katkeruus, jonka vanhemmat ja isovanhemmat oppivat Sirolaopistoissaan ja Leninin kootuista jutuistaan ei oikein istu tähänpäivään. Minä ainakin työläisenä olen kiitollinen uuden hallituksen järkipolitiikasta ja uskon kansan valitsemaan hallitukseen, joka korjaa edellisen hallituksen tuhopolitiikan seurauksia.

    Palkkatyöläiset ovat näköjään sinulle täysin tuntemattomia! No persujen Breivik-kerhoissa ei varmaan sellaisia asioita opeteta!

    Näinhän se menee, että kommunismin katkera perintö elää joissakin suvuissa valitettavan katkerana. On siinä yhteiskuntaa repivä aate, jonka kannattajille tosin työnteko ei koskaan ole maistunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00204 kirjoitti:

    Palkkatyöläiset ovat näköjään sinulle täysin tuntemattomia! No persujen Breivik-kerhoissa ei varmaan sellaisia asioita opeteta!

    Breivikistä haaveilevalla kommunistilla on näköjään lukemisen ymmärtämisessäkin vaikeuksia. Meidän työpaikalla ei aiota lakkoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00206 kirjoitti:

    Breivikistä haaveilevalla kommunistilla on näköjään lukemisen ymmärtämisessäkin vaikeuksia. Meidän työpaikalla ei aiota lakkoilla.

    Persujen Breivik-kerholaiset tuskin ovat edes työiässä, ainakin lapsellisten kommenttiensa perusteella.

    Äänestä

  • Tänään SAK tiedotti tulevista työtaistelutoimista, jos hallitus ei peräänny suunnittelemistaan leikkaustoimista, jotka kurjistavat niin työntekijän toimeentuloa kuin myös heikentävät ammattiliittojen toimintaedellytyksiä. Ensi viikolla on tulossa monella alalla 24 tunnin mittaisia lakkoja.

    Äänestä

  • Ammattiyhdistysliikkeellä on valmius panna Suomi seisomaan, jos hallitus pitää kiinni ohjelmastaan eikä muutoksista päästä neuvottelemaan kolmikantaisesti.

    Mutta PAHALTA näyttää. Äärioikeistohallituksen ulostulojen perusteella ei näytä siltä, että se perääntyisi ja se pakottaa työläiset yleislakkoon.

    Äänestä

  • Yleislakko on ihan oikeutettu toimi tilanteessa, jossa hallitus on ryhtynyt pelkän yritysmaailman ja pääoman etujen ajajaksi.

    Äänestä

  • Täytyyhän sen seisoakin, kun äärivasujen lause oli ennenkin: Kaikkien maiden proletaarit yhtykää.

    Äänestä

  • Anonyymi00231 kirjoitti:

    Täytyyhän sen seisoakin, kun äärivasujen lause oli ennenkin: Kaikkien maiden proletaarit yhtykää.

    Aivan. yhteistyössä on voimaa! Sen saa kohta tuta myös äärioikeistohallituksemme!

    Äänestä

Ei näytä työrauha kelpaavan äärioikeistohallitukselle ... ja ajavat siis yritykset mieluummin ahtaalle kuin neuvottelisivat oikeasti työntekijöiden edustajien kanssa.
Hallitus potee siis osaamis- ja ymmärryspulaa. No mitä muuta voi odottaa tuosta eliitin rikastajien ja rasistien sekoituksesta?

Äänestä
  • PS ja KOK haluavat rikkoa maamme työelämää pystyssä pitämän yhteistyön yksipuolisilla leikkauksillaan. Sairasta oikeistoideologiaa ...

    Äänestä

Yleislakko siitä tulee .. lupaa SAK. Äärioikeistohallitus voi vielä näyttää, onko siellä ainuttakaan järjissään olevaa tyyppiä, joka alkaisi oikeasti neuvotella .. sanelun sijasta.

Äänestä

Työt seisahtuvat ensi viikolla – Rakennusliitto, Teollisuusliitto ja Ammattiliitto Pro lakkoileva ensi tiistaina ja keskiviikkona Orpon (kok) (äärioikeisto)hallituksen toimia vastaan.

Äänestä
  • Äärioikeistohallituksemme 1. "saavutus" ...

    Äänestä

  • Äärioikeistohallitus ajaa siis maamme yritykset vaikeuksiin ...

    Äänestä

Huomenna on sitten lakkopäivä ... ei muuta kuin vahdiksi portille! Hienoa!

Äänestä
  • Moikataan kun tavataan!

    Äänestä

  • Hyvin meni lakkopäivä kaupungilla asioita hoitaen, suosittelen. Nyt lakkoavustuslomakkeen täyttöön.

    Äänestä

  • Tänään taas töissä. Mutta lakkovalmius yhä 100%

    Äänestä

Tulevaisuus paremmaksi ilman oikeistohallituksen kurjistuspolitiikkaa ... #YLEISLAKKO

Äänestä
  • Lakkojen määrä vaan kasvaa ja hallitus ei ymmärrä korjata virheitään. Kertoo hyvin sen, että äärioikeistolaisen hallituksemme ideologinen työläisviha on jo Lapuan liikkeen tasolla.

    Äänestä

Ei se hallitus pakota ketään yleislakkoon vaan ay-liikkeet, miten tämäkin koskee vihervasemmistoa???? Koska eihän niistä kukaan ole koskaan rehellistä työtä tehnyt. Toisten siivellä elävät. Miksi anarkistit vääristelette asioita, mikän teidän jutuistanne ei pidä paikkaansa mutta vihervasemmistolainen "politiikkahan" perustuu valheeseen.

Äänestä
  • Hallitus osoittaa äärioikeistolaista typeryyttään puuttumalla työehtoihin, jotka kuuluvat työnantaja- ja työntekijäliittojen sovittavaksi. Ja juuri siksi hallitus on se suurin SYYLLINEN nykyisiin lakkoihin, tulevaan yleislakkoon ja yritysten menetyksiin.
    #YLEISLAKKO

    Äänestä

Hallituksen kyvyttömyys neuvotteluihin työelämän ehdoista johtaa vielä pahaan konfliktiin ja koviin kustannuksiin. Yritysmaailmakin pelkää jo tulevaa ja olisi valmis oikeisiin neuvotteluihin. Mutta äärioikeistohallitus haluaa ottaa selkävoiton AY-liikkeestä ja työläisistä, mutta tulee sitä vielä varmasti katumaan.

Äänestä
  • Ikävää, että hallitus on kansaa vastaan!

    Äänestä

  • Hallitus pyrkii jakamaan kansaa hyvinvoivaan eliittiin ja köyhyydessä puurtaviin (orja)työläisiin.

    Äänestä

  • EK-mafialta saatu hallitusohjelma ei vaan ole tätä päivää, vaan Lapuan liikkeen ajoilta ja asenteella väsätty.

    Äänestä

Ei näytä tosiaan työrauha kelpaavan äärioikeistohallitukselle ... kun ajavat siis yritykset mieluummin ahtaalle kuin neuvottelisivat oikeasti työntekijöiden edustajien kanssa.
Hallitus potee siis osaamis- ja ymmärryspulaa. No mitä muuta voi odottaa tuosta eliitin rikastajien ja rasistien sekoituksesta?

Äänestä
  • Äärivasemmistolaaset uhoo, mutta työntekohan heillä ei ikinä ole kiinnostanut. Ihme kitinää äärivasemmistolaisten kommareilta. Kunnon duunari on se hoitaja, joka ymmärsi totuuden suomen tilasta ja aikoi jatkaa työtään.

    Äänestä

  • Anonyymi00232 kirjoitti:

    Äärivasemmistolaaset uhoo, mutta työntekohan heillä ei ikinä ole kiinnostanut. Ihme kitinää äärivasemmistolaisten kommareilta. Kunnon duunari on se hoitaja, joka ymmärsi totuuden suomen tilasta ja aikoi jatkaa työtään.

    Näinhän se on, että vasemmistoliitto edustaa nykyään sitä anarkisti ja elokapinaliikettä, joka häiriköi ihmisten työaikoina. Kunnon duunari ilmaisee asiansa asialliaesti, mutta luuserikommari haaveilee vallankumouksesta, jotta pääsisi toisten taskuille.

    Äänestä

  • Loimaan kassalaiset, eli nykypäivän metsäkaartilaiset täällä vasta iniseekin ...
    Palkattomat sairaslomat, ikuisesti jatkuva koeaika, naamaan perustuvat irtisanomiset jne. ovat heille ihan OK. No idiootteja duunareitahan ne muutenkin ovat ...

    Äänestä

  • Anonyymi00234 kirjoitti:

    Loimaan kassalaiset, eli nykypäivän metsäkaartilaiset täällä vasta iniseekin ...
    Palkattomat sairaslomat, ikuisesti jatkuva koeaika, naamaan perustuvat irtisanomiset jne. ovat heille ihan OK. No idiootteja duunareitahan ne muutenkin ovat ...

    Tuollaiset pitäisi potkia pois töistä. Ainahan näille löytyy keinot savustaa ulos työmaalta. Rikkuripaskat

    Äänestä

Lakot sen kun jatkuu ja laajenee. Ja äärioikeistohallitus nauraa niille EK-mafiosojen kanssa. Mutta aikansa kutakin ... kohta on toinen ääni kellossa kun yleislakko pysäyttää Suomen.

Äänestä
  • Hauskaa katsoa, miten Orpo-pirun ja rasisti-Purran naamat vääntyy ensi viikon lakkojen takia.

    Äänestä

  • SAK tarjoaa yhä kättään avuttomalle ja EK-mafiosojen höynäyttämälle hallitukselle, mutta ymmärtääkö vallanhuumassa pullistelevat äärioikeistojohtajat (Orpo+Purra) siihen tarttua? Tuskinpa ja tuloksena on #YLEISLAKKO

    Äänestä

Laajat lakot alkavat kohta vaikuttaa yritysten toimintaan ... kiitos äärioikeistohallituksen halun nujertaa työläisten kaikki mahdollisuudet puolustaa työehtojaan.
Siksi #YLEISLAKKO

Äänestä
  • Kaikkien pienyritysten omistajien kannattaisi jo kertoa Orpolle, että EK-mafian teesit ajavat heidät konkurssiin.

    Äänestä

Viime torstain lakot olivat vasta esimakua tulevasta. Eiköhän se äärioikeistopeukalo mene OrpoPurrilla suuhun kun #YLEISLAKKO alkaa viimeistään ensi keväänä.

Äänestä
  • Tammikuun yleislakko pistää löysät rasistiPurran ja OrpoPirun housuihin.

    Äänestä

Jännityksellä odotamme mitä SAK seuraavaksi ilmoittaa ... OrpoPurraSatoset ruikulit housuissa ja kaikki työläiset intoa puhkuen.

Äänestä
  • Yleislakkoa pukkaa heti Helmikuun alussa! Tenat menee siis kohta vaihtoon koko hallitusjohdolta ... hehehehe

    Äänestä

Orpon äärioikeistohallituksen esittämät leikkaukset lisäävät lapsiköyhyyttä koko Suomessa. Jo ensi vuonna köyhyysrajan alapuolella tulee olemaan sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö SOSTE:n laskelman mukaan lähes 140 000 lasta. Se on 17 000 lasta ja nuorta enemmän kuin tänä vuonna.

KOK, PS ja KD ovat siis tehneet arvovalinnan tukea rikkaimpia ja ajaa samalla lapsia köyhyyteen. Sairasta!

Siksi: #YLEISLAKKO

Äänestä
  • #PainavaSyy

    Äänestä

  • Yhdessä siis eteenpäin kohti terveempää työelämää!

    Äänestä

AY-liikkeessä ollaan poikkeuksellisen yhtenäisinä hallituksen työmarkkinauudistuksia vastaan. Jokainen ammattiliitto vastustaa näitä hallitusohjelman kirjauksia riippumatta siitä, johtaako liittoa sosiaalidemokraatti, kokoomuslainen, vasemmistoliittolainen tai sitoutumaton henkilö.

Äänestä
  • Ja yli 60% kansasta on hallitusohjelman leikkauksia vastaan.

    Äänestä

  • Hallitus jakaa ideologisilla päätöksillään maatamme yhä pahemmin kahtia rikkaimpien hyvinvointi- ja köyhimpien pahoinvointivaltioon.

    Äänestä

Helmikuu alkaa laajoilla lakoilla. Äärioikeistohallitus saa siis sitä, mitä on tilannut!

Äänestä
  • Satoja tuhansia työläisiä on osallistumassa seuraavaan lakkoon ... seuraavaan sitten puoli miljoonaa. Ja äärioikeistohallitus ei vaan tajua mihin on Suomea ajamassa.
    Petterillä ja Riikalla on päät liian syvällä EK-mafian hanurissa.

    Äänestä

Kansa äänesti huhtikuussa 2023 kokoomuksen ja perussuomalaiset voittoon
ja sen perusteella muodostettiin hallitus,

Nyt palkat, eläkkeet, lapsilisät nousee
verot, bensan hinta laskee.

Äänestä
  • Ja nyt kansa on huomannut, että KOK+PS+KD ovat valehdelleet heille törkeästi vaalipuheissaan. Ja juuri se pakottaa kansan nyt kaduille ja pistämään Suomen kiinni lakoillaan.
    Valheella on lyhkäiset jäljet .. tässäkin tapauksessa.

    Äänestä

Hallituksen ei olisi pitänyt pyytää EK-mafialta hallitusohjelmaa!

Äänestä
  • Äärioikeistohallitus toteutti EK-mafian himoitsemista 10:stä työläisten työehtojen heikennystoiveesta 11.

    Äänestä

Muissa pohjoismaissa työelämän uudistukset on toteutettu jo vuosia sitten
ja niillä menee paremmin kuin Suomessa.

Äänestä
  • No muuta sitten sinne. Äärioikeistohallituksen kaavailemilla työehdoilla ei Suomessa vaan pärjää muut kuin hyvätuloiset verohelpotuksineen.

    Äänestä

Pitkä viikonloppu on siis tulossa kaikille rehellisille työläisille ensi viikolla. Kiitos äärioikeistohallituksen (PS+KOK+KD) ideologisen työläisvihan. Sitä saa mitä tilaa!!!!

Äänestä
  • Ja tämähän on vasta alkua!

    Äänestä

  • 300 000 työläistä osallistui jo Helmikuun alun lakkoon, ja se on tosiaankin vasta alkua!

    Äänestä

Uusien lakkojen alkamisajat on jo ilmoitettu. Milloin ääliöhallitus tajuaa oikein virheensä?

Äänestä

GÖBBEL MÄÄKII MEGAFONIIN.

KOMULAUMA VILLIINTYY.

KOHTA KORTISTOSSA.

LATAAMO KUTSUU.

HAHHAHHAHHAAA.

JA POOOIS.

Äänestä
  • Äärioikeisto huutaa aina kuin siat ...

    Äänestä

Lakkoihin yllyttää vihervasemmistolaiset katkerat kommunistit, jotka ovat katkeria huonosta menestymisestään. Työläisien suurimmat kannattajat istuvat suurimpana puolueina hallituksessa ja nyt laitetaan suomi kuntoon. Edellisen hallituksen rahat syydettiin ulkomaita myöten ja vain menoja lisättiin. Onneksemme äärivasemmistolaisten kapinat eivät muuta hallituksen tavoitteita turvallisesta suomesta. Hallitus on toiminut täusin oikein.

Äänestä
  • 300 000 työläistä oli tosiaan jo lakossa ÄÄRIOIKEISTO-hallituksen takia. Ja vähäpäiset persukannattajat jupisevat vaan kommunisteista ... Ei ihme, että maamme on menossa kohti konkurssia tuollaisten kansanvihaajien johdossa!

    Äänestä

Näistä lakoista tuli mieleen... tiesittekö että SAK:n viestintäpäällikkö oli Stasin ilmiantaja? Kyllä vain: Riitta Juntunen oli DDR:n salaisen poliisin Stasin ilmiantaja, kertoi Hufvudstadsbladet jo muutama vuosi sitten. Putinin komennuspaikka oli myös Itä-Saksa. Näinä aikoina pitää olla rohkeutta kysyä mistä SAK oikein ohjeensa saa kun hajaannusta isänmaahan yrittää luoda?

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sak-n-viestintapaallikko-oli-stasin-ilmiantaja-ei-potkuja/1859584

Äänestä
  • Heh .. Vaikeata näyttää olevan näillä hallituspuolueiden kannattajilla puolustaa äärioikeistohallituksen työläisvihaan perustuvia toimia, kun kymmeniä vuosia vanhoja artikkeleita pitää noin kaivella. No onhan satojen tuhansien lakkoilijoiden pelkääminen komeroissa varmaan raskasta ... heheheh

    Äänestä

  • Anonyymi00274 kirjoitti:

    Heh .. Vaikeata näyttää olevan näillä hallituspuolueiden kannattajilla puolustaa äärioikeistohallituksen työläisvihaan perustuvia toimia, kun kymmeniä vuosia vanhoja artikkeleita pitää noin kaivella. No onhan satojen tuhansien lakkoilijoiden pelkääminen komeroissa varmaan raskasta ... heheheh

    Kymmeniä vuosia? Nyt taitaa sinun värikynäsi värittää aika kunnolla. Mutta onko sinusta kiusallista että SAK:n tiedottajan ja DDR:n diktatuurin salaisen poliisin Stasin yhteistyökuviot tuodaan esille keskustelupalstalla? Haluaisitko että niistä mielummin vaiettaisiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00275 kirjoitti:

    Vain täysi idiootti luulee moisten lööppijuttujen vaikuttavan työläisten lakkoiluun.

    Totuushan on se, että OrpoPurra-ÄÄRIOIKEISTOHALLITUS pyrkii leikkaamaan kaikki AY-liikkeen taistelemat työläisten oikeudet sairaan ideologisella tavalla.

    Eli kaivele ja usko sinä vaan lööppeihisi, työväki jatkaa lakkoilua kunnes nykyinen idioottihallitus kaatuu tai alkaa OIKEASTI neuvottelemaan työväen edustajien kanssa!

    Äänestä

  • Anonyymi00277 kirjoitti:

    Eli sinua ei haittaa se että SAK:n tiedottaja oli DDR:n salaisen poliisin Stasin agentti ja ilmiantaja?

    Äänestä

  • Anonyymi00279 kirjoitti:

    Eli sinua ei haittaa se että SAK:n tiedottaja oli DDR:n salaisen poliisin Stasin agentti ja ilmiantaja?

    Huolehdi sinä vaan omasta mielenterveydestäsi ... hehehehe

    Äänestä

Uudet lakkopäivät on jo ilmoitettu. Ja lisää tulee tarpeen mukaan.
Työväkeä ei äärioikeistohallitus nujerra!!!!!

Äänestä
  • Alkaa kuule kohta rahat pienemmiltä AY-liikkeiltä loppumaan. Lakkoilu on nimittäin aika helskutin kallista hommaa noin euroissa mitattuna.

    Äänestä

  • Anonyymi00280 kirjoitti:

    Alkaa kuule kohta rahat pienemmiltä AY-liikkeiltä loppumaan. Lakkoilu on nimittäin aika helskutin kallista hommaa noin euroissa mitattuna.

    Onhan se huolestuttavaa, jos AY-liikkeeltä rahat loppuu. Mutta siinä tapauksessa olen valmis lakkoilemaan vaikka ilman tukea, koska muuten työläisten tulevaisuus on kuin orjilla aikoinaan. Ja sitä en halua itselleni enkä varsinkaan lapsilleni!

    Äänestä

Uusi lakkoviikko alkaa lämpenevässä säässä, mutta EK-mafiosojen ja heidän hallituskätyreidensä kiristyvin "pinnoin". Ja hyvä niin.

Äänestä
  • Lämmin sää ja termari-kahvit pitävät lakkovahdit hyvällä tuulella. Tsemppiä!

    Äänestä

OrpoPurra-äärioikeistohallitus jakaa ideologisilla päätöksillään maatamme yhä pahemmin kahtia rikkaimpien hyvinvointi- ja köyhimpien pahoinvointivaltioon.

Äänestä
  • Siis lakkooooooon mars!

    Äänestä

Orpon äärioikeistohallitus leikkaa köyhimmiltä ja antaa rikkaille. Se ei kunnioita duunaria, työntekijöiden oikeuksia, ihmisoikeuksia, tutkittua tietoa, luontoa eikä ilmastotoimia.
Yritysten etu on ainoa, mikä sille jotain merkitsee, eli että yritykset saavat maksimoitua voittonsa, keinoista viis. Tästä viimeisin osoitus on hallituksen halu torpata EU:n yritysvastuudirektiivi.

#YLEISLAKKO-TULEE

Äänestä

Huomenna kannattaa viedä lakkovahdeille kahvia ja laskiaispullia. Onhan huomenna ystävänpäivä lakkopäivän lisäksi. Tsemppiä!

Äänestä
  • Kiitos kahveista ja tuesta!
    t. lakkovahti

    Äänestä

Olitkos edes syntynyt silloin -56? Ay-liike niitä lakkoja synnyttää vasemmiston kanssa. Siitäkään lakosta v.-56 ei jäänyt duunarille mitään muuta käteen kuin pennikorotus tuntipalkkaan, kun hyvin toimeentulevat saivat prosenttikorotukset. Nyt ei kysymys ole edes palkasta, vaan laiton poliittinen lakko, sillä siellä -40 luvulla tehdyssä paperissa ei puhuta poliittisista lakoista mitään.

Äänestä
  • Tietämättömyytesi on normaalia persutasoa, joten vastaaminen lienee ihan turhaa.
    Nykyinen lakkotilanne on TÄYSIN EK-mafian ohjaileman äärioikeistohallituksen syytä, joten yritykset saavat nyt vain sitä mitä tilasi EK-mafialta.

    Äänestä

Kauan eläköön AY-liike ja Vasemmistoliitto! Työläisten ainoat puolustajat.

Äänestä
  • Näinhän se on ollut koko Suomen itsenäisyyden ajan.

    Äänestä

Kohta taas lakkoillaan työläisten työehtojen puolesta!

Äänestä
  • Ja taas olen mukana niitä puolustamassa!

    Äänestä

  • Hyvä SAK !!!!!!

    Äänestä

Palkkatyöläisten työehtojen romuttaminen on ollut EK-mafian agendalla viimeiset 50 vuotta ja nyt PS mahdollisti niiden toteutuksen. Kaikkien persuja äänestäneiden duunarien pitää siis tuntea pisto sydämessään. Ja HÄVETÄ

Äänestä
  • Ei persu ymmärrä muuta kuin rasismin ja työläisvihansa päälle. Ei, vaikka leikkaukset koskisivatkin enemmän itseä, kuin naapurin "demaria".

    Äänestä

HALLITUS PAKOTTAA ??

KAHELIKO OLET ??

LATURIIN.

HAHHAHHAAA.

JA POOOIS.

Äänestä
  • Persujen Breivik-kerhossa ei ole näköjään vieläkään opetettu Caps Lock napin toimintaa!

    Äänestä

Presidentti on valittu .

Hän on valtion politiikan yläpuolella ja ajatuksiltaan asettunut koko kansan Presidentiksi .Sitä meidän tulee kunnioittaa puolue kannoista huolimatta.

T:Presidentin mies

Äänestä
  • Stubbimul...u on vain eliitin ja homofoobikkojen pressa. Ei siis koko kansan.
    t. rehellinen Suomen kansalainen

    Äänestä

Äärioikeistohallituksen kannattaa muistaa se, että meidän oikeiden työläisten lakkovalmius on edelleen 100% . Ja meitä on PALJON.

Äänestä

Lakkojen syistä saa hyvän kuvan lukemalla äärioikeistohallituksen (KOK+PS+KD) agendasta:
- työläisten työehtojen romuttaminen
- sairaslomien palkattomuus
- työttömyysturvan alasajo
- naamaperusteisen irtisanomisen salliminen
- jatkuvien pätkätöiden teettämismahdollisuus
- lakkojen kieltäminen
- eniten tienaavien tuloveron alennukset
- sote-uudistuksen rahoituksen lopettaminen
- jne. jne.

Näitä ei kansa itselleen tosiaankaan äänestänyt, mutta valitettavasti sai, persujen pettäessä taas ihan jokaisen duunariäänestäjänsä!

1Äänestä

Pakottaa??? Millä se hallitus pakottaa, pyssylläkö? Kyllähän lakkoilijat lähtevät torille ja vahdeiksi ihan omien halujensa mukaan tai ay-liikkeiden käskyttämänä.

Äänestä
  • Tiedäthän, demari on tyhmä.

    Äänestä

  • Juuri niin. Jos me työläiset emme nyt toimi, niin kohta olemme kaikki orjatyöläisiä, joiden on mahdotonta ottaa asunto- yms. lainaa jatkuvan pärstäkerroin-irtisanomisuhan ja työnanatjan sanelupalkkauksen alla.
    Kaltaisesi työttömät mamumummoja potkivat persut eivät tietenkään asiaa tajua....

    Äänestä

MITÄ JEESUKSIA DEMARIT KUVITTELEVAT OLEVANSA ?

99% YRITTÄJISTÄ ON HALLITUKSEN PUOLELLA.

YRITTÄJÄT TYÖLLISTÄVÄT TYÖSSÄ KÄYVÄT DEMARIT.

DEMARIT EIVÄT TYÖLLISTÄ KETÄÄN.

LATAAMOON.

HAHHAHHAAAA.

JA POOOIS.

JA POOOIS.

Äänestä
  • Jaahas. Persujen Breivik-kerhossa ei ole vieläkään opetettu Caps Lock näppäimen toiminnallisuutta. Tai kerholaisten ÄO ei vaan ole siihen riittävä. Veikkaan jälkimmäistä.

    Äänestä

Orpon äärioikeistohallitus saa nyt mitä tilasi EK-mafialta ... 2 viikon lakot. Ja sekin on vasta alkua!

Äänestä

#YLEISLAKKO

Äänestä
  • Kahden viikon päästä lakkoilu laajenee ja silloin ollaan jo lähellä yleislakkoa. Ja hallitus vaan odottaa tumput suorana ja postailee leikkausvitsejä ...

    Äänestä

Saksikäsi-Purra käy yhä kiimaisempana työläisten kimppuun. Saanut EK-mafialta huonot kyydit vai mikä natsirouvaa vaivaa?

Äänestä

Purrassa elää ideologia vahvana: köyhillä ei ole ihmisarvoa ja rikkaita palvotaan suorastaan hysteerisesti. Hyvätuloisille tarjottiin massiivinen veronalennus, yrittäjille lähes miljardi uutta tukea ja köyhät ajetaan ruokajonoon. Uutta velkaa otetaan enemmän kuin koskaan ennen.

Joku voi pitää tätä hyvänä, itse pidän Purraa lähinnä osaamattomana, työläisvihamielisenä rasistina!

Äänestä

Olin yleislakossa 1957,jolloin ensikertaa luvattii kesälomakorvaus, kahdeta päivältä ja siitä sai Kommunistit sapiskaa, sosialismin muodossa, kuin sodanjälkeen hyvivointi lakiryppäällä !? Miten nyt käy ilman kommunisteja !?

Äänestä
  • Ei Suomi tarvitse enää mihinkään kommunismia, vaan työväenpuolueita (VAS + SDP) ja AY-liikettä, jotka pyrkivät parhaansa mukaan huolehtimaan työläisten asemasta ja oikeuksista työelämässä. Unohtamatta välttämätöntä tukea saavia kansalaisiamme.

    Siksi kaikki tuki nykyisille lakoille ja vasemmistopuolueille on yhä tarpeellisempaa.

    Äänestä

Ei näytä rauhalliset työmarkkinat kelpaavan äärioikeistohallitukselle, vaan haluavat lakkoilun jatkuvan ainakin Juhannukseen asti. No mikäs siinä, eräänlainen "vuorotteluvapaa" tämäkin.

Äänestä
  • Ja siihen perään sitten palkallinen kesäloma ... jeeee!

    Äänestä

  • Yrityksiä alkaa kohta kaatumaan, kiitos EK-mafian ja sen juoksupoikahallituksen.

    Äänestä

SAK kokoontuu taas huomenna neuvottelemaan jatkotoimista. Eiköhän lakot taas viikon päästä laajene, koska äärioikeistolainen hallitus ilmiselvästi niitä haluaa.

Äänestä
  • Siirtyi sitten päivällä eteenpäin. Satosen uikutuksen takia ...

    Äänestä

  • Viikko lisää lakkoja ja jos ei sekään auta -> YLEISLAKKO

    Äänestä

Haloo hallitus!!! Lapsiköyhyyden kasvattaminen ei luo ainuttakaan uutta työpaikkaa!

Äänestä
  • Lasten köyhyyden ja elämänikäisen köyhyyden lisääminen on ihan OrpoPurra-äärioikeistoideologian mukaista!

    Äänestä

no niin persupakkomielteinen persuista pihalle potkittu 🔵⚫ rotuopin julistaja, nappi huuleen, nalle kainaloon, tuti suuhun ja tutimaan että jaksat aamulla nousta taas reippaana poikana itkemään persujen perään.

Äänestä
  • Aivan. VKK, SML, SML, PS ... siinä muutama järjestö, joissa kaikissa on samaa työläisvihamielistä äärioikeistoporukkaa. Hyi hitto!

    Äänestä

  • SiniMustat = PS = rasistiset työläisvihaajat

    Äänestä

Palkat, eläkkeet, lapsilisät nousee
verot, bensan hinta laskee.

Oikeistohallituksen aikana asiat menee parempaan.

Äänestä
  • Sinähän valehtelet kuin persu vaalikojulla. Valtionvelka, työttömyys, konkurssien ja lakkojen määrä on noussut uusiin ennätyksiin OrpoPurra-äärioikeistohallituksen päätösten seurauksena.

    Äänestä

  • Hallituksen apinalaumalle pitää viedä banaaneja!

    Äänestä

Jokohan jo keskiviikkona SAK:ssa päätetään se, että lakot laajenee yleislakoksi? Aiheellista se kyllä jo olisikin, sillä millä muulla työläiset voisi hallitusta painostaa oikeisiin neuvotteluihin?

Äänestä
  • Eiköhän huomenna saada infoa asiasta.

    Äänestä

  • Kohta alkaa...

    Äänestä

  • Viikko vaan lisää tässä vaiheessa ... sitten räjähtää!

    Äänestä

  • Keskiviikkona tullee jo ilmoitus yleislakosta!

    Äänestä

  • Anonyymi00344 kirjoitti:

    Keskiviikkona tullee jo ilmoitus yleislakosta!

    SAK antoi hallitukselle nyt vielä viimeisen mahdollisuuden osoittaa neuvotteluhaluaan. Epäilen kyllä vahvasti, ettei hallituksessa ole siihen ainuttakaan riittävän järkevää ihmistä. Mutta se jää nyt nähtäväksi.

    Äänestä

Työläisvihamielinen hallituksemme haluaa näköjään maamme ajautuvan syvään lamaan ... ja vain äärioikeistoideologiansa takia. Siis todella SAIRASTA POLITIIKKAA

Äänestä
  • Rikkaan eliitin etujen ajaminen onkin hallituksen ainoa päämäärä.

    Äänestä

Hallituksen esittämien leikkausten ja muutosten toteutuessa tulevaisuuden työelämän voittajia ovat jo valmiiksi hyväosaiset. Niille joiden työtilanne on vakaa, eikä työttömyydestä ole pelkoa, hallituksen esitykset eivät juuri hetkauta.

Leikkauksista taas kärsivät jo valmiiksi heikommassa asemassa olevat työntekijät.
Tämä tarkoittaa mm. vastentahtoisesti määräaikaisina tai osa-aikaisina, nollatuntisopimuksilla ja vuokratyöläisinä työskenteleviä, sekä niitä, joiden ansiot eivät riitä elämiseen ja jotka joutuvat tasapainottelemaan työn ja työttömyyden välillä. Osa työntekijöistä joutuu siis työskentelemään entistä huonommin työehdoin.

Tämän lisäksi hallituksen työllisyystavoitteet eivät toteudu, vaan ennemminkin jo nyt työvoimapulasta kärsivien alojen tilanne huonontuu.

Äänestä
  • EK-mafian valta hallitukseen on vaan liian vahva. Työväen edustajien järkipuheet ja vastaantulot eivät vaan merkitse enää mitään. Puolet on jaettu ja kansan paras unohdettu suuryritysten ja yrittäjien etujen takia. Taistelu siis alkakoon, olemme valmiit!

    #YleislakkoToukokuu

    Äänestä

  • Hallituksen toiminta on suoraan sanoen per..stä .. ja syvältä sieltä.

    Äänestä

Ja ensi viikolla tulee vaan lisää leikkauksia ja kun hallituspuolueet tietää, niin ne kohdistuu TAAS pienituloisimpiin.

Äänestä
  • Ja niinhän siinä sitten taas kävi. ALV:n nosto kohdistuu juurikin pienituloisiin.

    Äänestä

  • Lääkeomavastuukin nousee Kohta pienituloisen pitää valita syökö vai ostaako lääkkeensä.

    Äänestä

  • Muistakaa duunarit se, että hallituksen jankuttamat "välttämättömät" leikkaukset ovat pelkkää VALHETTA. Sitä kun ei ole lainkaan olemassa, vaan se on pelkkää äärioikeistohallituksen (= EK-mafian) HALUA päästä eroon työläisten etujen ajajan, eli AY-liikkeen kannattajista ja heidän oikeuksistaan.

    Äänestä

Hiukan jo huolettaa. Eikö SAK tosiaan aio lakkoilla työläisten oikeuksien puolesta.

Äänestä
  • Työtaisteluja jatketaan siis vasta syksyn työehtoneuvotteluissa. Kaikki nyt menetetyt työehdot vaaditaan siis uusiin sopimuksiin ... Päädytte siis ojasta allikkoon .. EK-pallinaamat ja hallituksen juoksupojat.

    Äänestä

Tästä ei hyvää seuraa ... yrityksille

Äänestä
  • Luottamuksen voi menettää vain kerran. Ja nyt sen menetti EK-mafiosojen kätyrit, eli OrpoPurra-äärioikeistohallitus.

    Äänestä

  • Äärioikeistohallitus on ajanut Suomen lähihistorian suurimpaan työmarkkinakriisiin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Äärioikeistohallituksen suunnittelemat työehtojen ja työttömyysetujen heikennykset johtavat vääjäämättä samanlaiseen tilanteeseen kuin v. 1956, jolloin kaikki Suomen työläiset lähtivät yleislakolla vastustamaan silloisen äärioikeistohallituksen päätöksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu