Tekniikan Maailma: Pitkä huoltoväli pilaa moottorin

TM toteaa tämän osasyyllisenä suureen ölynkulutukseen Volkswagenin moottorin valmistusvirheiden lisäksi.

Monilla autoilla on 30.000 km huoltoväli. Mikään öljy ei viskositeetiltaan ja muilta voiteluominaisuuksiltaan pysy kunnossa tuota kilometrimäärää. Suomessa asiaan vaikuttaa syys- ja talviaikaakin, jolloin öljyyn kondensoituu vettä. Autonvalmistajat eivät vain ajattele pohjoisisa olosuhteita.

Jos vaihdattaa öljynsä 30.000 km välein, kone on pilalla ennen aikojaan. Se ei ole moottorista kiinni, vaan öljyn väsyminenhän sen vaihtovälin sanelee. Jotkut jopa käyttävät öljyä, jonka valmistaja suosittelee vahtoväliksi 15.000 km ja vaihtavat kuitenkin 30.000 km:n välein. Kehittyneemmässä moottorissa myös voitelun vaatimukset ole korkeammat. Mutta saadaanhan sillä tietysti maailman autolehtien mm. Tekniikan Maailman testissä ylläpitokuluja alaspäin, kun ei tarvitse monesti vuodessa käyttää huollossa. Näyttää muka hyvältä.

Auton käsikirjassa monesti kyllä mainitaan, että vaikka huoltoväli on 30.000 km, öljynvaihtoväli on 15.000 km ja vaikeissa olosuhteissa 10.000 km. Pitäisi vaan lukea tarkemmin.

Monet eivät tajua, että öljynvaihto on halvin koneremontti. Säästät muka öljyissä, mutta korjaat kalliisti.

Toyota ei leiki öljyillä ja pitkillä huoltoväleillä. Siksikin sen autot kestävät.

https://tekniikanmaailma.fi/volkswagen-konsernin-ea888-bensiinimoottorit-ovat-oljysyoppoja-tekniikan-maailma-purki-moottorin-ja-selvitti-miksi/
46865
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Jännä avautuminen vanhan jutun pohjalta Toyotan palstalle.
Onko Toyotan huollot tulleet kalliiksi vai mikä ahistaa?
30Tkm huoltovälejä on ollut ehkä 20 vuotta ja suurin osa merkeistä sitä noudattaa nykyään, tosi toisissa on myös aika raja joka vaihtelee 1-2 vuotta.
Autoissa on parametrit joita seurataan ja niiden mukaan auto ilmoittaa oikean huoltovälin jos ajot on vähäisiä ja silloin ei tuo 30tkm koskaan toteudu, vaan se tulee paljon aiemmin eteen.
Ongelmana noissa on ainoastaan nuukailijat jotka alkavat säästää öljyn laadussa, eli hinnassa ja se aiheuttaa kyseisiä ongelmia.
Aika onneton provo omapojalta taas kerran, noloa.

Äänestä
  • Huoltoväli ja öljynvaihtoväli kannattaa pitää erillään. Öljynvaihto huoltojen välillä onnistuu jopa 15 minuutissa aikaa varaamatta monessa paikassa eikä maksa paljon. Jos elämä on niistä muutamasta kympistä kiinni, niin ei sitten. En oikein usko, että ne auton korealaiset tms disgnostiikat ymmärtävät esim pätkäajoa alilämpöisellä moottorilla Suomen pakkasissa

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Huoltoväli ja öljynvaihtoväli kannattaa pitää erillään. Öljynvaihto huoltojen välillä onnistuu jopa 15 minuutissa aikaa varaamatta monessa paikassa eikä maksa paljon. Jos elämä on niistä muutamasta kympistä kiinni, niin ei sitten. En oikein usko, että ne auton korealaiset tms disgnostiikat ymmärtävät esim pätkäajoa alilämpöisellä moottorilla Suomen pakkasissa

    Oikeassa olet. Autonvalmistajat antavat aivan liian pitkiä öljynvaihtovälejä - se on tiedetty jo pitkään. Etenkään WGA valmistamat koneet ja vaihdelaatikot eivät kestä ollenkaan noin pitkiä vaihtovälejä.

    Taisi ammoin kuplalla olla 2500km huoltovälit ja siksihän sekin auto kesti. (korjatkaa jos olen väärässä)

    Vuodenajat ON OTETTAVA HUOMIOON lukipa siellä huoltokirjassa mitä tahansa!

    Äänestä

  • Sinulla ei ole näköjään pienintäkään tietoa asiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Huoltoväli ja öljynvaihtoväli kannattaa pitää erillään. Öljynvaihto huoltojen välillä onnistuu jopa 15 minuutissa aikaa varaamatta monessa paikassa eikä maksa paljon. Jos elämä on niistä muutamasta kympistä kiinni, niin ei sitten. En oikein usko, että ne auton korealaiset tms disgnostiikat ymmärtävät esim pätkäajoa alilämpöisellä moottorilla Suomen pakkasissa

    Kyllä auton anturit mittaa monet asiat, lämpötilat ja ajot ja koostaa niistä helposti huollon tarpeen ja näissä huolloissa kuuluu myös öljynvaihto ja kaikki muutkin ohjelman työt ja tarkastukset.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Oikeassa olet. Autonvalmistajat antavat aivan liian pitkiä öljynvaihtovälejä - se on tiedetty jo pitkään. Etenkään WGA valmistamat koneet ja vaihdelaatikot eivät kestä ollenkaan noin pitkiä vaihtovälejä.

    Taisi ammoin kuplalla olla 2500km huoltovälit ja siksihän sekin auto kesti. (korjatkaa jos olen väärässä)

    Vuodenajat ON OTETTAVA HUOMIOON lukipa siellä huoltokirjassa mitä tahansa!

    Hölmöjen sinä olet. Nykyauto on tekninen laite ja ohjattu tietokoneella, ohjelmistolla, parametreillä ja isolla määrällä antureita jne…. Auto osaa kertoa koska huolto on tarpeen ja järkevää tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Oikeassa olet. Autonvalmistajat antavat aivan liian pitkiä öljynvaihtovälejä - se on tiedetty jo pitkään. Etenkään WGA valmistamat koneet ja vaihdelaatikot eivät kestä ollenkaan noin pitkiä vaihtovälejä.

    Taisi ammoin kuplalla olla 2500km huoltovälit ja siksihän sekin auto kesti. (korjatkaa jos olen väärässä)

    Vuodenajat ON OTETTAVA HUOMIOON lukipa siellä huoltokirjassa mitä tahansa!

    Monella automerkillä nyt vaan on ollut vähintään 20 tkm vaihtovälit jo pari vuosikymmentä, toki jollain aikarajalla.

    Jopa Toyotan tekniikassakin se on 20 tkm kun auton ostaa Suzukin keulamerkillä. (Swace ja Across). Eli Toyotan huolto nyt vaan haluaa rahastaa hölmöjä tiheillä öljynvaihtoväleillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Huoltoväli ja öljynvaihtoväli kannattaa pitää erillään. Öljynvaihto huoltojen välillä onnistuu jopa 15 minuutissa aikaa varaamatta monessa paikassa eikä maksa paljon. Jos elämä on niistä muutamasta kympistä kiinni, niin ei sitten. En oikein usko, että ne auton korealaiset tms disgnostiikat ymmärtävät esim pätkäajoa alilämpöisellä moottorilla Suomen pakkasissa

    Muutama kymppi eli satasen plus öljynsuodatin.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Oikeassa olet. Autonvalmistajat antavat aivan liian pitkiä öljynvaihtovälejä - se on tiedetty jo pitkään. Etenkään WGA valmistamat koneet ja vaihdelaatikot eivät kestä ollenkaan noin pitkiä vaihtovälejä.

    Taisi ammoin kuplalla olla 2500km huoltovälit ja siksihän sekin auto kesti. (korjatkaa jos olen väärässä)

    Vuodenajat ON OTETTAVA HUOMIOON lukipa siellä huoltokirjassa mitä tahansa!

    Kuinka usein vaihdelaatikko tulee vaihtaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Oikeassa olet. Autonvalmistajat antavat aivan liian pitkiä öljynvaihtovälejä - se on tiedetty jo pitkään. Etenkään WGA valmistamat koneet ja vaihdelaatikot eivät kestä ollenkaan noin pitkiä vaihtovälejä.

    Taisi ammoin kuplalla olla 2500km huoltovälit ja siksihän sekin auto kesti. (korjatkaa jos olen väärässä)

    Vuodenajat ON OTETTAVA HUOMIOON lukipa siellä huoltokirjassa mitä tahansa!

    Volkkareissa tosi isoja ongelmia koneissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Volkkareissa tosi isoja ongelmia koneissa.

    Öljyä mennee

    Äänestä

Minun autossani on 5,8 litraa öljyä ja vaihdatan sen kerran vuodessa noin 20-22 tkm välein. Onko Tojon 4,2 litraa öljyä 15 tkm välein paljon parempi?

Äänestä
  • Toyotan koneistus on heikompaa ja öljyt heikompia ja öljyn määrä pieni. Tärkein syy on saada tuloja huolloista.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Toyotan koneistus on heikompaa ja öljyt heikompia ja öljyn määrä pieni. Tärkein syy on saada tuloja huolloista.

    On sulla kuvitelmat. On todella. Uskon, toivon ja kuvitelmien mies.

    Äänestä

Toyotan hybridissä täytyykin olla hyvät ja tuoreet öljyt, kun sitä huudatetaan jo normaalissa ajossa punaisen rajalla, kun vääntäviä turboja ajellaan pienillä kierroksilla eikä yli 3000 rpm ole pakko edes mennä.

Äänestä
  • Kyllä se dsg arpoo niitä vaihteita, pätkii, arpoo ja pätkii. Vain Toyota hybridin portaattomassa planeettapyörävoimansiirrossa on aina oikea välitys. Kaikki muut tulee takamatkalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kyllä se dsg arpoo niitä vaihteita, pätkii, arpoo ja pätkii. Vain Toyota hybridin portaattomassa planeettapyörävoimansiirrossa on aina oikea välitys. Kaikki muut tulee takamatkalla.

    Oikea välitys = kierrokset huutaa punarajalla ja onneton vääntö. Se on tuttua Toyotaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Oikea välitys = kierrokset huutaa punarajalla ja onneton vääntö. Se on tuttua Toyotaa!

    Toyota hybridissä ei ole mitään kierroslukumittaria eikä punarajaa. Kertoo vain sinun tietämättömyydestäsi!

    Äänestä

  • Ei minun RAV4 plugaria ole tarvis huudattaa. +300hp tehoa antaa mahdollisuuden polttiksen pyöriä ihan tauhassa. yleensä kyllä ajan vain sähköllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kyllä se dsg arpoo niitä vaihteita, pätkii, arpoo ja pätkii. Vain Toyota hybridin portaattomassa planeettapyörävoimansiirrossa on aina oikea välitys. Kaikki muut tulee takamatkalla.

    Dsg ei ole mikään oikea automaatti. En ostaisi sellaista ikinä omilla rahoillani. 7 pykäläinen oikea automaatti kelpaa minulle.

    DSG:n yhteydessä moottori käy nätisti kokoajan ja vaihteisto pitää taloudellisen ja järkevän välityksen päällä kokoajan.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Dsg ei ole mikään oikea automaatti. En ostaisi sellaista ikinä omilla rahoillani. 7 pykäläinen oikea automaatti kelpaa minulle.

    Missä nykyautossa on noin vähän vaihteita aidossa automaatissa?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Missä nykyautossa on noin vähän vaihteita aidossa automaatissa?

    120 nopeuteen en tarvitsisi kuin pari kolme.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    120 nopeuteen en tarvitsisi kuin pari kolme.

    Ai sinä säädät nopeutta vaihteilla? Olisko autokoulu paikallaan?

    Äänestä

Volkkarin huoltoväli on ajotavasta riippuvainen. Se ei aina ole se 30 tkm, vaan jos olosuhteet on moottorille huonot, se pyytää huoltoon jo paljon aikaisemmin.

Äänestä
  • Volkkarin plugareissa on 15tkm öljynvaihtoväli. Hybridi vaatii öljyn pysymistä parempana.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Volkkarin plugareissa on 15tkm öljynvaihtoväli. Hybridi vaatii öljyn pysymistä parempana.

    EI taida olla kuitenkaan.

    Äänestä

Alalla olleena pitkä huoltoväli on tuottee myyntikikka, ajatelkaa mitä hyvänsä muuta.
Näin on näreet, loppu on selitystä !

Äänestä
  • Hauska poika, ei sua kukaan usko.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Hauska poika, ei sua kukaan usko.

    Tuossa ei ole mitään hauskaa. Tuo on totuus.

    Äänestä

Paskan möivät ja pölvästi osti

Äänestä
  • Sellaisia ne saksalaiskonsernin autot ovat. Paskoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Sellaisia ne saksalaiskonsernin autot ovat. Paskoja.

    Noin sanoo poikanen, joka ei ole koskaan kunnon autoja omistanut, vain pelkkiä Tojoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Noin sanoo poikanen, joka ei ole koskaan kunnon autoja omistanut, vain pelkkiä Tojoja.

    Minulla on kyllä aivan eri näkemys kunnon autosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Minulla on kyllä aivan eri näkemys kunnon autosta.

    Ei taida olla kuitenkaan kokemusta.

    Äänestä

Taasko mennään uskon ja kuvitelmien voimalla eteenpäin.

Äänestä

VW pilaa ne moottorit.

Äänestä

Toyotan moottorit eivät kestä pitkää öljynvaihtoväliä, koska ovat niin huonosti rakennettuja

Äänestä

Otsikosta ilmenevästä syystä Toyotat huolletaan 15.000 km:n välein.

Äänestä

Toyotan 4AFE motit on minulla kestäneet väh. 400 000 ilman ylimääräisiä öljyn lisäyksiä. Noilla kilometreillä on auto vaihtunut tuoreempaan. Öljyn/suodatinvaihdot 15tkm välein ja Toyotan suosittelemilla tarvikkeilla. Uusin peli eri moottorilla ja ei (vielä) noin paljon kilsoja, mutta ei kyllä öljypurnukkakaan mukana kulje.

Äänestä
  • Montako tuolla moottorilla varustettua Toyotaa olet kesyttänyt loppuun, eli yli 400 000km ajaneena? Melkoisesti olet ilmeisesti Toyotaa ajanut, melkein jopa epäilen sitä että valehtelet, hihihii!

    Äänestä

Toyota on ruma ja tylsä ruostekasa. Epämukava ja huono ajettavuus. Meteli sisällä on melkoinen.

Äänestä
  • Kaikki muut ovat aivan toista mieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Kaikki muut ovat aivan toista mieltä.

    Minä olen samaa mieltä, Toyota ovat rumia, epämukavia ja niissä on heikko ajettavuus.
    Näistä on paljon testattua ja koeajettua materiaalia ja aina Toyota on ollut kaikissa vertailuissa heikoin. Toiset tykkää rumasta, esim. Mopsista, vaikka se on oikeasti kovin ruma koira.

    Äänestä

Toyotan moottorit ovat kaikkein kestävimmät.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

TM toteaa tämän osasyyllisenä suureen ölynkulutukseen Volkswagenin moottorin valmistusvirheiden lisäksi.

Monilla autoilla on 30.000 km huoltoväli. Mikään öljy ei viskositeetiltaan ja muilta voiteluominaisuuksiltaan pysy kunnossa tuota kilometrimäärää. Suomessa asiaan vaikuttaa syys- ja talviaikaakin, jolloin öljyyn kondensoituu vettä. Autonvalmistajat eivät vain ajattele pohjoisisa olosuhteita.

Jos vaihdattaa öljynsä 30.000 km välein, kone on pilalla ennen aikojaan. Se ei ole moottorista kiinni, vaan öljyn väsyminenhän sen vaihtovälin sanelee. Jotkut jopa käyttävät öljyä, jonka valmistaja suosittelee vahtoväliksi 15.000 km ja vaihtavat kuitenkin 30.000 km:n välein. Kehittyneemmässä moottorissa myös voitelun vaatimukset ole korkeammat. Mutta saadaanhan sillä tietysti maailman autolehtien mm. Tekniikan Maailman testissä ylläpitokuluja alaspäin, kun ei tarvitse monesti vuodessa käyttää huollossa. Näyttää muka hyvältä.

Auton käsikirjassa monesti kyllä mainitaan, että vaikka huoltoväli on 30.000 km, öljynvaihtoväli on 15.000 km ja vaikeissa olosuhteissa 10.000 km. Pitäisi vaan lukea tarkemmin.

Monet eivät tajua, että öljynvaihto on halvin koneremontti. Säästät muka öljyissä, mutta korjaat kalliisti.

Toyota ei leiki öljyillä ja pitkillä huoltoväleillä. Siksikin sen autot kestävät.

https://tekniikanmaailma.fi/volkswagen-konsernin-ea888-bensiinimoottorit-ovat-oljysyoppoja-tekniikan-maailma-purki-moottorin-ja-selvitti-miksi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu