Miksi Santtunen puhuu palturia

Anonyymi-ap

Santtunen väittää kymmenysten antamista MAP Kirkolle Jumalan määrykseksi. Kymmenykset kuuluivat vanhaan lakiliitton eli Mooseksen lakiin, mutta ei enää Jeesuksen uudistamaan uuteen liittoon, joka nyt on voimassa.
Eli Santtunen puhuu puuta heinää.

37

310

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Se on Malakian kirjassa, Vanhan Testamentin viimeisessä kirjassa, ja se on vahvistettu Jumalan ilmoituksessa myös Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin kuuluvana asiana. Alkuseurakunnassa oli yhteisomistus, eikä Raamattu kerro miten sille kävi. Maallinen historia ehkä tietää jo?

      Mormonien yhdistynyt veljeskunta yritti myös yhteisomistusta. Se epäonnistui. Kymmenykset on onnistunut mainiosti, kirkon talous ja kaikkien, jotka maksavat kymmenykset, on aina kunnossa. Kirkko pitää huolta köyhistään ja jakaa runsaasti avustuksia köyhille, samoin jokainen jäsen jolla on yli tarpeensa.

      • Anonyymi

        Raamatussa ei käsketä kerätä kymmenyksiä mormonikirkon johdolle heidän bisneksiinsä ja ökyilyynsä. UT:n puolella on sanottu aivan päivänselvästi, että Jumalalle voi antaa VAIN auttamalla kärsiviä lähimmäisiään.

        Tuo on varsin yleinen kusetus, että antajien talous muka on kunnossa. Jos mummo jättää tekohampaat hankkimatta, että saa rikastutettua kirkon ökyilevää johtoa entisestään, ei se ihan oikein mene.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Meillä ei ole ökyilyä, eikä yhteisomistusta kuten pitäisi. Haluatko että siirrymme yhteisomistukseen mieluummin, vai?

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Mormonin kirjakin todistaa että kirkon johtajat käyttävät kymmenyksiä omien etujensa ajamiseen.

        2 Nefi 13:14
        Herra käy tuomiolle kansansa vanhinten ja sen päämiesten kanssa, sillä te olette syöneet tyhjäksi viinitarhan ja olette syöneet loppuun köyhiltä ottamanne ryöstösaaliin taloissanne.

        Ei mormone ja tuohon aikaan ollut, oli vain nefiläisiä ja laamanilaisia ja alkuperäiskansoja.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Ei mormone ja tuohon aikaan ollut, oli vain nefiläisiä ja laamanilaisia ja alkuperäiskansoja.

        Tuo kohta oli Jumalan antama ennustus Siionista.

        Ei noita satukansoja koskaan ollut! Väitit, ettei teillä ole ökyilyä. Onhan se ökyilyä, että rahaa ei anneta tarvitseville vaan rakennetaan ökytemppeleitä ja annetaan rahaa kirkon johtajien bisneksiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuo kohta oli Jumalan antama ennustus Siionista.

        Se pitää paikkansa monista kristityistä, se on totta. Mutta Jumalan kirkko on viaton. Se on tämä mormonien pääsuunta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei noita satukansoja koskaan ollut! Väitit, ettei teillä ole ökyilyä. Onhan se ökyilyä, että rahaa ei anneta tarvitseville vaan rakennetaan ökytemppeleitä ja annetaan rahaa kirkon johtajien bisneksiin.

        Kirkon johtajat eivät hyödy bisneksistä temppelien rakentaminen on Jumalan käsky. Köyhiä autetaan.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Kirkon johtajat eivät hyödy bisneksistä temppelien rakentaminen on Jumalan käsky. Köyhiä autetaan.

        Nykyisillä ansioilla ja asumiskustannuksilla päädytään siihen, että vain varakkailla on mahdollisuus liittyä MAP-kirkkoon.
        Tulee mieleen ajatus, että yhteisön tarkoituskin on karsia pois vähäväkiset, sillä oikeus ja kohtuus kuitenkin on, että omista pidetään huolta.
        Jos kirkkoon kuuluva menettää toimentulonsa tai sairastuu vakavasti, on seurakunnalla velvollisuus häntä auttaa, onhan hän hän maksanut kymmenyksensä. Ei kai veljeä hylätä?

        Jos kymmenyksi ei kuulu, ei kannata olla jäsenenäkään, eikö niin.

        Ihan älytön väite. 10% on sama kaikille, eikä se mikään pakko ole. Köyhiä jäseniä nimenomaan autetaan. Kirkossa ei ole eroa maallisten ja henkisten asioiden välillä, raha- asiat ovat hengellisiä myös, jokainen rukoilee raha- asioistaan ja toimii henkilökohtaisen ilmoituksen pohjalta raha- asioissa, jos ymmärtää kirkon opin. Ja saa neuvoja ja ohjeita piispalta, seurakunnan johtajalta, ja avustuksia, jos tarvii. Vuokraan ja ruokaan jne.

        Kirkon oppi on Jeesuksen Kristuksen evankeliumi palautettuna alkukirkon muotoon. "Joka uskee ja kastetaan, pelastuu", ja kaikki mitä siihen liittyy, eikä mitään mikä ei siihen kuulu. Kymmenykset kuuluvat siihen yhteisomistuksen lievempänä, käytännön toimivana muotona, koska yhteisomistus ei onnistu maallisessa yhteiskunnassa.

        Kymmenykset ovat hengellinen asia.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Se pitää paikkansa monista kristityistä, se on totta. Mutta Jumalan kirkko on viaton. Se on tämä mormonien pääsuunta.

        Smithin kirkko ei ole millään kriteerillä Jumalan kirkko!

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Kirkon johtajat eivät hyödy bisneksistä temppelien rakentaminen on Jumalan käsky. Köyhiä autetaan.

        Kirkko ei auta köyhiä. Jäsenet voivat vapaaehtoisilla paastouhrivaroilla niin tehdä. Kymmenykset menevät temppeliökyilyyn ja johtajien bisneksiin. Jumala ei ole käskenyt rakentaa mormonien ökytemppeleitä.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Ihan älytön väite. 10% on sama kaikille, eikä se mikään pakko ole. Köyhiä jäseniä nimenomaan autetaan. Kirkossa ei ole eroa maallisten ja henkisten asioiden välillä, raha- asiat ovat hengellisiä myös, jokainen rukoilee raha- asioistaan ja toimii henkilökohtaisen ilmoituksen pohjalta raha- asioissa, jos ymmärtää kirkon opin. Ja saa neuvoja ja ohjeita piispalta, seurakunnan johtajalta, ja avustuksia, jos tarvii. Vuokraan ja ruokaan jne.

        Kirkon oppi on Jeesuksen Kristuksen evankeliumi palautettuna alkukirkon muotoon. "Joka uskee ja kastetaan, pelastuu", ja kaikki mitä siihen liittyy, eikä mitään mikä ei siihen kuulu. Kymmenykset kuuluvat siihen yhteisomistuksen lievempänä, käytännön toimivana muotona, koska yhteisomistus ei onnistu maallisessa yhteiskunnassa.

        Kymmenykset ovat hengellinen asia.

        Kyllä se 10% on käytännössä pakko. Ilman sitä ei ole pääsyä korotukseen. Kukapa Smithiin uskova ei sinne haluaisi.
        Raha-asiat eivät ole hengellisiä. Jumala ei rahaa tarvitse. Toki siinä mielessä ovat hengellisiä, että Raamatun mukaan Jumalalle voi antaa VAIN antamalla kärsivälle lähimmäiselleen. Mutta niinhän mormonikirkossa ei tapahdu, joten raha-asiat ovat VAIN maallinen kysymys Smithin kirkossa ja rahaa käytetään vain maallisiin tarkoituksiin eli johdon bisneksiin ja ökyilyyn ja ökytemppeleihin.

        Kirkon oppi on äärimmäisen kaukana Kristuksen evankeliumista!

        Kirkon kymmenykset EIVÄT OLE hengellinen vaan puhtaasti maallinen asia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Smithin kirkko ei ole millään kriteerillä Jumalan kirkko!

        Tämä on Jumalan kirkko. Jeesuksen Kristuksen Kirkko, sekä nimeltään, että oikeasti. Pyhä Henki vahvistaa sen jokaiselle, joka rehellisesti ja avoimin mielin tutkii asiaa ja kysyy suoraan Jumalalta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kirkko ei auta köyhiä. Jäsenet voivat vapaaehtoisilla paastouhrivaroilla niin tehdä. Kymmenykset menevät temppeliökyilyyn ja johtajien bisneksiin. Jumala ei ole käskenyt rakentaa mormonien ökytemppeleitä.

        Kirkko pitää huolta omista köyhistään ja auttaa maailman köyhiä valtavilla summilla. Jokainen jäsen myös henkilökohtaisesti. Temppelit ovat tärkeitä ja välttämättömiä ja kaikki kirkon työ, suurin osa rahoista menee tähän evankeliumin kirkolliseen työhön. Köyhien auttamiseen juuri niin paljon kuin siihen pitää laittaa ja on oikein laittaa. Tämä on Jumalan kirkko ja toimii Jumalan johdatuksella ja maailma haukkuu tätä. Kaikki kuten pitääkin. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu.

        Emme häpeä evankeliumia, se on oikea asia vaikka maailma pilkkaa. Hieno asia, täydellinen asia. Tuo pysyvän onnen tässä maailmassa ja tulevassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se 10% on käytännössä pakko. Ilman sitä ei ole pääsyä korotukseen. Kukapa Smithiin uskova ei sinne haluaisi.
        Raha-asiat eivät ole hengellisiä. Jumala ei rahaa tarvitse. Toki siinä mielessä ovat hengellisiä, että Raamatun mukaan Jumalalle voi antaa VAIN antamalla kärsivälle lähimmäiselleen. Mutta niinhän mormonikirkossa ei tapahdu, joten raha-asiat ovat VAIN maallinen kysymys Smithin kirkossa ja rahaa käytetään vain maallisiin tarkoituksiin eli johdon bisneksiin ja ökyilyyn ja ökytemppeleihin.

        Kirkon oppi on äärimmäisen kaukana Kristuksen evankeliumista!

        Kirkon kymmenykset EIVÄT OLE hengellinen vaan puhtaasti maallinen asia.

        Ei sen maksaminen ole pakko. Sen ymmärtäminen on tärkeää, kuten uskon, parannuksen ja kasteenkin.

        Ei kasteesta ole mitään hyötyä, ellei sitä ymmärrä ja ellei siihen liity Pyhän Hengen tuli ja kaste, sisäinen muutos Jumalan voimalla. Joka on hetkellinen ja myös prosessi ja toimitus ja lahja joka kastetuille annetaan.

        Sama se on kymmenysten ja kaikkien asioiden ja toimitusten kanssa, jotka evankeliumiin kuuluvat. Ei enempää eikä vähempää, juuri se mitä evankeliumiin kuuluu. Lyhyesti se on Jumalan rakkaus, vähän pidemmin: Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu. Oikein pitkästi koko Pyhien Kirjoitusten kokonaisuus. Sen saa seurakunnassa opiskelemalla ja toimimalla evankeliumin mukaan.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Tämä on Jumalan kirkko. Jeesuksen Kristuksen Kirkko, sekä nimeltään, että oikeasti. Pyhä Henki vahvistaa sen jokaiselle, joka rehellisesti ja avoimin mielin tutkii asiaa ja kysyy suoraan Jumalalta.

        Toisen uskonnon edustajilta varastettu nimi ei todista mitään. Jumalan kirkossa rahaa annettaisiin tarvitseville, ei ökyilijöille. Jokainen REHELLISESTI asiaa tutkiva huomaa Smithin kirkon kymmenyksineen olevan silkkaa k*setusta.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Kirkko pitää huolta omista köyhistään ja auttaa maailman köyhiä valtavilla summilla. Jokainen jäsen myös henkilökohtaisesti. Temppelit ovat tärkeitä ja välttämättömiä ja kaikki kirkon työ, suurin osa rahoista menee tähän evankeliumin kirkolliseen työhön. Köyhien auttamiseen juuri niin paljon kuin siihen pitää laittaa ja on oikein laittaa. Tämä on Jumalan kirkko ja toimii Jumalan johdatuksella ja maailma haukkuu tätä. Kaikki kuten pitääkin. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu.

        Emme häpeä evankeliumia, se on oikea asia vaikka maailma pilkkaa. Hieno asia, täydellinen asia. Tuo pysyvän onnen tässä maailmassa ja tulevassa.

        Kirkko voi joskus auttaa omia jäseniään saadakseen nämä takaisin maksukykyisiksi.

        Valehtelet, että kirkko auttaa maailman köyhiä valtavilla summilla. Kirkkohan ei anna rahaa hyväntekeväisyyteen, vaan siihen ovat ERIKSEEN jäseniltä kerättävät VAPAAEHTOISET paastouhrivarat, joiden määrä on alle puoli prosenttia kirkon kymmenystuloihin verrattuna. Niillä ei herran huonetta rakenneta. Noista summista ja niiden asettamisesta oikeaan mittasuhteeseen olen täällä jo kirjoittanut.

        Smithin kirkko ei todellakaan toimi Jumalan johdatuksella!

        Kyllähän te näytätte häpeävän evankeliumia, koska opetatte sen sijasta Smithin oppia.

        Eikös se Enver Hoxha tuonutkaan pysyvää onnea?

        Me uskomme jatkuvaan ilmoitukseen. Jumala on ilmoittanut kymmennysten jatkuvan hänen kirkossaan. Asian voi myös tieteellisesti tutkia, miten se oli alkuseurakunnassa ja miten eri uskonpuhdistuksen kirkoissa. Jotenkin kirkkojen täytyy toimintansa rahoittaa.

        Jumalalla on omat talousohjeet kirkolleen. Silloin kun niitä noudatetaan, menee hyvin, jos ei osata, menee huonosti.

        Törkyväiteitä taas jonossa. Osoittaisi huonoa sivistystä edes vastata noihin aina uudestaan ja uudestaan.

        Jatkuvaan ilmoitukseen? Milloin pitää moninaiskennella pktyttöä, milloin lopettaa tummaihoisten pappeuden kieltäminen ym. Eikö Olli mieleesi ole koskaan tullut, että kyse on kirkkosi johtajien k*setuksesta?

        Jotenkin kirkkojen täytyy toimintansa rahoittaa, mutta eihän siihen herranen aika voi mennä kymmenesosaa jäsentensä tuloista!

        Jumalalla ei ole mitään tekemistä ahneen kirkkosi kymmenysten kanssa!

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Törkyväiteitä taas jonossa. Osoittaisi huonoa sivistystä edes vastata noihin aina uudestaan ja uudestaan.

        Mitä törkyväitteitä? Nuohan ovat selvästi todistettavissa. Valehtelet kirkkosi avustavan suurilla summilla, vaikka niin ei ole.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Kirkko pitää huolta omista köyhistään ja auttaa maailman köyhiä valtavilla summilla. Jokainen jäsen myös henkilökohtaisesti. Temppelit ovat tärkeitä ja välttämättömiä ja kaikki kirkon työ, suurin osa rahoista menee tähän evankeliumin kirkolliseen työhön. Köyhien auttamiseen juuri niin paljon kuin siihen pitää laittaa ja on oikein laittaa. Tämä on Jumalan kirkko ja toimii Jumalan johdatuksella ja maailma haukkuu tätä. Kaikki kuten pitääkin. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu.

        Emme häpeä evankeliumia, se on oikea asia vaikka maailma pilkkaa. Hieno asia, täydellinen asia. Tuo pysyvän onnen tässä maailmassa ja tulevassa.

        Pitääkö mormonien avustusta saavan olla mormoni?
        Kuulin vuosikymmeniä sitten eräältä tuttavaltani, että eräs hänen tuttavansa oli mormoni, mutta eronnut seurakunnasta jossakin vaiheessa. Kun hän jäi leskeksi, auttoi MAP-kirkko häntä hautajaiskuluissa, kertoi tuttavani.
        Se oli mielestäni hienosti toimittu, ja siksi olen suhtautunut arvostuksella tähän uskontoon,
        Vaikka seurakuntalainen oli eronnut yhteisöstä, ei häntä kartettu, kuten jotkut väittävät mormonien tekevän, vaan halusivat auttaa hädässä. Toivottavasti sama edelleenkin on käytäntönä.

        Jokainen jäsen on velvollinen auttamaan lähimmäisiään. Kirkko taas tekee projekteja asiassa.

        Omia köyhiä autetaan. Ja evankeliumin noudattaminen poistaa köyhyyden jokaiselta vähitellen. Joissakin seurakunnissa Espanjassa oli niin paljon köyhiä, että siihen määrätyt rahat tuppasivat loppumaan. Silloin kai niitä määrärahoja lisätään sitten. Mikään ongelma ei ole ongelma Jeesukselle, hän osaa ne ratkaista. Pitää vaan rukoilla ja kysyä.

        Ihmiset lopettavat rukoilemisen ja kysymisen ja ongelma jää.

        Niin, omia autetaan, että saadaan maksukyky palautettua. Jokainen kirkon jäsenhän on kuitenkin kymmenysten suhteen tappion puolella.

        Tuo on aivan törkeää propagandaa, että "evankeliumia" (eli Smithin oppia) seuraamalla ja kymmenykset maksamalla köyhyys poistuu! Jo mummo ei saa tekohampaita hommattua, kun kirkolle pitää maksaa kymmenykset, ei se köyhyys ole mihinkään poistunut.

        Jeesuksella ei ole mitään tekemistä Smithin kirkon kymmenysten kanssa. Jeesuksen mukaan vain antamalla pyyteettömästi köyhille voi antaa Jumalalle. Kirkon johdolle ja ökytemppeleihin antamalla ei anna köyhille eikä siten Jumalalle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pitääkö mormonien avustusta saavan olla mormoni?
        Kuulin vuosikymmeniä sitten eräältä tuttavaltani, että eräs hänen tuttavansa oli mormoni, mutta eronnut seurakunnasta jossakin vaiheessa. Kun hän jäi leskeksi, auttoi MAP-kirkko häntä hautajaiskuluissa, kertoi tuttavani.
        Se oli mielestäni hienosti toimittu, ja siksi olen suhtautunut arvostuksella tähän uskontoon,
        Vaikka seurakuntalainen oli eronnut yhteisöstä, ei häntä kartettu, kuten jotkut väittävät mormonien tekevän, vaan halusivat auttaa hädässä. Toivottavasti sama edelleenkin on käytäntönä.

        Sama pitäisi olla. Ei kukaan meiltä huomaa mitään pyytää, pyytävät diakonissoilta ym. Meidän jäsenetkin.

      • Anonyymi

        Jeesus ei puhunut mitään kymmennyksistä.
        Kymmennykset koskee vain juutalaisia!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus ei puhunut mitään kymmennyksistä.
        Kymmennykset koskee vain juutalaisia!

        Ne on Malakian kirjassa, ja Joseph Smithville ilmestynyt enkeli vahvisti, että ne kuuluvat asiaan edelleen.

        Onko näin, voi kysyä rukouksessa Jumalalta. Jatkuva ilmoitus on tosiasia, sen kun rukoilet ja kysyt!

        Olemme ainoa kirkko, joka voi aina vedota tähän Raamatun lisäksi.

        Joseph Smithille ei ilmestynyt yhtään mitään! Silkkaa valhetta, jonka todistaa sekin, että Smith muutti kertomustaan niin, että ensimmäisestä näystä on ainakin neljä eri versiota sen mukaan, että keitä hän näki.

        Näin ollen asiaa pitää tarkastella vain siltä kannalta, että Smith keksi hyvän keinon haalia rahaa.

        Ette voi vedota jatkuvaan ilmoitukseen, koska sitä ei ole. Pelkkää sekoilua moninainnin ja tummaihoisten pappeuden kanssa. Niissä näkyvät pelkästään ihmisten halut, sekoilut ja mokat.

      • Anonyymi
        UUSI

        Vaikka olisin kiinnostunut mormonismista ja/tai haluaisin liittyä seurakuntaan, en voisi sitä tehdä, koska eläkkeeni juuri ja juuri kattaa elämiseni kulut. En voi "säästää" vuokrasta, en sähköstä, en veroista, puhelimesta jne, koska niiden määrä ei ole hallinnassani. Vain ruoka- ja vaatelaskut ovat. Vaatteita en ole vuosiin ostanut, mutta syön joka päivä.
        Kymmenyksiin eivät rahani riittäisi, nytkin on ongelma kuun lopulla.

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika ala- arvoista kritiikkiä. Pitää tutkia asiaa, tutkistella sitä sydämessään ja rukoilla.

        Se mihin ei pidä luottaa, on valtakirkkojen väärät perimätiedot, lahkojen hihhuloinnit ja maailman houkutukset syntiin. Jokaisella on järki päässään, omatunto ja vapaus uskoon ja rukoukseen vapaassa maassa. Käytetään tätä vapauttamme kun meillä se kerran on!

        Ei sinun tuollaisia tarvi huolehtia. Tulet kirkkoon ja saat apua sieltä. Jätät kymmennyksesi tulevaisuuden asiaksi. Kaste on seuraava askeleesi ja kymmenyksistä viis!
        Kirkko auttaa sinua talousasioissasi, ei vaadi sinulta yhtään mitään.

        Tuo pelko on vihollisten propagandan aiheuttamaa. Mahdatko edes olla rehellinen, vai oletko vihollisten kirjoittama trolli?

        Täysin asiallista kritiikkiä. Valehtelet mm, että kirkkosi saa suoraa ilmoitusta Jumalalta, mutta kun pyydän todisteita, mitään ei tule vaan kehotat minua todistamaan sinun menetelmilläsi (itsesyggestio9 sinun väitteesi tosiksi itselleni...

        Aika ala-arvoista todistelua!

        Miksi et käytä järkeäsi? Miksi et hylkää Smithiä, kun kuitenkin olet pystynyt hylkäämään mm. Enver Hoxhan?

      • Anonyymi
        UUSI
        santtunen kirjoitti:

        Ei sinun tuollaisia tarvi huolehtia. Tulet kirkkoon ja saat apua sieltä. Jätät kymmennyksesi tulevaisuuden asiaksi. Kaste on seuraava askeleesi ja kymmenyksistä viis!
        Kirkko auttaa sinua talousasioissasi, ei vaadi sinulta yhtään mitään.

        Tuo pelko on vihollisten propagandan aiheuttamaa. Mahdatko edes olla rehellinen, vai oletko vihollisten kirjoittama trolli?

        Kirkko haluaa, että taloutesi on siinä kunnossa, että jossain vaiheessa rahan kuppaus sinulta voi alkaa.

    • Anonyymi

      Velvoite kymmenysten maksuun palautui 600-luvulla islamin myötä. Niin kauan on miekkaan turvautuva Islam kunnes Yksijumalaisuus tunnustetaan ja ZAKAT VERO MAKSETAAN.

      Köyhillä ei ole syytä tarttua aseeseen ja käydä sisällissotaan jos tuo Zakat vero on kunnossa.
      Mooseksen Laki osoitti kymmenyksen yhdelle kahdestatoista heimosta, jonka tehtävä oli uhrata Jumalalle.

      Joten kyse on siitä että Mooseksen Laki kyllä on kumottu mutta sen tilalle on tullut Zakat vero.
      Vaatihan Jumala Jeesuksen seuraajia luopumaan kaikesta omaisuudesta joten heistä tuli köyhät.

      Ellei Jumala olisi esittänyt vaatimusta luopua omaisuudesta sekä seurata Jeesusta voisi ehkä Mooseksen Laki olla yhä voimassa ja Zakat vero puolestaan ei.

      Nouseeko joskus vielä oikea kymmenys voimaan jää nähtäväksi.

    • Anonyymi

      "Santtunen väittää kymmenysten antamista MAP Kirkolle Jumalan määrykseksi."

      Perustuu vanhaksi menneeseen vitsiin.

      Joku äijä väittää olevansa Jumalan profeetta, kirjoittaa kirjan jonka väittää olevan Jumalalta ja sanoo että toisten täytyy alkaa maksaa hänen järjestölleen kymmenesosan tuloistaan.

      Aika typeräähän tuollaiseen on uskoa.

      (Erityisesti jos alkaa miettiä heidän pyhän kirjansa muita väitteitä. Kuten vaikkapa Amerikan intiaanien alkuperästä. Tai väitteitä Amerikan mantereen sisällissodasta jossa muka kaksi miljoonien ihmisten kansakuntaa kuoli kokonaan pois, mutta jossa käytetystä sotakalustosta, miekoista jms, ei ole mitään arkeologia löytöjä. Tai "Etherin" tarinan puista sukellusvenettä. Ja niin edelleen. Listasta voi tehdä todella pitkän...)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Joensuussa lapsen kuolema-Lieksalainen äiti

      Näin kirjoitellaan. Surullinen tapaus. Todella surullinen.
      Lieksa
      72
      5584
    2. Jos merkitsen sulle jotain

      Niin ujuta tänne joku pieni varma tunniste, jonka vain me kaksi voisimme tietää. Olen niin rikki ja epätoivoinen ilman
      Ikävä
      78
      1455
    3. En unohda sinua koskaan

      Tiedän vain ja tunnen sen sydämessäni, etten tule koskaan unohtamaan ja pääsemään yli sinusta. No, jos näin kovaa kolaht
      Ikävä
      55
      1379
    4. Tekisi mieli muuttaa

      Suosittele hyvää paikkakuntaa. Mä saan töitä mistä vaan. Mitä kauemmaksi pääsen yhdestä miehestä, niin unohdan varmasti.
      Ikävä
      155
      1171
    5. Miksei paketit kulje viikonloppuisin??

      Minä maksaisin lisää lähetyskustannuksista, jos pakettiposti kulkisi myös LA-SU ,,,,mutta kun perjantai-iltana kaikki ai
      Maailman menoa
      53
      763
    6. Martinan perhelomat.

      Siinäpä se oli,Martinan loma tyttöjen kanssa.Kokonaista kaksi päivää ja yksi yö ilmaiseksi saadussa lomapaikassa Tackork
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      757
    7. Mikä saa pettämään

      Itse en keksi mitään syytä vaikka oikein mietin niin en keksi syytä ja jos toista ei enään rakasta tai joka asiasta aina
      Sinkut
      165
      713
    8. Oot yksi niistä harvoista ihmisistä

      joka saa mut tuntemaan että olen hyvä ja riittävä juuri tällaisena ku oon ❤️ Oot ihana, rakas ja tärkeä 🌈🤗
      Ikävä
      28
      691
    9. Niin sitä vaan

      Että mulle ois oikeasti aivan sama miltä näytät. Se oli se yhteenkuuluvuuden ja tuttuuden tunne joka tuli heti sinusta,
      Ikävä
      39
      690
    10. Ilkka - Pohjalainen tänään

      Olli Sahinmäen loistava kirjoitus. Täyttä asiaa.
      Ähtäri
      33
      616
    Aihe