Pääsi itku, kun kuulin, että ruokajako loppuu. Toista vuotta olen käynyt Paavolan ruokajaossa ja saanut itseni ja lapseni ruokittua vaikka raha ei olisi siihen aina riittänyt. Sairaus teki työttömäksi ja köyhäksi. Se surettaa, kiukuttaa ja hävettää. Mutta en ole ainoa, jonossa on aina monta muutakin, vielä huonommassakin jamassa olevaa. Kiitokset niille ihanille ihmisille, jotka ruokaa on jakaneet. Kuka ja missä meitä nyt auttaa? Rahat ei kyllä riitä toiseen kaupunkiin ruokajakoon menemiseen.
Hävikkiruokaterminaali lopettaa
39
1120
Vastaukset
- Anonyymi
Aamupostikin tosta jo netissä uutisoi eli pitää vissiin paikkansa tuo tieto. Kaupungilla riittää kyllä euroja paikkakunnan kerman tarpeisiin ja jos jonkinlaiseen "edustamiseen" mutta yllätys yllätys köyhien ihan oikeisiin tarpeisiin niitä on v***n vaikea löytää!
- Anonyymi
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#178503543
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
Hyvinvointipalveluiden avustukset vuonna 2023
Kaiken kaikkiaan jaossa oli avustussäännön mukaisesti kohdeavustuksiin 98 000 euroa ja kumppanuusavustuksiin 196 000 euroa. Hakemuksia saapui yhteensä 42. Huomioitavaa avustusten suhteen oli tänä vuonna se, että kyseessä oli hakijoille täysin uusi avustuslaji, joten suurin osa hakemuksista on vaatinut lisäselvitystyötä.
Kulttuuri- ja hyvinvointilautakunta päätti hyvinvointipalveluiden kohde- ja kumppanuusavustusten myöntämisestä kokouksessaan 27.4.2023.
Kohdeavustukset
Kohdeavustushakemuksia saapui 27 kpl. Niiden yhteenlaskettu haettu avustussumma oli 104 594 euroa.
Haettu toiminta oli pääsääntöisesti kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä edistävää matalan kynnyksen kohtaamistoimintaa, kuten ystävä- ja vertaistukitoimintaa, kerhoja, leirejä, kuntalaisluentoja ja yksittäisiä tapahtumia, kuten Harrasta Hyvinkäällä -tapahtuma erityistä tukea tarvitseville lapsille ja Luonto kuuluu kaikille – Esteetön luontoretki Hyvinkäällä.
Avustusta saaneiden toimintojen kohderyhmiä ovat mm. vähävaraiset, yksinäiset, ikääntyneet, yksinhuoltajat, omaishoitajat, sairastuneet, invalidit sekä vammaiset aikuiset ja lapset. Myös muutama kaikille hyvinkääläisille avoin, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointitietoa lisäävä tapahtuma sai avustusta.
Kohdeavustuksilla tuettiin myös vähävaraisille suunnattua joulutapahtumaa ja vähävaraisten lasten harrastustoimintaa sekä nuoriin kohdentuvaan Grooming -ilmiöön (seksuaalinen hyväksikäyttö) ja nuorten päihde- ja mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn pureutuvaa työtä.
Kumppanuusavustukset
Kumppanuusavustushakemuksia saapui 15 kpl. Niiden yhteenlaskettu haettu avustussumma oli 286 750 euroa eli 93 770 euroa enemmän kuin mitä oli jaettavana.
Pienin haettu kumppanuusavustus oli 1 350 euroa ja suurin 106 000 euroa.
Kulttuuri- ja hyvinvointilautakunta päätti myöntää 158 000 euroa mm.
ikääntyneiden välisen lähisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyyn ja sitä koskevaan jalkautuvaan ja jalkauttavaan työhön
yksinäisten seniorien ja esimerkiksi ympärivuorokautisessa hoivassa asuvien ikääntyneiden tapahtuma- ja ulkoilutustoimintaa järjestävien vapaaehtoisten koordinoinnista vastaavan osa-aikaisen työntekijän palkkakuluihin
ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä kohtaamispaikkatoiminnassa tekevän osa-aikaisen ohjaajan palkkakuluihin
perhekummi- ja varamummitoimintaan
hyvinkääläisten osallisuutta vahvistavaan olohuone- ja leiritoimintaan
sekä muutamaan, kaikille avoimeen yhteisöllisyyttä ja hyvinvointitietoa lisäävään tapahtumaan
ja muutamaan toimintaryhmään kattamaan osallistujien erityistarpeista syntyviä kuluja.
Lisäksi lautakunta myönsi avustusta äkillisiin ja yllättäviin kuluihin Hyvinkään Yhdistykset ry:lle sekä ruoka-aputoimintaan Leivänmurtajat ry:lle.
Kumppanuusavustuksiin jätettiin 38 000 euron suuruinen avustusvaraus, sillä yhden avustusta hakeneen toimijan hakemuksen tasavertainen käsittely ei annetussa aikataulussa, lisäselvitystarpeen huomioon ottaen (avustushakemuslomakkeen kohta 1.7), ollut mahdollista. Varattu summa vastaa kaikkien hakijoiden kohdalla sovellettua, avustussäännön mukaista laskennallista maksimisummaa eli yhden osa-aikaisen työntekijän enimmäispalkkakuluja 28 000 euroa ja enimmäistoimintakuluja 10 000 euroa. Kyseisen avustushakemuksen käsittely on kesken ja etenee toimijan toimitettua pyydetyt asiakirjat Hyvinkään kaupungille.
Kaikki avustukset jaetaan lainsäädännön, kaupungin avustussääntöjen ja käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa.- Anonyymi
Nyt tuli jykevää selvitystä. Hyvä. Mutta faktahan toki silti on, että Hyvinkää on vahvasti porvarillisissa käsissä. Päättäjistä porvareita edustaa 56,2 % (kokoomus 24,4 %, sen juoksupoika persut 20,5 %, maaseudun kuihtuvan yläluokan keskusta 7,2 % ja parempien ihmisten ääriliike kd 4,1 %). Mutta vaalitulos on aina vaalitulos, ja kansa saa sellaiset päättäjät kuin haluaa. Nyt kun koko maassa valtaan näyttää pääsevän sama porukka, kyyti varmasti kylmenee joka tasolla. Toivottavasti äänestäjät osaavat tehdä johtopäätöksensä seuraavissa vaaleissa.
Ja tietenkin Hyvinkäällä johtavien virkamiesten pätevyysvaatimuksiin on jo iät ja ajat kuulunut kokoomuksen jäsenkirja. Heidän kynistäänhän päätökset joka tapauksessa lähtevät, riippumatta siitä, millainen porukka milloinkin hoitaa kumileimasimen tehtävää. - Anonyymi
Haloo.Kyse on ihmisten NÄLÄSTÄ. On hävytöntä mennä edellisen kirjoituksen taakse.Rahaa löytyy kyllä rokki-ym tapahtumiin,pesiskatsomoihin ja potkupallo nurmikoihin.
- Anonyymi
Nyt sitten nimiä pöytään ketkä ovat päätöksen junailleet.Onko tarkoitus junailla myöhemmin ruuanjakelu maksulliseksi bisneshommaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt tuli jykevää selvitystä. Hyvä. Mutta faktahan toki silti on, että Hyvinkää on vahvasti porvarillisissa käsissä. Päättäjistä porvareita edustaa 56,2 % (kokoomus 24,4 %, sen juoksupoika persut 20,5 %, maaseudun kuihtuvan yläluokan keskusta 7,2 % ja parempien ihmisten ääriliike kd 4,1 %). Mutta vaalitulos on aina vaalitulos, ja kansa saa sellaiset päättäjät kuin haluaa. Nyt kun koko maassa valtaan näyttää pääsevän sama porukka, kyyti varmasti kylmenee joka tasolla. Toivottavasti äänestäjät osaavat tehdä johtopäätöksensä seuraavissa vaaleissa.
Ja tietenkin Hyvinkäällä johtavien virkamiesten pätevyysvaatimuksiin on jo iät ja ajat kuulunut kokoomuksen jäsenkirja. Heidän kynistäänhän päätökset joka tapauksessa lähtevät, riippumatta siitä, millainen porukka milloinkin hoitaa kumileimasimen tehtävää.Eivät ole Vihreät, eikä Demaritkaan yhtään vähävaraisten puolta pitäneet. "Musiikki" ja elokuvajuhlia pronsoroidaan kaupungin toimesta sadoilla tuhansilla, eikä näidenkään ilme värähtänyt päätettäessä. Palkkioksi kuulemma vanhaan tapaan vapaaliput. Niitäkin jo perinteisesti aikoinaan jaettiin yhteen maakuntapeliin kiitokseksi että kenttä sai korjausrahoja. Yksi valtuutettu tyrkytti sellaista minulle, mutta kerroin katsovani vain olympialajeja. Koppavuus tulee joskus ruoka-avustakin päättäneiden eteen ja kärsikööt sitten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt sitten nimiä pöytään ketkä ovat päätöksen junailleet.Onko tarkoitus junailla myöhemmin ruuanjakelu maksulliseksi bisneshommaksi.
Miksi aina köyhiltä, pienellä eläkkeellä kituuttavat eläkeläiset, yksinhuoltajat, yms otetaan viimeisetkin oljenkorret. Rahaa on sysätä kaupungin turhamaisiin hömpötyksiin. Päättäjien per,,,seet leviävät entisestään
, ja mahat kasvaa. Oma napa paras napa, ja lähin., sanotaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi aina köyhiltä, pienellä eläkkeellä kituuttavat eläkeläiset, yksinhuoltajat, yms otetaan viimeisetkin oljenkorret. Rahaa on sysätä kaupungin turhamaisiin hömpötyksiin. Päättäjien per,,,seet leviävät entisestään
, ja mahat kasvaa. Oma napa paras napa, ja lähin., sanotaan.Usein aiheen viesteihin vastataan ettämitäs vaaleissa äänestitte näitä valituksi tulleita. Tietysti siksi ettei parhaita ja vastuuntuntoisia ollut edes ehdokkaana. Nyt tulevat ahneimmat ja toisaalta puolueuskolliset valituiksia, osa jopa Suomen etujen vastaiseksi. Tyhjä äänestyslippu on silloin ainut mahdollisuus ja tulee huomioiduksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi aina köyhiltä, pienellä eläkkeellä kituuttavat eläkeläiset, yksinhuoltajat, yms otetaan viimeisetkin oljenkorret. Rahaa on sysätä kaupungin turhamaisiin hömpötyksiin. Päättäjien per,,,seet leviävät entisestään
, ja mahat kasvaa. Oma napa paras napa, ja lähin., sanotaan.Oli suuri apu minulle ja kahdelle lapselleni nämä ruoka-apu paikat. Unettomia öitä olen viettänyt ja laskenut miten saan taas lapseni ruokittua, vuokrani maksettua, ym pakolliset maksut. Aikamoinen Fakiiri saa olla. Köyhät kyykkyyn.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt sitten nimiä pöytään ketkä ovat päätöksen junailleet.Onko tarkoitus junailla myöhemmin ruuanjakelu maksulliseksi bisneshommaksi.
Minä haluan myös tietää keiden mielestä tämä piti lopettaa. Myös kuka päätti että tuollainen ryöstövuokra on ok?
- Anonyymi
Hyvä kun loppuu, nämä osakkeiden omistajat ja työssä käyvät jää myös nuolemaan näppejään, ihan sika meininki ollut muutenkin =(
- Anonyymi
Oliko kyseessä ns. Helsingin malli, jossa suurella maasturilla tultiin nurkan taakse ja sitten leipäjonoon. Ainut Suomen kielen sana oli "leipää". Sitten kassikaupalla porukka maasturiin ja oma myyntipiste hoitoon. Kun asiasta kerrottiin lehdessä, niin auto jätettiin kauemmaksi. Sen ymmärrän töissä alipalkalla olevat hakevat "palkanjatketta", mutta en uudelleenjobbausta!
- Anonyymi
Provo.

Oli siitä telkussakin ja valvonta tiukkeni.
- Anonyymi
Aamupostin digilehdessä tänään 12.5 Rusakot Puskassa nimienkeräyksestä. Juttu ei ole maksumuurin takana.
- Anonyymi
Red Carpet,Rockfest, Tahko,Hyps ym. Nyt olisi tilaisuus ottaa pinnat kotiin.Kun tulossa on kaupungilta miljoonien rahasummat toimintaanne tukemaan,niin eihän 25000 Erkkiä olisi yhteispottina mitään. Toki näitä yhteisöjä löytyisi pilvin pimein.Ajatellan vaikka paikallisia sijoittajagryndereitä jotka ovat haalineet yhteistä omaisuuttamme poliittisten päätöstentekijöiden avulla vuosikausia. On Sontaa,Rotareita, globaaleja suuryhtiöitä, Sok,Kesko,Lidhl , Kytäjä golf ym. Kun meillä on nyt kolme kansanedustajaa kaupungissa niin olisiko heistä mihinkään?

Kytäjä Golf, mitä ihmettä se tekee köyhien ruoka-avussa ? Golf ei tosiaan ole mikään busines, jos katsoo tilinpäätöstietoja, niin ei löydy annettavaa.

Nyt kannattaisi niin Hypsiläisten, Red carpet köörin ym ojentaa auttava käsi, saisitte taas naamanne lehteen, ja vielä etusivulle. Kerrankin hyvällä asialla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kytäjä Golf, mitä ihmettä se tekee köyhien ruoka-avussa ? Golf ei tosiaan ole mikään busines, jos katsoo tilinpäätöstietoja, niin ei löydy annettavaa.
Ja höpsistä. Kun osaa lukea tilinpäätöksiä oikein niin tokihan hilloa löytyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Red Carpet,Rockfest, Tahko,Hyps ym. Nyt olisi tilaisuus ottaa pinnat kotiin.Kun tulossa on kaupungilta miljoonien rahasummat toimintaanne tukemaan,niin eihän 25000 Erkkiä olisi yhteispottina mitään. Toki näitä yhteisöjä löytyisi pilvin pimein.Ajatellan vaikka paikallisia sijoittajagryndereitä jotka ovat haalineet yhteistä omaisuuttamme poliittisten päätöstentekijöiden avulla vuosikausia. On Sontaa,Rotareita, globaaleja suuryhtiöitä, Sok,Kesko,Lidhl , Kytäjä golf ym. Kun meillä on nyt kolme kansanedustajaa kaupungissa niin olisiko heistä mihinkään?
Tuo kansanedustaja huomio on hyvä. Ajatella jos Leena Meri saisikin yllättäen kolmannen kauden aluksi aikaiseksi jotain positiivista. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo kansanedustaja huomio on hyvä. Ajatella jos Leena Meri saisikin yllättäen kolmannen kauden aluksi aikaiseksi jotain positiivista. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Jospa nämä kolme kansanedustajaa saisi ne todelliset paikalliset grynderit jotka sitä omaisuutta ajoittain hankkivat itsellen mukaan tähän talkoisiin. Samassa kaupunginvaltuustossahan heitäkin on, joten kansanedustajat nyt julkisesti heitä "houkuttelemaan" mukaan talkoisiin. Kohtahan taas nähdään keitä nämä ovat kun Härkävehmaan koulun ja viereisen alueen tontit tulee jaettavaksi. Kyllä silloin selityksiä riittää ja "konjamiini" maistuu.
- Anonyymi
Tunnen itse tuossa toiminnassa mukana olevia. He ovat kertoneet jonottajien aidosta hädästä. Toivottavasti päättäjät ajattelevat edes kaupungin mainetta jos eivät suoraan vähäosaisia. Juttu jossakin isommassa mediassa ei olisi heille hyvä juttu.
- Anonyymi
Isommat mediat varmaan seurailee pienempiä juttuvinkkien toivossa. Jospa niille osuisi silmään ja herättäisi uteliaisuuden jokin Aamupostin juttu, vaikka tämä viimeisin:
Sirpa Kallio maalasi kuvan tyhjästä jääkaapista Hyvinkään kaupunginhallitukselle ja luovutti adressin hävikkiruokaterminaalin puolesta
Hävikkiruokaterminaalin adressikeräyksen alulle laittanut Natasha Berg luovutti yhdessä muiden Rusakot Puskassa -toimijoiden kanssa nimilistan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pentti Puhakalle ja kaupunginjohtaja Johanna Luukkoselle. Hävikkiruokaterminaalin adressiin kertyi 791 nimeä.
Anu Frosterus-Setälä
Tänään 20:33 | Päivitetty tänään 20:56
Anu Frosterus-Setälä
Rusakot Puskassa -kansalaisaktivistit luovuttivat maanantaina Hyvinkään kaupunginhallitukselle Hävikkiruokaterminaalin puolesta allekirjoitetun adressin.
– Torilta kertyi yli 450 nimeä. Kaiken kaikkiaan nimiä on 791, joka on mielestäni melkoinen saalis muutaman päivän keräyksen saldoksi, kertoo adressin luovutukseen osallistunut Sirpa Kallio.
Lyhyessä luovutustilaisuudessa Kallio vetosi päättäjien tunteisiin ja maalasi heille kuvan tyhjästä jääkaapista.
– Onko teillä – hyvät kaupungin edustajat omia lapsia? Kun lapsenne koulusta tullessa kertoo olevansa nälkäinen, teillä on jääkaapissa antaa heille ruokaa. Kaikilla näin ei ole.
– Aikuinen kestää pitkäänkin kipua, kylmää ja nälkääkin, mutta pieni lapsi ei.
Kallion mukaan riittäisi, että kaupungin miljoonista liikenisi häviävän pieni summa Hävikkiterminaalille.
– Uskon, että raha löytyy. Mutta nyt käsi sydämelle! Löytyykö teiltä tahtoa?
Luovutetun adressin taustalla on se, että Toimari Ry ei pysty maksamaan Hävikkiruokaterminaalin tiloista 2 000 euron kuukausivuokraa ja on nyt tästä syystä päättänyt toiminnan.
Hävikkiruokaterminaalin toiminnan loppuminen ja adressi eivät tulleet kaupunginhallitukselle yllätyksenä. Hyvinkää kokoomusvaltuutettu Juha Hakala luovutti jo huhtikuussa aloitteen Hävikkiruokaterminaalin puolesta.
– Ehdotan, että kaupunki selvittää mitä pikaisemmin, miten Hävikkiruokaterminaalin toiminnan jatkuvuus varmistetaan, esitti Hakala.
Valtuustoaloitteessa esitettiin, että kaupungin tulee selvittää toiminnan järjestämisvastuu, ei vain rahoitusvastuu.
– Onko Hävikkiruokaterminaalitoiminta sellaista kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä edistävää toimintaa, josta kaupungin pitäisi ottaa vastuu? Vai onko tämä sellaista toimintaa, jota pyöritetään vapaaehtoisten vastuulla niin kauan kuin he jaksavat ja siihen pystyvät?
Hyvinkään kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pentti Puhakan (kok.) mukaan Hävikkiruokaterminaalin toiminnalla on puoluerajat ylittävä päättäjien tuki.
– Toimaria lukuun ottamatta kaikki muut hakijat saivat rahansa. Myös Toimarin on mahdollista saada rahaa heti, kun he ovat toimittaneet avustushakemuksesta puuttuvat dokumentit.
Puhakka korostaa, että avustusta on sittenkin mahdollista saada vain toimintaan, ei vuokrakuluihin. Sosiaali- ja terveystoimintaa kaupunki ei myöskään tue, mutta hyvinvointitoimintaan avustuksen osoittaminen on sallittua.
Avustuskriteerien taustalla on hyvinvointialueuudistus ja se, että STM ryhtyi kanavoimaan hävikkiruoka-avustuksia yksin alueellisille toimijoille.
– Tapasimme viime viikolla Kuuma alueen kuntien ja Keusoten päättäjien kesken. Tapaamisella esitin toiveen, että voisiko alueen sote-yhdistykset järjestäytyä ja Keusote olla tämän alueellisen toiminnan koordinaattori. Vastaus oli, että järjestöillä on jo nyt hyvä yhteistyö, kuvailee Puhakka haastetta, jota nyt yritetään ratkaista.
– Näen, että järjestäytyminen on välttämätöntä.
Hävikkiruokaterminaalin pyörittäminen siirtyi Toimarille viime kesäkuussa, kun toimintaa alun perin pyörittänyt Hyria luopui siitä. Tilat olivat Toimari ry:n käytössä maksutta määräaikaisesti ajalla 1.6.–31.12.2022.
Valtionavusta ruoka-avulle
Ruoka-avun valtionavustusten jaossa kokeillaan tänä vuonna uutta toimintamallia. Lahjoitetun hävikkiruuan jakeluun tarkoitettu rahoitus kohdennetaan hyvinvointialueen vastuukunnan kautta alueella toimiville ruoka-aputoimijoille. Tähän asti valtionavustus on jaettu suoraan ruoka-apua toteuttaville järjestöille.
Hyvinvointialueen kunnat sopivat itse, mikä kunta toimii koordinaatiosta vastaavana toimijana. Toissijaisesti hakijana voi olla myös hyvinvointialue tai muu kuntien yhdessä sopima toimija, kuten maakuntaliitto.
Valtionavustushaku ruoka-avun järjestämiseksi on tarkoitus avata kevään 2023 aikana ja hakuaika jatkuu heinäkuun loppuun asti. Lähde: Valtiovarainministeriö
- Anonyymi
jos ei ole ollu mielenkiintoa hankkia ammattia, jolla tulee toimeen, niin sellainen ihminen voisi puolestani yksinkertaisesti vain kuihtua pois. eli täysin turha tuollainen hävikkiruoka terminaali
- Anonyymi
<<<<<Edelliselle kirjoittajalle toteaisin että onko IDIOTISMISI synnynnäistäTosin vian ei tarvitse olla iso jos se on päässä.
- Anonyymi
SYYTÄKÄÄ VAAN KOKOOMUS ORPOO JA EK HÄKÄMIES SIINÄ KETALE KAKSIKKO HE PISTÄÄ KÖYHÄT, VÄHÄVARASET, SAIRAAT, LAPSIPERHEET, VANHUKSET AHTAALLE. ORPON ILMASTO VOUHOTUS SIIHEN ON RAHAA KUN EI PASKA PAREMPAAN PYSTY AINA HEIKOMPIAAN KUSETTAA.
- Anonyymi
Orpo jatkaa Ohisalon vouhotusta, suomalaiset kärsii ja maailmalla meille tyhmille nauretaan.
- Anonyymi
Onko tässä tapahtunut mitään edistystä? Joku kertoi, että kaupunki olisi painostuksen alla nöyrtymässä rahoitukseen.
- Anonyymi
Saataa ollakkin,jos vain rahaa on jäljellä Tahkon,RedCarbetin ja Rockfestin lahjoitusten jälkeen. Eihän nälkäisillä,vähävaraisilla ole niin väliä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saataa ollakkin,jos vain rahaa on jäljellä Tahkon,RedCarbetin ja Rockfestin lahjoitusten jälkeen. Eihän nälkäisillä,vähävaraisilla ole niin väliä.
Kaupunki lahjoittaa red carpetille 64 000 € , ajatelkaa
Sinne riittää rahaa. Sillä rahalla olisi saanut monet vatsat täytettyä.mutta ei. Pääsevät taas lipittämään samppanjaa .nämä kaupungin kerma. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupunki lahjoittaa red carpetille 64 000 € , ajatelkaa
Sinne riittää rahaa. Sillä rahalla olisi saanut monet vatsat täytettyä.mutta ei. Pääsevät taas lipittämään samppanjaa .nämä kaupungin kerma.'Rahaa on " , sitä on ihan tuhlattavaksi asti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupunki lahjoittaa red carpetille 64 000 € , ajatelkaa
Sinne riittää rahaa. Sillä rahalla olisi saanut monet vatsat täytettyä.mutta ei. Pääsevät taas lipittämään samppanjaa .nämä kaupungin kerma.Laitetaan tuohon kuuteenkymmeneenneljään tonniin satatonnia lisää niin alamme olla lähellä oikeita lukuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laitetaan tuohon kuuteenkymmeneenneljään tonniin satatonnia lisää niin alamme olla lähellä oikeita lukuja.
Aivan. Tuo 64000 euroa leffayhtiön tukemiseen on vain yksi kohde ja nämä muut sitten lisäksi. Miksi veronmaksajien rahoja yleensäkään käytetään jonkin rokkitapahtuman tukemiseen. Satojatuhansia vain siksi että asiasta päättäneet saavat vapaalipun. Eikö todella tarpellisia kohteita löydy oikeista kohteista? Opetus kipuilee ja voisihan sitä soteakin auttaa kun niiden oma rahoitus on kaaoksessa.
- Anonyymi
Nyt kokoomus on laukkauttamassa kansansivistystyön rahoituksen. Tulee iskemään takaisin taloudellisesti tuokin päätös, monelle opiskelu on henkireikä, ilman sitä mt-ongelmat pahenevat. Lisäksi kaikki puolueet saarnaavat elinikäisen oppimisen puolesta, mutta sitten toimitaan näin. Ja persut lähteneet taas kokoomuksen aputytöksi, onkohan kannatus taas kohta 5 %, niin kuin vuonna 2015. Silloin tuli uusi nousu vuoden 2019 vaaleissa, kun Halla-aho pj, ja paljon ääniä maahanmuuttokriittisiltä, mutta toista kertaa tuo temppu ei onnistu. Ei äänestäjät kai mitä vain usko. Vetääkö persuja ministeriautot vai onko halua vastustaa köyhiin suomalaisiin kohdistuvaa kyykyttävää kokoomuspolitiikkaa?
- Anonyymi
Kuka tai mikä taho sen pesiskentän katoksen urakoi? Onko mitään kytköstä kokoomukseen? Jehovan todistajat esim. tekevät valtakunnansalinsa talkoilla ilman valtion/kunnan rahaa. Ihme ettei erilaiset lajiniilot saa edes yhtä katosta tehtyä tai jotain kenttää pidennettyä. Ja miksi joka paikassa pitää olla hiekkatekonurmi (v***u mikä sanahirviö), me 1980-luvun lapset potkittiin potkupalloa ihan vain hiekkakentällä.
- Anonyymi
Ei se porukka lähde mihinkään talkoohommiin koska siinä voi saada tikkuja kämmeniin. Elvistele siinä sitten illalla pikkusormi pystyssä viinilasista ryystäillen jos kämmenissä on tikkuja. Siksipä päättivät että kansa saa maksaa remontit.
- Anonyymi
Hyvinkään hyvinvointipalveluiden avustussäännön sivulta kopioitu:
Vuosittainen avustus riippuu käytettävissä olevasta määrärahasta, hakemusten määrästä ja lautakunnan har-
kinnasta tämän avustussäännön puitteissa. Avustusta ei myönnetä tilaisuuksiin, hankkeisiin tai toimintoihin,
joiden keskeinen tarkoitus on voitontavoittelu, mainonta tai siihen verrattava kaupallinen toiminta. Tarkem-
min avustusten myöntämisen perusteita on avattu avustuskohtaisesti jäljempänä.
Miksi sitten muuta kautta voidaan jakaa Tahkolle, Red Carpetille jne?- Anonyymi
Niille jaetaan suoraan ilman mitään hyvinvointikiemuroita. Keskenään päättäjät sopivat mitä sponsoroidaan ja kohteet vastavuoroisesti antaa vapaalippuja ja juomakuponkeja. Näin se menee muuallakin. Siinä puuhassa ei kukaan mainitse mistään Toimareista tai muista vastaavista. Oma etu edellä mennään ja krapulakin kärsitään kimpassa. Ei mitään uutta Hyvinkäällä, eikä muutamassa muussakaan maineensa pilanneessa kaupungissa. Terv. Hyvinkään mafia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.35088781 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12581Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692358- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161542Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91401- 1121347
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601310Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227