Päiväkotien ja koulujen toiminta kaikille sopivaksi -esitys

Anonyymi-ap

Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen lautakunnalle, Espoon kasvatuksen ja oppimisen lautakunnalle ja Vantaan kasvatuksen ja opetuksen lautakunnalle

Varhaiskasvatussuunnitelman ja peruskoulun opetussuunnitelman perusteiden mukaan kasvatuksen ja opetuksen tulee olla uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta. Minkään uskonnollisen yhdyskunnan uskonnollisten tilaisuuksien, hartauksien tai kirkkojumalanpalveluksien liittäminen päiväkoti- ja koulupäivän ohjelmaan ei noudata sitouttamattomuuden vaatimusta. Uskonnollinen kasvatus ei kuulu varhaiskasvatuslain eikä perusopetuslain säätämiin tehtäviin.
Kuitenkin monien päiväkotien ja koulujen toiminnassa on yhä evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien tarjoamia kirkkojumalanpalveluksia, hartaustilaisuuksista ja muita sitouttavia uskonnollisia tapahtumia, joille on pitänyt tai pitäisi järjestää vaihtoehtoista, kaikille sopivaa sitouttamatonta ohjelmaa. Käytännössä uskonnollista tilaisuutta vastaavan mielekkään vaihtoehtoisen tilaisuuden järjestäminen lankeaa päiväkodin tai koulun henkilöstön harteille.
Esitämme, että kasvatuksen ja koulutuksen piirissä päätetään selkeästi luopua uskonnollisten tilaisuuksien ja toimitusten sisällyttämisestä päiväkotien ja koulujen toimintaan. Tämän seurauksena lasten ja nuorten jakaminen kahteen tai jopa kolmeen rinnakkaiseen ohjelmaan loppuu. Siitä on monenlaista hyötyä.
1) Johtajien, rehtorin ja opettajien ei tarvitse laatia tiedotteita huoltajille valintatilanteesta eikä pyytää miettimään ja päättämään, osallistuuko lapsi kirkollisen ohjelmaan taikka vaihtoehtoiseen ohjelmaan, eikä enää laatia oppilaista tapahtumakohtaisia tai koko lukuvuotta koskevia valintalistoja.
2) Muutos parantaa perheiden arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojaa. Uskonnollinen tai uskonnoton vakaumus katsotaan arkaluontoiseksi tiedoksi, jota koskien Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on päätöksessään linjannut, että julkisen vallan ei tulisi pakottaa ketään ilmaisemaan vasten tahtoaan julkisesti katsomustaan.
3) Päiväkodilta ja koululta poistuu riski ja huolehtimisvelvollisuus siitä, että uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuminen tai osallistumatta jättäminen vaarantaisi lasten ja nuorten yhdenvertaisen kohtelun taikka aiheuttaisi leimautumista tai muita haitallisia seuraamuksia.
4) Kasvattajia ja opettajia ei tarvitse jakaa kirkollisen ohjelmaan valvojiin tai vaihtoehtoisen ohjelman suunnittelijoihin ja toteuttajiin. (Eikä kumpaankaan vaihtoehtoon osallistumattomien, esim. Jehovan todistajien valvontaan.) Vaihtoehtoisen tilaisuuden ohjelman järjestämisvelvoite on usein jakautunut epätasaisesti, mikä on koettu joihinkin opettajiin kohdistuvana ylimääräisenä rasitteena. Päiväkodeille ja kouluille ei ole tarjolla muita, ev.-lut. kirkolle rinnasteisia ei-uskonnollisia tahoja, jolla olisi päivisin käytettävissään tuhansia henkilöitä maksuttoman ohjelman tuottamiseen päiväkoteihin ja kouluihin.
5) Uskonnollisista ja niille vaihtoehtoisista tilaisuuksista luopuminen mahdollistaa joko päiväkodin ja koulun keskittymisen perustoimintaansa ja perinteisiin yhteisiin juhliin tai vapautuvan ajan käyttämistä uuden, kaikille sopivan ja kaikille tarkoitetun iloisen tapahtuman innovointiin ja järjestämiseen.

66

785

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Esittämämme päätöksen tekemisen ei pitäisi olla kovin vaikeaa, sillä myös Opetushallituksen esi- ja perusopetukselle päivitetyissä ohjeissa (19.9.2022) viitataan tähän: ”Opetuksen järjestäjä voi päätyä myös siihen, ettei koulun työsuunnitelmassa määriteltynä työaikana järjestetä uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia.” Oppilaiden ja opettajien kahtia jakamisesta luopumiseen kannustaa po. ohjeisiin päivitetty lisäys: ”Tähän ratkaisuun tulee päätyä myös silloin, kun esimerkiksi koulun tilat tai henkilöstöresurssit eivät käytännössä mahdollista järjestää uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia taikka niille vaihtoehtoista ohjelmaa lakien ja näiden ohjeiden mukaisesti.” Päivähoidossa resurssitilanne on vielä haastavampi.
      Päätöstä pääkaupunkiseudulla helpottaa sekin, että Helsingissä ja Vantaalla ev.-lut. kirkon jäsenosuus on alle puolet väestöstä, ja Espoossakin 50 prosentin raja alittuu pian.
      Evankelis-luterilaisen kirkon uskonnollisten tilaisuuksien siirtäminen päiväkoti- ja koulupäivien ulkopuolelle ei riko uskonnonvapautta Suomessa.

      • Anonyymi

        No siis ei pitäisi olla niin vaikeaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No siis ei pitäisi olla niin vaikeaa.

        Poliitikot pelkäävät kiihkeitä uskovaisia?


      • Anonyymi

        Tämä on se aito ja alkuperäinen, josta on uudessa lehdessä uutinen.


    • Anonyymi

      Muilla uskonnollisilla yhdyskunnillahan ei ole pyrkimystä eikä resursseja uskonnollisen ohjelman tuottamiseen vuodesta toiseen tuhansiin tai kymmeniin tuhansiin päiväkoti- ja koulupäiviin. Kirkolla samoin kuin muillakin uskonnollisilla yhdyskunnilla on vapaus tilaisuuksien järjestämiseen ja tarjoamiseen iltapäiväisin, iltaisin ja viikonloppuisin.
      Toivomme että lautakunta antaa ohjeen kaikille päiväkodeille ja kouluille siirtymisestä myös käytännössä uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitouttamattomaan, kaikille sopivaan toimintaan.

      • Eiköhän pyrkimystä olisi pienuskonnoillakin, jos niillä olisi resursseja.


      • Anonyymi

        Ortodokseilla taitaa paikoin ollakin.


    • Anonyymi

      Kiitettävä esitys. Koska henkilöstöjärjestöt tarttuvat tähän.

      • Anonyymi

        Hyvä kysymys!


    • Anonyymi

      Entä Kauniainen?

    • Anonyymi

      Suoraan suoneen.

    • Anonyymi

      Asiallinen esitys, ei mitään raivoamista.

    • Anonyymi

      Tue. Ota kantaa.

    • Anonyymi

      Kiitos 2023.

    • Anonyymi

      Osuva esitys.

    • Anonyymi

      No niiiiinn!

    • Anonyymi

      Saisivatko oppilaat laulaa keskenään Suvivirren spontaanisti vaikkapa koulun pihalla, kun on kevätjuhla pidetty (ilman Suvivirttä tietenkin!) ja todistukset saatu? Vai olisiko sekin vastoin lakia niin, että pitäisi kilauttaa poliisi paikalle?

      • Anonyymi

        Siitä vaan. Ja vielä koulumatkalla ja kotonakin.


      • Anonyymi

        Vapaa-ajattelija Kaisa saattaisi kuitenkin suuttua, kun Suvivirttä lauletaan koulun alueella ja soittaisi poliisille ja valittaisi jopa YK:lle tapahtuneesta.


    • Anonyymi

      Tukea!

    • Anonyymi

      Tämä on uusi, hyvin perusteltu esitys.

    • Anonyymi

      Ettekö koskaan lepää?

    • Anonyymi

      Reilua!

    • Anonyymi

      Sanoisin että tosi hyvä ja tarpeellinen!

    • Anonyymi

      Juuri nyt. Media nukkuu.

    • Anonyymi

      Erinomaisesti perusteltu. Mutta argumenttien herruuden sijaan vallitsee herruuden argumentti.

    • Anonyymi

      Pitää vaan tuoda esiin. Rohkeasti. Teilläkin.

    • Anonyymi

      Isot pinnan yhdistykselle. Painakaa.

    • Anonyymi

      Mites muissa yhdistyksissä? Aloite alueen kaikille kunnille?

    • Anonyymi

      Espoo ja Vantaan koulutoimen johtajat nurjamielisiä hyvälle ehdotukselle.

    • Anonyymi

      Tämä on The Esitys.

    • Anonyymi

      Tässä Vantaan tilanteeseen reagoiva juttu:
      "Kummallinen Wilma-viesti kirkollisesta ohjelmasta

      ”Huoltajan ilmoituksesta oppilas vapautetaan uskonnon harjoittamisesta. Tällöin koulu järjestää oppilaalle tilaisuuden ajaksi vaihtoehtoista toimintaa.” Näin Wilmassa Vantaalla. Mikä tässä ”vapauttamisessa” on vialla?

      Viestissä oppilaiden huoltajille Vantaa asettaa ev.-lut. kirkon jumalanpalvelukset ja hartaustilaisuudet korokkeelle, lähtökohdaksi, normiksi, johon voi hakea vapautusta. Ei välity kuva kahdesta rinnakkaisesta, samanarvoisesta vaihtoehdosta, tunnustuksettomasta ja tunnustuksellisesta.

      Vantaan koulupäivien ohjelmaan on siis tarkoitus yhä liittää ev.-lut. kirkon tunnustuksellisia uskonnollisia tilaisuuksia, kuten jumalanpalveluksia. Niitä ei olisi pakko järjestää, vaikka kirkko haluaakin. Se todetaan Opetushallituksen ohjeessa.

      Opetussuunnitelman mukaan opetuksen tulisi olla ”uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitoutumatonta”. Politiikan osalta se toteutuu, kun puolueet vahtivat toisiaan.

      Miten hoidetaan, ettei koulu enää toimi ev.-lut. kirkon lähetystyön ja markkinoinnin alustana? Alle puolet vantaalaisista on enää ev.-lut. kirkon jäseniä. Koulutuksen järjestäjä päättää, sanoo Opetushallitus.

      Lautakunta voisi yksinkertaisesti päättää, että uskonnollisia tilaisuuksia ei sisällytetä koulupäivien ja päiväkotipäivien ohjelmaan.

      Lapsia ei tarvitsisi luetteloida ja jakaa kahteen ryhmään, mikä helpottaisi rehtorien ja opettajien työtä ja työnjakoa. Se myös vähentäisi huoltajien valintahuolia ja syrjintäpelkoja sekä selkeyttäisi kodin kasvatusvastuuta.

      Poistuisi riski ja huolehtimisvelvollisuus siitä, että osallistuminen tai osallistumatta jättäminen vaarantaisi lasten ja nuorten yhdenvertaisen kohtelun taikka aiheuttaisi leimautumista tai muita haitallisia seuraamuksia.

      Päiväkodit ja koulut voisivat keskittyä perustoimintaansa ja perinteisiin yhteisiin juhliin. Tai ehkä vapautuvaa aikaa voisi käyttää myös uuden, kaikille sopivan ja kaikille tarkoitetun iloisen tapahtuman innovointiin ja järjestämiseen.

      Esa Ylikoski"

      • Anonyymi

        Napakasti sanottu. Kiitos.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Napakasti sanottu. Kiitos.

        Tämänkö tekis sntivapari vihaa Ylikoskea, joka on Helsingin vsparirn puheenjohtajana.


    • Anonyymi

      Pitäisi luopua myös sateenkaari-opetuksesta luopumista

    • Anonyymi

      Perustelut ovat erittäin päteviä, neutraaleja.

    • Anonyymi

      Miten muut yhdistykset?

    • Anonyymi

      HVA on erittäin oikealla asialla.

    • Anonyymi

      Haluaisin pitää tämän aloitteen esillä. Tärkeää.

    • Anonyymi

      Niin, onnistuisiko tämä Nokialla?

    • Anonyymi

      Vastahankaa kristillislonservatiivisten johtajien teholla.

    • Anonyymi

      Nyt tämä tapetille. Uskonnonvapauden edellytys on yhdenvertaisuus.

    • Anonyymi

      Nuo perusteluthan ovat aivan justiinsa jetsulleen.

    • Anonyymi

      Tuntuu kuin eräs pyllyilijä ei tykkäisi tästä.

      • Anonyymi

        Minä tykkään ja toivon että tätä jaetaan ja kannatetaan.


    • Anonyymi

      Tämä olisi, on tärkeä laadullinen askel.

    • Anonyymi

      Oletko osa ongelmaa vai sen ratkaisemista?

    • Anonyymi

      Päiväkotien toimintahan voitaisiin osittain ulkoistaa Jehovan todistajille, tykkäävät tehdä talkootyötä ja saleilla on päisisin tilaa.

    • Anonyymi

      Mitä slueedi yhdistys voisi tehdä konkreettisesti?

      • Anonyymi

        Mitä sinun alueesi va-yhdiistys voisi tehdä?


    • Anonyymi

      Tämä on mallikelpoinen? Tehkää oma versio.

    • Anonyymi

      Nämä perustelut on kyllä painavia.

    • Anonyymi

      Luottakaa kirkkoon ja uskonnon opettajiin

      • Anonyymi

        ja hys hys päälle, olkaa kiltisti.


    • Anonyymi

      Sitä samaa ajatusta muillekin kunnille?

    • Anonyymi

      Erittäin hyvät perustelut. Menee järkeen. Ja tunteisiin.

    • Anonyymi

      Olette hyviä. Kiusaavat vihollisenne ovat pahoja.

      • Anonyymi

        Tuki tälle toiminnalle. On tärkeää.


    • Anonyymi

      Erinomattain hyvät ja pätevät viisi pointtia.

      • Anonyymi

        Siksi antivapari häiritseee typeryyksillä.


    • Anonyymi

      Tämä on siis se pidempi versio?

    • Anonyymi

      Olette niiin oikealla asialla.

    • Anonyymi

      Vastuu on poliittisill päättäjillä Helsingissä.

    • Anonyymi

      Rakentava esitys. Niin luonnollista.

    • Anonyymi

      Kolminkertainen kannatushuuto tälle.

    • Anonyymi

      Loogiset, painavat perustelut.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      104
      1676
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1315
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1210
    4. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      3
      1176
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      143
      1173
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1065
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      1051
    8. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      977
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      962
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      854
    Aihe