Gloabali logiikka on mielikuvituksellista.
Miksi? - voi pohtia.
Se ylittää ihmisen kokoisen ajattelun,
jossa todelliset esineet ovat ihmisen kokoisia.
Ollakseen globaali ihmisen pitää ottaa ylimääräistä ajattelussaan
ja se tulkinnan mukaan voi tuntua fantasialta, epätodelliselta.
Globalisaatiossa tarvitaan paljon luovuutta yhdistääkseen kokonaisuudet toisiinsa.
Ehkä hivenen voimaa, jotta saa työnnettyä tai heitettyä energian ryöppyjä pitkälle globalisaatioon.
Siten ajattelu muuttu introvertiseksi, eikä ekstravertiseksi.
Me ollaan ajattelun sisällä, eikä sen ulkopuolella.
Liikkumalla kehoamme, me edistämme kokonaisuuksia.
Siksi koska globalisaatiossa olisi ollut vaikeata liikkia,
koska tuntee rusentuvansa globaalisessa paineessa.
Siksi jokainen liike voi tuottaa tuskaa ja on taisteltava jokaisesta siirrostaan, mikä on jo globaalista vaikuttamista.
En usko, että globaali filosofia olisi löydetty.
Vasta 2000 luvulla globaalinen ajattelu helpottuu
kun kyseinen polku alkaa kokonaisemmin kuin ennen.
Miksi G-kartta näyttäisi eliöltä?
Ehkä voimat järjestäytyvät sen mukaan, mitä ne esittävät?
Samalla tavalla kuin käyttämässämme kielessä kuuluu rivien välistä välipierua, joka syntyy itsestään ja jota emme suunnittelee, mutta se kuuluu rivien välistä. Merkitysten ohessa syntyy sanojen ylimääräinen viesti, jota moni ei usko, vaikka olisi käyttänytkin jotenkin ylimääräisesti pimeässä tietoisuudessaan.
G-kartalla kannattaa sijoittaa Amerikat Euraasian jälkeen oikealla puolella eikä vasemmalla. Silloin G-eliö näkyy - kenguru tai kaltainen.
G-kartalla Australian Oceania ovat jalat ja Skandinavia ovat kädet.
Mikä siis yhdistää Australian ja Skandinavian, niin raajat.
Jalat ovat jotenkin mahasta kasvavia ja takapuoli roikkuisi itsenäisempänä - Afrikka.
Jalkojen ei siis pidä kasvaa lantiosta G-kartan mukaan, mutta vartalosta suoraan. Lantio roukkuu yksinäisenä ilmassa.
Australiaan menevät kaikki jalalliset filosofit.
Skandinaviaan menevät kädentaitoiset.
Tai siis Pohjoismaihin.
Pohjoismaissa siis on yhtäläisyyksiä Homo Sapiensin kädelliseen kvaliteettiin, alkuolemukseen, josta Homot ovat peräisin.
Tehdään käsin ja ollaan ihmisiksi.
G-kartan visuaalinen luukki
Anonyymi-ap
2
434
Vastaukset 2
- Anonyymi
Voi pohtia siitä, että pitääkö polvien taipua eteenpäin tai taaksepäin kuten eläimillä.
Ehkä jalkojen taipuminen olisi evolutiivista oppia.
Löydetään lopussa pään katsovan suoraan takapuolesta,
minkä me löydämme jo synnytysvaiheessa.
Koska eläimet katsovat tiukasti maahan eteensä
mutta kosmiset lapset katsovat tiukasti taivaisiin.
Evoluution elinkaari luo puoliympyrän.
Jäljelle jää toinen pimeä maallinen puoli maan sisällä,
ellei kosminen 360 astetta vapautta.- Anonyymi
Vapautta ympäriinsä.
Siitähän SE lähti ja lähtee uudestaan.
Ylitse käyrään ja alitse puolilleen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21796Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha528737- 67661
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561