Seksismistä uusimmassa (voi spoilata)

Eikö ketään oikeasti häirinnyt se, millaiseksi Amidala oli tehty tässä viimeisessä tuotoksessa? Hänethän oli muutettu kahden aikaisemman etko-osan aktiivisesta toimijasta tornissaan nyyhkiväksi surkimukseksi, joka ei tehnyt elokuvassa mitään muuta kuin itki, suunnitteli lastenhuoneen sijoituspaikkaa ja lopulta kuoli! (no okei, kohtaus jossa se lähti Anakinin perään oli OK. Melkein jopa hyvä, mutta OK).

Minua ainakin ärsytti tämä 21. vuosisadalle täydellisesti kuulumaton seksismi. Ainoasta naishahmosta tehtiin "kotiäiti" joka eli pelkästään miehensä takia, ja joka oli täysin sokea tämän tempuille eikä osannut kuin nyyhkiä ja odottaa että joku tulee ja kertoo uutisia.

Ja Amidalan kuolema - ihan oikeesti! "hän on menettänyt elämänhalunsa"??? Kohtaus oli pelkästään naurettava, Amidala olisi ansainnut tyylikkäämän lopun (ainakin kahden ekan osan perusteella). Luulisi lisäksi, että se elämänhalu vähän kohoaisi kun saa omat kaksoslapsensa ensimmäistä kertaa syliinsä...
284241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Tää voi olla aika shokki sulle, mutta se oli raskaana.

Äänestä
  • Niin? Entä sitten? Siksikö se kuoli "koska menetti elämänhalunsa", vai?

    En toki tarkoita, ettei raskaana oleminen vaikuta naisen käyttäytymiseen. Amidala oli kuitenkin elokuvassa "demokraattisesti valittu kuningatar" (mikä ikinä se semmoinen sitten onkin), ja ilmeisesti näin ollen myös melko voimakastahtoinen ja päättäväinen. Tällaiseksi hänet myös kuvattiin aiemmissa osissa.

    Tarkoittaako huomautuksesi siis, että kun nainen on raskaana, hän muuttuu mitään tekemättömäksi itkupilliksi (vaikka olisi miten voimakastahtoinen sitä ennen), lukittautuu neljän seinän sisään ja elää miehensä kautta. Aika mielenkiintoinen näkemys sinulla.

    Oma puolisoni ei ainakaan näin käyttäytynyt, muuta kokemusta minulla ei asiasta toki ole.

    Äänestä

  • Sama kirjoitti:

    Niin? Entä sitten? Siksikö se kuoli "koska menetti elämänhalunsa", vai?

    .. sinä nimetön.
    Aika ihmeellistä jos Padmé tosiaankin menettää elämänhalunsa miehen takia, olkoonkin vaikka miten suuri rakkaus. Mutta jos on vauva tulollaan, eiköhän nainen silloin keskity siihen nyyttiin enemmän kuin äijien toilailuihin . "isi nyt vähän mellastaa, minäpä otan ja kuolen", voi ei! Arvatkaa kahdesti meneekö oma lapsi puolison edelle. Lucas ei selvästikään ymmärrä naiseuden saloja.

    Äänestä

  • Timantti kirjoitti:

    kylläkin he elävät eri aikaa ja ovat kehittyneet ihmisinä .he voivat olla herkempiä kuolemaan tai sitten vahvoja.hekin on erinlaisia toisistaan .olihan siellä naisiakin jedeinä.

    Äänestä

  • Sama kirjoitti:

    Niin? Entä sitten? Siksikö se kuoli "koska menetti elämänhalunsa", vai?

    En toki tarkoita, ettei raskaana oleminen vaikuta naisen käyttäytymiseen. Amidala oli kuitenkin elokuvassa "demokraattisesti valittu kuningatar" (mikä ikinä se semmoinen sitten onkin), ja ilmeisesti näin ollen myös melko voimakastahtoinen ja päättäväinen. Tällaiseksi hänet myös kuvattiin aiemmissa osissa.

    Tarkoittaako huomautuksesi siis, että kun nainen on raskaana, hän muuttuu mitään tekemättömäksi itkupilliksi (vaikka olisi miten voimakastahtoinen sitä ennen), lukittautuu neljän seinän sisään ja elää miehensä kautta. Aika mielenkiintoinen näkemys sinulla.

    Oma puolisoni ei ainakaan näin käyttäytynyt, muuta kokemusta minulla ei asiasta toki ole.

    Padme Amidala oli ykkösessä demokraattisesti valittu kuningatar (siis lue että ne valitsi sen vaaleilla).

    Kakkosessa ja kolmosessa Padme oli senaattori...ja niitä hommia hän kyllä kolmosessa tekikin. Oli nimittäin kuuntelemassa Palpatinen julistautumista keisariksi...

    Hengitä ny välillä...:)

    Äänestä

  • tietäjätaitaja kirjoitti:

    Amidalan tehtävä elokuvassa oli istua kotona ja itkeä, ja lopulta synnyttää ja viskata lusikka nurkkaan. Siitä ei oikein pääse yli eikä ympäri.

    Erikoista, että vielä tällä vuosisadalla tehdään elokuvia, joissa naisen rooli on näyttää söpöltä, tehdä lapsia ja odottaa kotona, että mies tulee ja kertoo uutisia ja sen miten aikoo pelastaa naisen. Vielä nurinkurisempaa tämä on siksi, että Amidala oli aiemmissa osissa paljon voimakkaampi hahmo (oli nyt sitten titteliltään senaattori tai kuningatar).

    Joku sanoi, ettei Amidalan kuolema ollut "nyyhkyttävän naisen kuolema". En sitä sellaiseksi väittänytkään, vaan Amidalan loppuelämää väitin nyyhkyttävän kotiäidin elämäksi. Amidalan kuolemassa oli vikana se, että se oli täysin epäuskottava ("hän kuoli, koska on menettänyt halunsa elää"!?!). Lastensa lisäksi Amidalalla oli myös planeetallinen kansaa odottamassa tämän paluuta kotiin...

    Oli muuten aika hyvä klisee saatu yhteen kohtaukseen vielä ympättyä - montako kertaa täytyy vielä nähdä "romanttinen kohtaus", jossa tyttö harjaa hiuksiaan parvekkeella?

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    noniinjoo, kuule miks tällä vuosisadalla ei nainen saa raskaaksi tultuaan jäädä vaikka sitten kotiin?

    onko se tosiaan ihan täysin kiellettyä?

    pitäs varmaan lähtee samantien sitten synnytys-salista jonnekin duuniin?

    ja mitä epäuskottavuuteen tulee niin aika iso osa SW leffoista on aika epäuskottavaa sitten loppujen lopuks...vai siirtelet sä tavaroita voiman avulla...

    Et nyt oikein käsittänyt, mitä minä tässä kritisoin. En väitä, että Amidalan olisi pitänyt heilua elokuvassa valomiekka kourassaan tai muuta vastaavaa. Vahvuutta on montaa lajia.

    Kritisoin sitä, että Amidalasta oli tehty avuton nyyhkyttäjä, joka eli pelkästään miestään varten ja tämän kautta. Että ainoa naisen rooli elokuvassa oli synnyttäjän ja kotona odottavan vaimon rooli. Et kai väitä, että raskaus tekee naisesta tahdottoman, kotona istuvan vässykän? Tällainen "pelastettavan prinsessan" naiskuva kuuluu myöhimmilläänkin 1900-luvun alkupuolelle!

    Amidalan olisi tullut huomata miehensä käytös (elokuva kuitenkin kestää jotain 7 kuukautta), ja reagoida siihen. Esittää jollain tavalla myös kykyä itsenäiseen ajatteluun ja omaan päätäntäkykyyn - jota hahmolla ainakin asemansa ja elokuvan aiempien osien mukaan pitäisi olla. Esittää omia näkemyksiään, tuoda esiin vahvuutta. Vaikuttaa tarinan kulkuun, eikä pelkästään seurata sitä passiivisesti sivusta, nyyhkiä ja olla söpö (jota Natalie Portman toki on).

    Mitä tulee kommenttiisi epäuskottavuudesta, niin kyseessä on yksi fantasian suurimmista paradokseista - ollakseen hyvää fantasian tulee olla uskottavaa, vaikka siinä esitetään epäuskottavuuksia. Tämä toteutuu tarinan sisäisen logiikan avulla - esineiden siirtely voiman avulla on mahdollista, koska voima kuuluu Star Warsin sisäiseen todellisuuteen ja sitä tässä todellisuudessa käytetään esineiden siirtelemiseen.

    Sen sijaan Amidalan kuolinsyy (se, ettei hän jaksanut enää elää) on epäuskottava, koska se ensinnäkin repäistiin suoraan hatusta - mikään aikaisempi tapahtuma ei kertonut, että tarinan henkilöt voivat heittää veivinsä koska homma ei enää huvita. Lisäksi ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta Amidalalla olisi ollut paljonkin syytä elämänhaluun siitä riippumatta, että Anakinista tuli mikä tuli.

    Nimittäin Amidalan ei olisi (ainakaan sen perusteella mitä "vanhoista" osista voi päätellä) pitänyt vielä kuolla.
    Jedin paluussa Luke kyselee Leialta tämän äidistä, johon Leia vastaa sanomalla suurinpiirtein näin: "En muista paljoakaan, koska hän kuoli kun olin hyvin nuori, mutta hän oli erittäin kaunis, mutta surullinen."
    Siis mitä?! Muistaako Leia äitinsä syntymäpäivältään, vai kuinka tämä on mahdollista? Ja jos näin on, niin miksi Luke ei sitten muista tätä?

    Eikö Lucas muista enää itsekkään, mitä aikaisemmin tehdyssä osissa on tapahtunut?

    Olenko täysin hukassa? Selittäkää minulle tämä juttu.

    et taida itse käsittää mitä yritän tuoda esille.

    jos nainen haluaa jäädä raskaaksi tulemisen jälkeen kotiin, niin nainen saa jäädä...jos raskaus tuo tunteet pintaan ja mies sekoaa niin nainen saa itkeä...

    leffassa ei myöskään näytetä Padmen tekemisiä muuten kuin Anakinin kanssa...Padme on senaatin jäsen (vaikutusvaltainen sellainen), kyllä se duunia painaa siinä sivussa!

    sähän voit ite kirjoittaa kässärin jossa Amidala pelastaa star wars maailman olemalla terästäti! mut siinä tapauksessa episodit 4-5-6 ovat turhia...

    Äänestä

  • Minä vaan kysyn... kirjoitti:

    ...entäs sitten? murtuiko nyt maailma?

    Rauhoitus nyt. En ole missään vaiheessa väittänyt, ettei raskaana oleva nainen saa jäädä kotiin tai itkeä. Se mitä kritisoin on (vielä kerran) että Padmesta tehtiin oman elämänsä sivustakatsoja, jolla ei ollut mitään aktiivista roolia koko elokuvassa. Pelkkä synnyttäjä, itkijä ja lopulta henkensä heittävä marginaalihahmo.

    Tällainen pelastettava prinsessa -tyyppinen nainen ei ihan oikeasti sovi nyky-yhteiskunnassa vallitsevaan tasa-arvokäsitykseen. Vai oletko tästä nyt siis toista mieltä?

    Ei Amidalan olisi mikään terästäti tarvinnut olla. Sen olisi tullut edes yrittää vaikuttaa siihen, millaiseksi elokuvassa kuvattu tapahtumaketju muodostui, vaikka toki (osien IV, V ja VI tapahtumien perusteella) olikin katsojalle etukäteen selvää, että yritys epäonnistuisi. Amidala ei sitä kuitenkaan elokuvassa tiennyt.

    Äänestä

  • tietäjätaitaja kirjoitti:

    ...entäs sitten? murtuiko nyt maailma?

    Mutta onhan tuo koko tarinan juonen kannalta väärin.
    Mitäköhän Taru Sormusten Herrasta -fanit olisivat sanoneet jos ko. leffoissa olisi esim. ekassa osassa tapahtunut jotain ja sitten kolmannessa osassa väitettäisiinkin jotain ihan päinvastaista. Eli pointti oli siis se, että tapahtumen kulun pitäisi olla loogista, jotta tarina säilyttäisi edes jonkin tasoisen uskottavuuden.

    Äänestä

  • Minä vaan kysyn... kirjoitti:

    Nimittäin Amidalan ei olisi (ainakaan sen perusteella mitä "vanhoista" osista voi päätellä) pitänyt vielä kuolla.
    Jedin paluussa Luke kyselee Leialta tämän äidistä, johon Leia vastaa sanomalla suurinpiirtein näin: "En muista paljoakaan, koska hän kuoli kun olin hyvin nuori, mutta hän oli erittäin kaunis, mutta surullinen."
    Siis mitä?! Muistaako Leia äitinsä syntymäpäivältään, vai kuinka tämä on mahdollista? Ja jos näin on, niin miksi Luke ei sitten muista tätä?

    Eikö Lucas muista enää itsekkään, mitä aikaisemmin tehdyssä osissa on tapahtunut?

    Olenko täysin hukassa? Selittäkää minulle tämä juttu.

    Muistaakseni jossain on, että nää Leian adoptiovanhemmatkuolee tai siis ainakin äiti aika varhain. Eli jos sitten puhui siitä.

    Itse ihmettelin kyllä samaa kohtausta, olisivat antaneet Padmen elää vähän kauemmin, ja synkistelleen sitten lapsensa kanssa aikansa, kunnes kuolee suruun...¨

    Kolmososan juonen kannalta tärkeetä oli että se kuoli, pitihän Vaderin tai siis Anakinin unen tulla toteen...

    Äänestä

  • Minä vaan kysyn... kirjoitti:

    Nimittäin Amidalan ei olisi (ainakaan sen perusteella mitä "vanhoista" osista voi päätellä) pitänyt vielä kuolla.
    Jedin paluussa Luke kyselee Leialta tämän äidistä, johon Leia vastaa sanomalla suurinpiirtein näin: "En muista paljoakaan, koska hän kuoli kun olin hyvin nuori, mutta hän oli erittäin kaunis, mutta surullinen."
    Siis mitä?! Muistaako Leia äitinsä syntymäpäivältään, vai kuinka tämä on mahdollista? Ja jos näin on, niin miksi Luke ei sitten muista tätä?

    Eikö Lucas muista enää itsekkään, mitä aikaisemmin tehdyssä osissa on tapahtunut?

    Olenko täysin hukassa? Selittäkää minulle tämä juttu.

    Veikkaisin että Leia ei tiennyt adoptiostaan ennen kuin Luke kertoo heidän olevan sisaruksia, Leia siis puhuu ottoäidistään...

    Itse olisin toivonut että Bail Organalle olisi suotu leffassa suurempi rooli, häntä olisi voinut tuoda jo E2:ssa esille Padmen työtoverina, ja E3:ssa isompi rooli.
    Miksikö?
    Siksi että kyseessä kuitenkin on mies joka kasvatti Leia Organan. Toiseksi, Anakinin ja Padmen tapaamiselle lopussa olisi saatu lisää potkua jos hänellä olisi ollut syy epäillä vaimon työpaikkaromanssia :)
    Wanhoille faneille tästä olisi ollut se koukku että he tietävät valmiiksi että Bailista tulee Leian kasvatti-isä... Samalla myös Alderanin posauttaminen atomeiksi saa henkilökohtaisemman vivahteen.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Et nyt oikein käsittänyt, mitä minä tässä kritisoin. En väitä, että Amidalan olisi pitänyt heilua elokuvassa valomiekka kourassaan tai muuta vastaavaa. Vahvuutta on montaa lajia.

    Kritisoin sitä, että Amidalasta oli tehty avuton nyyhkyttäjä, joka eli pelkästään miestään varten ja tämän kautta. Että ainoa naisen rooli elokuvassa oli synnyttäjän ja kotona odottavan vaimon rooli. Et kai väitä, että raskaus tekee naisesta tahdottoman, kotona istuvan vässykän? Tällainen "pelastettavan prinsessan" naiskuva kuuluu myöhimmilläänkin 1900-luvun alkupuolelle!

    Amidalan olisi tullut huomata miehensä käytös (elokuva kuitenkin kestää jotain 7 kuukautta), ja reagoida siihen. Esittää jollain tavalla myös kykyä itsenäiseen ajatteluun ja omaan päätäntäkykyyn - jota hahmolla ainakin asemansa ja elokuvan aiempien osien mukaan pitäisi olla. Esittää omia näkemyksiään, tuoda esiin vahvuutta. Vaikuttaa tarinan kulkuun, eikä pelkästään seurata sitä passiivisesti sivusta, nyyhkiä ja olla söpö (jota Natalie Portman toki on).

    Mitä tulee kommenttiisi epäuskottavuudesta, niin kyseessä on yksi fantasian suurimmista paradokseista - ollakseen hyvää fantasian tulee olla uskottavaa, vaikka siinä esitetään epäuskottavuuksia. Tämä toteutuu tarinan sisäisen logiikan avulla - esineiden siirtely voiman avulla on mahdollista, koska voima kuuluu Star Warsin sisäiseen todellisuuteen ja sitä tässä todellisuudessa käytetään esineiden siirtelemiseen.

    Sen sijaan Amidalan kuolinsyy (se, ettei hän jaksanut enää elää) on epäuskottava, koska se ensinnäkin repäistiin suoraan hatusta - mikään aikaisempi tapahtuma ei kertonut, että tarinan henkilöt voivat heittää veivinsä koska homma ei enää huvita. Lisäksi ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta Amidalalla olisi ollut paljonkin syytä elämänhaluun siitä riippumatta, että Anakinista tuli mikä tuli.

    Elokuvasta on jätetty paljon Amidalaa koskevia asioita pois. "Todellisuudessa" amidala ei todellakaan jäänyt nyrkin ja hellan väliin - päinvastoin: Hän vastusti aktivisesti sotatoimia senaatissa. Jopa niin aktiivisesti, että separatistien isokiho Nute Gunray asetti palkkion hänen päästään.

    Tämän takia Amidala piti matalaa profiilia, mikä vaikutti myös siihen ettei hän nähnyt Anakinia kovinkaan usein. Lisäksi Anakin oli jatkuvasti mukana sotatoimissa muiden jedejen ohella. Hänhän oli luutnantti kloonisodissa. Näiden seikkojen valossa on täysin ymmärrettävää, miksi Amidala ei huomannut miehensä luisuvan pikkuhiljaa pimeälle puolelle.

    En ymmärrä miksi Lucas ei ottanut näitä asioita mukaan elokuvaan, ottaen huomioon, että Padmen olemus tosiaan muuttui huomattavasti 1. ja 2. osaan verrattuna. Ehkäpä nämä asiat eivät kuitenkaan Lucasin mielestä olleet kokonaisjuonen kannalta tärkeitä. Ikävää, että asia jää hampaankoloon, kun se olisi pienellä vaivannäöllä voitu hoitaa tyylillä loppuun asti.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Rauhoitus nyt. En ole missään vaiheessa väittänyt, ettei raskaana oleva nainen saa jäädä kotiin tai itkeä. Se mitä kritisoin on (vielä kerran) että Padmesta tehtiin oman elämänsä sivustakatsoja, jolla ei ollut mitään aktiivista roolia koko elokuvassa. Pelkkä synnyttäjä, itkijä ja lopulta henkensä heittävä marginaalihahmo.

    Tällainen pelastettava prinsessa -tyyppinen nainen ei ihan oikeasti sovi nyky-yhteiskunnassa vallitsevaan tasa-arvokäsitykseen. Vai oletko tästä nyt siis toista mieltä?

    Ei Amidalan olisi mikään terästäti tarvinnut olla. Sen olisi tullut edes yrittää vaikuttaa siihen, millaiseksi elokuvassa kuvattu tapahtumaketju muodostui, vaikka toki (osien IV, V ja VI tapahtumien perusteella) olikin katsojalle etukäteen selvää, että yritys epäonnistuisi. Amidala ei sitä kuitenkaan elokuvassa tiennyt.

    Voi hyvää päivää. Mahdatko nyt ottaa scifielokuvan hiukan liian vakavasti?

    Pelastettava prinsessa ja nyky-yhteiskunta? Kyseessä on elokuva, joka tapahtuu kuvitteellisessa galaksissa. Sillä ei ole paljonkaan tekemistä nyky-yhteiskunnan kanssa. Minua jotenkin ärsyttää kun kaikesta täytyisi nykyään tehdä poliittisesti korrektia jne. Joka elokuvassa täytyisi olla ne pakolliset kiintiömustat/ -kiinalaiset/ -naissankarit jne., vaikka ne eivät edes sopisi elokuvaan.

    Padmen roolista olisi varmasti saanut enemmänkin irti, mutta sinäkin varmaan tiesit että elokuvan juoni painottuu melkoisesti Anakinin ajautumiseen pimeälle puolelle, joten muut roolihahmot jäivät väkisinkin vähemmälle huomiolle.

    Tuskimpa nuoret fiksut naiset yhtäkkiä alkavat nyyhkyttäviksi kotiäideiksi vaikka sellainen elokvassa näytetäänkin. Jos alkavat, niin alkakoot.

    Äänestä

  • Kjeu kirjoitti:

    Totta kai kyseessä on elokuva, eli luovan taiteen teos. Luova taide puolestaan aika paljon heijastelee niitä arvoja, jotka yhteiskunnassa ovat vallalla, tai sitten asettuu niitä vastustamaan. Taideteokset, kuten elokuvat, eivät koskaan synny tyhjiössä vaan ovat synty-yhteiskuntansa ja sen poliittisen rakenteen tuotteita.

    Kaikesta ei suinkaan tarvitse tehdä poliittisesti korrektia. Tässä kohdassa roolipainotuksen valinnalle vaan ei löydy kovin päteviä perusteita. Anakinin matka pimeälle puolelle olisi tullut vain uskottavammaksi, jos se olisi tapahtunut hitaammin, joten Amidalan jonkinlaisen vastareaktion kuvaaminen olisi juonen dramaturgian kannalta ollut hyvä vaihtoehto.

    Ainoa "negatiivinen" seuraus jonka tästä keksin on elokuvan pituuden kasvu, joka puolestaan olisi voitu välttää jättämällä muutama Amidalan itkukohtaus väliin (tai lyhentämällä naurettavan pitkiä miekanheilutus-sössökohtauksia).

    Sitä paitsi jos lukisit kritiikkini, se kohdistuu suureksi osaksi tapahtuneeseen muutokseen, jonka näemmä muutkin elokuvan katsojat ovat huomanneet (muutos tämän henkilön roolissa episodeissa I ja II --> II).

    Tuskin kukaan uskoo, että vaikutus elokuvan ja todellisuuden välillä on tuollainen "nuori katsoo elokuvan --> nuori toimii kuten elokuvassa".

    Tästä aiheesta on joka tapauksessa kirjoitettu aika monta väitöskirjaa ja muuta tutkimusraporttia, ja kaikissa on sama, sinua ehkä hämmästyttävä tulos: elokuvissa näkemämme toiminnan ja käyttäytymisemme välillä on kuin onkin tilastollinen yhteys. Enemmän tätä on toki tutkittu väkivallan osalta (enemmän väkivaltaa televisiosta katsovat suhtautuvat siihen tilastollisesti vähemmän negatiivisesti), mutten näe mitään syytä epäillä näiden tulosten yleistettävyttä myös muuhun käyttäytymiseen. Esimerkiksi tasa-arvon huomioimiseen yhteiskunnassa.

    No, siitä olemme kuitenkin samaa mieltä, että Amidalan roolista olisi saanut paljon enemmän irti, kun Portman lisäksi on muissa elokuvissa osoittautunut lahjakkaaksi näyttelijäksi. Tämä potentiaali jäi elokuvassa tyystin hyödyntämättä.

    Äänestä

  • Minä vaan kysyn kirjoitti:

    Mutta onhan tuo koko tarinan juonen kannalta väärin.
    Mitäköhän Taru Sormusten Herrasta -fanit olisivat sanoneet jos ko. leffoissa olisi esim. ekassa osassa tapahtunut jotain ja sitten kolmannessa osassa väitettäisiinkin jotain ihan päinvastaista. Eli pointti oli siis se, että tapahtumen kulun pitäisi olla loogista, jotta tarina säilyttäisi edes jonkin tasoisen uskottavuuden.

    ...Star Wars ja Taru Sormusten Herrasta on hieman eri tapauksia...

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Rauhoitus nyt. En ole missään vaiheessa väittänyt, ettei raskaana oleva nainen saa jäädä kotiin tai itkeä. Se mitä kritisoin on (vielä kerran) että Padmesta tehtiin oman elämänsä sivustakatsoja, jolla ei ollut mitään aktiivista roolia koko elokuvassa. Pelkkä synnyttäjä, itkijä ja lopulta henkensä heittävä marginaalihahmo.

    Tällainen pelastettava prinsessa -tyyppinen nainen ei ihan oikeasti sovi nyky-yhteiskunnassa vallitsevaan tasa-arvokäsitykseen. Vai oletko tästä nyt siis toista mieltä?

    Ei Amidalan olisi mikään terästäti tarvinnut olla. Sen olisi tullut edes yrittää vaikuttaa siihen, millaiseksi elokuvassa kuvattu tapahtumaketju muodostui, vaikka toki (osien IV, V ja VI tapahtumien perusteella) olikin katsojalle etukäteen selvää, että yritys epäonnistuisi. Amidala ei sitä kuitenkaan elokuvassa tiennyt.

    Padme on sinänsä koko elokuvassa "sivuroolissa".
    Elokuvassa oli tärkeintä nähdä Darth Vaderin synty ja Jedien tuho. Pitäisikö elokuvaan tunkea Padme meikkaamassa Mon Mothmanin kanssa?

    Äänestä

  • stra1t kirjoitti:

    Padme on sinänsä koko elokuvassa "sivuroolissa".
    Elokuvassa oli tärkeintä nähdä Darth Vaderin synty ja Jedien tuho. Pitäisikö elokuvaan tunkea Padme meikkaamassa Mon Mothmanin kanssa?

    Koko elokuvan uskottavuuden kannalta olisi ollut tärkeää, että Padmen hahmo olisi ollut moniulotteisempi. Tällöin ehkä Anakinin toimintakin olisi vaikuttanut paremmin perustellulta.

    Kuitenkin, niin kuin olen jo sanonut (ja itsekin oikeastaan toteat), Padmén rooli pienennettiin koko elokuvassa pelkäksi seinäruusuksi, itkijäksi ja synnyttäjäksi. Tämä vastaa aika seksististä naiskuvaa. Lisäksi koko leffasta tuli siksi täysin yksinapainen, ja se menetti kokonaisuudessakin uskottavuuttaan.

    Lue esimerkiksi joku aikaisemmista kommenteista, jossa esitetään juoni (käsittääkseni) kirjasta. Amidalan hahmon kehittäminen ei olisi ollut kovin vaikeaa...

    Suuri yleisö ei välttämättä tykkää. Jospa Lucas ei halunnut pidentää elokuvaa tollasen takia. Mielestäni se toimi noinkin. Olisi hassua, jos sivuhenkilö Amidalasta olisi tehty elokuvan moniulotteisin henkilö..

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Koko elokuvan uskottavuuden kannalta olisi ollut tärkeää, että Padmen hahmo olisi ollut moniulotteisempi. Tällöin ehkä Anakinin toimintakin olisi vaikuttanut paremmin perustellulta.

    Kuitenkin, niin kuin olen jo sanonut (ja itsekin oikeastaan toteat), Padmén rooli pienennettiin koko elokuvassa pelkäksi seinäruusuksi, itkijäksi ja synnyttäjäksi. Tämä vastaa aika seksististä naiskuvaa. Lisäksi koko leffasta tuli siksi täysin yksinapainen, ja se menetti kokonaisuudessakin uskottavuuttaan.

    Lue esimerkiksi joku aikaisemmista kommenteista, jossa esitetään juoni (käsittääkseni) kirjasta. Amidalan hahmon kehittäminen ei olisi ollut kovin vaikeaa...

    hei feministi-neito.

    Star Wars on elokuva jota katsoessa pitaa unohtaa koko todellisuus. Voit vedota sisaiseen logiikkaan tai muuhun, mutta sekin kusee ja pahasti jos aletaan oikein miettimaan.

    Taitaa olla ainut mika harmittaa se, etta koet padmen roolin olevan ristiriidassa oman feministisen naiskasityksesi kanssa.

    Elokuvassa kun nyt oli muitakin bugeja kuin padme.

    Äänestä

  • Timantti kirjoitti:

    .. sinä nimetön.
    Aika ihmeellistä jos Padmé tosiaankin menettää elämänhalunsa miehen takia, olkoonkin vaikka miten suuri rakkaus. Mutta jos on vauva tulollaan, eiköhän nainen silloin keskity siihen nyyttiin enemmän kuin äijien toilailuihin . "isi nyt vähän mellastaa, minäpä otan ja kuolen", voi ei! Arvatkaa kahdesti meneekö oma lapsi puolison edelle. Lucas ei selvästikään ymmärrä naiseuden saloja.

    voi teitä ihmisiä!!! se kuolema johtui luultavasti enemmän jostain ihmeen raskaussydeemeistä ym kuin elämänhalun menettämisestä.. ja se kahen penskan pusertaminen luultavasti vei kaikki voimat siltä että se ei enää jaksanu toipua ku oli anakinin juttuki päänvaivana. ja pitihän sen nyt juonikuvioon sopia camoon!

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Totta kai kyseessä on elokuva, eli luovan taiteen teos. Luova taide puolestaan aika paljon heijastelee niitä arvoja, jotka yhteiskunnassa ovat vallalla, tai sitten asettuu niitä vastustamaan. Taideteokset, kuten elokuvat, eivät koskaan synny tyhjiössä vaan ovat synty-yhteiskuntansa ja sen poliittisen rakenteen tuotteita.

    Kaikesta ei suinkaan tarvitse tehdä poliittisesti korrektia. Tässä kohdassa roolipainotuksen valinnalle vaan ei löydy kovin päteviä perusteita. Anakinin matka pimeälle puolelle olisi tullut vain uskottavammaksi, jos se olisi tapahtunut hitaammin, joten Amidalan jonkinlaisen vastareaktion kuvaaminen olisi juonen dramaturgian kannalta ollut hyvä vaihtoehto.

    Ainoa "negatiivinen" seuraus jonka tästä keksin on elokuvan pituuden kasvu, joka puolestaan olisi voitu välttää jättämällä muutama Amidalan itkukohtaus väliin (tai lyhentämällä naurettavan pitkiä miekanheilutus-sössökohtauksia).

    Sitä paitsi jos lukisit kritiikkini, se kohdistuu suureksi osaksi tapahtuneeseen muutokseen, jonka näemmä muutkin elokuvan katsojat ovat huomanneet (muutos tämän henkilön roolissa episodeissa I ja II --> II).

    Tuskin kukaan uskoo, että vaikutus elokuvan ja todellisuuden välillä on tuollainen "nuori katsoo elokuvan --> nuori toimii kuten elokuvassa".

    Tästä aiheesta on joka tapauksessa kirjoitettu aika monta väitöskirjaa ja muuta tutkimusraporttia, ja kaikissa on sama, sinua ehkä hämmästyttävä tulos: elokuvissa näkemämme toiminnan ja käyttäytymisemme välillä on kuin onkin tilastollinen yhteys. Enemmän tätä on toki tutkittu väkivallan osalta (enemmän väkivaltaa televisiosta katsovat suhtautuvat siihen tilastollisesti vähemmän negatiivisesti), mutten näe mitään syytä epäillä näiden tulosten yleistettävyttä myös muuhun käyttäytymiseen. Esimerkiksi tasa-arvon huomioimiseen yhteiskunnassa.

    No, siitä olemme kuitenkin samaa mieltä, että Amidalan roolista olisi saanut paljon enemmän irti, kun Portman lisäksi on muissa elokuvissa osoittautunut lahjakkaaksi näyttelijäksi. Tämä potentiaali jäi elokuvassa tyystin hyödyntämättä.

    Kaikesta varmasti löytää seksismiä jos kaivamalla kaivaa. Taidat kuitenkin nyt löytää sitä paikoista joissa sitä ei ainakaan tarkoituksellisesti ole.

    Jälkiviisaus on se viisauden helpoin laji. Kaiken voi tietysti tehdä toisin, mutta tällä kertaa elokuva oli tehty lähinnä Anakinin ympärille. Voisimmehan me alkaa mesoamaan vaikka siitä että jonkun mielestä elokuvassa ei näytetty tarpeeksi Windua tai siitä miksi Jedit olivat suurimmaksi osaksi vaaleaihoisia. Aivan selvää mustan miehen syrjimistä :)

    "Tästä aiheesta on joka tapauksessa kirjoitettu aika monta väitöskirjaa ja muuta tutkimusraporttia, ja kaikissa on sama, sinua ehkä hämmästyttävä tulos: elokuvissa näkemämme toiminnan ja käyttäytymisemme välillä on kuin onkin tilastollinen yhteys."

    Ei tuo sinällään ole mitenkään hämmästyttävä tulos. Jos olet lukenut noita mainitsemiasi tutkimuksia, tiedät myös sen että käyttäytymismallit eivät ole peräisin ainoastaan mediasta. Eniten vaikuttanevat ne elokuvissa esiintyvät "mallit" joille ei löydy pahemmin vertailukohtia päivittäisessä elämässä (esim. väkivalta). Naiskuva taas muotoutuu enemmänkin tosielämän roolimallien kautta, eikä sitä yksi elokuvassa esiintyvä kotiäiti romuta.

    Tuo mainitsemasi potentiaali jäi monelta muultakin näyttelijltä käyttämättä tönkön dialogin vuoksi. Onneksi Portman on todistanut jo näyttelijänlahjansa muissa elokuvissa.

    Äänestä

  • Minä vaan kysyn... kirjoitti:

    Nimittäin Amidalan ei olisi (ainakaan sen perusteella mitä "vanhoista" osista voi päätellä) pitänyt vielä kuolla.
    Jedin paluussa Luke kyselee Leialta tämän äidistä, johon Leia vastaa sanomalla suurinpiirtein näin: "En muista paljoakaan, koska hän kuoli kun olin hyvin nuori, mutta hän oli erittäin kaunis, mutta surullinen."
    Siis mitä?! Muistaako Leia äitinsä syntymäpäivältään, vai kuinka tämä on mahdollista? Ja jos näin on, niin miksi Luke ei sitten muista tätä?

    Eikö Lucas muista enää itsekkään, mitä aikaisemmin tehdyssä osissa on tapahtunut?

    Olenko täysin hukassa? Selittäkää minulle tämä juttu.

    viestejä ja siellä kerrottiin, että Leia muisti äitiään eli Padmea jotenkin voiman avulla

    Äänestä

  • Minä vaan kysyn... kirjoitti:

    Nimittäin Amidalan ei olisi (ainakaan sen perusteella mitä "vanhoista" osista voi päätellä) pitänyt vielä kuolla.
    Jedin paluussa Luke kyselee Leialta tämän äidistä, johon Leia vastaa sanomalla suurinpiirtein näin: "En muista paljoakaan, koska hän kuoli kun olin hyvin nuori, mutta hän oli erittäin kaunis, mutta surullinen."
    Siis mitä?! Muistaako Leia äitinsä syntymäpäivältään, vai kuinka tämä on mahdollista? Ja jos näin on, niin miksi Luke ei sitten muista tätä?

    Eikö Lucas muista enää itsekkään, mitä aikaisemmin tehdyssä osissa on tapahtunut?

    Olenko täysin hukassa? Selittäkää minulle tämä juttu.

    Leia tunsi äitinsä tuskan Voiman avulla, niinkuin jo todettiin. Huomasittehan pienen kyyneleen Leia-vauvan poskella elokuvan lopussa....? Hän ei siis puhunut Jedin paluussa ottoäidistään, vaan oikeasta, hänen ja Luken äidistä.

    Äänestä

Enemmän ihmetytti miten r2 osasi lentää nyt muttei osissa 4-6...

Mielestäni Amidalan kuolema ei ollut nyyhkyttävän naisen kuolema. Tiedä vaikka olisi itse voimalla ollut näppinsä tässä. Ja onhan se nyt suorastaan ihanan yltiöromanttista menettää elämänhalunsa samalla kuin rakkaansa. Tuskinpa Amidala tietoista itsemurhaa kuitenkaan teki. Saattoipa myös olla että äitiä hieman arvelutti mitä kaksosista tulee, kun isipapastakin tuli yhtäkkiä raivohullu murhaaja.

Tapa, jolla Amidalan kuolema kirjoitettiin ei ehkä miellytä kaikkia, mutta elokuvasarjan kannalta tässä kuitenkin seuraus lienee syytä oleellisempi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nimetön kirjoitti:

Eikö ketään oikeasti häirinnyt se, millaiseksi Amidala oli tehty tässä viimeisessä tuotoksessa? Hänethän oli muutettu kahden aikaisemman etko-osan aktiivisesta toimijasta tornissaan nyyhkiväksi surkimukseksi, joka ei tehnyt elokuvassa mitään muuta kuin itki, suunnitteli lastenhuoneen sijoituspaikkaa ja lopulta kuoli! (no okei, kohtaus jossa se lähti Anakinin perään oli OK. Melkein jopa hyvä, mutta OK).

Minua ainakin ärsytti tämä 21. vuosisadalle täydellisesti kuulumaton seksismi. Ainoasta naishahmosta tehtiin "kotiäiti" joka eli pelkästään miehensä takia, ja joka oli täysin sokea tämän tempuille eikä osannut kuin nyyhkiä ja odottaa että joku tulee ja kertoo uutisia.

Ja Amidalan kuolema - ihan oikeesti! "hän on menettänyt elämänhalunsa"??? Kohtaus oli pelkästään naurettava, Amidala olisi ansainnut tyylikkäämän lopun (ainakin kahden ekan osan perusteella). Luulisi lisäksi, että se elämänhalu vähän kohoaisi kun saa omat kaksoslapsensa ensimmäistä kertaa syliinsä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu