Rovajärvelle tulee sotaharjoituksiin 8 000 sotilasta, yli tuhat Yhdysvalloista, Britanniasta, Norjas

Anonyymi-ap

Rovajärvelle tulee sotaharjoituksiin 8 000 sotilasta, yli tuhat Yhdysvalloista, Britanniasta, Norjasta ja Ruotsista

Joukot ja kalusto siirtyvät Maavoimien isoihin sotaharjoituksiin Rovajärvelle lauantaista alkaen, liikenne voi hidastua pääteillä moottorimarssien takia.

Maavoimien sotaharjoitukset Lightning Strike 23 ja Northern Forest 23 alkavat Rovajärvellä maanantaina. Joukot alkavat siirtyä Rovajärvelle pääosin lauantaina. Moottorimarssit voivat vaikuttaa liikenteeseen erityisesti valtateillä ja päätiestöllä, Maavoimat kertoo tiedotteessaan.

Harjoituksiin osallistuva kalusto ja henkilöstö siirtyy Rovajärven ampuma- ja harjoitusalueelle eri puolilta Suomea ja myös ulkomailta.

Harjoituksiin osallistuu enimmillään noin 8 000 sotilasta, josta noin 1 100 on kansainvälisiä joukkoja Yhdysvalloista, Iso-Britanniasta, Norjasta ja Ruotsista.

Myös Nato-liittolaisten ja kumppanien sotakalustoa osallistuu harjoituksiin. Kansainvälisten joukkojen kalustoon kuuluu muun muassa Iso-Britannian Warrior -rynnäkköpanssarivaunuja, Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian MLRS -raketinheitinjärjestelmiä sekä Norjan ja Ruotsin CV90 -rynnäkköpanssarivaunuja.

88

626

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mahtavaa että Liittolaiset harjoittelee jatkuvasti meidän kanssa. r……n vinkuja epätoivoisena itkee kun joka viikko on jotain yhteistyötä Eikö r…..ä kykene samaan

    • Anonyymi

      Harjoituksiin osallistuu enimmillään noin 8 000 sotilasta, josta noin 1 100 on kansainvälisiä joukkoja Yhdysvalloista, Iso-Britanniasta, Norjasta ja Ruotsista.

      • Anonyymi

        Onpa paljon. Nehän kaatuu jo rajalle.


    • Anonyymi

      Poika ollut jo kolmesti kertausharjoituksissa vuoden sisällä ja kehui asenteen muuttuneen täysin. Innostus on kuulemma huomattavasti kasvanut ja muiden maiden joukkojen osallistuminen koetaan erittäin positiivisena asiana. Natoon liittymistä odotti liki kaikki innoissaan ja samalla nosti harjoituksissa olevien pyrkimystä olla vähintään yhtä hyvä tai mielellään jopa parempi. Iso on muutos ja nuorempien polvien asenne kohdallaan. Harjoitusten määrä on kasvanut nopeasti ja nyt alkaa olla sillä tasolla, millä olisi pitänyt olla jo aikaisemmin.

      • Anonyymi

        Natsisaksassa oli myös hypen tuntua adolfin aikaan.isossa perheessä oli tunnelmaa


      • Anonyymi

        Hienoa, että motivaatio on kasvanut


      • Anonyymi

        Mene ihmeessä jos noin kiinnostaa, sinua tuskin kukaan jäisi kaipaamaan ja Kela säästäisi rahaa.


      • Anonyymi

        Kela maksaa vain suomalaisille korvauksia. Teillä Pietrissa on ihan eri systeemit.


      • Anonyymi

        Tottahan siellä tilaa on, mutta meno on ihan vapaaehtoista.


    • Anonyymi

      Jäävät todennäköisesti pysyvästi tänne. Näin sitä pikkuhiljaa hivuttaudutaan. Mitä ihmettä muuten pohjois atlantin liitto (Nato) tekee Kiinanmerellä? Jaa, niin mahtaisiko olla laajentumisesta taas kyse. Luodaan vähän silläkin suunnalla konfliktipainetta. Hienoa, kun on näitä maita, joissa on idiootit marionetit päättäjinä ja tyhmä kansa, joka ihannoi amerikkalaista zombie -elämäntapaa.

      • Pidä nyt vain peukkuja tiukasti jäykkinä, ettei ihannevaltiosi ajaudu sisällissotaan, jossa ampuvat toisiaan ytimillä.


      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Pidä nyt vain peukkuja tiukasti jäykkinä, ettei ihannevaltiosi ajaudu sisällissotaan, jossa ampuvat toisiaan ytimillä.

        Siellähän on jo sisäistä sotaa ukrainan venäjällä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellähän on jo sisäistä sotaa ukrainan venäjällä

        Ukraina ei kuulu Venäjään, mutta Venäjälläkin losahtelee jo aika iloiseen tahtiin milloin öljyvrastoja, milloin rautateitä. Prigozin hautoo jo Putlerin syrjäyttämistä ja moni muukin eliitistä terottelee puukkojaan. Venäjällä voi tulla lähivuosina kusiset oltavat.


      • Anonyymi

        Nato laajentaa kumppaneiden Japani, E-Korea. Australia ym ym kanssa yhteistyönä r.......n ja kommareiden uhkaa vastaan jotka uhkaavat alueen. vakautta ja turvallisuutta.


      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Pidä nyt vain peukkuja tiukasti jäykkinä, ettei ihannevaltiosi ajaudu sisällissotaan, jossa ampuvat toisiaan ytimillä.

        sisällissodilla on tapana laajeta rajojen ulkopuolelle...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato laajentaa kumppaneiden Japani, E-Korea. Australia ym ym kanssa yhteistyönä r.......n ja kommareiden uhkaa vastaan jotka uhkaavat alueen. vakautta ja turvallisuutta.

        Joo, oon jo odotellu, että milloin ne ottaisi näitä afrikan maita jäsenekseen. Tarvettahan olisi ja haluakin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        sisällissodilla on tapana laajeta rajojen ulkopuolelle...

        Päinvastoin yleensä ei ole.


      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Päinvastoin yleensä ei ole.

        Aina leviää.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Aina leviää.

        Suomen, Yhdysvaltain, Venäjän, Kiinan ja Espanjan eivät levinneet.


    • Olisipa ollut yhtä kansainvälistä menoa 1990-luvun alussa, kun Rovajärvellä tykin vieressä jökötin.

      • Silloin ruiskautettiin nykymenon siemenet, kun Hornyt tilattiin. 👍


      • Anonyymi

        80-luvulla oli samaa, kotimaisin voimin.

        Ei koskaan enää yksin


    • Anonyymi

      Sotakiima on kovaa....natolla olisi intoa sotkeentua täysipäiväisesti venäjän ja ukrainan pitkäviha taistoihin...

      • Jotka ovat yksin Venäjän syytä. Miksette painu kotiinne vieraalta maalta? 😒


      • Anonyymi

        Kummatkin tekee paaaaljon rahaa tuolla sodankäynnillä


    • Anonyymi

      Voimme unohtaa rauhan aikana tiltut jotka menehtyvät päihteisiin.

    • Anonyymi

      Fantastico , hienoa että suomen armeija pääsee harjoittelemaan muiden Nato joukkojen kanssa.

      • Anonyymi

        No siis todellakin ihanaa että Suomen Nato vähemmistö saa kokea ulkomaalaisten salkeitten nuorukaisten kanssa poikain välisen rakkauden, puolijoukkue telttojen hämärässä.


      • Anonyymi

        ne mitään uutta harjoitteluun tuo. Vai väitätkö että suomen armeija on jotenkin huonompi ollut ja on?


    • Anonyymi

      "Emme saa unohtaa näitä puolustusvoimien rauhan aikana invalidisoimia poikia!"

      Kaksoislaataukseen oli syynä puolustusvoimien määräämä tyhmä kilpailu - leikki, jossa "kovia" kranaatteja lapettiin putkeen kilvan.

      Kapiaiset vapautettiin vastuusta, vaikka ammunnan varomiehellä oli todellinen vastuu ammunnan turvallisuudesta. Poikia syytettiin jo saairaalassa tapaahtuneesta ja heidät uhkailtiin hiljaiseksi.

      "Mä koen että minä ja muut ollaan oltu siinä olosuhteiden uhreja enemmänkin", toteaa heittimen johtajana toiminut Tuomas.

      https://areena.yle.fi/1-3970486

      • Anonyymi

        >>"Mä koen että minä ja muut ollaan oltu siinä olosuhteiden uhreja enemmänkin", toteaa heittimen johtajana toiminut Tuomas.

        Ei saatana mikä tissiposki itkupilli. Lataaminen tapahtuu heittimen johtajan komennolla ja johtaja laukaisee itse heittimen laukaisunarulla. Lisävarmistuksena lataajan pitää tarttua lataamisen jälkeen heittimen tuesta, jolloin hän tuntee tärähdyksestä, että kranaatti lähti ja seuraava on turvallista ladata.


    • Anonyymi

      Lisää vain harjoituksia

      • Anonyymi

        https://www.verkkouutiset.fi/a/ilmavoimien-havittajat-harjoittelevat-saksan-kanssa/

        Suomen ilmavoimat osallistuu neljän F/A-18 Hornet -hävittäjän osastolla monikansalliseen Air Defender 23 -harjoitukseen Saksassa 12.‒23. kesäkuuta 2023.

        Kesäkuussa järjestettävä Air Defender 23 on Saksan ilmavoimien johtama lentotoimintaharjoitus, johon osallistuu yhteensä noin 220 lentokonetta ja 10 000 henkilöä 25 maasta. Harjoituksen tavoitteena on osoittaa Nato-maiden kykyä ilmavoiman nopeaan keskittämiseen sekä vahvistaa transatlanttista yhteistyötä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.verkkouutiset.fi/a/ilmavoimien-havittajat-harjoittelevat-saksan-kanssa/

        Suomen ilmavoimat osallistuu neljän F/A-18 Hornet -hävittäjän osastolla monikansalliseen Air Defender 23 -harjoitukseen Saksassa 12.‒23. kesäkuuta 2023.

        Kesäkuussa järjestettävä Air Defender 23 on Saksan ilmavoimien johtama lentotoimintaharjoitus, johon osallistuu yhteensä noin 220 lentokonetta ja 10 000 henkilöä 25 maasta. Harjoituksen tavoitteena on osoittaa Nato-maiden kykyä ilmavoiman nopeaan keskittämiseen sekä vahvistaa transatlanttista yhteistyötä

        Mahtavaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.verkkouutiset.fi/a/ilmavoimien-havittajat-harjoittelevat-saksan-kanssa/

        Suomen ilmavoimat osallistuu neljän F/A-18 Hornet -hävittäjän osastolla monikansalliseen Air Defender 23 -harjoitukseen Saksassa 12.‒23. kesäkuuta 2023.

        Kesäkuussa järjestettävä Air Defender 23 on Saksan ilmavoimien johtama lentotoimintaharjoitus, johon osallistuu yhteensä noin 220 lentokonetta ja 10 000 henkilöä 25 maasta. Harjoituksen tavoitteena on osoittaa Nato-maiden kykyä ilmavoiman nopeaan keskittämiseen sekä vahvistaa transatlanttista yhteistyötä

        Saakohan Saksa itse kyseiseen harjoitukseen edes neljää konetta ilmaan kun maan puolustusvoimat ajettiin tarkoituksella alas, vaikka nähtiin jo viimeistään vuodesta 2008 Venäjän Georgiaan hyökkäämisestä lähtien millainen johtaja Vladimir Putin on.

        Saksan asevoimien komentaja Alfons Mais helmikuussa 2022, Venäjän juuri hyökättyä Ukrainaan:

        "Bundeswehr, armeija, jota minulla on kunnia komentaa, seisoo enemmän tai vähemmän tyhjin käsin. Vaihtoehdot, joita voimme tarjota hallitukselle liittoutuman tukemiseksi, ovat äärimmäisen rajalliset."

        Ja samasta aiheesta Saksan entinen puolustusministeri Annegret Kramp-Karrenbauer:

        "Olen niin vihainen itsellemme historiallisesta epäonnistumisestamme. Georgian, Krimin ja Donbasin jälkeen emme ole valmistelleet mitään, mikä olisi todella pelottanut Putinia"

        -

        "Olemme unohtaneet sen opetuksen ... että neuvottelut ovat aina etusijalla, mutta meidän on oltava sotilaallisesti tarpeeksi vahvoja, jotta neuvotteluista kieltäytyminen ei ole vaihtoehto toiselle osapuolelle."

        ttps://www.businessinsider.com/german-officials-shame-country-response-russia-ukraine-invasion-weapons-2022-2?r=US&IR=T


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Venäläisiä kuopattu jo 200 000 eikä ole edes sota vielä alkanut.

      Invalidisoitunut yli miljoona. Venäjä ei muista heitäkään.
      Korkeintaan pääsevät lattiareikä wc:n ovimikoiksi.

      • Anonyymi

        20 000


    • Anonyymi

      Näitä puolustusvoimiemme telomia urhoja emme saa koskaan unohtaa.

      Näin siis Rovajärvellä, puolustusvoimien KRH:n tulitus kilpailussa raajat irtosivat ja silpoutuivat varusmiehiltämme:

      https://areena.yle.fi/1-3970486

      "Emme saa unohtaa näitä puolustusvoimien rauhan aikana invalidisoimia poikia!"

      • Anonyymi

        Kohdasta 18:19

        Haloo PUOLUSTUSVOIMAT!!!


    • Anonyymi

      Hyvä että harjoitttelemme

      • Anonyymi

        "Emme saa unohtaa näitä puolustusvoimien rauhan aikana invalidisoimia poikia!" Vain tyhmän kilpailun tähden.

        Hävetkää puolustusvoimat!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Emme saa unohtaa näitä puolustusvoimien rauhan aikana invalidisoimia poikia!" Vain tyhmän kilpailun tähden.

        Hävetkää puolustusvoimat!

        Joka kantilta on putleristien kokeiltava raapia suomea tai puolustusvoimia . Sinnikkäitä ovat mutta turhaa on työsi.


    • Anonyymi

      Yhteistyössä on voimaa

    • Anonyymi

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7e013c99-cc51-45f6-b9c9-9741028415b1

      Sodasta tehdyt havainnot ovat myös konkretisoineet Puolustusvoimille sen, mikä on jo aiemmin tiedetty: lennokkeja näkyy sodankäynnissä enenevissä määrin.

      Maavoimien keväällä laatima ohje sisältääkin nyt lennokeilta suojautumisen. Pietiläisen mukaan ohjeessa keskitytään perusasioihin: miten menetellään, jos havaitaan tunnistamaton lentolaite, miten sellainen tunnistetaan ja miten siltä suojaudutaan.

      Ukrainassa käydystä sodasta tehtyjä havaintoja ja tutkimuksia hyödynnetään asevelvollisten koulutussuunnitelmien päivitys- ja kehitystyössä säännöllisesti.

      Vaikka perusta on kunnossa, on koulutusta ”hienosäädetty” korostamalla tiettyjen asioiden tärkeyttä.

      – Ollaan vedetty johtopäätöksiä nyt, kun sota on jatkunut pidempään. Ollaan viimeisten vuosien aikana koulutettu oikeita asioita.

      Tällaisia asioita ovat muun muassa kyberturvallisuus, ilmasuojelu, naamiointi, linnoittaminen ja taisteluensiapu.

    • Anonyymi

      Tiltujen sateenkaari kellarista on vuokrat maksamatta ja huumeryhmä paikalla.

    • Anonyymi

      Hienoa

    • Anonyymi

      kätyri kuinka paljon vituttaa kun yhteistyö vain kasvaa koko ajan

      • Anonyymi

        mitä väliä sillä on vaikka kaikki maat olisivat nato ssa tekemässä "yhteistyötä" ? Mitä vaikutusta sillä todella on? Sotia pitää käydä jokatapauksessa, että voidaan rahoittaa jos jonkinnäköistä sotaan perustuvaa suhmurointia. Puolustusliitto ei hyökkää esim tässä tapauksessa venäjän rajojen sisälle. Ei mene montaa vuotta ja kiina alkaa hyökkäilemään naapurivaltioihin, kun on huomannut miten kannattavaa sodankäynti on taloudellisesti.


    • Anonyymi

      Isojen poikien sota leikkejä.
      Muistan itsekin leikkineeni, ikää vain oli 7-8 vuotta.
      Näillä ikuisilla sotaleikkijöillä on Kait jäänyt leikit leikkimättä pienenä

    • Anonyymi

      kätyriä vituttaa kun Länsi vain vahvistuu ja r,......ä ja kiinan kommarit heikkenee

    • Anonyymi

      Näitä puolustusvoimiemme telomia urhoja emme saa koskaan unohtaa.

      Näin siis Rovajärvellä, puolustusvoimien KRH:n tulitus kilpailussa raajat irtosivat ja silpoutuivat varusmiehiltämme:

      https://areena.yle.fi/1-3970486

      "Emme saa koskaan unohtaa näitä puolustusvoimien rauhan aikana invalidisoimia poikia!"

      Kohdasta 18:19

    • Anonyymi

      Pieni veikkaus. Mitä luuletta kauanko menee ennen kuin Jenkit avaa toisenkin rintamalinjan hyökkäykselle suomesta. Pääsee Nato-poitsut/tyttelit tosi toimiin.

    • Anonyymi

      Paljon kiitoksia Suomen NATO jäsenyyden pääarkkitehdille, presidentti V Putinille.

      Ne vähäisimmätkin arkkitehdin kynänterottajat eli Pietarin tiltut olivat mukavasti mukana kanssa päättömillä trollauksillaan.

      Heille myös kiitos avusta.

    • Anonyymi

      Näitä puolustusvoimiemme telomia urhoja emme saa koskaan unohtaa.

      Näin siis Rovajärvellä, puolustusvoimien KRH:n tulitus kilpailussa raajat irtosivat ja silpoutuivat varusmiehiltämme:

      https://areena.yle.fi/1-3970486

      Meine Ehre heißt Treue.

    • Anonyymi

      Tiltu on lapsellisuuden huippu.

      • Anonyymi

        Rauhan ajan leikeissä irti repeytyneet ja silpoutuneet raajat ovat siis pelkkä vitsi Nato Tiltulle???

        https://areena.yle.fi/1-3970486

        "Emme saa koskaan unohtaa näitä puolustusvoimien rauhan aikana invalidisoimia poikia!"

        Kohdasta 18:19


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rauhan ajan leikeissä irti repeytyneet ja silpoutuneet raajat ovat siis pelkkä vitsi Nato Tiltulle???

        https://areena.yle.fi/1-3970486

        "Emme saa koskaan unohtaa näitä puolustusvoimien rauhan aikana invalidisoimia poikia!"

        Kohdasta 18:19

        Nyt putleristit kaivaa laarin pohjia .


    • Anonyymi

      Rauhan ajan leikeissä irti repeytyneet ja silpoutuneet raajat ovat siis pelkkä vitsi Nato Tiltulle???

      https://areena.yle.fi/1-3970486

      "Emme saa koskaan unohtaa näitä puolustusvoimien rauhan aikana invalidisoimia poikia!"

      2.12.2005 Jarkko Hakala! Eikä näitä muitakaan raajansa menettäneitä sankaraitamme!!!

    • Anonyymi

      Suomi on vapaa ja Demokraattinen Länsimaa joka kuuluu puolustusliitto Natoon ja r......ä ei tänne enää aseeellisesti pääse koskaan

      • Anonyymi

        Suomi on kohta konkurssikypsä kuten USA , Suomi lypsetään kuiviin. Suomalaiset on jo orjia omassa maassaan, idiootit ei vain sitä huomaa!


    • Anonyymi

      Organisaatiot on mätiä, niitä vastaan ei voi taistella, ne pakottaa tahtonsa mukaan.
      Maailma on pahan vallassa.

    • Anonyymi

      Luonnottomuus on uusi persoonallisuus. Uusi maailman järjestys, Nato takaa,

    • Anonyymi

      Rauhan ajan sota leikeissä irti repeytyneet ja silpoutuneet raajat ovat siis pelkkä vitsi Nato Tiltulle???

    • Anonyymi

      Olisit käyttänyt suojavälineitä tai pikemminkin tehnyt niitä asioita joita osaat.

    • Anonyymi

      "Rovajärvelle tulee sotaharjoituksiin 8 000 sotilasta, yli tuhat Yhdysvalloista, Britanniasta, Norjasta ja Ruotsista"

      Lappi täynnä Nato-HOMOJA!

      Lappi on pilalla!

      • Anonyymi

        "Lappi täynnä Nato-HOMOJA!

        Lappi on pilalla!"

        Mitäs se haittaa jos on homo, pääsasia että fasistiryssä pysyy omalla tontillaan eikä tunge Lappiin.


    • Anonyymi

      https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009608397.html

      Nato sai Suomesta ainut­laatuisen temmellys­kentän: Tällainen on harjoitus, jossa on nähty myös sala­peräinen Himars

      MUIDENKIN Nato-maiden sotilaiden kesken oli aistittavissa jonkinlaista aseveljeyttä tai suuren perheen tunnetta Rovajärvellä, jossa on parhaillaan menossa Northern Forest 23 -harjoituksen loppumetrit. Sitä ennen Rovajärvellä päättyi Lightning Strike 23 -harjoitus.

      harjoitusten määriä ei voi juuri enää lisätä, kun Puolustusvoimat on jo lisännyt kansainvälisten joukkojen harjoittelua harjoitustensa yhteydessä.

      Arktisen alueen merkitys kasvaa, mikä voi tuoda lisää joukkoja Suomeen.

    • Anonyymi

      Tautien torjunta kuntoon, kannattaa.

    • Anonyymi

      Mun mielestä on tärkeintä, että markkina taloudessa menee hyvin, ja aseteollisuus kerää messävät voitot.
      Onneks ihmiset jaksaa tappaa toisiaan, aseteollisuus kiittää.

    • Anonyymi

      Kaakossa Vekaranjärvellä Yhdysvaltalaiset ovat tuoneet omat panssarivaununsa harjoituksiin jotka ovat parhaillaan menossa.
      Ovat tottuneet harjoittelemaan avomaastossa, joten oppia tulee Valkealan metsäisessä maassa liikumisessa.

    • Anonyymi

      Onkos huumekoirat jo kiertäneet USA:n ja Canadalaisten majoitusalueilla ja depoteissa?

      Saatttaa löytyä nyssäköitä vähän enemmän.

    • Anonyymi

      Hyvä

    • Anonyymi

      LIITTOLAISET HARJOITTELEE👍👍👍

      https://yle.fi/a/74-20034313?origin=rss

      Harjoituksia muun muassa pistettiin pystyyn viime kesänä pystyyn pikavauhtia.

      Sittemmin kansainvälisiä joukkoja on harjoitellut Suomessa paljon. Eniten Suomessa vierailee yhdysvaltalaisia.

      – Viime keväästä lähes koko vuoden loppuun oli vain hyvin harvoja päiviä, jolloin Suomessa ei ollut jonkinlaista harjoitusta, missä ei ollut mukana kansainvälisiä sotilaita.

      Nato kokonaisuudessaan kuin yksittäiset liittolaismaat haluavat osoittaa, että vaikka Suomi on ehkä fyysisesti kaukana, maat ovat valmiita satsaamaan siihen resursseja.

      Nato-maiden joukkojen ja esimerkiksi kaluston läsnäolosta Suomessa on tullut uusi normaali.

      – Ennen on ollut kansallisia harjoituksia, joissa ei ollut kansainvälisiä joukkoja, ja siitä tulee pidemmän päälle poikkeus.

      • Anonyymi

        Eniten Suomessa vierailee yhdysvaltalaisia sotilaita, joilla on yleensä paha huume- ja/tai lääkee riippuvuus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eniten Suomessa vierailee yhdysvaltalaisia sotilaita, joilla on yleensä paha huume- ja/tai lääkee riippuvuus.

        Yhdysvaltoihin menevällä se on maahantulon este.


    • Anonyymi

      Rovajärven leirialueella tulee tehdä huume pikatestejä, jotta huumehörhöt eivät pääse ampumaan kovilla pilvipäissään.

      Nato joukoissa on tunnetusti paha huumeongelma. Naton huoltolentoja ei ratsata - vielä.

      Suomi aikoo ottaa Naton huoltolennot erityis tarkastuksiin, jotta huumeet eivät kulkeudu Suomeen niiden kautta.

    • Anonyymi

      Tulli ja Poliiisi voivat tehdä nyt kansanvälisen mittakaavan HUUMERATSIOITA Rovajärvellä ja muissa pienemmässä harjoituksessa ympäri maata!

      8000 narkkaria Suomessa nalkkiin samaan aikaan!

    • Anonyymi

      🙂😊👍✌️

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1148400b-37b6-4dfa-83ba-7cf8f7fd1aa3

      Suomi harjoitteli Rovajärvellä yhdessä Nato-kumppaneiden ja Ruotsin kanssa. Harjoitukseen osallistui yhdysvaltalaisdivisioona, joka perustettiin talvisodan havaintojen johdosta.

      Suomi on toiminut valmistautumisessaan koko ajan oikein: on tärkeää pystyä toimimaan suurina joukkoina.

      Sen Ruotsi on nyt oppinut uudelleen.

      – Siitä mekin lähdimme, mutta poikkesimme siitä, kun toimimme lähinnä kansainvälisissä tehtävissä. Nyt myös me olemme palanneet prikaati-, divisioona- ja armeijakuntatason harjoituksiin.

      Nato-jäsenyydellä ei käytännössä ole ollut vaikutusta harjoitukseen. Enemmän sillä on merkitystä byrokratian tasolla.

      Ihmisten kasvoissa asia on kuitenkin näkynyt myös Rovajärvellä.

      – Kaikki hymyilevät paljon enemmän. Olemme yhteistä perhettä.

      – Nyt meillä on soturikaverimme mukana tässä harjoituksessa.

    • Anonyymi

      Yhteistyössä on voimaa!

    • Anonyymi

      Toivotaan, että nuorisomme näkisivät vielä joskus normaalisti käyttäytyvän itänaapurin. Me vanhempi ikäpolvi ei sitä nähty.
      Aina on jouduttu varustautumaan idästä tulevaan uhkaan. Ehkä joskus uhka poistuu, ja sotateollisuutta aletaan ajamaan alas.

    • Anonyymi

      Rovajärvelle tuli sotaharjoituksiin yli tuhat narkomaania Yhdysvalloista, Britanniasta, Norjasta.

      Onkos huumekoirat jo kiertäneet USA:n ja Brittien majoitusalueilla ja depoteissa?

      Saattaapi löytyä huume nyssäköitä vähän enemmänkin. 😉

      RATSIA NYT!

    • Anonyymi

      me kyllä pakolla maksetaan nato cia lisää !!!
      Jopa nykyiset kokoomus ministerit ovat nato cia palvelijoita - kuunnelkaa puheita!!

      Netto maksajia tarvitaan suurvaltojen sotiin !! Suomi köyhtyy.
      Elintaso laskee Suomessa.
      Suomi on Netto-maksaja, ilman todellista äänivaltaa, eu nato.
      Tilanne on tosi heikko.
      Suomen itsenäisyys on hävinnyt. Suomi on joutunut läntisen energia- ja raaka-aine ja inflaatio-, tulonsiirto- keinottelun armoille. Kilpailukyky häviää Suomesta. Elintaso laskee. Tilanne on huono.....
      - Tässä tarkoituksella tehdyssä kriisissä, ukraina toimissa, us globalisti rahan aiheuttama tuho on suurta. Ahneus ja ylimielisyys tuhoaa.
      globalisti raha, us, eu, nato, cia lähti ristiretkelle itään,, vaihtoi ukrainan hallinnon.
      - valtaan nostettiin tv-koomikko.
      ( -joka on omalle kansalleen yhtä tuhoiisa , kuin 1930-40 L oli taidemaalari Saksassa..).

      Venäjä pysäytti globalistien ja naton itään etenemisen, tuli sota...
      Ukrainan hyödyntämisestä taistellaan.
      Nyt on ukrainassa kuollut jo nato kenraaleja ja kymmeniä nato upseereja, natomiehistöä sadoittain.. Nato on syvällä suossa.
      Englantilaiset, ranskalaiset, puolalaiset. us, .. jne. Lisää siellä tuhoa. ja ajaa globalisti rahan etua !

      Nykyään Ollaan täysin vääristävän nato-propagandan alla, niin ikävä totuus siitä,
      että länsi politikoilla ja länsi rahalla on verta käsissään --- jää kertomatta !!
      Ukrainan menetykset on valtavat, yli 1/2 miljoonaa... ja sota invalidit lisänä.. toinen
      1 /2 miljoonaa..
      - Olisi aika lopettaa tämä länsi rahan ja globalistien uusi vietnam.
      ukraina-vietnam tulee liian kalliiksi.
      Ukrainasta ei saatu haluttua lebensraumia länsi-keinotteluun !!
      Black rock, goldman sachs, rotschildit, haliburton, black river,, monsanto, exon mobil, royal dutch shell, useat pakit lontoo city, new york.. jne,,jne,
      jäivät ilman huikaisevia voittoja...
      Ja lähi-itää ja afrikkaa ei hallita ukrainan viljalla....
      Lisäksi venäläinen on sotkenut ranskan siirtomaa-imperiumin saharan etelä-puolisilla alueilla !! Mullistuksia on ja ei ollenkaan globalisti rahan toiveitten mukaisia.
      Aloittaako nyt globalisti raha suuren kostoretken, vai vetäytyy, kuin aiemmin vetäytyi vietnamista ja afganistanista ?
      Se suuri globalisti rahan idea on tehty ukrainan vallanvaihto,,
      ja samaa yritetään valko-venäjällä ja georgiassa.
      Sitä länsi-keinottelun lebensraumia haetaan ahneesti !!
      Mutta us-cia, Nato onkin nyt aatun tavoin jo 4 rintaman sodassa !!
      Globalisti raha on kriisissä,, joten lisää riistettäviä tarvitaan !!

    Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      330
      11091
    2. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      73
      2391
    3. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      54
      2272
    4. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      35
      1964
    5. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      79
      1878
    6. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      164
      1859
    7. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      41
      1414
    8. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      22
      1380
    9. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      58
      1354
    10. Kun istuit

      vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau
      Ikävä
      58
      1349
    Aihe