Minä elän kiusaamiskierteessä Suomessa
Lastensuojelu on sitä, mitä viranomainen tekee sille, joka ei toimi toisten odotusten mukaisesti ja jolla on lapsi. Viat ovat todellisia ja yhteiskunta luottaa sosiaalityöntekijän kykyyn nähdä ne. Siksi laki on näennäinen eikä voi valittaa. Ratkaisu olisi opetella toimimaan toisten odotusten mukaisesti. Kun käyttäytyy toisten odotusten mukaisesti, saa parempaa kohtelua ja tukea vikoihinsa. Jonkun pitäisi kouluttaa vanhempi käyttäytymään Suomessa siten, että hän voi mennä paikkoihin ja olla kotona siten, ettei kukaan muu tai oma lapsi näe vikoja. Sosiaalityöntekijän tehtävä se ei ole, koska lastensuojelutoimiston tehtävä on vain estää vanhempaa olemasta viallisena lapsen seurassa. Toinen näkökulma on se, että sosiaalityöntekijät ja suomalaiset käyttäytyvät törkeästi. He ovat asenteellisia ja ilkeitä, eikä vanhempi ole syyllinen niihin hyökkäyksiin vanhemman yksilöä vastaan, joita he tekevät. Oikein kohtelu ja hyvän tekeminen opettaa käyttäytymään niin kuin muut odottavat.
Sopeutuminen kiusaamiseen
7
285
Vastaukset
Koska suomalaiset lapsen vahingoittamisen myyttiin ja sosiaalisesti sopeutumattoman vanhemman viallisuuteen, he antavat virkamiesten päättää.
Siksi laki on näennäinen eikä voi valittaa ja varhaiskasvatustyöntekijät kyttäävät vikoja lastensuojeluilmoituksiin..
Ihmisellä ei ole vikoja ja se ajatus on rasistinen. Ihmisellä on kokemuksia, joissa on ongelmia eikä kukaan ole viallinen. Oikein kohtelu ja hyvän tekeminen opettaa käyttäytymään niin kuin muut odottavat.- Anonyymi
HAHA!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Se on kyllä aika paha vika jos ei ruoki lastaan. Miten noin perusasian voi edes kusta? Puhumattakaan aiheuttamastasi tunnevammasta. Lapsihan ei osannut näyttää minkäänlaisia tunteita. Ja eikös se päivähoito kuvaillut sinun itsesi olevan lapsen tasolla?
- Anonyymi
2000 yksilöä kadonnut ensiavusta. Kun demokratia onkin natsismia.
- Anonyymi
”Jonkun pitäisi kouluttaa vanhempi käyttäytymään Suomessa siten, että hän voi mennä paikkoihin ja olla kotona siten, ettei kukaan muu tai oma lapsi näe vikoja.”
Tarkoitat varmaan, että osaa korjata viat. Näkemättömyys ei poista vikoja. - Anonyymi
Miksi jonkun pitäisi opettaa Teemua käyttäytymään? Mikset opettele itse? Et ole enää mikään pikkuvauva, vaan olet fyysisesti aikuinen. Kanna vastuu. Niin, ja koita elää ihmisiksi, niin elämäntuska helpottaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1621384
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä40975Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38705- 14630
- 36616
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28612Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver19590Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30567Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17553
