Venäjällä ei kukaan ukko elä satavuotiaaksi. Ovat he sen verran kovia ryyppäämään.
0Äänestä
Anonyymi00002
Putinan toiminta muutenkin kovin outoa, kun Venäjää pitää lähteä puolustamaan naapurivaltioon. Luulisi oman puolustuksen pysyvän omien rajojen sisällä ennen toisen maan hyökkäystä. Mitä sotilaatkin ajattelevat sellaisesta puolustuksesta, jossa hyökätään toiseen maahan sumeilematta.
0Äänestä
Anonyymi00003
Oli ne sillä venäjällä tuo totuus ja historia kun aika joustava ja sitä voi putin tulkita miten haluaa eli tuo on totta venäläsille jos putin näin sanoo joka mutta vaittää tippukoot parvekkeelta.
0Äänestä
Anonyymi00004
Putinin vierellä istuivat vanhan kunnon KGB ajan miehet, jotka ovat kiduttaneet, raiskanneet ja murhanneet poliittisia vankeja. Kuvastaa Venäjää: Ihmiskunnan kuona istuu johtajansa ympärillä.
Ukrainassa tehtyjen murhien, joukkoraiskaamisten , kidutusten ja ulosteella lastenkotien sotkemiset ovat vain näiden miesten työn jatkumoa. Onhan Putin itsekin entinen KGB:n työläinen, joten seura tuntunee Putinille hyvin kotoisalta. Kokemuksia toverit voivat verbaalisesti vaihdella marssin lomassa.
0Äänestä
Anonyymi00005
"Putinin vieressä istuneiden ”veteraanien” julma tausta paljastui – molemmilla synkkä KGB-menneisyys Vladimir Putin seurasi Punaisen torin paraatia kahden mitalirintaisen ”sotaveteraanin” välissä. Kumpikin heistä on todellisuudessa KGB-miehiä, joista toinen surmasi tarkka-ampujana neuvostovaltaa vastustaneita ukrainalaisia ja toinen tukahdutti Prahan kevättä 1968.
VENÄJÄLLÄ edes ”sotaveteraanit” eivät ole aina sitä, mitä katsojille uskotellaan.
Presidentti Vladimir Putin kuvattiin Punaisen torin voitonpäivän paraatissa istumassa kahden runsaasti palkitun veteraanin välissä, mutta todellisuudessa kumpikaan heistä ei ollut mukana toisen maailmansodan varsinaisissa taisteluissa.
Tutkivien journalistien sivusto Agentstvo on selvittänyt Putinin vierellä istuneiden iäkkäiden miesten henkilöllisyyden – ja kumpikin heistä paljastui entisiksi KGB-miehiksi synkkine menneisyyksineen.
Etusivulle
JUURI NYT: Googlen nettihakuun tulee jättimäinen muutos ULKOMAAT Putinin vieressä istuneiden ”veteraanien” julma tausta paljastui – molemmilla synkkä KGB-menneisyys Vladimir Putin seurasi Punaisen torin paraatia kahden mitalirintaisen ”sotaveteraanin” välissä. Kumpikin heistä on todellisuudessa KGB-miehiä, joista toinen surmasi tarkka-ampujana neuvostovaltaa vastustaneita ukrainalaisia ja toinen tukahdutti Prahan kevättä 1968.
Arja Paananen 9:41 VENÄJÄLLÄ edes ”sotaveteraanit” eivät ole aina sitä, mitä katsojille uskotellaan.
Presidentti Vladimir Putin kuvattiin Punaisen torin voitonpäivän paraatissa istumassa kahden runsaasti palkitun veteraanin välissä, mutta todellisuudessa kumpikaan heistä ei ollut mukana toisen maailmansodan varsinaisissa taisteluissa.
Tutkivien journalistien sivusto Agentstvo on selvittänyt Putinin vierellä istuneiden iäkkäiden miesten henkilöllisyyden – ja kumpikin heistä paljastui entisiksi KGB-miehiksi synkkine menneisyyksineen.
Twitter-sisältöä ei voida näyttää Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.
ANNA LUPA EVÄSTEILLE PUTININ oikean käden puolella istui entinen NKVD:n agentti Juri Dvoikin, 98. Lippalakkipäisen Dvoikinin ansiot liittyvät neuvostovallan vakiinnuttamiseen Ukrainassa, sillä hänet lähetettiin toisen maailmansodan loppuvaiheessa vuonna 1944 läntiseen Ukrainaan ”likvidoimaan” ukrainalaismielisiä taistelijoita.
Dvoikin oli tarjoutunut vapaaehtoiseksi armeijaan jo 1942 vain 16-vuotiaana poikana, mutta lopulta häntä ei lähetetty koskaan varsinaisiin taisteluihin rintamalle. Sen sijaan hänet koulutettiin Neuvostoliiton pahamaineisen turvallisuuspalvelun NKVD:n tarkka-ampujaksi.
Dvoikin on itse kertonut Ukrainan-komennuksestaan julkisuudessa sen verran, että hän osallistui ”banderalaisten” eli ukrainalaisten kansallismielisten taistelijoiden surmaamiseen Lvivin seudulla.
– Me puhdistimme koko alueen nationalisteista, metsästimme heitä metsistä ja hylätyistä taloista, Dvoikin kuvaili vastikään Riamo-sivuston haastattelussa.
Dvoikinin ottaminen kunniapaikalle katsomoon kertoo siitä, kuinka Putin kytkee nykyisen Ukrainan sotansa osaksi sitä samaa ukrainalaisten alistamistaistelua, jossa jo Dvoikinilla oli merkittävä rooli.
PUTININ vasemman käden puolella katsomossa istui puolestaan koppalakissaan entinen KGB-upseeri Gennadi Zaitsev, 88, joka ei olisi edes ikänsä puolesta voinut taistella toisessa maailmansodassa. Zaitsevin rinnassa näkyi kuitenkin runsaasti erilaisia kunniamerkkejä, mikä kielii hänen vastanneen lukuisista neuvostovaltiolle tärkeistä KGB-operaatioista.
Agentstvon mukaan yksi Zaitsevon ”meriiteistä” on Tshekkoslovakian lyhyeksi jääneen vapautumisen ajan eli Prahan kevään tukahduttaminen 1968.
Zaitsev johti KGB:n 7. osastoa niin kutsutussa Operaatio Tonavassa, joka oli Neuvostoliiton koodinimi Prahan kevään murskaamiselle. Hän vastasi muun muassa Tshekkoslovakian sisäministeriön rakennuksen valtauksesta Prahassa.
Jatkuu...
0Äänestä
Anonyymi00006
Jatkoa:
"VUONNA 1977 Zaitsev nousi Neuvostoliiton Alfa-erikoisjoukkojen johtajaksi. Zaitsev kertoi muutama vuosi sitten Rossiskaja gazetan haastattelussa, että KGB perusti Alfa-joukot ”terrorismin vastaisia operaatioita” varten ja a-kirjain viittaa itse asiassa KGB:n silloiseen johtajaan Juri Andropoviin.
RG:n haastattelussa Zaitsev muistelee muun muassa lentokonekaappausta, jossa neuvostoliittolainen Ovetshkinien 11-lapsinen suurperhe yritti pakottaa matkustajakoneen lentämään Suomeen.
Irkutskista kotoisin olleella perheellä oli oma jazzorkesteri, joka kulki nimellä ”Seitsemän Simeonia”. Maaliskuussa 1988 perhe päätti paeta Neuvostoliitosta kaappaamalla lentokoneen, mutta yritys päättyi Viipurin lähellä olleelle Heinjoen sotilaslentokentälle.
– Se oli todellinen tragedia. Ovetshkineille kerrottiin, että he ovat mukamas laskeutuneet Suomeen, kuten he olivat vaatineet, Zaitsev muistelee haastattelussa.
Zaitsev kertoo, että heidän ryhmänsä saapui paikalle myöhässä ja Ovetshkinit olivat jo tajunneet joutuneensa petetyiksi. Lentokone oli heidän saapuessaan jo tulessa, kun kaappareiden omatekoinen räjähde oli sytyttänyt penkit.
Yhteensä lentokonekaappauksessa sai surmansa yhdeksän ihmistä, joista viisi oli Ovetshkinien perheestä – Ninel Ovetshkina ja hänen neljä vanhinta poikaansa. Kolme kuolleista oli matkustajia ja yksi lentoemäntä. Loukkaantuneita oli parikymmentä, joista kaksi oli Ovetshkinien perheestä ja kaksi poliisia.
Lokakuussa 1993 Zaitsev oli mukana ratkaisemassa Moskovassa Valkoisen talon niin kutsuttua parlamenttikapinaa. Zaitsev kertoo Boris Jeltsinin vaatineen häntä rynnäköimään parlamenttitaloon, mutta sen sijaan Alfa-ryhmä raivasi taloon linnoittautuneet vanhoilliset kansanedustajat ulos neuvottelemalla heidän kanssaan ja tarjoamalla heille turvakäytävän."
0Äänestä
Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:

Vihollisen porteilla -elokuva (tarkka-ampuja Vasili Zaitsevista) oli romantisoitu ja liioiteltu kuvaus tästä toisesta harmaantuneesta hepusta...?
0Äänestä
Anonyymi00008
Suomi päättää, mikä on veteraani ja minkä lajin. Suomi hallitsee Venäjää paremmin, kuin Suomea itseään. Jopa mallia pitää ottaa Venäjältä. Pitkät leipäjonot on jo suomalaisten ihanne, koska niitä oli Neuvostoliitossakin! Kun haukkua räkyttää muita maita, niin kukaan ei huomaa, kuinka huonosti asiat on suomessa. Nyt ei enää kauniilla pääministerillä voikaan peitellä suomalaisten köyhyyttä, ei edes oppimiskyvyn alasajoa! Veteraaneja ovatkin nyt ne, jotka saivat peruskoulun käytyä kokonaan!
0Äänestä
Anonyymi00010
Menepäs nyt punikki hakemaan se eläkkeesi Venäjältä ja jätä Kela rauhaan.
0Äänestä
Anonyymi00013
Ja veteraanistatus pitää saada kaikille USA/Irak, USA/Libya,USA/Syyria yms. sotiemme vetraaneille joita on pitkän ja vaarallisen matkan tehtyään maahamme saatu runsain määrin. Se on nyt kunniavelkamme urheasti terrorisminvastaista sotaa käyneelle uuden liitokuntamme johtovaltiolle.
0Äänestä
Anonyymi00009
Mieti nyt hieman minkä ikäisiä II maailmansodan veteraanit ovat. Ei ole enää edes elossa kovin monta.
0Äänestä
Anonyymi00011
Olivat nähneet. He olivat katsoneet tv:stä Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan.
0Äänestä
Anonyymi00012
Pellellä on pellen juhlat.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Venäjällä ei kukaan ukko elä satavuotiaaksi. Ovat he sen verran kovia ryyppäämään.
Putinan toiminta muutenkin kovin outoa, kun Venäjää pitää lähteä puolustamaan naapurivaltioon. Luulisi oman puolustuksen pysyvän omien rajojen sisällä ennen toisen maan hyökkäystä. Mitä sotilaatkin ajattelevat sellaisesta puolustuksesta, jossa hyökätään toiseen maahan sumeilematta.
Oli ne sillä venäjällä tuo totuus ja historia kun aika joustava ja sitä voi putin tulkita miten haluaa eli tuo on totta venäläsille jos putin näin sanoo joka mutta vaittää tippukoot parvekkeelta.
Putinin vierellä istuivat vanhan kunnon KGB ajan miehet, jotka ovat kiduttaneet, raiskanneet ja murhanneet poliittisia vankeja.
Kuvastaa Venäjää: Ihmiskunnan kuona istuu johtajansa ympärillä.
Ukrainassa tehtyjen murhien, joukkoraiskaamisten , kidutusten ja ulosteella lastenkotien sotkemiset ovat vain näiden miesten työn jatkumoa.
Onhan Putin itsekin entinen KGB:n työläinen, joten seura tuntunee Putinille hyvin kotoisalta. Kokemuksia toverit voivat verbaalisesti vaihdella marssin lomassa.
"Putinin vieressä istuneiden ”veteraanien” julma tausta paljastui – molemmilla synkkä KGB-menneisyys
Vladimir Putin seurasi Punaisen torin paraatia kahden mitalirintaisen ”sotaveteraanin” välissä. Kumpikin heistä on todellisuudessa KGB-miehiä, joista toinen surmasi tarkka-ampujana neuvostovaltaa vastustaneita ukrainalaisia ja toinen tukahdutti Prahan kevättä 1968.
VENÄJÄLLÄ edes ”sotaveteraanit” eivät ole aina sitä, mitä katsojille uskotellaan.
Presidentti Vladimir Putin kuvattiin Punaisen torin voitonpäivän paraatissa istumassa kahden runsaasti palkitun veteraanin välissä, mutta todellisuudessa kumpikaan heistä ei ollut mukana toisen maailmansodan varsinaisissa taisteluissa.
Tutkivien journalistien sivusto Agentstvo on selvittänyt Putinin vierellä istuneiden iäkkäiden miesten henkilöllisyyden – ja kumpikin heistä paljastui entisiksi KGB-miehiksi synkkine menneisyyksineen.
Etusivulle
JUURI NYT: Googlen nettihakuun tulee jättimäinen muutos
ULKOMAAT
Putinin vieressä istuneiden ”veteraanien” julma tausta paljastui – molemmilla synkkä KGB-menneisyys
Vladimir Putin seurasi Punaisen torin paraatia kahden mitalirintaisen ”sotaveteraanin” välissä. Kumpikin heistä on todellisuudessa KGB-miehiä, joista toinen surmasi tarkka-ampujana neuvostovaltaa vastustaneita ukrainalaisia ja toinen tukahdutti Prahan kevättä 1968.
Arja Paananen
9:41
VENÄJÄLLÄ edes ”sotaveteraanit” eivät ole aina sitä, mitä katsojille uskotellaan.
Presidentti Vladimir Putin kuvattiin Punaisen torin voitonpäivän paraatissa istumassa kahden runsaasti palkitun veteraanin välissä, mutta todellisuudessa kumpikaan heistä ei ollut mukana toisen maailmansodan varsinaisissa taisteluissa.
Tutkivien journalistien sivusto Agentstvo on selvittänyt Putinin vierellä istuneiden iäkkäiden miesten henkilöllisyyden – ja kumpikin heistä paljastui entisiksi KGB-miehiksi synkkine menneisyyksineen.
Twitter-sisältöä ei voida näyttää
Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.
ANNA LUPA EVÄSTEILLE
PUTININ oikean käden puolella istui entinen NKVD:n agentti Juri Dvoikin, 98. Lippalakkipäisen Dvoikinin ansiot liittyvät neuvostovallan vakiinnuttamiseen Ukrainassa, sillä hänet lähetettiin toisen maailmansodan loppuvaiheessa vuonna 1944 läntiseen Ukrainaan ”likvidoimaan” ukrainalaismielisiä taistelijoita.
Dvoikin oli tarjoutunut vapaaehtoiseksi armeijaan jo 1942 vain 16-vuotiaana poikana, mutta lopulta häntä ei lähetetty koskaan varsinaisiin taisteluihin rintamalle. Sen sijaan hänet koulutettiin Neuvostoliiton pahamaineisen turvallisuuspalvelun NKVD:n tarkka-ampujaksi.
Dvoikin on itse kertonut Ukrainan-komennuksestaan julkisuudessa sen verran, että hän osallistui ”banderalaisten” eli ukrainalaisten kansallismielisten taistelijoiden surmaamiseen Lvivin seudulla.
– Me puhdistimme koko alueen nationalisteista, metsästimme heitä metsistä ja hylätyistä taloista, Dvoikin kuvaili vastikään Riamo-sivuston haastattelussa.
Dvoikinin ottaminen kunniapaikalle katsomoon kertoo siitä, kuinka Putin kytkee nykyisen Ukrainan sotansa osaksi sitä samaa ukrainalaisten alistamistaistelua, jossa jo Dvoikinilla oli merkittävä rooli.
PUTININ vasemman käden puolella katsomossa istui puolestaan koppalakissaan entinen KGB-upseeri Gennadi Zaitsev, 88, joka ei olisi edes ikänsä puolesta voinut taistella toisessa maailmansodassa. Zaitsevin rinnassa näkyi kuitenkin runsaasti erilaisia kunniamerkkejä, mikä kielii hänen vastanneen lukuisista neuvostovaltiolle tärkeistä KGB-operaatioista.
Agentstvon mukaan yksi Zaitsevon ”meriiteistä” on Tshekkoslovakian lyhyeksi jääneen vapautumisen ajan eli Prahan kevään tukahduttaminen 1968.
Zaitsev johti KGB:n 7. osastoa niin kutsutussa Operaatio Tonavassa, joka oli Neuvostoliiton koodinimi Prahan kevään murskaamiselle. Hän vastasi muun muassa Tshekkoslovakian sisäministeriön rakennuksen valtauksesta Prahassa.
Jatkuu...
Jatkoa:
"VUONNA 1977 Zaitsev nousi Neuvostoliiton Alfa-erikoisjoukkojen johtajaksi. Zaitsev kertoi muutama vuosi sitten Rossiskaja gazetan haastattelussa, että KGB perusti Alfa-joukot ”terrorismin vastaisia operaatioita” varten ja a-kirjain viittaa itse asiassa KGB:n silloiseen johtajaan Juri Andropoviin.
RG:n haastattelussa Zaitsev muistelee muun muassa lentokonekaappausta, jossa neuvostoliittolainen Ovetshkinien 11-lapsinen suurperhe yritti pakottaa matkustajakoneen lentämään Suomeen.
Irkutskista kotoisin olleella perheellä oli oma jazzorkesteri, joka kulki nimellä ”Seitsemän Simeonia”. Maaliskuussa 1988 perhe päätti paeta Neuvostoliitosta kaappaamalla lentokoneen, mutta yritys päättyi Viipurin lähellä olleelle Heinjoen sotilaslentokentälle.
– Se oli todellinen tragedia. Ovetshkineille kerrottiin, että he ovat mukamas laskeutuneet Suomeen, kuten he olivat vaatineet, Zaitsev muistelee haastattelussa.
Zaitsev kertoo, että heidän ryhmänsä saapui paikalle myöhässä ja Ovetshkinit olivat jo tajunneet joutuneensa petetyiksi. Lentokone oli heidän saapuessaan jo tulessa, kun kaappareiden omatekoinen räjähde oli sytyttänyt penkit.
Yhteensä lentokonekaappauksessa sai surmansa yhdeksän ihmistä, joista viisi oli Ovetshkinien perheestä – Ninel Ovetshkina ja hänen neljä vanhinta poikaansa. Kolme kuolleista oli matkustajia ja yksi lentoemäntä. Loukkaantuneita oli parikymmentä, joista kaksi oli Ovetshkinien perheestä ja kaksi poliisia.
Lokakuussa 1993 Zaitsev oli mukana ratkaisemassa Moskovassa Valkoisen talon niin kutsuttua parlamenttikapinaa. Zaitsev kertoo Boris Jeltsinin vaatineen häntä rynnäköimään parlamenttitaloon, mutta sen sijaan Alfa-ryhmä raivasi taloon linnoittautuneet vanhoilliset kansanedustajat ulos neuvottelemalla heidän kanssaan ja tarjoamalla heille turvakäytävän."
Vihollisen porteilla -elokuva (tarkka-ampuja Vasili Zaitsevista) oli romantisoitu ja liioiteltu kuvaus tästä toisesta harmaantuneesta hepusta...?
Suomi päättää, mikä on veteraani ja minkä lajin. Suomi hallitsee Venäjää paremmin, kuin Suomea itseään. Jopa mallia pitää ottaa Venäjältä. Pitkät leipäjonot on jo suomalaisten ihanne, koska niitä oli Neuvostoliitossakin!
Kun haukkua räkyttää muita maita, niin kukaan ei huomaa, kuinka huonosti asiat on suomessa. Nyt ei enää kauniilla pääministerillä voikaan peitellä suomalaisten köyhyyttä, ei edes oppimiskyvyn alasajoa!
Veteraaneja ovatkin nyt ne, jotka saivat peruskoulun käytyä kokonaan!
Menepäs nyt punikki hakemaan se eläkkeesi Venäjältä ja jätä Kela rauhaan.
Ja veteraanistatus pitää saada kaikille USA/Irak, USA/Libya,USA/Syyria yms. sotiemme vetraaneille joita on pitkän ja vaarallisen matkan tehtyään maahamme saatu runsain määrin.
Se on nyt kunniavelkamme urheasti terrorisminvastaista sotaa käyneelle uuden liitokuntamme johtovaltiolle.
Mieti nyt hieman minkä ikäisiä II maailmansodan veteraanit ovat.
Ei ole enää edes elossa kovin monta.
Olivat nähneet.
He olivat katsoneet tv:stä Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan.
Pellellä on pellen juhlat.