Samalla kun menetin luottamuksen sinuun, menetin sen ihmisiin ylipäätään. Olen uskonut hyvienkin ihmisten olemassaoloon ja halunnut nähdä hyvää lähes kaikissa, näin myös sinussa. Sinussa näin jotain erikoista ja poikkeuksellista. Olisit se, joka ymmärtää minua, juuri se harvinainen ihminen, joka näkee pintaa syvemmälle ja näkee aidon ja vilpittömän ihmisen sieltä karhean pinnan alta. Sinä näkisit herkkyyteni ja haavoitetun sisimpäni, etkä voisi rikkoa minua enempää, kuin mitä elämä on jo tehnyt. Sinä et ryntäisi tekemään pikaisia ja hätäisiä tuomioita minusta, puheistani ja haparoivasta käyttäytymisestäni.
Mistähän tämäkin hyväuskoinen käsitys lienee tullut? Niin kuitenkin oli. Ryntäsin luottamaan ja uskomaan siihen, mitä sinussa näin. Olisit erilainen. Malttaisit kuunnella ja oppia tuntemaan, ehkä kysyisit, olisit kiinnostunut kuulemaan lisää, koska olisin mielenkiintoinen ihminen. Kun tuntee toisen monien tuskien läpi kuljetun elämän ei ole halua tuottaa lisää tuskaa, vaan auttaa ja tukea. Ehkä en sitten ollut kiinnostava persoonallisuus hänelle eikä taustani ja elämänhistoriani herättänyt uteliaisuutta, tai sitten jotkin taustalla kummittelevat pelot ja epäluulot tulivat väliin ja saivat yliotteet tarinamme kulussa.
Niin, et ollutkaan sitä, mitä olin uskonut. Tai ehkä olit, mutta tapahtui jotain odottamatonta tai epäonnista ja palaset eivät saaneet mahdollisuutta loksahtaa paikoilleen. Saanko koskaan tietää, mitä todella tapahtui? Joka tapauksessa petyin, ja menetin luottamuksen. Olit ikään kuin se viimeinen mahdollisuus minulle, joka ei sitten ollutkaan sitä, mitä siinä näin tai halusin nähdä. Tästä syystä tämä on särkenyt minua enemmän kuin mikään muu aiemmin koettu. Olen kirjoittanut tähän pikkuruisen palasen kokemastani, jotta ymmärtäisit edes nyt. Tällä hetkellä taistelen, taistelen todella joka päivä selvitäkseni eteenpäin.
Naiselle mieheltä
Mistähän tämäkin hyväuskoinen käsitys lienee tullut? Niin kuitenkin oli. Ryntäsin luottamaan ja uskomaan siihen, mitä sinussa näin. Olisit erilainen. Malttaisit kuunnella ja oppia tuntemaan, ehkä kysyisit, olisit kiinnostunut kuulemaan lisää, koska olisin mielenkiintoinen ihminen. Kun tuntee toisen monien tuskien läpi kuljetun elämän ei ole halua tuottaa lisää tuskaa, vaan auttaa ja tukea. Ehkä en sitten ollut kiinnostava persoonallisuus hänelle eikä taustani ja elämänhistoriani herättänyt uteliaisuutta, tai sitten jotkin taustalla kummittelevat pelot ja epäluulot tulivat väliin ja saivat yliotteet tarinamme kulussa.
Niin, et ollutkaan sitä, mitä olin uskonut. Tai ehkä olit, mutta tapahtui jotain odottamatonta tai epäonnista ja palaset eivät saaneet mahdollisuutta loksahtaa paikoilleen. Saanko koskaan tietää, mitä todella tapahtui? Joka tapauksessa petyin, ja menetin luottamuksen. Olit ikään kuin se viimeinen mahdollisuus minulle, joka ei sitten ollutkaan sitä, mitä siinä näin tai halusin nähdä. Tästä syystä tämä on särkenyt minua enemmän kuin mikään muu aiemmin koettu. Olen kirjoittanut tähän pikkuruisen palasen kokemastani, jotta ymmärtäisit edes nyt. Tällä hetkellä taistelen, taistelen todella joka päivä selvitäkseni eteenpäin.
Naiselle mieheltä
Vastaukset 125
Vanhimmat
Hyvä ettet ole menettänyt luottamusta Suomi24:ään !
Mitä nainen teki, että menetti luottamuksesi?
Eiköhän tuossa ole ollut kyse siitä, että nainen on tehnyt hätäisiä johtopäätöksiä tai vain muuten ollut töykeä.
Ja siihen kaatuu koko mahdollinen yhteinen tulevaisuus?
Kuka sitä voi tietää. Jos ehkä luottamus on loppunut, mutta toivo jää?
Jotkuu luovuttavat helpolla.
Vrt. vuosikymmeniä jatkuneet suhteet. Niihin mahtuu heillä varmasti " kaikki mahdollinen skeida": v i r h e e t, omat ja toisen.
Silti päätetty elää nekin vaiheet ja odottaa parempia aikoja.
Se on rakastamista ja hyväksymistä. Siitä vasta, eletystä yhteisestä elämästä v i r h e i n e e n tulee se kaivattu turvan tunne, että "tuo ihminen ei minua hylkää, ei jätä".
Minä kelpaan jollekin.
Niin kasvetaan yhteen.
Joo..?🤔
Hienoo..herkkää...hipiää...pelkuruutta...tahdottomuutta
Tämä olisi voinut olla sanasta sanaan minun tekstiä - paitsi että se olisi kirjoitettu naiselta miehelle. Niin osuvaa oman puolen vuoden tuskani sanoittamista, että meni oikein kylmät väreet. Jos se yhtään lohduttaa niin täällä on kohtalotoveri. Kuinka pettynyt sitä voikaan olla itseensä kun vihdoin ymmärtää ettei toinen ollut oman luottamuksen ja arvostuksen arvoinen.
Samat sanat, täälläkin kohtalotoveri :/
Koskettava huuto maailmaan, jossa ei kuulla, ei nähdä eikä välitetä. Toivon sinulle parasta. Usko minua, olet tärkeä, usko itseesi
Näinkö on, oli niin herkkä ja aito teksti(si)?
Aika kollektiivinen arttribuutti muuten🤔 Troubles with society perhaps
Kuin omia ajatuksiani, mutta kirjoittaisin noin miehelle.
Hemmetti soikoon näihin pitää pistää edes jotain tunnisteita! Mitä jos minä olen tietämättäni loukannut miestä, jonka suhteen olen jopa ehtinyt haaveilemaan yhteisestä tulevaisuudesta kuin joku rakkaudesta sekaisin mennyt typerä teinityttö? Haluan siinä tapauksessa tietää, että tämä on juuri minulle tarkoitettu, jotta voin pyytää anteeksi ja selvittää asian.
En usko että oli sinulle Hoo.
En ole H-alkuinen ihminen.
Pistäkää nyt noi aakkosei uidduun.
Kun itsellä on oikein hankalaa niin silti sitä joutuu repimään itsestään aina vaan lisää energiaa ja voimaa auttaa muita ihmisiä jaksamaan ja huolehtia muista ihmisistä, vaikka olisi itse kuinka väsynyt ja sairas hyvänsä.
En minä tiedä mistä voima tulee? Se vaan on pakko jaksaa. Eikä helpotusta näy.
Lähinnä kirjoitin sinulle tämän, koska ajattelen, että jaksat kyllä kantaa itsesi ihan omin voimin eteenpäin, et sinä siihen ketään toista ihmistä tarvitse. Ei se muuta sinun olemustasi mihinkään, vaikka joku nainen ei nyt ilmeisesti ollut sinusta niin kiinnostunut, että olisi halunnut suhteen?
Tai mikä liekin syy, mutta lähinnä ajattelen, että ei voi heittäytyä vaan toisten paapottavaksi, pitää kantaa itse itseään.
Kuten kirjoitin, tuossa on kerrottu vain pienoinen osa elämästäni. Elämässä on vain niin, että ihmissuhteet näyttelevät suurta roolia onnellisuudessa.
Minäkin olen kuullut monta ihmistarinaa aviopuolisoista jne.
Joo mutta asenteesi ärsyttää, kuvittelet että muut ovat jotenkin vastuussa sinun tunne-elämäsi tyytyväisenä pysymisestä. Itse senkun odotat valmista?
Ei me olla täällä sinua palvelemassa, yritä kuule kasvaa aikuiseksi.
Miksi vastaat kun ei ole tarkoitettu sinulle, eikä sinun tarvitse auttaa minua millään tavalla.
Minähän autoin sinua kun kirjoitin, missä kohti ajattelusi on väärää.
Jotta jotkut palstan naiset eivät luule, että ovat sinun elämäsi tuhonneet, niin kerrotko tarkemmin miten petyit. Lähtikö nainen menemään? Kuinka läheisiä olitte? Tunsitteko pitkäänkin?
Tämä sivusta.
Voi, voi, kun sinua ärsyttää. Joillakin ne elämän murheet on pieniä. Valvotko öitä tämän takia, ehkä masentunut tai varannut ajan terapeutille?
Ihminen hyvä, ei sun tarvi lukea näitä jos ärsyttää.
Aloittajan murheet on pieniä, mutta hän iskee ne toisen niskaan suurina.
P*****kaa muka rakastamansa naisen niskaan,on siinä meillä kanssa ritari.
Siis ajattelemallako tämä ratkaistaan? Ikään kuin ihmiset eivät ajattelisi.
Mikä sinun ongelmasi on, sekö että ärsyttää vai naistako ajattelet?
Minun ongelmani?
Minulla ei ole tässä asiassa mitään ongelmaa, ajattelin vain sanoa totuuden, jos se auttaisi aloittajaa?
Voi nähdä asiat myös väärin, täällä suuri osa tekee niin ja tämän aloituksen tekijä myös.
Ymmärrän kyllä itsekkyyttä ja kaikenlaisia kieroumia, mutta onhan se nyt todella härskiä väittää että oma alamäki olisi jonkun toisen ihmisen syytä?
Ei se olisi mikään uutinen. Monta kiusattua on tehnyt itsemurhan. Totta kai alamäki voi olla toisen syytä. Huom. voi olla.
Totuus ja todellisuus on se mitä se on, ja sitä minä elän joka päivä, et sinä sanoilla niitä toiseksi muuta. Oma syy tai toisen syy, lopputulos ja kokemus pysyy silti samana.
Miksi et ole hakeutunut terapeutin ammattiin, kun se auttaminen kuulostaa olevan sinulle niin helppoa?
kerroitkohan koskaan hänelle mitä tunsit ehkä turhautui odottamaan
Suhde oli vuosia ja loppui!
Saisipa olla edes kerran elämässä hetken "paapottu". 😌
Minä en auta ketään
Ei kyllä varmaan tuu kellään semmosta näistä teatraalisista täyttä soopaa- jutuista mieleen miks olisi pilannut?
Voi tuhannen ätmit!
No tuota
Niin just- joogaretriitille Balille ym pitkiä nautinnollisia asanoita ja terveellistä kasvisruokaa sekä hedelmiä
Ei nainen lähtenyt. Mies lähti.
Sydänsuruihin, ei auta terapia eikä lääkkeet.
Se tuska on vsin sinulla eikä siinä voi auttaa mikään muu kuin aijallaan tajuta, hyväksyä, että näin kävi.
Mitä kiusattua? Mitä sinulle on tapahtunut?
Minkä taholta olet liemessä etkä voi(nut) kertoa avoimesti ! Jotain salaisuutta kannat. Ehkä aivan turhaan.
Mitä kiusattuna olemista Mies joutunut kokemaan. Kenen taholta? Mikähän soppa elämäsi on?
Miksi et ole puhunut its3stäsi ja asioistasi, tilant3estasi?
Kukaan, joka rakastaa, ei halua menettää toistaan.
Olet itse ryssinyt? Pettänyt? Veloissa?
Mitä ihmeen kiusaamista?
Äitiä haet. Olisit kertonut, minkätyppistä rakkautta olisit halunnut.
Et puhunut. Et kertonut.
Millä rahalla?
Loppuelämän ulosotto.
Ole hiljaa.
Etkö osannut p u h u a. ?
Ja s o p i a. ?
Normielämää.
Minä en ole ollut aviopuoliso, niin ehkä ei ummarah.
Mä oon tosi aikuinen.
Vaikutat itsekkäältä ihmiseltä. Mieti, miksi reagoit niin voimakkaasti aloittajan tekstiin. Veikkaan, että osui ja upposi.
Pystyn samaistumaan tuohon näin naisen näkökulmastakin. Sillä erolla, että en tunne miehen taustaa tai elämänhistorisaa, että pystyisin sanomaan olenko hänessä tuollaisia ajatuksia herättänyt. Itse olen ollut enemmän kuin kiinnostunut hänen elämästään. Tilanteet vain ovat sellaisia, että en voi hänen yksityiselämäänsä udella.
Oletko siis käynyt näitä asioita naisen kanssa läpi vai ovatko nämä omia olettamisiasi?
Hän tietää jotakin minusta, mutta ei varmaankaan tarpeeksi, jos nyt kukaan tarpeeksi tietää. Olen kertonut itsestäni jotakin, mutta en suhdenäkökulmasta kylläkään. Eli siis asiat ovat auki siitä kohtaa, mistä niiden ei pitäisi olla. Keskustelut eivät ole päässeet niille urille luontevasti.
Kuulostaa siltä, että sinun ei kannattaisi kuitenkaan syyllistää naista tilanteesta.
Mutta onko naisen ollut mahdollistakaan päästä kyselemään sinun henkilökohtaisia asioitasi? Jos ei, niin siinä tapauksessa ei kannata vielä olla pettynyt naiseen. Ensin pitäisi antaa se mahdollisuus hänellekin, eikö?
Asia ei ole noin yksinkertainen kuitenkaan. Mahdollisuus? Joo, enpä kirjoita tästä enempää.
Eli se on monimutkainen? Niin: mahdollisuus tutustua sinuun. Vai eikö sovi teidän tapaukseenne? Koska et kertonut kauanko suhteenne on kestänyt, niin vaikea tietää mitä vauhtia olette edenneet. Suurin ongelma parisuhteissa on puhumattomuus. Varmaankin myös teillä, kuten itse kerroit, nainen ei tiedä sinusta tarpeeksi. Tästä päästään taas siihen, että et voi olettaa tällöin naisen tietävän näitä asioita, mitkä koet raskaina.
Sittenhän asia on ratkaistavissa. Kaikissa pitkittä suhteissa sitä paitsi tulee yllättäviä ylämäkiä, vastoinkäymisiä: rahavaikeudet, ihan köyhyys, tervreysongmia, syöpää, jalka poikki, selkä rikki, halvausoireita, infarkti, mt-ongemia, masennusta, lähesten kuolema, jopa ihan lähipiirissä tapahtuva itsemurha, riitoja, isoja riitoja, väärinymmärryksiä, kertomatta jättämisiä asioista...
Tällaista se elämä on jokaisen kanssa.
Ihastuminen, rakastuminen ja rakastaminen eli päätös pysyä yhdessä ja toisen kanssa, toisen rinnalla niin helppoina kuin vaikeina aikoina.
Punnitaanko sun rakkaus näissä tilantteissa?
Jättäisit oman rakkaasi just silloin, kun on heikoimmillaan tai tulee edellä mainittuja vaikeita asioita kohdattavaksi?
Mitäs pidät ajatuks3sta, että rakastamasi jättää sinut yhtäkkiä samoissa vaikeissa olosuhteissa?
Onko se sinun mielestä rakkautta ja hyvä teko.
Häipyä.
Et taida tietää vielä rakkaudesta mitään.
Ei ole käynyt läpi vuosien mittaan pientä eikä suurempiakaan. Näin vieraannuimme, koska loukkaanbuin puhumattomuudesta.
Mies etääntyi. Lopulta lähti.
Ei. Surullista.
Hän lähti. Minulle jäi vain kysymysmerkkejä.
Vastauksia en tulr saamaan.
Olen jo hyväksynyt.
Yritän elää katsoen tulevaisuuteen.
Siinähän se vastaus on.
Mitä uikutat?
Selvitä. Kerro. Sovi.
Maailma on kova ja ihmiset kovia, itsekkäitä ja välinpitämättömiä, ajattelevat vain itseään. Itse koen olevani toisenlainen, harvoin saman henkisiä hyviä ja muita ajattelevia ihmisiä tulee vastaan. Tunnen olevani toiselta planeetalta.
Kirjoitan sivusta naisena, avaus kosketti.
Oletko tyhmä.
Jos olet ollut yhdessä, niin mistä muusta näkökulmasta avautuisit kuin suhdenäkökulmasta.
Kirjoitat huuhaata. Liian myöhään.
Mahdotonta, jos toinen on kuin suljettu salaisuus.
Ei sitä jaksa.
Ihmissuhteet yleensä vaativat aikaa ja kypsyttelyä. Ei niissä kannata ryntäillä, pitää olla malttia. Ethän tiedä toisen sisimpää ja mahd tuskia, kipupisteitä. Ei täällä yli-ihmisiä olla ja inhimillisyys on sallittua. Ihmiset ovat keskeneräisiä.
Miksi et puhu ammatti- ihmisille, jotta saat ensihetken patoumat pois js sitten vasta toiselle. Sinulla on suuret odotukset ja vaatimukset.
Ota huomioon myös, ettei kaikista näy heidän rikkinäisyytensä helposti iloisen ulkokuoren läpi vasta kuin ajan myötä.
Tuo oli hyvin sanottu: kaikista ei näy rikkinäisyys päälle päin. Sanoisin, että suurimmalla osalla ei näy ulospäin mitään. Itsekin pyrin peittämään kaiken kuoren alle.
Ikävää, että tuntevalle ihmiselle tarjotaan ammattiapua. Tarjoaisitko sinä sitä kaivatullesi tai rakkaallesi? Tai ehkä haluaisitko sinä ensimmäisenä kuulla, että sinulle tarjotaan terapiaa ratkaisuksi sydänsuruissasi?
Tämä on kummallista keskustelua. Ei ammattiapu tuo mitään ratkaisua, kun ongelma ei ole siellä suunnalla. Inhoan koko ajatusta. Siis uskooko joku, että kipu loppuu sillä, että saa keskustella aiheesta tai omista kipupisteistä? Ongelma ei ole keskustelun ja asian käsittelyn puutteessa.
Minulla ei ole sen suurempi odotuksia kuin ihmisillä keskimäärin. Suurin osa ihmisistä onnistuu joskus ihmissuhteissaan ja saa elämässään nauttia tyydyttävistä ihmissuhteista.
Se ammattiapu kertoisi sinulle saman kuin minä, älä odota että muut ihmiset tekevät sinut onnelliseksi. Ei edes se nainen, josta alamäkesi muka alkoi.
Ota vastuu omista tunteistasi, äläkä odota, että muut tekevät sinulle elämän onnelliseksi.
Näkisin tilanteesi kuitenkin niin, että jos mitään lopullista ei ole tapahtunut, niin kaikki on tavallaan vielä auki. Olet vain itse nyt tehnyt päätöksen, että olet pettynyt naiseen.
Koska ette ole päässeet vielä keskusteluissa syvimpiin tuntoihin, niin et voi olettaa hänen myöskään näitä tietävän. Eihän historiasi näy netissä?
Olet ladannut nyt liikaa tunteita tilanteeseen, jossa ei olla vielä riittävästi tutustuttu. Vai olenko väärässä?
Sivusta.
Sinulle viisastelija. Vastuun ottaminen omista tunteistaan ei ole mikään onnellisuuden tae. Tosi kummallinen väite. Sama on mukaviisaus, ota vastuu omasta elämästäsi. Kuinka vähän maailmassa olisikaan kärsimystä, jos onnellisuus/elämäntuska olisi pelkästään vastuukysymys? Sen sijaan ematiakyvyttämät ihmiset tekevät elämisestä helvetin.
Miten muuten oma elämäsi, onko se tyydyttävä?
Miksi te saamattomat ja kyvyttömät miehet tumpeloitte jatkuvasti ja odotatte ikuisesti päänsilityksiä ja empatiaa, äitihoivaa? Tätä mä en käsitä. Ota vttu vastuu siitä omasta tunaroinnista,äläkä aina mää'i empatiaa!! Kasva aikuiseksi mieheksi!!
Älähän hikeenny. Olet mies ja otat pulttia asioista, jotka on tarkoitettu eräälle naiselle.
Elämä ei ole pelkkää tunarointia, vaan siinä sattuu asioita, joihin ei useinkaan voi vaikuttaa. Miehetkin tarvitsevat empatiaa, sinäkin olet sinä selvästi saanut. Sinun sokea pisteesi on vain siinä, että et tahdo tunnustaa sitä. Sairastat omaa vahvuuttasi ja kuvittelet olevasi vahva omien valintojesi ja tekojesi takia, vaikka sinulla on ympärilläsi huolehtivia ja rakastavia ihmisiä. Et vain joko huomaa sitä tai tunnusta niiden merkitystä.
Ole onnellinen ja kiitollinen siitä, mitä sinulla on.
Hyvin kirjoitettu.
Samaa mieltä.
Ei tämän tarvitse olla loppu..
Pääasia, että vauhti on huimaa ja nautit matkasta alas! Jos on itse potkinut vauhtia, on pudotuksen ottaessa mahanpohjasta turha enää itkeä sitä.
Kiitos empatiasta. Jos tuollaisia ihmisiä olisi enemmän, yhä useamman elämä olisi helvettiä.
Olisit itse osoittanut ymmärrystä ja empatiaa ennen kuin aloit täällä kiusaamaan palstan naisia?
Törkeää, sanon minä.
On se törkeää, kun omista tunteistaan avautuu. Pitää olla vain hiljaa ja vetää itsensä kiikkuun. Niinhän nämä ongelmat on tähän mennessä hoidettu.
Miten tyhmänä sinä minua oikein pidätkään? Hyvin tyhmänä, ilmeisesti.
Linnanmäki on jo avattu taas. Mee koko päiväksi pyörimään tai ylös-alas ilman turvavöitä pahimpiin laitteisiin, jotta pääsi tyhjenee.
Vedä tai vedätä itseäs useammin kipupisteeseen. Ruskea silmä.
Jospa sun ristiriitapersoona siitä avautuu. Helpottaa.
Elämä on vqlintoja.
Ootko se vai se?
Voi näitä oman elämänsä incel-uhrautujia. Kun kaikki naiset niiiiiin potkii päähän.
Jees. Elämä valon varjoisella puolella on uhrautumista, ja jos siitä puhuu, se on paha asia. Pitää vain purra hammasta ja lopulta kyllästyä ja tehdä se, mitä nyt yleensä epätoivoinen ihminen tekee. Suomalainen mies, älä koskaan puhu ongelmistasi!
👥️
Jos olet vielä kovin nuori, niin elämä tuntuu silloin kovin raastavalta ihmissuhteiden osalta. Luottamusta toisiin ei kannata menettää. Kokemuksista oppii ja uusia ihmisiäkin tulee vastaan. Jos taas ikää on jo karttunut, niin tiedät, että koskaan ei tule tilannetta, että joku henkilö olisi se ainut ja oikea. Aina tulee uusi ”ainut ja oikea” vastaan 😉
Ei tuu 65 v
Sama tunne yhdestä miehestä.
Kai on hauskempaa flirttailla sit vähän kaikkien muijien kanssa kuin yhden
Ja yhdestä muijasta tuntuu olevan kivaa flirttailla miehelle ihan vain lämpimikseen..... Sivusta
Samat tunnelmat.
n>m
Jos mies pitää yhteyttä vain platonisella tasolla niin mielenkiinto saattaa hävitä, koska naisesta alkaa tuntumaan, että mies koko pelaa jotain peliä taikka on varattu. Kertoisi edes toiselle haluavansa olla vain ystävä tai jos toivoo jotain muuta niin kertoisi senkin. Tietämättömyys on kuluttavaa ja tappaa hyvin kiinnostuksen jossain vaiheessa.
Minä ainakin olen tehnyt erittäin selväksi tunteeni jo ensimmäisestä huudostani tänne palstalle. Mölyämällä tein sisääntulon ja sitä samaa ikävää tunnen yhä eli rakastan tuota naista. RAKASTAN.
Hyvä, että olet sen kertonut ja vieläkin kerrot.
Tsemppiä!
Kerroitko jänelle?
Siis hänelle.
Ei ole kertonut.
Mitä sä tänne kerrot?
Oöisit oikrasti puhunut sille irl ihmisellesi?
Mikä alien sä olet?
😊😊
Ehkä se nainen näki sinussa jotain kaunista ja aitoa, mutta kun jotain tapahtui, mikä ilmeisesti jäi selvittämättä, ei enää uskonut näkemäänsä.
Just näin se meni.
Kaikki olisi selvitettävissä.
Elämä on tällaista.
Tai jos tässä tapauksessa se lumo haihtui, kun toinen avasi suunsa tms?
Munakoisoemojikin voi riittää
🍆🥒🥕🍠🔪
Näin. Kust näin. Ja valhe.
Luottamus meni.
Itsekeskeinen ja omia tarpeita korostava kirjoitus.
Mutta, kenties tarpeellinen juuri nyt ap:lle?
Eihän tuota skeidaa jaksanu ees lukee.
Hän kasailee itseään joka päivä uudelleen
Samoin.
Elämäni on täysin tyhjää.
Viikonpäivällä ei ole merkitystä.
En jaksa tätä tuskaa.
Mikään ei tunnu miltään. Olen vaeltava haamu. Ihmisen kuori.
En odota enää mitään.
Naiselta miehelle
Jos tää teksti olisi tarkoitettu minun luettavaksi, vastaisin että tule jo hemmetissä pois ja luokseni, täältä löydät rauhan ja tunnet itsesi täyttyvän jälleen elämällä. Sivusta sanon, soorii :/
En liiku just uudesta asunnostani eli kodistani sinun jälkeesi enää koskaan. Kenenkään vuoksi.
Lupasit. Peruit.
Olet epäluotettava, ns vanhahko identiteetiltäsi itsellesikin määrittelemätön sekasotku.
Älä ota Naista enää elämääsi. Et voi.
Olet pian isoisä. Hoidathan sen roolin kunnialla?
Jookos?
No hei haloo! Keneksi mahdat luulla mua?
Tuskin mulle. Pahoillani olen siitä, jos tuolta tuntuu. Olisiko ollut mahdollista selvittää asiat puhumalla naisen kanssa. Ehkä olisit oppinut hänestä ja tavastaan toimia. Luottamus on kaiken a ja o, ilman sitä ei ole mitään. On itsellänikin vaikeuksia luottaa yhdestä huonosta kokemuksesta johtuen. Oikeastaan nyt niitä on kaksi, toinen yli 10 vuoden takaa ja toinen tuoreempi. Edellisestä selvisi sydän verellä ja ruhjeilla. Toisessa koettua parentelen vieläkin. Pettynyt olen, mutta mietin kuitenkin, voiko toista lopulta syyttää siitä, että petti kaikki odotukset yhden toisensa perään. Vai oliko itse väärässä kun niin nopeasti mitään odotti. Kun ei lopulta tuntenut toista kunnolla.
” Sinä et ryntäisi tekemään pikaisia ja hätäisiä tuomioita minusta, puheistani ja haparoivasta käyttäytymisestäni.” Että hillittyä ja ihan normaalia lähestymistä oli sulla sitten siellä?
Varsin tarkkanäköinen kysymys.. 😊
Ap ei omasta alamäestä voi kuitenkaan muita syyttää, koska terve aikuinen vastaa omasta itsestään ja elämästään vaikka luottamusta petettäisiinkin. Kaikkien luottamusta on ihan varmasti joskus petetty eikä kaikkien elämä voi lähteä siitä "alamäkeen". Liian helppo keino perustella omaa alamäkeään.
Miten ajattelet aloittajan luottamusta petettäneen?
Meillä on oikea mahdollisuus kun se meille suodaan niin kyetäänkö sitä toisillemme antamaan on epäselvää. Se alku oli se oikea ja rehellinen tulkinta ja sitten alamäki alkoi ja nyt ei voi kuin tuijottaa eteenpäin tyhjyyteen. Se tunne kun tietää löytäneensä oman ihmisensä ja hän lipuu sinusta ohi ja irti on jotain sanoinkuvailemattoman rankkaa. En tiedä miten ja miksi tämä meni näin mutta sattuu tavalla jota en ole koskaan tuntenut.
Hauska ketju. Mies kirjoittaa naiselle, josta miehet loukkaantuu. Naiset eivät.
Tällä palstalla harvoin empatiaa heruu kellekään, vaan ilkeitä töytäisyjä ja muita törkeyksiä. Avaus oli koskettava. Pettynyt huokaus, ymmärsin.
Mitä mahdat tietää hänen ajatuksistaan? Jos hän kokee olevansa jotain liian liian liian liikas.
Odotitko täydellisyyttä? Kovat paineet olet naiselle asettanut. Koska kukaan, vaikka kuinka yrittäisi, ei pysty koskaan onnistumaan siinä, ettei koskaan osuisi toista herkkään paikkaan. Olemme kaikki keskeneräisiä.
Kukaan nainen ei ole täydellinen. Jos et suostu puhumaan asioista rehellisesti naisen kanssa, niin onko se muka naisen vika?
Miksi et kerro naiselle omista tunteistasi vaan pakenet syvällistä keskustelua?
Vai sinä petyit ja menetit luottamuksen? Teit jotain sellaista, että minä petyin suuresti. Ja sen jälkeen teit vielä toistamiseen sellaista, että satutit. Äkkipikaistuksissasi ja ajattelematta. Ja mitä ensin teit, satutti niin kovin. Minun oli hyvin vaikea uskoa, että se oli totta, että se todella tapahtui. Mutta niin vain tapahtui. Silti kaiken jälkeen minä olen rakastanut sinua yhä. Ja tulen rakastamaan aina. Se ei katoa koskaan. Mutta sinä et ole koskaan sanonut minulle, että sinä rakastat minua. Itse asiassa et ole sanonut yhtään mitään minulle. Minä en ole koskaan tiennyt varmasti mitä ajattelet tai mitä tunnet. Miksi et ole sanonut minulle? Olen luullut, että olen yksin tunteitteni kanssa, kun en ole mitään varmistusta saanut. Silti kaiken jälkeen minä olen odottanut sinua, ja olen odottanut sinulta. Edes jotain yhteydenottoa, jotain. Jotain. Mutta ei mitään. Sinä et tiedä mitään minun taustastani, kivuista, kaikenlaisista. Miksi minun on ollut vaikea edetä näillä eväillä. Sille on syynsä. Eikä vain yhtä syytä. Aina olen vain toivonut, että näkisin sinut ja saisimme jutella, ihan kaikesta juurta jaksain. Kunpa vain olisimme kasvokkain.
Sinä olet erityinen. Olen tiennyt sen alusta asti. Jotain, jota olen elämäni odottanut kohdalle. Mutta henkilökohtaista vastakaikua en ole sinulta samassa suhteessa saanut. Kunpa sanoisit minulle edes jotain. Kyllä minua sinua yhä odotan, rakastan syvästi ja mietin jatkuvasti. Rakkauteni sinuun ei katoa koskaan.
Naiselta miehelle.
Minun on aina ollut vaikeampaa sanoa tarkoittamiani asioita, kuin noita loputtomia tarkoittamattomuuksia. Täydellinen käytöshän syntyy usein täydellisestä välinpitämättömyydestä, mistä saattaa seurata mieletöntäkin rakkautta. Välisemme oli tuota enemmän nyt kuitenkin kaikessa kuolevaisuudessaan. Epätäydellisyyttä vaikka muille jakaa aina riittämättömyyteen asti. Yritin kyllä siinä minäkin, omista vajavaisista lähtökohdistani, ymmärtää sen kaiken mikä ymmärrettävissä suinkin oli. Olit hyvin vaikeaselkoinen kaikissa noissa tilanteissa. Olen kuitenkin sillä tapaa yksioikoinen etten tee asioista vaikeampia kuin ne ovat. On outoa että kaikella fiksuudessasi sinulla tuntui olevan suhteeni niinkin vähän suhteellisuudentajua. Tulit asettaneeksi jalustalle jotain sinne kuulumatonta, etkä voinut sitten antaa anteeksi kummallekaan. Mitä sitten jos on enemmän pimeyttä tähtien välissä. Ja nytkö aina sielun vaurioitumiseen asti. Se oli tavallaan kuitenkin teeskentelyä kunnes totuus murskasi sen ja ajattelet nyt itse todellisuuden murtuneen. Nähtävästi sitten tarpeeksi totta nyt vallitsevalle kaikkinaiselle arvottomuudelle ja armottomuudelle. Joka tuokin on sinun oma kokemuksesi, omastani eroava. Sydämiä taitaa voittaa parhaiten tekemällä itsestään kaltaisiaan. Ja parasta on tosiaan valloittaa ensin itsensä. Minä taas luulin sinun olevan kuten kaikki muutkin, ja nyt minusta tuntuu etten oppinut tietämään sinusta mitään. Sitä etsii jotain tietäen vain että on erittäin tärkeää tietää se jotta kaikki olisi toisin... Sitä voi etsiä monesta paikkaa ja tarkoitus ei olekaan johtaa mihinkään. Viimeinen niitti oli ehkä se ontto ilme, ikään kuin olisit jo mennyt... tiedäthän sen ilmeen. Sisäinen keskittyminen. Siihen ei oikein ollut enää mitään lisättävää.
Näitkö hänet millon viimeksi? Vastaisin että tänään.
Olet varmaan ollut oikeissa kahdenkeskisissä tekemisissä kanssaan, sillä kuulostaa vähän... jos syyllistää ilman oikeaa tekemisissä oloa.
Näitä kun lukee voi helposti samaistua asiaan,, veikkaa ettei aloittaja välttämättä halua yhteyttä menettämäänsä henkilöön, vaan purkaa asioitaan kirjoittamalla.. Reilu 2 kk, ja suunnilleen samat asiat tapahtui, tosin lähdin itse, koska en merkinnyt mitään, enää hänelle, 17 v, 3 lasta, ja tähän mennessä paras mitä ollut.. Mut toi sota mitä siitä seurasi,, auttoi minua ymmärtämään ettei sen ollut tarkoituskaan,, kestää.. Toivottavasti voitte hyvin,, minäkin yritän.. Kunhan kirjoitin