Nicaraguan parlamentti lakkautti paikallisen punaisenristin toiminnan.

Anonyymi-ap

Keski-Amerikassa sijaitsevan Nicaraguan parlamentti on päättänyt lakkauttaa Punaisen Ristin toiminnan koska järjestö toimi puolueellisesti Yhdysvaltojen tukemissa mielenosoituksissa joissa opposito on koettanut kaapata vallan itselleen. Nicaragua on niin edelleen kieltänyt monen kansalaisjärjestön ja ydistysten toiminnan joilla on epäilty yhteys sellaisiin toimijoihin, jotka ovat olleet mukana lietsomassa kansalaisia väkivaltaan.

Uutisesta ei käy ilmi millä tavalla Punainen Risti on ollut mukana vallankaappausyrityksessä? Myös Punainen Risti vaikenee tapauksesta kuin rikollinen kuulustelussa. Puneinen Risti ei kommentoi.

54

637

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On hyvin luultavaa että Punainenristi on ollut vain vallankaapausta yrittäneiden Yhdysvaltojen tukemien oppsitioryhmien apuna mutta mitä muuta Punainenristi on tehnyt Yhdysvaltojen hyväksi Nicaraguassa jää arvailtavaksi?

      Ainakin Amerikkalaiset avustusjärjestöt ovat luotu yhdeksi rattaaksi USA:n sotakoneistoon. Avustusjärjestöt tiedustelevat ja auttavat pääosin vain "omalla puolella" taistelevia sissejä ja muita maan sisällä toimivia oppsitoryhmittymiä ja miehittäjään myötämielisesti suhtautuvia jotka ovat USA:n puolella. Avustusjärjestöt ovat mukana myös armeijan propagandakoneistossa koska avustusjärjestöjen avulla voidaan tehdä avustustyöhön verhottua piilopropagandaa esim. keräyskamppanjoilla.

      • Anonyymi

        Tuo on totta! Milloin avustusjärjestöt ovat käyttäneet tai näyttäneet järkyttävää kuvamateriaalia USA:n tekemistä murhista tai kärsimyksestä Afganistanissa ja Irakissa? Asia esitetään siten että kauheudet ovatkin vastarintataistelijoiden aikaan saamia.

        Jos avustusjärjestöt toimivat vilpittömästi ja puolueettomasti niin miksi suurin osa avustusjärjestöistä kieltäytyy avustamasta afgaaneja nyt kun maassa on todellinen hätä? USA pommitti maan kivikaudelle ja takavarikoi miljardikaupalla maan omaisuutta mutta avustusjärjestöt loistavat poissaolollaan tai ovat vähentäneet toimintansa minimiin. Entä Irak tai Palestiina? Nyt rahaa kerätään Ukrainaan mutta riittääkö tuosta yhtään myös pommitusten uhreiksi jääneille Donetskin alueen siviileille vai avustetaanko jälleen vain USA:n asistamaa Ukrainaan? Kuinka puolueettomia nämä "avustusjärjestöt" oikein ovatkaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Punainen Risti on toiminut todistetusti Yhdysvaltojen tukemien oppositioryhmittymien apuna Nigaraguassa, herää kysymys, miten muissa avustuskohteissa toimitaan? Punainen Risti ollaan tunnettu varsin neutraalina ja puolueettomana avustusjärjestönä. Se on maailman suurin humanitäärinen järjestö eikä päämajakaan sijaitse USA:ssa vaan Sveitsissä.

      • Anonyymi

        Punainen Risti on päässyt yllättävän pienellä medialla Nicaraquan tapauksen vuoksi. Johtuneeko siitä kun Punainen Risti oli Yhdysvaltojen asialla?

      • Anonyymi
        UUSI

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        🔞 ­N­y­­m­­­f­­o­­m­­a­­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#178565620

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

      • Anonyymi

        Amerikkalaiset ovat viime vuosina kunnostautuneet luomalla monenlaisia konflikteja ympäri maailman. Afganistan, Syyria, Irak, Libya, Jemen, Somalia, Nicaragua, Honduras, Jaimaika, Bolivia, Peru jne.. . On hyökätty ja pommitettu ja lietsottu paikallisia äärijärjestöjä, luotu korruptoituneita hirmuhallintoja ja tottakai kylvetty riitaa eri väestöryhmien kesken.

        Kun hallinon kaataminen ei ole onnistunut muuten, on turvauduttu aseistamaan terroristijärjestöjä tai muita vastaavia taisteluorganisaatioita. Jos tällaista järjestöä ei ole ollut valmiina olemassa, ollaan luotu sellainen mille amerikkalaiset ovat alkaneet rahtaamaan aselastejaan ja muuta sotakalustoaan.

      • Anonyymi

        Tarkoitat että Nicaraguan presidentti on vastustanut USA:n tukemia poliittisia vastustajia jotka ovat pyrkineet avoimeen ja väkivaltaiseen vallankaapaukseen? Miksi yksikään presidentti sellaista vastustaisi? Tuohan on aivan hullua!

        USA haluaa Nicaraguan presidentin pois vallasta koska presidentillä on "liian hyvät" suhteet Venäjälle. Jää nähtäväksi minkälaisia juonia USA:lla on Nicaragualle. Ehkä avoin hyökkäys jossa palkka-armeija Black Water käy hoitamassa homman?

      • Anonyymi

        Ovatko pidätetyt tunnustaneet olevansa terroristeja kun hengitystiet on tukittu muovipusilla ja pää on kiristyvän ruuvipuristimen välissä samalla kun "kolme seppää" nuijii muuta vartaloa erillaisilla lyömäaseilla? Minä Tunnustan !!! MINÄ TUNNUSTAN KAIKKI !!! MITÄ IKINÄ HALUATTEKAAN, MINÄ TUNNUSTAN !!!

        Entä kun kidutuksen kohteena on lähiomainen jonka kidutusta pidätetty on pakotettu katsomaan? Omaa lasta kidutetaan ja pahoinpidellään brutalisti silmiesi edessä. Tunnustaisitko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA haluaa Nicaraguan presidentin pois vallasta koska presidentillä on "liian hyvät" suhteet Venäjälle. Jää nähtäväksi minkälaisia juonia USA:lla on Nicaragualle. Ehkä avoin hyökkäys jossa palkka-armeija Black Water käy hoitamassa homman?

        Ketjusta poistettiin viesti jossa toivottiin jonkin avustusjärjestön tekevän kampanjaa USA:n kidutusleireiltä selvinneiden tai kidutusleireillä kuoliaaksi pahoinpideltyjen tai kidutettujen omaisten hyväksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat että Nicaraguan presidentti on vastustanut USA:n tukemia poliittisia vastustajia jotka ovat pyrkineet avoimeen ja väkivaltaiseen vallankaapaukseen? Miksi yksikään presidentti sellaista vastustaisi? Tuohan on aivan hullua!

        Siis laittamalla poliisin teloittamaan mielenosoittajia?

      • Anonyymi

        Kyseessä oli CIA:n tukikohta Kabulissa- paikka tunnettiin pahamaineisesta kidutusvankilastaan jossa ihmisiä kidutettiin hengettömiksi niin monesti ettei mitkään elvytystoimet enää tehonneet.

        Yhdysvaltain ( USA ) keskustiedustelupalvelu CIA kidutti Afganistanissa pidättämiään ihmisiä Eagle-nimellä tunnetussa tukikohdassa sijaneessa kidutusvankilassa. Tukikohdassa sijannut salainen kidutusvankila tunnettiin nimellä Salt Pit.

        Kiduttajiksi USA on rekrytoinut psykopaattisia ja väkivaltaisia miehiä USA:n vankiloista. Näiden mieleltänsä sairaiden vankien motivaatiota lisättiin hormoonilääkityksellä jonka kerrottiin lisäävän taistelutahtoa ja parantavan kiduttajien kuntoa.

        Kuinka vain, monet kiduttajiksi komennetut sotilaat riistivät itseltään hengen vapauduttuaan palveluksesta. Edes paatuneet väkivallasta tumitut vangit eivät voineet elää tekojensa kanssa palvelusaikansa päätyttyä. Useat tappoivat itsensä kotona USA:ssa.

        USA keksi kidutuksille uusia nimityksiä ettei toiminta olisi näyttänyt tai kuulostanut niin radikaalilta ulkopuolisten korviin. Kerrottiin "tehostetuista kuulustelutekniikoista". Useat ihmisoikeusjärjestöt kuten Human Rights Watchin mukaan kyseessä oli kidutus ja vain kidutus jossa moni kidutettu menetti henkensä.

        Kidutusvankilan selleissä vangit olivat kytkettyinä kahleilla metallirenkaaseen joka oli ankkuroitu syvälle betoniraudoitukseen. Jotkut pidätetyistä kahlehdittiin pään yläpuolelle asennettuun tankoon jossa pidätetyt roikkuivat. Tarkoitus oli estää vankien nukkuminen. Pidätetyt puettiin vaippoihin johon he tekivät tarpeensa kun niitä aluksi tuli. Myöhemmin vaipat olivat tarpeettomia koska pidätetyistä ei irronut muuta kuin verta. Kidutukseen kuului myös se, ettei vangeille annettu vettä eikä ruokaa. Sellit pidettiin koko ajan pilkkopimeinä ja vankeja häirittiin koko ajan erittäin kovalla äänellä soitetulla musiikilla. Kaikki eivät kuolleet kidutuksen tai pahoipitelyn seurauksena. Jotkut saattoivat kuolla hypotermiaan jne.

        USA:lla oli useita salaisia kidutusvankiloita joissa pidätettyjä kohdeltiin samanlaisella absurdilla väkivalalla kuin tässä Salt Pit nimisessa kidutusvankilassa. Yksi tunnetuimmista USA:n kidutusvankiloista sijaitsee yhdysvaltojen hallitsemalla Guantanamo Bayssa Kuubassa. Mm. presidentti Barac Obama lupasi sulkea leirin mutta hän lupasi paljon muutakin mikä jäi myös toteutumatta. Leiri toimii vieläkin.

        Haiskahtaa siltä ettei mikään avustusjärjestö uskalla kampanjoida minkään USA:n kidutusleirien uhrien puolesta koska olisi julkituotava USA:n julmuuksia kidutusleireillä. Aihe on kieltämättä hieman arka. Kerrotaan mielummin kuinka huonosti Afganistanilla menee nyt kun Taleban hallitsee maata. Ei kukaan muista että USA pommitti laittomasti Afganistania kaksikymmentä vuotta liittolaisineen. Kerottaan mielummin että ongelmat johtuvat juuri siitä että USA pakotettiin poistumaan Afganistanista. Talebanin syytä kaikki!

        En tiedä mutta arvaan että USA, CIA tai ketään yhdysvalyalaista ei ole tuomittu yhdestäkään kidutuksesta tai edes kuolemaan johtaneista kidutuksista? Veikkaan että parhaimmat ja paatuneimmat kiduttajat on sen sijaan palkittu jollakin mitalilla jota voi kantaa ylpeänä uniformunsa rinnuksilla. USA:n ja Israelin tekoja ei tuomita milloinkaan missään. Nuo maat saavat tehdä mitä vain koska nuo maat hallitsevat näitä tuomioistuimia joissa he tuomitsevat omia vihollisiaan.

        Muistetaan että hyökkäykset Irakiin ja Afganistaniin olivat kaikilta osin laittomia. Tuhansia, kymmeniätuhansia, ehkä satojatuhansia ihmisiä on saanut surmansa hyökkäysten seurauksena, kukaan ei tiedä varmoja lukuja. Sadattuhannet, ehkä miljoonat ovat joutuneet jättämään kotinsa ja pakenemaan henkensä edestä ympäri maailman. Maat on pommitettu raunioiksi ja miinoitettu täyteen yhä räjähtämättömiä miinoja. Hyökkäyksessä käytetty köyhdytetty uraani on saastuttanut alueita pysyvästi ja hengenvaarallisesti. Ihmisiä on pidätetty, tapettu, pahoinpidelty ja kidutettu. Irak ja Afganistan on ryöstetty putipuhtaiksi, ja jälkeen on jätetty yksityisiä palkka-armeijoita ja tuettuja terroristiryhmiä joiden tarkoituksena on vaikeuttaa USA:lle epämieluisan hallituksen toimintaa ja maan uudelleen rakennusta.

        Kaikesta huolimatta USA:ta eikä Israelia koske samat säännöt kuin muuta maailmaa. Ei Haagia eikä edes paikallista käräjäoikeutta tai yhtään mitään talouspakotetta tms. USA:ta vastaan joka kiduttaa ihmisiä hengiltä?!

        USA:lla on Pahkasika lehdestä tilattu universaali lupapassi kaikkeen! Mitkään kiellot, lait tai rajoitukset eivät koske USA:ta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis laittamalla poliisin teloittamaan mielenosoittajia?

        Epäiletkö että Nicaraguan presidentti olisi samalla myös poliisipäälikkö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA:lla on Pahkasika lehdestä tilattu universaali lupapassi kaikkeen! Mitkään kiellot, lait tai rajoitukset eivät koske USA:ta.

        Kun Israel tai USA tekevät rikoksiaan, hyväksyn mutta jos kuka muu, niin en hyväksy. Tämä johtunee ehkä siitäkin että USA ja Israel hallitsevat maailman mediaa joka muokkaa ja manipuloi ajatuksiamme. He tietävät minkälainen merkitys on propagandalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiduttajiksi USA on rekrytoinut psykopaattisia ja väkivaltaisia miehiä USA:n vankiloista. Näiden mieleltänsä sairaiden vankien motivaatiota lisättiin hormoonilääkityksellä jonka kerrottiin lisäävän taistelutahtoa ja parantavan kiduttajien kuntoa.

        Tiesittekö että ensimmäisen kerran hormoonilääkitystä kokeiltiin amerikkalaisiin sotilaisiin Vietnamin sodassa? Sotilaisiin pumpattiin hormoonia että sotilaat jaksaisivat enemmän ja että miehet olisivat olleet agresiivisempia. Sotilaat söivät suun kautta annetavaa Dianapol nimistä anabolista steroidia. Vasta vietnamin sodan aikoihin hormoonit alkoivat tulla myös urheilijoiden yleiseen käyttöön koska ne eivät olleet aluksi kielettyjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Amerikkalaiset ovat viime vuosina kunnostautuneet luomalla monenlaisia konflikteja ympäri maailman. Afganistan, Syyria, Irak, Libya, Jemen, Somalia, Nicaragua, Honduras, Jaimaika, Bolivia, Peru jne.. . On hyökätty ja pommitettu ja lietsottu paikallisia äärijärjestöjä, luotu korruptoituneita hirmuhallintoja ja tottakai kylvetty riitaa eri väestöryhmien kesken.

        Kun hallinon kaataminen ei ole onnistunut muuten, on turvauduttu aseistamaan terroristijärjestöjä tai muita vastaavia taisteluorganisaatioita. Jos tällaista järjestöä ei ole ollut valmiina olemassa, ollaan luotu sellainen mille amerikkalaiset ovat alkaneet rahtaamaan aselastejaan ja muuta sotakalustoaan.

        Kuten Henry Kissinger on sanonut: on vaarallista olla Amerikan vihollinen mutta on kohtalokasta olla sen ystävä.

        Henry Kissinger, valtiomies, satavuotias, sotarikollinen
        Declan Haye
        https://strategic-culture.org/news/2023/05/27/henry-kissinger-statesman-centenarian-war-criminal/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Amerikkalaiset ovat viime vuosina kunnostautuneet luomalla monenlaisia konflikteja ympäri maailman. Afganistan, Syyria, Irak, Libya, Jemen, Somalia, Nicaragua, Honduras, Jaimaika, Bolivia, Peru jne.. . On hyökätty ja pommitettu ja lietsottu paikallisia äärijärjestöjä, luotu korruptoituneita hirmuhallintoja ja tottakai kylvetty riitaa eri väestöryhmien kesken.

        Kun hallinon kaataminen ei ole onnistunut muuten, on turvauduttu aseistamaan terroristijärjestöjä tai muita vastaavia taisteluorganisaatioita. Jos tällaista järjestöä ei ole ollut valmiina olemassa, ollaan luotu sellainen mille amerikkalaiset ovat alkaneet rahtaamaan aselastejaan ja muuta sotakalustoaan.

        Surkuhupaisaa on se, että YLE:nkin toimittamissa uutisissa on kerottu totuutena sellaista että Afganistanin naisten, lasten ja ihmisten ahdinko johtuu pelkästään Afganistanin nykyisestä johdosta, ei siitä että USA liittolaisineen, palkka-armeijoineen ja "avustusjärjestöineen" ampui, kidutti, raiskasi, vangitsi ja tuhosi Afganistania kahdenkymmenenvuoden ajan.

        Ps. Kun USA vetäytyi Afganistanissa tuhottuaan maan ensin kivikaudelle, ryöstivät he Afga.nistanin keskuspankin varat ja veivät USA:han. Kyseessä oli samankaltainen ryöstöretki kuin hyökkäysodasta Irakiinkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka vain, monet kiduttajiksi komennetut sotilaat riistivät itseltään hengen vapauduttuaan palveluksesta. Edes paatuneet väkivallasta tumitut vangit eivät voineet elää tekojensa kanssa palvelusaikansa päätyttyä. Useat tappoivat itsensä kotona USA:ssa.

        TV-kampanjoita tekevät "avustusjärjestöt" ovat toisiasiassa propagandajärjestöjä jotka tukevat USA:n puolella olevaa osapuolta propagandallaan, ei muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistetaan että hyökkäykset Irakiin ja Afganistaniin olivat kaikilta osin laittomia. Tuhansia, kymmeniätuhansia, ehkä satojatuhansia ihmisiä on saanut surmansa hyökkäysten seurauksena, kukaan ei tiedä varmoja lukuja. Sadattuhannet, ehkä miljoonat ovat joutuneet jättämään kotinsa ja pakenemaan henkensä edestä ympäri maailman. Maat on pommitettu raunioiksi ja miinoitettu täyteen yhä räjähtämättömiä miinoja. Hyökkäyksessä käytetty köyhdytetty uraani on saastuttanut alueita pysyvästi ja hengenvaarallisesti. Ihmisiä on pidätetty, tapettu, pahoinpidelty ja kidutettu. Irak ja Afganistan on ryöstetty putipuhtaiksi, ja jälkeen on jätetty yksityisiä palkka-armeijoita ja tuettuja terroristiryhmiä joiden tarkoituksena on vaikeuttaa USA:lle epämieluisan hallituksen toimintaa ja maan uudelleen rakennusta.

        Kaikesta huolimatta USA:ta eikä Israelia koske samat säännöt kuin muuta maailmaa. Ei Haagia eikä edes paikallista käräjäoikeutta tai yhtään mitään talouspakotetta tms. USA:ta vastaan joka kiduttaa ihmisiä hengiltä?!

        On ollut ainakin 50 laillisesti pätevää yritystä tuoda George W. Bush Jr: n hallinnon, Barack Obaman ja Yhdysvaltain armeijan jäseniä oikeuteen ICC:n kautta. Näistä aloitteista noin 15 tuli eri Lähi-idän poliittisilta ryhmiltä. Kansainvälinen rikostuomioistuin yksinkertaisesti hylkäsi kaikki heti käsittelyn alkuvaiheessa. Haagin tuomioistuimeen pitänee kohdistua joko suoraa korruptiota tai voimakasta painostusta, kun arvioidaan länsimaisten poliitikkojen syytesuojaa ICC:lle. On melko varmaa ettei myöskään Israel saa minkäänlaista tuomiota Gazan palestiinalaisten kansanmurhasta ja miten voisikaan, koska tuomari tilattiin suoraan Israelista?!

    • Anonyymi

      Ortegan paska on aina ollut diktaattori

      • Anonyymi

        Ainoa rehellinen avustusliike tai ainakin yksi rehellisimmistä lienee pelastusarmeija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa rehellinen avustusliike tai ainakin yksi rehellisimmistä lienee pelastusarmeija.

        Kaikkein rehellisin avustusliike on se, kun menet ja annat itse kädestä käteen apua tarvitsevalle sukulaisellesi, ystävällesi tai kadulla vastaan tulevalle vähäosaiselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkein rehellisin avustusliike on se, kun menet ja annat itse kädestä käteen apua tarvitsevalle sukulaisellesi, ystävällesi tai kadulla vastaan tulevalle vähäosaiselle.

        Kun haluat parantaa maailmaa, mene kotiisi ja rakasta perhettäsi.

        Äiti Teresa

        Kun näen köyhän eläkkeellä olevan naapurini, tulee mieleeni heti auttaa ja antaa rahaa...Ukrainaan.

      • Anonyymi

        Punaisen ristin toiminnan lakautti maan parlamentti, ei presidentti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punaisen ristin toiminnan lakautti maan parlamentti, ei presidentti.

        Siis Nigaracuan punaisen ristin toiminan Nigaracuassa lakautti maan parlamentti koska avustusjärjestö tuki USA:n lietsomia mielenosoittajia joiden tarkoitus oli syrjäyttää maan presidentti jolla katsottiin olevan liian läheiset välit Venäjän suuntaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis Nigaracuan punaisen ristin toiminan Nigaracuassa lakautti maan parlamentti koska avustusjärjestö tuki USA:n lietsomia mielenosoittajia joiden tarkoitus oli syrjäyttää maan presidentti jolla katsottiin olevan liian läheiset välit Venäjän suuntaan.

        Punainen risti auttaa niitä jotka maksavat parhaiten. Nigaracuan tapaus ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinenkään.

        Punainen risti on jäänyt useasti kiinni mm. maksetuista raporteista joissa se antaa täysin väärän kuvan tilanteesta. Tuollaisesta on esimerkkinä keskitysleiriraportti Terezínistä josta punaisen ristin tohtori Maurice Rossel julkaisi valheraportinsa. Toinen vastaava maksettu raportti on Suomessa olleesta keskitysleiristä joista Eljas Erkko on ollut vastuussa. Punainen Risti teki leiriin kaksituntia kestäneen tarkastuksen jonka aikana viisi vankia oli menehtynyt tauteihin, nälkään tai hypotermiaan. Punaisen Ristin raportin mukaan leirillä olot oli hyvät ja kaikki oli kunnossa.

        Punainan risti joka toimii lähi-idässä nimellä punainen puolikuu on Israelin ja Palestiinan välisessä konfliktissa Israelia ja sen Apartheidpolitiikkaa avustava järjestö. Punainen Risti on läpeensä koruptoitunut rahankeruuorganisaatio joka auttaa kyseenalaisilla tavoilla eniten maksavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkein rehellisin avustusliike on se, kun menet ja annat itse kädestä käteen apua tarvitsevalle sukulaisellesi, ystävällesi tai kadulla vastaan tulevalle vähäosaiselle.

        Afganistanissa Punainen Risti avusti pääasiallisesti vain hyökkäävää USA:ta ja heidän liittolaisiaan. Propagandaa ja rahankeruuta Punainen Risti teki maatan puolustaneiden vastarintataistelijoiden vammauttamilla uhreilla.

    • Anonyymi

      Tietysti valtio, joka alistaa ja systemaattisesti rikkoo ihmisoikeuksia pitää järjestöjä, jotka välittää hyvinvoinnista "vaarana sisäiselle turvallisuudelle".

      • Anonyymi

        kun avustusjärjestö liittyy väkivaltaisiin ja vieraan valtion lietsomiin vallankumouksellisiin jotka ovat vaaraksi omien kansalaisten turvallisuudelle, on järjestön toiminta syytä lakkauttaa, kuten Nigaracuassa on toimittu.

        Suomessa on lakkautettu yhteiskunnalle vaarallisiksi luokiteltuja järjestöjä paljon keveimmin perusten. Yksikään moottoripyöräkerho ei ole ollut mukana missään yleisessä vallankaappausyrityksessä jossa maan laillinen halitsija ja maan parlamentti koetetaan syöstä vallasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kun avustusjärjestö liittyy väkivaltaisiin ja vieraan valtion lietsomiin vallankumouksellisiin jotka ovat vaaraksi omien kansalaisten turvallisuudelle, on järjestön toiminta syytä lakkauttaa, kuten Nigaracuassa on toimittu.

        Punaiseen Ristiin ja moneen muuhun "avustusjärjestöön" tulee suhtautua suurella varauksella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punaiseen Ristiin ja moneen muuhun "avustusjärjestöön" tulee suhtautua suurella varauksella.

        Jos ja kun haluat auttaa, auta kädestä käteen, ilman välistä vetäviä järjestöjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ja kun haluat auttaa, auta kädestä käteen, ilman välistä vetäviä järjestöjä.

        Niin Punaisen Ristin kuin myös monien muiden nk. muiden avustusjärjestöjen luottamus on koetuksella. Miten korruptoituneita tai puolueellisia nuo ovatkaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin Punaisen Ristin kuin myös monien muiden nk. muiden avustusjärjestöjen luottamus on koetuksella. Miten korruptoituneita tai puolueellisia nuo ovatkaan

        Ei punainen risti ole sen huonompi kuin muutkaan vastaavat järjestöt. Nuo voittoa tuottavat järjestöt pääsevät auttamaan kun he täyttävät USA:n asettamat ehdot. Jos pääsevät Venäjän hallitsemille alueille, silloin pitää täyttää Venäjän asettamat ehdot. Yleensä ehtona on, että propagandaa tehdään aina aluetta hallitsevan osapuolen hyväksi. Avustustehtäviin saattaa kuulua myös passiivinen tiedustelu tms. käännytys, jolla paikallisia rekrytoidaan aluetta miehittävän puolelle. Vilpitön auttaminen sotaa käyvissä maissa on lähes mahdotonta.

        Eli avustusjärjestöjen toiminan rahoittaminen on sama kuin hyökkääjän toiminan rahoittaminen jos hyökkäävänä osapuolena toimii esim. USA?

        Alueille joissa käydään sotaa ei pidä antaa muuta kuin myötätuntoa. Kun sota on ohi ja voittaja selvillä, on auttamisen aika.

        Nicaraqua hääsi USA:n käärmeet pois maasta. Punainen Risti voisi muutta logoansa sellaiseksi missä s:sän mudossa makaava käärme ja minkä yli menisi kaksi pystysuoraa viivaa kuin Dollarissa.

    • Anonyymi

      Kaikki muutkin korruptoituneet järjestöt tulisi lopettaa. Punaiselle ristille kerätyt rahat menevät yli 90%:sti organisaation pyörittämiseen. Paikalliset johtajat saa aivan uskomatonta viisinumeroista palkkaa.

      • Anonyymi

        Suomen punainen risti tekee hyvää tulosta ( tiliä ) vapaaehtoisilla jotka tekevät ilmaistyötä erilaisissa tapahtumissa mm. ensiaputehtävissä. Punainen risti saa tuosta korvauksen mutta työntekijät jäävät ilman palkkaa.

        Millä agendalla nuo vapaaehtoiset on saatu tekemään ilmaista työtä tuollaisissa organisaatioissa? Uskovatko nuo sinisilmäiset hölmöt tekevänsä jotakin hyvääkin, ja ymmärtävätkö he kenelle he sitä hyvää tekevät ja miten paljon? Ilmeisesti vapaaehtoisia motivoidaan ylennyksen toivolla tms?

    • Anonyymi

      ihan oikein suomen pitäisi myös lakkauttaa punainenristi.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1837
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1534
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1223
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1192
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1156
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1139
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe