Eläimiä ei pitäisi vangita häkkeihin vaan antaa niiden kulkea vapaana. Häkkieläimet eivät ole eettisiä. Eläinpuistot ovat ikävää pisnestä ja meidän zoo ei edes sitä, sillä se tuottaa miljoonien tappioita.
Onko eläinpuistojen aika vain ohitse?
24
1231
Vastaukset
- Anonyymi
Täytyy muistaa sekin elinkaari-lainomaisuus, joka tarkoittaa tuotteilla, ajatuksilla, palveluilla, kiinnostuksen kohteilla on rajattu aika, jonka ne ovat elinkelpoisia.
Tämä aika vaihtelee, kuitenkin ns. vanhentuminen tapahtuu vaikka muoviselle maitopussille, se korvautuu pahvisella.
Sama rajallisuus toteutuu kaikessa muussakin, toisissa nopeammin, toisissa hitaammin.
Yksi ja sama asia ei säily ja eikä ole elinkelpoinen ikuisesti, vaikka niitä uusiakin voi syntyäkin, mutta ne eivät ole pitkään kestäviä.
Kaupallisesssa mielessä uusiutuminen on välttämätöntä, hankalaa sekin kun vaatii alun jälkeen riittävästi tuloja ylläpitämään sen aikaista tulovirtaa, mutta samalla osa tulovirrasta tulee varata toiminnan uudistamiseen ja mielenkiinnon säilyttämiseen.
Tämä onkin ongelmallista, hiihtokeskus ei toimi ilman lunta, joten uusiutuminen on mahdotonta, vaikka se mäki olisikin käytössä.
Harmillista sekin kun kilpailuakin on ja voivat mennä viereiseen hiihtopaikkaan, jossa ei ole ylämäkiä liikaa.
Toistaiseksi liike-ideat vanhenevat ja korvautuvat toisilla, ajatukset muuttuvat ja käyttäjämieltymykset voivat kääntyä toisiksi.
Mikään ei ole ennustettavaa, eikä pysyvää. - Anonyymi
Oon.
- Anonyymi
Eläinten osa erilaisten pyrkimysten kohteina ei ole erityisen arvostettavaa, vaikka oloja miten pyrittäisiin mukauttamaan luontaisiksi.
Ne ovat kuitenkin rajalliset ja esteelliset, vaikka olot ovatkin luontaisilta vihollisilta suojatut ja turvatut.
Tätä tosin on tapahtunut aina, jo Rooman aikana hoveissa oli lemmikkeinä leijonia ja muitakin, tosin villisika ei useinkaan päätynyt näihin tehtäviin.
Omasta elinpiiristään nähtäväksi tuotu laji oli kiinnostava ja erikoisuus.
Tätä tapahtui historiassa myös ihmisille itselleen, Amerikan alkuperäiskansojen vierailut ja esiintymiset Euroopassa olivat myös niitä, kulttuurien erot olivat suuria, epäilemättä nekin henkilöt kokivat olevansa vieraassa ympäristössä. Paluu omaan kulttuuriin ja käsitteistöön lienee ollut ristiriitaista.- Anonyymi
Ei tänne näin fiksusti kannata kirjoittaa. Pitää solvata Mikkoo, Jarmoo ja muuta eliittiä.
- Anonyymi
Mietin ihan samaa. Lapsena se eläinpuisto oli jännä kokemus. Aikuisena jäi vaivaamaan korppi, joka selvästi haluaisi käyttää kykyään lentää ja sudet, jotka jolkottivat sitä ympyräänsä turhautuneina.
Yhä pienempi osa ihmisistä on valmis maksamaan vangittujen eläimien näkemisestä. Se että kiinasta raahatut vangitut eläimet muuttaisivat tilannetta, oli alun alkaenkin absurdi ajatus. - Anonyymi
Katsokaa puiston aiatauksien kuntoa puut kuolevat juuret on syöty nälissään puista, kammottavat olosuhteet. Vanhimmalla karhulla ei ole kunnon hampaita ja jatkuvat säryt ympäri kehoa piinaavat sitä. Hirven vasa kuoli nälkään kun emästä ei tullut maitoa oli niin huonossa kunnossa kun pienimäki johti puistoa ja käski säätämään eläinte ruokinassa 5 hirveä lopetettiin ei ollut ruokaa niille, porot syö puiden juuret sitä ne ei tee muuta kuin nälissään.
- Anonyymi
Niinpä, ihmeiden esille tuonti tai niihin liittyvät odotukset kiinnostuksesta ovat arveluttavia.
Niin nähtävien kohteiden itsensä kuin kävijöiden ajatusten lokeroissa.
Sama todellisuus on monien muidenkin elämysmatkailun kohteiden sisältö, erilaisuus on sen hetken erilaista, mutta miten kestävä ja kiinnostava elämys on toistamiseen.
Elämykset ovat kertakäyttöisiä.
Voi olla, pohjois-Suomenkin matkailun todellisuus jo vieraannuttavaa, itseään toistavaa, mutta se on samalla hävittänyt sen alkuperäisen joka olisi ollut aidosti elämyksellistä.
Rakennetut kohteet ovat kaikki sitä keinotodellisuutta, mukavuutta jota luonnossa ei oikeasti ole.
Elämykset ovat nekin haitallista kulutusta. - Anonyymi
Kun valittajavanhukset ovat jumiutuneet Ähtärin Eläinpuiston asioihin, niin Eikö nyt, kun he ovat saaneet tilanteen siihen jamaan, että koko kaupunki menee konkurssiin, taikka pikaisesti liittyy Alavuteen, voitaisi siirtyä seuraavaan projektiin?
Ähtäri käyköön harjoituskappaleesta: Siirretään valittaja-vanhukset Ruotsiin. Siellä on jo pykälää vaativampi kohde, jossa eläinvankejakin on monin verroin enemmän kuin Ähtärissä.
Kolmårdenin elukkavankila (Eläinpuisto) on vuosikymmenten ajan kiduttanut tuhansia eläimiä olosuhteissa, jotka eivät ole lähelläkään niiden luontaista elinympäristöä.
Kaiken kukkuraksi siellä on kuollut vanhuuteen ja sairauksiin lukemattomia eläimiä - onpa huomattava määrä jopa tapettu raa`asti ilman puudutusta. Moneltakin, jopa petoeläimeltä - on lähtenyt hammas tai useampikin ilman, että niitä olisi korvattu proteesilla.
Kyllä Ähtärin olisi syytä kustantaa Suppomäelle, Ollin kurjuudelle ja Missi-Mummulle menolippu Kolmårdeniin oitis. Saisivat sielläkin eläimet inhimllisen kohtelun osakseen.- Anonyymi
Mummu ja Karpon veljekset on Ähtärin kettutytöt......
- Anonyymi
Ne "valittajavanhuksetko" ovat tulleet niin kalliiksi, että "koko kaupunki menee konkurssiin"?
Eikö niillä paljon puhutuilla PANDOILLA ole mitään osaa tässä tapahtumassa?
- Anonyymi
kyllä nyt on pakko uskoa että elukkapuistojen aika on ohi,se on todellakin eläinten kiduttamista ja rääkkäämistä .
- Anonyymi
Joo, toi Kolmården on oikeesti tuhottava. Mahtavaa kun nää kolme eläinaktivistia ryhtyy hommiin, niin siinä on ruottalaiset ihmeissään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, toi Kolmården on oikeesti tuhottava. Mahtavaa kun nää kolme eläinaktivistia ryhtyy hommiin, niin siinä on ruottalaiset ihmeissään.
Siellä grillijuhlat kiinnostaa... monenmoista pihviä
- Anonyymi
Ruotsista tulee kesällä laivalasteittain porukkaa Ähtärin eläinpuistoon
- Anonyymi
joka ei muhu tulee soutuvenhellä
- Anonyymi
Eiköhän se ole huono asioiden valmistelu, joka on tullut kalliiksi. Siis huono hallinto.
On yritetty ajaa lainvastaisia hankkeita ja kun kuntalaiset ovat tehneet aiheellisia valituksia, on käytetty kalliita ns. asiantuntijoita tekemään naurettavia vastineita.- Anonyymi
Näillä valitajilla ei vain äly riitä tajuamaan, että tehtailemalla noita "Lain heille suomia" -valituksia, he lisäävät Ähtärille ja Ähtäriläisille kertyviä kustannuksia niin paljon, että koko "hieno idea" vesittyy ja kaupunki ajautuu nopeammin selvitystilaan, eli liitokseen naapurikaupungin kanssa, joka kuulostaa monen ääliön änkytyksessä olevan maailmaloppua lähellä oleva ratkaisu.
Sitä vaan olen pohtinut, että kun Ähtäri liitetään Alavuteen, niin mihin Mummu sitten kirjansa muuttaa vuodenvaihteen ajaksi? Ei kai hänen tihutyönsä lopahda siihen yhdistymiseen?
Onhan tosin jäljellä vielä Vaasa, Lappajärvi ja Puolanka. Virroille tai Keuruuseenhan hänellä on jo lähestymiskielto.
- Anonyymi
Aika on vasta tulossa.
- Anonyymi
Vasta alussa
- Anonyymi
Oikeassa maailmassa elävät tietävät hyvin, että syrjäseutujen (kuten Ähtäri) ratkaisut liittyvät talouden isoon kuvaan. Isoon kuvaan eivät liity karpot tai mummot tai pandat tai jarmot tai mikot tai sairaalat. Sen sijaan siihen liittyvät yritykset, koulutus ja nuoriso. Myös alueliitokset, erityisesti Seinäjoki+Alavus+Ähtäri yhteisvoimin. Vastustus mummoklaanilta ja kepuilta vaan hiljenee, kun moderni maailma kävelee sijalle.
- Anonyymi
Eikö Jarmokaan? Kyllä kai Jarmo nyssentään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö Jarmokaan? Kyllä kai Jarmo nyssentään.
Koko mainittu kööri kuuluu menneeseen maailmaan, tsemppiä nyt Keirknerin tapaan heivata vanha Ähtäri roskikseen.
- Anonyymi
"kun moderni maailma kävelee sijalle."
Se moderni mailma taitaa olla nykyistä kurjempi, kun palvelut ja asiointi on sen sadan kilometrin päässä, jos se riittää
Mutta kun valot on sammutettu, pimeää on... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"kun moderni maailma kävelee sijalle."
Se moderni mailma taitaa olla nykyistä kurjempi, kun palvelut ja asiointi on sen sadan kilometrin päässä, jos se riittää
Mutta kun valot on sammutettu, pimeää on...Valokuitu, AI ChatGPT-4 mukaan päätöksentekoon, vertikaaliset kasvihuoneet, sähkö- ja vetyautot, matkailu, metsätalous, kepulaisuuden ja korpikommunismin hautaus, etäterveysyhteydet, työperäinen maahanmuutto viljelyksille, Tuomarniemen uudet koulutusohjelmat, yritysten vainon sijaan elinvoimatoimia, kunta ulos matkailusta. Tässä aluksi.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1677457
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k264228- 503838
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1513235- 512986
- 492599
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262376Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2732059Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt552015- 291916