jotka täällä valittaa kaikesta.
Onneksi olen syntynyt kokoomuslaiseen perheeseen, ja asiani ovat kunnossa.
Onneksi olen syntynyt kokoomuslaiseen perheeseen, ja asiani ovat kunnossa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Onneksi en minäkään, vaan olen rikas vasemmistolainen, ja toivon että Orpon porvarihallitus syntyy, siitä sekoilusta tulee nimittäin hauskaa, minulle, minä kyllä pärjään, kenties hallitus jopa parantaa taloustilannettani entisestään, vaikka en sitä tarvitse, enkä kaipaa, mutta Orpo nyt vaan haluaa meitä rikkaita suosia. Lisää niille, joilla jo on, enemmän kuin tarpeeksi. se että minille annataan lisää ei taloutta piristä, minulla ei ole tarvetta lisätä kulutustani, minulla on jo kaikki mitä ikinä kaipaan, mitä rahalla saa. En nyt ihan kuuta taivaalta toki haluakaan. Ei ole edes autoa, vaikka varaa kyllä olisi hienoonkin kärryyn.
Sääliksi vain käy niitä pienituloisia, joita Orpon hallitus tulee kyykyttämän. Kaikkein eniten säliksi käy niitä pienipalkkaisia, jotka tietämättömyyttään, typeryyksissään, äänestivät Sekoomusta tai Persuja, omaa etuaan vastaan. Kuvitellen että porvarihallitus tekee heistäkin rikkaita, ei se niin toimi, se on nähty. Oikeastaan he eivät sääliä edes ansaitse, sitä saa mitä tilaa. Kannattaisi seurata politiikkaa ennen kuin äänestää, ettei äänestä tyhmästi.
Jauho-Sannan hallitus sekoili ja velkaannutti maan, mutta nyt tulee järjestys.
Ai tulee vai? Koska? Marin on yhä tänäkin päivänä Suomen pääministeri.
Jessus että olet tyhmä, eikö yhtään hävetä?
Miten velkaannutti? Oppositio hyväksyi kaiken velanoton.
Onneksi olen rutiköyhä persu-kelapummi joka täällä valittaa kaikesta.
Onneksi olen syntynyt vinksahtaneeseen perheeseen, ja asiani ovat päin vttua.
Sinun asiasi todella ovat pielessä, vasemmistolainen kelapummi.
Sinun asiasi todella ovat pielessä, persukelapummi
Ei ole, minulla menee hyvin, mutta sulla ei vasurin reppana. En muuten ole persukaan.
Aloituksia tekee yksi ja sama, korruptiovirkamiehen pörssirikollisperillinen, joka ahdistui heti silmin nähden, kun kerrottiin esim. Saksan, jo vaativan sotimiskustannuksiin osallistumista miljonääreiltään.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17857814/saksa-vetoaa-miljonaareihinsa-sotimisrahan-saamiseksi-ukrainaan
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17762745/liittyvatko-quotkoyhien-opettamisetquot-naisten-katoamistapauksiin-tampereella-#comment-119430556
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17823096/eniten-trollaava-aarifasisti-perillisjuoppo-pelkaa-eniten-trolleja-deliriumissaan#comment-120328194
YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄSSÄ samat äärifasistitrollit, esiintyvät milloin minkäkin puolueen nimissä.
Sie oot ihan urpoo, ajaks taxii niinku Frank ja Ilpo aikoinaan?
Ahaa, jos syntyy Kokoomuslaiseen perheeseen, niin asiat on hyvin, vaikka olisi köyhä tai mielenvikaisin vanhempien kupeitten hedelmä, hihii!