Miksi puhutaan naisten oikeuksista

Onko ihmisoikeudet ja naistenoikeudet jotenkin erillaiset ?
Tulevatko naistenoikeudet jotenkin ihmisoikeuksien lisäksi ja koskeeko ihmisoikeudet vaan miehiä ?
10524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ihmisoikeudet muodostavat sateenvarjon jonka alla on monen eri ihmisryhmän oikeudet.

Miksi joskus on perusteltua erotella eri ryhmät toisistaan? Koska eri ihmisryhmillä on omat erityispiirteensä jotka asettavat heidät ominaistyypilliseen asemaan.

Sanotaan vaikka naisten oikeuksista, että koska vain nainen synnyttää, ei voida puhua oikeudesta vaikkapa äitiyslomaan kaikkien oikeutena tasapuolisesti, koska se ei koske muita kuin naisia.

Joskus eri ryhmien erilainen kohtelu on perusteltua. Tietysti tasa- arvon nimissä miesasiamiesliike voisi vaatia että kun pariskunta on saamassa lapsen, olisi oikein että isä jää äitiyslomalle, ja juuri synnyttänyt äiti sitten marssisi saman tien töihin heti synnytystä seuraavana päivänä. Jos olet nähnyt joskus synnytyksen osaat arvata miksi sen pitää olla nimenomaan se synnyttävä osapuoli joka jää parantelemaa itsensä ja muodostamaan suhteen siihen uuteen tulokkaaseen.

Äänestä
  • Mielestäni äitiysloman kirjaaminen yleisesti ihmisten oikeuksiin, voidaan toteuttaa sanamuodoilla niin, että ei tarvita erillistä naisten oikeuksia käsittelevää säännöstöä. Se, että onko se intersektionaalisessa feminismissä mahdollista, niin siihen en ota kantaa…

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mielestäni äitiysloman kirjaaminen yleisesti ihmisten oikeuksiin, voidaan toteuttaa sanamuodoilla niin, että ei tarvita erillistä naisten oikeuksia käsittelevää säännöstöä. Se, että onko se intersektionaalisessa feminismissä mahdollista, niin siihen en ota kantaa…

    Mielestäni myös asevelvollisuus ja siitä vapauttaminen voitaisiin sitoa sukupuolen sijasta äitiyteen, eli siihen, että on synnyttänyt. Jos olet synnyttänyt lapsen, saat vapautuksen asevelvollisuudesta, kaikkia muita se koskisi. Tämä olisi selkeä ja yksinkertainen ratkaisu. Pikku viilausta pitäisi tehdä lähinnä yksinhuoltajaisien tasavertaisuuden turvaamiseksi.

    Äänestä

Yksi syy on se, että meillä on veronmaksajien piikkiin rahoitettuja naisjärjestöjä, joiden täytyy perustella olemassaolonsa jollakin.

Äänestä
  • Monelle saattaa tulla yllätyksenä, että maassamme on sellaisiakin naisjärjestöjä, jotka saavat lakisääteistä valtionapurahoitusta. Niiden palkkalistoilla sitten on henkilöitä, jotka töikseen tuottavat sukupuolen perusteella valikoitua ja toimitettua materiaalia julkisuuteen.

    Äänestä

Jaa nämä naistenoikeudet siis johtuvat siitä että jotku naiset synnyttävät , koskevatko nämä oikeudet siis ainoastaan synnyttäneitä naisia ?

Äänestä

Etteivät tosiaan vaan johtuisi tosiaan noista tyhjäntoimittaja järjestöistä .

Äänestä

Kuuluuko siis naistenoikeudet myös transnaisille ?

Äänestä

Missä naiseksimuuttumisen vaiheessa naistenoikeudet astuvat voimaan koskemaan transnaista , lakkaavatko ne koskemasta jos muutosprosessi jää jotenkin kesken tai viivästyy kovin kauan .

Äänestä

Koska aletaan puhumaan myös miesten oikeuksista ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko ihmisoikeudet ja naistenoikeudet jotenkin erillaiset ?
Tulevatko naistenoikeudet jotenkin ihmisoikeuksien lisäksi ja koskeeko ihmisoikeudet vaan miehiä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu