Jeesuksen taivaaseenastuminen

Anonyymi-ap

Jeesuksen taivaaseenastuminen on keskeinen Jeesuksen elämän tapahtuma, josta kerrotaan Luukkaan ja Markuksen evankeliumeissa sekä Apostolien teoissa.

Raamatun mukaan Jeesus näyttäytyi ihmisille 40 päivän ajan pääsiäisenä tapahtuneen ylös­nousemuksensa jälkeen. Tämän jälkeen hän astui taivaaseen ja istuutui Jumalan oikealle puolelle.

Taivaaseenastuminen kuvataan Raamatussa fyysisenä kohoamisena maanpinnalta ylös kohti taivasta. Alkuperäisteksti voidaan myös ymmärtää niin, että Jeesus erkani opetuslapsistaan kunnes hän katosi pilven sekaan.

Raamatun mukaan apostolit olivat henkilökohtaisesti todistamassa, kun Jeesus eli Jeesuksen ruumis nousi taivaaseen. Liha on kuolevainen, kuolevainen on syntinen. Tämä historiallinen tapahtuma todistaa sellaisenaan kaikki Raamatun opit taivaan synnittömyydestä valheellisiksi.

Miten on mahdollista, että kuolevainen aines (ruumis) pääsi taivaaseen?

50

480

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin, tuo 'taivaaseen astuminen' saman opin mukaan on mahdottumuus, jos on kirottu helvettiin Paavalin sanoin Gal.3:13, ja Jeesus hänen sanoin tulee Kristuksena, tosi Jumalana, kiroukseksi.

      Ja niinpä Raamattu kertookin, ettei mitään ylösnousemusta olekasn tapahtunut, vaan tarina on valetta. Löytyy Apt.19.

      • Anonyymi

        😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

        💋 ­­N­­­y­­­m­­f­­o­­m­a­­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17861953D

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    • Anonyymi

      Nämä 'oppien valheellisuuden todistelut' Raamatusta menee polvilleen, jos ei edes tiedä mitä siellä lukee. Ja jos alunperinkään ei ymmärrä - johon tämä oppi perustuu - ettei Saatana ja synti tietenkään voi olla paratiisissa.

      Eikä Luojajumalan sanoin ollutkaan, vaan ihminen tuli tiedolla jopa jumalien kaltaiseksi.
      Ja tässäkin tapauksessa juuri nähdään,että miten valtava merkitys on tiedolla totuuteen pääsemiseksi.

      Luojajumalan sanat löytyvät. 1.Moos.3:22.

      • Anonyymi

        Lakkaa jo höpöttämästä omiasi. et ymmärrä asioita alkuunkaan. 😁 Kompastut heti alkumetreillä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lakkaa jo höpöttämästä omiasi. et ymmärrä asioita alkuunkaan. 😁 Kompastut heti alkumetreillä.

        Lopulta se kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

        Pilven mukana ei voi lentää, eikä kukaan paikalla sanottu ollut kirjoittanut mitään Jeesuksen menosta pois taivaaseen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Lopulta se kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

        Pilven mukana ei voi lentää, eikä kukaan paikalla sanottu ollut kirjoittanut mitään Jeesuksen menosta pois taivaaseen.

        Taas mässäystä.

        Kaksi Soinia paksumpaa ja silti toiminta entisellään.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taas mässäystä.

        Kaksi Soinia paksumpaa ja silti toiminta entisellään.
        🤓

        Täällä on 1540 ravintolaa. Toimintaa on.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Täällä on 1540 ravintolaa. Toimintaa on.

        Että paksukaisille lisää mässättävää.

        Etkä ymmärrä edes hävetä.
        🤓

    • Anonyymi

      Huomautan lisäksi, että synnin Jumala tietysti on Saatana, jolla on helvetti, ja taivasten valtakunta on vain Jumalan tontilla.

      Nämä eivät voi olla mikään sekoitus, että vähän syntiä ja sitten vähän jumalaa.

      Raamatun mukaan on perattava ensin pois taivasten valtakunta, että ylipäätään voi siirtyä synnin valtakuntaan. Löytyy Matt.13:33j a 1.Kor.5:7.

      • Anonyymi

        Teologikeskustelussa toivottiin, että kun keinoäly kehittyy, niin se ratkaisee Raamatun ristiriidat, mutta kyllä tähän nyt ihmisenkin äly riittää, kun käyttää edes vähän logiikkaa ja tietää mitä Raamatussa lukee.

    • Anonyymi

      Ap-trolli. Kävit jo Helluntailaisuuden palstalla riekkumassa.

      Jeesus oli synnitön. Jeesuksen ylösnousemusruumis on myös täysin erilainen kuin meidän nykyinen liharuumiimme. Me tulemme vasta myöhemmin saamaan samanlaisen ylösnousemusruumiin kuin Jeesuksella on. eli vasta, kun oma ylösnousemuksemme tapahtuu.

      Raamatun mukaan Jeesus kykeni vetten päällä kävelemiseen. Hänen ulkomuotonsa muuttui hohtavaksi, kun hän puhui edesmenneitten profeettojen kanssa vuorella. Hän ilmestyi opetuslasten keskelle seinien läpi tyhjästä. Jne.

      Jeesus ei ole koskaan ollut "ainoastaan ihminen", vaan hän on myös Jumala. Hänellä ei ole lihallista isää, vaan hän sikisi Pyhän Hengen vaikutuksesta Marian kohtuun. Siitäkin jo pitäisi tajuta, ettei Jeesus ole ollut koskaan ainoastaan lihaa ja luuta, vaan myös lihaa ja luuta, mutta sen lisäksi paljon muutakin.

      • Anonyymi

        Joh. 20:26
        Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään...

        Luuk. 24:37
        heidät valtasi säikähdys ja pelko, ja he luulivat näkevänsä hengen

        Tässä Jeesu silmesty Emmauksen tien jälkeen huoneeseen tyhjästä, opetuslasten ollessa koolla ja opetuslpset luulivat häntä hengeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Objection! Hearsay!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Objection! Hearsay!

        >> Objection! Hearsay! <<

        Juorua ja kuulopuhetta on Raamatun mukaan se, että Jeesuksen ruumis olisi varastettu, eikä ylösnoussut:

        "muutamat vartijaväestä tulivat kaupunkiin ja ilmoittivat ylipapeille kaikki, mitä oli tapahtunut. Ja nämä kokoontuivat vanhinten kanssa ja pitivät neuvoa ja antoivat sotamiehille runsaat rahat ja sanoivat: "Sanokaa, että hänen opetuslapsensa tulivat yöllä ja veivät hänet varkain meidän nukkuessamme. Ja jos tämä tulee maaherran korviin, niin me lepytämme hänet ja toimitamme niin, että saatte olla huoletta." Niin he ottivat rahat ja tekivät, niinkuin heitä oli neuvottu. Ja tätä puhetta on levitetty juutalaisten kesken, ja sitä kerrotaan vielä tänäkin päivänä."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joh. 20:26
        Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään...

        Luuk. 24:37
        heidät valtasi säikähdys ja pelko, ja he luulivat näkevänsä hengen

        Tässä Jeesu silmesty Emmauksen tien jälkeen huoneeseen tyhjästä, opetuslasten ollessa koolla ja opetuslpset luulivat häntä hengeksi.

        Niin, lomittumisilmiö on tieteessä hyvin tunnettu ilmiö, sillä ei ole mitään tekemistä Jeesuksen ei-fyysisyyden kanssa, mutta tietoisena kykynä kyllä pystyä vaikuttamaan materian energioihin. Olen itse kokenut ihan vastaavan ilmiön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, lomittumisilmiö on tieteessä hyvin tunnettu ilmiö, sillä ei ole mitään tekemistä Jeesuksen ei-fyysisyyden kanssa, mutta tietoisena kykynä kyllä pystyä vaikuttamaan materian energioihin. Olen itse kokenut ihan vastaavan ilmiön.

        Eiköhän tämän päivän tekniikan nopeus liittyne juuri lomittumiseen, kun vaikka toiselta puolelta maapalloa lähetetty viesti on liki samalla hetkellä vastaanottajan käytettävissä. Siinä ei todellisuudessa mennä minkään läpi, vaan ollaan samalla hetkellä jo toisessa paikassa.

      • Anonyymi

        Kyllä, trolli tai joku muu provoilija.

        Kirjoitukseesi sanon aamen.

    • Anonyymi

      Aloittaja näyttää unohtavan, että Jeesus oli synnitön.
      Hän oli / On Jumala Itse, Poika-persoonassaan.

      Ihmislihansa puolesta Hänessä oli taipumus syntiin, mutta kuitenkin niin, ettei Hän tähän langennut.

      Jeesuksen Taivaaseen astuminen oli ennakoiva tapahtuma Jeesuksessa elävien ja kuolleiden kristittyjen ylösnousemukselle, eli Taivaaseen astumiselle.

      Kristitty on nk. Lihansa puolesta syntinen, mutta hengellisessä hengessään, eli hengellisen henkensä ja uskonsa kautta, koska Kristus elää hänessä, hän on täysin "synnitön".

      Hän on syntinen, silti, saman aikaisesti Kristuksessa: synnitön.
      "Jumala vanhurskauttaa jumalattoman." (Room. 4:5)

      Jeesus Kristus vaikuttaa hänessä tämän "synnittömyyden", joka ei siis ole tuon ihmisen, edes kristityn itsensä synnittömyyttä, vaan Kristuksen henki ikään kuin "peittää" tuossa kristityssä olevan synnin. Syntisen Lihansa vuoksi tuota Jeesuksen omaa, kristittyä, ei tuomita.

      Kun tämä kristitty samoin, nk. 1. ylösnousemuksessa, nousee ylös Taivaisiin, hänen mukanaan ei nouse enää hänen syntinen Lihansa, ruumiinsa, vaan hän tuolla "tempaus"-hetkellään saa uuden, nk. kirkastetun / hengellisesti pyhän, katoamattoman ruumiin, joka nousee ylös Taivaisiin.

      📖 Joh. 7:39 Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen; sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu.

      - Vaikkakin Jeesus oli / On Jumala, myös Hänet piti ruumiinsa = Lihansa puolesta nk. kirkastaa = pyhittää = puhdistaa täydelliseksi.

      Room. 8:30 mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.

      1.Kor. 15: 47-54
      47 Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta.
      48 Minkäkaltainen maallinen oli, senkaltaisia ovat myös maalliset; ja minkäkaltainen taivaallinen on, senkaltaisia ovat myös taivaalliset.

      49 Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva.
      50 Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.

      51 Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
      52 yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. (= "kirkastetuissa ruumiissa")
      53 Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
      54 Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu".
      🌿👑✨

      • Anonyymi

        "Aloittaja näyttää unohtavan, että Jeesus oli synnitön."

        Aloittaja ei tietenkään sekoita ruumista ja henkeä keskenään, kuten uskovilla on tapana. Ruumis on ruumis myös Jeesuksella, liha. Liha on kuolevainen, kuolevainen on syntinen. Vaikka taivaaseenastumista katsoisi miltä kantilta tahansa, esitetty väite on totta: kuolevainen aines eli ruumis nousi taivaaseen, mikä todistaa Raamatun opit taivaan synnittömyydestä valheellisiksi.

        Väärin! Jeesus ei ollut samanlainen lihamöykky kuin ihmiset ovat. Lue kommentit ja lakkaa väittämästä omiasi. Nyt todistat vain omaa ymmärtämättömyyttäsi, koska täällä on jo selitetty asiat, mm. Jeesuksen olemus.

        Tässä hyvä esimerkki älykkään keskustelun tuhoamisesta kahdella aivosolulla.

        Miten sitten voidaam ehtoollisella kuvitella Jeesuksen ruumis ja veri FYYSISESTI läsnäolevaksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten sitten voidaam ehtoollisella kuvitella Jeesuksen ruumis ja veri FYYSISESTI läsnäolevaksi?

        Lisäystä. Uskovaiset, vaikka te vetäisitte hatustanne vaikka minkälaisen kanin, voin vakuuttaa, että älykkäänä kirjana Raamattu onnistuu senkin tuhoamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten sitten voidaam ehtoollisella kuvitella Jeesuksen ruumis ja veri FYYSISESTI läsnäolevaksi?

        Tällä kohdalla potkaisee keinoälykin uskovaiset keskustelusta pihalle.

        Toivon mukaan tuo keinoälyn raamattuhaaste tehdään ensimmäiseksi niin, että sinne syötetään nämä uskovaisten luulot, kuvitelmat ja uskomukset, joilla ei ole mitään tekemistä edes Raamatun tekstin kanssa.

      • Anonyymi

        Kuolema nielty ja voitto saatu, kun uskovaiset Raamatun mukaan vaihtavat taivasten valtakunnan synnin valtakunnaksi, ja muuttuvat läpikotaisin syntisiksi, kun uhraavat tosi Jumalan Jeesuksen nimeen uhrilampaana ja menevät Raamatun mukaan tulen liekkeihin?!

        Jos tämä Raamatusta on tulkittavissa pelastukseksi, niin sitten se tarkoittaa meidän muiden pelastumista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä hyvä esimerkki älykkään keskustelun tuhoamisesta kahdella aivosolulla.

        Se vasta älykästä sitten olikin jos kaksi pelkästään riitti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se vasta älykästä sitten olikin jos kaksi pelkästään riitti.

        Sekoitat älykkään keskustelun ja "älykkään toiminnan" keskenään, mikä ei ole ollenkaan älykästä, mutta hyvin tavanomaista pienille organisoitumattomille soluviljelyille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se vasta älykästä sitten olikin jos kaksi pelkästään riitti.

        Juu, mutta mihin riittää, se onkin sitten toinen juttu.

    • Anonyymi

      Uskovaisten mukaan voidaan kaikki kyllä säätää, ja saadaan helvettikin muuttumaan vaikka taivaaksi, joskaan ei sentään paratiisiksi, koska uskovaisten taivaassa palaa tuli. Ei varmasti ole kenellekään epäselvää, mutta silloin koko keskustelu Raamatusta menettää logiikan ja mielekkyyden.

      • Anonyymi

        No, mitä se sinuun kuuluu?

    • Anonyymi

      Profeetta Jesaja kävi taivaassa syntiin langenneessa ruumiissaan, joten lihallisen ruumiin nousu taivaaseen on täysin mahdollista. Petri Paavola väittää toista, mutta hän on väärässä, kuten on yleensä muutenkin.

      Jes 6:
      1 Kuningas Ussian kuolinvuonna minä näin Herran: hän istui korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin.
      2 Hänen yläpuolellaan seisoivat serafit, joilla oli kuusi siipeä kullakin: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella verhosivat ruumiinsa ja kahdella lensivät.
      3 He huusivat toinen toiselleen: -- Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot! Hänen kirkkautensa täyttää kaiken maan.
      4 Ovenpielet vapisivat äänten voimasta, ja huone tuli täyteen savua.
      5 Ja minä sanoin: -- Voi minua, minä hukun! Minulla on saastaiset huulet, ja saastaiset huulet on kansalla, jonka keskellä elän, ja nyt minun silmäni ovat nähneet Kuninkaan, Herran Sebaotin.
      6 Silloin yksi serafeista lensi luokseni kädessään hehkuva hiili, jonka hän oli ottanut pihdeillä uhrialttarilta.
      7 Hän kosketti sillä minun huuliani ja sanoi: -- Katso, tämä on koskenut huuliasi, sinun syyllisyytesi on poissa ja syntisi sovitettu.

      • Anonyymi

        >>>>"kävi taivaassa"<<<<

        "Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika,
        joka on taivaassa." Joh: 3: 13

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>>"kävi taivaassa"<<<<

        "Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika,
        joka on taivaassa." Joh: 3: 13

        Yritätkö väittää yhdellä asiayhteydestä irti otetulla jakeella, ettei kukaan voi käydä taivaassa? Raamatussa on useita esimerkkejä, että joku on tullut taivaasta alas kuten esim. Elia ja Mooses kirkastusvuorelle. Paavali myös tiesi miehen joka oli käynyt taivaassa.

        Jeesuksen sanat Johannekasen evankeliumissa viittaavat Sananlaskujen kirjan Messias profetiaan, joka kertoo, että Jeesus tuli taivaasta alas kertomaan kuulijoilleen totuuden ja viisauden niille, jotka eivät ole voineet mennä taivaaseen sitä kuuntelemaan.

        San 30:2 Minä olen järjetön luontokappale, olen vailla ihmisen ymmärrystä.
        3 Minä en ole saanut oppia viisautta enkä ole päässyt tuntemaan Pyhää.
        4 Kuka on noussut taivaaseen ja palannut sieltä? Kuka on koonnut käsiinsä tuulen? Kuka viittansa sisään kietonut vedet? Kuka pannut paikoilleen maan ääret? Mikä on hänen nimensä, mikä hänen poikansa nimi? Sinä tiedät kyllä.

        Joh 3:12 Jos te ette usko, kun puhun teille tämän maailman asioista, kuinka voisitte uskoa, kun puhun taivaallisista!
        13 Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika.

        Niin mutta kun hän, Jeesus, onkin ylhäältä ja juutalaiset ovat alhaalta.

        Ja se ainoa taivas Raamatussa onkin Jeesuksen opetuksen mukaan meissä ja meidän ympärillämme eläessämme.

        Paitsi ellei sitä perkaa pois 'alhaalta' olevien juutalaisten käskystä ja opilla käyttämällä Jeesusta tosi Jumalana teurastettuna uhrilampaana.

        Löytyy Matt.13:33 ja 1.Kor.5:7

        Ei teidän jutuissanne ole päätä eikä häntää, jos ette pysy Raamatun sanassa ja hukkaatte vielä kaiken logiikankin.

        Koittakaapa nyt vihdoinkin tajuta, että juutalaisten tulivuorenjumala Jahve on syntijumala alhaalta ja Jeesuksen opettama taivasten valtakunnan isä Jumala on ylhäältä. Löytyy Joh.8.

        Eikä teksteissä nyt todellakaan ole yhdentekevää, että kummasta Jumalasta kulloinkin puhutaan.

        Jehovatkin täällä vielä sotkemassa . . . huh, huijaa . . .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä teksteissä nyt todellakaan ole yhdentekevää, että kummasta Jumalasta kulloinkin puhutaan.

        Ja jos Jeesuksen puhumaksi Jumalaksi laitetaan tulivuoren Jumala, jonka vastustamisesta hänet tapettiin - uskovaisten mukaan jopa puhumanaan Jumalana - ollaan jo niin itkettävän surkeassa logiikkakuviossa, että joutuu miettimään puhujan älykkyysosamäärästä, että mahtaako sitä edes olla olemassa!

        Juutalaisen opin mukaan Jeesus siis tapettiin itsensä vastustamisesta jumalanpilkkasyytteellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jehovatkin täällä vielä sotkemassa . . . huh, huijaa . . .

        Jehova on Jahven toinen nimi. Tämän nyt pitäisi jokaisen jo tietää - täsmälleen sama tulivuorijumala.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jehova on Jahven toinen nimi. Tämän nyt pitäisi jokaisen jo tietää - täsmälleen sama tulivuorijumala.

        Suomessa Jehovat on LAHKO. ja eksytys sellainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa Jehovat on LAHKO. ja eksytys sellainen.

        Ei ole olemassa mitään , ainakaan kristinuskoista lahkoa nimeltä "Jehovat".

        Vaan uususkonto adventisteista erotetun jumalanpilkkaajan, henkilö Russellin perustama toinen, uusi uususkonto, nimeltä "Jehovan todistajat".

        Heillä esim. on eri nk. pyhä kirjakokoelma kuin kristityillä (nk. Uudenmaailman käännös).

        Nuo kumpikaan, adventistit ja j.t:t, eivät opillisesti kuulu kristinuskon piiriin, eli eivät ole kristillisiä "lahkoja".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa Jehovat on LAHKO. ja eksytys sellainen.

        Ja kristityt yksi Jahven LAHKO ja eksytys sellainen.

    • Anonyymi

      Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi Jumalaamme "tulivuoren jumalana".
      Melko pakanallinen tulkinta.

      Vähän kuin "Ukko Ylinen Jumala, Ilmantaatto Taivahinen", joka jylisee salamoiden seasta, kuin Zeus. Tämä / nämä henkilöt eivät kuitenkaan olleet / ole Raamatun Jumala.

      Horeb ei käsittääkseni ollut tulivuori.

      Jumala kylläkin jylisevällä äänellään puhui tuolla vuorella Moosekselle ja vuorella näkyi nk. palava pensas, joka ei kuitenkaan palanut. Paradoksi: paloi, mutta ei palanut.

      Kristillinen teologia, itseasiassa koko Raamattu, sisältää tämän nk. paradoksien lain:
      - Esim. lihassaan heikko, pieni, mutta uskossaan vahva Daavid vs lihassaan vahva jättiläinen, mutta hengeltään jumalaton Goljat.

      Goljat oli kotoisin Gatin alueelta (nyk. Gazasta itään sijaitsevaa aluetta). Gatin arkeologisilla kaivauksilla on juuri tuolta ajanjaksolta, jolloin Daavid ja Goljat elivät, löydetty jopa 3 metristen ihmisten luita, ilm. jokin geenivirhe Gatin alueen asukkailla.

      - "Heikko Jeesus" = Jumalan Poika, Voittaja vs. lihassaan vahva Saatana, jonka koko voiman Kristus nujersi, nimenomaan "heikoimmalla hetkellään": ristillä. Kristuksen kuolleista ylösnousemusta ei Saatana osannut odottaa.

      Raamatun paradoksit kristillisessä teologiassa tarkoittavat näennäistä samanaikaisuuksien ristiriitaa, joka kuitenkin yhdessä muodostaa tietyn totuuden: esim. että "pelastunut kristitty samanaikaisesti on sekä syntinen että vanhurskas".

      Koko kristityn uskonelämä on näiden paradoksien hyväksymistä.

      1. Kor. 15:43
      kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa;

      2. Kor. 12:9
      Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.

      Tuo Jumalan ilmeneminen tulessa ja jylinässä taas ei liittynyt itse vuoren olemukseen ("tulivuori"), vaan Jumalan Itsensä olemukseen.

      Aabraham kohtasi Jumalan erämaassa, Aatami ja Eeva taas Paratiisin puistossa.

      Monet ihmiset ovat kohdanneet Jumalan, kuka milloin ja missäkin. Se PAIKKA, jossa Jumalan kohtaa ei ole niinkään oleellinen kuin se asia, että yleensäkin kohtaa JUMALAN. Pitää osata katsoa oikeaa asiaa.

    • Anonyymi

      Heenok temmattiin salamassa taivaaseen.
      Elia tulisilla vaunuilla.
      Jeesus pilvellä.

      Hare Krishna pitää Eliaa maapallon ulkopuoliselta planeetalta saapuneena alienina.
      Onko kyse taivaaseen astumisissa aina menosta vieraalle planeetalle. Elia olisi mennyt siten takaisin kotiin. Toiselle planeetalle.

      Jos näin on niin Mormonien opit Jumalan planeetasta ja Jeesuksen paluusta voivat saada pelkän uskon asemesta tieteellistä pohjaa.
      Tai ainakin loogisen oikeutuksen ja selityksen.

      Jumala jolle mikään ei ole mahdotonta on muodostanut mormonien avulla opin joka on hyvin outo, mutta ei välttämättä pelkästään satua. Se saattaa liittyä taivaaseen nousemiseen jotenkin?

      Anteeksi että tällä palstalla jossa tiedot mormonien opeista tuskin kiinnostaa otan esiin asian. RAKKAUS USKOO KAIKEN! Itse en aina jaksa uskoa kaikkiin villeihin oppeihin......

    • Anonyymi

      Petri Paavola väittää, ettei syntiin langennut ruumis voi käydä taivaassa, mutta hän on väärässä, kuten on yleensä muutenkin.

      Profeetta Jesaja kävi taivaassa syntiin langenneessa ruumiissaan, joten lihallisen ruumiin nousu taivaaseen on täysin mahdollista.

      Jes 6:
      1 Kuningas Ussian kuolinvuonna minä näin Herran: hän istui korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin.
      2 Hänen yläpuolellaan seisoivat serafit, joilla oli kuusi siipeä kullakin: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella verhosivat ruumiinsa ja kahdella lensivät.
      3 He huusivat toinen toiselleen: -- Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot! Hänen kirkkautensa täyttää kaiken maan.
      4 Ovenpielet vapisivat äänten voimasta, ja huone tuli täyteen savua.
      5 Ja minä sanoin: -- Voi minua, minä hukun! Minulla on saastaiset huulet, ja saastaiset huulet on kansalla, jonka keskellä elän, ja nyt minun silmäni ovat nähneet Kuninkaan, Herran Sebaotin.
      6 Silloin yksi serafeista lensi luokseni kädessään hehkuva hiili, jonka hän oli ottanut pihdeillä uhrialttarilta.
      7 Hän kosketti sillä minun huuliani ja sanoi: -- Katso, tämä on koskenut huuliasi, sinun syyllisyytesi on poissa ja syntisi sovitettu.

    • Anonyymi

      Kun hän oli sanonut tämän, he näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään. Ja kun he Jeesuksen etääntyessä vielä tähysivät taivaalle, heidän vieressään seisoi yhtäkkiä kaksi valkopukuista miestä. Nämä sanoivat: ”Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän.”

      Jumala siis nosti Jeesuksen taivaaseen, Hän ei itse astunut sinne. Kyseenalaistakaa tämä kolminaisuusteologia Raamatun sanalla.

      • Toisaalta kukaan paikalla ollut ei kirjoittanut siitä yhtään mitään. Jäätiin kuulopuheiden varaan. Kuten RAAMATUSSA on tapana

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Toisaalta kukaan paikalla ollut ei kirjoittanut siitä yhtään mitään. Jäätiin kuulopuheiden varaan. Kuten RAAMATUSSA on tapana

        Et siis seurannut Soinia tänään teIevisiossa🤔

    • Anonyymi

      Taivaassa esiintyy todistetusti syntiä ja syntiset pääsevät taivaassa käymään, Raamattu on menettänyt kokonaan uskottavuutensa ja merkityksensä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3402
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3212
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      2820
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      45
      2574
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1963
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1646
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1525
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1340
    10. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      39
      1291
    Aihe