Kohtalonusko olisi välittömästi jätettävä käsitteistöstämme pois. Kohtalo kun käsitteenä sisältää jumalallisen voiman, joka määräisi, niin yksilön, kuin koko maiilmankaikkeuden lopputuloksen. Näin on ajateltu tähän päivään ja aivan, luonnollisesti. Luonto näyttää äkkinäisen tarkkailijan silmissä suunnitellun juuri tarkoitustaan varten, mitä se juuri toteuttaa ja kaikki tuntematon ja selittämätön osa luonnosta, oli ja on pakko selittää selittämällä pois.
Projisoimalla ongelmat mappi-selittämättömät-öö osastolle, tapauksessamme jumalille, saimme ja saamme pääkoppamme pysymään kuvioissa mukana ja pystymme jatkamaan kehittymistämme, jäk.
Siinä vain on sittemmin käynyt niin, että nämä kuvitteelliset päänsisäiset ongelmanhoitajat ovat jääneet osaksi maailmaamme ja nämä harhat ovat nyttemmin vaarantamassa koko systeemimme, että olemassaolomme, se tappaa ja lujaa, koska et itse valmistaudu tulevaan, reaalimaailman vaatimalla tavalla.
Jos emme ota vastuuta itsellemme tilastamme ja sitä kautta maapallon tilasta, jos jätämme asiat vain "herran huomaan", voimme sanoa hyvästit kehityksellemme, kehitys muuttuu näin ennen pitkää vahvasti miinusmerkkiseksi ja joudumme tekemään älyttömän vaikeita ratkaisuja, joista yksi on se, tuleeko tästä ihmisen projektista yhtään mitään.
Tämä skenaario tapahtuu, jos vain luotamme sokeasti järjettömiin henkiolentoihin ja huhuilemme "hädässä herraa", sen sijaan, että ottaisimme itseämme niskasta kiinni ja ravistaisimme itseämme hereille, sairaalloisesta syväunesta. Meillä on vastaukset olemiseemme, jos vain haluamme, ongelma vain on siinä, että olemme itse kasvaneet ongelmaksi, olemme tulleet itse ongelmaksi.
Meidän on ryhdyttävä suvaitsemaan itseämme ja samalla kanssamatkustajiamme ja toisaalta tuettava ja toppuuteltava voimansa tuhlaavia, näitä jotka edellen huhuilevat tyhjille taivaille, haluten jonnekin kultakatutaivaaseen tai neitsyeiden luo, jonnekin extaasiin, joka sellainenkin varmasti todeksi todentuu, jos ja kun itse sellaisen haluamme rakentaa.
Ihmiskunnalla on sen niin halutessaan enemmän kuin tarpeeksi voimavaroja ja tietämystä, tehdä pitkän tähtäyksen suunnitelmia, jotka lopulta mahdollistavat yhteiskunnan perustamisen muuallekin, kuin maaplaneetalle.
Ihmiskunnan alennustilan poistaminen ja avaruuden asuttaminen ovat mahdollisia, jos ryhdymme hyväksymään ja arvostamaan ihmistä ja unohdamme sairaalloiset, "huu, sen teki saatana, enkä minä" ajatukset, tai että "kyllä jumalat meidät kuitenkin pelastaa, vaikka olenkin paska" että "ähäkutti muut saatanan pakanat, meidän jumala on kovempi jätkä kuin teidän". Pakanallista jos mikä tuollainen ja typerää.
Mitään ns. pelastusta tälläiset mielikuvitusolennot eivät tietenkään tuo yhtään kenellekkään, koska sen tekisi myös joulupukki, hyvä haltija ja metsänpeikko, ne kun ovat myös ns. hyviläisiä.
Ne ovat olentoja, jotka varmaan ovat joillekin jollakin abstraktilla tasolla olemassa, kuten on vaikkapa oranssi väri, sellainen, jota ei ole olemassassakaan, onpahan vain epämääräinen aistihavainto, joka aivojen tulkitsemana sovitaan kielessämme oranssiksi.
Tarvitsemme tulevaisuustalkoissamme edelleen moraalia, ehkä enemmän kuin koskaan, tarvitsemme varmasti kaikenlaisia viisauksia, myös niitä joita on kirjattu "pyhissä kirjoissa", mutta emme tarvitse ulkopuolista apua, koska sitä ei yksinkertaisesti ole, eikä tule ja sellainen voidaankin jättää laskuista pois ja kukaan ei todellakaan häviä mitään.
Tulevaisuuteen vain voimme vaikuttaa, menneisyys harhoineen voidaan jättää aina omaan arvoonsa. Vaikutatko sinä ihmisen olemisen ja ylväyden puolella, vai seisotko "tumput suorina puhumassa tyhjiä sanoja tyhjään tyhjyyteen", kuka aina mitenkin. Maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuus on osaltaan sinun päätettävissä, teethän siitä pitkän, hyvän ja elämisen arvoisen, kiitos jo etukäteen.
Tiedät kyllä miten pitää toimia, energiaa sinulla on yllin kyllin, sitä greisiä voimaa, mikä tulee elämisen riemun kokemisesta ja jossa itse asiassa, sinä itse olet se kokemus, koska olet vain ainetta ja se ei ole mitään vähän tai huonoa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.