Olisi pitänyt uskoa

Femakkosuomi on ajanut suomen koko kansantalouden romukoppaan.
Tyhmät miehet antoivat naisille valtaa, joka hankittiin maailman vanhimmalla tavalla.
Nyt on koko maailma sekaisin. Terveysjärjestelmä sekaisin, kansantalous romutettu, kristinusko raiskattu, oikeusjärjestelmä suosii ainoastaan naisia, missä tasa-arvo?
Miesten pitää ymmärtää että ilman miehiä naiset ei pysty saamaan mitään aikaan.
Kun ei anna heille tukea, niin heidän hankkeensa ei onnistu, kehitys ei lähde väärään suuntaan.
Ei vastuuta voi väistää sillä että kuittaa kaikki virheensä pikapanolla.
10186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Marinin hallitus oli suomen historian paskin. Kassalikka leikkii kännissä pääministeriä, mitä muuta kuin tuhoa voi odottaa prideministeriltä.

Äänestä
  • Just, just, sitä tullaan vuosikymmenien päästäkin pitämään yhtenä kaikkien aikojen parhaista. Koronatoimet hoidettiin parhaiden joukossa maailmassa. Ei tullut 1990-luvun laman kaltaista konkurssiaaltoa, kuten olisi toisenlaisin ottein voinut hyvinkin tulla. Puolustuspoliittisen tilanteen muutokseen reagoitiin nopeasti. Nuorten syrjäytymiskehityksen estämisen kannalta tärkeä pidennetty oppivelvollisuus saatiin voimaan. Jne....

    Äänestä

  • Tipale kirjoitti:

    Just, just, sitä tullaan vuosikymmenien päästäkin pitämään yhtenä kaikkien aikojen parhaista. Koronatoimet hoidettiin parhaiden joukossa maailmassa. Ei tullut 1990-luvun laman kaltaista konkurssiaaltoa, kuten olisi toisenlaisin ottein voinut hyvinkin tulla. Puolustuspoliittisen tilanteen muutokseen reagoitiin nopeasti. Nuorten syrjäytymiskehityksen estämisen kannalta tärkeä pidennetty oppivelvollisuus saatiin voimaan. Jne....

    Asian ratkaisee se ,
    Kuka (tai ketkä) kirjoittaa
    Historian.

    Äänestä

  • 🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

    🍑 ­N­­­y­­­m­­­f­o­­m­­­a­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#178646390

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Sitä saa mitä tilaa.

Jos aloittaa oikein kaukaa ja tutkii historiaa niin kaikilla asioilla on oma elinkaari.

Feministiset kulttuurit, tai millä nimellä tuota nyt kutsuukaan, eivät lisäänny.

Äänestä

No teidän lahkolaisten haaveilema miesjohtoinen teokratia ei oikein menesty missään. Miksiköhän?

Äänestä
  • Pohjois-Korea ja Venäjä taitavat olla lähimpinä.

    Äänestä

Kyllä minä ainakin sen arvasin heti että niin siinä käy. Siksi en enää koskaan äänestä naista, vaikka olen itsekin nainen.
Ennen luulin että pitää, jopa demari-isäni opetti siten äänestämään.
Nyt on lävähtänyt oikein kunnolla kaikkien eteen mihin pelkkä naisvalta johtaa.
Marin on ollut ihan hyvä hommassaan, muutama lipsahdus kyllä oli, mutta kelläpä ei.
Hän kuitenkin sopii paremmin joksikin puhujaksi yliopistoihin ja varsinkin ulkomaille.
Hän voisi myös jossain vaiheessa alkaa kirjoittaa kirjaa, sekin onnistuisi.

Äänestä

Onhan tuo äänestäminen sellainen mielipide laji. Jokainen on omasta näkökulmastaan oikeassa.

Jos tuota puoluekarttaa tutkii miesten ja naisten osuuksien mukaan, niin minusta voi havaita seuraavaa: miesten puolueet yrittävät rakentaa suomea silleen, että perheet pystyy elämään. Talouspolitiikka on sellaista, että työllä pystyisi pärjäämään. Naisten puolueet pyrkii jakamaan rahaa ympäristölle ja "köyhille".

Äänestä

TussuEnergiaa ja tämä on lopputulos.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Femakkosuomi on ajanut suomen koko kansantalouden romukoppaan.
Tyhmät miehet antoivat naisille valtaa, joka hankittiin maailman vanhimmalla tavalla.
Nyt on koko maailma sekaisin. Terveysjärjestelmä sekaisin, kansantalous romutettu, kristinusko raiskattu, oikeusjärjestelmä suosii ainoastaan naisia, missä tasa-arvo?
Miesten pitää ymmärtää että ilman miehiä naiset ei pysty saamaan mitään aikaan.
Kun ei anna heille tukea, niin heidän hankkeensa ei onnistu, kehitys ei lähde väärään suuntaan.
Ei vastuuta voi väistää sillä että kuittaa kaikki virheensä pikapanolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu