Tänään Kaatuneiden muistopäivänä 21.5.

jonka marsalkka Mannerheim asetti v. 1940, me saamme muistella heitä, jotka antoivat henkensä vapautemme puolesta.
Kaikista puutteistakin huolimatta Suomi on tänään maailman kärkivaltioita juurikin osaltaan noiden menneiden raskaiden uhrien ansiosta.
12140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kääntyisivät haudoissaan jos nykymenon näkisivät ja vielä nykyherrat kehtasivat myydä sielumme ja rahamme EU:lle.

Äänestä

Tämä oli alunperin kapinan päättymisen muistopäivä. Demarit pistettiin kuriin ja nuhteeseen. Mutta talvisodan jälkeen se muutettiin kaikkien sodassa kaatuneiden muistipäiväksi.
Demareiden aloittamasta kapinasta tämäkin on saanut alkunsa ....

Äänestä

Jotka saivat täysosuman silloin

Äänestä

Kyllähän aivan turhaan kaatuivat ei mitään jäljellä suomesta ole

Äänestä

Tänään kaatuneiden muistopäivänä on muistettava se että Suomeen hyökännyt puna-armeija perustettiin Ukrainassa heidän maanmiehensä Lev Trotskin johdolla, häntä myös kutsutaan puna-armeijan isäksi.

Äänestä

Paljoa ei ole enään itsenäisyydestä jäljellä. EU:n nuolenta on vienyt sen ...

Äänestä
  • Suomi on yhä itsenäinen, koska itse päätämme asioistamme. Kunnia maamme puolustajille!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Suomi on yhä itsenäinen, koska itse päätämme asioistamme. Kunnia maamme puolustajille!

    Itsenäisestipä hyvinkin. T: Kertaluonteinen ja tarkkarajainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Itsenäisestipä hyvinkin. T: Kertaluonteinen ja tarkkarajainen.

    Juuri niin, älä epäile yhtään.

    Äänestä

Tärkeä päivä, jota ei soisi yhdenkään suomalaisen pilkkaavan. Myös omia sukulaisiani menehtyi sodassa. Olen sen verran nuori, etten heitä koskaan oppinut tuntemaan.

Äänestä
  • Silloin ratkaistiin Suomen tulevaisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Silloin ratkaistiin Suomen tulevaisuus.

    Nyt se ratkaistaan uudestaan EU:n lipomisella. Pikkuhiljaa se itsenäisyys katoaa .....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

jonka marsalkka Mannerheim asetti v. 1940, me saamme muistella heitä, jotka antoivat henkensä vapautemme puolesta.
Kaikista puutteistakin huolimatta Suomi on tänään maailman kärkivaltioita juurikin osaltaan noiden menneiden raskaiden uhrien ansiosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu