Kysyn aluksi mielipidettänne siitä, että kenelle mielestänne vainajan jälkeensä jättämä varallisuus kuuluu. Tiedän mitä laki asiasta sanoo, ja pyydänkin nyt mielipiteitänne oikeudenmukaisuusnäkökulmasta. Mieluiten perustelujen kanssa.
Sen verran taustasta, että kysymyksessä ei ole kiinteä omaisuus (tai on sitäkin, mutta se ei nyt kuulu tähän asetelmaan. Mainitsen tämän siitä syystä, että joku voi nähdä asian toisin, jos olisi kyse esimerkiksi yhteisestä asunnosta.
En tässä vaiheessa avaa enempää, koska haluan käsiteltävän aluksi oikeudenmukaisuusnäkökulmaa. Avaan tätä lisää myöhemmin, mutta odotan jonkin aikaa josko tähän tulisi vastauksia.
Johannes
Sen verran taustasta, että kysymyksessä ei ole kiinteä omaisuus (tai on sitäkin, mutta se ei nyt kuulu tähän asetelmaan. Mainitsen tämän siitä syystä, että joku voi nähdä asian toisin, jos olisi kyse esimerkiksi yhteisestä asunnosta.
En tässä vaiheessa avaa enempää, koska haluan käsiteltävän aluksi oikeudenmukaisuusnäkökulmaa. Avaan tätä lisää myöhemmin, mutta odotan jonkin aikaa josko tähän tulisi vastauksia.
Johannes
Vastaukset 10
Vanhimmat
Niin unohdin mainita, että mitään testamenttia ei ole, ja kysymyksessä on aviopari (ei avioehtoa). Meitä lapasia on kaksi.
Ihan vain tarkennuksena, että kenenkään ei tarvitse tuhlata aikaansa siihen, että pohtisi näiden mahdollista vaikutusta asiaan.
Johannes
Mitä sitä oikeudenmukaisuudesta höpöttämään. Perintöasiat on laissa tarkkaan määrätty, eikä niitä niin vaan aleta muuttelemaan.
Niin no.. Olet siis sitä mieltä, että laki määrittää miten kuuluu toimia. En ole eri mieltä kanssasi, mutta törmäsin netissä toisenlaisiinkin käsityksiin.
Johannes
Eikö muka leski kuulu perikuntaan? Laki määrää, mielipiteillä ei ole arvoa
Miten tämä kysymys liittyi teemaan? Mutta nyt kun kysyit, niin se lienee määrittelykysymys, mutta minusta ei, sillä leski ei peri mitään (ellei ole testamenttia jossa hänelle jotain määrätään.
Kuka jätti mitä vai onko niin rahanahne silti.
Minä en nyt ymmärtänyt, että kuka on rahanahne (käyttääkseni samaa termiä)
Johannes
Vainajan jälkeensä jättämä varallisuus kuuluu vainajan kuolinpesälle. Tästä on selvät säännökset laissa, joten on turha urputtaa nettipalstoilla.
Lakien tehtävä on ehkäistä ja ratkaista ristiriitoja. Lain säännökset ovat eri asia kuin ”oikeudenmukaisuus”, jonka jokainen voi kokea eri tavalla riippuen omasta asemastaan.
Kuolinpesä voi olla pitkäänkin jakamaton, jos ei päästä sopuun ja joku haluaa kiusallaan pitkittää riitaa.
Kuka tässä on urputtanut? Eikö saisi kysyä mielipiteitä?
Ei kai oikeudenmukaisuuden pitäisi riippua asemasta. Tietenkin mielipide siitä, mikä on oikeudenmukaista voi vaihdella (ja siksihän sitä kysynkin), mutta eihän se asemasta voi riippua, sillä eihän se silloin ole enää näkemys oikeudenmukaisuudesta, vaan jotain ihan muuta, esimerkiksi oman edun tavoittelua.
Johannes
No laitettaan tähän nyt lisää kysymykseeni liittyen. Eli meillä on tilanne se, että isäni kuoli joulukuun alkupuolella. Meitä jäi siis kaksi lasta ja äitini. Varallisuutta jäi talo maalla (melko arvoton), kaksi autoa (isäni nimissä, toinen veljeni käytössä), isän pieni osakesalkku (noin 20 000) ja molempien pankkitilit (joissa aivan liian paljon käteisenä). Velkaa (molempien nimissä kuten talokin) tuon talon verran.
Veljeni tilanteen takia emme voi jakaa perintö aivan vielä, eikä sitä ehkä kannatakaan jakaa. Olen kuitenkin itse sitä mieltä, että se kannattaisi osittaa, ainakin epävirallisesti, eli siten, että se olisi muuten sama kuin ositus mutta sitä ei tehtäisi virallisesti (jostain syystä äitini ei sitä halua, mutta epävirallisesti tuo ainakin vielä kuukausi sitten olisi käynyt. Tässä siis äitini tilille maksettaisiin kuolinpesän (eli isäni) tililtä rahaa siten, että hän saisi puolet yhteenlasketusta varallisuudesta eli tasingon.
Talo oli ehdotukseni mukaan tarkoitus jakaa siten, että äiti omistasi puolet ja me puolet (tällä ei sinällään ole väliä sillä äitini asukoon siellä niin kauan kuin haluaa tai muuttakoon pois jos haluaa ja sitten sen osalta katsotaan sitten. Auto jäisi hänelle, toinen kuolinpesälle eli veljelleni, jonka käytössä se jo on ollut. Ja kuolinpesälle jäisi myös osakesalkku (äitini ei sitä edes halua kun ei niistä mitään kuulemma ymmärrä)
Oma visioni oli että minä hoitaisin tuota osakesalkkua, johon siis lisättäisiin isäni tilille tasingon maksamisesta jääneet varat ja mieluusti myös äitini varat ja siitä sitten kasvatettaisiin ja tietenkin sitten sovittaisiin miten tuottoja aikanaan jaetaan. Saisimme näin melko mukavan yli 40 000 salkun. Noita lainoja sitten maksettaisiin puoliksi kuolinpesän ja äitini tililtä. Mutta jos äiti ei halua osallistua osakesalkkuun niin hänelle jäisi tilille noin 20 000 jotka sitten käyttää miten parhaaksi näkee.
Ongelmaksi on nyt tullut se, että äitini ei vaatii valtakirjaa kuolinpesän varojen käyttämiseksi ja haluaa myös että lainat maksetaan kokonaisuudessaan isäni tilitä. Tämä lainojen maksu jo johtaa siihen, että tili tyhjenee niin käteisestä kuin osakkeistakin, ja siis ainoa mitä kuolinpesälle jää olisi tuo veljeni käytössä oleva auto, niin ja kai ne osuudet siitä talostakin pitää laskea vaikka ne on täysin hyödyttömiä. No jää sinne ehkä pari tonnia vielä, mutta jos äiti sitä käyttää menoihinsa ja jokunen summa menee melko pian tehtäviin pienehköihin remontteihin...
Eli summa summarum.. Minulle (tai siis kuolinpesälle) ei jää mitään isäni meille jättämää (ei ollut tehnyt testamenttia vaikka varmasti tiesi mitä tehdä jos olisi halunnut jotenkin toisin kuin mitä laki sanoo) perintöä jota hoitaa tai vaalia ja yrittää saada se tuottamaan myös tulevaisuudessa jotain. Äitini nettovarallisuus tietenkin tuossa sitten kasvaa lähes 20 000 ja vastaavasti minulle ei jää mitään (veljelleni jää sentään auto noin 10 000) muuta kuin se hyödytön neljännes siitä talosta.
Kysymys kuuluu, liittyen aloitukseen, että onko oikein että äitini ei hyväksy sitä mikä hänelle lain mukaan kuuluu, vaan haluaa enemmän (kuten edeltä käy ilmi). Olenko minä väärässä kun minusta jo ajatus siitä, että pitäisi maksaa lainat kokonaisuudessaan kuolinpesästä sotii oikeustajuani vastaan? Olenko minä väärässä kun haluaisin säilyttää ja huolehtia isäni perinnöstä. Vai olenko vain ahne jos en purematta niele sitä että minulle ei jää siitä käytännössä mitään. Tai olisiko teillä selitystä miksi äidilleni ei se riitä mikä hänelle kuuluu? Vai haluaako hän ehkä vain valtaa? Joku muu syy?
Johannes