EU:lta taas uusi pakotenippu Venäjälle

Anonyymi-ap

Euroopan Unioni sorvaa parhaillaan uutta, järjestyksessään yhdettätoista pakotepakettia Venäjälle.

Uusissa pakotteissa aiotaan keskittyä teknologian vienttiin Venäjälle kolmansien maiden kautta, toisien sanoen länsimaiden asettamien pakotteiden kiertämiseen pakotteiden ulkopuolella olevien maiden kautta.

Myös uusia henkilöpakotteita on suunnitteilla. Pakotelistalle tultaneen esittämään myös suomalaistenkin hyvin tuntemaa jääkiekkoalan entistä huippuvaikuttajaa.

MTV:n Huomenta Suomessa vierailleiden Euroopan parlamentin suomalaisjäsenten mukaan EU pystyy edelleen hyvin tehostamaan Venäjää vastaan suunnattuja pakotteita.

– Pakotteita pitää tarkastella yhtenä osana laajempaa kuviota, ja sellaisena ne ovat tehneet tehtävänsä oikeastaan kuten odotimmekin. Ei kai kukaan kuvitellutkaan, että pakotteilla sinänsä saataisiin Venäjä pysähtymään, mutta ne syövät koko ajan hiljalleen Venäjän sotakonetta ja ennen kaikkea pidemmällä tähtäimellä Kremlin ja Vladimir Putinin uskottavuutta toivottavasti omankin kansansa silmissä, sanoo Euroopan parlamentin jäsen Petri Sarvamaa (kok.).

Seuraavan pakotepaketin tärkein osa tulee Sarvamaan mukaan olemaan se, miten estetään pakotteiden alaisten tuotteiden kulkeutuminen lopulta Venäjälle kolmansien maiden kautta.

– Tärkeinpänä lenkkinä tulee olemaan se, että miten estetään strategisesti tärkeiden tavaroiden päätyminen viime kädessä Venäjälle.

– Tässä yhdennessätoista paketissa keskeistä on se, että pakotteiden kiertäminen on pystyttävä tilkitsemään. Lisätään apua Ukrainalle ja lisätään pakotteita Venäjälle. Nyt on korkea aika myös arvioida pakotteiden vaikuttavuutta myös niin, että onko pakotteista ollut enemmän haittaa lännelle vai vaikuttavatko ne siellä missä pitää eli Venäjän yhteiskunnan heikentämisessä, sanoo Euroopan parlamentin jäsen Elsi Katainen (kesk.).

1

182

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        51
        831
      2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

        Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
        Ikävä
        83
        771
      3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

        Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
        Kotimaiset julkkisjuorut
        14
        681
      4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

        Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
        Suomalaiset julkkikset
        2
        654
      5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

        Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
        Vain elämää
        1
        554
      6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

        Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
        Ikävä
        56
        531
      7. Ehkä taidat

        Luovuttaa.
        Ikävä
        70
        523
      8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

        Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
        Sinkut
        182
        513
      9. Sinulle jota kaipaan!

        Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
        Ikävä
        24
        486
      10. Ihmettelen tämän palstan naisia

        Kun ne uskovat olevansa jotain niin ihmeellistä ja hienoa. Ja että kaikki naiset on niin upeita ja hienoja. Että mistä
        Sinkut
        83
        479
      Aihe