Nainen, mitä tekisit jos tietäisit, että toinen tarvitsee sinua?

Jos hän tarvitsee rakkauttasi, antaisitko sitä?
En tarkoita seksiä vaan rakkautta, edes sitä lähimmäisen rakkautta.
Jos hän tarvitsee apua, auttaisitko?

Muistakaa aina:
Tehkää toisille, niinkuin toivoisitte itsellennekin tehtävän.
Ja sanojenne mukaan teiltä vaaditaan ja niiden mukaan teidät tuomitaan.

Pysykää totuudessa.
2923915
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 292

Vanhimmat

Riippuu varmaankin aika pitkälti siitä, kuka sitä rakkautta kaipaisi. Olisiko kyseessä kaivattu, edes tuttu vai joku tuntematon.

Äänestä
  • Kannattaa muistaa tämä.

    Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
    minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
    Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
    Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kannattaa muistaa tämä.

    Tosiaan, ne jotka ovat näihin palkatut, heiltä sitä kovemmin vaaditaan.
    Mutta jokaisesta tulee löytyä lähimmäisen rakkautta ja jokainen koetellaan, niin teot kuin sanatkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Tosiaan, ne jotka ovat näihin palkatut, heiltä sitä kovemmin vaaditaan.
    Mutta jokaisesta tulee löytyä lähimmäisen rakkautta ja jokainen koetellaan, niin teot kuin sanatkin.

    Ei palkkaa
    Ei töitä

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Ei palkkaa
    Ei töitä

    Ei töitä
    Ei palkkaa

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kannattaa muistaa tämä.

    Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
    minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
    Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
    Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.

    ” minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne;” kylläpä on vanhurskasta ätmikieltä

    Näissäkin kannattaa si tätä uskoaan tuputtaessaan että sellaista joka ei osaa itseään auttaa edes vähän on turha yrittää auttaa tuhlaa vaan ja ainoastaan omaa aikaansa turhaan

    Äänestä

  • Anonyymi00169 kirjoitti:

    ” minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne;” kylläpä on vanhurskasta ätmikieltä

    Jospa tää atm sit tilais jumalalta itelleen naisen. Kai häneltä kylkiluu liikenee. Helpompi varmaan tilata Realdoll

    Äänestä

  • Anonyymi00182 kirjoitti:

    Näissäkin kannattaa si tätä uskoaan tuputtaessaan että sellaista joka ei osaa itseään auttaa edes vähän on turha yrittää auttaa tuhlaa vaan ja ainoastaan omaa aikaansa turhaan

    Sinäpä et tiedä asioista.

    Äänestä

  • Anonyymi00192 kirjoitti:

    Jospa tää atm sit tilais jumalalta itelleen naisen. Kai häneltä kylkiluu liikenee. Helpompi varmaan tilata Realdoll

    Olen tilannut jo naisen, realdollin taidan jättää hyllylle.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kannattaa muistaa tämä.

    Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
    minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
    Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
    Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.

    Kehtaatkin ottaa raamatunlauseita omiin tarkoitusperiisi! Häpeä. Rakkautta ei voi koskaan pakottaa. Ihastunut ihminen ei voi vaatia pelkästään omiin tarpeisiin vedoten toisen huomiota ja kanssakäymistä kanssasi. Et ole ymmärtänyt lukemaasi Raamatusta. Sillä ei ole mitään tekemistä sinun mieltymysten ja halujesi kanssa.
    Et ole oikeasti uskossa. Kun siteeraat raamattua omiin tarkoitusperiisi. Ptyih!
    Kehtaatkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00192 kirjoitti:

    Jospa tää atm sit tilais jumalalta itelleen naisen. Kai häneltä kylkiluu liikenee. Helpompi varmaan tilata Realdoll

    "MINÄ OLIN OUTO" ei Suomessa tarkoita, että oli tuntematon tai vieras, vaan bi tai homo. Ja todnäk kulissisuhteessa uhrannut, varastanut toisen ihmisen elämän ja pyytää nyt jälkeenpäin ystävyyttä kaiken tultua esille.

    Ei hän varmaankaan naista kaipaa.

    Äänestä

  • mina en hanta halua nahba silla silla on sellainen paska tapa etta se raiskaa naiset ja tasta en enempaa kirjoita toivottavasti asia tuli nyt sinulle harvinaisen selvaksi

    Äänestä

  • Anonyymi00203 kirjoitti:

    Sinäpä et tiedä asioista.

    siina mina olen kanssasi samaa mieltä

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kannattaa muistaa tämä.

    Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
    minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
    Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
    Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.

    Asioilla on puolensa ja puolensa.
    Hyvä on auttaa, mutta ei sitten saa vietellä auttajaa, joka hyväntahtoisuuttaan voisi auttaa. Ja onko hyvä esim saattaa jos on nainen itseään alttiiksi nykypäivänä mahdolliselle väkivallalle ja jopa raiskaikselle, jos kotiinsa päästää.

    Minulla auttamisenhalua vähensi, kun luin hugenottien vainoista Ranskan maalla. Majoittavia isäntiä ja koteja kohdeltiin tylysti ja mellestettiin ja aiheutettiin tatkoituksellista vahinkoa. Nämä ihmiset lähetettiin tarkoituksella mellestämään.

    Äänestä

  • Anonyymi00258 kirjoitti:

    Olet hullu.

    Äänestä

  • Anonyymi00218 kirjoitti:

    Kehtaatkin ottaa raamatunlauseita omiin tarkoitusperiisi! Häpeä. Rakkautta ei voi koskaan pakottaa. Ihastunut ihminen ei voi vaatia pelkästään omiin tarpeisiin vedoten toisen huomiota ja kanssakäymistä kanssasi. Et ole ymmärtänyt lukemaasi Raamatusta. Sillä ei ole mitään tekemistä sinun mieltymysten ja halujesi kanssa.
    Et ole oikeasti uskossa. Kun siteeraat raamattua omiin tarkoitusperiisi. Ptyih!
    Kehtaatkin.

    Voi jospa tietäisitkin kenen kanssa olet tekemisissä, niin olisit jättänyt sanomasi sanomatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00222 kirjoitti:

    "MINÄ OLIN OUTO" ei Suomessa tarkoita, että oli tuntematon tai vieras, vaan bi tai homo. Ja todnäk kulissisuhteessa uhrannut, varastanut toisen ihmisen elämän ja pyytää nyt jälkeenpäin ystävyyttä kaiken tultua esille.

    Vastaat sanoistasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00218 kirjoitti:

    Kehtaatkin ottaa raamatunlauseita omiin tarkoitusperiisi! Häpeä. Rakkautta ei voi koskaan pakottaa. Ihastunut ihminen ei voi vaatia pelkästään omiin tarpeisiin vedoten toisen huomiota ja kanssakäymistä kanssasi. Et ole ymmärtänyt lukemaasi Raamatusta. Sillä ei ole mitään tekemistä sinun mieltymysten ja halujesi kanssa.
    Et ole oikeasti uskossa. Kun siteeraat raamattua omiin tarkoitusperiisi. Ptyih!
    Kehtaatkin.

    Hyvä ätmi, noin sitä pitää itzelleen kirjoittaa! Jee! Jätäppä sulle kuulumattomat ihmiset rauhaan tai tulee siperian tie eteen!

    Äänestä

  • 😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

    🍒 ­­­N­­­y­­m­f­­o­m­a­­­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17866290L

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

En anna.

Äänestä

Autan yleensä ihmisiä, koska siitä saa hyvän mielen. Olen myös itse saanut joskus apua vaikeassa tilanteessa vaikka en sitä pyytänyt.

Eli auttaisin kyllä ja varsinkin häntä. Hän ei kuitenkaan taida tarvita minua. Minä taidan tarvita enemmän häntä.

Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Tuo häntä, senkin apinapa.

    T.apinalkki, apinalkutus, apinapoiin, pusu.

    Hali sulle juksu

    https://m.youtube.com/watch?v=3DmNVkaz2jI

    Surkea biisi. Surkea biisintekijä.. muutama kuunnetavissa oleva löytyy. Mutta surkea. 4 puoli.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Tuo häntä, senkin apinapa.

    T.apinalkki, apinalkutus, apinapoiin, pusu.

    Hali sulle juksu

    https://m.youtube.com/watch?v=3DmNVkaz2jI

    Kauhee biisi. Huono.
    Tapani Kansa vetää suomeksi.

    Yhtä hirveitä.

    Äänestä

En minä pysty ketään käskemällä rakastamaan, en edes itse käskemällä. Jos rakastan, niin rakastan. Jos en, niin sitten en.

Äänestä
  • Vaan siis jos apua kaipaa, niin kyllä minä ihmisiä autan useinkin. Sen tosin ei minulla tarvitse mitenkään liittyä rakkauteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Vaan siis jos apua kaipaa, niin kyllä minä ihmisiä autan useinkin. Sen tosin ei minulla tarvitse mitenkään liittyä rakkauteen.

    Miksi sitten autat?

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Miksi sitten autat?

    Saan siitä iloa ja hyvää mieltä. Oletan myös autettavan saavan noita ja minusta on mukavaa levittää hyvää mieltä.

    Tietysti autan myös minulle rakkaita ihmisiä, mutta se on aivan erilaista auttamista. Rakkaideni eteen olen valmis tekemään paljon enemmän. Heidän eteensä olen valmis tekemään ja antamaan myös sillä uhalla, että se teko vahingoittaa myös itseäni hieman. Rakkaideni eteen olen valmis uhraamaan paljonkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Miksi sitten autat?

    Ai niin ja tietysti apu voi olla myös vastavuoroista ja jopa vastavuoroisuutta odottavaa. Itse en tosin laske esim. kavereiden talkoita auttamiseksi, sillä ne samat kaverit sitten kyllä tulevat myös minun talkoisiini hommia tekemään. Tiedän, että moni kyllä laskee tuollaisen avuksi, mutta minä tosiaan en laske.

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Saan siitä iloa ja hyvää mieltä. Oletan myös autettavan saavan noita ja minusta on mukavaa levittää hyvää mieltä.

    Tietysti autan myös minulle rakkaita ihmisiä, mutta se on aivan erilaista auttamista. Rakkaideni eteen olen valmis tekemään paljon enemmän. Heidän eteensä olen valmis tekemään ja antamaan myös sillä uhalla, että se teko vahingoittaa myös itseäni hieman. Rakkaideni eteen olen valmis uhraamaan paljonkin.

    Miten sitten autat niitä ihmisiä, jotka eivät ole sinulle rakkaita?

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Johan vastasin tuohon. "Saan siitä iloa ja hyvää mieltä. Oletan myös autettavan saavan noita ja minusta on mukavaa levittää hyvää mieltä."

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Miten sitten autat niitä ihmisiä, jotka eivät ole sinulle rakkaita?

    Eli minä autan tuntematonta, puhtaasti itsekkäistä syistä. Saadakseni itse iloa ja hyvää miltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Eli minä autan tuntematonta, puhtaasti itsekkäistä syistä. Saadakseni itse iloa ja hyvää miltä.

    Anna esimerkki miten olet auttanut tuntematonta.

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Pääosin noita perinteisiä ... antanut rahaa, avannut ovea, kantanut tavaroita, antanut istumapaikan, tarjonnut ruoan, tarjonnut kyydin, kutsunut kerran ambulanssin, rauhoitellut, auttanut ulos, jne. Kaikki auttamani eivät tietenkään ole olleet täysin tuntemattomia, vaan ihan puolituttujakin olen tietenkin auttanut. Siinä tilanteessakun toisella on ollut mahdollisesti henki ja terveys kyseessä, auttaminen on tietenkin myös ihan lakisääteinen velvollisuuskin.

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    No, ei kai noissa mitään itsekkyyttä ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00170 kirjoitti:

    No, ei kai noissa mitään itsekkyyttä ole.

    Taisinkin puhua syistäni, kun minusta sitä syytä kysyttiin. Minun syyni ovat puhtaasti itsekkäitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Anna esimerkki miten olet auttanut tuntematonta.

    Köyttänyt halvaantuneeen tyypin jalan kiinni pyörätuoliin kun koipi laahasi maata ja sen 80-vuotiaat siskot ei saaneet sitä kiinnitetyksi. Elvyttänyt elotonta bussin lattialla. Soittanut ambulanssia ja poliisia kolaripaikalle, kuskannut kolariuhria, osallistunut hyväntekeväisyyteen ja vapaaehtoistyöhön. Eikö näin tee kaikki, paitsi tietenkin sinä, ap?

    Mutta todellakaan sosiopaatti-incelille ei heru "rakkautta" säälistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00193 kirjoitti:

    Mä tein jotain sellaista, että nyt olen luojan kaiken omaisuuden hoitaja.
    Se ikäänkuin teurastettu karitsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Saan siitä iloa ja hyvää mieltä. Oletan myös autettavan saavan noita ja minusta on mukavaa levittää hyvää mieltä.

    Tietysti autan myös minulle rakkaita ihmisiä, mutta se on aivan erilaista auttamista. Rakkaideni eteen olen valmis tekemään paljon enemmän. Heidän eteensä olen valmis tekemään ja antamaan myös sillä uhalla, että se teko vahingoittaa myös itseäni hieman. Rakkaideni eteen olen valmis uhraamaan paljonkin.

    Mikä syy, et vahingoittaa sinua?
    Mistä kyse?

    Äänestä

Kyllä minä häntä auttaisin.

Äänestä
  • Ja paskat

    Äänestä

Kyllä autan esim kadulla. Lisäksi pari lämpimän ystävällistä sanaa ja silmiin katsominen ihmisyhteydentunteen antamiseksi on usein se, mitä annan tarvitsevalle. Kukaan ei ole koskaan koittanut liiviin uida tai pyytää rahaa avunsaannin jälkeen. Sitä kai monet pelkää, että avun ja ystävällisyyden saaja alkaa roikkumaan hihassa tai pyytää rahaa.

Ketään en kotiin pyydä enkä anna rahaa kerjäläisille, kun ei ole.

Aloituksen kysymys on hieman erikoinen. Eihän kukaan voi väkisin ketään rakastaa ja antaa rakkautta. Välittämistä ja ihmisläheisyyttä kyllä.

Mitä on aloittaja tapahtunut? Onko sinulla paha olo?

Äänestä
  • Niin ja ihastukselle annan katseen kautta samoja asioita, mutta hän on vähän eri juttu;)

    Äänestä

  • Seulon viljaa, erottelen jyvät akanoista, lusteet nisuista ja lampaat vuohista.

    Toki on paljon tapahtunut ja on paha olokin ollut, mutta niistä en tässä kerro.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Seulon viljaa, erottelen jyvät akanoista, lusteet nisuista ja lampaat vuohista.

    Muista, ettet ole yksin. Kyllä monen monet ihmiset välittävät🤍

    Joskus voi tuntua siltä, että on yksin ja tippunut sielun kaivoon, eikä kukaan välitä.

    Mutta kyllä välittää kun kerrot vaan jollekkin pahasta olosta ja hakeudut toisten seuraan.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ja lisään tämän tähän, täältä löytyy numero josta löytyy ihminen, silloin kun tietty raja ylittyy, tiedän kyllä itsekkin sen rajan.

    https://mieli.fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin/

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Muista, ettet ole yksin. Kyllä monen monet ihmiset välittävät🤍

    Joskus voi tuntua siltä, että on yksin ja tippunut sielun kaivoon, eikä kukaan välitä.

    Mutta kyllä välittää kun kerrot vaan jollekkin pahasta olosta ja hakeudut toisten seuraan.

    He jotka välittävät, heitä saisi kyllä olla enemmän.

    Ainakaan ne joiden tulisi välittää eivät välittäneet, paitsi muutama heistä.
    Heidät on mitattu.

    Kyllä asiat aikanaan tulee esiin ja silloin on itku ja parku.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Se, että osaa välittää ja antaa yhteyden, ei aina ole itsestä kiinni.

    Joiltain se onnistuu luonnostaan ja joltain ei sitten millään, vaikkei ihminen olisi pahantahtoinen ja haluaisikin auttaa. Hän ei vain osaa.

    Uskallan epäillä, että aika monet kyllä sisimässään haluaisivat olla ja tuntea olevansa rakastavia, rakastettevia, välittäviä ja hyviä ihmisiä jotka merkitsevät toisille ihmisille hyvää.

    Kun on itse armollinen, niin se helpottaa myös; kun ymmärtää, että Jumala on luonut meidät kaikki keskeneräisiksi ja se on Hänen tahtonsa ja lakinsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Tuohon viimeiseen, jotkut kuulevat paimenen äänen ja seuraavat häntä.
    He tuntevat hänen äänensä.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Tuohon viimeiseen, jotkut kuulevat paimenen äänen ja seuraavat häntä.
    He tuntevat hänen äänensä.

    Niinkai se on. Mormoneissa puhuttiin kaiteesta, josta piti pitää lujasti kiinni. Se mielikuva jäi jotenkin mieleen.

    Jos ihminen ei välitä muista vaan pelkästään itsestään, hän menettää ihmisyytensä.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Se, että osaa välittää ja antaa yhteyden, ei aina ole itsestä kiinni.

    Joiltain se onnistuu luonnostaan ja joltain ei sitten millään, vaikkei ihminen olisi pahantahtoinen ja haluaisikin auttaa. Hän ei vain osaa.

    Uskallan epäillä, että aika monet kyllä sisimässään haluaisivat olla ja tuntea olevansa rakastavia, rakastettevia, välittäviä ja hyviä ihmisiä jotka merkitsevät toisille ihmisille hyvää.

    Kun on itse armollinen, niin se helpottaa myös; kun ymmärtää, että Jumala on luonut meidät kaikki keskeneräisiksi ja se on Hänen tahtonsa ja lakinsa.

    Totisesti❤️

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Seulon viljaa, erottelen jyvät akanoista, lusteet nisuista ja lampaat vuohista.

    Toki on paljon tapahtunut ja on paha olokin ollut, mutta niistä en tässä kerro.

    ... mutta et kerro.
    Miksi aloitat jotain ns kauttarantain ja et kerrokaan.
    Mahtaa olla suuuria asioita.
    😄

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    He jotka välittävät, heitä saisi kyllä olla enemmän.

    Ainakaan ne joiden tulisi välittää eivät välittäneet, paitsi muutama heistä.
    Heidät on mitattu.

    Kyllä asiat aikanaan tulee esiin ja silloin on itku ja parku.

    Mikä asia on kyseessä?

    ...sitten tulee itku ja parku

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    Niinkai se on. Mormoneissa puhuttiin kaiteesta, josta piti pitää lujasti kiinni. Se mielikuva jäi jotenkin mieleen.

    Jos ihminen ei välitä muista vaan pelkästään itsestään, hän menettää ihmisyytensä.

    Valitettavasti juuri monet paimenet välittävät vain itsestään.
    Ja jotkut sellaiseksi tarkoituksella tekevät.
    Siksikin mietin, kenen on syy, jos itse et ällää sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00226 kirjoitti:

    ... mutta et kerro.
    Miksi aloitat jotain ns kauttarantain ja et kerrokaan.
    Mahtaa olla suuuria asioita.
    😄

    Kyllä ovat suuria asioita.

    Äänestä

  • Anonyymi00227 kirjoitti:

    Mikä asia on kyseessä?

    ...sitten tulee itku ja parku

    Se josta on edeltä ilmoitettu ja odotettu, joka yllättää ihmiset kuin varas yöllä.

    Äänestä

Antaisin kaiken rakkauden hänelle mitä minulla on.

Äänestä
  • Voitko sinä antaa tälle viikolle rakkautta ja komeuttasi minulle takaisin kun minä niin antaisin sinulle kaiken rakkauden mitä minulla on. Jatkoa tuolle edelliselle.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Voitko sinä antaa tälle viikolle rakkautta ja komeuttasi minulle takaisin kun minä niin antaisin sinulle kaiken rakkauden mitä minulla on. Jatkoa tuolle edelliselle.

    Kai se kauneus ja komeus on enemmänkin katsojan silmissä.
    Rakkautta pitäisi löytyä kaikilta jaettavaksi asti.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Tarvitsen sitä nyt oikein paljon. Sinulla olisi kaikki mitä tarvitsen.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Mitä sinä tarvitset?

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Mitä sinä tarvitset?

    Voit lähettää minulle etärakkauttasi ehkä viisaita tuulahduksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Hmmmm....mitenköhän se tehdään.
    Siinä on hieman aikaa ja hieman huomiota.
    Mitä muuta tarvitset?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Fiksuna tiedät sen toki mielummin tarvitsen ja ottaisin sinut ihan oikeasti eteeni jos olisi mahdollista ja sinusta olisi paljon minulle apua monessakin asiassa. Eikö minulla ole antaa mitään sinulle? Mietinkin usein sitä olenko vain kaiken vastaanottaja jos et tarvitse mitään minulta.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Niin, se mikä on etänä mahdollista, on seuraa, aikaa, huomiota.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Niin, se mikä on etänä mahdollista, on seuraa, aikaa, huomiota.

    Sitäkö haluat minulta? Etkö haluaisi nähdä minua pitkän ajan jälkeen?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Niin, se on sitä mikä on tällä hetkellä mahdollista.
    Toki haluaisin viettää aikaa ennemmin yhdessä kuin etänä.
    Istua ulkona ja sisällä oikeassa seurassa, jutella, viettää aikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Niin, se on sitä mikä on tällä hetkellä mahdollista.
    Toki haluaisin viettää aikaa ennemmin yhdessä kuin etänä.
    Istua ulkona ja sisällä oikeassa seurassa, jutella, viettää aikaa.

    Miten koit sen juttelemisen silloin kun vielä nähtiin? Miksi sitä ei tapahtunut?

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Kirjoitat kuin tuntisit minut.
    Etsitkö palstalta jotakin tiettyä, joka on sinulta kadonnut?

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Kirjoitat kuin tuntisit minut.
    Etsitkö palstalta jotakin tiettyä, joka on sinulta kadonnut?

    Ei hän ole kadonnut ei vain nähdä enää.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ei hän ole kadonnut ei vain nähdä enää.

    Eikö sinulla ole kontaktia häneen?

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Eikö sinulla ole kontaktia häneen?

    Ei ole enää. Ei me nähdä missään.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ei ole enää. Ei me nähdä missään.

    Surullista.
    Etkä voi tai pysty unohtamaan häntä?
    Mitä teidän välillänne tapahtui?
    Siinä mielessä se on surullista, että täällä häntä ikävöit ja toivot löytäväsi.
    Jos kerrot, ehkä hän saattaisi sinut tunnistaa jos hän palstalle joskus eksyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kai se kauneus ja komeus on enemmänkin katsojan silmissä.
    Rakkautta pitäisi löytyä kaikilta jaettavaksi asti.

    Jotkut on tönkköjä. Jääpuikkoja. Kylmiä. Puhumattomia.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Sitäkö haluat minulta? Etkö haluaisi nähdä minua pitkän ajan jälkeen?

    En halua nähdä.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Miten koit sen juttelemisen silloin kun vielä nähtiin? Miksi sitä ei tapahtunut?

    🤣🤣🤣🤣😂😂😂😂😂😂😂😂😁😁😁😁😁

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Jotkut on tönkköjä. Jääpuikkoja. Kylmiä. Puhumattomia.

    Ehkä ovat, mutta miksi ovat?

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    En halua nähdä.

    Etkä varmasti näekään.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    🤣🤣🤣🤣😂😂😂😂😂😂😂😂😁😁😁😁😁

    Menehän nyt itseesi vähän.

    Äänestä

  • Oi oi. Anna sille.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Tarvitsen sitä nyt oikein paljon. Sinulla olisi kaikki mitä tarvitsen.

    Minulta ei löydy sulle mitään.
    Ei ehdi.
    Menee muuhun suuntaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Hmmmm....mitenköhän se tehdään.
    Siinä on hieman aikaa ja hieman huomiota.
    Mitä muuta tarvitset?

    Rrrahaa

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Fiksuna tiedät sen toki mielummin tarvitsen ja ottaisin sinut ihan oikeasti eteeni jos olisi mahdollista ja sinusta olisi paljon minulle apua monessakin asiassa. Eikö minulla ole antaa mitään sinulle? Mietinkin usein sitä olenko vain kaiken vastaanottaja jos et tarvitse mitään minulta.

    En tarvitse, paitsi jos sulla antaa sitä rrrahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Sitäkö haluat minulta? Etkö haluaisi nähdä minua pitkän ajan jälkeen?

    En halua nähdä sinua.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Voit lähettää minulle etärakkauttasi ehkä viisaita tuulahduksia.

    Harmi että se viisaus tuulahtelee monen kohalla vaa läpivetona! Sivusta

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    🤣🤣🤣🤣😂😂😂😂😂😂😂😂😁😁😁😁😁

    Mitä sä koet yhä vieläkin tästä provodialogista kalastelevas?😀Utelias sivusta

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Jotkut on tönkköjä. Jääpuikkoja. Kylmiä. Puhumattomia.

    Voi pahus

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Jotkut on tönkköjä. Jääpuikkoja. Kylmiä. Puhumattomia.

    Kyllä varmasti ovat kun noin heidän toivot sitä olevankin!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Voitko sinä antaa tälle viikolle rakkautta ja komeuttasi minulle takaisin kun minä niin antaisin sinulle kaiken rakkauden mitä minulla on. Jatkoa tuolle edelliselle.

    Pyh 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Sitäkö haluat minulta? Etkö haluaisi nähdä minua pitkän ajan jälkeen?

    En halua nähdä sinua enää. Koskaan.
    En.
    Aurinko paistaa. Rakastan kullankeltaista väriä.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Hmmmm....mitenköhän se tehdään.
    Siinä on hieman aikaa ja hieman huomiota.
    Mitä muuta tarvitset?

    Nothhhhinggg

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Sitäkö haluat minulta? Etkö haluaisi nähdä minua pitkän ajan jälkeen?

    En koskaan.

    Äänestä

Totta kai. Olen ollut apuna silloin kun sitä on tarvittu.

Äänestä
  • Apina olit.

    Äänestä

Totta hemmetissä. Tuo on itsestään selvää.
Miksi edes tuollainen kysymys?

Äänestä
  • Hän taitaa tarkoittaa kenelle tahansa, ei omalle kaivatulle.

    Äänestä

Asiat ei ole noin mustavalkoisia. Riippuu monista asioista.

Äänestä

Kuinka itse lohduttaisi ystävää samassa tilanteessa missä itse kaipasi ymmärtäviä sanoja.
Olen miettinyt joskus tätä asiaa.
Kuka auttoi minua vaikeina aikoina, kuka oli läsnä.
Mutt lähimmäistä auttaisin, läheistä ihmistä, jos hän sitä pyytäisi.

Äänestä

Olisi helppo lähestyä ja kohdistaa lähimmäisen rakkautta toiselle, niinkuin asian ymmärrän. Sen tulisi toteutua pyyteettömästi antajalta, ilman vastapalveluita.

Äänestä
  • Mull
    Mulla on uusi ystävä.

    Äänestä

Varmasti auttaisin, jos hän apua pyytäisi. Muuten en tuppaudu hänen elämäänsä. En ole hänelle ikinä ollut mikään ja tuskin vastaisuudessakaan tulen olemaan. Olen miettinyt mikähän tarkoitus tälläkin kaikella oli/on. Kun elämä muutenkin tosi rankkaa, niin sitten vielä onneton rakkaus. Mutta en kiroa elämääni, ehkä huomenna on vähän parempi vointi, että jaksaa ne pakolliset kuviot.

Äänestä
  • Älä itke 8iinex.

    Äänestä

Mua tarvii moni ja monenlaiseen asiaan. Tuntuu oikeestaan et jos alan täyttään vaan muiden tarpeita jään itse paitsioon.. Se taas on itseni ja elämäni sujumisen kannalta hyvinkin huono juttu.

Olen sairastanut 12 vuoden vakavan syvän depression ja toipunut siitä täydellisesti. Täysiin ruumiin ja sielun voimiin.

Jotenkin kun ulkopuolelta tulee repivyyttä joka suunnasta täyttää muiden tarpeita ja itsestä pitäs irrota joka suuntaan maksimaalisia suorituksia, mulle tulee tunne jota kuvaa parhaiten sana: EI!

Mä eka. Ei muakaan tullu kukaan kantaan läpi synkkien mustien vuosien. Miks mun pitäs uhrata itseni uudelleen alttiiksi sille että uuvutan itseni ja sairastun masennukseen uudelleen??

Vastaus on siis et jos joku soittaa mulle nyt, että apua, nyt on hätä. Ja haluu olkapäätä. En menis. Mulla on klo 4.30 herätys töihin.

Hätään soittasin ambulanssin tai kehottaisin soittaan sen hädän ammattilaiselle.

Ehkä kylmää, mutta mä en itse jaksa jos valvon koko yön olkapäänä ja töihin pitäs siitä vielä lähtee suoraa aamulla.

Työtäkin olisi enemmän tarjolla kun mitä suostun tekemään, sillä jos töissä tulee hätätilanne ja mulle merkitty vapaapäivä, mä sanon ei. Sillä ensin tulee mä itse. Mun jaksaminen. Tiedän että mun käsiä ja jalkoja ja aikaa tarvittas tekemään sairastuneen työvuoro, mutta kukas niitä mun vuoroja sitten tekee kun mä sairastun vuodeksi tai kahdeksi vakavaan masennukseen ja jään sairaslomalle?

T: Karoliina

Äänestä
  • Se riippuu paljolti miten ajattelet.
    Et sinä varmaan uuvu ellei sinulta liikoja vaadita.
    Jos sulla on ollut huonoa aikaa ja käytetty hyväksi, niin sinulla on niistä haavoista jäljellä niitä arpia ja ehkä oletkin siksi varovainen ja torjuva.
    Mutta onhan sinulla kuitenkin omat syysikin olla antamatta enemmän kuin pystyt ja se on hyvä asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Se riippuu paljolti miten ajattelet.

    Oli aika kun juoksin muiden tarpeita täyttelemässä.

    Masentuneiden sen ajan ystävieni itsemurha yrityksiä estelemässä

    Muuttoapuna, kauppakassien tuojana, raskaustestien ja jälkiehkäisyjen hakijana

    Parisuhderiitojen jälkeisen tilanteen olkapäänä

    Lastensuojeluavun tarpeen ensihätänä. Olen itse ollut huostassa joten tiedän ja tunnen ihmisiä jolta saa ensihätään apua ja jotka tuntee alan muita ihmisiä. Ja multa nuorempana alaikäiset kaverini hakikin tukee ja apua kotitilanteisiinsa kun tiesi mulla olevan suhteita.

    Multa myös haetaan nykysinkin tietoo mm. Lapsen koulu ongelmiin ja kotikoulun järkkäilyyn sun muuhun kun tunnen ihmisiä jotka perhekodissa jossa olin huostassa piti tätä kotikoulu opetusta.

    Mut enää en jaksa toimia kaikkien muiden pelastajana itseni kustannuksella

    T: Karoliina

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Niinhän se on, että mitä hyötyä on pelastajasta, jos hänet palkaksi "tapetaan"?
    Ja kun auttaa, niin ennemmin se apua tarvitseva nostetaan sieltä kuopasta pois, kuin vaan käydään heittelemässä hänelle avustusta sinne kuoppaan ja ongelma pitkittyy ja pysyy ja se auttajakin siinä väsyy ja lopulta myös itse putoaa kuoppaan.

    Äänestä

  • Ei kai sulla ollut lapsia tuossa.vouhkaamisessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Se riippuu paljolti miten ajattelet.
    Et sinä varmaan uuvu ellei sinulta liikoja vaadita.
    Jos sulla on ollut huonoa aikaa ja käytetty hyväksi, niin sinulla on niistä haavoista jäljellä niitä arpia ja ehkä oletkin siksi varovainen ja torjuva.
    Mutta onhan sinulla kuitenkin omat syysikin olla antamatta enemmän kuin pystyt ja se on hyvä asia.

    Kirjoitat itsestäänselvää. Mikä oli se uusi näkökulma........

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Oli aika kun juoksin muiden tarpeita täyttelemässä.

    Masentuneiden sen ajan ystävieni itsemurha yrityksiä estelemässä

    Muuttoapuna, kauppakassien tuojana, raskaustestien ja jälkiehkäisyjen hakijana

    Parisuhderiitojen jälkeisen tilanteen olkapäänä

    Lastensuojeluavun tarpeen ensihätänä. Olen itse ollut huostassa joten tiedän ja tunnen ihmisiä jolta saa ensihätään apua ja jotka tuntee alan muita ihmisiä. Ja multa nuorempana alaikäiset kaverini hakikin tukee ja apua kotitilanteisiinsa kun tiesi mulla olevan suhteita.

    Multa myös haetaan nykysinkin tietoo mm. Lapsen koulu ongelmiin ja kotikoulun järkkäilyyn sun muuhun kun tunnen ihmisiä jotka perhekodissa jossa olin huostassa piti tätä kotikoulu opetusta.

    Mut enää en jaksa toimia kaikkien muiden pelastajana itseni kustannuksella

    T: Karoliina

    No miten ihmeessä, jos sul oli se vaikea-asteinen syvä depressioooni.
    Olit työkykyinenkö.
    Joku ei täsmää.
    12 vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    No miten ihmeessä, jos sul oli se vaikea-asteinen syvä depressioooni.
    Olit työkykyinenkö.
    Joku ei täsmää.
    12 vuotta.

    Olin 13 vuotias kun sairastuin 25 vuotias kun todettiin toipuneeksi.

    Olin 1999-2001 sairauslomalla. Jäin tämän takia 9 luokalla luokalleni

    T: Karoliina

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Oli aika kun juoksin muiden tarpeita täyttelemässä.

    Masentuneiden sen ajan ystävieni itsemurha yrityksiä estelemässä

    Muuttoapuna, kauppakassien tuojana, raskaustestien ja jälkiehkäisyjen hakijana

    Parisuhderiitojen jälkeisen tilanteen olkapäänä

    Lastensuojeluavun tarpeen ensihätänä. Olen itse ollut huostassa joten tiedän ja tunnen ihmisiä jolta saa ensihätään apua ja jotka tuntee alan muita ihmisiä. Ja multa nuorempana alaikäiset kaverini hakikin tukee ja apua kotitilanteisiinsa kun tiesi mulla olevan suhteita.

    Multa myös haetaan nykysinkin tietoo mm. Lapsen koulu ongelmiin ja kotikoulun järkkäilyyn sun muuhun kun tunnen ihmisiä jotka perhekodissa jossa olin huostassa piti tätä kotikoulu opetusta.

    Mut enää en jaksa toimia kaikkien muiden pelastajana itseni kustannuksella

    T: Karoliina

    Karoliinalla pakka kokonansa sekasin.
    Hoida kotia ja lapsia, jos on.

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Karoliinalla pakka kokonansa sekasin.
    Hoida kotia ja lapsia, jos on.

    Ei sitä kuule 13 vuotiaana lapsia ole. Toivottavasti.

    Et vissiin osaa ajatella että depressio on yleisin nuorilla teini-ikäisillä?

    Luulit että olen joku 50 vuotias ja aikuisiällä sairastanu 12 vuotta?

    Isoin piikki depressiossa on nuoruusiässä eli alkaa yläasteella. Sillai oli mullakin. Teinien yleisin sairaus.

    T: Karoliina

    Äänestä

  • Silloin sinun puolisosi jättää sinut. Se sinun läheisin ystäväsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Olin 13 vuotias kun sairastuin 25 vuotias kun todettiin toipuneeksi.

    Olin 1999-2001 sairauslomalla. Jäin tämän takia 9 luokalla luokalleni

    T: Karoliina

    Et ole ainoa jätkäkaroliina.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Olin 13 vuotias kun sairastuin 25 vuotias kun todettiin toipuneeksi.

    Olin 1999-2001 sairauslomalla. Jäin tämän takia 9 luokalla luokalleni

    T: Karoliina

    Aivan taatusti olet jäänyt luokalle. Muissakin asioissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Ei sitä kuule 13 vuotiaana lapsia ole. Toivottavasti.

    Et vissiin osaa ajatella että depressio on yleisin nuorilla teini-ikäisillä?

    Luulit että olen joku 50 vuotias ja aikuisiällä sairastanu 12 vuotta?

    Isoin piikki depressiossa on nuoruusiässä eli alkaa yläasteella. Sillai oli mullakin. Teinien yleisin sairaus.

    T: Karoliina

    No uiddu. Jos jos pikkulapsuudesta asti ... hei haloo!
    Vähän perspektiiviä ja rispektiiv.

    Selvinnyt. Kahlannut läpi.

    Enäö en odota mitään.

    Väliin jäi hyvä, yltäkylläisenkin värittämä elämä.

    Olen valmis nyt. Nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Oli aika kun juoksin muiden tarpeita täyttelemässä.

    Masentuneiden sen ajan ystävieni itsemurha yrityksiä estelemässä

    Muuttoapuna, kauppakassien tuojana, raskaustestien ja jälkiehkäisyjen hakijana

    Parisuhderiitojen jälkeisen tilanteen olkapäänä

    Lastensuojeluavun tarpeen ensihätänä. Olen itse ollut huostassa joten tiedän ja tunnen ihmisiä jolta saa ensihätään apua ja jotka tuntee alan muita ihmisiä. Ja multa nuorempana alaikäiset kaverini hakikin tukee ja apua kotitilanteisiinsa kun tiesi mulla olevan suhteita.

    Multa myös haetaan nykysinkin tietoo mm. Lapsen koulu ongelmiin ja kotikoulun järkkäilyyn sun muuhun kun tunnen ihmisiä jotka perhekodissa jossa olin huostassa piti tätä kotikoulu opetusta.

    Mut enää en jaksa toimia kaikkien muiden pelastajana itseni kustannuksella

    T: Karoliina

    Pitää löytyä tasapaino ja tietää omat rajat + kohtuullisuus.
    Joskus jollekin mikään ei riitä.
    Sanotaanhan, että rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi. Eli myös itsestä kuuluu huolehtia ja tietää jaksamisensa rajat.
    Joskus ei riitä 24/7!

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Olin 13 vuotias kun sairastuin 25 vuotias kun todettiin toipuneeksi.

    Olin 1999-2001 sairauslomalla. Jäin tämän takia 9 luokalla luokalleni

    T: Karoliina

    Aikuinenko ?
    Jauhaa lapsuudesta edelleen.
    Sweet Karuliino.

    Äänestä

Auttaisin. Mutta ei taida apuani kaivata.

Äänestä
  • Nej

    Äänestä

🥰
On vaikea olla teologi jos ei ole sitä. Kuvani asioista on vähän erilainen. Lähtee eri pisteestä ja päätyy, ehkä samaan tai sitten ei.

Äänestä
  • Kerrohan siitä kuvastasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Kerrohan siitä kuvastasi.

    Ajattelen, että ensin pitää muuttua sydän. Muuten se on lain noudattamista, ja ei pelastusta ansaita. On paljon ihmisiä, jotka kehuskelee omilla teoillaan. Ei siitä ole mitään hyötyä jos tärkein puuttuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Kerrohan siitä kuvastasi.

    Ruma kuva se on. Ei taiteellinen.
    Niinku passikuva.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Ruma kuva se on. Ei taiteellinen.
    Niinku passikuva.

    Voitko lopettaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Ajattelen, että ensin pitää muuttua sydän. Muuten se on lain noudattamista, ja ei pelastusta ansaita. On paljon ihmisiä, jotka kehuskelee omilla teoillaan. Ei siitä ole mitään hyötyä jos tärkein puuttuu.

    Eli sen pitää tulla aidosti puhtaasta sydämestä, eikä palkkion toivossa.
    Se on sitä mistä kerrottiinkin: toiset toitottelevat torvia almuja antaessaan, että tekonsa huomattaisiin ja heillä olikin jo palkkansa täysimääräisenä, mutta se lesken ropo kelpasi Herralle.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Kyllä, mutta edelleen lain kautta ei voi ansaita armoa. Ei millään tavalla. Ne on edeltä valmistetut hyvät teot… en ole koskaan tehnyt mitään hyvää itse. En koskaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Kyllä, mutta edelleen lain kautta ei voi ansaita armoa. Ei millään tavalla. Ne on edeltä valmistetut hyvät teot… en ole koskaan tehnyt mitään hyvää itse. En koskaan.

    Mutta vastauksena aloituksen kysymykseen: Kyllä haluan rakastaa jokaista, joka rakkautta tarvitsee. Se kaikki rakkaus, jos sitä joskus minun kautta näkyy, tulee ylhäältä. Kiitos kuuluu silloin myös ylhäälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Mutta vastauksena aloituksen kysymykseen: Kyllä haluan rakastaa jokaista, joka rakkautta tarvitsee. Se kaikki rakkaus, jos sitä joskus minun kautta näkyy, tulee ylhäältä. Kiitos kuuluu silloin myös ylhäälle.

    Et voi sanoa noin, ellet tiedä asiaa.
    Jos haluat rakastaa, niin voit rakastaa.
    Ylhäältä on tullut siihen kutsu ja näytetty tie, mutta sitä täytyy kulkea.

    Kyllä se löytyy jo sisältä, mutta siitä täytyy jakaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Voin tietysti sanoa, tiedän kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Et voi sanoa noin, ellet tiedä asiaa.
    Jos haluat rakastaa, niin voit rakastaa.
    Ylhäältä on tullut siihen kutsu ja näytetty tie, mutta sitä täytyy kulkea.

    Kyllä se löytyy jo sisältä, mutta siitä täytyy jakaa.

    Mitä sinä nyt tahdot sanoa? Sano suoraan.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Mitä sinä nyt tahdot sanoa? Sano suoraan.

    "Se kaikki rakkaus, jos sitä joskus minun kautta näkyy, tulee ylhäältä."
    Et sinä tiedä mistä se tulee ennen kuin se kohdallesi tulee ja tapahtuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    "Se kaikki rakkaus, jos sitä joskus minun kautta näkyy, tulee ylhäältä."
    Et sinä tiedä mistä se tulee ennen kuin se kohdallesi tulee ja tapahtuu.

    Useita kertoja on tapahtunut. Puhdas lähimmäisen rakkaus.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Useita kertoja on tapahtunut. Puhdas lähimmäisen rakkaus.

    "en ole koskaan tehnyt mitään hyvää itse. En koskaan."

    Sinulla on hieman se oppi hallitsemassa.
    Koska, tehkää sitä mikä hyvää ja oikein on.
    Ei niin voisi sanoa, ellei sitä voisi tehdä.
    Ei voisi vaatia tekemään parannusta, ellei sitä voisi tehdä.

    Ne ovat mahdollisia tehdä ja siksi niitä vaaditaankin.
    Kaikkien on tehtävä parannus.

    Se tulee sisältä, se puu joko tuottaa hyvää hedelmää taikka huonoa hedelmää.
    kyllä ne pahatkin pystyvät antamaan niitä hyviä lahjoja lapsilleen, ja hyvää itselleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    ”Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? 38Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? 39Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ 40
    Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle”. Matteuksen evankeliumista 25 luku tämä. Minulle se puhuu siitä, ettei ihminen välttämättä itse edes huomaa hyviä tekojaan tai tee niistä numeroa.

    Samoin myös tämä: Matt. 6. Luku:
    ”Kun annat almun, älköön vasen kätesi tietäkö mitä oikea tekee, 4jotta hyvä tekosi pysyisi salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut”

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    "en ole koskaan tehnyt mitään hyvää itse. En koskaan."

    Sinulla on hieman se oppi hallitsemassa.
    Koska, tehkää sitä mikä hyvää ja oikein on.
    Ei niin voisi sanoa, ellei sitä voisi tehdä.
    Ei voisi vaatia tekemään parannusta, ellei sitä voisi tehdä.

    Ne ovat mahdollisia tehdä ja siksi niitä vaaditaankin.
    Kaikkien on tehtävä parannus.

    Se tulee sisältä, se puu joko tuottaa hyvää hedelmää taikka huonoa hedelmää.
    kyllä ne pahatkin pystyvät antamaan niitä hyviä lahjoja lapsilleen, ja hyvää itselleen.

    Mutta oikein kirjoitat. Tietysti nämä kohdat myös tiedän hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    "en ole koskaan tehnyt mitään hyvää itse. En koskaan."

    Sinulla on hieman se oppi hallitsemassa.
    Koska, tehkää sitä mikä hyvää ja oikein on.
    Ei niin voisi sanoa, ellei sitä voisi tehdä.
    Ei voisi vaatia tekemään parannusta, ellei sitä voisi tehdä.

    Ne ovat mahdollisia tehdä ja siksi niitä vaaditaankin.
    Kaikkien on tehtävä parannus.

    Se tulee sisältä, se puu joko tuottaa hyvää hedelmää taikka huonoa hedelmää.
    kyllä ne pahatkin pystyvät antamaan niitä hyviä lahjoja lapsilleen, ja hyvää itselleen.

    Kysyisin vielä sinulta, että missä asiassa itse teet parannusta? Vai näetkö parannuksen tarpeen helposti toisilla ihmisillä? 💛

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Kysyisin vielä sinulta, että missä asiassa itse teet parannusta? Vai näetkö parannuksen tarpeen helposti toisilla ihmisillä? 💛

    En missään asiassa.
    Mun kutsumukseen kuuluu se mitä teen.

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    En missään asiassa.
    Mun kutsumukseen kuuluu se mitä teen.

    Et taida tuntea kirjoituksia kovin hyvin. Sidot raskaita taakkoja muiden selkään, mutta et itse koske niihin sormellakaan 💛… ilman pyhitystä ei ole kukkaan näkevä Jumalaa. Siinä pieni paradoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Et taida tuntea kirjoituksia kovin hyvin. Sidot raskaita taakkoja muiden selkään, mutta et itse koske niihin sormellakaan 💛… ilman pyhitystä ei ole kukkaan näkevä Jumalaa. Siinä pieni paradoksi.

    Mulla on pyhä henki, kutsumus ja valtuutus.
    Tunnen kirjoitukset paremmin kuin uskotkaan.
    Siinä missä toiset kuulevat oppia eivätkä ymmärrä minulle ne on avoimena.

    Äänestä

  • Anonyymi00177 kirjoitti:

    Mulla on pyhä henki, kutsumus ja valtuutus.
    Tunnen kirjoitukset paremmin kuin uskotkaan.
    Siinä missä toiset kuulevat oppia eivätkä ymmärrä minulle ne on avoimena.

    Sehän hyvä! Olisitpa hän, kenelle joskus profetoin, että hänellä on tehtävä.

    Äänestä

  • Anonyymi00178 kirjoitti:

    Sehän hyvä! Olisitpa hän, kenelle joskus profetoin, että hänellä on tehtävä.

    Voi kuule, mulle on profetoitu paljon ja minusta on jopa kirjoitettukin.
    Liikaa ei ole kuitenkaan hyvä tietää ennen oikeaa aikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    "en ole koskaan tehnyt mitään hyvää itse. En koskaan."

    Sinulla on hieman se oppi hallitsemassa.
    Koska, tehkää sitä mikä hyvää ja oikein on.
    Ei niin voisi sanoa, ellei sitä voisi tehdä.
    Ei voisi vaatia tekemään parannusta, ellei sitä voisi tehdä.

    Ne ovat mahdollisia tehdä ja siksi niitä vaaditaankin.
    Kaikkien on tehtävä parannus.

    Se tulee sisältä, se puu joko tuottaa hyvää hedelmää taikka huonoa hedelmää.
    kyllä ne pahatkin pystyvät antamaan niitä hyviä lahjoja lapsilleen, ja hyvää itselleen.

    Miksi ne, jotka sitä toisilta eniten vaativat, tekevät sitä itse vähiten.

    Äänestä

  • Anonyymi00261 kirjoitti:

    Miksi ne, jotka sitä toisilta eniten vaativat, tekevät sitä itse vähiten.

    Mistä tiedät että näin on?
    Oletko nähnyt?

    Äänestä

Miksi hän pyytäisi sitä juuri minulta jos kyse olisi lähimmäisen rakkaudesta. Että tunteeni häntä kohtaan antaisivat hänelle kuitenkin jonkinlaisen takeen avusta. Voisi jopa ajatella että pyyntö juuri tältä olisi tavallistakin vaikeampi. Kun olisi tarkoitus esiintyä kelpoisena.

Äänestä
  • En tiedä, siinä tilanteessahan ei edes tarvitsisi pyytää apua.
    Jokainen nostaa sen oman härän kaivosta, koska sen näkee että jotain puuttuu, mutta naapurin härkä saa usein jäädä sinne kaivoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    En tiedä, siinä tilanteessahan ei edes tarvitsisi pyytää apua.
    Jokainen nostaa sen oman härän kaivosta, koska sen näkee että jotain puuttuu, mutta naapurin härkä saa usein jäädä sinne kaivoon.

    Pitäis varmaan käydä siellä specs seiversillä, kun en ole nähnyt niitä härkiä kaivoissa. Tai ei ole tullut kurkattua sinne.

    Äänestä

  • Anonyymi00262 kirjoitti:

    Pitäis varmaan käydä siellä specs seiversillä, kun en ole nähnyt niitä härkiä kaivoissa. Tai ei ole tullut kurkattua sinne.

    Olet siis sokea.
    Varo kuoppia, ettet putoa.

    Äänestä

Minkälaista lähimmäisenrakkautta sinä tarvitset naiselta, jota et kuitenkaan aio/ pysty/ voi kelpuuttaa suhteeseen kanssasi? Ihan uteliaisuudesta kysyn.

Äänestä
  • Ihan sitä normaalia lähimmäisen rakkautta, jota tulee lähimmäiselleen osoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Ihan sitä normaalia lähimmäisen rakkautta, jota tulee lähimmäiselleen osoittaa.

    Mikä on mielestäsi normaalia lähimmäisenrakkautta sanotaanko vaikka puolitutulle osoittaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Mikä on mielestäsi normaalia lähimmäisenrakkautta sanotaanko vaikka puolitutulle osoittaa?

    Auttaa jos hän pyytää apua.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Auttaa jos hän pyytää apua.

    Mihin hän tarvii apuja?

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Mihin hän tarvii apuja?

    Hän kertoo sen kyllä sinulle.

    Äänestä

  • ..mies haluaa miestä

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Hän kertoo sen kyllä sinulle.

    Äiti Teresoita on puolitutuille harvemmassa kuin jääkarhuja Suomessa. Just sayin.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Äiti Teresoita on puolitutuille harvemmassa kuin jääkarhuja Suomessa. Just sayin.

    Sinut voisi siihen sitten määrätä täyttämään sitä vajetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Sinut voisi siihen sitten määrätä täyttämään sitä vajetta.

    Eipä ole sellaista valtuutta kenelläkään. Luuletko olevasi joku Putin?

    Äänestä

  • Anonyymi00130 kirjoitti:

    Eipä ole sellaista valtuutta kenelläkään. Luuletko olevasi joku Putin?

    Minulla on se valta, tuomarin valta ja se ei ole luuloa.

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Ai sää ootkin pelkkä itsensä ylentänyt tavan "jumala".. 🥱

    Mites toi sun skitsolääkitys, onko nyt kohdillaan siellä?

    Jaa että joku tuomari munais ittensä suomikaksnelosella boustaamalla niin varmaan

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Jaa että joku tuomari munais ittensä suomikaksnelosella boustaamalla niin varmaan

    Asiat menevät juuri niin kuin pitääkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Ai sää ootkin pelkkä itsensä ylentänyt tavan "jumala".. 🥱

    Mites toi sun skitsolääkitys, onko nyt kohdillaan siellä?

    Mut ylensi ihan sellaset olennot joista te ette tiedäkään, mutta olette kuulleet.
    Skitsolääkitystä ei terveet tarvitse.

    Äänestä

  • Anonyymi00176 kirjoitti:

    Mut ylensi ihan sellaset olennot joista te ette tiedäkään, mutta olette kuulleet.
    Skitsolääkitystä ei terveet tarvitse.

    Avaruuden olio(t)

    Äänestä

  • Anonyymi00232 kirjoitti:

    Avaruuden olio(t)

    Jaa uskotko taruolentoihin?

    Äänestä

Emmä nyt ehdi. Ennen olis ehtiny.

Äänestä
  • Pidän sinut estettynä.

    Äänestä

Tietysti antaisin rakkautta ja lämpöä jos olisit hän.😍🤗👧

Äänestä

En auttaisi vierasta/puolituttua. Käskisin hakee apua ihan toisesta osoitteesta ja pyytäisin jättämään rauhaan.

Äänestä
  • Entä jos itse joudut siihen tilanteeseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Entä jos itse joudut siihen tilanteeseen?

    Olen hakenut ammattiapua niin kuin kuuluu jokaisen tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Olen hakenut ammattiapua niin kuin kuuluu jokaisen tehdä.

    Entä jos ne ammatti auttajat eivät auta?

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Entä jos ne ammatti auttajat eivät auta?

    Kyllä ne auttaa. En jaksa tuollaista lässytystä.

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Kyllä ne auttaa. En jaksa tuollaista lässytystä.

    Niinkuin niitä vanhuksiakin, jotka löydetään kuukausien päästä kuolleena?

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Niinkuin niitä vanhuksiakin, jotka löydetään kuukausien päästä kuolleena?

    En tiedä sellaisista. En ole myöskään kiinnostunut kenenkään kuolemista.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    En tiedä sellaisista. En ole myöskään kiinnostunut kenenkään kuolemista.

    Nyt tiedät ja kun sattuu omalle kohdallesi, niin alkaa kiinnostamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Nyt tiedät ja kun sattuu omalle kohdallesi, niin alkaa kiinnostamaan.

    Mua ei oma kuolema kiinnosta. Mulla on asiat sujut Yläkerran Herran kanssa.

    Äänestä

En ymmärrä koko aloitusta. Sehän voi tarkoittaa mitä vaan. Selvennä.

Äänestä
  • Oletko laupias samarialainen vai se, joka kävelee ohi?

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Oletko laupias samarialainen vai se, joka kävelee ohi?

    Kävelen ohi. En myöskään ole uskovainen enkä edes uskonnollinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Ja palkkasi on sen mukainen, ei siinä uskoa kysytä kun tekojen mukaan tuomitaan.
    Heitteille jättö on uskonnosta riippumaton ja tuomittavaa, vaikka ei edes tuomioihin uskoisikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Jos juttusi ovat tätä tasoa, niin lupaan että ne ammattiauttajat auttavat sinua. Ja mielellään auttavatkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Jos juttusi ovat tätä tasoa, niin lupaan että ne ammattiauttajat auttavat sinua. Ja mielellään auttavatkin.

    Eli perus asioiden tietämys tarkoittaa sinulle ammattiavun tarvetta?
    Arvaahan kaksi kertaa, kuka tarvitsee sitä apua?

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Eli perus asioiden tietämys tarkoittaa sinulle ammattiavun tarvetta?
    Arvaahan kaksi kertaa, kuka tarvitsee sitä apua?

    Opettele ensin suomenkielen peruskielioppi ja yhdyssanojen oikeinkirjoitus ennen kuin alat pätemään. Tulee vahvat kalluvibat sun teksteistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Opettele ensin suomenkielen peruskielioppi ja yhdyssanojen oikeinkirjoitus ennen kuin alat pätemään. Tulee vahvat kalluvibat sun teksteistä.

    Jos teksti on muuten ymmärrettävää, niin sillä ei ole merkitystä itse asian kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Jos teksti on muuten ymmärrettävää, niin sillä ei ole merkitystä itse asian kanssa.

    Hyvää tekstiä ja arvokasta asiaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Oletko laupias samarialainen vai se, joka kävelee ohi?

    Tuo vastaaja ei ollut edellinen. Joku jatkoi puolestani. Nämä pennut sen osaa hienosti.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Ja palkkasi on sen mukainen, ei siinä uskoa kysytä kun tekojen mukaan tuomitaan.
    Heitteille jättö on uskonnosta riippumaton ja tuomittavaa, vaikka ei edes tuomioihin uskoisikaan.

    Näin on asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Kävelen ohi. En myöskään ole uskovainen enkä edes uskonnollinen.

    Vaikuttaa kyllä siltä, että olet.

    Äänestä

Antaisinko rakkautta, jos toinen sitä pyytäisi? Mitähän sinä tässä tarkoitat rakkaudella? En voi rakastaa jokaista kadun kulkijaa vaikka voisin kohdella heitä ystävällisesti. Kirjoitat epäselvästi.

Äänestä
  • Aivan. Salamyhkäistä, salaperäistä jorinaa kiertäen kaarten kertomatta.

    Jotain salattavaa on, mikä painaa?

    Ja apua pitäisi saada, lohtua, empatiaa, ehkä rakkauttakin toivoo, vaikka on umpio tiiliskivi.
    Vaikeaa.

    Onko jotain pahaa mukana, mikä ei kestä päivänvaloa tai muuta jännää toimintaa? Joku teko?

    Kukaan ei voi auttaa (mitä alunperin pyysit), ellet kenellekään koskaan kerro. Kukaan ei tule tuntemaan Sinua eikä tule läheiseksi.

    Tämä on kirjoitettu lähimmäisenrakkauden näkökulmasta.

    Äänestä

Mulla ei oo enää ketään jota rakastaa ja jos vielä sopivaan kohteeseen törmäisin
En tiedä oisaisinko enää raksataakaan
Oon ollut liian pitkään yksin
Naiselta.

Äänestä
  • Ehkä voisit oppia jos se sopiva elämääsi ilmestyisi.

    Äänestä

Se riippuu henkilöstä hyvin pitkälle ja siitä, että minkälaista apua tarvitsisi.
Kadulla auttaisin, ihon väristä riippumatta jos vaikka satuttanut itsensä.
Mutta ihmistä joka todistettavasti paha, vakavasti sairas - en pysty henkilökohtaisesti auttamaan. Eikä ulkopuolisena ihmisenä kuulu auttaa ihmistä, jos häntä ei tunne eikä hänestä tiedä mitään. Auttaminen on mahdotonta, jos on kysymys vakavasta mielenterveyden häiriöstä, avun antaminen kuuluu terveydenhuollolle.
Ei yksittäiselle kanssaihmiselle mielestäni.
Lähimmäisen rakkaus ei tarkoita, että täällä on pakko tai velvollisuus rakastaa ihmistä jos tähän ei riitä resussit.

Äänestä
  • Lähimmäisenrakkaus tarkoittaa myötätuntoa.
    Jokaiselta vaaditaan kykyjensä mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Lähimmäisenrakkaus tarkoittaa myötätuntoa.
    Jokaiselta vaaditaan kykyjensä mukaan.

    Sinulta ei selvästikään ole vaadittu tarpeeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Sinulta ei selvästikään ole vaadittu tarpeeksi.

    On aika paljon taakkaa niskassa, koko maailma vähän kuin harteilla, taivas ja helvettikin.
    On siinä aika paljon vaatimusta ja tässä erottelen kuka saa jäädä valtakuntaan ja kuka heitetään ulos.

    Äänestä

  • Anonyymi00174 kirjoitti:

    Jeesys syndroomasi kukoistaa. Sinä tarvitset diakonia, et muuta. Ja ehkä lääkityksen tehostamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00208 kirjoitti:

    Jeesys syndroomasi kukoistaa. Sinä tarvitset diakonia, et muuta. Ja ehkä lääkityksen tehostamista.

    Sinä et saa jäädä.

    Äänestä

  • Anonyymi00174 kirjoitti:

    On aika paljon taakkaa niskassa, koko maailma vähän kuin harteilla, taivas ja helvettikin.
    On siinä aika paljon vaatimusta ja tässä erottelen kuka saa jäädä valtakuntaan ja kuka heitetään ulos.

    Mitä ihmettä kehtaat kirjoittaa? Sinulla valta?
    Mikähän pahuuden salaliittovaltakunta on nimeltään?
    Suomessakin niitä on muutamia.
    Istutko lusimassa (jo) ?

    Äänestä

  • Anonyymi00235 kirjoitti:

    Mitä ihmettä kehtaat kirjoittaa? Sinulla valta?
    Mikähän pahuuden salaliittovaltakunta on nimeltään?
    Suomessakin niitä on muutamia.
    Istutko lusimassa (jo) ?

    Jep, olen se korkeimman kaiken omaisuuden hoitaja.
    Se joka kysyy Herran kunniaa ja tuomitsee.
    Jumalan valtakunta kyseessä.

    Äänestä

En voi auttaa sellaista jonka koen toimineen niin, että hänen toimintansa on aiheuttanut trauman minulle ja kun osallisena on ollut paljon muitakin ns. häiriköimässä elämääni. Vaikka ymmärtäisi henkilön käyttäytymisen motiiveja, niin se ei tarkoita sitä, että voisi hyväksyä hänet sillä tavalla, että haluaisi olla hänen kanssaan tekemisissä. Kyseessä on hyvin kauan kestänyt todella vaikea tilanne. Jos koen etten voi olla samassa tilassa tietyn ihmisen kanssa, enkä pystyisi edes halaamaan häntä ja kun tuntuu siltä että elimistö ja psyyke reagoi negatiivisesti pelkästään silloin, kun näkee hänen tyyppisensä ihmisen, mikään ei voi enää korjata tilannetta hyväksi. Pahat stressioireet kertovat sen, että hän ei ole sellainen henkilö jota voisin auttaa.

Äänestä
  • Ja aina oli niin, että ymmärsin kyseessä olevan pelkkä toisen henkilön auttaminen. Kyse ei ollut koskaan suhteesta. Liian monta liian vaikeaa vuotta, mikä on vienyt voimat ja saanut voimaan todella huonosti.

    Äänestä

  • Hyvä kirjoitus en näe mitään syytä tunkea itseäni sellaisen ihmisen elämään jota tuskin pystyisin ymmärtämään. Useat teot jotka ovat aiheuttaneet paljon epämukavaa stressiä.
    Halventavat ajatukset, kirjoitukset ja ihmeelliset syytökset palstalla.
    Oudoista oudoin käyttäytyminen ja mukana vaatimus siitä, että häntä pitäisi rakastaa.
    Jokaisella ihmisellä on henkilökohtainen oikeus itse päättää siitä miten elää elämänsä.
    Kukaan ihminen täällä ei voi sanella mitään sääntöjä siitä, että miten täällä tulee elää kenenkin. Kiintymystä, ystävyyttä, rakkautta ei tyhjästä synny ihmisten välille - yhdessä koetut asiat, yhdessä eletty aika on se joka yhdistää tai sitten ei.
    Jokainen ihminen on vapaa elämään itsellisesti, ei siihen elämään tarvitse ottaa vastukseksi toista ihmistä jos ajatuksena se on jo mahdotonta.

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus en näe mitään syytä tunkea itseäni sellaisen ihmisen elämään jota tuskin pystyisin ymmärtämään. Useat teot jotka ovat aiheuttaneet paljon epämukavaa stressiä.

    Jokainen päättää kyllä ja kantaa niistä vastuunsa.

    Äänestä

  • Mitä ihmettä ätmi, eiks meidän kaikkien mielestä häiriköt ole just parhaita lisää näitä jihuu?

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Ja aina oli niin, että ymmärsin kyseessä olevan pelkkä toisen henkilön auttaminen. Kyse ei ollut koskaan suhteesta. Liian monta liian vaikeaa vuotta, mikä on vienyt voimat ja saanut voimaan todella huonosti.

    Niin tää taitaa ätmi olla siitä sun terapeutista

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus en näe mitään syytä tunkea itseäni sellaisen ihmisen elämään jota tuskin pystyisin ymmärtämään. Useat teot jotka ovat aiheuttaneet paljon epämukavaa stressiä.
    Halventavat ajatukset, kirjoitukset ja ihmeelliset syytökset palstalla.
    Oudoista oudoin käyttäytyminen ja mukana vaatimus siitä, että häntä pitäisi rakastaa.
    Jokaisella ihmisellä on henkilökohtainen oikeus itse päättää siitä miten elää elämänsä.
    Kukaan ihminen täällä ei voi sanella mitään sääntöjä siitä, että miten täällä tulee elää kenenkin. Kiintymystä, ystävyyttä, rakkautta ei tyhjästä synny ihmisten välille - yhdessä koetut asiat, yhdessä eletty aika on se joka yhdistää tai sitten ei.
    Jokainen ihminen on vapaa elämään itsellisesti, ei siihen elämään tarvitse ottaa vastukseksi toista ihmistä jos ajatuksena se on jo mahdotonta.

    ” Jokainen ihminen on vapaa elämään itsellisesti, ei siihen elämään tarvitse ottaa vastukseksi toista ihmistä jos ajatuksena se on jo mahdotonta.” Jopa on patriarkaalinen ja vanhanaikainen ilmaisu tämä itsellinen ja pitääkö silloin mennä itseensä vai mitenkä?

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    Jokainen päättää kyllä ja kantaa niistä vastuunsa.

    Mitä haet sillä, että myötäelää tätä trollaavan miehen performanssia olisitko valmis päästämään illuusiosta irti?

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    Jokainen päättää kyllä ja kantaa niistä vastuunsa.

    ” Jokaisella ihmisellä on henkilökohtainen oikeus itse päättää siitä miten elää elämänsä.
    Kukaan ihminen täällä ei voi sanella mitään sääntöjä siitä, että miten täällä tulee elää kenenkin. ” Ei ny ihan niin mustavalkoista ole hombre

    Äänestä

  • Anonyymi00157 kirjoitti:

    Täällä kaikki liittyy hänen pikku vihkiytymistehtävään ja riskitki on tiedossa

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Täällä kaikki liittyy hänen pikku vihkiytymistehtävään ja riskitki on tiedossa

    Ja niin varmaan joo, mutta kaikkihan on aina muiden vika tietysti että win-win

    Äänestä

  • Onko joku scifi-tarina vai ihan irl, jos näin, niin hyvin erikoiselta vaikuttaa... hmm.

    Olisko sinun hyvä käydä juttelemassa jolkekin?
    Katso peiliin myös.

    Kyllä se siitä. 10 vuoden kuluttua helppaa jo.

    Äänestä

  • Mitä häiriköinti on ollut. Haluatko avata tilannettasi?

    Äänestä

  • Anonyymi00157 kirjoitti:

    ” Jokaisella ihmisellä on henkilökohtainen oikeus itse päättää siitä miten elää elämänsä.
    Kukaan ihminen täällä ei voi sanella mitään sääntöjä siitä, että miten täällä tulee elää kenenkin. ” Ei ny ihan niin mustavalkoista ole hombre

    Ihan universaalit säännöt ovat.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Ja aina oli niin, että ymmärsin kyseessä olevan pelkkä toisen henkilön auttaminen. Kyse ei ollut koskaan suhteesta. Liian monta liian vaikeaa vuotta, mikä on vienyt voimat ja saanut voimaan todella huonosti.

    Pysyykö ruoka sisällä vai oksennatko usein? 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Ja aina oli niin, että ymmärsin kyseessä olevan pelkkä toisen henkilön auttaminen. Kyse ei ollut koskaan suhteesta. Liian monta liian vaikeaa vuotta, mikä on vienyt voimat ja saanut voimaan todella huonosti.

    Käy uimassa, kävele, lenkkeile, pyöräile, käy räkälöissä oluella. Nuku aina välillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus en näe mitään syytä tunkea itseäni sellaisen ihmisen elämään jota tuskin pystyisin ymmärtämään. Useat teot jotka ovat aiheuttaneet paljon epämukavaa stressiä.
    Halventavat ajatukset, kirjoitukset ja ihmeelliset syytökset palstalla.
    Oudoista oudoin käyttäytyminen ja mukana vaatimus siitä, että häntä pitäisi rakastaa.
    Jokaisella ihmisellä on henkilökohtainen oikeus itse päättää siitä miten elää elämänsä.
    Kukaan ihminen täällä ei voi sanella mitään sääntöjä siitä, että miten täällä tulee elää kenenkin. Kiintymystä, ystävyyttä, rakkautta ei tyhjästä synny ihmisten välille - yhdessä koetut asiat, yhdessä eletty aika on se joka yhdistää tai sitten ei.
    Jokainen ihminen on vapaa elämään itsellisesti, ei siihen elämään tarvitse ottaa vastukseksi toista ihmistä jos ajatuksena se on jo mahdotonta.

    Kirjoitat kuin kansakoululainen.

    Äänestä

"Nainen, mitä tekisit jos tietäisit, että toinen tarvitsee sinua?"

Hmmm? Toinen tarvitsee? Joka toinenko?

Mutta no en ainakaan ryhtyisi telineeksi johon tuollainen kaltaisesi saamaton lapamato voisi ripustautua ROIKKUMAAN.

Äänestä
  • Sun olisi parempi pitää ne mölyt mahassasi, koska joudut niistä sanoistasi vastaamaan.
    Silloin on sinulla kova paikka edessäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Sun olisi parempi pitää ne mölyt mahassasi, koska joudut niistä sanoistasi vastaamaan.

    Siis mitä minä en nyt ymmärrä- joku miestrolli provoilee naisena kirjoittelemalla anonyymipalstalla ja..? Sivusta

    Äänestä

  • Oi riimiliha on hyvää, poron kuivalihaa pitää olla muukin käy paitsi jerky hyi

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Sun olisi parempi pitää ne mölyt mahassasi, koska joudut niistä sanoistasi vastaamaan.
    Silloin on sinulla kova paikka edessäsi.

    Meinaakko että liha tottelee terästä, vai? ;)

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Sun olisi parempi pitää ne mölyt mahassasi, koska joudut niistä sanoistasi vastaamaan.
    Silloin on sinulla kova paikka edessäsi.

    Tappaisin sut tosta vaan ja ripustaisin kelleistä hattutelineeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00188 kirjoitti:

    Tappaisin sut tosta vaan ja ripustaisin kelleistä hattutelineeseen.

    Niin varmaan, jos tulisit eteeni lankeaisit polvillesi ja tuli kuluttaisi sinut.

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Sun olisi parempi pitää ne mölyt mahassasi, koska joudut niistä sanoistasi vastaamaan.
    Silloin on sinulla kova paikka edessäsi.

    Kerrankin kova paikka edessä. Eikä puolilöysä. Tai impotenceeeee

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    Oi riimiliha on hyvää, poron kuivalihaa pitää olla muukin käy paitsi jerky hyi

    Neukku sais ottaa pohjoisosan suomesta. Huonosta ns ihmisainesta ja tyhjää joutomaata.

    Äänestä

  • Anonyymi00240 kirjoitti:

    Kerrankin kova paikka edessä. Eikä puolilöysä. Tai impotenceeeee

    Ai sellaisia ajattelet.

    Äänestä

Auttaisin.

Äänestä

Jos haluaisin, niin tekisin sen eteen kuten haluaisin. Ennen annoin itsestäni enemmän muille, nyt jos haluan, olen kiitollinen siitä, että haluan niin tehdä.

Äänestä

No en minä silti hylkäisi sitä jota rakastan.
Ei se avuntarvitsija varmaan sitä apua tarvitse 100% sinun ajastasi.
Ohjaisin kenties palvelujen pariin jos niin vakavasti on toinen avun tarpeessa.

Äänestä
  • Palvelujen pariin on lääkkeitä laillisesti - eli ihan sama kuin piritori.

    Äänestä

Ihmiset tarvii ja kaipaa toistensa seuraa. Mitään ihmeellistä siinä

Äänestä

” Ja sanojenne mukaan teiltä vaaditaan ja niiden mukaan teidät tuomitaan.

Pysykää totuudessa.” Jo on kohtalokkaan oloinen poljento kuin saarnaa kuuntelisi, eikä tämä istu mihinkään muuhun, vaan kuulostaa lähinnä ukaasilta🤔

Äänestä
  • Kohtuus se on kerjätessäkin perhana sentään ja varsinkin tämmöisen vaatimuksen muodossa ”edes lähimmäisenrakautta” joopa🤭

    Äänestä

  • Mutta totta se on, jokaiselta vaaditaan hyviä hedelmiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Kohtuus se on kerjätessäkin perhana sentään ja varsinkin tämmöisen vaatimuksen muodossa ”edes lähimmäisenrakautta” joopa🤭

    Kohtuus kaikessa toki.

    Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    Mutta totta se on, jokaiselta vaaditaan hyviä hedelmiä.

    Niin ja monet ovat siinä varkaissa.
    Haluavstko viedä ne hedelmät??

    Äänestä

  • Yööök. Hirvee.
    Parempaa musaa.

    Äänestä

Itsetuntoni on niin heikko etten näe miten minusta on olemaan jotain hyvää jollekin. Eli vaikka yrittäisin se ei onnistuisi koskaan kunnolla.

Äänestä

En heitä helmiä sioille, sen virheen olen jo tehnyt ja ajattelin jatkossa välttyä siltä. Alkuperä on siis ensin tarkistettava kunnolla ennenkö voi mitään muuta.

Äänestä

Jokainen tarvitsee rakkautta.Tietenkin antaisin, voin pelastaa sillä toisen päivän enkä menetä mitään vaan saan itselleni hyvän mielen

Äänestä

Kyllä ja aina. Tänään olisi ollut hänellä hyvä ts oikea aika kiittää tästä. En ole kuullut.

Äänestä

Tarpeelliseksi itsensä tunteminen on hyvä asia mutta olisiko suurempaa rakkautta osoittaa että selviytyisit omillasi.

Äänestä

Jos näkee kenen tahansa avuntarpeen ja odottaa avunpyyntöä onko tyly. Avunhuuto on tapaa olla usein äänetön energian mennessä pinnalla pysymiseen. Sävy enemmän kohteliaan keskustelun. Sitä tulee kuitenkin tehneeksi, riittämättömyyttään.

Millainen on avulias ihminen, päällepäsmäri, hyväksikäytetty...

Olisiko se läheisemmän kyseessä ollessa sitä enemmän vaiko vähemmän, heitteillejättöä tahi sekaantumista. Onko parasta apua ylipäänsä ymmärtäminen. Pitäytyminen enemmästä, liiasta.

Palvelus eli suosionosoitus taas on ystävällinen, armollinen, ystävällinen, antelias tai velvoittava teko, joka myönnetään vapaaehtoisesti. Sitä tarjotaan, eikä sitä pyydetä.

Lupaus on ilmoitus siitä, että tekee tai ei tee jotain.

Suosionosoitus ei ole lupaus. Erotettava palvelus lupauksesta välttääkseen vääriä odotuksia, sokeita toiveita ja syviä pettymyksiä. Palveluksia ei voi vaatia, lupauksiakaan enemmästä. Tai painostaa kerran suosiotaan osoittanutta. Näistä oltava vain kiitollinen ja nöyrä.

Äänestä
  • Joku eetikko on sanonut että niin kauan kuin yksikään maailmassa kuolee nälkään mikään åerustarpeet ylittävä ei ole moraalisesti hyväksyttävää.

    Äänestä

Itse lainaan aina mökillä ukkoani nuorelle naapurin neidille kun tarvitsee tyydytystä, mieheni hoitaa tehtävän mielellään.Näin Puumalassa.

Äänestä

Mies rakastatko sinä kaikkia ihmisiä jotka kaipaavat rakkautta ja tarvitsevat sitä.

Tuskin vain.

No en kykene itse.

Olen vain pyrkinyt siihen ettö en tahallisesti loukkaa tai aiheuta kärsimystä mutta rakkaus on tunne ja sitä ei voi käskeä.

Äänestä

Jotenkin ihan järkyttävää lukea täällä, kuinka moni kirjoittajista ei olisi valmis auttamaan. Se selittää kyllä tämän maailman tilaa aika hyvin…

Äänestä

Siis en rakasta jos joku tarttee. Jos ei kohde herätä rakkautta. Minussa.

Mutta olen silti hyvä ihminen.

En käytä hyväksi niitä jotka heikossa jamassa. En potki potkittua. Jos tiedän että jotain arvostelee moni, selän takana, en mene mukaan ikinä.

En perusta kasvuhuinetta ja ota sinne markan tuntipalkallla ihmisiä orjiksi sanoinkuvaamattomiin oloihin.

En käytä hyväksi ketään. Puolustan naisia kosks naisia on aina käytetty hyväksi seksuaalisten halujen ym tyyduttäjinä, kotitaliustyösssä yms..

Jos multa kysytään, saatan antaa oman lounaani, nälkäiselle kodittomalle, tsi maksaa.

Mutta en ole mikään budha joka pystyn kaikkia rakastaa.
hmm vielä
Maailmassa on niin paljon pahuutta julmuutta ja itsekkyttä se vaikuttaa

Äänestä

Ei kuksan rakasta

Masilmassa on miljardeja vailla rakautta, suojsa, kotia, ilmastonmuutoksen kourissa

Suuri osa silti valitsee että aihruttaa lisää ilmastonmuutosta koska rakastaa itseään ja on pakko saada jatkaa itseään omassa biologisessa jälkeläisessö kustansi mitä kustansi, esim muiten elämän, vaaditaan muilta mitä vaan kantaan tätö hedelmää ym eikö auteta niitö joita jo on maailmassa

Äänestä
  • Kaikille ilmastoahdistuneille suositus: laittakaa tv kiinni, älkää lukeko mitään uutisia ja eläkää rauhassa omaa pientä elämäänne. Tuollaisten "suurien" asioiden murehtiminen ei ole koskaan pelastanut maailmaa. Neuvostoliitossa luultiin että tasa-arvo pelastaa, tuhosi miljoonien elämän. Sama tulee tapahtumaan tämän "vihreä siirtymän" kanssa. Myös siis teidän aktivistien elämä menee pilalle lopulta, ette ole immuuneja vaikeuksille joiden syntyä kannatatte.

    Äänestä

Onkohan tää joku säälipiste leikki. Teeskentelen surkeaa kieltäydyn ammattiavusta olen apu vastainen mutta kerjään ihastukselta sympatiaa ?

Äänestä
  • Ei ole.
    Mistä tuo tyhmyytesi oikein nousee?

    Äänestä

Mä itse olisin tarvinnut apua, en sitä saanut.
Se olisi ollut pieni asia auttajalle ja minulle suuri ja elintärkeä asia.
Nyt aikani on loppumassa ja ne lähimmät jotka tiesivät ja pystyivät eivätkä auttaneet tulevat hautajaisissa tekopyhästi sanomaan: Jos me olisimme tienneet, niin kyllä me olisimme auttaneet.

Mitään he eivät olisi menettäneet, eivät yhtään mitään.
Suku on pahin, se pitää paikkansa.
Ehkä he odottavat perintöä?
Heille tarjottiin se "apu" jonka olisin tarvinnut, kuin ihmeen kaupalla se annettiin heille ilmaiseksi, mutta he löivät sen rahaksi.
Näin heidät koeteltiin.

Äänestä
  • Olen se kompastuskivi, tähän ei kannata kompastua.
    Minulla on Herran henki, minkä tekevät minulle, sen he tekevät Herralle, minkä jättävät tekemättä minulle, sen he jättävät tekemättä Herralle.

    Tuomio on täällä ja erottelu on jo alkanut.
    Kaikkien teot ja sanat koetellaan.

    Niin, se tuli kuin varas yöllä, kun ihmiset nukkuivat, kuten ennalta ilmoitettiin.
    Jolla on korvat kuulla hän kuulee.

    Äänestä

  • No mikä merkkihenkilö olet, kun kuvailet jälkeenjäävien pohjatonta itkuvirttä?

    Jos ja jos olet avun tarpeessa, älä sitä tänne nimettömänä vuodata ikuisuuksiin.

    Emme voi auttaa.

    Toi on itseminää, itserakkautta.
    Haluat olla estradilla. Spotlight.

    Mene nukkumaan. Se on terveellistä. AINA.

    Äänestä

  • Anonyymi00244 kirjoitti:

    No mikä merkkihenkilö olet, kun kuvailet jälkeenjäävien pohjatonta itkuvirttä?

    Jos ja jos olet avun tarpeessa, älä sitä tänne nimettömänä vuodata ikuisuuksiin.

    Emme voi auttaa.

    Toi on itseminää, itserakkautta.
    Haluat olla estradilla. Spotlight.

    Mene nukkumaan. Se on terveellistä. AINA.

    No, tuo on sinun mielipiteesi ja luulosi.

    Äänestä

Auttaisin hädässä mutta en antaisi ”rakkautta”!😀

Äänestä

Et kerro mitä ajat takaa.

Joku voi pyytää muita auttamaan itseään esim jotta porukassa tehdään jollekin kärsimystä

Ihmiset jotka vaativat muilta eivät ole hyviä ihnisiä

Tämä ketju on manipulointia

Kysyä saa

Syyllistäminen on manipulointia

Äänestä
  • Syyllistät minua siis manipuloinnista ja täten manipuloit itse.

    Äänestä

EN pitää osata Käyttäytyä!

Äänestä

En tekisi mitään jos joku stalkkeri olisi rakastunut minuun. En voisi rakastua stalkkeriin. Ylipäätään en tekisi mitään. Miksi minun pitäisi uhrautua jonkun tarpeiden edessä jos en tuntisi yhtään mitään häntä kohtaan? Ja rakkaus on päätös yhdessä olosta. Et ole rakastunut, vaan ihastunut. Yhdessä rakastutaan mutta erikseen voidaan ihastua.

Äänestä
  • Jännää, jos joku haluis kotona kuvata muamuka tietämättäni ja kuunnella ja lukea puhelinjutskat.
    Imartelevaa 😋

    Mä olen sen arvoinen 😚

    Äänestä

Lähtisi äidille asumaan kun sieltä saisin enempi rakkautta.

Äänestä
  • Mun äiti oli HIRVIÖ.

    Äänestä

Miten saada toinen lämpimäksi. aaaaaaaakuumana

Äänestä

En todellakaan auttaisi, jos olisin kokenut hänen tehneen jotain sellaista, mikä olisi vaurioittanut minun pidemmän aikaa! Sellaisen ihmisen kanssa en haluaisi koskaan olla missään tekemisissä!

Äänestä

olen nyt pyytanyt etta se jattaisi minut rauhaan ja etsisi itselleen uuben ystavan sielta siina on vaan yksi pointti etta mina en halua hanta nahba

Äänestä
  • sita minakin toivon

    Äänestä

  • Anonyymi00284 kirjoitti:

    sita minakin toivon

    mita sina muka toivot etsi nyt itsellesi uusi nainen sieltä

    Äänestä

  • Anonyymi00293 kirjoitti:

    mita sina muka toivot etsi nyt itsellesi uusi nainen sieltä

    pasi minulla on sinulle yksi asia meinaan vaihtaa sukunimeni takaisin salakaksi niin paasen isani kanssasamaan hautaan

    Äänestä

Nothing

Äänestä

Esittämäsi asia on liian lavea. Samoin nykypäivän käsitys rakkaudesta on liian lavea.
Ethän anna esim rahaa alkoholistille. Sehän helposti voi mennä viinaan eikä ruokaan tai perheelle. Lisäksi muutoinkin perhe kärsii.
Esittämässäsi tekstissä on "jos tietäisit". Hyvin usein ei tiedä, koska hävetään avuntarvetta eikä kerrota mikä on totta. Myös on paljon huijauksia, joissa on hyväuskoisia vedätetty kuusnolla jopa velkoihin asti eikä mikään riitä.
Niissä tapauksissa auttaisin mielummin todellisessa ahdingossa olevia en feikki sellaisia.

Äänestä
  • Siksi pitääkin ottaa selvää asiasta.
    Jos käyttää toisen hyväntahtoisuutta taikka auttavaisuutta hyväksi eli tekee petoksen, se on väärin ja petos.

    Äänestä

  • Anonyymi00281 kirjoitti:

    Siksi pitääkin ottaa selvää asiasta.
    Jos käyttää toisen hyväntahtoisuutta taikka auttavaisuutta hyväksi eli tekee petoksen, se on väärin ja petos.

    Niinpä! Siksi onkin vaikea antaa suoraa vastausta noinkin laveaan aloitukseen. Siinähän melkein pitäisi hyväksyä kaikki ettei tulisi syyllistetyksi heitteillejätöstä. Voisi luetteloida kymmenkunta tapausta, joissa en auttaisi tai auttaisin eri tavoin omalla tavallani.
    Kaikissa tapauksissa ei voi ottaa selvää tai voi olla hyvin työlästä. Kuten aseiden toimittaminen Ukrainaan > myydäänkö jotain kalustoa eteenpäin, jotta saadaan rahaa.

    Toinen asia on miten sitä apua käytetään, käytetäänkö sitä oikein diihen tatkoitukseen kuin se on tarkoitettu. Esim Turkin maanjäristysten aikaan lämpökameralla voidaan etsiä ja löytää raunioista ihmisiä. Kun siitä vinkkaa, niin ditä tietoa käytetäänkin dronien tehokkaampaan ampumiseen. Ymmärrät varmaan, että kaikkea tietoa voidaan käyttää monenlaisiin tarkoitusperiin. Ei yksinomaan hyvään auttamiseen. Sotimista sinänsä en pidä hyvänä asiana. Viattomat yleensä kärsivät.

    Äänestä

  • Anonyymi00282 kirjoitti:

    Tuo on eri asia kuin ihmisen auttaminen.
    Ihmistä tulee auttaa ja se tulee tehdä oikein ja käyttää järkeä.
    Asioista tulee ottaa selvää se mitä tarvitsee ottaa selvää.

    Ukrainaan ei saa lähettää aseita, se teurastaminen pitää loppua ja osapuolet neuvottelemaan ja kaikki ilmoitetut rikokset pitää tutkia.
    Siellä aseita ja rahaa todellakin valuu vääriin käsiin. Ja tästä asiasta syötetään propagandaa kaikkialle.
    Asiaan olisi pitänyt puuttua jo silloin, kun urkainalaiset siellä tekivät rikoksia venäläisiä vastaan.
    Se katsottiin sormien läpi, eikä asiaan puututtu.
    Siellä on paljon asioita tehty suunnitelmallisesti, Merkel myönsikin että siellä oli sopimus tehty vain pelatakseen aikaa, eli siellä oli jotain suunnitelmia ja sopimus oli petos.
    Siellä on paljon korruptiota, Selenski ei ole mikään puhdas pulmunen.
    Tulitauko, neuvottelut käyntiin ja rauhanturvajoukot ajelemaan ja valvomaan.
    Näille voi sitten paikallisetkin kertoa mitä siellä oikeasti tapahtuu.

    Kyllä väärinkäyttöä on ja mitä lepsummin heittelee rahaa sinne tänne, sitä enemmän väärinkäyttöä.
    Suurin osa afrikan avustuksistakin menee diktaattorien palatseihin, heidän sukulaisille ja aseisiin.
    Sinne on lykätty rahaa jo vuosia, mitään ei ole saatu aikaan muuta kuin lisää vaikeuksia ja pakolaisia.
    Se on ihan suunniteltua.

    Äänestä

  • Anonyymi00286 kirjoitti:

    On suuri houkutus ottaa välistä näistä avustuksista. Tietty joitain kuluja synty, mutta ne pitäisi tutkia ja tarkastaa. Niinhän Suomen toimeentuloasiakkaiden tiliotteetkin syynätään tarkasti. Yksityisyyttä ei ole sillä rintamalla.

    En ole perehtynyt maahanmuutto / pakolaiskysymyksiin millä perusteilla maksettavat summat määrittyvät. Jos henkilömääriin niin luulisi otettavan huomioon paljonko ihmisiä kohdemaassa ja paljonko lähtenyt pois esim EU:n , jossa maksetaan ehkä lisää. Silloin helposti kustannukset 2x per nuppi.

    Äänestä

  • Anonyymi00286 kirjoitti:

    Tuo on eri asia kuin ihmisen auttaminen.
    Ihmistä tulee auttaa ja se tulee tehdä oikein ja käyttää järkeä.
    Asioista tulee ottaa selvää se mitä tarvitsee ottaa selvää.

    Ukrainaan ei saa lähettää aseita, se teurastaminen pitää loppua ja osapuolet neuvottelemaan ja kaikki ilmoitetut rikokset pitää tutkia.
    Siellä aseita ja rahaa todellakin valuu vääriin käsiin. Ja tästä asiasta syötetään propagandaa kaikkialle.
    Asiaan olisi pitänyt puuttua jo silloin, kun urkainalaiset siellä tekivät rikoksia venäläisiä vastaan.
    Se katsottiin sormien läpi, eikä asiaan puututtu.
    Siellä on paljon asioita tehty suunnitelmallisesti, Merkel myönsikin että siellä oli sopimus tehty vain pelatakseen aikaa, eli siellä oli jotain suunnitelmia ja sopimus oli petos.
    Siellä on paljon korruptiota, Selenski ei ole mikään puhdas pulmunen.
    Tulitauko, neuvottelut käyntiin ja rauhanturvajoukot ajelemaan ja valvomaan.
    Näille voi sitten paikallisetkin kertoa mitä siellä oikeasti tapahtuu.

    Kyllä väärinkäyttöä on ja mitä lepsummin heittelee rahaa sinne tänne, sitä enemmän väärinkäyttöä.
    Suurin osa afrikan avustuksistakin menee diktaattorien palatseihin, heidän sukulaisille ja aseisiin.
    Sinne on lykätty rahaa jo vuosia, mitään ei ole saatu aikaan muuta kuin lisää vaikeuksia ja pakolaisia.
    Se on ihan suunniteltua.

    Ihmisten auttaminen on lavea käsitys myös. Kuka mitäkin pitää oikeana auttamisena. Jonkun jopa hyväätarkoittava auttaminen voi aiheuttaa mittaamattomat vahingot asianosaiselle. Varsinkin kun ei ole riittävästi tietoa. Ja joskus siinä auttamisessa voi olla oma /omat lehmät ojassa eli oma etu, joita ajetaan eteenpäin aiheuttamastaan vahingoista huolimatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00286 kirjoitti:

    Tuo on eri asia kuin ihmisen auttaminen.
    Ihmistä tulee auttaa ja se tulee tehdä oikein ja käyttää järkeä.
    Asioista tulee ottaa selvää se mitä tarvitsee ottaa selvää.

    Ukrainaan ei saa lähettää aseita, se teurastaminen pitää loppua ja osapuolet neuvottelemaan ja kaikki ilmoitetut rikokset pitää tutkia.
    Siellä aseita ja rahaa todellakin valuu vääriin käsiin. Ja tästä asiasta syötetään propagandaa kaikkialle.
    Asiaan olisi pitänyt puuttua jo silloin, kun urkainalaiset siellä tekivät rikoksia venäläisiä vastaan.
    Se katsottiin sormien läpi, eikä asiaan puututtu.
    Siellä on paljon asioita tehty suunnitelmallisesti, Merkel myönsikin että siellä oli sopimus tehty vain pelatakseen aikaa, eli siellä oli jotain suunnitelmia ja sopimus oli petos.
    Siellä on paljon korruptiota, Selenski ei ole mikään puhdas pulmunen.
    Tulitauko, neuvottelut käyntiin ja rauhanturvajoukot ajelemaan ja valvomaan.
    Näille voi sitten paikallisetkin kertoa mitä siellä oikeasti tapahtuu.

    Kyllä väärinkäyttöä on ja mitä lepsummin heittelee rahaa sinne tänne, sitä enemmän väärinkäyttöä.
    Suurin osa afrikan avustuksistakin menee diktaattorien palatseihin, heidän sukulaisille ja aseisiin.
    Sinne on lykätty rahaa jo vuosia, mitään ei ole saatu aikaan muuta kuin lisää vaikeuksia ja pakolaisia.
    Se on ihan suunniteltua.

    On omalla tavallaan ihmisten auttamista lämpökameroiden toimittaminen, jotta pelastutaan. Ja toisaalta auttamista on, jos halutaan auttaa Ukrainaa voittamaan sota niin varustetaan heitä.

    Eli mikä on eri sidosryhmien välistä auttamista ja oikeanlaista auttamista niissä. Onko se erilaista.
    Ja saako / voiko tulla, mennä auttamaan lupaa kysymättä ns "toisen tontille " taustalle hääräämään, jos ei ole edes kysytty tarvitseeko apua.

    Äänestä

  • Anonyymi00289 kirjoitti:

    Kun katastrofi sattuu valtiollisella tasoilla apua pyydetään ja sitä sitten lähetetään.

    Toimiiko auttaminen samalla tavalla myös yksilötasolla eli pitää pyytää ensin ja sitten mahdollisesti autetaan. Esim katastrofin sattuessa voi toimittaa vakuutuslaitokselle tai Kelaan hakemuksen. Mihin asioihin se auttaminen rajoittuu vai rajoittuuko ollenkaan mihinkään? Tällä tarkoitan sitä, voiko sen jälkeen jokainen pistää omat ja vieraat lusikkansa soppaan ja eikun hämmentämään yhdessä. Tuleeko siitä liian laaja-alaista auttamista, jota ei edes ole haluttu.

    Äänestä

Abban anjovisfileet on kyllä sitä parhautta.

Äänestä

Tottakai antaisin =))

Äänestä

Ensin pitäisi pyytää, kertoa asia.

Jos on rehelliset ja kohtuulliset jauhot pussissa eikä vedätystä tai juonitteluja asiaan voi suhtautua myönteisemmin, rakentavammin.

Äänestä
  • Eikä siihen vaikuta toi loppukommentti, jonka koen kiristyksenä. Sitä voidaan käyttää väärinkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00292 kirjoitti:

    Eikä siihen vaikuta toi loppukommentti, jonka koen kiristyksenä. Sitä voidaan käyttää väärinkin.

    Jos aloituksen loppukommenttia tarkoitat, niin siten asia on.
    Kaikkea vääryyttä tapahtuu ja vääryydentekijä on siitä yhtälailla vastuussa, eli loppukommentti on universaali ja pätee siis niin auttajaan kuin avun saajaankin.

    Auttajalta kysytään lähimmäisen rakkautta, autettava kysyy apua taikka jos väärät motiivit, niin se on petos ja rikkomus.

    Äänestä

Miksi otsikko on sukupuolittunut, kun ei sekkistä ole kysymys?

Äänestä

Ei naisenkaan kuulu jaella itseään ympäri kylää. Joten mene muualle iskemään jotain toisia

Äänestä

Rakkaushan on tunne, sitä ei johdatella itse, vaan se on jos on.
Vaikka näkisi jonkun rakkauden puutteessa elävän ja tiedostaisi den, niin ei voi sanoa itselleen että pitää rakastaa.
Mutta ystävällisyys on ehkä se perustapa kun huomataan toinen ihminen.
Rakkaus joko on tai ei , joskus se voi yllättää oman itsensäkin , kun se sattaa mennä ihan väärään kohteeseen .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos hän tarvitsee rakkauttasi, antaisitko sitä?
En tarkoita seksiä vaan rakkautta, edes sitä lähimmäisen rakkautta.
Jos hän tarvitsee apua, auttaisitko?

Muistakaa aina:
Tehkää toisille, niinkuin toivoisitte itsellennekin tehtävän.
Ja sanojenne mukaan teiltä vaaditaan ja niiden mukaan teidät tuomitaan.

Pysykää totuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu