Helsingin vihreät päättäjät ovat hulluudessaan tehneet päätöksen, että esplanadilta poistetaan toinen autokaista, joka on saanut liikenteen valtavaan itseaiheutettuun kaaokseen. Kaistan poistamista on perusteltu sillä, että näin halutaan antaa jalankulkijoille enemmän tilaa, vaikka sekä etelä- että pohjoisesplanadilla on jalkakäytävät kummallakin puolen tietä, ja pohjois-esplanadin jalkakäytävä on jo valmiiksikin normaalia leveämpi. Tämän lisäksi esplanadin keskellä on esplanadin puisto, joka on jo valmiiksi rauhoitettu pelkästään kävelijöille!
Ei ihmekään, että Helsingin keskusta on näivettymässä, kun ostavat asiakkaat eivät sinne enää halua autoillaan tulla.
https://yle.fi/a/74-20033086
Vihreä liikennesuunnittelu on aiheuttanut Helsingin Esplanadille valtavan liikennekaaoksen
101
1251
Vastaukset
- Anonyymi
Tähän on tultu. Mitä ajattelitte tehdä??
- Anonyymi
Kun asuu keskustassa, niin mitäpä tässä on tehdessä. Ottaa vastaan pahenevat ruuhkat kärsivällisesti palmuja katsellessa. Toivoen että pelastuslaitos pystyy toimimaan.
Olen liikkunut pyörällä, liikkunut jo vuosia, ikinä ei ollut ongelmia ajaa Espan läpi. Nykyiset pyöräkaistat vetävät hyvin. Ja todellisuudessa Suomessa ei pyöräilijöitä ole suurta määrää montaa kuukautta liikenteessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun asuu keskustassa, niin mitäpä tässä on tehdessä. Ottaa vastaan pahenevat ruuhkat kärsivällisesti palmuja katsellessa. Toivoen että pelastuslaitos pystyy toimimaan.
Olen liikkunut pyörällä, liikkunut jo vuosia, ikinä ei ollut ongelmia ajaa Espan läpi. Nykyiset pyöräkaistat vetävät hyvin. Ja todellisuudessa Suomessa ei pyöräilijöitä ole suurta määrää montaa kuukautta liikenteessä.Paitsi että palmut viedään kesän jälkeen pois sisätiloihin. Kuolisivat talvella. Tämän kustannuksen takia ne poistettiin Espalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun asuu keskustassa, niin mitäpä tässä on tehdessä. Ottaa vastaan pahenevat ruuhkat kärsivällisesti palmuja katsellessa. Toivoen että pelastuslaitos pystyy toimimaan.
Olen liikkunut pyörällä, liikkunut jo vuosia, ikinä ei ollut ongelmia ajaa Espan läpi. Nykyiset pyöräkaistat vetävät hyvin. Ja todellisuudessa Suomessa ei pyöräilijöitä ole suurta määrää montaa kuukautta liikenteessä.Hesari kirjoitti tänään, että nykyään menee vain yhteen suuntaan pyöräkaista eteläespalla.
Toimittajat eivät viitsi edes paneutua asioihin. Menee kaksi kaistaa eli kumpaankin suuntaan.
Samassa artikkelissa pyöräilijät pitivät uusia kaistoja turhina. - Anonyymi
Virheet päättäjät ei ajattele mitään.
Ne vaan päästelee metaanin tuoksuisia paukkujaan tyytyväisinä housut aivan pas***sa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi että palmut viedään kesän jälkeen pois sisätiloihin. Kuolisivat talvella. Tämän kustannuksen takia ne poistettiin Espalta.
Ajattele nyt, sakki tulee aamuyöstä kapakoista, ne palmut on kustu kuoliaiksi eli seuraava etappi kaatis ja seuraavaks kesäks uudet jne.. se lienee sitä kestävää kehitystä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajattele nyt, sakki tulee aamuyöstä kapakoista, ne palmut on kustu kuoliaiksi eli seuraava etappi kaatis ja seuraavaks kesäks uudet jne.. se lienee sitä kestävää kehitystä?
Kannattaa boikotoida aluetta.
- Anonyymi
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17867829F
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Eikä hesaan muutenkaa ihmiset halua. Mitä siellä on?
- Anonyymi
Näyttää haluavan, kun katsoo esim. liikennettä Ruotsin laivoille. Ajavat Espaa pitkin.
Meitä on muutama kymmenen tuhatta, jotka asuvat ja käyvät töissä Espan eteläpuolella. Mitäs jos vastaava kaupunki "suljettaisiin" samalla tavalla, olisi hirveä meteli. - Anonyymi
Kyllä tuntuu Stadi kiinnostavan kun katsoo autoja esim. Kaivopuistossa. Ei ole kaikki kylän autoja.
Kiinnostuksesta on turha kinastella. Sitä on ja tulee olla. Suomi tarvitsee toimivan pääkaupungin, se on kaikkien suomalaisten etu, vaikka sitä ei aina tajuta.
Mutta palmujen avullako? Naurettavaa rahan hukkaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää haluavan, kun katsoo esim. liikennettä Ruotsin laivoille. Ajavat Espaa pitkin.
Meitä on muutama kymmenen tuhatta, jotka asuvat ja käyvät töissä Espan eteläpuolella. Mitäs jos vastaava kaupunki "suljettaisiin" samalla tavalla, olisi hirveä meteli."Ajavat Ruotsin laivoille". Sinäpä sen sanoit tai kirjoitit. Ohi mennään. Raha virtaa muualle. Olen kirjoittanut jo muutama vuosi sitten ekaa kertaa, että satamat voi siirtää ystävällisempään ympäristöön, niin ei edes ohikulkijatkaan enää häiritse. Ja tuo näivetys on menossa jokaisessa pikkukaupungissakin. Kilometrin matka asiakkaalta toiselle on muuttunut 5-10 km kierroksi näiden älyttömyyksien takia. Sama koskee maitopurkin hakua, ennen kauppa nurkan takana, jonne mentiin kävellrn, nyt on mentävä autolla, kun kauppamatkat alkaa olemaan kaupungeissakin vähintään 6 km. No, lisää vaan verotukseen vähennyksiä ja lisää pakokaasuja. Ja tästä päästiin sähkäriin, joku kuitenkin ulisee "osta sähkäri". En osta, enkä tule ikinä ostamaan. Katotaan sitten seuraavassa elämässä, jos olisi rahaa enemmän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ajavat Ruotsin laivoille". Sinäpä sen sanoit tai kirjoitit. Ohi mennään. Raha virtaa muualle. Olen kirjoittanut jo muutama vuosi sitten ekaa kertaa, että satamat voi siirtää ystävällisempään ympäristöön, niin ei edes ohikulkijatkaan enää häiritse. Ja tuo näivetys on menossa jokaisessa pikkukaupungissakin. Kilometrin matka asiakkaalta toiselle on muuttunut 5-10 km kierroksi näiden älyttömyyksien takia. Sama koskee maitopurkin hakua, ennen kauppa nurkan takana, jonne mentiin kävellrn, nyt on mentävä autolla, kun kauppamatkat alkaa olemaan kaupungeissakin vähintään 6 km. No, lisää vaan verotukseen vähennyksiä ja lisää pakokaasuja. Ja tästä päästiin sähkäriin, joku kuitenkin ulisee "osta sähkäri". En osta, enkä tule ikinä ostamaan. Katotaan sitten seuraavassa elämässä, jos olisi rahaa enemmän.
Käytännön realiteetti on, että satamat ovat täällä. Ottamatta kantaa siihen pitääkö olla vai ei.
Niin kauan kuin satamat ovat täällä, on liikennettä satamaan ja pois. Ja osa siitä kulkee Espan kautta. Eli ei Espaa yksikaistaiseksi. - Anonyymi
Rammstedin konsertti, naisten kymppi, suomi ruotsi maaottelu, pressan vieraat, vappu, joulukatu, taiteiden yö, mielenosoitukset, risteilyalukset, Maailma kylässä.......
Kiinnostaa edelleen ja turha ihmisiä on turhaan liikenteessä seisottaa. Espanja läpi joutuu moni näistäkin ajamaan tai haluaa ajaa.
Ei Espaa yksikaistaiseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ajavat Ruotsin laivoille". Sinäpä sen sanoit tai kirjoitit. Ohi mennään. Raha virtaa muualle. Olen kirjoittanut jo muutama vuosi sitten ekaa kertaa, että satamat voi siirtää ystävällisempään ympäristöön, niin ei edes ohikulkijatkaan enää häiritse. Ja tuo näivetys on menossa jokaisessa pikkukaupungissakin. Kilometrin matka asiakkaalta toiselle on muuttunut 5-10 km kierroksi näiden älyttömyyksien takia. Sama koskee maitopurkin hakua, ennen kauppa nurkan takana, jonne mentiin kävellrn, nyt on mentävä autolla, kun kauppamatkat alkaa olemaan kaupungeissakin vähintään 6 km. No, lisää vaan verotukseen vähennyksiä ja lisää pakokaasuja. Ja tästä päästiin sähkäriin, joku kuitenkin ulisee "osta sähkäri". En osta, enkä tule ikinä ostamaan. Katotaan sitten seuraavassa elämässä, jos olisi rahaa enemmän.
...... ja lisää pakokaasuja....
Pakokaasut lisääntyvät, kun Espann sujuvuutta huononnetaan. Olet oikeassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ajavat Ruotsin laivoille". Sinäpä sen sanoit tai kirjoitit. Ohi mennään. Raha virtaa muualle. Olen kirjoittanut jo muutama vuosi sitten ekaa kertaa, että satamat voi siirtää ystävällisempään ympäristöön, niin ei edes ohikulkijatkaan enää häiritse. Ja tuo näivetys on menossa jokaisessa pikkukaupungissakin. Kilometrin matka asiakkaalta toiselle on muuttunut 5-10 km kierroksi näiden älyttömyyksien takia. Sama koskee maitopurkin hakua, ennen kauppa nurkan takana, jonne mentiin kävellrn, nyt on mentävä autolla, kun kauppamatkat alkaa olemaan kaupungeissakin vähintään 6 km. No, lisää vaan verotukseen vähennyksiä ja lisää pakokaasuja. Ja tästä päästiin sähkäriin, joku kuitenkin ulisee "osta sähkäri". En osta, enkä tule ikinä ostamaan. Katotaan sitten seuraavassa elämässä, jos olisi rahaa enemmän.
...... tästä päästiin sähkäriin, joku kuitenkin ulisee "osta sähkäri". En osta, enkä tule...
Dähkäri tarvitsee liikenteessä saman tilan kuin polttomoottoriauto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tuntuu Stadi kiinnostavan kun katsoo autoja esim. Kaivopuistossa. Ei ole kaikki kylän autoja.
Kiinnostuksesta on turha kinastella. Sitä on ja tulee olla. Suomi tarvitsee toimivan pääkaupungin, se on kaikkien suomalaisten etu, vaikka sitä ei aina tajuta.
Mutta palmujen avullako? Naurettavaa rahan hukkaa.En ole pariin vuosikymmeneen stadissa käynyt, kun lopetin työt siellä. Siellä ei ole mitään, mitä muualla ei ole. Päinvastoin, olen paljon onnellisempi täällä, missä nyt olen. Kauppoja ja muita huvituksia (musiikki, ravintolat ym) löytyy muualtakin. Ihmiset on fiksumpia ja mukavampia. En tarvi stadia mihinkään, joten ei tarvitse häiritä ollenkaan. Ei stadi ole korvaamaton.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää haluavan, kun katsoo esim. liikennettä Ruotsin laivoille. Ajavat Espaa pitkin.
Meitä on muutama kymmenen tuhatta, jotka asuvat ja käyvät töissä Espan eteläpuolella. Mitäs jos vastaava kaupunki "suljettaisiin" samalla tavalla, olisi hirveä meteli.Tilanne pahenee kun Silja muuttaa Skattalle. Nyt Siljan liikenteestä osa pääsee suoraan Länsiväylälle. Skattalta Espan kautta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käytännön realiteetti on, että satamat ovat täällä. Ottamatta kantaa siihen pitääkö olla vai ei.
Niin kauan kuin satamat ovat täällä, on liikennettä satamaan ja pois. Ja osa siitä kulkee Espan kautta. Eli ei Espaa yksikaistaiseksi.Ja liikennemäärät kasvavat kun Hernesaari rakentuu samoin Hietalahti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käytännön realiteetti on, että satamat ovat täällä. Ottamatta kantaa siihen pitääkö olla vai ei.
Niin kauan kuin satamat ovat täällä, on liikennettä satamaan ja pois. Ja osa siitä kulkee Espan kautta. Eli ei Espaa yksikaistaiseksi.Turku, Naantali, Vaasa, Kotka-Hamina, Vuosaari (ei tarvi tulla lähellekkään keskustaa) jne
Luuletko oikeasti, että ainoa satama on stadissa? Tiedätkö, että monesta paikasta pääsee Ruotsiin? Viroon menijät ikävä kyllä joutuu käyttämään armasta kaupunkianne ohikulkumatkalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole pariin vuosikymmeneen stadissa käynyt, kun lopetin työt siellä. Siellä ei ole mitään, mitä muualla ei ole. Päinvastoin, olen paljon onnellisempi täällä, missä nyt olen. Kauppoja ja muita huvituksia (musiikki, ravintolat ym) löytyy muualtakin. Ihmiset on fiksumpia ja mukavampia. En tarvi stadia mihinkään, joten ei tarvitse häiritä ollenkaan. Ei stadi ole korvaamaton.
Varmaan näin ja hyvä niin sinulle. Mutta kaikki ei ole niinkuin sinä. Suomessa ihmiset muuttavat kaupunkeihin. Myös pääkaupunkiseudulle ja tämä lisää tarpeellista liikennettä myös Helsinkiin. Paitsi jos sitä estetään, kuten Sinnemäen johtama politiikka tekee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turku, Naantali, Vaasa, Kotka-Hamina, Vuosaari (ei tarvi tulla lähellekkään keskustaa) jne
Luuletko oikeasti, että ainoa satama on stadissa? Tiedätkö, että monesta paikasta pääsee Ruotsiin? Viroon menijät ikävä kyllä joutuu käyttämään armasta kaupunkianne ohikulkumatkalla.En luule, käytän itse Helsingissä asuvana paljon Turun ja Naantalin lauttaa, koska se on nopeampi. Olen asunut myös muualla ja armaita paikkoja on paljon Suomessa.
Kysyntää on Helsinki Tukholma reitillä samoin Tallinnan, ei laivat täältä mihinkään lähde, ainakaan lähivuosina. Eli se on realiteetti ja ruuhkat ovat Espalla.
Tähän ei vaikuta se mitä mieltä sinällään ollaan Helsingistä. Meille keskustassa asuville se ei ole mielipide vaan joka päiväinen asia, niinkuin varmaan sinullekin oman kotipaikan ongelmat. - Anonyymi
Ei välttämättä halua, mutta on pakko, kun työt on siellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ajavat Ruotsin laivoille". Sinäpä sen sanoit tai kirjoitit. Ohi mennään. Raha virtaa muualle. Olen kirjoittanut jo muutama vuosi sitten ekaa kertaa, että satamat voi siirtää ystävällisempään ympäristöön, niin ei edes ohikulkijatkaan enää häiritse. Ja tuo näivetys on menossa jokaisessa pikkukaupungissakin. Kilometrin matka asiakkaalta toiselle on muuttunut 5-10 km kierroksi näiden älyttömyyksien takia. Sama koskee maitopurkin hakua, ennen kauppa nurkan takana, jonne mentiin kävellrn, nyt on mentävä autolla, kun kauppamatkat alkaa olemaan kaupungeissakin vähintään 6 km. No, lisää vaan verotukseen vähennyksiä ja lisää pakokaasuja. Ja tästä päästiin sähkäriin, joku kuitenkin ulisee "osta sähkäri". En osta, enkä tule ikinä ostamaan. Katotaan sitten seuraavassa elämässä, jos olisi rahaa enemmän.
Vastaavasti Tallinnan lautta lähtee Jätkäsaaresta joka on myös ahtaassa liikennesumpussa. Kottikärryillä varmaan sinne on ajateltu rekkojen lastit työnnettävän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tuntuu Stadi kiinnostavan kun katsoo autoja esim. Kaivopuistossa. Ei ole kaikki kylän autoja.
Kiinnostuksesta on turha kinastella. Sitä on ja tulee olla. Suomi tarvitsee toimivan pääkaupungin, se on kaikkien suomalaisten etu, vaikka sitä ei aina tajuta.
Mutta palmujen avullako? Naurettavaa rahan hukkaa.Kävin stadissa viimeksi yli parikytä vuotta sitten lintsillä, kun lapset oli pieniä. Miksi on näin kauan? Siellä ei yksinkertaisesti ole yhtään mitään, mitä muualta ei saa/ole.
Huvipuistokin tuon jälkeen löytyi Tampereelta, mutta nyt on sekin kylä pilattu. Nyt on lapset aikuisia, eikä tarvi niitäkään käyttää. Oopperaa en voi sietää, joten ei yksinkertaisesti ole mitään, miksi sinne stadiin tarvis tulla. Kierrän kaukaan.
Jos laivalle tarvii ängetä, löytyy noita satamia muualtakin maasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käytännön realiteetti on, että satamat ovat täällä. Ottamatta kantaa siihen pitääkö olla vai ei.
Niin kauan kuin satamat ovat täällä, on liikennettä satamaan ja pois. Ja osa siitä kulkee Espan kautta. Eli ei Espaa yksikaistaiseksi.Luuletko, että stadissa on ainoat satamat?
- Anonyymi
Huumekauppiaille ja seksuaalisesti poikkeaville täytyy olla isot leikkikentät.
- Anonyymi
Vihreä liikennesuunnittelupäällikkö ei asiantuntijoita tarvitse, kun vain polkupyörä ja skuutti ovat ainoat sallitut kumipyöräiset ajoneuvot keskustassa, siinä hehkutetussa kaupunkilaisten "ympärivuotisessa olohuoneessa". Näkisi vaan kuka räntäsateessa, pakkasessa ja myrskyssä pyöräilee sekä juo punkkua Espan puistosss.
- Anonyymi
Tietysti sikäläiset viheriäiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietysti sikäläiset viheriäiset.
Eikös pormestari ole ollut aina kokoomuksesta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös pormestari ole ollut aina kokoomuksesta?
Kokoomuksen kanta on seuraava :
HS: Tiedotteen mukaan kokoomus esitti maanantaina Helsingin kaupunginhallitukselle, että se toteaisi ydinkeskustan liikennettä koskevat ratkaisut sujuvuuden kannalta epäonnistuneiksi.
Erityisesti pormestaripuolue toivoi, että kaupunginhallitus olisi kehottanut purkamaan Esplanadien kavennukset niiltä osin kuin ne ovat rajoittaneet liikennettä. Anonyymi kirjoitti:
Eikös pormestari ole ollut aina kokoomuksesta?
Helsinki on ollut "aina" Kokoomuksen johdosta, Pormestari on kokoomuslainen ja Kokoomus on valtuuston suurin puolue ja siksi on käsittämätöntä että kaikki Helsingin mokat ovat muka Vihreiden syytä.
- Anonyymi
Olen paljasjalkainen stadilainen ja saanut seurata kaupungin kuristamista kuoliaaksi. Autovihamielisyys alkoi kukoistaa jo -60 luvulla, kun sodan käynyt kansa alkoi vähitellen nousta jaloilleen. Halpojen itäautojen rinnalle alkoi tulla japanilaisia, kuplavolkkarit ja minit siinä sivussa.
HELLsinkiin päätettiin rakentaa HAISTAVITUN liikennevalot ohjamaan/estämään peltilehmien liikettä. Ekat valot taisivat tulla jo -50 luvulla mutta myöhemmin niitä laitettiin joka vitun kulmaan. Kaikki paloivat tarkoituksella punaista jotta automiestä VITUTTAISI oikein kunnolla. Punainen aalto oli hetkessä hoidettu. Kun lähti kiihdyttämään vihreistä, ei ollut mitään saumaa ehtiä seuraava tolpan ohi kun se vaihtui jo punaiseksi. Näin edettiin aamusta iltaan kuluttaen kallista polttoainetta kaupungin ilmaa saastuttamaan. Idiootit päättäjät alkoivat rajoittaa ÄH VITTU mä pakenin HELLsingistä jo -80 luvulla ja lopulta koko maasta, kun alkoi VITUTTAA liikaa virkamiesten hölmöily. Kaiken maailman ääliöt pääsevät päättämään ihmisten kulkemisista hankaloittaen liikkeen seisomiseksi tuvallisuuteen ja ilman puhtauteen vedoten. Ja kansa nöyristelee nousematta kapinaan.
Kerran sain kokea ONNEN päivän kun pääsin vetelemään Munkasta Krunaan alle 5min. Syy oli mitä parhain! Sähkökatko ja poliisilakko samanaikaisesti! Liikenne sujui paremmin kuin koskaan. Ei ruuhkaa, ei pysähdyksiä, sujuvaa ajelua läpi kaupungin. Mutta ei makeaa mahan täydeltä! Seuraavana päivänä sähköt olivat kunnossa ja pian poliisitkin tulivat kaduille VITTUILEMAAN viattomille kulkijoille.
Ilman liikennevaloja ei olisi ruuhkia. Onhan se selvää kun kerätään autot jonoihin siitä seuraa ruuhka. Eipä noihin kusipäisiin päätöksiin muutoksia saa kun virkoihin nimitellään vain idiootteja- Anonyymi
Juuri noin. Esim liikennevalot saa aikaiseksi ruuhkan, sitten joku valopää päättää vähän näpelöidä valojen vaihtuvuutta. Tie kavennettu yksikaistaiseksi (poistettu kääntyvien kaista), siinä kun joku tumpelo ekana jää lueskeleen somea tai meikkaa, jono ei ehdi liikkua mihinkään, kun valot jo vaihtuu. Tarkoituksella tehty näin, että tulee ruuhkat ja sitten ulistaan. Tämä "fiksuus" näkyy myös eräässä pikkukaupungissa, jossa liikennesuunnittelija on kortiton ämmä, joten on myös varmasti viherkusipää, jonka työaika on 8-15, ja jolla ei ole tajua mistään, ei edes siitä, ettei kaikki ole työssä toimistoaikaan. Hankaloittavat ihan helvetisti työn hoitamista.
- Anonyymi
Mitä tapahtuu kun auto sammuu Espalle? Ei ole kaistaa missä sen voi ohittaa.
- Anonyymi
Se seisoo sitten siinä. Hymyilet ja kohauttelet olkiasi ja levittelet käsiäsi ja taas hymyilet. Eikä ole pelkoa, että kukaan tulisi auttamaan, torvet soi, nyrkit heiluu ja kiitokseksi saat parkkipeteltä sakkolapun väärästä pysäköinnistä tai poliisilta sakkolapun liikenteen estämisestä.
- Anonyymi
Pystyykö Pelastuslaitos takaamaan että ehtivät perille Korkkarilta keskustaan?
Olisi kiinnostavaa kuulla pelastuslaitoksen johdon arvio tilanteesta jossakin lehdessä.- Anonyymi
No niillä on liikennevaloetuus, mutta mihis ne muut autot väistää, kun ei missään ole tilaa antaa tietä pelastuslaitokselle? Tuskin noiden viherkusipäiden aivokapasiteettiin on edes mahtunut tämäkään asia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niillä on liikennevaloetuus, mutta mihis ne muut autot väistää, kun ei missään ole tilaa antaa tietä pelastuslaitokselle? Tuskin noiden viherkusipäiden aivokapasiteettiin on edes mahtunut tämäkään asia.
Liikennevaloetuus ei taida auttaa kun Espan yksi ja ainoa kaista on jumissa,kummallakin espalla.
Ja heijastusvaikutus ruuhkissa on muille kaduille myös. Vaikuttaa myös spåra liikenteeseen. - Anonyymi
Poliisin kanta näyttää olevan selvä.
Juttu Hesarissa:
Helsingin poliisin liikennevalvontatoiminnan johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein kertoo, ettei Esplanadien ruuhkautuminen ole yllättävää.
– Täällä näyttää hyvin ruuhkaiselta. Mutta ei se ole ihmeellistä. Kun yksi kaista poistuu, välityskyky heikkenee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niillä on liikennevaloetuus, mutta mihis ne muut autot väistää, kun ei missään ole tilaa antaa tietä pelastuslaitokselle? Tuskin noiden viherkusipäiden aivokapasiteettiin on edes mahtunut tämäkään asia.
Juu, tuo liikennevaloetuus on suuri vitsi, kun tiet on tukossa.
- Anonyymi
Mitäs äänestävät vihreitä?
- Anonyymi
Se on ihan oikein heille kun vihreitä kannattavat.
- Anonyymi
Vihreää mielipuolisuutta, kammottavat ruuhkat ja kauppiaat kärsii. No, onneksi noiden kannatus on romahtanut
- Anonyymi
Hälytysajoneuvot jäävät ruuhkaan muiden mukana...
Mutta ei se haittaa, kun ideologia ajattelee puolestamme...- Anonyymi
Irvokasta demokratianvastaista toimintaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Irvokasta demokratianvastaista toimintaa.
No tämä tullaan haastamaan oikeusprosessin kautta, jospa tähän kaupunkiin saadaan vielä demokratia takaisin. Ja joku virkamies kenkää, sen verran taitaa olla jo vahinkoa syntynyt.
- Anonyymi
Kaistan liikenteen pysäyttää pahasti ruuhkaan sammuvat auto ja sen pois saaminen sieltä ei ole helppoa.
Pois työntäminen ei onnistu ollenkaan jos varapaikat ovat varattu tai ajoneuvo on raskas.
Myöskään ohittaminen ei onnistu kun varapaikat varattu tai se on sammunut kohtaan, missä on yksi kaista.
Korotukset eivät mahdollista auton joko kokonaan tai osittain työntämistä puiston kivetylle osuudelle puiden väliin tai läheisen poikkikadun laitaan.
Hälytysajoneuvo, mikäli sen on päästävä juuri Esplanadeille, ei voi käyttää reitin ollessa poikkeuksellisesti estettynä vaihtoehtoista reittiä (esim. Aleksanterinkatua tai toista esplanadikatua poikkikatuineen tai Esplanadin puistokäytäviä ml. Pohjoisesplanadin etelälaidan kivetty jalkakäytävä), koska sinne ei käytännössä pääse kun kaistat seisovat . Myös puistossa ajaminen ei esim. Paloautolla vesilastissa onnistu.
Vesijohdon tms. rikkoontuessa ajoradan kohdalla, kiertoreitin järjestäminen on lähes mahdotonta ja vierestä tilapäisrakenteita ei ole helppo poistaa.
Kun kaista menee tukkoon ja häiriötä ei saada poistettua, on ruuhkassa tilanne paha Katajanokan risteyksessä tai Manskulla.
- Anonyymi
Muutama Espan kahvila ja kuppila saa tuoleja lisää. Toivottavasti hyvä edes niille muutamaksi kesäviikoksi. Muut liikkeet sitten kärsivätkin.
Jos nyt kokeilla haluaa, olisiko voinut tehdä keveillä rakenteilla ilman asfalttisysteemeitä? Taitavat jäädä, oli kokeilun tulos mikä tahansa, ei ole varaa purkaa. Vihreät osaa tämän poliittisen pelin.
Sinnemäen mukaan liikenne vähenee keskustassa. Syy ja seuraus? Kai se vähenee kun sitä tavoitellaan. Pitäisikö tavoitella samaa kuin Tukholma, autoilu toimii tunneleissa ja Kungsträgårdenissa ihmisiet istuvat ja viettävät vapaata. Ruotsissa on viisaammat demarit, onko myös viisaammat vihreät?- Anonyymi
Vihreät loppuivat Ruotsissa, toivottavasti myös täällä.
- Anonyymi
No ei näytä olevan tyytyväinen Espan suurin ravintoloitsijakaan:
Vikströmin mukaan ravintola-alalla menee vaikeiden koronavuosien jälkeen vihdoin hyvin, mutta häntä huolettaa Helsingin keskustan tilanne.
– Tämä on ainutlaatuinen kansallismaisema, joka on kaikkien suomalaisten. Nyt tästä tehdään mahdoton saavutettavuudeltaan, kun autolla tuleminen keskustaan on tehty todella hankalaksi.
Toimitusjohtajan mukaan Helsingin kantakaupungin mittavat rakennushankkeet muun muassa Esplanadilla, Mannerheimintiellä ja Hämeentiellä ajavat helsinkiläisiä kauppakeskuksiin.
– Helsingistä tehdään kovaa vauhtia Espoota, Vikström tilittää.
- Anonyymi
Tunnelissa olisi tunnelmaa, siellä se metrokin porhaltaa!!🥀
- Anonyymi
Tunneli ratkaisee monta asiaa ja ongelmaa. Se nähtiin Tukholmassa. Täytyy muistaa että myös Helsingin keskusta on läpiajo: idän ja lännen suunnassa, Tukholmaan ja Tallinnaan. Ja sähköautotkin tarvitsevat tilaa :)
- Anonyymi
..,.. näivettymässä, kun ostavat asiakkaat eivät sinne enää halua autoillaan tulla.
.....
Palvelut ovat pääsääntöisesti minuuttitaksalla: taksit, kuljetukset jne. Kun ne kallistuvat ruuhkien takia, asiakas maksaa. Espa on tässä suhteessa keskeinen väylä. - Anonyymi
Pidän polkupyöristä joissa on kumit puhki
- Anonyymi
Kokeile joskus sellaista, jossa kumit on ehjät
- Anonyymi
Minä taas sellaisista joissa vaihteiden kaapelit on napsaistu poikki
Miksi kaikki Helsingin liikennesuunnittelun mokat ovat Vihreiden syytä vaikka Vihreät eivät ole koskaan olleet suurin puolue Helnsingissä, vaan Helsinki on Kokoomusjohdossa?
- Anonyymi
Helsingin vihreillä ja kokoomukselaisilla ei ole mitään eroa.
Anonyymi kirjoitti:
Helsingin vihreillä ja kokoomukselaisilla ei ole mitään eroa.
No miksi avaus ei sitten sano, että Kokoomuslainen liikennesuunnittelu on aiheuttanut Helsingin Esplanadille valtavan liikennekaaoksen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helsingin vihreillä ja kokoomukselaisilla ei ole mitään eroa.
SEN ON PALJASTANUT TOHTORI JENNI HAUKIO, EI MITÄÄN EROA.
VÄRISSÄ VAAN SAATTAVAT JOTKUT EREHTYÄ LUULEMAAN ISÄMAALISUUTTA, MUTTA EI SITTEN PASKAKAAN VERTAA. VENÄJÄN SIJOITUKSET OLIVAT TOSI IMELÄÄ, MUTTA KARVASMAKU JÄI. KIINASTA LAINAA JA LÄNEEN MENEE. PAKOLAISET KOKOOMUS MUUTTAA OSAAVAKSI. MUUTA EROA SIINÄ EI SITTEN OLE.
MIELELLÄÄN MARSSIVAT YHDESSÄ SATEENKAARILIPUN ALLA. Anonyymi kirjoitti:
SEN ON PALJASTANUT TOHTORI JENNI HAUKIO, EI MITÄÄN EROA.
VÄRISSÄ VAAN SAATTAVAT JOTKUT EREHTYÄ LUULEMAAN ISÄMAALISUUTTA, MUTTA EI SITTEN PASKAKAAN VERTAA. VENÄJÄN SIJOITUKSET OLIVAT TOSI IMELÄÄ, MUTTA KARVASMAKU JÄI. KIINASTA LAINAA JA LÄNEEN MENEE. PAKOLAISET KOKOOMUS MUUTTAA OSAAVAKSI. MUUTA EROA SIINÄ EI SITTEN OLE.
MIELELLÄÄN MARSSIVAT YHDESSÄ SATEENKAARILIPUN ALLA.ÄLÄ HUUDA.
- Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:
No miksi avaus ei sitten sano, että Kokoomuslainen liikennesuunnittelu on aiheuttanut Helsingin Esplanadille valtavan liikennekaaoksen?
Onko sen aiheuttanut kokoomukselainen politiikka? En tiedä muusta, mutta tämän Espan asian on hoitanut vihreän vastuulla oleva organisaationosa.
Ja se toteutettiin ei demokraattisella tavalla. Onneksi tästä on nyt tulossa oikeusjuttu, saadaan hiukan hallintaan taas, käsittääkseni Sinnemäki jyräämistä.
Mutta oli syy kenen tahansa, Espalla päivittäin liikkuvana, haastavalta näyttää esim. hälytys ajoneuvojen eteneminen. - Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:
No miksi avaus ei sitten sano, että Kokoomuslainen liikennesuunnittelu on aiheuttanut Helsingin Esplanadille valtavan liikennekaaoksen?
Koska tässä Espa asiassa kokoomus vastusti ja hyvin selvästi. Lue linkin Hesaria.
Kai sen takia Sinnemäen johtamat virkamiehet joutuivat ylittämään valtuutensa ja käynnistämään hankinnat ja työt ilman lupaa.
- Anonyymi
Käyttökelpoisuudesta en tiedä mutta HS:n kuvien perusteella lopputulos on törkeän ruma.
- Anonyymi
Niin, ja irvokkaaksi asian tekevät kalliit palmut.
Varsinaista pyrkyryyttä Helsingissä istuttaa palmuja Suomeen. Turisti ei tule Suomeen katsomaan palmuja. Eikö mitään arvokkaampaa jotain maista, ympäristö myös kiittäisi.
Palmut eivät ole ilmastoteko.
- Anonyymi
HAHAHAHHAHAHHÄHHÄHUUU:)
Miten ne osaakin noin hämmästyttävän lahjakkaasti tunaroida joka ikisen asian nurinpäin tunkioon:)
En yhtään ihmettele, että se muuan espanjalainen hampaaton äijä nauraa silmät vettä vuotaen kippurassa Suomen punavihreiden toilailuille.- Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:
Helsingin suurin puolue on Kokoomus.
Ei taida olla sellaista enemmistöä, että pystyy vihervasemmistoa pysäyttämään.
Ei ainakaan tässä Espa asiassa auttanut vaikka kokoomus yritti puhua järkeä muille puolueille. Anonyymi kirjoitti:
Ei taida olla sellaista enemmistöä, että pystyy vihervasemmistoa pysäyttämään.
Ei ainakaan tässä Espa asiassa auttanut vaikka kokoomus yritti puhua järkeä muille puolueille.Kaununginvaltuustossa on 85 jäsentä. Vihreät, SDP ja Vasemmistoliitto yhteensä on 18 plus13 plus 11 = 42 eli niukka vähemmistö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei taida olla sellaista enemmistöä, että pystyy vihervasemmistoa pysäyttämään.
Ei ainakaan tässä Espa asiassa auttanut vaikka kokoomus yritti puhua järkeä muille puolueille.Näin:
Tiedotteen mukaan kokoomus esitti maanantaina Helsingin kaupunginhallitukselle, että se toteaisi ydinkeskustan liikennettä koskevat ratkaisut sujuvuuden kannalta epäonnistuneiksi.
Erityisesti pormestaripuolue toivoi, että kaupunginhallitus olisi kehottanut purkamaan Esplanadien kavennukset niiltä osin kuin ne ovat rajoittaneet liikennettä.
Esitys ei kuitenkaan mennyt läpi kaupunginhallituksessa. - Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:
Kaununginvaltuustossa on 85 jäsentä. Vihreät, SDP ja Vasemmistoliitto yhteensä on 18 plus13 plus 11 = 42 eli niukka vähemmistö.
Kokoomus vastusti hallituksessa kahta kaistaa. Miksi vihreät eivät tätä tukeneet? Kun eivät tukeneet, niin katson että kannattivat eli ovat vastuussa Espan ratkaisusta. Me jotkut ollaan aika yksinkertaisia logiikassamme:)
Ratkaisu on myös ympäristön kannalta huono ja taustalla on strategia ajaa autot pois keskustasta. Ja sen he osaavat hyvin. Kun vaan ajatellaan isompaa kuvaa, se tarkoittaa lisää rakentamista muualle ja hajautettua yhdyskuntarakennetta. Tarkoittaa liikennettä ja päästöjä.
Itse liikun vain pyörällä ja kävellen, ilo asua keskustassa. Espan pyöräily sujuu nyt hyvin, ei tarvita kaistoja lisää, nekin rahat olisi pyöräilijöitä kuunnellen sijoittaa oikeisiin ongelmapaikkoihin. Olen huolissani autoliikenteestä ja ruuhkista muutoksien jälkeen.
Katson myös että vihreillä on osaamisen puutetta ja ymmärtämättömyyttä. Kopioidaan Tukholman ajatuksia. Siellä onkin tuossa hieno kävelyä ja pyöräilykeskusta. Kiitos autotunneleiden. Kööpenhaminassa pyöräillään lähes koko vuosi, Helsingissä ei, täällä on pitkä talvi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomus vastusti hallituksessa kahta kaistaa. Miksi vihreät eivät tätä tukeneet? Kun eivät tukeneet, niin katson että kannattivat eli ovat vastuussa Espan ratkaisusta. Me jotkut ollaan aika yksinkertaisia logiikassamme:)
Ratkaisu on myös ympäristön kannalta huono ja taustalla on strategia ajaa autot pois keskustasta. Ja sen he osaavat hyvin. Kun vaan ajatellaan isompaa kuvaa, se tarkoittaa lisää rakentamista muualle ja hajautettua yhdyskuntarakennetta. Tarkoittaa liikennettä ja päästöjä.
Itse liikun vain pyörällä ja kävellen, ilo asua keskustassa. Espan pyöräily sujuu nyt hyvin, ei tarvita kaistoja lisää, nekin rahat olisi pyöräilijöitä kuunnellen sijoittaa oikeisiin ongelmapaikkoihin. Olen huolissani autoliikenteestä ja ruuhkista muutoksien jälkeen.
Katson myös että vihreillä on osaamisen puutetta ja ymmärtämättömyyttä. Kopioidaan Tukholman ajatuksia. Siellä onkin tuossa hieno kävelyä ja pyöräilykeskusta. Kiitos autotunneleiden. Kööpenhaminassa pyöräillään lähes koko vuosi, Helsingissä ei, täällä on pitkä talvi.Nimi vihreistä myös Sauri näyttää antavan vahvan tuen, ainakin palmujen istutukselle, twitterissä. Tosin hänen ilmaisunsa on kyllä erikoinen:
"Ennen oli siis kunnollista. Palmuja Espan puistossa."
Mikä oli kunnollista?
Onko todella "vihreää" istuttaa palmuja kesäksi ja viedä ne lämpimään talveksi ja taas tuoda takaisin? Ei kuulosta hyvältä ilmastopolitiikalta!!
- Anonyymi
Olisiko näitä 15min zez ideoita?
15min = 15min city
zez = zero emission zone (autoilu kielletty)
https://pressfortruth.ca/new-orwellian-control-grids-are-now-coming-to-fruition-15-minute-cities-exposed/ - Anonyymi
Mitä sanovat espan kauppiaat ja muut palveluden tarjoajat, ei liene hyvä kun nuo pättäjäthän ovat aivan muuta jengiä.
- Anonyymi
Avaajan Hesarin linkin kun lukee, niin eipä oikein kukaan taida tyytyväinen olla. Ainakin se siitä on luettavissa, ettei ole kyllä muita kuunneltu.
Se että saadaan muutamaksi kesäviikoksi ulkoilmaan muutamia pöytiä lisää, seurausvaikutus on koko vuoden vaikuttava liikenteen ongelma, kun on vaan yksi kaista.
Ja tämä kokeilu on kallis ja jättää ehkä pysyviä jälkiä, kuten kivikatujen rikkoutuminen asfalttia poistettaessa. Ehkä vihreiden ajatus onkin, ettei niitä ikinä enää poisteta. - Anonyymi
Hyvä kysymys. Kun katsoo tätä Kaupungin viestiä:
...........Yhteissuunnittelua kaupunkilaisten ja alueen toimijoiden kanssa
Esplanadeja ja muita kokeilun piirissä olevia alueita on suunniteltu yhdessä paikallisten toimijoiden sekä kaupunkilaisten kanssa........
https://www.sttinfo.fi/tiedote/esplanadien-uusien-kavely--ja-oleskelualueiden-suunnitelma-on-valmis-ja-rakentaminen-lahenee?publisherId=60577852&releaseId=69969210,
viesti korostaa yhteistä suunnittelua lähes kaikkien kanssa. Kun yrittää selvittää, niin ei oikein löydy ketään, kuka olisi ollut mukana yhteissuunnittelussa!!
Ymmärtää sen ettei ihan joka muutosta kaupungissa kannata kovin laajasti keskusteluttaa, mutta Espan muutos on hyvin hyvin keskeinen monelle taholle. Se on läpiajoon varattu katu idästä länteen, Tukholmaan lähtevien laivoihin ja myös osittain Tallinnaan. Lisäksi se on keskeinen kaupungissa asuville, erityisesti etelähelsingissä asuville. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä kysymys. Kun katsoo tätä Kaupungin viestiä:
...........Yhteissuunnittelua kaupunkilaisten ja alueen toimijoiden kanssa
Esplanadeja ja muita kokeilun piirissä olevia alueita on suunniteltu yhdessä paikallisten toimijoiden sekä kaupunkilaisten kanssa........
https://www.sttinfo.fi/tiedote/esplanadien-uusien-kavely--ja-oleskelualueiden-suunnitelma-on-valmis-ja-rakentaminen-lahenee?publisherId=60577852&releaseId=69969210,
viesti korostaa yhteistä suunnittelua lähes kaikkien kanssa. Kun yrittää selvittää, niin ei oikein löydy ketään, kuka olisi ollut mukana yhteissuunnittelussa!!
Ymmärtää sen ettei ihan joka muutosta kaupungissa kannata kovin laajasti keskusteluttaa, mutta Espan muutos on hyvin hyvin keskeinen monelle taholle. Se on läpiajoon varattu katu idästä länteen, Tukholmaan lähtevien laivoihin ja myös osittain Tallinnaan. Lisäksi se on keskeinen kaupungissa asuville, erityisesti etelähelsingissä asuville.Ennen kaikkea se on Stadin paraatipaikka, yksi harvoja kauniita ympäristöjä. Nyt se rötvätään asvaltilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä kysymys. Kun katsoo tätä Kaupungin viestiä:
...........Yhteissuunnittelua kaupunkilaisten ja alueen toimijoiden kanssa
Esplanadeja ja muita kokeilun piirissä olevia alueita on suunniteltu yhdessä paikallisten toimijoiden sekä kaupunkilaisten kanssa........
https://www.sttinfo.fi/tiedote/esplanadien-uusien-kavely--ja-oleskelualueiden-suunnitelma-on-valmis-ja-rakentaminen-lahenee?publisherId=60577852&releaseId=69969210,
viesti korostaa yhteistä suunnittelua lähes kaikkien kanssa. Kun yrittää selvittää, niin ei oikein löydy ketään, kuka olisi ollut mukana yhteissuunnittelussa!!
Ymmärtää sen ettei ihan joka muutosta kaupungissa kannata kovin laajasti keskusteluttaa, mutta Espan muutos on hyvin hyvin keskeinen monelle taholle. Se on läpiajoon varattu katu idästä länteen, Tukholmaan lähtevien laivoihin ja myös osittain Tallinnaan. Lisäksi se on keskeinen kaupungissa asuville, erityisesti etelähelsingissä asuville.Helsinki myös tiedottaa seuraavaa Hesarin mukaan:
..........KIVIJALKALIIKKEET ja ravintolat laajentavat toimintaansa molemmilla Esplanadeilla uudelle levennysalueelle.Tulevana kesänä noin tusina yritystä hyödyntää tätä mahdollisuutta........
Kun kesä on mennyt, poistuvatko nuo hyödynnetyt alueet vai maksavatko hyödyntäjät näistä levennysalueista vuokraa läpi vuoden? Ei taida poistua, vaan ne jäävät tyhjiksi, koska ovat kiinteät rakenteet .
Muualla nuo rakenteet ovat keveitä, jolloin ne saadaan kauden jälkeen pois. Tämä helpottaa liikennettä ja kunnossapitoa talvella. Ja tuo kaupungin kassaan parkkitulot.
Mikä on jaettu kustannus per päivä jolloin ihmisiä istuu näissä levennysalueissa? Kausi lyhyt, aurinkoisia päiviä osa ja parempia terasseja kun on, missä autot eivät seiso moottorit käyden vieressä. Ja eipä noissa nykyisissäkään terassituoleissa ole tungosta monena päivänä tai päivän tunteina.
On vaikea löytää punaista lankaa tässä Espan muutoksessa?! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennen kaikkea se on Stadin paraatipaikka, yksi harvoja kauniita ympäristöjä. Nyt se rötvätään asvaltilla.
Näin on, massiiviset asfaltista tehdyt koko puiston läpi menevät mustat kaistan korokkeet ovat järkyttävän näköiset.
Ja terassit teennäisen näköiset seisovan autojonon vieressä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helsinki myös tiedottaa seuraavaa Hesarin mukaan:
..........KIVIJALKALIIKKEET ja ravintolat laajentavat toimintaansa molemmilla Esplanadeilla uudelle levennysalueelle.Tulevana kesänä noin tusina yritystä hyödyntää tätä mahdollisuutta........
Kun kesä on mennyt, poistuvatko nuo hyödynnetyt alueet vai maksavatko hyödyntäjät näistä levennysalueista vuokraa läpi vuoden? Ei taida poistua, vaan ne jäävät tyhjiksi, koska ovat kiinteät rakenteet .
Muualla nuo rakenteet ovat keveitä, jolloin ne saadaan kauden jälkeen pois. Tämä helpottaa liikennettä ja kunnossapitoa talvella. Ja tuo kaupungin kassaan parkkitulot.
Mikä on jaettu kustannus per päivä jolloin ihmisiä istuu näissä levennysalueissa? Kausi lyhyt, aurinkoisia päiviä osa ja parempia terasseja kun on, missä autot eivät seiso moottorit käyden vieressä. Ja eipä noissa nykyisissäkään terassituoleissa ole tungosta monena päivänä tai päivän tunteina.
On vaikea löytää punaista lankaa tässä Espan muutoksessa?!Järjestys kaistoissa on myös hoopo:
Tarjoilijat joutuvat menemään koko ajan jalkakäytävän yli terassille. Vai touhuavatko asiakkaat itse?
Ja asiakkaat istuvat ruuhkassa seisovien autojen vieressä.
Näiden keskinäistä asemaa ei voi muuttaa koska "terassikaista katkeaa välillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Järjestys kaistoissa on myös hoopo:
Tarjoilijat joutuvat menemään koko ajan jalkakäytävän yli terassille. Vai touhuavatko asiakkaat itse?
Ja asiakkaat istuvat ruuhkassa seisovien autojen vieressä.
Näiden keskinäistä asemaa ei voi muuttaa koska "terassikaista katkeaa välillä.Onko turvallista pitää ravintolan pöytiä ja tuolia noin lähellä liikkuvia autoja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helsinki myös tiedottaa seuraavaa Hesarin mukaan:
..........KIVIJALKALIIKKEET ja ravintolat laajentavat toimintaansa molemmilla Esplanadeilla uudelle levennysalueelle.Tulevana kesänä noin tusina yritystä hyödyntää tätä mahdollisuutta........
Kun kesä on mennyt, poistuvatko nuo hyödynnetyt alueet vai maksavatko hyödyntäjät näistä levennysalueista vuokraa läpi vuoden? Ei taida poistua, vaan ne jäävät tyhjiksi, koska ovat kiinteät rakenteet .
Muualla nuo rakenteet ovat keveitä, jolloin ne saadaan kauden jälkeen pois. Tämä helpottaa liikennettä ja kunnossapitoa talvella. Ja tuo kaupungin kassaan parkkitulot.
Mikä on jaettu kustannus per päivä jolloin ihmisiä istuu näissä levennysalueissa? Kausi lyhyt, aurinkoisia päiviä osa ja parempia terasseja kun on, missä autot eivät seiso moottorit käyden vieressä. Ja eipä noissa nykyisissäkään terassituoleissa ole tungosta monena päivänä tai päivän tunteina.
On vaikea löytää punaista lankaa tässä Espan muutoksessa?!Se punainen lanka on seuraava:
.....Kaupungin liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö Reetta Putkonen kertoo, että muutoksien ensisijainen tavoite on parantaa jalankulkijoiden viihtyisyyttä ja kävelyn sujuvuutta..... https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/5938333#kommentit
Jos Espan puistossa jotakin on, niin siellä on todellakin tilaa kävellä:
- pohjoisespalla 2 erittäin leveää kävelytietä ja kumpikin puoli erittäin laadukkaat
- puistossa leveää hiekkatietä ja ohjauksia puistosta monesta kohtaa pois eri kohdille kumpaakin espaa
- etelä Espalla kaksi kävelytietä, jotka toki kapeammat, joissa kuitenkin vähemmän kävelijöitä.
Ja nyt Putkonen ilmoittaa että ensisijainen tavoite on parantaa jalankulkijoiden viihtyisyyttä. Hyvä niin, mutta aika pieni lisä ja todella iso muutos läpiajoon autoille . Tai ei pelkästään läpi ajoon vaan myös liikkeiden huoltoliikenteeseen. Ja merkittävä kustannus kokeilulla. Ja mitä maksaa purkaminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helsinki myös tiedottaa seuraavaa Hesarin mukaan:
..........KIVIJALKALIIKKEET ja ravintolat laajentavat toimintaansa molemmilla Esplanadeilla uudelle levennysalueelle.Tulevana kesänä noin tusina yritystä hyödyntää tätä mahdollisuutta........
Kun kesä on mennyt, poistuvatko nuo hyödynnetyt alueet vai maksavatko hyödyntäjät näistä levennysalueista vuokraa läpi vuoden? Ei taida poistua, vaan ne jäävät tyhjiksi, koska ovat kiinteät rakenteet .
Muualla nuo rakenteet ovat keveitä, jolloin ne saadaan kauden jälkeen pois. Tämä helpottaa liikennettä ja kunnossapitoa talvella. Ja tuo kaupungin kassaan parkkitulot.
Mikä on jaettu kustannus per päivä jolloin ihmisiä istuu näissä levennysalueissa? Kausi lyhyt, aurinkoisia päiviä osa ja parempia terasseja kun on, missä autot eivät seiso moottorit käyden vieressä. Ja eipä noissa nykyisissäkään terassituoleissa ole tungosta monena päivänä tai päivän tunteina.
On vaikea löytää punaista lankaa tässä Espan muutoksessa?!Kyllä ne istuksijat ovat Pohjois-Espan puolella koska sinne paistaa aurinko. Etelä-Espa on kutakuinkin koko päivän varjossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne istuksijat ovat Pohjois-Espan puolella koska sinne paistaa aurinko. Etelä-Espa on kutakuinkin koko päivän varjossa.
Etelä espan tilanne on hupaisa, varjoinen ja sinne on laitettu puiston penkit autotien viereen uudelle levennykselle.
- Anonyymi
Kyllä vihreät voi pysäyttää 9 mm.
- Anonyymi
Kommunismi pitääkin pysäyttää.
- Anonyymi
Hauska juttu, jos hesan keskustaan jää jäljelle pelkästään kahviloita ja ravintoloita.
Niissä kunniakansalaiset viihtyy.- Anonyymi
Jep, mutta onko ne kahvilat jotka jää jäljelle, pakko sijoittaa Espan autokaistalle?
- Anonyymi
Tässä hyvä linkki myös paikallisten näkökulmasta :
https://www.helsinginuutiset.fi/paakirjoitus-mielipide/5956235
Tänä aamuna myös Ylellä Viking Line ilmoitti huolensa muutoksista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä hyvä linkki myös paikallisten näkökulmasta :
https://www.helsinginuutiset.fi/paakirjoitus-mielipide/5956235
Tänä aamuna myös Ylellä Viking Line ilmoitti huolensa muutoksista.Viking Line oli huolissaan sekään asiakkaiden että henkilökunnan ehtimisestä laivalle.
Tilanne ei helpotu, kun Silja siirtyy sinne.
- Anonyymi
Joo en ole nähnyt Espan palmuja 😁 Onneeksi vaikka asun nurkan takana. Ajan autolla sokkona silmät kiinni, vissiin 🚘 Mutta jo ihan perusjärki sanoo, että eihän palmut nyt tänne sovi keskellä pohjoisen tundraa 😆 Haloo pahvit! Kuka "luova" arkkitehti on suostunut edes suunnittelemaan palmujen paikkaa Espalle?
Sopii yhtä hyvin palmut Espalke kuin naiselle 5 dl ankka huulet, jotka roikkuu yli leuan!
Siihen tarvitaan jo luovuuden kukoistusta! Ehdotan hänelle Luova-Luonto Nobel palkinnon 🤩- Anonyymi
Ilmasto muuttuu ja lämpenee, ei kai siinä enää kauaa mene kun palmut kasvavat Helsingissä.
- Anonyymi
Harva siellä muutenkaan jaksaa loputtomiin luudailla. Ne on ne muutamat kesäiset päivät kun kukaan haluaa ulkona kahvitella. Autiona on suurimman osan vuodesta.
- Anonyymi
Kun luki tänään Hesarin mielipide palstaa, paistaa sen kommenteista ymmärtämättömyys Esplanadin merkityksestä läpiajokatuna eli ei pelkästään keskustassa asuvien autoilukatuna.
Näkisinkin mielelläni Espan kokonaan kevyelle varattuna, mutta se on ainoa läpiajoon tarkoitettu reitti keskustassa. Eli 2 kaistaa tarvitaan, jotta läpiajo on häiriötöntä. Ei ole kiva istua Espanlaidalla kun autojonot seisovat. - Anonyymi
Kehä ykkösen sisälle jäävän alueen voisi rauhoittaa pelkästään ammattiliikenteelle ja muuttopakuille joihin erikseen anottavat luvat. Tuollaiset katujen kaventamiset ovat puuhastelua.
- Anonyymi
Eipä yksin kauppojen näivettyminen vaan se, että ne vihreet kusipäät eivät tajua niinkään yksinkertaista asiaa kuin se, miten pelastusajoneuvot pääsee perille?? Toivottavasti joku viherkusipää saa kunnon slaagin siellä palmujensa seassa.
Tämä sairas ideologia näkyy pienimmissäkin kaupungeissa, mm eilen kiinnitin huomiota yhdessä pikkukaupungissa, että kappas vaan, nyt on viides reitti tukossa katutöiden takia. Ei siinä viidennessä remonttikadussa ole kuin asuinkerrostaloja. Toivon salaa, että siellä saa joku sairauskohtauksen tai syttyy tulipalo.
Lisäksi itse joudun ajamaan paikasta toiseen eli kaupunkia ristiin rastiin ja vaikka kyse on pikkukaupungista, tulee 10 km kiertoteitä komiasti täyteen. Poliisitkin joutuu ajelemaan pitkin jalankulku-/pyöräteitä.
Sairasta touhua. Miten helvetissä joku voi noita aivottomia viherkusipäähuumeporukoita edes äänestää ympäri maan?? - Anonyymi
Tämä ylimielinen kaupunkisuunnittelupamppu oli aiemmin HSL:n linjastosuunnittelun pomo, ja pilasi vuosien mittaan hyväksi havaitun ja matkustajia palvelevan linjaston. Brezneviläinen byrokratia ja ideologisista syistä tehtävä pompotus eivät varsinaisesti palvele maksajan eli asukkaiden etua, mutta ovat tietysti kivoja näille tietyille tahoille.
- Anonyymi
HYVÄ ! Äänestäkää lisää vihreitä kaupungin hallitukseen. Hämeentiekin pilattiin , nyt espa. Kauppiaat repii harmaita hiuksiaan. Laivoloillekkin meno sumputettu . Vihreät kun halusi ne vuosaareen, kuka sieltä tulee kaupungille asti.
- Anonyymi
Juuri luin että katukokeilu on päätetty lopettaa. Esplanadin pohjois- sekä etelä suunnat muutetaan taas kaksi kaistaisiksi. Hyvä juttu , kun tulee usein autolla siinä mentyä.
Miksi koko älyttömyys piti tehdä ? Siinä on puisto keskellä , missä voi kävellä ja ulkona olla. Helsingissä on tehty autoilu niin hankalaksi, kuin vain on voitu. Vihreät pääsee hääräämään koko rahan edestä! - Anonyymi
Mikähän on hintalappu tuolle kokeilulle ?
Mutta vihervasureille ei mikään maksa mitään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il213672- 2323522
Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess512365Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik2991713Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?
Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe2271531Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie561523Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO2391475- 961472
- 991358
Kunnan piikkiin meni nuorten surma
Ei ole missään muualla noin alkeellisen oloista siltaa ja kaiteita, ja oliko edes kaiteita, kunnollisia ei ainakaan ollu561245