Vastaus Vantaan Sanomien artikkeliin.

Halusin kommentoida oheista Vantaan Sanomien artikkelia:

https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/5954638

Vaan kun elämme sananvapauden kultaista aikaa ja lehdet eivät ole keskittyneet eivätkä aja omistajiensa asiaa, niin tietenkään kirjoitustani ei haluttu julkaista.

Julkaisen sen täällä, koska sananvapauteen kuuluu että on erilaisia näkemyksiä ja niitä koitetaan sietää vaikka emme siitä pitäisikään tai se olisi omistajiemme edun vastaista.

TEKSTI:

Iso hatun nosto Mauno Saarelle ja Särkelälle.

Näinä massahypnoosin aikoina on ihan hyvä että jotkut ajattelevat Suomen etua ja uskaltavat sanoa sen ääneen.

Yksi suuri syy Venäjä vihamielisyyden lisäämiseen on se, että omat päättäjämme ovat tappaneet omaa kansaansa kokeellisella rokotteella ja tämä pitäisi selvittää ja syylliset saada vastuuseen.

Myöskin Venäjää on käytetty tekosyynä nostaa sähkönhintaa vaikka todellisuudessa sähkönhinta on noussut sen takia, että suomalaisia sähkölaitoksia pidetään kiinni.

Suomi on korruptoituneempi kuin ikinä ja kansallista omaisuuttamme varastetaan ulkomaille minkä ehditään ja sen lisäksi yksilönoikeuksia koitetaan koko ajan varastaa esimerkiksi allekirjoittamalla näitä täysin absurdeja ja ihmisyydelle vaarallisia WHO:n pandemisopimuksia.

Ja nyt poliittiset vatipäämme ovat tuomassa tänne ydinohjuksia ja varmaankaan Venäjä on sitä mieltä että se on ihan ookoo.

Venäjä - Ukraina konfliti on monivivahtisempi asia kuin mitä valtamedia antaa ymmärtää ja vaikka en hyväksykään Venäjän voimatoimia, niin ymmärrän kyllä miksi niihin jouduttiin tarrautumaan.

Ja jos suomalaiset eivät havahdu niin Ukrainan kohtalo on meidän kohtalomme.

Lisäksi Ukraina on sen sodan jo hävinnyt, sitä suurta vastahyökkäystä ei tule joka ajaisi Venäjän pois ja Venäjä on todennäköisesti pienin askelin saanut sen mitä lähti ajamaankin.

Se sota on kohta ohi ja lopputulos on se, että Ukraina on tuhottu ja Venäjän raja on kasvanut.

Joten nostan hattua kaikille jotka taistelevat tätä nykyistä järjettömyyttä vastaan ja ajattelevat oman maamme itsemääräämisoikeutta ja tulevia sukupolvia.
2187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No ei ihme, ettei kirjoitustasi julkaistu….

Äänestä

Eihän sananvapaus sitä tarkoita, että jonkun yksittäisen lehden velvollisuus on julkaista mitä tahansa hömpänpömppää ja soopaa. Sellaista lehteä ei Suomessa olekaan.

Kaikkein enitenhän juuri puolueiden omat julkaisut jättävät julkaisematta oman ideologiansa vastaisia mielipiteitä ja harvoin niitä kritisoidaan sananvapauden rajoittamisesta.

Ja mitä enemmän joku julkaisu ’ymmärtää’ diktatuurihallintoja, esim Venäjää, Kiinaa, jne niin sitä enemmän jätetään niitä kritisoivia asiallisiakin kirjoituksia julkaisematta.

Aina voi kysyä niinkin, että miten suhtaudutaan noita väkivaltaisia diktatuureja jopa ylistäviä mielipiteisiin. Ja onko diktatuureissa sellaisia eroja, että toisia voi ylistää ja toisia ei?
Demokratia on tässä suhteessa huomattavasti hankalampi järjestelmä kuin diktatuurit, jossa diktaattori vain yksinkertaisesti kieltää kaiken epämiellyttävän kirjoittelun ja julkaisut ja säätää tolkuttoman kovat rangaistukset kieltoja rikkoville. Tällainen ei ole demokratioissa edes mahdollista käytännössä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Halusin kommentoida oheista Vantaan Sanomien artikkelia:

https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/5954638

Vaan kun elämme sananvapauden kultaista aikaa ja lehdet eivät ole keskittyneet eivätkä aja omistajiensa asiaa, niin tietenkään kirjoitustani ei haluttu julkaista.

Julkaisen sen täällä, koska sananvapauteen kuuluu että on erilaisia näkemyksiä ja niitä koitetaan sietää vaikka emme siitä pitäisikään tai se olisi omistajiemme edun vastaista.

TEKSTI:

Iso hatun nosto Mauno Saarelle ja Särkelälle.

Näinä massahypnoosin aikoina on ihan hyvä että jotkut ajattelevat Suomen etua ja uskaltavat sanoa sen ääneen.

Yksi suuri syy Venäjä vihamielisyyden lisäämiseen on se, että omat päättäjämme ovat tappaneet omaa kansaansa kokeellisella rokotteella ja tämä pitäisi selvittää ja syylliset saada vastuuseen.

Myöskin Venäjää on käytetty tekosyynä nostaa sähkönhintaa vaikka todellisuudessa sähkönhinta on noussut sen takia, että suomalaisia sähkölaitoksia pidetään kiinni.

Suomi on korruptoituneempi kuin ikinä ja kansallista omaisuuttamme varastetaan ulkomaille minkä ehditään ja sen lisäksi yksilönoikeuksia koitetaan koko ajan varastaa esimerkiksi allekirjoittamalla näitä täysin absurdeja ja ihmisyydelle vaarallisia WHO:n pandemisopimuksia.

Ja nyt poliittiset vatipäämme ovat tuomassa tänne ydinohjuksia ja varmaankaan Venäjä on sitä mieltä että se on ihan ookoo.

Venäjä - Ukraina konfliti on monivivahtisempi asia kuin mitä valtamedia antaa ymmärtää ja vaikka en hyväksykään Venäjän voimatoimia, niin ymmärrän kyllä miksi niihin jouduttiin tarrautumaan.

Ja jos suomalaiset eivät havahdu niin Ukrainan kohtalo on meidän kohtalomme.

Lisäksi Ukraina on sen sodan jo hävinnyt, sitä suurta vastahyökkäystä ei tule joka ajaisi Venäjän pois ja Venäjä on todennäköisesti pienin askelin saanut sen mitä lähti ajamaankin.

Se sota on kohta ohi ja lopputulos on se, että Ukraina on tuhottu ja Venäjän raja on kasvanut.

Joten nostan hattua kaikille jotka taistelevat tätä nykyistä järjettömyyttä vastaan ja ajattelevat oman maamme itsemääräämisoikeutta ja tulevia sukupolvia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu