Biden on ylitsevuotavan tuhlailevalla politiikallaan saattanut USA:n ennennäkemättömään tilanteeseen: USA on lähellä vararikkoa, eikä se pysty suoriutumaan velkojen maksustaan, ellei maan velkakattoa nosteta. Kysymys on siitä, että viime vaaleissa Biden teki aivan pöyristyttävän suuria lupauksia rahojen jakelusta, mikäli hänet valitaan presidentiksi. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon, että hän lupasi että kaikille opiskelijoille annetaan heidän opintolainansa anteeksi, eli valtio maksaa pois heidän lainansa. Tämä oli yksi ehkä koko maailmanhistorian räikein vaalitemppu, jolla siis yksi ehdokas käytännössä "rahoitti" omaa vaalikampanjaansa valtion varoilla jo etukäteen lupaamalla tietylle kansanosalle rahaa valtion varoista. Siinä jää Rinteen lupaukset vappusatasesta kauas taakse!
Bidenin taloustoilailut olisivat jääneet Suomessakin vähälle huomiolle, mikäli demokraateilla olisi ollut enemmistö kongressissa, jolloin he olisivat vähin äänin hyväksyneet velkakaton noston, mutta republikaanit ovat oikeutetusti nostaneet asiasta äläkän:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9890a119-8edb-4b41-a221-0100b9cc7a78
Toinen asia tästä bidenismistä on se, että vaikka USA:n talous oli Trumpin jäljiltä ennätysmäisen kovassa nousukiidossa, niin Biden lupaili, ja lopuksi myös sai demokraattipuolueen äänillä hyväksytyksi valtavan suuria investointipaketteja, joka siis sotii kaikkia mahdollisia talousteorioita vastaan: kun talous on nousukiidossa, niin silloin valtion tulee päinvastoin kiristää nyörejään, jotta inflaatio ei lähtisi laukkaamaan. Ja nyt nähdään, mikä on lopputulos: USA:n ennätysmäinen inflaatio ei ole jäänyt pelkästään USA:n huoleksi, vaan se levisi sieltä kautta koko maailmaan; myös tänne meille Suomen perukoille.
Kaiken lisäksi tämä Biden, joka niin kovasti lupaili yhdistää maailmaa, jatkoikin täysin Trumpin America First-politiikkaa mm. protektionismillaan, ja käytännössä julisti EU:lle kauppasodan lisäämällä kaupan esteitä joilla pyritään röyhkeästi pitämään ulkomainen tuonti mm. juuri EU:sta mahdollisimman pienenä.
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000009373494.html
Että sellainen presidentti siellä USA:ssa tällä kertaa. Ajatelkaapas millaiset otsikot Yle-Pravda vetäisi näistä aivan samoista jutuista jos siellä olisikin vallassa toisen puolueen presidentti?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Näitä tilanteita on kyllä ollut USA:ssa aiemminkin. Etkö seuraa uutisia?
Tuo tilannehan on jokavuotinen, joskus isompi ja joskus pienempi asia.
Suomessahan vastaava tilanne hoidetaan vuosittaisilla lisäbudjeteilla. Niistä ei vain nouse tuollaista mediaäläkkää….