Kirkon valta on suurempi kuin sen kannatus. Syyt ovat pääasiassa historialliset.
Aikana, jolloin kansa piti luonnollisena kuulua kirkkoon, luotiin muutamia käytänteitä, jotka silloin koskettivat koko kansaa, mutta eivät kosketa enää, koska suuri osa ei enää kuulu kirkkoon.
Tällaisia ovat mm. tunkeutuminen armeijaan ja kouluun sekä hautaustoimi. Armeija käyttää luterilaisia sotilaspappeja, joiden koulutus on siten sidottu luterilaisen kirkon omaan opetukseen, etteivät johtavassa asemassa olevat voi olla muita kuin luterilaisia.
Sotilaspappien pienelle vähemmistölle, ortodokseille, ei ole tarjolla vakinaisia virkoja. Muunuskoisille ei ole olemassa mitään virkoja.
Armeijassa täysin uskonnottomat varusmiehet joutuvat ottamaan osaa hengellisiin tilaisuuksiin ja olemaan sotilaspappien komennettava, jotka rinnastuvat muihin upseereihin.
Kouluissa kirkolla on suuri merkitys, vaikka uskonnollisiin tilaisuuksiin muka voi olla osallistumatta.
Hautaustoimi on perinnöllisistä syistä kirkon käsissä, vaikka suuri osa haudatuista ei kuulu kirkkoon.
Näiden kaikkien merkitys hiljalleen vähenee, mutta todella hitaasti kirkon harjoittaman viivytystaistelun takia.
Yle tarjoaa mahdollisuutta muillekin kuin luterilaisille pitää hartaustilaisuuksia, mutta vain kristityille.
Kirkolla kokoaan enemmän valtaa
11
161
Vastaukset
- Anonyymi
Se uskonto on lopulta perusta kaikelle vaikka miten rimpuilisit. Nykyihminen luulee itse olevansa jumala ja tietävänsä kaiken mikä ei pidä paikkaansa ollenkaan. Ihminen tietää hyvin vähän asioita ja ihmisen järki ei riitä edes korkeampaan tietoon. Vaikka nyt mennään poispäin tulee olemaan paluumuutto takaisin kun huomataan ettei se materialismi ja hengettömyys ollutkaan se juttu vaan se oli ajan haaskausta ja käteen jäi tyhjä kortti valtavat saasteet ja pahoinvointi. Jumalattomuus on muotia ja maailma onkin menossa täysin päin seinää. Kirkot on onneksi edelleen tärkeitä isolle joukolle kansaa ja sellaisena tulevat pysymäänkin. Uskonto ja usko ei koskaan katoa vaikka kaikki kirkot tuhottaisiin ja papistoa ei olisi. Jumala on ikuinen. Tiedä se poika.
- Anonyymi
Nykyihminen ei luule olevansa Jumala, mutta kirkko selittää olevansa Jumalan ääni.
- Anonyymi
"Se uskonto on lopulta perusta kaikelle vaikka miten rimpuilisit."
Uhoaminen ei ole kutsuva tyylilaji. Paljastaa sivistymättömyyden.
- Anonyymi
Annat kovasti harhauttavaa tietoa eli valehtelet niille, jotka eivät tutustu aiheeseen, vaan saavat tällaisista kirjoitteluista lisää vettä trollimyllyihinsä! Luot totuudenvastaista mielikuvaa eli trollaat.
Valtiovalta palkkaa sotilaspastorit ja niissä viroissa on myös ortodokseja, johtavana ortodoksinen sotilaspastori Mikko Sidoroff. Sotilaspastoreiden palvelut ovat kaikille, myös ateisteille ja muille ei kirkollisille ryhmille heidän tarpeitaan varten tarjolla, joten tämä on varsin tasapuolista. Papithan palvelevat kaikkia ryhmiä heidän tarpeissaan, ei vain kirkon jäseniä hengellisissä asioissa.
Tosiaan, on kovin helppo luoda mielikuvia, jos jättää aina suuren osan pois kirjoituksesta ja sitten vain vajaan tiedon perusteella alkaa luoda vääriä mielikuvia. - Anonyymi
Sotilaspapeista jo olikin vastaus, mutta minä taas muistutan siitä, että kouluissa kirkon "valta" on kovin vähäinen, koska lainkaan mukaan kirkko ei voi julistaa sanomaansa yhteiskunnan kouluissa. Tosin uskontokasvatus on niille, jotka ovat kirkon jäseniä, mutta sekään ei saa olla tunnustuksellista julistusta. Kirkollisia juhlapäiviä kyllä muistetaan opettaa, mutta sekin asiapohjalta esitettynä, koska onhan suuret juhlat aina tunnistettava ja ymmärrettävä, oli sitten kirkon jäsen tai ei. Vrt. puolueistakin ja monista muistakin instansseista kouluissa kerrotaan paljon, mutta sekin pitää olla tunnustuksetonta, ei mitään jäsenhankintaa.
Hautaustoimen taas valtio ostaa kirkolta ja maksaa siitä sovitut korvaukset. Kirkko taas on velvollinen hautaamaan jokaisen vainajan ja sitä varten kirkon ylläpidettävä myös tunnustuksetonta hautausmaata, usein hautausmaiden yhteydessä.
"Yle tarjoaa mahdollisuutta muillekin kuin luterilaisille pitää hartaustilaisuuksia, mutta vain kristityille." Yle tarjoaa paljonkin mahdollisuuksia muiden uskontojen esillä pitämiseen eikä kai Yleisradiolaissa ole kieltoa esittää muiden tunnustuksellisten yhteisöjen ohjelmia! Eihän???? Kyllä ainakin Seta ja Vapaa-ajattelijat ovat usein eri ohjelmissa, mutta luulen, että ko. järjestöt eivät haluakaan järjestää hartausohjelmia.
Mutta kunhan kasvat ja kehität itsellesi yhteikunnallista silmää, huomaat, että trollailusi ei ole se paras keino pitää yllä yhteiskuntarauhaa ja yksilön vaihtoehtomahdollisuuksia, vaan kehittää muidenkin ryhmien osallisuutta ja keskustelukulttuuria moniarvoisessa yhteiskunnassamme. Siinä jälkimmäisessä on sinullekin paljon työsarkaa, kunhan kehityt ja kehität omia taitojasi ja tietoisuuttasi moninaisesta, toimivasta yhteiskunnasta.
Siispä haastan sinutkin käymään ahkerasti koulua hankkiaksesi lisää tahtoa ymmärtää ihmiskunnan moninaisuuden vaatimia keskustelutapoja.- Anonyymi
Olen eläkkeellä oleva maisteri.
- Anonyymi
"Siispä haastan sinutkin käymään ahkerasti koulua hankkiaksesi lisää tahtoa ymmärtää ihmiskunnan moninaisuuden vaatimia keskustelutapoja."
Isäpappamainen tyylisi on luotaan työntävä. Keskustelua tulee käydä asioista, eikä keskustelijan mielikuvista vastapuolesta. Ensiksikään ne aina osu kohdalleen, kuten nyt, ja vaikka osuisivatkin, ne olisivat argumentum ad hominem. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Siispä haastan sinutkin käymään ahkerasti koulua hankkiaksesi lisää tahtoa ymmärtää ihmiskunnan moninaisuuden vaatimia keskustelutapoja."
Isäpappamainen tyylisi on luotaan työntävä. Keskustelua tulee käydä asioista, eikä keskustelijan mielikuvista vastapuolesta. Ensiksikään ne aina osu kohdalleen, kuten nyt, ja vaikka osuisivatkin, ne olisivat argumentum ad hominem.No, vain asiapohjainen vastaukseni johtuu juuri siitä, että trollauksiin ei kannata oikein muuten vastata, sillä se ruokkii vain lisää trollausta, kuten palstalla niin usein onkin nähty. Mutta paljon elinvuosia asiakastyössä nähnyt pappa olenkin.
Jos aletaan keskustella ihan aidosti asioista, ilman trollausta, niin sitten vaihdetaan keskustelutyyliä lähimmäisille ystävällisemmäksi edellyttäen sitten molemminpuolista muutosta keskusteluun.
- Anonyymi
Hindujen, buddhalaisten, sikhien, muslimien, šintōn, Jehovan todistajien, luonnonuskontojen, taolaisten ja konfutselaisten, ásatrún, ja monien pienten kertaususkontojen ja uususkontojen edustajilla ei ole pääsyä Ylen hartausohjelmiin, joita hallinnoi Kirkon viestinnän Ohjelmatuotannot-yksikkö.
Minkälaista on 'sotilassielunhoito', jota valtionkirkon papit antavat toisuskoisille tai uskonnottomille?- Anonyymi
"Minkälaista on 'sotilassielunhoito', jota valtionkirkon papit antavat toisuskoisille tai uskonnottomille?" Minkähänlainen käsitys mahtaakaahan sinulla yleensäkin olla (terapeuttisesta) keskustelusta vai jatkatko vain trollausta? Monethan eivät tarvitse sielunhoitoa, vaan keskusteluapua omien ajatustensa selkiyttämiseksi!
Toisin sanoen, papin kanssa keskustelu lienee parhaimmillaan juuri sitä asiakaslähtöistä kahdenkeskeistä keskustelua, jonka alkeet papistokin hallitsee ilman oman kirkollisen taustan "värinää"! Eli luota vaan turvallisin mielin asiantuntijoiden apuun huolimatta heidän taustoistaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?486348Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki824429- 484015
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t213306- 1973010
- 402742
mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k132629törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/202586- 1531566
Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3261519