Täysin käsittämätöntä, että ennen vaaleja persut vaati 3000 euron tulorajaa ja nyt ei "kompromississa" saatu eurokaan korotettua tulorajaa. Vain indeksitarkistus ja vapaasti minimipalkalla EU:n ulkopuolelta Suomeen töihin. Ei saatavuusharkintaa ja työlupa viikossa.
Persuja vietiin kuin litran mittaa.
No nyt ne persut hyväksyivät matalapalkkaihmisten maahantuonnin
144
534
Vastaukset
- Anonyymi
No nousee maahanmuuttajan palkka sentään 1331 eurosta 1600 euroon. Siihen päälle asumistuki, niin kyllä sitä jollain tavalla pärjää.
- Anonyymi
Jos sinä 💩vääntäjä Persu, vilkaisisita tilastoja, köyhien määrä väheni Mariinin aikana, siitä mitä se oli Sipilän hallituksen aikana.
- Anonyymi
Yksin pärjää. Mutta perhe saa koon mukaan ihan samat kuin suomalaiset. Purran uho lässähti. Läts !
- Anonyymi
Älä huuda. Sinun tuet pienenee. Ja velkaa otetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sinä 💩vääntäjä Persu, vilkaisisita tilastoja, köyhien määrä väheni Mariinin aikana, siitä mitä se oli Sipilän hallituksen aikana.
Persu lukee vain seiskaa ja huutelee.
- Anonyymi
suurin osa on kuitenkin työttömiä,
- Anonyymi
Korotus vastaa n. 5% korotusta kun ottaa huomioon 2 vuoden inflaation.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sinä 💩vääntäjä Persu, vilkaisisita tilastoja, köyhien määrä väheni Mariinin aikana, siitä mitä se oli Sipilän hallituksen aikana.
Marini lisäsi leipäjonoja 🐷🐷🐷🐷
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persu lukee vain seiskaa ja huutelee.
Sinä et osaa edes lukea
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä et osaa edes lukea
persu-äänestäjät tolloja vietävissä olevia-
koko ajanhan viime 5 vuotta persut on kokoomuksen kanssa vaatinut halpatyömamuja työmarkkinat täyteen - Anonyymi
Siis persut valehteli kuin ennenkin.lisäksi perhe pääsee paremmin suomeen.
- Anonyymi
Sinä todella olet sairas. Kai teissä persuissa on joku tervekin joka ymmärtää että vitsiksi meni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sinä 💩vääntäjä Persu, vilkaisisita tilastoja, köyhien määrä väheni Mariinin aikana, siitä mitä se oli Sipilän hallituksen aikana.
Ei häneltä täyttä voi vaatia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marini lisäsi leipäjonoja 🐷🐷🐷🐷
Ei lisäännyt
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä et osaa edes lukea
Ihanko totta ?
- Anonyymi
Yulee sulkekkin tyllöiswlle orpo olo kun hallitus leikaa tulojasi ja kaikki kallistuu
- Anonyymi
Joillanin in ikövä sipilän ilmaistöitä ja kpyhillemtulleita leikkauksia
Jyt vaan leikataanenmön köyhältä,ja anetaan tukia enemmön eikaille miljonööreille - Anonyymi
Niin urpomvaati sosialitukeamyeitäjille joka pöivä koeonana aikana
Mikai ei yrittäjät meneetmtöihin vaikka siivoomaan aina pääsee kuulemma - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korotus vastaa n. 5% korotusta kun ottaa huomioon 2 vuoden inflaation.
Purra jo käönismtakkinsamja petti taas äönestöjänsä
Jienosti menee - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sinä 💩vääntäjä Persu, vilkaisisita tilastoja, köyhien määrä väheni Mariinin aikana, siitä mitä se oli Sipilän hallituksen aikana.
Leipäjonot kasvoivat viimeisten neljän vuoden aikana ympäri Suomen. Tarkoittaako se sosiaalidemokraatin näkökulmasta sitä, että köyhyys väheni huomattavasti, kun sai ilmaisen ruokakassin silloin tällöin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä huuda. Sinun tuet pienenee. Ja velkaa otetaan.
Talouden toiminnasta olisi hyvä ymmärtää se, että työvoimapula tulee ratkaistuksi sillä, että tehdystä työstä maksetaan tarpeeksi. Jos työtä x ei haluta tehdä tietyllä palkalla, niin voidaan ajatella, että kysyntää ei myöskään palvelulle, jota tuotetaan, ole tarpeeksi. Jos taas palkka nousee, on se merkki siitä, että kyseiselle palvelullekin on kovempi kysyntä, ja työntekijät kyllä saadaan tätä kautta, että nostetaan palkkaa.
- Anonyymi
Puhuu rikas kiljonääri kokoomuslainen keskituloijen joka ei talbella selbinnyt sähkölaskutaan ilman maein sosaiaalietuutta
- Anonyymi
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17872493Y
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Suomessa maahanmuuttaja on turvassa!Päästessään kerran Suomeen on suomen myös tulokkaasta huolehdittava!Nälkää tai asunnottomuutta ei saa olla,koska kv sopimukset,rasismi ja imago haitta!Periaatteessa siis voi kovia kokenut tulokas piehtaroida vaikka ikuisuuden toimettomuudessa!
- Anonyymi
Avoimet rajat ja hyvä sosiaaliturva ovat Suomen ainoa vetovoimatekijä. Kylmään maahan on hankala saada muutoin houkuteltua lämpimään tottuneita ihmisiä.
- Anonyymi
Hahahaa. Purra ei saanut mitään aikaan.
- Anonyymi
No saiko Purra siihen mitään aikaan. Tai mihinkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avoimet rajat ja hyvä sosiaaliturva ovat Suomen ainoa vetovoimatekijä. Kylmään maahan on hankala saada muutoin houkuteltua lämpimään tottuneita ihmisiä.
Ja varsinkin kun täällä on persurasisteja.
- Anonyymi
yIämummo kirjoitti:
Eihän edes hallitusta ole vielä.
Ei tuo pösilö sitä ymmärrä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hahahaa. Purra ei saanut mitään aikaan.
Mitä sinä olet saanut aikaan muuta kuin työlistänyt kelan virkailijaa😹😹😹
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja varsinkin kun täällä on persurasisteja.
Sinä olet rasisti
- Anonyymi
suku kootaan sitten myöhemmin suomeen?- miksi niin ei tapahdu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä olet rasisti
Mistä sinäkään tiedät kuka mikäkin on, kun jokaisen nimmari on Anonyymi.
- Anonyymi
Niinhän meikä tyypitkin voi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avoimet rajat ja hyvä sosiaaliturva ovat Suomen ainoa vetovoimatekijä. Kylmään maahan on hankala saada muutoin houkuteltua lämpimään tottuneita ihmisiä.
Lähtijä kaukana ei edes tiedä mihin päätyvät. Joten turhaan jyriset.
- Anonyymi
yIämummo kirjoitti:
Se taitaa olla joku umpipunainen kommari?
Kyllä sen kaikki muut tietää paitsi persut. Vitsiksi meni persun puheet
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sinä olet saanut aikaan muuta kuin työlistänyt kelan virkailijaa😹😹😹
Et edelleenkään tunne yhtään kirjoittajaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä olet rasisti
Vain oerut ovat rasisteja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
suku kootaan sitten myöhemmin suomeen?- miksi niin ei tapahdu?
Tottakai perhe tulee. Sinäkö jättäisit perheen ?
- Anonyymi
Kyllä nyt naurattaa Purran joka päiväinen uho. Eikä jakeluvelvoitekaan muuttunut miksikään. Mites päin vinksallaan Purran suu nyt on.suuret puheet sai nolon lopun.
- Anonyymi
Purran uho on persujen tuho. Tyhjät tynnyrithän ne kolisevat eniten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purran uho on persujen tuho. Tyhjät tynnyrithän ne kolisevat eniten.
Ja nyt ne kolisi kunnolla.en kehtaisi Purrana naamaani näyttää äänestäjille.
- Anonyymi
Demaria vituttaa kun ei pääse kusettamaan kansaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purran uho on persujen tuho. Tyhjät tynnyrithän ne kolisevat eniten.
Niihän kolisivat marinin luisevat perseposket kuin kiviä olisi tynnyrissä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demaria vituttaa kun ei pääse kusettamaan kansaa
No olipa älynväläys. Paljonko on ÄO?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niihän kolisivat marinin luisevat perseposket kuin kiviä olisi tynnyrissä
Kylläpä persu julistaa tyhmyyttään. Kyllä se tiedettiin muutenkin, että persun korvien välissä ei ole mitään!
- Anonyymi
No niin sai.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demaria vituttaa kun ei pääse kusettamaan kansaa
Kyllä ne on nykyiset neuvottelijat jotka kusettaa sinuakin 20 % n kansaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niihän kolisivat marinin luisevat perseposket kuin kiviä olisi tynnyrissä
Miksi te perdut ette hallitse asiallista keskustelua?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No olipa älynväläys. Paljonko on ÄO?
Jotain kanin luokkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kylläpä persu julistaa tyhmyyttään. Kyllä se tiedettiin muutenkin, että persun korvien välissä ei ole mitään!
Eihän siellä ole kuin ala arvoinen keskustelu tyyli.
- Anonyymi
Tulorajat täytyy nostaa siten ettei niille makseta kela-avustuksia. Aivan järjetön ajatus että täne tuodaan työntekijöitä joiden palkan maksaa osittain veronmaksajat! Suomessa työttömät tekee ilmaista työtä "harjoittelemalla työntekoa" ja sitten tuodaan kehitysmaasta työntekijöitä joista työnantaja hyötyy perimällä erilaisia kuluja heiltä ja heittämällä tämän kelaluukun eteen. Miten tällainen on ollut edes mahdollista? Ja sitten nämä mahansa kanssa esiintyvät tutkijat esiintyy töllössä ja sanoo ettei suomi pärjää ilman tällaista maahanmuuttoa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Helsingissä saa yksinasuja 1600 euron kk-tuloilla verotonta asumistukea vielä 290,21 euroa.
Eli periaattessa pitäisi pari tonnia olla suunnilleen bruttotulot tuolla perusteella.
Vertailun vuoksi Utsjoella asumistukea saa vastaavalla palkkatulolla 139,81 euroa. - Anonyymi
Mutta eiväthän työnantajat halua maksaa sellaisia palkkoja, joilla nykyään tulisi toimeen ilman tukia. Ei se ole hallituksen päätettävissä oleva asia. Elämme markkinataloudessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta eiväthän työnantajat halua maksaa sellaisia palkkoja, joilla nykyään tulisi toimeen ilman tukia. Ei se ole hallituksen päätettävissä oleva asia. Elämme markkinataloudessa.
Ei ole halusta kiinni, kun alipalkkauksesta tehdään rikollista toimintaa. Työnantaja joko lopettaa kannattamattoman toiminnan, maksaa riittävää palkkaa tai menee vankilaan ja oikeuslaitos lakkauttaa laittoman toiminnan.
Mutta lopettaako persut tuon rikollisen toiminnan toteuttamalla lakimuutoksen? Tuskinpa, koska on porvaripuolue kuten kokoomuskin. - Anonyymi
Edelleen näyttää olevan ihmisillä vaikeuksia ymmärtää, että ongelmien syy ei ole maahanmuutto vaan massamaahanmuutto on ongelmien seuraus.
Maahanmuuttoon puuttuminen on hyödytöntä, koska massamaahanmuutto on tarpeen aiheuttamaa.
Massamaahanmuuton syy on se, että kantasuomalaiset ei kykene lisäääntymään eikä työskentelemään.
On edelleen paljon töitä, jota ei vaadi minkäänlaista koulutusta eivätkä ole mitään erityisosaamista muutenkaan vaativaa. Ne työt eivät itsessään ole erityisen tuottavia mutta jonkun nekin täytyy hoitaa. Ei yrityksillä ole varaa maksaa 2000€ kuussa siitä, että joku esim.seisoskelee kaupan itsepalvelukassan portilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleen näyttää olevan ihmisillä vaikeuksia ymmärtää, että ongelmien syy ei ole maahanmuutto vaan massamaahanmuutto on ongelmien seuraus.
Maahanmuuttoon puuttuminen on hyödytöntä, koska massamaahanmuutto on tarpeen aiheuttamaa.
Massamaahanmuuton syy on se, että kantasuomalaiset ei kykene lisäääntymään eikä työskentelemään.
On edelleen paljon töitä, jota ei vaadi minkäänlaista koulutusta eivätkä ole mitään erityisosaamista muutenkaan vaativaa. Ne työt eivät itsessään ole erityisen tuottavia mutta jonkun nekin täytyy hoitaa. Ei yrityksillä ole varaa maksaa 2000€ kuussa siitä, että joku esim.seisoskelee kaupan itsepalvelukassan portilla.Yrittäjäriski on yrittäjällä. Jos ei homma kannata ilman orjatyövoimaa, niin toiminta on ajettava alas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yrittäjäriski on yrittäjällä. Jos ei homma kannata ilman orjatyövoimaa, niin toiminta on ajettava alas.
Elämme globaalissa markkinataloudessa.
1500€ kuukaudessa ei ole huono palkka työstä, joka ei vaadi erityisosaamista.
Ihmisillä on täysin väärisynyt käsitys siitä, millaisia palkkoja pitäisi maksaa.
Ja eui hätää. Kyllä ne yritykset lopettaa, jos ei työvoimaa löydy. Sittenhän kaikki on paremmin, kun on entistä vähemmän ihmisiä töissä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helsingissä saa yksinasuja 1600 euron kk-tuloilla verotonta asumistukea vielä 290,21 euroa.
Eli periaattessa pitäisi pari tonnia olla suunnilleen bruttotulot tuolla perusteella.
Vertailun vuoksi Utsjoella asumistukea saa vastaavalla palkkatulolla 139,81 euroa.Niin ei tuo Purran uhoilu muuta kuin naurattaa. Purran EHDOTON vaatimus 3000e per nenä. Kutistui 1600 euroksi. Purralle ,tuolle isottelijalle nauraa kuolleet hevosetkin. Sekä jakeluvelvotteelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole halusta kiinni, kun alipalkkauksesta tehdään rikollista toimintaa. Työnantaja joko lopettaa kannattamattoman toiminnan, maksaa riittävää palkkaa tai menee vankilaan ja oikeuslaitos lakkauttaa laittoman toiminnan.
Mutta lopettaako persut tuon rikollisen toiminnan toteuttamalla lakimuutoksen? Tuskinpa, koska on porvaripuolue kuten kokoomuskin.Mikä on riittävä palkka? Mikä on alipalkka?
Jos ihminen saa esim. 1331 euroa kuukaudessa bruttopalkkaa, niin kyllä sillä Hesassa pärjää, jos niukasti elelee. Varsinkin kaupungin vuokra-asunnoissa.
Kaupungin vuokra-asunnot voisi kieltää kotitalouksilta, joiden nettopalkkatulot on yli 2000 euroa kuukaudessa, mikä vapauttaisi niitä matalapalkkaisille.
Kyllä työnantajat lopettaa kannattamattoman toiminnan. Siitä ei tarvitse olla huolissaan. Mitä enemmän työpaikkoja katoaa, sitä paremmin kaikilla varmaankin menee? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elämme globaalissa markkinataloudessa.
1500€ kuukaudessa ei ole huono palkka työstä, joka ei vaadi erityisosaamista.
Ihmisillä on täysin väärisynyt käsitys siitä, millaisia palkkoja pitäisi maksaa.
Ja eui hätää. Kyllä ne yritykset lopettaa, jos ei työvoimaa löydy. Sittenhän kaikki on paremmin, kun on entistä vähemmän ihmisiä töissä?Se palkan hyvyys riippuu ihan maasta. Jossain Virossa voi 1500 eurolla jotenkin pärjätkin.
Mutta yksityisen yrittäjän on maksettava sellaista palkkaa, jolla työntekijä perheineen tulee kohtuullisesti toimeen, ja josta jää vielä hieman säästöönkin. Se on kansainvälisen työjärjestö yksi ILO:n edellytys.
Yhteiskunnan ei tule maksaa senttiäkään ihmiselle, joka työskentelee yksityisellä sektorilla. Palkan pitää tulla kokonaisuudessaan yritykseltä, joille ei tietenkään makseta myöskään mitään yritystukia. Eihän se ole silloin edes mikään yritys.
Epäterveitä yrityksiä ei tule tekohengittää millään tavalla, koska se vääristää jo markkinoitakin. Sen sijaan yrityksiä tulee valvoa tarkemmin ja perata kaikki harmaa talous pois.
Töitä ei pidä tehdä sen vuoksi, että joku yrittäjä rikastuisi. Töitä pitää tehdä vain silloin, jos työlle on joku todellinen tarve. Tyhjänpäiväisen työn tekeminen on pelkkä ympäristörasite. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on riittävä palkka? Mikä on alipalkka?
Jos ihminen saa esim. 1331 euroa kuukaudessa bruttopalkkaa, niin kyllä sillä Hesassa pärjää, jos niukasti elelee. Varsinkin kaupungin vuokra-asunnoissa.
Kaupungin vuokra-asunnot voisi kieltää kotitalouksilta, joiden nettopalkkatulot on yli 2000 euroa kuukaudessa, mikä vapauttaisi niitä matalapalkkaisille.
Kyllä työnantajat lopettaa kannattamattoman toiminnan. Siitä ei tarvitse olla huolissaan. Mitä enemmän työpaikkoja katoaa, sitä paremmin kaikilla varmaankin menee?Alipalkattu ihminen ei tule toimeen ilman yhteiskunnan sosiaaliturvaa. Sellaista työtä ei pidä kenenkään tehdä. Kyse on silloin riistämisestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alipalkattu ihminen ei tule toimeen ilman yhteiskunnan sosiaaliturvaa. Sellaista työtä ei pidä kenenkään tehdä. Kyse on silloin riistämisestä.
Vaihtoehtona on, että palvelut katoavat. Ja suomalaiset mummot ja papat kuolevat nälkään sekä hoivan puutteeseen. Mamut kuskaavat ruokaa ja tavaroita nyt kohtuuhintaan mummojen kotiovelle. Tiedän monta, jotka eivät pärjäisi kotona ilman näitä palveluja. Se tarkoittaa, että pitäisi järjestää hoivaa muualla. Miten kalliiksi se tulisi? Työ on parasta kotiutumista. Kyllä se pitää voida aloittaa myös pienemmällä palkalla.

Kyse ei ole palkan absoluuttisesta suuruudesta, vaan sen riittävyydestä kattamaan elämisen perustarpeet. Alipalkattua työtä ei pidä kenenkään tehdä. Joko elättää itsensä tai sitten ei elätä. Yksityisen sektorin voittoja ei tule rahoittaa julkisilla varoilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ei tuo Purran uhoilu muuta kuin naurattaa. Purran EHDOTON vaatimus 3000e per nenä. Kutistui 1600 euroksi. Purralle ,tuolle isottelijalle nauraa kuolleet hevosetkin. Sekä jakeluvelvotteelle.
Toivottavasti kuolet nauruun
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti kuolet nauruun
Ja sinä katkeruuteen.
- Anonyymi
Näinhän se on ollut ennenkin. Nykyisin EU:n ulkopuolelta tulevan työntekijän on tienattava vähintään 1 331 euroa kuukaudessa bruttona. Jos alalla sovelletaan työehtosopimusta, on palkan oltava vähintään työehtosopimuksen mukainen. Erityisasiantuntijoille raja on 3 473 euroa kuukaudessa.
Hallitus nostaa 1600 tai alan yleisen työehtosopimuksen verran. Joka siis voi olla matalampi. Mutta työluvan saa kun on työpaikka.
Monella suomalaisella sosiaalitukia saavalla ei ole edes sitä!- Anonyymi
Moni ei tosiaan näytä ymmärtävän, että yhteiskunnan resursseja kuluttaa keskimäärin vähemmän se, joka tekee töitä vaikkapa 1500€ kuukausipalkalla kuin se, joka vetelehtii työttömänä yhteiskunnan avustuksilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moni ei tosiaan näytä ymmärtävän, että yhteiskunnan resursseja kuluttaa keskimäärin vähemmän se, joka tekee töitä vaikkapa 1500€ kuukausipalkalla kuin se, joka vetelehtii työttömänä yhteiskunnan avustuksilla.
Yhteiskunnan tehtävä ei ole maksaa yksityisen sektorin palkkoja. Joko elät palkkatuloillasi, tai sitten et tee töitä lainkaan yksityiselle. Sellainen yhteiskunta ei pitkälle pötkin, joka maksaa ja maksamisesta hyötyy joku toinen loinen, siis tässä tapauksessa halpatyötä teettävä riistäjäyrittäjä.
Miksei hallitusneuvotteluissa käsitellä lainkaan yritystukien leikkauksia? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhteiskunnan tehtävä ei ole maksaa yksityisen sektorin palkkoja. Joko elät palkkatuloillasi, tai sitten et tee töitä lainkaan yksityiselle. Sellainen yhteiskunta ei pitkälle pötkin, joka maksaa ja maksamisesta hyötyy joku toinen loinen, siis tässä tapauksessa halpatyötä teettävä riistäjäyrittäjä.
Miksei hallitusneuvotteluissa käsitellä lainkaan yritystukien leikkauksia?Siksi kun siellä on oikeisto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhteiskunnan tehtävä ei ole maksaa yksityisen sektorin palkkoja. Joko elät palkkatuloillasi, tai sitten et tee töitä lainkaan yksityiselle. Sellainen yhteiskunta ei pitkälle pötkin, joka maksaa ja maksamisesta hyötyy joku toinen loinen, siis tässä tapauksessa halpatyötä teettävä riistäjäyrittäjä.
Miksei hallitusneuvotteluissa käsitellä lainkaan yritystukien leikkauksia?Eiköhän hallitusneuvotteluissa käsitellä paljonkin asioita, joita meedioitten edustajat ei nosta uutisiin.
Mitä esim. asumistukeen tulee, niin sehän on valtion päätös maksaa asumistukia. Asumistuki ei ole palkkaa eikä liity yksityisiin yrityksiin.
Sen sijaan erilaisia yritystukia on paljonkin, joilla kuitataan mm. palkkoja. Esim. telakkatuet ja maataloustuet sekä työllistämistuet.
Telakkatuet ja maataloustuet on sellaisia, että niitä maksaa myös kaikki muut maat. Tukien maksamattomuus tarkoittaisi käytännössä toimialan lopettamista Suomessa.
Työllistämistuet on oma lukunsa. Niillä valtio kuittaa palkkakuluja mutta silloin kai vaaditaan, että työllistettävän ihmisen on oltava jotenkin poikkeuksellisen vaikeasti työllistyvä tai muuten vaarassa syrjäytyä.
Tuulivoimatukia taidetaan osittain maksaa edelleen. Niiden tarkoitus ei ole työllistää vaan pyrkiä nostamaan toimiala riittävän suureksi voidakseen toimia itsenäisesti.
Oma lukunsa on vielä piiloyritystuet. Esim. Suomen pankki on ostanut velkakirjoja suoraan TVO:lta ja Kojamolta. Ts. Suomen pankki on antanut noille yhtiöille alihintaista lainaa. mikä on eräs yritystuen muoto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän hallitusneuvotteluissa käsitellä paljonkin asioita, joita meedioitten edustajat ei nosta uutisiin.
Mitä esim. asumistukeen tulee, niin sehän on valtion päätös maksaa asumistukia. Asumistuki ei ole palkkaa eikä liity yksityisiin yrityksiin.
Sen sijaan erilaisia yritystukia on paljonkin, joilla kuitataan mm. palkkoja. Esim. telakkatuet ja maataloustuet sekä työllistämistuet.
Telakkatuet ja maataloustuet on sellaisia, että niitä maksaa myös kaikki muut maat. Tukien maksamattomuus tarkoittaisi käytännössä toimialan lopettamista Suomessa.
Työllistämistuet on oma lukunsa. Niillä valtio kuittaa palkkakuluja mutta silloin kai vaaditaan, että työllistettävän ihmisen on oltava jotenkin poikkeuksellisen vaikeasti työllistyvä tai muuten vaarassa syrjäytyä.
Tuulivoimatukia taidetaan osittain maksaa edelleen. Niiden tarkoitus ei ole työllistää vaan pyrkiä nostamaan toimiala riittävän suureksi voidakseen toimia itsenäisesti.
Oma lukunsa on vielä piiloyritystuet. Esim. Suomen pankki on ostanut velkakirjoja suoraan TVO:lta ja Kojamolta. Ts. Suomen pankki on antanut noille yhtiöille alihintaista lainaa. mikä on eräs yritystuen muoto.Telakkatukia ei ole Suomessa maksettu kymmeniin vuosiin. Joitakin erillisiä kertaluonteisia innovaatiotukia on maksettu esim. LNG-käyttöisten alusten rakentamiseen. Telakkatoiminta ei itsessään ole mikään kultakaivos, ja valtaosa työvoimastakin on ulkomaalaista halpatyövoimaa.
Maataloustuet on tietenkin perusteltavissa helpommin, koska ne ovat EU-tason asia ja jokaisen on syötävä pysyäkseen hengissä. Ja Suomenkin maataloustukimenot saadaan miltei kokonaan kuitattua elintarvikkeiden vientituloilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moni ei tosiaan näytä ymmärtävän, että yhteiskunnan resursseja kuluttaa keskimäärin vähemmän se, joka tekee töitä vaikkapa 1500€ kuukausipalkalla kuin se, joka vetelehtii työttömänä yhteiskunnan avustuksilla.
Puhumattakaan siitä mikä merkitys rehellisellä työllä on ihmisen psyykelle ja kotiutumiselle. Myös Suomen turvallisuudelle, sillä rahaa hankitaan jostakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhumattakaan siitä mikä merkitys rehellisellä työllä on ihmisen psyykelle ja kotiutumiselle. Myös Suomen turvallisuudelle, sillä rahaa hankitaan jostakin.
Aivan näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhumattakaan siitä mikä merkitys rehellisellä työllä on ihmisen psyykelle ja kotiutumiselle. Myös Suomen turvallisuudelle, sillä rahaa hankitaan jostakin.
Miten määritellään "rehellinen työ"? Onko mummojen huijaaminen puhelimitse rehellistä työtä?
- Anonyymi
Li Andersson puhui aivan totta. Perussuomalaiset pettävät äänestäjänsä tässä asiassa. Takki kääntyy nopsaan. Valta on niin makeaa.
- Anonyymi
Tai sitten Rothschild äpärä Hallo-Ahon sätykynukke Mulkosilmä-Purra oli jollain lailla kiristettävissä. Lieneekö se todellinen syy miksi niin monta Persua on eroamassa varsinkin paikallistasolla kyseisestä järjestöstä. Onko totuus lopulta paljastumassa kyseisestä "Riippulikasta"
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2023/05/image-72.png - Anonyymi
pakolaiset ranta ruotsalaiset puolusti toisia pakolaisia, virhe tuli puolue pääsi hallitus neuvotteiluihin,
- Anonyymi
Kyllä. Milloin peräkylän pertit sen hoksaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai sitten Rothschild äpärä Hallo-Ahon sätykynukke Mulkosilmä-Purra oli jollain lailla kiristettävissä. Lieneekö se todellinen syy miksi niin monta Persua on eroamassa varsinkin paikallistasolla kyseisestä järjestöstä. Onko totuus lopulta paljastumassa kyseisestä "Riippulikasta"
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2023/05/image-72.pngVoi olla. Mutta perheelleen meni Purran uho.
- Anonyymi
Purran porukka valehteli ennen vaaleja. Ja ressukat meni halpaan. Yksikään Purran lupailuista ei toteudu.
- Anonyymi
Politiikka on vallankäyttöä. Jos se ei ole tärkeää, ei kannata hakeutua politiikkaan. Persujen tavoitteet eivät ole aina tästä maailmasta. Sen tietää jokainen, jolla on yhteiskunnallista yleissivistystä. PS:n peruskannattaja ei välttämättä myöskään ymmärrä tavoitteen ja lupauksen eroa.
- Anonyymi
Voi taivas paraskin puhuja valehtelee niitä hörökorvat heiluu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purran porukka valehteli ennen vaaleja. Ja ressukat meni halpaan. Yksikään Purran lupailuista ei toteudu.
Mitä olit vailla kun olet noin vittuutunut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Politiikka on vallankäyttöä. Jos se ei ole tärkeää, ei kannata hakeutua politiikkaan. Persujen tavoitteet eivät ole aina tästä maailmasta. Sen tietää jokainen, jolla on yhteiskunnallista yleissivistystä. PS:n peruskannattaja ei välttämättä myöskään ymmärrä tavoitteen ja lupauksen eroa.
Valitettavasti ei ymmärrä
. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä olit vailla kun olet noin vittuutunut
En ole lainkaan.
- Anonyymi
Niin vietiin. Saadaan nauraa persuille ,noille tyhmille äänestäjille pari viikkoa yhteen putkeen.eikä jakeluvelvitekaan muutu. Eikä bensa halpene. Tuo 1600 riittää yhdelle. Muta kun perhettä lapsineen on ,niin he saavat yhtä paljon tukia kuin mekin. Mites nyt Purra ?kamala uho kolmesta tonnista.kutistui tuhanteen kuuteensataan.siitä huolimatta persuäänestäjät hurraa. Nuo typerykset.
- Anonyymi
Aivan. Kulkevat hitaalla.
- Anonyymi
No voi voi, sitten täytyy varmaan perussuomalaisten heti kun hallitus on saatu muodostettua ilmoittaa, että tästä ei tule mitään ja kaataa hallitus. Orpo saa aloittaa kaiken alusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan. Kulkevat hitaalla.
Oisko Halla kyllästynyt entiseen rakastajattaren, ja ihastunut Purraan. Kunhan seiska pääsee vauhtiin niin käy kylmät.
- Anonyymi
Ja demari taas vituttaa oppositio odottaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oisko Halla kyllästynyt entiseen rakastajattaren, ja ihastunut Purraan. Kunhan seiska pääsee vauhtiin niin käy kylmät.
Ei kun Halla-aholla on oma hoito. Eduskunta-avustaja, venäläinen, sittemmin venäläisyyden piilottanut Tanja alias Tatjana Aidanjuureen. Nuori nainen siinä hyörimässä ympärillä. Kun näin on onnistunut sumuttamaan mestarin, niin lienee oltava tarkkana, mihin sitä tietoa valuu, kun ei voi pidättäytyä...kerran pettää, aina pettää!
- Anonyymi
Näyttää vasemmistoa vituttavan ihan kohtalaisesti kun neuvottelut eivät katkenneet.
- Anonyymi
Eikös koko neuvottelujen pitänyt loppua ja persut laittaa oppositioon, niinkö se oli?
Onneksi persut sentään haluavat kantaa vastuuta, toisin kuin oppositio pellet. - Anonyymi
saako suomessa kukaan 3000 euroa
- Anonyymi
Keskimääräinen palkka Suomessa on ollut vuoden 2022 lopulla noin 3800 euroa Tilastokeskuksen mukaan.
- Anonyymi
Kannattaa huomioida se että orjatyövoiman liikkuvuus Euroopan muista maista sallitaan.
Tuloraja ei koske myöskään suomalaisia joten ihmisten hyväksikäyttö jatkuu. - Anonyymi
Jos perussuomalaiset olisivat alun perin vaatineet 1600 euron minimipalkkaa olisi lopputulos ollut varmaan kin 1300->1400. Parempi laittaa rima ylemmäksi ja jättää neuvotteluvaraa, ettekö sen vertaa kaupan käynnistä ymmärrä?
- Anonyymi
Hyvä tulos oli!
- Anonyymi
Hallitusneuvottelut eivät ole turkkilainen basaari. Jos 1600 eur on pohjatarjoukseni, niin aikaa säästääkseni tavoittelisin 2000 euroa.
Tämä on niin hankala aihe. Nykyisenä ongelmana on vääristynyt Suomi-kuva ja suurimmat ongelmat on havaittu juuri EU:n ulkopuolelta tulevien matalapalkka-alojen työntekijöiden näkemyksissä Suomesta. 3000 tuloraja Suomeen pääsemisen vaatimuksena poistaisi tästä maasta thaimaalaiset marjanpoimijat ja filippiiniläiset siivoojat ja halpatyövoiman käyttö loppuisi. Yritykset eivät nostaisi palkkatasoa, vaan yritykset sitten kärsivät työvoimapulasta. Kokonaisuutta ajatellen aasialainen halpatyövoima ei kuitenkaan ole ainoa syy vääristyneen Suomi-kuvan leviämiseen maailmalla. Taitavat olla liian sekavassa kunnossa, että heitä voisi päästää Suomeen.
- Anonyymi
"Yritykset eivät nostaisi palkkatasoa, vaan yritykset sitten kärsivät työvoimapulasta."
Suomalaiset eivät saisi palveluja, ja yhteiskunnan olisi tultava apuun. Kuka esim. kuskaisi vanhusten ruoat kotiin, ellei olisi kuljetuspalveluja. Moni pystyy olemaan kotona pitempään juuri näiden palvelujen avulla. Se on yhteiskunnalle iso säästö. Anonyymi kirjoitti:
"Yritykset eivät nostaisi palkkatasoa, vaan yritykset sitten kärsivät työvoimapulasta."
Suomalaiset eivät saisi palveluja, ja yhteiskunnan olisi tultava apuun. Kuka esim. kuskaisi vanhusten ruoat kotiin, ellei olisi kuljetuspalveluja. Moni pystyy olemaan kotona pitempään juuri näiden palvelujen avulla. Se on yhteiskunnalle iso säästö.Arabitkin suunnittelevat Suomen valloittamista tulemalla töihin matalapalkka-aloille. Ongelma on todellinen ja jos työperäisen maahanmuuton palkkarajaa nostettaisiin 3000 euroon, niin saataisiin tällainen sotatyyppi vähemmälle. Arabit ovat kiinnostuneet EU:n omaisuuden siirtohommista. Suomi on niin rikas maa, että halpatyövoiman käyttö aiheuttaa rikastumishaaveita ulkomaalaisille.
- Anonyymi
Se menee jatkossakin näin. Persut puhaltelevat fiiliksillä ilmapalloja, joilla houkuttelevat kannatusta. Asiantuntijat iskevät pöytään terävät taloudelliset tai poliittiset faktat, jotka poksauttavat persujen ilmapallon.:)
- Anonyymi
Joka päivä !
- Anonyymi
Tuliko isonakin yllätyksenä::D:D
- Anonyymi
Ei haittaa vaikkei mennyt kuin störmppääsä, koska eihän sitä hurrimotkostua ymmärrä muutenkaan.
- Anonyymi
Eivät vaatineet 3000 €. Sitä vaati Marin. Kuinka ulkona olet?
- Anonyymi
Kyllä vaati. Miten ulkona olet ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä vaati. Miten ulkona olet ?
Heitäpä linkillä.
- Anonyymi
Voi olla työlupa mutta vain oleskelulupa .
KANSALSISUUTTAV EI TULE MYÖNTÄÄ ENNENKUIN ON VAKITUINEN TYÖ
jolla elää koko perhe ja ovat SOPEUTUNEET SUOMEEN.
kielitaito ja rikollisuus 0 toleranssi .- Anonyymi
0 toleranssia ei ole missään.
- Anonyymi
Älä inise pöpi 🐀🐀🐀
- Anonyymi
valtio voi tulla vastaan kaikille myös suomalaisille pienipalkaisten vero % olla
sopivan pieni.
työllä on elettävä. - Anonyymi
1600 euron bruttopalkalla pärjää hyvin, veroa tuosta menee alle 5 %.
- Anonyymi
Pärjää toki, koska tuohon saa päälle vielä jonkun verran asumistukea.
- Anonyymi
Ja suomalaiset saavat jatkossakin istua kortistossa kaikessa rauhassa nauttimassa toisten työn tuloksista elelemällä heidän rahoillaan! Loistavaa!!!
- Anonyymi
Kaikille työtä niin todellakin veroprosentti on avain sana .
loppuu laiskottelu .- Anonyymi
Työ ei ole varsinainen ongelma vaan työstä maksettava palkka, jolla ei kaikissa tapauksessa tule toimeen. Se epäkohta pitää korjata aivan ensimmäisenä.
- Anonyymi
Juuri se on pahinta ettei suomalaisille ja euroopasta tuleville ole mitään tulorajaa.
Minua painostetaan tekemään työtä josta saa työmarkkinatuen lisäksi ainoastaan 9 euroa/päivä ellei tuohon 9 euroon ole tullut indeksikorotusta tänä vuonna. - Anonyymi
Ja perseillä on muuten todellinen vittunaama puheenjohtajana!
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2023/05/image-72.png - Anonyymi
kunnon palkka ja vero pieni.
huono yhtäkö pieni palkka ja iso vero ja sitten sossukuopan täyttää. - Anonyymi
Hallitus ,jos se muodostuu tällä pohjalla haukutaan etukäteen ,he ovat yleensä
sdpn ,vasemmiston ja vihreiden kannattajia keskusta ainoa ,joka odottaa kun
hallitus muodostuu ja arvioi sen tekoja myöhemmin. - Anonyymi
Persujen nousu oli niin lyhyt kuin me arvasimme.
- Anonyymi
Sanna Mariinin bileet loppu just niin nopeesti kun me ennustettiin, kassa pääsi tuurilla pääministeriksi, mutta siivet ei kantanu, lensi kuin leppäkeihäs 😭😭😭😭
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanna Mariinin bileet loppu just niin nopeesti kun me ennustettiin, kassa pääsi tuurilla pääministeriksi, mutta siivet ei kantanu, lensi kuin leppäkeihäs 😭😭😭😭
Kukaan ei enää edes muista Sannaa...
- Anonyymi
Kokoomus haluaa puolittaa aloittajan palkan.
- Anonyymi
Ei mitään järkeä taas. Suomessa on työttömiä ihan helvetisti,niin pitääkö niitä työttömiä tuoda vielä lisää tänne.
- Anonyymi
Mikään ei muutu merkittävästi koskien maahanmuuttoa ja ilmastopolitiikkaa, siitä pitää rkp huolen. Lisäksi hintana ps hallitusyhteistyölle rkp saa pari sopivaa salkkua; esim opetusministeri (Ruotsin kieli) ja oikeusministeri.
Rinteen ja Marinin aikana köyhien asemaa helpotettiin.
Nyt Orpo & kumppanit palauttavat köyhien kurjistamisen, indeksikorotukset jäihin ym
Kristillisten arvoihin köyhien rankaiseminen käy myös hyvin sillä hallitukseen on pakko päästä.
Purra ei ilmeisesti saanut merkittäviä muutoksia lupaamiinsa asioihin mutta hallitukseen pääsy on nyt pääasia.Tämä näyttäytyy (tai tahdotaan näyttää?) RKP:n ja Perussuomalaisten kiistana, mutta Kokoomuksen tavoitteet ovat hyvin lähellä RKP:tä. Erityisesti työperäinen maahanmuutto on EK:n tavoite ja sitä myötä myös Kokoomuksen. Samoin ilmastopolitiikassa elinkeinoelämä on liputtanut kunnianhimon puolesta ja se on kopioitu Kokoomuksenkin tavoitteeksi.
Humanitaariseen maahanmuuttoon (kiintiöpakolaiset) liittyen voi RKP:n linja olla humaanimpi kuin Kokoomuksen, mutta kun Suomeen muutti viime vuonna n. 50.000 ihmistä ja heistä reilu tuhat (1000) oli kiintiöpakolaisia, niin "maahanmuuton radikaalin kiristämisen" kanssa kiintiöpakolaisaskartelulla ei ole mitään tekemistä.
- Anonyymi
PERSU AUTTAA KÖYHIÄ JA PIENITULOISIA JA ON HEIDÄN PUOLELLAAN, MUTTA NOI TOISET, RUOTSALAISET HALUAA SUOMALAISISTA TEHDÄ KURJALISTON.
--
SANNA MARIININ KÖYHDYTTI SUOMALAISIA, JA KÖYHYYS TUNTUU MAKSAISSA SANNAN VELKOJA JA RAPPIOLLE AJETUN TUOTANNON.....VIELÄ PITKÄÄN.....VUOSIKYMMENIÄ.......HIRVEET VELKOJEN KOROTKIN VIELÄ.Leimallista on, että Purra ei vaatinut neuvottelujen pysäyttämistä jotta työttömyysetuuksien, sosiaaliturvan tai terveydenhoidon leikkauksista saadaan sopu, vaan Purralle tärkeintä on maahanmuuton (kosmeettinen) rajoittaminen ja ilmastopolitiikan periaatelausumat.
Kun maahanmuutosta on saatu (kahteen kertaan - ensin perjantaina ja sitten lauantaina) sopu, niin työttömiltä, sairailta ja pienituloisilta tehtävät leikkaukset ovat läpihuutojuttu.
- Anonyymi
Purran perse on halpaa!
- Anonyymi
Ei kenttäpersu ymmärrä mitä tarkoittaa hallitusohjelma. Ainakin meidän pitäjän persujen kantapöydässä uhotaan, että kun persut on hallituksessa niin kaikki ulkomaalaiset ajetaan ulos, oli Suomen kansalaisuus saatu tai ei. Tähän uskovat niin vajaasti, että yksi kävi jo paikallisen pizza/kebabravintolassa kertomassa yrittäjälle, että kohta on lähtö.
Tämä yrittäjä on yli kymmenen vuotta ollut yksi suurimmista veronmaksajista kunnassa ja kansalaisuuden saanut. - Anonyymi
RKP:n tarvitaan persujen Troijan hevonen 😭😭😭😭
Jos puolue ei muutu ulkoa ohjaten, muutetaan sitä sisältä käsin kuten Sanna teki demareille 😭😭😭😭 - Anonyymi
Persu pettää aina, arkena ja sunnuntaina. Eli toisin sanoen, hölmöjä on helppo höynäyttää. Eliittipersuilla kohta ministerin palkat juoksee. Niitä korotettiin juuri uutta hallitusta varten! Heh, heh!
- Anonyymi
Rkp:n mukaan joitakin poistoja maahanmuuttopaperiin saatiin.
Voi kuinka ihanaa 😀 - Anonyymi
No kuka maksaisi luku- ja kirjoutustaidottomalle 3 tonnia palkkaa kuussa ei edes maassa?
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1818387
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k264558- 504118
- 543562
- 513136
- 502870
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262586- 352288
- 292046
Anteeksi kun käyttäydyn
niin ristiriitaisesti. Mä en usko että haluaisit minusta mitään, hyvässä tapauksessa olet unohtanut minut. Ja silti toiv382043