Olen sanonut taivaan Isälle, etten ymmärrä, mikä hoppu hänellä on saada minut taivaaseen.

Anonyymi-ap

”Kuoleman läheisyys koskettaa jokaista siihen varautuvaa. Laukkanenkin kertoo "itkevänsä välillä kuin hyeena yössä, ulvomalla. Elämänhalu on niin valtava, että kuoleman läheisyys sattuu." Sitä hän ei kysele, miksi juuri hän sairastui.
– Hyvänen aika: miksipä en minä? Oikea kysymys on: mikä on Jumalan suunnitelma? Luulin, että meillä oli elämästä yhteinen kuva.
Laukkanen kuvaa suhdettaan Jumalaan lapsenomaiseksi, ja terveessä isäsuhteessa lapsi uskaltaa myös kiukutella.
– Kun en ymmärrä, voin kysyä. Olen sanonut taivaan Isälle, etten ymmärrä, mikä hoppu hänellä on saada minut taivaaseen. Kyllä meillä on aikaa olla yhdessä ikuisuudessa.
Laukkanen sanoo antaneensa koko elämänsä Jumalalle. Mutta nyt kyseessä on kuolema.
– Uskoni siihen, että Jumala voi parantaa minut, on vuoren kokoinen. Se on niin suuri, että kohta minä siirrän Ahvenanmaan Norjaan. Paraneminen ei ole uskosta eikä rukousten määrästä kiinni. Se on kiinni siitä, mikä on Jumalan suunnitelma – ja sitä hän ei ole kertonut.”

https://www.apu.fi/artikkelit/antero-laukkanen-itken-kuoleman-laheisyytta-kuin-hyeena-yossa

76

418

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Antero on kiitollinen elämästä ja myös kuolemasta.

      • Anonyymi

        Uskova ei kuole vaan siirtyy Jumalan luokse.

    • Anonyymi

      Antero luottaa Jumalaan myös kuolemassa kuten luittas elämässään.

    • Anonyymi

      ALS.
      Kovin vittumainen sadisti on hänenkin jumala.
      Muuan jäppinen jo ammoin totesi tiukan paikan tullen: "Jumalani, jumalani, miksi minut hylkäsit."
      Sitä ennen sekin oli sepitellyt tarinoita rakastavasta jumalastaan.

      • Anonyymi

        Sairaus ei ole uskovaisille vittumainen koska Jeesus on uskovan kanssa myös kaikissa sairauksissa.

      • Anonyymi

        Syntiinlankeemus sai aikaan sairauden ja kuoleman.
        Hyvä Jumala varoitti ihmistä, mutta ihminen itse päätyi valita toisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairaus ei ole uskovaisille vittumainen koska Jeesus on uskovan kanssa myös kaikissa sairauksissa.

        Niinpä niin...
        Mukana kulkee ja rinnalla, mummojen kihtiset polvetkin joskus parantaa.
        Jumala tosin petti sopimuksensa tämän henkilön kanssa, että muuta ei sitten Jeesuskaan lie voi tarjota kuin mukana kulkemista.
        Pomon pään yli kun ei voi kävellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä niin...
        Mukana kulkee ja rinnalla, mummojen kihtiset polvetkin joskus parantaa.
        Jumala tosin petti sopimuksensa tämän henkilön kanssa, että muuta ei sitten Jeesuskaan lie voi tarjota kuin mukana kulkemista.
        Pomon pään yli kun ei voi kävellä.

        Jumala ei petä! Kun Antero pääsee taivaan iloon ja tapaa Jeesuksen, hän ihmettelee miksei aikaisemmin jo sinne päässyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syntiinlankeemus sai aikaan sairauden ja kuoleman.
        Hyvä Jumala varoitti ihmistä, mutta ihminen itse päätyi valita toisin.

        Sinähän puhut nyt Raamattua vastaan! Jumala loi maan ja taivaan ja kaiken mitä niissä on: Syövän, Alzheimerin, kupan, koleran, syyhyn, satiaiset, aidsin, amebat, myrskyt, maanjäristykset, taudit, tulvat jne.
        Ihan vain vittuillakseen uskovaisille. Muistakaa kiittää kun kohdalle sattuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala ei petä! Kun Antero pääsee taivaan iloon ja tapaa Jeesuksen, hän ihmettelee miksei aikaisemmin jo sinne päässyt.

        Jumala ei petä. Kusetus ja lopullinen kuolema on 100% varma.

    • Anonyymi

      Antero pääsee kohta Vapahtajan luokse! Se on elämän tarkoitus. 🙏

      • Aamen!

      • Anonyymi

        Muisto vain jää kun henki lopulta nuljahtaa. Ei muuta.
        Ikuisen elämän optiolle ei lunastajaa löydy. Harmi jos sinulle on muuta valehdeltu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muisto vain jää kun henki lopulta nuljahtaa. Ei muuta.
        Ikuisen elämän optiolle ei lunastajaa löydy. Harmi jos sinulle on muuta valehdeltu.

        Tulet vielä hämmästymään kun joudut vastaamaan puheistasi ja teoistasi.

    • Vaikka nämä fundut tässä kuinka vain yrittää selittää tätä juttua parhain päin, niin vajaaksi jää. Laukkanen on itse hirvittävän pettynyt eikä mitenkään voi ymmärtää että miten tämä homma nyt näin meni? Ja kun kyseessä on vielä tauti, joka tappaa kiduttamalla....

      • Anonyymi

        Tottakai Antero on pettynyt kun olisi voinut vielä jatkaa työtään. Mutta uskovina hän ja me tiedämme, että Jumalan tahto omiaan kohtaan on aina hyvä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai Antero on pettynyt kun olisi voinut vielä jatkaa työtään. Mutta uskovina hän ja me tiedämme, että Jumalan tahto omiaan kohtaan on aina hyvä.

        Tappaa kiduttamalla on hyvä työ? Sillä juuri sitä tuo tauti on. Se vei kaverinikin, vuoden 1983 painin maailmanmestarin ja se oli hirvittävää seurattavaa.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Tappaa kiduttamalla on hyvä työ? Sillä juuri sitä tuo tauti on. Se vei kaverinikin, vuoden 1983 painin maailmanmestarin ja se oli hirvittävää seurattavaa.

        Sairaus tappaa, ei Jumala.
        Jeesus on Anteon kanssa. Mutta miten on sinun itsesi laita kun sairastut vakavasti?

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Tappaa kiduttamalla on hyvä työ? Sillä juuri sitä tuo tauti on. Se vei kaverinikin, vuoden 1983 painin maailmanmestarin ja se oli hirvittävää seurattavaa.

        Yrität ilkkua kuolevaa miestä.
        Eikö sinulla ole mitään häpyä?

      • Käy vertaisesi kimppuun, älä kuolevan sairaan miehen!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yrität ilkkua kuolevaa miestä.
        Eikö sinulla ole mitään häpyä?

        Kuka tässä ilkkuu kuolevaa miestä? Jopa oli taas tulkinta. Minä tiedän millainen kiduttava tauti tuo oikein on, kun olen sitä vierestä seurannut. Minä kysyn että millainen on sellainen teidän markkinoima ”rakastava jumala” joka tappaa häneen vakavasti uskoneen hs suhtautuneen ihmisen kiduttamalla? Mitä rakkautta tässä on?

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Kuka tässä ilkkuu kuolevaa miestä? Jopa oli taas tulkinta. Minä tiedän millainen kiduttava tauti tuo oikein on, kun olen sitä vierestä seurannut. Minä kysyn että millainen on sellainen teidän markkinoima ”rakastava jumala” joka tappaa häneen vakavasti uskoneen hs suhtautuneen ihmisen kiduttamalla? Mitä rakkautta tässä on?

        Ei Jumala on luvannut, ettei ihminen sairastuisi ja kuolisi maallisesta ruumiistaan.
        Päinvastoin, sen on tapahduttava, että pääsisi taivaaseen.

      • Anonyymi

        Mikähän sinunkin raukan elämässä on mennyt vinksalleen….

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei Jumala on luvannut, ettei ihminen sairastuisi ja kuolisi maallisesta ruumiistaan.
        Päinvastoin, sen on tapahduttava, että pääsisi taivaaseen.

        Ei kukaan ole sitä kieltänyt että ihminen kuolisi. Mutta sitä ihmettelen että miksi - teidän uskonne mukaan - rakastava jumalanne tappaa häneen aina uskoneen ja luottaneen ihmisen kiduttamalla? Kuten sanottu tuo on hirvittävä tauti joka pahenee päivältä päivältä ja moni siihen sairastunut tekeekin oman ratkaisun …

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Ei kukaan ole sitä kieltänyt että ihminen kuolisi. Mutta sitä ihmettelen että miksi - teidän uskonne mukaan - rakastava jumalanne tappaa häneen aina uskoneen ja luottaneen ihmisen kiduttamalla? Kuten sanottu tuo on hirvittävä tauti joka pahenee päivältä päivältä ja moni siihen sairastunut tekeekin oman ratkaisun …

        Ihminen kuolee ihan itse. Ei sinuakaan tarvitse tappaa.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Kuka tässä ilkkuu kuolevaa miestä? Jopa oli taas tulkinta. Minä tiedän millainen kiduttava tauti tuo oikein on, kun olen sitä vierestä seurannut. Minä kysyn että millainen on sellainen teidän markkinoima ”rakastava jumala” joka tappaa häneen vakavasti uskoneen hs suhtautuneen ihmisen kiduttamalla? Mitä rakkautta tässä on?

        Sinä moukka et osaa edes hävetä!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä moukka et osaa edes hävetä!

        Otan osaa jos ”ajattelukykysi” liikkuu tuolla tasolla…

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Kuka tässä ilkkuu kuolevaa miestä? Jopa oli taas tulkinta. Minä tiedän millainen kiduttava tauti tuo oikein on, kun olen sitä vierestä seurannut. Minä kysyn että millainen on sellainen teidän markkinoima ”rakastava jumala” joka tappaa häneen vakavasti uskoneen hs suhtautuneen ihmisen kiduttamalla? Mitä rakkautta tässä on?

        Logiikkasi on kuin suoraan Raamatusta.
        Noin Jeesuksen ajankin ei-uskovat / jumalattomat pilkkasivat Kristusta.

        Jumalattoman maailmankuvaan / mielikuvaan "jumalasta", ei kuulu risti.
        Kristityt taas uskossaan näkevät ja hyväksyvät nimenomaan ristin.

        Risti erottaa uskovan ja jumalattoman toisistaan.

        Markus 15: 22-29-32:
        22 Ja he veivät hänet paikalle, jonka nimi on Golgata, se on käännettynä: pääkallonpaikka.
        23 Ja he tarjosivat hänelle mirhalla sekoitettua viiniä, mutta hän ei sitä ottanut.
        24 Ja he ristiinnaulitsivat hänet ja jakoivat keskenään hänen vaatteensa heittäen niistä arpaa, mitä kukin oli saava.
        25 Oli kolmas hetki, kun he hänet ristiinnaulitsivat.
        26 Ja päällekirjoitukseksi oli merkitty hänen syynsä: "Juutalaisten kuningas".
        27 Ja he ristiinnaulitsivat hänen kanssaan kaksi ryöväriä, toisen hänen oikealle ja toisen hänen vasemmalle puolellensa.

        29 Ja ne, jotka kulkivat ohitse, herjasivat häntä ja nyökyttivät päätään ja sanoivat: "Voi sinua, joka hajotat maahan temppelin ja kolmessa päivässä sen rakennat!
        30 Auta itseäsi ja astu alas ristiltä."
        31 Samoin ylipapitkin ynnä kirjanoppineet keskenään pilkkasivat häntä ja sanoivat: "Muita hän on auttanut, itseään ei voi auttaa.
        32 Astukoon hän, Kristus, Israelin kuningas, nyt alas ristiltä, että me näkisimme ja uskoisimme." Myöskin ne, jotka olivat ristiinnaulitut hänen kanssaan, herjasivat häntä.
        *

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Ei kukaan ole sitä kieltänyt että ihminen kuolisi. Mutta sitä ihmettelen että miksi - teidän uskonne mukaan - rakastava jumalanne tappaa häneen aina uskoneen ja luottaneen ihmisen kiduttamalla? Kuten sanottu tuo on hirvittävä tauti joka pahenee päivältä päivältä ja moni siihen sairastunut tekeekin oman ratkaisun …

        >> rakastava jumalanne tappaa häneen aina uskoneen ja luottaneen ihmisen kiduttamalla <<

        Kumma juttu, miten kommenteistasi saa ihan sen kuvan kuin olisit joskus Raamattua jopa lukenut, kun kerran kaikenlaista aina väität Raamatusta ja Jumalasta. Kuitenkin olet itse sanonut, ettet lue Raamattua, etkä myöskään usko Jumalaan. Mihin siis nämä kaikki väitteesi Raamatusta ja Jumalasta perustuvat...?

        Ja sitten siihen varsinaiseen väitteeseesi.

        Jumala ei "tapa" tai "kiduta". Varsinkaan omiaan. Mutta jos hän ottaa esim. varjeluksensa pois, ihmisen kimppuun pääsee mikä ja kuka vain.

        Toisinaan Jumala sallii myös sairastumisen, jos se palvelee jotain asiaa. Se asia voi olla esim. se, ettei uskova ylpisty, saadessaan palvella Jumalaa. Koska erittäin moni tuppaa ylpistymään palvelutehtävässään. Paavali kärsi koko ikänsä jostain vaivasta, eikä Herra suostunut Paavalilta tätä "piikkiä lihassa" ottamaan pois, vaikka Paavali sitä anoi.

        Joskus kärsimyksen takana voi olla jonkun toisen ihmisen etu, esim. toisen ihmisen pelastuminen. Jos esim. vain läheisen vakava sairastuminen pysäyttää, niin luultavasti Jumala sallii sen läheisen sairastumisen.

        Syitä kärsimykseen ei siis edes Raamattu selitä yhdellä esimerkillä, vaan syitä voi olla monia. Tässä oli vain jokunen syy.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Otan osaa jos ”ajattelukykysi” liikkuu tuolla tasolla…

        IR, olet moukka!

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Ei kukaan ole sitä kieltänyt että ihminen kuolisi. Mutta sitä ihmettelen että miksi - teidän uskonne mukaan - rakastava jumalanne tappaa häneen aina uskoneen ja luottaneen ihmisen kiduttamalla? Kuten sanottu tuo on hirvittävä tauti joka pahenee päivältä päivältä ja moni siihen sairastunut tekeekin oman ratkaisun …

        Laukkanen todistaa Jumalan uskollisuudesta viimeiseen hengenvetoon saakka.
        Hän on kuin Job.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Laukkanen todistaa Jumalan uskollisuudesta viimeiseen hengenvetoon saakka.
        Hän on kuin Job.

        Kyllä, hän ei kiellä Jumalaa koettelemuksessa kuten ei Jobkaan.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Otan osaa jos ”ajattelukykysi” liikkuu tuolla tasolla…

        Olet ruokoton juntti!

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Tappaa kiduttamalla on hyvä työ? Sillä juuri sitä tuo tauti on. Se vei kaverinikin, vuoden 1983 painin maailmanmestarin ja se oli hirvittävää seurattavaa.

        Olet törkyturpien törkyturpa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet törkyturpien törkyturpa.

        Kylläpä ottaa teille koville puhua itse asiasta kun kelkka pitää väkisin kääntää toiseen suuntaan...

    • Anonyymi

      Kuolemaa ei ole. Vain ruumis kuolee ja muuttuu tuhkaksi tai mullaksi.
      Lukekaa Rauni Leena Luukasen kirja Kuolemaa ei ole

      • Anonyymi

        Mikä luen Raamattua!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä luen Raamattua!

        Hanki parempaa lukemista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hanki parempaa lukemista.

        Pidä sinä vain Aku-Ankkasi!

      • Anonyymi

        No joo, fyysinen kuolema kylläkin on olemassa (joskaan tämäkään ei vielä ole lopullinen).

        Mutta henkinen, eli sielullinen kuolema, tätä ei tapahdu. Sielu irtautuu fyysisestä, kuolleesta ruumiistaan ja jatkaa matkaansa toiseen ulottuvuuteen.

        Kristityt uskovat: joko Taivasten Valtakunnan nk. Paratiisiin, tai nk. vankilaosastolle, eli Tuonelaan ("hengellisesti kuolleiden asuinsija").

    • Anonyymi

      >>Olen sanonut taivaan Isälle, etten ymmärrä, mikä hoppu hänellä on saada minut taivaaseen.<<

      Laukkanen ei kaipaa Taivaaseen ja on sen itsekin Jumalalle ilmaissut.

      Ehkä tästä syystä hän, rakkaudesta Lihaansa, saa juhlia sen sairauksien vallassa vielä monia, pitkiä vuosia.

      Ei ihminen käskytä Jumalaa.
      Jeesus On Herra.

      Ei esim. Laukkanen.

      • Anonyymi

        Laukkanen tekee surutyötään omaisiinsa.

      • Anonyymi

        Lue kuule koko juttu!

      • Anonyymi

        >> Ei ihminen käskytä Jumalaa. <<

        😂 Lue Raamattusi paremmin. Antero Mooses Laukkanen on kuten Raamatun Mooseskin, joka myös natkutti Herralle asioistaan. Normaalit ihmiset kutsuvat sellaista inhimmilliseksi reaktioksi.

        Mitä Laukkanen on natkuttanut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> Ei ihminen käskytä Jumalaa. <<

        😂 Lue Raamattusi paremmin. Antero Mooses Laukkanen on kuten Raamatun Mooseskin, joka myös natkutti Herralle asioistaan. Normaalit ihmiset kutsuvat sellaista inhimmilliseksi reaktioksi.

        "Normaalit ihmiset" = jumalattomat.
        Heillä myös on rakkaus tähän maailmaan.

        Uskova kaipaa Taivaan kotiin.
        Itse olisin jo valmis lähtöön hetkellä, millä hyvänsä.

        Pientä varoitusaikaa tosin nöyrästi pyydän. Ehkä n. 3 kuukautta olisi kohtuullinen aika ennalta ilmoittaa / odottaa tätä suurta tapahtumaa. Että ehtii sanoa hyvästit läheisille sekä näkyvälle maailmalle. Maailmassa tosin esim. sodan kauhut ja äkkikuolemat ovat varsin yleisiä, joten ei pidä nirsoilla. Tulee olla kuin partiolainen, aina valmiina.

        Mutta en myöskään omin keinoin kiirehdi sitä.

        Olen elämässäni lukuisia eri kertoja käynyt lähellä ennalta-arvaamatonta äkkikuolemaa. Kokemuksia muutamalta viime vuodelta:

        Ensimmäisen polvileikkauksen jälkeen sain ileuksen eli nk. suolisolmun. Minua vietiin pillit soiden sairaalasta kolmanteen. Ambulanssimies kielsi minua sulkemasta silmiäni. Sanoin, että minulla on ihan hyvä olo, hiukan vaan väsyttää. Siellä, kolmannessa sairaalassa olin sitten tukehtua röntgenin pöydälle. Kun nestettä tuli joka reiästä, varmaan korvistakin, rukoilin siinä Jumalaa, en muista, mitä sanoin, oli sen verran kaamea olo, että taisin rukoilla, että älä anna mun kuolla tähän. Yhtä'kkiä suoli oikeni ja paskaa lensi niskaani myöten, mutta: jäin eloon.

        Viimeisimpiä kertoja taisi olla kun toisen polvileikkauksen jälkeen sairaalan osastolla alkoi verenpaineeni vain laskea ja laskea. Erikoislääkäri hääräsi ympärilläni tehden jotain hyvin tarkkaa verikoetta ja leikkauslääkäri, osastonhoitajan kanssa tuijotti minua huolestuneena sängynpäädystä. Minulla oli ihan hyvä olo ja hymyilin. Tuolloinkaan ei vielä ollut minun aikani, vaikka läheltä piti.

        Kyllä sinne Taivaaseen ehtii, silloin kun Jumalan kello niin ilmoittaa.
        Hänhän On Herra.

    • Anonyymi

      Sattumaa ei ole. Nyt kun eutanasiakeskustelu nousee uuden hallituksen toimesta pinnalle, tarvitaan siihen Laukkasen lausuntoa. Jumalan suunnitelma on siinä.

      • Anonyymi

        Laukkasen lausunto tiedetään. Jumala määrää jokaisen elinpäivät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laukkasen lausunto tiedetään. Jumala määrää jokaisen elinpäivät.

        Aamen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laukkasen lausunto tiedetään. Jumala määrää jokaisen elinpäivät.

        Ja vitut määrää. Sattuma on suurempi kaikkivaltias yhdessä todennäköisyyden kanssa.
        Jumalan kirkkaus loistaa vain poissaolollaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja vitut määrää. Sattuma on suurempi kaikkivaltias yhdessä todennäköisyyden kanssa.
        Jumalan kirkkaus loistaa vain poissaolollaan.

        Kyllä vain määrää. Et sinäkään elä ikuisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja vitut määrää. Sattuma on suurempi kaikkivaltias yhdessä todennäköisyyden kanssa.
        Jumalan kirkkaus loistaa vain poissaolollaan.

        ”Jumalan kirkkaus loistaa vain poissaolollaan.”

        Jumalattomalle juuri noin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Jumalan kirkkaus loistaa vain poissaolollaan.”

        Jumalattomalle juuri noin.

        Se on totta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja vitut määrää. Sattuma on suurempi kaikkivaltias yhdessä todennäköisyyden kanssa.
        Jumalan kirkkaus loistaa vain poissaolollaan.

        Myös ne määrää.

    • Anonyymi

      Ihmiset ovat kummallisia.

      • Anonyymi

        Olet jo oivalluksen kynnyksellä.

    • Anonyymi

      Mikä hinku näillä Jumalaan uskovilla on tämän tuskan ja vaivan täyttämän maallisen elämän perään kun kerran ovat varmoja pääsystään taivaaseen kuolemansa jälkeen?

      • Anonyymi

        Mistä jonkun hingun luit?

      • Anonyymi

        >> Mikä hinku näillä Jumalaan uskovilla on... <<

        Sitä minäkin kanssauskovana ihmettelen. Itse menisin varmaan täyttä kyytiä taivaaseen, jos tulisi sellainen tilanne, että on elämä hiuskarvan varassa. Mutta en tiedä sitten, voi olla, että mieli tekee tepposet itsellekin.

        Mutta arvaukseni on, että Laukkanen on saanut Jumalan kanssa tehdä niin paljon kiinnostavia asioita täällä maan päällä, kuten perustaa seurakunnan ja raamattu- ja rukouspiirit eduskuntaan ja paljon muutakin, että varmaan hänellä olisi vielä jatkamisen halua. Kiertäähän hän nytkin, noin sairaana, jatkuvasti puhumassa eri seurakunnissa. Innokas on pastorin työssään siis.

    • Anonyymi

      Antero on menossa Kotiin!

      • Anonyymi

        No nynne jo ennustaa sen kuilemankin!

        Mutku hänhän kokee maailman enemmän kodikseen.

        Eiks hää just ole valittanut siitä, että Jumala kutsuisi jo yläilmoihin, eikä hän itse haluaisi?

    • Anonyymi

      Kertokaa nyt jo mikä on se Isän ja Jeesuksen ero. Antero rukoilee Isää, mutta porukka puhuu vaan Jeesuksesta. ?

      • Anonyymi

        Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki.

      • Anonyymi

        Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat saman Jumalan eri persoonia. Periaatteessa siis rukoilee aina samaa Jumalaa, vaikka käyttäisi mitä tahansa näistä nimistä.

        Isä Jumala ei ole koskaan ilmestynyt ihmisille kuin ilmestysten muodossa profeetoille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki.

        Joo mutta Isä ei ole Poika. Eli Isää ja Jeesusta EI PIDÄ sekoittaa keskenään, niin kuin monet tuppaa tekemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat saman Jumalan eri persoonia. Periaatteessa siis rukoilee aina samaa Jumalaa, vaikka käyttäisi mitä tahansa näistä nimistä.

        Isä Jumala ei ole koskaan ilmestynyt ihmisille kuin ilmestysten muodossa profeetoille.

        "Isä Jumala ei ole koskaan ilmestynyt ihmisille kuin ilmestysten muodossa profeetoille."

        Eikö tämäkin selvä lause kerro teille että Jeesus ja Isä eivät voi MOLEMMAT olla SAMA Jumala? Jumalaa ei ole kukaan nähnyt, Jeesuksen on ja monet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo mutta Isä ei ole Poika. Eli Isää ja Jeesusta EI PIDÄ sekoittaa keskenään, niin kuin monet tuppaa tekemään.

        Etkä sinä ole kristitty.
        Areiolaista anabaptistia ja kristittyä ei pidä sekoittaa toisiinsa.

    • Anonyymi

      Antero on ihana ihminen ja kristitty.

      • Anonyymi

        Samanlaisella huumorilla varustettuja pitäisi olla enempikin. Osittain se huumori on varmaan aiheuttanutkin myös väärinkäsityksiä siitä, mihin hän uskoo, koska hän heittää läppää tooooodella paljon ja myös vakavista asioista ja omasta tilanteestaan.

        Hän on myös surrut sitä, minkälaista rumaa postia hän saa tilanteestaan. Hän on itse sanonut, että todella haluaisi elää 100-vuotiaaksi ja rukoilee sitä ja pyytää muitakin rukoilemaan, mutta silti hän valmistautuu kuolemaansa.

        Siunausta ja kaikkea hyvää Anterolle. 💖 Rakastamme sinua, sinun saarnatyyliäsi ja sinun väsymätöntä huumoriasi.

        Aamen! ♥️🙏

    • Anonyymi

      Jumala on siunannut Anteroa paljon elämänsä aikana ja Antero on jo nyt näyttänyt vertaistukeaan muille pahoin sairastuneille. Paavalikin halusi Jeesuksen luo. Hänelle kuolema oli voitto. Itsekin olen pahoin vammautunut, mutta saan Jeesuksen maanpäällisen lauman jäsenenä odottaa riemulla Hänen kutsua kotiinsa.

    • Anonyymi

      Antero on tehnyt mahtavan elämäntyön.

      • Anonyymi

        Totisesti, Aamen!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Suunnitelma on se, että ensin eletään ja sitten kuollaan. Kannattaa elää niin, että voi kuolla "elämästä kylliksi saaneena".

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6304
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3150
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1706
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe