"Kommentti: Petteri Orpon oikeistohallituksen syntyminen on nyt varma juttu – tuleva vihervasemmisto-oppositio lipoi jo hetken huuliaan"
Timo Haapala / IS oli tätä mieltä.
Tiedä tuosta opposition huulien lipomisesta, mutta asiassa on käymässä Suomalaisten kannalta paljon paremmin nyt, kun tästä hallituksesta pysyy poissa niin SDP kuin Keskustakin.
Olisi ollut oikeasti todella harmillista, jos tämän hallituksen kokoonpanoa olisi sotkettu Keskustalla tai SDP:llä, silloin opponointi olisi ollut varmasti epämieluisaa oppositiollekin. Jos Orpo laittaa hallituksen pystyyn nyt kuten aiottukin, se antaa oppositiolle todella vapaat kädet haastaa.
Kunhan Orpo alkaa oikeistoryhmiään johtamaan, tulee varmasti saamaan paljon ajanvietettä päiviensä täytteeksi, kun toimien laillisuuksia aletaan selvittämään vähän isommallakin porukalla.
Tietämättä vielä tarkemmin hallitusohjelman sisällöstä mitään, voisi jo melkein arvailla, että kun Orpon hallitus pääsee vauhtiin, pääsee vauhtiin myös kansan äänien siirtyminen oppositioon. Orpon hallituksella on erittäin hyvät mahdollisuudet päättää oma hallitustaipaleensa paljon ennen kuin täysi vaalikausi 4 vuotta tulee täyteen.
Punamultahallitusta tulee seuraavaksi, saattaa tulla normaalia aiemminkin, ja lisäksi Orpon on tehtävä ihan oikeasti töitä pitääkseen hallituksensa toimet laillisella polulla.
Hyvältä näyttää, todella hyvä juttu että tulee puhdas oikeistohallitus, niin tulee tehoa opponointiinkin.
Oikeistohallituksen synty varma juttu, sanoo Haapala
9
152
Vastaukset
- Anonyymi
Tässä hallituskokoonpanossa alkaa muodostumaan demokratian kannalta parhaimpia tilanteita, kun hallitus ei ole sekoitus kaikkien puolueiden politiikkaa.
Paikka eduskunnassa ja politiikassa on ansaittava, ja nyt tulee tilaisuuksia näyttää kuinka se paikka ansaitaan. Kun ei ole omia puoluetovereita hallituksessa istumassa, jää turhat häveliäisyydetkin haastamisessa pois.
Perussuomalaisetkin neuvottelee asioista vaihteeksi ihan kunnolla, kyseessä on monituhatkertaisesti isompia asioita kuin hillotolppa.- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17872657U
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Viihdettä on luvassa varmasti, kun PS-joukon kovimmat moottoriturvat alkavat somessa aukoa päätään siihen tapaan kuin ovat tottuneet.
- Anonyymi
Hyvä juttu että tuhooja demukki saatiin häädettyä
- Anonyymi
Suomen domino palikka huutaa varmaan itkuaan
- Anonyymi
Saadaan suomen paras mahdollinen hallitus
- Anonyymi
Toivotaan, että saamme Suomen parhaan hallituksen, joka todella tekee, eikä vain puhu.
- Anonyymi
No mitä ne aikovat tehdä?
- Anonyymi
- Vasemmisto voi lipoa niitä alapään -huuliaan, jos se vaikka lohduttaa, pitkä kieli auttaa,,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4636586Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1883916Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1092521Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit262050Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1391436Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771325- 681176
- 631105
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te791098- 461049