"Nuoret hihhulit" reilun kymmenen vuoden takaa.
https://areena.yle.fi/1-959495
Ihan mielenkiintoinen, vähän alle puoli tuntia.
Ajankuva helluntailiikkeen nuorista
11
322
Vastaukset
- Anonyymi
Niin voi sanoa, että sen ajan kuva.
Pohdiskeluja syystäkin.
Aikaa on kulunut. Uuusissa polvissa on joukossa niitä jotka eivät tyydy kun on kysymyksiä ja vastauksia ei tule.
Uskon saaneet eivät saa kasvualustaa. - Anonyymi
Ensimmäinen ongelma on se ovatko he omakohtaisesti uudestisyntyneitä vaiko vain liikkeen mukana kulkijoita mistä lie syystä.
kaikki loput kysymykset ratkeaa sen myötä mikä on vastaus.- Anonyymi
Kyllä ohjelmasta asiat on tunnistettavissa.
Nuori mies on tullut uskoon nuorukaisena, ehkä rippikoululeirillä, ehkä nuorten päivillä, tullut uskoon joka tapauksessa.
Nuori nainen on kasvanut uskovaisessa kodissa. Voisi olla niin kuinka hän on jonakin päivänä todennut, että hän on uskossa vaikka sellaista tilannetta tai ajankohtaa ei tunnistakaan, muuta kuin tuon milloin on asian todennut. Esimerkiksi noin.
Tietenkin kysymyksiin alkaa saada vastauksia totuuden tiellä ja yksi alku onkin juuri huomata helluntailiikkeestä, sen traditiosta ja totuuksina pitämistä asioista, että eihän keisarilla ole vaatteita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ohjelmasta asiat on tunnistettavissa.
Nuori mies on tullut uskoon nuorukaisena, ehkä rippikoululeirillä, ehkä nuorten päivillä, tullut uskoon joka tapauksessa.
Nuori nainen on kasvanut uskovaisessa kodissa. Voisi olla niin kuinka hän on jonakin päivänä todennut, että hän on uskossa vaikka sellaista tilannetta tai ajankohtaa ei tunnistakaan, muuta kuin tuon milloin on asian todennut. Esimerkiksi noin.
Tietenkin kysymyksiin alkaa saada vastauksia totuuden tiellä ja yksi alku onkin juuri huomata helluntailiikkeestä, sen traditiosta ja totuuksina pitämistä asioista, että eihän keisarilla ole vaatteita.>> eihän keisarilla ole vaatteita <<
Sinulta ne vaatteet puuttuu, nimittäin erään kerran ne häävaatteet, jos et tunnista etkä tunnusta helluntailaisia siskoja ja veljiä Kristuksen seurakuntaan kuuluviksi, vaan tuijotat jotain traditioita, mitkä sinulle itsellesi ovat epämiellyttäviä. Kerropa yksikin seurakunta, missä ei muka ole omia traditioita ja uskomuksia. Ei sellaista nimittäin ole, koska juuri niistä syistä monet eri kuppikunnat syntyivät, vaikka Kristus perusti vain yhden seurakunnan.
- Anonyymi
Oli ihan kiinnostava. Jotenkin noista nuorista välittyi ihana avoimmuus, rehellisyys ja vilpitön ilo. Huumorikin oli lempeää.
- Anonyymi
Maailma on muuttunut aika paljon 10 vuodessa.
Suomen Helluntaikirkon uuskarismaattinen teologia on päälinja. Juha Lehtonen on esimerkki nykyajan helluntailaisuudesta joka on maailmanlaajuisesti myös suosittua. Varmaan maakunnissa on enemmän perinteistä helluntailaisuutta. Station JOkela ja Helsingin Saalem edustavat helluntailaisuuden nykymuotoa Suomessa.
https://www.youtube.com/watch?v=rQICXMWFT0g - Anonyymi
MInkähän takia hihhuli-sanaa on alettu käyttämään muistakin uskovista kuin niistä, joista niin alunperin sanottiin ja joiden huudahduksista koko sana on peräisin.
- Anonyymi
Koska ne aidot ja alkuperäiset hihhuleiksi kutsutut eli vanhoillislestadiolaiset ovat jo aikoja sitten lopettaneet hihkumisen seuroissaan.
- Anonyymi
Aika vanha dokumentti?
Hellarit ovat paljon kasvaneet uskossaan noista ajoista, kun "on pakko olla helluntailainen", jotta olisi hyväksytty. Olen itse ei-hellarin käynyt hellareilla kymmenen vuotta. Asenteet ovat joillakin olleet jossain opeissa kovat, mutta enemmistöllä ei. Tänä päivänä entistä harvemmalla on vääriä asenteita. Ei löydy kuin jokunen harva ykislö, jotka pitää kiinni pönttöydestään kynsin hampain. Minusta kysymys heidän kohdallaan on kasvuongelmista.- Anonyymi
10 vuodessa on muuttunut paljon koko yhteiskunnassa ja siten myös seurakuntien elämässä. OneWay toi paljon hyvää vapaiden suuntien kristillisyyteen mutta vastaavasti uuskarismaattiset seurakunnat ovat myös vahvistuneet ja uuskarismaattisuus on päälinja sekä Helluntaiseurakunnissa että Vapaakirkossa. Patmos on lopettanut karismaattisen sekoilun ja Ahvion johdolla ottanut osaa enemmän yhteiskunnalliseen keskusteluun. Myös pieniä antikarismaattisia reformoituja seurakuntia on perustettu eri puolille Suomea. TV7 on varmasti suurin syy miksi uuskarismaattisuus on valtavirtaa Suomen eri seurakunnissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 881184
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511016En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse50701Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14700Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli287685- 60674
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107660En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42614Viime yönä mietin paikkoja luonnossa, missä olen kulkenut
kävellyt ja ikävöinyt, ja ollut niin yksin. Monet kerrat. Ne palauttavat mieleeni sinut ja sen, kuinka kipeää on se kaip57602Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?35585