Vaikka eivät itse ole eläessään koskaan tehneet mitään.
Esimerkiksi 1980-luvun lopulla boomeri pystyi ostamaan pelkillä työttömyyskorvauksilla UUDEN AUTON.
Nyt nämä boomerit pitää laittaa multiin. Älköön me nuoret heitä enää auttako, vaan kuolkoot ahneet paskiaiset omiin paskoihinsa.
Otetaan Suomi meille ketkä sen ansaitsemme. Ostetaan kesämökit ja sähköautot. Mehän tulevaisuuden rakennamme.
Laiskat boomerit yrittää saada nuorisoa töihin
70
842
Vastaukset
- Anonyymi
Suomalaisnuoret viisaina hankkivat kissoja ja koiria lasten sijaan.
Ei kukaan tervepäinen tee lapsia nykymaailmaan ikiköyhyyteen, matuhelvettiin, ryöstettäviksi, raiskattaviksi ja kaiken maksajana riistoverolle.
---------------------------------------------
Tulee näin raskaan työn tekijänä oksennusrefleksi tampereella.
On rikos/joutomatua täynnä, romania, narkomaania, parhaaseen työaikaan.
Miksi piti suomikin pilata....?
poliisi ei tee mitään, köröttelee saman kierroksen tarkistamatta romaneja ja matuja koskaan. pelkäävät ressukat.
Koko suomi on kuin itäkeskusta lähivuosikymmenien kuluttua
Ruotsalaisetkin ovat vähemmistönä omassa maassaan 2050 luvulla.
Suomalaiset 2090 luvulla.
Meikäläinen kuori kermat päältä 60-90 luvuilla kun vielä maailma oli terve ja ei mädätetty.Sain elää normaalia hyvää aikaa!!
Onneksi olkoon tulevat sukupolvet ja nykynuoret..lähiaikojen massiiviseen matuhelvettiin ja femakkojen aivovopesulle.poikalapset kuohitaan korvien välistä homokkaiksi pehmoleluiksi joista ei ole edes työhön saati lisääntymään.- Anonyymi
Mutta poliisi on huolissaan ja järkyttynyt, ehkä vielä joskus kun sisäministeri ei ole enää vihreä, niin poliisiylijohtajan ohjeet on toisenlaiset
- Anonyymi
Aikamoinen vuodatus, mutta on tässä jotain pointtia. Minäkin aikuistuin 60 luvulla. Ei ollut heti kultalusikka suussa. Siihen aikaan vaadittiin, että oppii huolehtimaan itsestään. Muistaakseni työttömyyskorvauksia alettiin maksaa joskus 60 luvun puolivälin paikkeilla.
- Anonyymi
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17874113w
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Hahhahhaaa vai ostaan uuden auton? Voi pientä resupekkaa. Paljos sulla on tota ikää?
- Anonyymi
18 vuotta
- Anonyymi
Väärää tietoa aloitukselta. 1980 luvulla taulukkopalkan alin taso oli 3183 markkaa kuukaudessa. Siitä vähennettiin verot.
Palkka olisi 533,16 euroa kuukaudessa miinus verot, jotka otettaakoon vaikka olettamalla 20% veroja, jolloin käteen jäi 426 euroa ja 52 senttiä.
Tuota 426,52€ summaa varten piti tehdä koko kuukausi 8 tuntista työpäivää, jossa vielä huijattiin yksi tunti lisää läsnäoloaikaa selittämällä että työaikaan kuuluu omaan aikaan laskettava puolen tunnin ruoka-aika, ja kaksi 15 minuutin kahvitaukoa.
Olit työpaikalla 9 tuntia päivässä mutta sinulle kerrottiin että olet vain 8.
Työpaikalla piti olla paikalla kello 09:00 aamulla, ja pois pääsi kello 18:00 jälkeen, jos pääsi asiakkaista eroon. Jos asiakkaita oli paikalla, nonesti pois pääsi vasta 18:30 jälkeen, mutta aikaa ei hyvitetty työntekijälle mitenkään.- Anonyymi
Suomessa oli 1900-luvulla käytössä markat. Eurot tulivat käyttöön vasta 2000-luvulla.
Juppiajan lopussa 1989 sosiaalietuisuudet olivat Suomessa parhaimmillaan. Työtönkin pystyi ostamaan 60 000 markkaa maksavan uuden henkilöauton. Ja tuo ei ollut edes halvimmasta päästä uusia autoja. Ladan sai silloin 30 000 markalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa oli 1900-luvulla käytössä markat. Eurot tulivat käyttöön vasta 2000-luvulla.
Juppiajan lopussa 1989 sosiaalietuisuudet olivat Suomessa parhaimmillaan. Työtönkin pystyi ostamaan 60 000 markkaa maksavan uuden henkilöauton. Ja tuo ei ollut edes halvimmasta päästä uusia autoja. Ladan sai silloin 30 000 markalla.Työttömät eivät todellakaan ostelleet 60.000 markan autoja. Kuten yltä voit lukea, siellä on mainittu 3183 markkaa kuukaudessa palkkataso, joka oli vain malliksi muutettu euroiksi jotta saa mielikuvaa millaisesta summasta on kyse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa oli 1900-luvulla käytössä markat. Eurot tulivat käyttöön vasta 2000-luvulla.
Juppiajan lopussa 1989 sosiaalietuisuudet olivat Suomessa parhaimmillaan. Työtönkin pystyi ostamaan 60 000 markkaa maksavan uuden henkilöauton. Ja tuo ei ollut edes halvimmasta päästä uusia autoja. Ladan sai silloin 30 000 markalla.1980 luvulla työttöminä ei ollut kuin sairaat tai vanhukset. Opiskelijat asia erikseen. Ei silloin ollut työttömyyttä. Kaikki halusivat muskeliveneitä, lentolupakirjoja, jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työttömät eivät todellakaan ostelleet 60.000 markan autoja. Kuten yltä voit lukea, siellä on mainittu 3183 markkaa kuukaudessa palkkataso, joka oli vain malliksi muutettu euroiksi jotta saa mielikuvaa millaisesta summasta on kyse.
Et nähtävästi ollut koskaan työttömänä 1980-luvun lopulla. Silloin työttömät ostivat uusia autoja, koska työttömyyskorvaukset olivat erittäin korkeat. Ei tietenkään mitää Saabeja tai Volvoja, mutta japanilaisia kuten Toytoa Corolla, Nissan Sunny jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa oli 1900-luvulla käytössä markat. Eurot tulivat käyttöön vasta 2000-luvulla.
Juppiajan lopussa 1989 sosiaalietuisuudet olivat Suomessa parhaimmillaan. Työtönkin pystyi ostamaan 60 000 markkaa maksavan uuden henkilöauton. Ja tuo ei ollut edes halvimmasta päästä uusia autoja. Ladan sai silloin 30 000 markalla.Mutta velaksi. Pankit laittoivat kirjeitä kotiin että tulkaa ottamaan lainaa.
Sitten se romahtikin. Talous.
Mun palkka oli silloin jotain 3500 markkaa kuukaudessa. Siitä meni lainanlyhennyksiin 1700 ( korot olivat 12,5%) ja loppu ruokaan. Miehen palkalla maksettiin muut laskut ja bensat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta velaksi. Pankit laittoivat kirjeitä kotiin että tulkaa ottamaan lainaa.
Sitten se romahtikin. Talous.
Mun palkka oli silloin jotain 3500 markkaa kuukaudessa. Siitä meni lainanlyhennyksiin 1700 ( korot olivat 12,5%) ja loppu ruokaan. Miehen palkalla maksettiin muut laskut ja bensat.Mulla oli 3900 markkaa kuukaudessa palkka brutto, ja asuntolainanlyhennyksiin meni 2800 markkaa kuukaudessa. Vanhemmat auttoivat jos ei rahat riittäneet tarpeeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla oli 3900 markkaa kuukaudessa palkka brutto, ja asuntolainanlyhennyksiin meni 2800 markkaa kuukaudessa. Vanhemmat auttoivat jos ei rahat riittäneet tarpeeksi.
Lisätään vielä että lainan korko oli 14,8%, mutta oli annuiteettilaina eli 2800 markkaa kuukausierä pysyi koko ajan samana. Jos olisi tullut järisyttäviä muutoksia korkoon olisivat vain lisänneet jonkun lisäerän lainan loppuerien jälkeen muutama kuukausi lisää perään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et nähtävästi ollut koskaan työttömänä 1980-luvun lopulla. Silloin työttömät ostivat uusia autoja, koska työttömyyskorvaukset olivat erittäin korkeat. Ei tietenkään mitää Saabeja tai Volvoja, mutta japanilaisia kuten Toytoa Corolla, Nissan Sunny jne.
Somalit ostelevat nyt kela tuilla uudenkarheita katumaastureita, ja jos ei joku usko, tervemenoa itäkeskukseen katsomaan millä ajavat.
Lieksassa sama juttu.
YLE MOT tiesi kertoa osassa "maahanmuuton hinta", että jokainen 8 lapsinen perheen äiti saa etuuksia 78.000 EUROA per puoli vuotta.
Kyllä sillä katumaastureita saa kuukausierillä rahoitusyhtiöiltä kun on esittää tuon kokoluokan kuukausitulot. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1980 luvulla työttöminä ei ollut kuin sairaat tai vanhukset. Opiskelijat asia erikseen. Ei silloin ollut työttömyyttä. Kaikki halusivat muskeliveneitä, lentolupakirjoja, jne.
Myös opiskelijat painoivat tuolloin töitä; tehtaissa varastoissa, kaupassa, kasvihuoneilla.
Kaikilla oli kodin perintönä saatu eetos; töitä on tehtävä ja elätettävä itsensä. Ainoastaan alimmat spurgut ja päästään nyrjähtäneet elelivät sosiaalietuuksilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et nähtävästi ollut koskaan työttömänä 1980-luvun lopulla. Silloin työttömät ostivat uusia autoja, koska työttömyyskorvaukset olivat erittäin korkeat. Ei tietenkään mitää Saabeja tai Volvoja, mutta japanilaisia kuten Toytoa Corolla, Nissan Sunny jne.
Kyllä ne ansiosidonnaiset oli sen saman, 70% palkasta. Eli jos palkka oli 3000 mk, korvaus oli 2100 mk. ja työtönkin asui ja söi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1980 luvulla työttöminä ei ollut kuin sairaat tai vanhukset. Opiskelijat asia erikseen. Ei silloin ollut työttömyyttä. Kaikki halusivat muskeliveneitä, lentolupakirjoja, jne.
"1980 luvulla työttöminä ei ollut kuin sairaat tai vanhukset."
Naapurin räkänokka oli korkeintaan 40 vuotta vanha. Silti osti uuden auton heti työttömäksi jäätyään vuonna 1989. Eikä se edes tehnyt mitään oikeita töitä. Mikä lie konsultti tai taiteilija. - Anonyymi
No joo. Asioiden vääristely, valehtelu, ei kyllä auta mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa oli 1900-luvulla käytössä markat. Eurot tulivat käyttöön vasta 2000-luvulla.
Juppiajan lopussa 1989 sosiaalietuisuudet olivat Suomessa parhaimmillaan. Työtönkin pystyi ostamaan 60 000 markkaa maksavan uuden henkilöauton. Ja tuo ei ollut edes halvimmasta päästä uusia autoja. Ladan sai silloin 30 000 markalla.Miksi valehtelet?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et nähtävästi ollut koskaan työttömänä 1980-luvun lopulla. Silloin työttömät ostivat uusia autoja, koska työttömyyskorvaukset olivat erittäin korkeat. Ei tietenkään mitää Saabeja tai Volvoja, mutta japanilaisia kuten Toytoa Corolla, Nissan Sunny jne.
Nissan Sunny oli kaukana hinnasta 60.000 markkaa edes uutena.
- Anonyymi
Muistaakseni ellen väärin muista niin 90-luvulla kokoaikaisen 37,5 h/vko siivoojan palkka oli 6000 markkaa kuukaudessa . Jos kesätöistä tienasi 10 000 markkaa kuukaudessa niin se oli jo hiton hyvä. Litra banaani-suklaajäätelöä maksoi 5 markkaa per kappale.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Somalit ostelevat nyt kela tuilla uudenkarheita katumaastureita, ja jos ei joku usko, tervemenoa itäkeskukseen katsomaan millä ajavat.
Lieksassa sama juttu.
YLE MOT tiesi kertoa osassa "maahanmuuton hinta", että jokainen 8 lapsinen perheen äiti saa etuuksia 78.000 EUROA per puoli vuotta.
Kyllä sillä katumaastureita saa kuukausierillä rahoitusyhtiöiltä kun on esittää tuon kokoluokan kuukausitulot.Suomessa siis rikastuu tekemällä paljon lapsia. Nyt äkkiä suomalaiset nuoret ottamaan esimerkkiä arvon vieraistamme, joilla näyttää menevän hyvin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa siis rikastuu tekemällä paljon lapsia. Nyt äkkiä suomalaiset nuoret ottamaan esimerkkiä arvon vieraistamme, joilla näyttää menevän hyvin.
Kyllä. Kyseisessä ohjelmassa todettiin että somalinainen tienaa reilusti enemmän kuin akateeminen nainen Suomessa tienaa. Mitään muutahan eivät tee kuin kymmenlunta lasta jokainen. Tuohon tulee toivottavasti loppu, koska tarkoitus ei ole ollut toimia kuin savanneilla, joissa lapsilukua tehdään suureksi kun huomattava osa ei jää henkiin.
Koska länsimaissa sairaaloiden taso on sitä että kaikki jäävät henkiin, afrikkalainen ajattelutaso tekee vain liikakansoitusta, eikä tällaisen idiotismin ole huomioitu olevan olemassa kun tuet oli mitoitettu suunnitelman mukaisesti 2.5 lasta talouksien mukaan.
Nyt hässiminen aina kymmenen lasta tekee olot kuin miljonääreillä.
Toivon todella että oikeistohallitus tekee tuolle viimeinkin stopin.
Joka kakaroita tekee, kantakoon omankin kortensa elatuksessa kekoon.
Yksikään mokkak*kkeli ei osallistu maksamalla lastensa hoitoon, kun lorvehtivat vain varattomina ja lopuksi yhteiskunnalle kaatuu koko homma.
Tyhmää tyhmempää toimintaa tyhmiä kustantaa ja vaihtaa osaamattomaan kansakuntaan koko oma insinööritekninen kansakunta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nissan Sunny oli kaukana hinnasta 60.000 markkaa edes uutena.
90-luvun puolella markka aikaan keskikokoinen henkilöauto maksoi keskimäärin 120 000 mk.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa oli 1900-luvulla käytössä markat. Eurot tulivat käyttöön vasta 2000-luvulla.
Juppiajan lopussa 1989 sosiaalietuisuudet olivat Suomessa parhaimmillaan. Työtönkin pystyi ostamaan 60 000 markkaa maksavan uuden henkilöauton. Ja tuo ei ollut edes halvimmasta päästä uusia autoja. Ladan sai silloin 30 000 markalla.Jos oikein muistan niin sossusta sai maksusitoumuksen uuteen mersuun tai bemariin kun vain kävi kysymässä. Eivät mitään Ladoja edes tarjonneet.
- Anonyymi
Minulla oli 19 työpaikkaa 80 luvulla.(lopussa)
usein palkkani oli 12 000 markkaa kuussa, aivan tavallinen rakennustyö.
rahaa oli paljon, naisia ja tavaraa, matkustelua, juhlia.
en edes muista kaikkea.- Anonyymi
Pitää kuitenkin muistaa että 80 luvulla talous oli ylikuumentunut, tekijöistä maksettiin lähes mitä vain.
)0 luvulle tullessa talous korjaantui, markka devalvoitiin ja sen jälkeen laitettiin kellumaan ja julmettu konkurssiaalto, talous sukelsi ja rajusti.
Muistan hyvin kun perustin firman 91.
Ei siinä mitään, opin miten firmaa pyöritetään vaikeina aioina ja se on pysynyt pystyssä tähän päivään saakka. - Anonyymi
Näin rikkaana boomerina on kiva muistella noita ihan hulppeita nuoruuden aikoja, mistään ei tosiaankaan ollut pulaa. Sääliksi käy nyky nuoria täällä mamuhelvetissä mutta sitä saa mitä tilaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin rikkaana boomerina on kiva muistella noita ihan hulppeita nuoruuden aikoja, mistään ei tosiaankaan ollut pulaa. Sääliksi käy nyky nuoria täällä mamuhelvetissä mutta sitä saa mitä tilaa.
Vaikka itse menin töihin vasta ihan 80-luvun lopulla, muistelen että palkkani ostovoima oli suurempi kuin koskaan sen jälkeen. Tämä siitä huolimatta että tienasin nimellisesti jatkuvasti enemmän. Nykypäivänä tienaan pelimerkkejä nelisen kertaa sen mitä uran alussa, mutta silti niillä ostaa vähemmän.
- Anonyymi
Silloin puhuttiin kulutusjuhlista. Me tavalliset vitsailimme, että näihinkään juhliin ei tullut kutsua:-)
- Anonyymi
Hyvä puoli oli, että töitä riitti!
- Anonyymi
Aloittaja voi vähän ottaa asioista selvää, miettiä ja hävetä. Vanha sinustakin joskus tulee!
- Anonyymi
No millä ihmeellä? Teini vaan luulee tietävänsä. Sen mutsi ja faija on syntynyt 80-luvulla. Vapaan kasvatuksen hedelmät ei ole pilttejään osannu kasvattaa. Jälki näkyy nyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No millä ihmeellä? Teini vaan luulee tietävänsä. Sen mutsi ja faija on syntynyt 80-luvulla. Vapaan kasvatuksen hedelmät ei ole pilttejään osannu kasvattaa. Jälki näkyy nyt.
Tuommoinen on kasvanut jossain putkessa. Kaasuputkessa.
- Anonyymi
Otsikko kertoo kaiken, on otettu siitä että häntä yritetään patistaa töihin, vaikka edelliset sukupolvetkaan eivät ole tehneet mitään! Voi pientä.
- Anonyymi
Häntä yritetään patistaa poliitikoksi. Ei töihin vaan poliitikoksi. Eikä patistaa vaan PAKOTTAA. Suomessa on ammatinvalinta vapaus. Ketään ei voi pakottaa vasten omaa tahtoa poliitikoksi.
- Anonyymi
"Nyt nämä boomerit pitää laittaa multiin. Älköön me nuoret heitä enää auttako, vaan kuolkoot ahneet paskiaiset omiin paskoihinsa."
Toivottavasti nuo 'ahneet paskiaiset' tuhlaavat ennen kuolemaasa kaiken minkä he omistavat niin ettei siitä jää ahkerille nuorille sentin senttiä.- Anonyymi
Älä ny kiusaa pientä. Kunhan kasvaa ja äippä ja iskä on hautaanviemistä vaille valmiit, niin eiköhän pojullakin ole ikää tullut. Kaikki vanhenee, poju elää vielä tässä ja nyt, eikä mieti edes huomista päivää. Se on niiiiiin kaukana vielä. Lapsilla ei ole ajantaju kehittynyt.
- Anonyymi
1980-luvulla ostin Singerin saumurin, maksoi 5000 markkaa. Olin tuolloin ammattikoulussa insinöörinä opettajana. Kuukausipalkka oli muistaakseni jotain 8000 markan paikkeilla. Sen kuun tilistä ei ollut muuhun ylellisyyteen varaa. Siihen aikaan peruspäiväraha oli varmaan jokunen kymppi/ päivä. Nykyään vastaavan tasoisen saumurin saa ostettua muutamalla satasella.
- Anonyymi
Sori, sormi lipsahti numeroissa. Siis saumurini maksoi noin 3000 markkaa.
- Anonyymi
Juu, ei meidän työnsä lähdöstä maaliin katkeamattomasti tehneiden pitäisi edes vastata näihin laiskuus -syytteisiin, vaikka kun jäin eläkkeelle, oli vähän sellainen fiilis että on lomalla ja kun se jatkuu vaan, tuntuu hienolta ja vähän syntiseltä. Vieläkin herään aamulla kuudelta, kun sitä teki yli neljäkymmentä vuotta.
Nuorille toivon, että hakeutuisivat mieleiseen työhön. Se palkitsee eikä ole taakka! - Anonyymi
Mielenkiintoinen kannanotto sinulla!
Valitettavasti sinulta jää täysin mainitsematta politiikot jotka alunperinkin saivat meidät tähän pisteeseen.
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2023/05/image-79.png
Ja sitten on vielä yksi pikku juttu. Sinun kaltaisesi "Blame the Boomers" Andrew Anglin tyyliset provoilijat aina jättävät mainitsematta erään varsin oleellisen seikan.
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2023/02/image-61.png
Eli takaisin koulunpenkille poika! Tules takaisin räyhäämään vaikka vuodenvaihteessa jooko ;=))? - Anonyymi
Aloittaja on oikeassa, on aika poistaa rasitteet sairaaloista ja hoivakodeista, kuolkoot kotiinsa.
- Anonyymi
Koteihinsa olisivat halunneet jäädäkin, mutta perilliset ajaneet vanhainkoteihin jotta saavat alkaa jyllätä omaisuuden kanssa itse.
- Anonyymi
Sinustakin tulee vanhus. Toivottavasti sitten nuoremmat ikäpolvet ovat hoitaneet asiat, että saat olla rauhassa kotonasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinustakin tulee vanhus. Toivottavasti sitten nuoremmat ikäpolvet ovat hoitaneet asiat, että saat olla rauhassa kotonasi.
Liiankin rauhassa kun eivät käy edes katsomassa saati juuri soita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koteihinsa olisivat halunneet jäädäkin, mutta perilliset ajaneet vanhainkoteihin jotta saavat alkaa jyllätä omaisuuden kanssa itse.
Varmasn ahneet ulosottomiehet vieneet salaa kodinkin ja tahalleen siirtäneet sairaaloihin. Sitten vaan vetämäön itselle boonuksia ulosotoista
- Anonyymi
Boomeri on stanan typerä sana. Sitä käyttävät vain kommunistit ja shampanjasosialistit.
- Anonyymi
Ei kommunistit perusta tuollaisista lätinöistä paskaakaan. Tyhjäpääpopulistit noita märehtivät. Joku Marin astetta fiksumpana retorikkona käyttää ehkä kerran iskusanana, ja saa toistimet aivan sekaisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kommunistit perusta tuollaisista lätinöistä paskaakaan. Tyhjäpääpopulistit noita märehtivät. Joku Marin astetta fiksumpana retorikkona käyttää ehkä kerran iskusanana, ja saa toistimet aivan sekaisin.
Varmaan joku ”fiksu” taas lukemut suomi 24 palstaa ja kopioinut sanan sieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kommunistit perusta tuollaisista lätinöistä paskaakaan. Tyhjäpääpopulistit noita märehtivät. Joku Marin astetta fiksumpana retorikkona käyttää ehkä kerran iskusanana, ja saa toistimet aivan sekaisin.
Joku tyhjäpää venäjänmielinen toimittaja julkaisee sanan varmaan huomenna jossain iltapäivälehdessä.
- Anonyymi
Niin ja näin (ja "älkäämme"). Entä jos koppavista nuorista tuleekin isoina edistyvän sodan tai muun jyrkän äärisosiopatian uhreja? Tai kasvihuonesaunomisen maailmanennätyksen yrittäjiä?
Tarvitaan rauhaa, rakkautta ja ymmärtämystä. Vain niissä on mitään radikaalia.- Anonyymi
Te vanhat olette nuorille tehneet jotain todella pahas joten nuorista on tullut todella koppavia.
- Anonyymi
Rauhaa ja rakkauttaa ei saa HUUTAMALLA, viemällä kodit ja ihmissuhteet alta eikä LAITTAMALLA/PAKOTTAMALLA mihinkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Te vanhat olette nuorille tehneet jotain todella pahas joten nuorista on tullut todella koppavia.
Joo harvoiN näkee noin kielioppivirheitä vilisevää tekstiä,,,,,,,,,,,,,NUORI??
- Anonyymi
Kiistämättömät nuoret eivät ansaitse mitään perintöjä boomereilta. Pankkitileillä makaavat rahat äkkiä kieroon, että kansantalous saadaan kasvuun. Aloittakoot nuoret nollasta kuten moni yrittelijäs boomeri aikoinaan ollessaan vielä nuori.
- Anonyymi
Boomerit saivat rippi- tai yo-lahjaksi usein rannekellon, jotta voivat katsoa siitä, että eivät myöhästy töistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Boomerit saivat rippi- tai yo-lahjaksi usein rannekellon, jotta voivat katsoa siitä, että eivät myöhästy töistä.
Boomerit tekivät sinulle älykellosi ja iPhonesi. Mitä itse aiot jättää jälkeesi?
- Anonyymi
Eläkeloiset töihin.
- Anonyymi
Ne oli jo muutaman vuosikymmenen. Jos jatkaisivat veisivät nuoremmilta paikat oppia.
- Anonyymi
Kerro, miksi pitäisi 40 vuoden työuran jälkeen vaivautua töihin, jossa nuoret, kaltaisesi komentelee, ei ikinä. Tehkööt muut työt tai olkoot tekemättä, aivan sama mutta mä nautin eläkkeestä.
- Anonyymi
Hei! Kymmenen vuoden sisällä lasketaan valkokankaalla verhoiltu fanerilaatikko noin kaksi metriä syvään kuoppaan. Sen sisältö on täysin arvoton. Ei HuaWeita tai Samsungia. Sen ainoa sisältö on joku nivelrikkoinen ruumis. Nivelrikko on kotoisin niiltä vuosilta, kun Suomi maksoi sotakorvauksia ja suhteellinen valtion velka oli alle kymmenesosa siitä, kuin syksylla -22. Muistanet, mikä on viides pronomini ja käännettynä murteelle, jonka kuulee Kuopion torilla. Ymmärrät nämä sanat, ja lisäksi niiden välitkin. Älä kirjoita tähän mielipidettäsi kasareista nuorempaan, koska se poistettaisiin. Muuten, siinä fanerilaatikossa menetämme jotakin, jolla Suomi pelastuisi jopa tänä päivänäkin. Boomeri: OLIT RAUTAA!
Tässä: https://www.youtube.com/watch?v=lLjW6W-AFo4
Hammrbeg & Salmi. Hyvää kesää! - Anonyymi
Miten työttömyyskorvausta jos ei ole ollut töissä???
- Anonyymi
Kiistämättömät nuoret eivät ansaitse mitään perintöjä boomereilta. Pankkitileillä makaavat rahat äkkiä kieroon, että kansantalous saadaan kasvuun.
Isoisäni teki mielstäni virheen, että ei käyttänyt kaikkia rahojaan. Ihan hyvin olisi voinut ostaa vaiikka uuden mersun, mutta ei ostanut ja sitten siirtyi maan päältä maan alle ja rahat siirtyi isälleni ja sedälleni.
Minun mielstä liiallien rahan säästäminen on tyhmästi tehty, koska emme ole ikuisesti maan päällä vaan siirrymme jossainkohtaa maan alle. - Anonyymi
Kyllä boomerien kannattaa tuhlata äkkiä kaikki omaisuus eikä jättää kiittämättömille jälkipolville yhtään mitään.
- Anonyymi
Kuollut eläkeloinen on paras eläkeläinen.
- Anonyymi
Onkin jo äijä boomerin kans tilattuna kaksi pitkää ulkomaan matkaa talvea pakoon, ei ole sitten mitään halpiskohteita. Lapset tulkoot toimeen omillaan, tää on meininki nyt.
- Anonyymi
Eipä hätää......hoivakotiin saavuttua huomaat että makaat pitkäääääään kusisissa vaipoissa....ja saat pitkääääääään miettiä matkoja kun kukaan ei auta edes vessaan tai tuo uutta vaippaa...tämä on edessä.Nauti nyt, sillä se tulee loppumaan.
- Anonyymi
Miten nuorisoa saatas töihin, jos ne ei ole selvillä luonteensa vaatimuksista? Kun Astrologia on julistettu näennäistieteeksi, niin onhan sillä myös työllistävä vaikutus, kun mielenterveyspalvelut saa kamppailla sekoäisten nuorten kanssa, jotka on eksyksissä kuin ellun kana Saimaan järvisokkelossa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1073654
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232892Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1122451- 431925
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2421623Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt411565- 321547
- 281360
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201336- 951191