Nyt meidän on ryhdistäytyttävä. Meidänkin työpaikalla on työvoimapula, yksinkertaista pakkaus- ja lajittelutyötä. Nyt pitää kokoomuksen tehdä raaka päätös pakkotyöstä, työttömät velvoitetaan vähintään 18 tuntia viikossa tehtävään pakkotyöhön, kutsuttakoon sitä vaikka "työkyvyn ylläpitovalmennukseksi". Korvaus on 15€ per päivä, työpäivän pituus 6 tuntia, töitä tehtävä 3 päivänä.
Tämä työ on valtion tukityötä, kehitysvammaisten ja vanhusten hoivaa, metsähaliltuksen metsänistutusta, ojankaivuuta ja vaellusreittien kunnostusta. Valmennus kestää 3 kuukautta kerrallaan ja se voidaan määrätä uudelleen puolen vuoden välein.
Valtio voi vuokrata näitä tukityöllistettyjä mm siivousyrityksien käyttöön, näin saadaan työttömät opetettua taas työntekoon laiskottelun sijaan. Samaan syssyyn pitää kaikki alle 50v eläkeläisten eläkkeet muuttaa määräaikaisiksi, tutkimuksissa tutkitaan, onko eläkkeelle enää tarvetta vai palautetaanko eläkeläinen työkykyisenä / kuntoutuskelpoisena työttömäksi.
Tämä työ on valtion tukityötä, kehitysvammaisten ja vanhusten hoivaa, metsähaliltuksen metsänistutusta, ojankaivuuta ja vaellusreittien kunnostusta. Valmennus kestää 3 kuukautta kerrallaan ja se voidaan määrätä uudelleen puolen vuoden välein.
Valtio voi vuokrata näitä tukityöllistettyjä mm siivousyrityksien käyttöön, näin saadaan työttömät opetettua taas työntekoon laiskottelun sijaan. Samaan syssyyn pitää kaikki alle 50v eläkeläisten eläkkeet muuttaa määräaikaisiksi, tutkimuksissa tutkitaan, onko eläkkeelle enää tarvetta vai palautetaanko eläkeläinen työkykyisenä / kuntoutuskelpoisena työttömäksi.
Vastaukset 76
Vanhimmat
Mä tuun teidän firmaan töihin jos maksatte 44.85€/tunti....nykyisin saan vain 38.87€/tunti.
ei kun pakkotyöhön-- ilman palkkaa- kela maksakoon... kiky-tukia lisää porvareille...
eläkkeet lopetetaan...
jotka ei pärjää kokoomus-soteen kokoomus-laskutettaviksi...
...
jatkoa seuraa, terv kokoomus-persut...
palkalla ei kuulu tulla toimeen...
Olen maksanut sähkö-, ja putkimiehille 49,90€/tunti plus ALV.
Voisin tulla paikallisjohtajaksi firmaanne. 110€/tunti plus ALV.
Olen johtajana tottunut tuohon tasoon......
sulla ei ole kyllä tuntipalkoista mitään tietoa
Työ vapauttaa, Natzi-KOK.
Joo jos sähkäri saa saman ku putkimies niin se ottaa fudut samana päivänä!? :D
miks alottaja-faissti ehdotta 3 tunnin työviijkkoja-
ei kuulosta kovalta työvoimapulalta...
15 x 8 x 20= 120 x 20= 2400 eur per kk-
- verot= ????
Matuille siis teidän yhtiössä jo varmat paikat?
firma säästää tuhansia aina kun palkkaa mamun, nuoren tai jonkin TE-ET-työlliystyskuntoutusharjoitustempputyöttömän?
Minä en tyhmään pakkaustyöhön lähde. Purkita itse paskat bulkkituotteesi.
Aloittaja on täysin sekaisin päästään.
Kukaan ei tuollaisella paska liksalla tee yhtään mitään.
Älä edes viitsi. Orjatyötäkö tähän maahan halutaan?
"Työ vapauttaa". KOK. EK.
Onpas kommari rakastunut natsien sloganeihin!? :) Joko meinaa käsikin nousta refleksinomaisesti tervehtimään gruppenführeriä? :)
Ihan läpällä, toki!
Kyllä se vapauttaa jos sitä maksetaan kunnon palkka eikä mitään orjapalkkaa millä ei tule toimeen.
Miksi tälläistä ihmisarvoja polkevaa työtä edes ehdotetaan?
Kyllä, orjatyötä juuri kokoomus ja haittasuomalaiset haluavat. Paitsi tietysti eivät itselleen.
Menisikö aloittaja itse töihin minkä tuntipalkka olisi 2,50€ per tunti?
Tuskin menisit.
Älä sitten täällä edes ehdota tuollaista hävytöntä!
Fattapersun trolli on harvinaisen huono.
Miksei aloittaja mene itse töihin?
En ymmärrä tätä voivottelua. Tyhmät äänesti muutosta ajavaa puoluetta ja saavat sen valtaan. Nyt sitten katsotaan miten vaalivoittajat lunastavat lupauksensa.
Taitaa tämä talouden remppa vain tulla yllärinä kansalle, persut kun kampanjoivat ulkomaalaisvihalla jylisten sen ratkaisevan kaikki talousongelmat. Heh. Tätä kansaa on niin helppo kusettaa.
Kyllä nyt leikataan indeksitarkastukset eläkkeistä ja työttömyyskorvauksista, kolmessa vuodessa niistä leikkautuu tällä inflaatiovauhdilla 35%. Rikkaat imevät köyhiltä ja keskiluokalta vauraudet, eihän se sovi että rahaa ei kunnioiteta ja rahvas pääsee kukkoilemaan. Maat, talot ja muu omaisuus pois ja takaisin raatamaan lepänsä eteen. Näin se on.
Eipä haittaa! Koska ei ne tyttöhallituksen aikaan saadut alle euron indeksikorotukset auttanu sen paskan vertaa kun hinnat tulpaantu tuona aikana! :/
15 eurolla saa yhden tunnin työpanoksen.
Minulta alle puolen tunnin työpanoksen.
No tuus tänne tiskaamaan niin saat femman!
Voin tulla töihin firmaanne päiväsaikaan tuolla 15 euron korvauksella. Öiseen aikaan tulen toistamiseen...(kiitos avaimista)
Yövuoroon otetaan toki mukaan leka, kirves, vasara, sorkkarauta ja muita työkaluja ja aletaan paiskia töitä.
Ei kiinnosta. Sain neljä vuotta sitten 160 tuhannen euron perinnön. Voin aika leppoisasti elellå. Työmarkkinatukea toki nostan. Asumistukea en kehdannut anoa, kun siinä kyseltiin omistuksista.
kyllä asumistukea saa vaikka olisikin tilillä rahaa höhlä......... kunhan tulot ovat pienet
... muttei jos on suuret valheet! :D
Vai ihan tosissasko sä uskot ton perintöön!?
Parempi idea on laittaa ensin aloittajan työpaikalla jo työssä olevat työskentelemään 15 euroa päivä seitsemänä päivänä viikossa. Työvoimapula poistuu aloittajan työpaikalta pelkästään sillä ja työttömät voivat jatkaa kotona 35e/päivä.
9€/päivä riittää
Kiinassa riittää 0,9€/pvä.
Höpö-höpö!
Kiinassa alkaa olemaan palkat paremmat kuin EU:ssa! Ja asiantuntijatehtävissä ollu paremmat palkat jo vuosia.
Ja koska ethän sä kuitenkaan usko, saati että osaisit itse googlata, niin: Setä auttaa!
"As of May 29, 2023, the average monthly salary in Mainland China is approximately 29,300 Yuan ($4,214 USD), which translates to an annual pay of around 351,600 Yuan or $49,200 USD."
Onpa aloittajalla huono palkka, mutta eipä se mitään jos tuo työ on intohimosi ja elämän tarkoitus.
Tiesitkö muuten, että työllä pitää tulla toimeen ja pystyä elättämään perheensä? Se on mainittu ihmisoikeuksien julistuksessa, sosiaaliturva on toissijainen keino.
Aloittaja heti pakkotöihin 9 €/pv. Jos ei suostu, niin poistettava muonavahvuudesta.
Haluaisin muistuttaa että Suomen ja Euroopan ei pitäisi olla vankileiri eikä Italian mafia. Jolloin pakkotyö edes vangeilla, ei ole tarkastelua kestävää.
Nyt vain töihin . Emme laiskoja suvakkeja ym. hommaamien elättien maksajiksi ruveta ! Terveisin työtä vieroksumaton Persu !
Kannatetaan
minä olin satamassa töissä 33 vuotta ,nyt työttömänä saan 2000 e kuussa työttömyys korvausta. kyllä minä veroja olen maksanut sen verran että olen ansainnut sen
Et saa.
*trololoo*
15 euroa päivä mielummin olen kotona ja raavin persettä ja haistelen kynsiä.
Mitäs sitten jos on päihdeongelma?
kaksi tuttua pääsi tuolla nimikkeellä eläkkeelle,
naxsiperxut taas alkaa
kun juominen jää työnantajan vastuulle,
Hitler tiesi miten paskasakista päästiin eroon. OLisi jo aika Suomessakin vähän tehostaa toimia.
Tuollaistahan ei koskaan tule, koska aiheuttaisi sen ettei noihin hommiin enää normi palkallisia otettaisi ollenkaan.
näin tää ainamenee psllä. vaalitulos tehdään rasistisilla puheilla ja kun valtaan päästään käydäänkin heti oman porukan kimppuun. valitaan kaiketi helpoin uhri
Varmaan 1000 somalia joutaa tulemaan mielellään!?
Ja eikös se Husu niin mennyt, että jos yksikin noista kieltäytyy työpaikasta, niin sä muutat takas Somaliaan? :)
Ei taida persun idea nyt ottaa tulta edes toisilta persuilta.
Kohta kannattaa irtisanoa kaikki nykyiset palkansaajat ja ottaa heidät takaisin työttöminä, jolloin palkanmaksun hoitaa valtio työttömyyskorvauksena. Todella edullista, kun työnantajan ei tarvitse itse osallistua lainkaan palkanmaksuun.
Kokoomuksen kapitaalikommunismia, jossa yritykset/omistajat yksityistävät sossutuetut voittonsa, mutta kansallistavat/sosialisoivat tappiosa, kulunsa mm. palkkakulut ja ympäristörikokset veronmaksajille/kansalle/yhteiskunnalle.
Voitot heille (kaverikapitalistit), kulut meille(veromaksajat/yhteiskunta).
Työnantajilla ei ole rahaa, elleivät työntekijät sitä hanki. Työnantajan ja palkansaajan osuudet mm. palkan sivukuluista ovat vain pelin hyvävelipolitiikkaa, millä uunoja huijataan.
Suomessa ei ole orjuuutta tai pakkotyötä.
Olet tyhmä.
Ehkei siellä muumilaaksossa, mutta täällä täysjärkisten Suomessa toki on! :)
https://www.google.fi/url?q=https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/01/28/tapan-sun-aitis-jos-et-tottele-ihmiskauppa-on-taman-paivan-orjuutta-ja-sita-on
Ja koska kotikutoisesta orjuudesta tai ihmiskaupasta puhuttaessa ei koskaan puhuta siitä että kuka tai ketkä sitä harjoittaa, niin: Jokainen vetäköön siitä omat johtopäätöksensä! :)
Mut ihan vaan vinkkinä: Ei Suomessa näitäkään ongelmia ennen matutusta ollut!
mamut joutais kyllä orjatöihin jtp, orjaplantaasit pystyyn!
Työstä maksetaan AINA alan TES-palkka ja saadaan noraalit työsuhde-edut.
Pakkotyö työttömyyskorvauksen tai toimeentulotuen summan alipalkkauksella on työorjuutta ja orjapakkotyötä.
Saivathan orjatkin aikoinaan vaatteet, ruuan ja katon päänsä päälle "palkaksi", se ei poista heiltä pakkotyöorjuuden määritelmää.
Haluaako kokoomus, persut, RKP ja KD palauttaa orjuuden? Erityisesti Essayahin kristillisten puolesta ihan hävettää, muka Jeesukseen uskovia kristittyjä.
Marinin hallituskaudelta yli 1,5 vuotta jo, työttömien on pitänyt hakea 4 työpaikkaa kuukaudessa eli tähän mennessä noin 80 työpaikkahakemusta per työtön jätetty.
Työllisyysaste on Marinin kaudella tosin kasvanut mittaushistorian korkeimmaksi, mutta silti ihmetyttää huutelu työvoimapulasta, jos hakemuksia tehdään ja lähetetään noin paljon, eikä työtä saa.
Onko vika sittenkin työnantajissa, haluavatko he pelkästään tukityöllistettyä eli yritysten palkkasossutuettua työvoimaa, vai kolmansien maiden halpatyövoimaa palkkoja polkemaan?
Jos TE-keskuksilla on tarjota TES-palkattua ja normaalein työsuhde-eduin olevaa työtä, niin tietenkin työttömän työnhakijan voi velvottaa hakemaan sitä, mutta silloin kyse on vähintään noin 10 euroa tunnilta palkatusta palkkatyöstä. Mikäli TE-keskuksilla ei ole tarjota työtä, niin voi, voi, se ei ole työttömän työnhakijan syytä.
Työttömyyskorvaukseen on oikeutettu siitä että on työmarkkinoiden käytettävissä työttömänä työnhakijana, työstä palkka sitten erikseen alan TESsin mukaan.
Ei.
Vaan vasemmistopuolueet on jo onnistuneesti palauttaneet orjuuden Suomeen jo aikaa sitten löperöllä maahanmuuttopolitiikallaan!
Taas persutilla vajaat tiedot.
Sipilän, Orpon ja Soinin porvarihallitus tuotti maahamme 2015 kaikkien aikojen vuosikohtaisen SE määrän pääosin Lähi-idän ja Afrikan muslimiuorukaisia lähes 35 000 rikastuttajaa.
Lisäksi..
Koko porvarihallituskauden aikana 2015-2019 hakattiin kaikkien aikojen hallituskausikohtainen SE maahantuonnissa pääosin Lähi-idän ja Afrikan muslimiuorukaisia yli 51 000 päätä.
Kokoomus joustaa maahanmuutossa vain ja ainoastaan väliaikaisesti saadakseen maahan 1930-luvun jälkeen talousäärioikeistolaisimman ja työläisvihamielisimmän hallituksen leikkaamaan pienituloisten, työttömien ja duunarien etuja.
Faktahan on että kokoomus (sekä sen lobbaamat EK ja SY) on pahin massamaahanmuuttaja yhdessä kokoomuksen citypuisto-osaston vihreiden kanssa, paljon pahempi kuin vasurit.
Ja kokoomuksen haittamaahanmuutto on vielä sitä pahinta laatua kolmansien maiden halpatyövoimaa, jonka alipalkkausta ja matalaa palkkaa yhteiskunta jatkaa sosiaaliturvalla.
SDP haluaa säilyttää sentään työvoiman saatavuusharkinnan persujen tapaan, estäen näin palkkojen polkemisen joka tutkimusten mukaan pidemmällä aikavälillä laskee myös yleistä palkkatasoa noin 20%, kokoomus ja kaikki oikeistopuolueet haluavat senkin poistattaa ainoana OECD-maana Ruotsin ohella. Täysi järjetöntä toimintaa. Jopa Ruotsin nykyinen oikeistohallitus haluaa saatavuusharkinnan palauttaa.
Jotka ruåtsin kansallissosialidemokraatit lähetti!
Ja TÄYSIN laittomasti Dublin sääntöjen vastaisesti! Jonka Sipilä btw itse myönsikin hallituskautrnsa jälkeen. Että kaikki 2015 turvapaikanhakijat olus voitu lähettää takas turvapaikkakäsittelyä varten. Mutku Orpo jääty täysin, niin ei lähetetty.
Ja kerroppas sekin, et miks se on "hybridivaikuttamista" jos Venäjä dumppaa tänne pakolaisiaan. Mut jos Ruotsi tekee samaa, niin se on ihan jees!?
tuo 9 euron työ on 20 vuoden takaa, joka ole muuttuneessa mailmassa tätä päivää,niin olisi syytä uudistaa kelan käytäntöä,
Indeksi korotus 9,90€.
Juu, pitäisi päivittää edes 20 euroon.
Mitä suotta ujostelet? Jos oikeasti on paikka haussa, niin laita nyt toki firman yhteystiedot tähän... < ei mitään tietysti >, -no niin, arvasin, puhuit paskaa.
15€ siihen kannuste raha+15€ päälle viikosta
Sinun työpaikallasi osa tekisi siis 15 euron päiväpalkalla samaa työtä kuin teet itse? Minusta sinun pitäisi tehdä se ja antaa työttömänä olleiden nostaa välillä samaa palkkaa kuin olet itsekin saanut. 15 euron palkka opettaisi sinut arvostamaan ihmisiä ja työsopimuksia.
Sinun pitää palkata työttömät pakkaus- ja lajittelutöihin ja sen jälkeen heidän ammattinsa on pakkaus-lajittelija. Näin poistuu työttömyys jos ei palkkaus kiinnosta tee pakkaus ja lajittelutyöt itse laikiannen.
Kokoomuslaiset valittaa työttömiä laiskoiksi, mutta haluaisimpa nähdä kokoomuslaisen tekemässä itse pakkaus- ja lajittelutyötä. Ite ovat laiskoja. Ovat kyllä tavallaan töissä, mutta sellaisissa töissä jossa voi vaan istua mm. tietokeen ääressä toimistollaan tai kopissaan ja palkata muut tekemään ne p. hommat. tai ottaa jopa työttömät ilmaiseksi tekemään nämä työt.
Niinpä kokoomuslaiset yrittäjät on itse niitä laiskoja. Eivät tee itse ns "oikeaa työtä"
. Mikäli TE-keskuksilla ei ole tarjota työtä, niin voi, voi, se ei ole työttömän työnhakijan
Juuri näin jos hakee työtä eikä saa sitä ei se ole työttömän työnhakijan syy. Sentakia meillä on työttömiä, koska kukaan ei palkkaa niitä.
Ite oon töissä sentään jonkinverran ollut niin on kyllä huomattu, että kaikki friman omistajan tai johtajan lapset,sukulaiset ja kaverit kyllä otetaan töihin. Outoa naamaa tässä ympäristössä sitten vieroksutaan. Outo naama kelpaa vain jos sukulasia ja tuttuja ei enää löydy.
Aloittaja on täysin sekaisin päästään.
Kukaan ei tuollaisella paska liksalla tee yhtään mitään.
Älä edes viitsi. Orjatyötäkö tähän maahan halutaan?
Näin tulis äkkiä aloittajan frimalle konkurssi kun kukais ei osta sieltä mitään kun kansalla ei ole ostovoimaa. Vain yrittäjillä olis rahaa eivätkä he käyttäisi kaikkia vaan jammaisivat sitä rahaansa pankkitileillään on tuho.
Höpö-höpö!
Mediaapalkka Suomessa on lähes yhtä hyvä kuin Kiinassa, vajaa 4000/kk. Joten kyllä niitä ostovoimasiakin löytyy. Ja eikös ne sunkin tulosi siitä lisääntyis kummasti vaikka saisit sitä pientäkin palkkaa!? Mutta sä oot selvästi vaan tyypillinen työnvieroksuja kommari, niin sä et edes halua duunia kun himassa on kivempi imppailla loisien muiden rahoilla! :) :/
Tarjotkaa sitten sitä velvoitetyötä, mutta tietenkin tes-palkalla, jos sitä kerran on. Pitkäaikaistyöttömät ovat lähettäneet noin 80 hakemusta (4kpl/kk), mikseivät kelpaa työhön? Tiedän itsekin täysin työkykyisiä ihmisiä 20-50v, jotka etsivät työtä, ihan perustason suorittavaa työtä eli normiduunia, mutta jostain syystä saavat korkeintaan tukityötä, ja jakson jälkeen seuraava tukityöllistetty tulossa. Vinoutuneet työmarkkinat kun yhteiskunta ja veronmaksajat tukevat palkanmaksuja siis sossutukia yrityksille ja niiden omistajille, yleensä vielä menestyville.
Kerro mistä sinut löytää, niin järjestetään 9 mm tuuletusreikä päähän. Saadaan kaikki mätä valutettua ulos ja syksyyn mennessä laitetaan kuivat sahajauhot tilalle.
Sitä "parempaa"?
Koska tulen??
Kannatetaan. Varsinkin todella pitkäaikaistyöttömät (yli viisi vuotta työttömänä olleet) voisi laittaa työkokeiluun tuolla 15e päiväpalkalla. Sen jälkeen saisi valita että hommaatko itse töitä vai jatketaanko tätä työkokeilua vai lakkautetaanko kaikki tuet.